kategoria

oma tyyli

Espressonhuuruisia ajatuksia
Hey dudes ja leppoisaa tiistaita. Menen ajatuksissani jo ihan keskiviikossa, mutta kalenteri taitaa kertoa totuuden. Tänään oli vuoden ensimmäinen höyrypäivä. Kun puhalsi ilmaa, oli niin kylmä, että syntyi höyryä. Kyllä puhaltelinkin innoissani aamulla, pienet on ihmisen ilot. Istuin tänään illalla pitkään Johan & Nyströmin kahvilassa Katajanokalla. Mietin, miksen ole siellä useammin. Se on lempparini kokoLue lisää
Taas kävelin ohi ja moikkasin
Pidän lempeistä, sävyisistä ihmisistä. Pidän hymyilevistä ihmisistä. Mutta hymyilemättömyyskään ei haittaa, jos on lempeä. Päätetty lempeys riittää, eikä se katso persoonaa tai sitä, oletko synnynnäisesti jotenkin erityisen säyseä. Päätetty lempeys tarkoittaa halua käyttää sydäntään muihinkin kuin itseensä. Halua olla ystävällinen muillekin kuin lähimmilleen. Vaikeinta on olla lempeä niille, joille ei haluisi. Helpointa niille, keistä oikeastiLue lisää
Nahkavaipoissa
Kävin tänään ensimmäisen kerran Hotelli Tornin vessassa. Juuri siinä legendaarisessa lasikopissa, josta näkee Helsingin yli. Voi istua pissillä ihan rauhassa, ihailla kaupunkia ja miettiä, kuinka moni kiikaroi sinua samalla. Tällainen spesiaalihetki kaipaa spesiaalihousuja. Olivat ne sitten nilkoissa tai eivät. Työkaverini kommentoi aamulla: ”Aikamoiset nahkabyysat. Vaativat kyllä kantajansa.” Vakuutteli, että olen sellainen kantaja. Uskoin häntä, vaikkeiLue lisää
Yritä ymmärtää innostujaa
Tulin äsken kotiin. Nappasin jääkaapista muovipussillisen täynnä kirsikoita, joita eilen ostin. Luultavasti kesän viimeiset. Melkein liian tummat, mutta kuitenkin juuri ja juuri syötävissä, niin makeita ja ihania. Pihalla ujeltaa tuuli ja syksy. Tarvitsisin lämpimämmän takin ja kasan vilttejä. Villahousut ja tuplakokoisen tuplapeiton. Silkkaa fiilistelyä syksylle. Piti kirjoittaa lauantain sushi-illallisesta, mutta päädyinkin selaamaan vanhoja kuvia. NauroinLue lisää
Kissamekko kakkonen
Pukeuduin lähes tasan kaksi vuotta sitten kissamekkoon. Se oli musta, jossa oli valkoisia kissoja. Enää minulla ei ole sitä, tuttuni piti siitä paljon ja myin sen hänelle parista lantista. Oli kissamekon kokoinen aukko vaatekaapissa. Mikä neuvoksi? Kissamekko kakkonen. Kermanvalkoinen ja kellohameinen. Ilahduttava ja vähän liian söpö. Poola Katarynan uusinta mallistoa. Pyörähtelin eilen kissamekossa elokuun toiseksiLue lisää
Mä sanon heippa vaan hei
Tavarat on pakattu, suunta on pian kohti lentokenttää. Saan onneksi autokyydin ja saattajan, niin ei tarvitse yksin maha vellinä pyöriä terminaalissa. On myös hyvä aloittaa turvallisesti Finnairilla Ruotsiin saakka, kun edessä on sen jälkeen Ethiopian ja Botswanan Airlinesia. Joskin tiedän, että laadukkaita ovat onneksi nekin. Heräsin kuudelta tekemään vielä viimeisiä asioita. Nyt olen laittanut työmailiinLue lisää
Riittävän fashion?
