kategoria

ruoka ja juoma

Jämäbrunssit
Miten mahtava onkaan jämäbrunssien konsepti. Edellisillan juhlista jäänyt ruoka mielettömänä (tai joskus vähemmän mielettömänä) kattauksena tarjoiltuna yökylään jääneiden uusien ja vanhojen ystävien seurassa. Usein astiat ovat herttaisesti eriparia ja kaikkia ruokia ei riitä aivan kaikille. Mutta juhlien vuoksi lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen kelpaa kaikki, kunhan on kunnon kuppi kahvia ja sopivan rauhallista musiikkia. Jäimme perjantaistenLue lisää
Helppo gluteeniton siemennäkkäri
Lempeää iltaa soturit. Sunnuntaita pukkaa ja varmasti osalla porukkaa myös haikeutta viikonlopun päättymisestä. Lohduksi sureville ja evääksi ensi viikkoon laitan jakoon herkullisen ja superhelpon siemennäkkärin ohjeen. Jos oikein vikkelästi kiiruhdatte kauppaan, saatte leivän uuniin vielä tämän illan iloksi. Kymmenen minuutin valmistusaika menee nopeasti, mutta uunissa näkkärilevy viihtyy vajaan tunnin. Leipää odotellessa voi laittaa valkoviinin taiLue lisää
Gluteenittomasti Tallinnassa: Kivi Paper Käärid
Kun menimme naimisiin kesällä 2011, häissämme oli sellainen perinteinen osallistava leikki, jossa vieraat saivat antaa meille lupauksia tulevaan. Joku lupasi leipoa mustikkapiirakkaa, joku kutoa villasukat, joku antoi tulevaisuuteen lastenhoitovuoroja. Näistä lupauksista arvottiin osa toteutettavaksi. Yksi arpaonnen nostattama lappunen piti sisällään lupauksen ystäviltämme: he veisivät meidät minilomalle Tallinnaan. Pian lupauksesta on kulunut neljä vuotta. Eilen AlinaLue lisää
Sushia metsän keskellä
Kuinka moni ottaa mökkireissulleen mukaan sushimatot, riisit ja etikat ja aloittaa rullien vääntämisen keskellä metsää? Ilmeisesti ystäväporukkani kuuluu näihin hupsuihin. Siellä sitten paloiteltiin lohet, kurkut ja avokadot ja väännettiin juuri sopivaa riisiä ja rullailtiin menemään. Riisiä reunoille asti ja hapsottavat leväkulmat kunnolla paikoilleen. Ja om nom nom, onko parempaa? Kun kituuttaa tunnin pari ruoanlaiton ääressäLue lisää
Asiaa brunsseista (+ Cafe Fannyn gluteeniton brunssi)
Brunssit, elämän keidashetket. Miten ne voivatkin tuntua niin paljon hienommilta kuin aamiaiset ja lounaat? Brunssipaikkoja on Helsingissä niin lukuisia, että tahdon mieluummin kiertää kaikki kuin löytää vakiopöydän ja -herkut. En ole koskaan käynyt samassa brunssipaikassa kahdesti yhtä paikkaa lukuunottamatta: Arabianrannan Dylan tarjoilee niin monipuolisen ja hinta-laatusuhteeltaan huipun brunssin, että tähän meidän naapuripaikkaan olemme kipaisseet kai kolmesti.Lue lisää
Nyhtösoijapitsaa ja riemukasta Ravintolapäivää
Eilen sitä taas vietettiin, Ravintolapäivää. Lempikansankarnevaalini kukoisti talvikuukaudesta huolimatta, tuhannet ravintolat ripottautuivat ympäri maita ja mantereita. Helsingissä suurin osa tipahti Kallioon ja keskustan alueelle, mutta myös ytimen ympärillä riitti ravintoa. Ja mikä auringonpaiste! Eihän eilisen kaltaista kevätpäivää voi tuhlata. Lauantain ystävänpäivän kunniaksi olimme jo pakanneet kangaskassiin kaakaot ja vaahtokarkit, mutta sunnuntai meni urbaanimmin Kallion jaLue lisää
Armoton torttukateus
