Yritä ymmärtää innostujaa

Tulin äsken kotiin. Nappasin jääkaapista muovipussillisen täynnä kirsikoita, joita eilen ostin. Luultavasti kesän viimeiset. Melkein liian tummat, mutta kuitenkin juuri ja juuri syötävissä, niin makeita ja ihania. Pihalla ujeltaa tuuli ja syksy. Tarvitsisin lämpimämmän takin ja kasan vilttejä. Villahousut ja tuplakokoisen tuplapeiton. Silkkaa fiilistelyä syksylle.
Piti kirjoittaa lauantain sushi-illallisesta, mutta päädyinkin selaamaan vanhoja kuvia. Nauroin ääneen, kun löysin nämä kaksi kuvaa. Voitteko uskoa, että nämä ovat tilannekuvia, jotka on kuvattu minun huomaamattani? Näyttää aivan että feikkaisin, mutta ei, Veera ikuisti Wienissä kuvat kun innostun aamiaisesta asteikolla 4–10 ihan sen kympin verran. Aamiaisseurueeni kertoi, etteivät ole koskaan nähneet kenenkään riemuitsevan aamupalapöydässä niin vuolaasti.

Olen innostuja. Aina ollut. Saatan olla jostain jonkun toisen mielestä mitättömästä asiasta niin riemuissani, että vaikutan olevan alkoholin vaikutuksen alaisena. Jossain työpalaverissa saatan innostua suunnittelemaan niin, että pomppaan ylös tuolista tai huomaan olevani koko ajan peppu lievästi irti penkistä. Saatan aloittaa ideoida jonkun toisen ilmoille heittämää ideanalkua niin tohkeissani, ettei puheesta tule loppua. Lisäksi yritän saada kaikki ympärillä olijatkin yhtä vakuuttuneiksi homman erinomaisuudesta.

Tämä on joskus raskasta ja joskus ei. Pessimistisessä, kovin skeptisessä seurassa tunnen oloni toisinaan hyvin ärsyttäväksi. Fiiistelyn ja ilonpurkausten kun toivoisi olevan voimavara eikä taakka kanssaolijoiden harteilla. Innostujan pahin loukkaus on kuulla olevansa “yli-innokas” tai “yli-pirteä”. “Yli” kun tarkoittaa sanana sitä, että jotain on liikaa.

Suurimman osan ajasta innostuminen tuo kuitenkin energiaa. Päivä saattaa pelastua sillä, että näen törkeän korkean ja hienon nosturin tai kadulla vastaan kävelevällä papalla on kulmakunnan komein puku. Joskus innostumisen tuo tulevalle kesälle suunnitellut juhlat ja joskus idea siitä, mitä ostaa ystävälle joululahjaksi. Fiilailu ei katso aikaa, paikkaa eikä aiheuttajansa suuruutta: “Vitsit miten täydellisen kaunis munakas!”

Yrittäkää ymmärtää innostujaa. Se että on intoa täynnä niin että pompii, ei tarkoita, että järki olisi juossut jonnekin. Ainakaan kovin kauas.

– Henriikka

Kuvat: Veera / Tyyliä Metsästämässä