Minulta jäi kerran eräs työkeikka saamatta, kun en ollut maksavan osapuolen mielestä riittävän fashion. Vaikka se on minusta toisaalta aika huojentavaakin (kuulostaa nimittäin raskaalta olla tarpeeksi fashion), niin nämä kuvat on minusta aika fashhhh. Ei välttämättä sellaiset että Vogueen kelpaisi, mutta ensimmäisen kuvan slaavikyykky voisi hyvinkin mennä läpi jossain kuppasemmassa indiejulkaisussa. Toisaalta indiejulkaisujen kuvien pitäisiLue lisää
Väsyneet festari-illat
Festari-iltojen tunnelmasta tehdään aivan liian vähän lauluja. Ylipäänsä kaikesta, mikä ei suoraan liity rakkauteen, tehdään liian vähän lauluja. Kaipaisin suomalaisia lauluja, jotka pukisivat ajatuksiani sanoiksi. Ja niiden seassa pitäisi olla myös ilottelua eikä sitä iankaikkista melankoliaa, josta myös totisesti pidän ja jota saisi kyllä heittämällä olla enemmistö. Luulen, että festivaalien iltahämyistä saisi hyviä lauseita. SaisiLue lisää
Ajatuksissa Afrikka
Lähden elokuussa Botswanaan. Rakas ystäväni karkasi Afrikan tantereelle alkuvuodesta, ensin Tansaniaan ja sitten Gaboroneen, Botswanan pääkaupunkiin. Onko olemassa mitään toista ratkaisua kuin lentää perässä? Lentelen kolmen vaihdon kautta yli vuorokauden, hinta kun olisi muuten ollut minulle aivan liikaa, mutta toivon kovasti lopulta pääseväni perille. Ehkä kuukauden päivien päästä odottava reissuni on saanut minut Afrikka-tuulelle. IsojaLue lisää
Ammattinainen
Toukokuun lopussa koitti ilo, kun sain vihdoin paperit ulos koulusta. Valmis kulttuurituottaja, se olen minä. Ehdin jakaa ennen reissuun lähtöä muutaman juhlakuvan, mutta ajattelin palata vielä fiilistelmään touko-kesäkuun vaihdetta virallisten valmistujaiskuvien ja myöhemmin juhlakuvien muodossa. Selasin vasta äsken kekkeriviikonlopun kuvat läpi ja kameralle oli jälleen kerran tarttunut niin hyviä muistoja, että kyllä hymyilytti. Valmistuin neljässäLue lisää
Karvaton muija
Tänä kesänä naiset kasvattavat innolla kainalo- ja säärikarvojaan ja antavat kaikkien kukkien kukkia. Itse en ole tästä buumista vielä innostunut ja itse asiassa vähennän mukavemmistakin karvoista vielä lisää. Vietän kulmakarvatonta kesää. Kyselin alkukesästä mielipiteitä kasvoista, joita kehystää esiin väritettyjen kulmien sijaan luonnollisen valkoiset haituvat. Niin moni piti ideaa hyvänä, että päätin antaa kulmanöyhdälle mahdollisuuden. VaikkaLue lisää
Bikinikesä 2015: mustaa verkkoa ja neonkorallia
Pidän pulikoimisesta ja tiettyyn rajaan asti auringonotostakin. Esteenä on vain eräs pulma: inhoan bikinien ostoa. Joka kerta sama ruljanssi: ei sopivan kokoisia, sopivan näköisiä, sopivan muotoisia, sopivan hintaisia… Ja hinnastakin voisi vielä tinkiä, jos kaikki muu olisi kohdallaan. Viime kesänä tajusin kuitenkin, että löydän sopivat bikinit aina Changesta. En tiedä, miksen ollut sitä aiemmin ymmärtänyt, silläLue lisää
Kesäkuun rallatuksia
Kesäkuu ja kesä! Hurraa. Lapsena koulut loppuivat näihin aikoihin ja kesäkuu tuntui oikeasti kesältä, oli sää mikä tahansa. Sitä otti pyörän alleen, sitoi tarakkaan uikkarit ja pyyhkeen ja polki Käyrälammen rantaan. Joskus satoi, joskus paistoi, mutta uiminen oli loman jälkeen kaikkein parasta kesässä. Kolmanneksi parasta oli, että kouluvuoden päättymisen kunniaksi saimme ostaa kioskilta karkkia 10Lue lisää
Valmis kulttuurituottaja !
