Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin?

Kaupallinen yhteistyö: Mossa & Asennemedia

Iho kaipaa kosteutusta voidakseen hyvin. Ihon kosteuspitoisuus on vaaravyöhykkeellä etenkin säiden viiletessä, minkä minä olen ainakin saanut tuntea kirjaimellisesti nahoissani viime viikkoina. Kädet kuivavat, nenää kiristää ja yhtäkkiä paksumpi kasvovoide tuntuu taas ihanalta iholla. Edellisviikon melontavaellus ja kolmen päivän ulkona olo muistutti taas tehokkaasti, että ei ole ihan sama, miten ihoani hoidan. Olisin mielelläni laittanut perjantaina vähän huulipunaa, mutta rohtuneet huulet olivat toista mieltä. Syksyn viimat ja tuiverrukset voivat olla iholle armottomia, ja olenkin kääntänyt kesän jälkeen ihonhoidossa uuden, kosteuttavamman vaihteen silmään.

Niin hullua kuin se onkin, iho on elimistön suurin elin. Totta se kuitenkin on, joten ihosta kannattaa myös pitää huolta. Kaikkialla jauhetaan aina kosteutuksesta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin?

Ihoa kosteutetaan ulkoisesti ja sisäisesti. Monelle säännöllinen vedenjuonti ja nesteytys ovat arkipäivää, mutta ihon ulkoinen kosteutus unohtuu. Jollekin toiselle rutiinit ovat rakentuneet juuri toisinpäin ja sisäinen puoli unohtuu.

Itse muistan säännöllisen epäsäännöllisesti molemmat, mutta erityisesti viimeistelyssä olisi hiomisen varaa: vaikka juon vettä, juon sitä kuitenkin liian vähän juodun kahvin määrään verrattuna, ja ihonhoitotuotteiden kanssa läträtessä jätän helposti huomiotta, kuinka niistä saisi parhaiten tehot irti. Lisäksi etenkin vartalo jää helposti hoitamatta, vaikka muistaisinkin keskittyä kasvoihin.

Jos ihoa ei kosteuta säännöllisesti, se kuivuu. Kuivuus aiheuttaa iholle tulehdustilan, joka tuntuu kutinana. Kosteutan itse kasvojeni ihoa lähes aina kahdesti päivässä, aamuisin ja iltaisin, minkä lisäksi saatan lisätä lisäkosteutta suihkutettavasta kasvovedestä ja kasvovoiteesta päivisin, jos olosuhteet (koneellinen ilmastointi, ulkoilma…) kuivattavat ihoa erityisen paljon. Mutta olen kyllä taas tänäkin syksynä havainnut, että erityisesti nenää ja otsaa on alkanut kiristää. Kyllä se iho siis aina itsestään ilmoittelee, jos sen jättää huomiotta.

Moni varmasti hahmottaa jo ihan oman empiirisen tutkimuksensa kautta, että talvisin voiteiden kannattaa olla paksumpia ja kosteuttavampia, ja puhdistusaineiden taas mahdollisimman hellävaraisia. Ulko- ja sisäilman lämpötilavaihtelut saattavat olla syksyisin ja talvisin suuret, vaikka toisaalta auringon UV-säteily rasittaa ihoa kesää vähemmän.

Kuvissa näkyviä suosikkituotteita Mossalta, jotka ovat itselläni käytössä päivittäin ja viikoittain:

(Tuotteet yllä olevassa kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle)

1. Mossa Skin Solutions hiilikuorintavoide
2. Mossa Vitamin Cocktail naamio ja yövoide
3. Mossa Youth Defence kasvovesi
4. Mossa misellivesi
5. Mossa Vitamin Oil Cocktail kasvoöljy
6. Mossa intense nutrition vartalovoide
7. Mossa restoring karhunvatukka-yövoide
8. Mossa nutritive antioxidant lakka-päivävoide

Alla oleviin vinkkeihin erottelen esimerkkejä, missä tilanteissa käytän mitäkin tuotetta.