Minulla on torttuannoskateus. Tänään juhlitaan sitä Runebergiä, jonka ansioita tai kasvonpiirteitä on hankala muistaa, mutta leivonnaisia ei (kaikki kunnia olkoon siis sittenkin Runebergin vaimon). Eikä minulla ole ainoatakaan torttua. Unohdin sen päivän olevan tänään, sillä olen leiponut jo kuukauden päivät. Torttuerät tavoittivat siis satunnaiset viikonpäivät, vaan eivät tätä suurta juhlaa. Ja nyt olen tortuton. TotaalisenLue lisää
Lounastaukoa ilahduttamaan: salaatti lasipurkkiin
Joskus parempi päivä syntyy ihan pienelläkin asialla. Tuntuu, että netin myötä näitä asioita ja ideoita tulee esiin joka päivä enemmän ja enemmän. Harva idea kuitenkaan enää sytyttää oikein kunnolla, ideoita kun löytyy nykyisin joka lähtöön. Eilen luin kuitenkin jonkun kekseliään artikkelin lasipurkkiin pakattavista salaateista, ja konseptihan on enemmän kuin briljantti! Olen töissä yliopistossa ja vieläLue lisää
Pieni suklaaleipuri
Teen paljon raakasuklaata. Sotken kaakaovoita, raakakaakaojauhetta, lucumaa, riisinlesejauhetta, suolaa, macaa ja hunajaa ja yritän saada yhdistelmästä täydellisen. Raakasuklaa on yksi energian lähteistä, huippukivaa käsityötä. Mutta nyt seuraa tämän nykyisen tehomaailman silmissä nolo fakta: en tiedä erityisen paljon hypetetyn raakasuklaan terveysvaikutuksista. En tiedä miten lucuma vaikuttaa verisuoniini tai kuinka kaakonipsit saavat poskeni hehkumaan. Tiedän perusasioita jaLue lisää
Nammmmm namm
Kuningatar Saba Töölössä, mikä pelastuksen paikka. En tarkoita, että sisään kävellessään saisi syntinsä anteeksi, mutta kun sinne maustemekkaan astuu, mieli kevenee ja lämpö virtaa kiireestä kantapäähän. Tomppa Jörkit ja muut kaverit voivat kumartaa tätä etiopialaista ihmemaata. Tähtien määristä viis, tämä on lempiravintolani koko Helsingissä. Etiopialainen ruoka jakaa mielipiteitä. Monen mielestä ruoka on vain outoa, hapantaLue lisää
Kakkutasting
Olin keskiviikkona maistelemassa hääkakkuja. Ei, en ole menossa taas naimisiin tai pitämässä liittomme uudelleensiunaus-tilaisuutta. Olin saanut kutsun herkuttelemaan, sillä pian naimisiin menevien parien lisäksi paikalle kutsuttiin myös ”rakkauteen uskovia”. Voi, mikä nimitys! Olen niin mielellään juuri sellainen. Otin ystäväni mukaan, sillä (anteeksi yleistykseni), miehet harvemmin ymmärtävät kakkujen päälle naisten lailla. Etenkään kuuden erilaisen kakun päälle. Hääkakku-tastingLue lisää
Lomahyggeä ja pikkuisia jouluja
Pikkujouluja ei voi olla liikaa. Usein naamioin kaikki joulun lähettyvillä tapahtuvat ystävien visiitit ja tapaamiset pikkujouluiksi. Kun nimeää näkemiset jo etukäteen, tunnelma on jo valmiiksi hygge. Olemme ystävystyneet Idan kanssa tämän vuoden kuluessa ja eilen vietimme yhdessä siis historian ensimmäisiä pikkujouluja. Pääsin Tampereelle Idan uuteen kauniiseen kotiin. Oli salaattia ja juustoja, glögiä ja suklaata. PuhuttavaaLue lisää
Joulun pakottamaton ilo
yhteistyössä  Suomen Lähikauppa Minä olen niitä jouluihmisiä, ja onneksi ympärilläni on samanhenkistä väkeä. Luulenpa, että suomalaisista neljä viidestä kokee olevansa jonkun tason jouluihminen. Jouluihmisyys ei välttämättä tarkoita kaikille samaa asiaa, mutta vain pieni murto-osa on niitkä, jotka eivät oikeasti välitä joulusta lainkaan. 8-henkinen ystäväporukkamme on ollut tiiviisti yhdessä siitä saakka, kun muutimme takaisin Helsinkiin muutamiaLue lisää
2 x Berliini: Gluteenittomat brunssit