”If we knew what it was we were doing, it would not be called research, would it?” – Albert Einstein Hyvin valmistuttu. Olen nyt virallisesti kulttuurituottaja. On ollut upeimmat juhlat, olen onnesta ihmeissään. Palaan vielä huomenna langoille, ennen kuin lähden Siperiaan seikkailemaan. ”You don’t learn to walk by following rules. You learn by doing, andLue lisää
Unelmoin paljosta ja isosti
Mistä huomaa kesän? Siitä, että kaupungin rumimmat, ahdistavimmat ja synkimmätkin paikat alkavat näyttäytyä romanttisina. Sörnäisten Kurvi tulvii rakkautta ja Piritorin penkit kutsuvat pussailemaan. Kampin kauppakeskuksen rullaportaissa laulattaa ja tekee mieli mennä halaamaan asematunnelin mormooneita. Kesällä unelmat virtaavat vapaasti eikä haittaa, jos joku jää toteutumatta. Kukka sopii maljakkoon tai korvan taakse ja muutama tanssiaskel tilanteeseen kuinLue lisää
Kevättä turbaanissa
Lauantai. Vapaapäivä. Kömmin seitsemältä sängystä, heitin aamutakin päälle ja hiippailin sohvalle pötköttämään. Netflixistä Gossip Girl pyörimään (nyt se on tunnustettu) ja lauantailagaamista vajaan tunnin verran. Kahdeksalta kahvinkeitto ja aamupala: paistettua kananmunaa ja tomaattia, parsakaalia, avokadoa ja siemeniä. Lasi smoothieta ja sitten sitä kahvia. Ettei menisi liian terveelliseksi, niin eiliseltä jääneitä amerikkalaisia pastilleja puoli pussillista. Vaatteiden vaihto,Lue lisää
Stokiksen friidu
Kotiin päin matkalla, laiva huristaa ja musikaaliristeilyn toinen musikaali, Saturday Night Fever, nähty. Tax Freesta parit tuliaiset ja siinä se. Jätän mieluusti karaoket, lavatanssit ja laivadiskon väliin ja painan pään tyynyyn. Nukun laivassa aina hyvin. Tuntuu, että paatin hyrinä tuudittaa uneen kuin pienen vauvan. Pää solahtaa muhkuraiseen tyynyyn mukavasti. Tänään otettiin haltuun Södermalmin pikkukatuja. AurinkoLue lisää
Apina vei sut kuitenkin
Apulannalla on sellainen maanantai-niminen biisi, nuoruuteni kiistaton lemppari. Sanoissa ei ole mitään järkeä, siinä lauletaan apinasta, joka tahtoo sinutkin. Laulun mukaan sama apina vie sinut kuitenkin. Ei kuulosta omaan korvaani kovin mukavalta apinalta. Vanha Apulanta oli kuitenkin sitä aitoa ja oikeaa. Tihrustin kyyneleitä, kun sanat olivat niin kertakaikkisen koskettavat ja melodiakin kulki täydellisessä synkassa sydämenpamppailuni kanssa. TodellisuudessaLue lisää
Lungi kuin sunnuntaiaamu
Nukuttu on, sydämen kyllyydestä, ja vielä menisi helposti tuplat lisää. Parempi oli kuitenkin pyrähtää heti aamusta hereille ja hilautua kelposeuraan. Meillä on sellainen hyvä rentokerho, johon kuuluu lisäkseni Janne ja siskoni Roosaliina. Rentokerho voi tavata koska vain, missä vain ja eritoten millaisella tuulella vain. Tänään satoi, mutta meininki oli hyvä. Istuimme Kluuvikadun Fazerissa ja mietimme,Lue lisää
Päivän kolme tärkeintä
Lauantai. Pitäisi kai olla vihreäpunaisessa kuplassa krebaamassa, mutta minä olen nukahtamisen partaalla kotona. Toisaalta pääni kylllä nuokkuu kuin pahimmassa moshpitissä, joten kai tämä on melkein jo kreisibailaamista. Suloinen kummityttö on kylässä, mutta ei meinaa saada unta, kun tamperelaisena suree Tapparan kohtaloa. Taitaa onneksi olla Ilveksen tyttöjä enemmän, joten vähän myös vahingonilo kaihertaa pikkuista sydäntä. TiukkaaLue lisää