27-vuotias versio itsestäni

Täytin lauantaina 27 vuotta. Se tuntuu hyvältä, sopivalta – itse asiassa vähän siltä, kuin olisin ollut jo ainakin viisi vuotta tämän ikäinen. Kakskasi tuntuu vähän pelottavalta, kaukaiseltakin, mutta siihen onkin taas vuosi aikaa totuttautua. Kun on joulukuussa syntynyt, kaikki ympärillä ikääntyvät ensin ja omaan, seuraavaan ikään ehtii jo totutella ennen kuin oikea päivä iskee.

Tuntuu nuorelta, vaan ei lapselta enää. Meni pitkään, kun rippikoulusta tuntui aina olevan vain vähän aikaa. Nyt taas tuntuu, että ne muistot ovat kovin kaukana. (Hyvä niin! Oli sateenkaarenvärisiä polvisukkia, eriparikenkiä ja vähän liikaa erilaisuuden tarvetta…)

Tähän ikääni mennessä olen oppinut ajattelemaan vähemmän sitä, mitenhän ihmiset vihaisivat minua vähemmän. Mutten ole vielä päässyt eroon ajatuksista, mitenhän ihmiset rakastaisivat minua enemmän.

Olen kirjoittanut blogiin, kun täytin 21 ja olin Tiimarissa töissä ja Egotripin keikalla. Kun täytin 22 ja olin Tansaniassa ja kirjoitin jostain syystä synttäreistäni englanniksi. Kun täytin 23 ja podin nurinkurista ikäkriisiä. (Silloin kirjoitin, että täyttäisin mieluusti jo 27!) Kun täytin 24, kävimme etiopialaisessa ravintolassa ja olin kiitollisuutta täynnä. Hykertelin hykertelemistäni. Kun täytin 25 ja sain synttärikortiksi ristiäiskortin: ”pienelle tytölle onnea!Kun täytin 26 ja pidin 15 tuntia syntymäpäivävastaanottoa kakkujen kanssa ja kävin seuraavaana aamuna uinnilla kruunu päässä.

Onhan se hauskaa tajuta, että esimerkiksi 21 vuotta täyttäessäni olin täysi itseni, mutta vain raakaversio nykyisestä. Heräsin Haagan kodistamme klo 06:45, istuin myöhemmin Kulttuurimatkailun perusteet -kurssilla, söin lounaaksi opiskelijaravintolan spagettia, bolognesekastiketta ja sain iltapäivällä työpaikan galleristina. Ihastelin elämää niin kuin nykyisinkin. Se oli hyvää silloin, se on hyvää nyt.

Tämä jälkimmäinen kuva taitaa kertoa nykyisestä, 27-vuotiaasta, versiostani olennaisen:
hymyssä suin säntäämässä jo seuraavaan asiaan, ei aivan varma mihin.

-Henriikka

Onnellisena äidin kainalossa

_mg_4818-kopio

Lupaan, että nämä ovat viimeiset kruunupäiset kuvat. Mutta voi maailman söpöin äiti minkä teit. Löysin syntymäpäivän aamulta muutaman unohtuneen kuvan. Taisin olla vielä niin nukuksissa, etten edes kunnolla muista kuvanottohetkiä.

Äiti opiskelee osa-aikaisesti Helsingissä, ja siksi saamme hänet vieraaksemme kerran kuussa. Nyt opiskelupäivät sattuivat syntymäpäivieni päälle, ja sain herätä siksi kahden henkilön lauluun. Pöydälle oli puhallettu ilmapalloja, joissa luki ”Henri”. Henriikkoja ei kuulema myydä.

_mg_4839-kopio _mg_4826-kopio

Kun remusin ja sotkin teininä lapsuudenkotiani, äiti ja isä uhkailivat tulla tulevaisuudessa minun kotiini sikailemaan. He uhkailivat haukkuvansa, arvostelevansa ja tuhoavansa kotini, tuikkaavan sen tuleen ja polttavan poroksi. Sylkevän näyttävästi kattoon. (Edit: Saattaa sisältää pientä liioittelua, haha.)

Sanoista ei ole kuitenkaan tullut tekoja. Vanhempani ovat lähinnä auttaneet muutoissa, pienremonteissa, huonekalujen kuljetuksissa ja siivoamisessa. Tällä kertaa siivosimme äidin kanssa koko kodin: äiti pesi ilta-yhdeltätoista vessamme lattiaa ja tuuletimme vielä puolenyön jälkeen petivaatteita.

Ja silti aamuseitsemältä pöydässä odotti valmis aamupala ja iloinen äiti. Kiitos.

_mg_4823-kopio _mg_4853-kopio

Näistä kuvista tulee olo, että haluaisin joulun olevan jo täällä. Haluan jouluaaton ja isän syliin istumaan. Haluan keittää kahvia äidin kanssa joka välissä ja syödä Da Capo-konvehteja sokerilakon lopun kunniaksi. Haluan kettuilla isoveljilleni, kurittaa pikkusiskoani ja hymyillä konvehdinruskeaa, onnellista hammashymyä.

-Henriikka

Pienelle tytölle onnea!

_MG_0003 kopio

Olen ollut tänään synttärityttönä. Sain herätessäni aamutakin päälle ja kruunun päähän. Lahjapaketeista paljastui villatakki ja elokuvalippuja, mutta kortti oli kirkkain kruunu kaikelle: ”Pienelle tytölle onnea!” Kuka ostaa ristiäiskortin tytölle, joka on päässyt jo neljännesvuosisataan?

Täytän 25 vuotta. Se tuntuu aika vähältä. Toivottavasti elän vielä ainakin kolme neljännestä. Etsin eilen blogista vanhempia syntymäpäiväjuttujani ja tuntuu, että tulen vuosi vuodelta tyhmemmäksi. Esimerkiksi viimevuotiset ajatukseni ovat paljon tätä vuotta viisaampia.

Toisaalta, olen enemmän intoa täynnä kuin koskaan aiemmin. Olen utelias ja katson silmät suurina maailmaa. Otsani ja suupieleni ovat jo nyt rypyillä ihmettelevien silmieni ja nauravan suuni vuoksi. Haluan oppia kaiken kaikesta, nähdä paljon ja enemmän. Lukea kirjoja, kohdata ihmisiä ja seikkailla. Sanoa oikeita sanoja oikeaan aikaan ja joskus aivan vääriä lauseita väärään väliin. Tuntuu, että olen palannut 15-vuotiaan Henriikan naiiveihin ajatuksiin ja sinisiin silmiin.

_MG_0006 kopio

Tämän syntymäpäivän huippuja olivat ihanan, venytetyn aamiaisen lisäksi iltapäivän kakkukahvit, after work -glögi yllätysseurassa, sydämen jokaiseen takanurkkaankin päässyt leffa Inside Out ja itselle ostettu lahja. Pyysin sen tietenkin pakettiin. ”Tuleeko jouluksi?” ”Juu, juu tulee toki.

Minulta kysyttiin tänään yllättäen mikä on tärkein tavoitteeni 25-vuotiaana. Vastasin, että aion tehdä talvivaelluksen. Se saattaa olla ihan pieni vaellus vain, mutta sen on kestettävä yön yli.

Voisin haaveilla myös vuoristoratamaisen tunne-elämäni tasaantumisesta, yli-innokkaiden hetkieni toppuuttelusta tai palopuheitteni määrän puolittamisesta. Niitä on vain niin vaikea mitata millään. Ainakin vaellus on riittävän konkreettinen tavoite toteutettavaksi.

Iloa ja riemua!

-Henriikka