Niin sitä vaan istutaan brunsseilla ja nautitaan Saksanmaasta. Luksusta on, että voi aloittaa päivän brunssilla. Vielä suurempaa luksusta on, että hinta on puolet Suomen hintaa pienempi, eivätkä brunssiajat rajoitu vain viikonloppuun. Kävimme eilen ja tänään kotiaamiaisen sijasta istumassa aamupäivää kahdessa kahvilassa. Keliakiani vuoksi matkoilla saa olla aika tarkkana, missä mitäkin suuhunsa laittaa. Googlettelun ja tuttavienLue lisää
2 x BERLIINI: Kahvinrakastajan lempikuppilat
Laadukkaan, hyvintehdyn ja paikallisen kahvin ystäville suosittelen Berliinissä erittäin lämpimästi kahta viimeisten päivien aikana kokeiltua paikkaa. Otapa onkeesi, niin ei tarvitse Berliini-lomalla kitata kitkerää. 1. THE BARN COFFEESHOP Auguststrasse 58 (Corner Koppenplatz) 10119 Berlin (Huom! Paahtimo toisessa osoitteessa) Berliiniläinen paahtimo avattiin syyskuussa 2012, saman vuoden kesäkuussa kahvikauppa/kahvila aloitti toimintansa. Jokaisella tarjotulla kahvilla on tarinansa ja jokainenLue lisää
Herkkuja Brysselissä
Terveisiä Brysselistä, huomenna kotiin. Matka jatkui Amsterdamista Maastrichtin kautta tänne ja huomenna taksi nappaa kyytiinsä hotellin edestä 05.30. Sormet ristiin, että kello herättää, enkä nuku onneni ohi. Tai no, onneni ja onneni, mutta onpa kiva taas palata Suomeen. Intensiivinen, erittäin kiinnostava työmatka ja niin paljon taidetta ja puhetta siitä, että taidan hetkeksi kaivata sysimetsää jaLue lisää
Vapaiden aamujen järkkymätön onni
Viikonloppu Helsingissä. Ei mitään tekemistä. Paitsi jotain pientä, jota ei lasketa. Nyt niitä ystäviä, kunnon kuulumistenvaihtoa ja kerrankin aikaa kahville. Kerrankin aikaa kattaa. Pyörin tänään pari tuntia kirja-, ruoka- ja viinimessuilla, mutta muuten olen pysynyt kotioloissa. Uunissa paistuvat porkkanaleivokset (ihanantuoksuinen koti). Saa istua ihan rauhassa, katsella pihalle, selailla lehteä ja muistaa tyytyväisenä, että ensi yönä saaLue lisää
Kuinka priorisoida tärkein?
Viimeiset pari kuukautta olen elänyt yllättävän tapahtumantäyteistä elämää. On ollut päivätyö, blogi, treenit, tapahtumat, ystävät, reissut ja kaikki muu. En ole kaatunut työtaakan alle, mutta olen väistämättä joutunut tilanteeseen, jossa joudun priorisoimaan. Ja mitä olen kauhukseni huomannut? Olen nähnyt ystäviäni vähemmän kuin tavallisesti. Olen jättänyt myös toisinaan treenejä välistä tai skipannut kissanristiäiset, mutta se onkinLue lisää
Santsikuppi 45 senttiä
Hirveän pitkä ja ihana viikonloppu. On ehtinyt tapahtua niin paljon. Perjantaina kuljin pendoliinolla pikaisesti Tampereelle eräiden kuvausten perässä. Yöksi pääsin ystävien luokse ja sain maailman parhaan kummitytön syliin edes muutamaksi hetkeksi. Vein tuliaiseksi mustan tyllihameen, joka olisi kuumaa kamaa maailman muotiviikoillakin. Puolivuotias pötkylä näytti prinsessalta. Toisen, vähän urbaanimman prinsessan kanssa nautin lauantaiaamua Ojakadun alkuperäisessä Vohvelikahvilassa.Lue lisää
Puuro pinnalla
Olen miettinyt tänään yllättävän paljon puuroa. On se outo juttu, että puuro on muodissa. Olin aamulla kuulemassa uudesta Fazerin Alku-puurosarjasta ja sen menin siitä puuron hehkutuksesta aivan sekaisin (ihan liikaa käytin nyt kyllä tuota puuro-sanaa). Milloin jostain niin tavallisesta tuli hitti ja miksi? Voin kyllä heittää hommalle sellaisen suuren, luonnottaman facebook-peukun. Tämähän on mahtava uutinen. TerveysLue lisää