Muutama vinkki kosteutukseen syksyn hiipiessä iholle:

Levitä kosteustuotteet heti suihkun jälkeen, kun ihohuokoset ovat auki, ja iho on valmiina vastaanottamaan kosteuden mahdollisimman syvälle ihoon.

– Kosteutuksen maksimoimiseksi kosteusvoiteen alle voi levittää superkosteuttajaa, ohutta seerumia tai hoitovettä (esim. listan tuote nro 3).

Muista voiteen rinnalla öljy, sillä öljy sitoo itseensä kosteutta. Öljy on ainakin itselleni ainoa tie onneen Suomen syksyissä ja talvissa. Öljyä (esim. listan tuote nro 5) tosin levitän itse iholleni kunnolla ainoastaan iltaisin, jonka rinnalla toisinaan muutaman tipan voiteen sekaan myös aamuisin.

Kuori iho noin kerran viikossa (esim. listan tuote nro 1). Pääset eroon kuolleesta ihosolukosta ja saat ihon taas ”hengittämään” paremmin. Myös kosteus pääsee läpäisemään helpommin kuoritun ihon.

Levitä kasvonaamio säännöllisesti. Vaikka skippaankin rutiinit välillä (hävettävän usein), yritän kuitenkin kunniakkaasti ylläpitää ihon kosteustasapainoa naamiolla noin kerran viikossa (usein muistan, usein en). Ajattelin pitkään, että naamio tarkoittaa aina jotain massiivista savikerrosta, mutta moni kosteutettava naamio levitetään yksinkertaisesti kosteusvoiteen päälle yöksi ja pyyhitään aamulla pois kasvovedellä (esim. listan tuote nro 2). Ei mitään shokeeraavia kurkkuhommia.

Skippaa vesipesu, jos se ei ole tarpeen, sillä erityisesti kuuma vesi kuivattaa ihoa reilusti. Saatan itse esimerkiksi pestä ihon veden kanssa iltaisin ja puhdistaa aamuisin vain kasvo- tai misellivedellä.

– Älä unohda, että kasvot ovat vain pieni osa ihosta. Helli myös vartaloasi (esim. listan tuote nro 6) ja kiinnitä erityishuomiota ihon helposti kuivuviin osiin (kyynärpäihin, jalkoihin, polviin, käsivarsiin…)

Tunne ihosi ja etsi itsellesi sopivia tuotteita. Jos mietin ihan vain omaa ystäväpiiriäni, kaikilla on omat suosikkituotteensa ja toisaalta myös keskenään melko erilaisia ihotyyppejä. Suurimmalla osalla suomalaisista on normaali/sekaiho, ja kuulun siihen joukkoon itsekin. Ihoni kuivuu helposti pinnalta, mutta rasvoittuu toisaalta myös herkästi. Tehokkaimmat saippuat saavat ihoni sekaisin, silmäni ovat herkät ja olen myös hajusteallerginen, mikä minun tulee ottaa huomioon kosmetiikkavalinnoissani. Suosin aina luonnonmukaisia, tehokkaita ja ravintorikkaita ihonhoitotuotteita, sillä jos voin saada mahdollisimman helposti ja paljon samassa paketissa, niin totta hitsissä otan kaikki.

Käy kasvohoidossa. Tiedän, että hoitoihin saa kulutettua kaiken ajan ja rahan, mutta säännölliset (tai edes harvat) kasvohoidot kotihoidon rinnalla ylläpitää ihon hyvinvointia vielä paljon tehokkaammin. Kävin itsekin viime viikolla pitkästä aikaa hoidossa, ja kunnon puhdistuksen ja käsittelyn jälkeen iho tuntuu voivan niin paljon paremmin ja hengittävämmin. En yhtään ihmettele, että hoitaja suositteli kasvohoitoa noin neljästi vuodessa, kerran jokaisena vuodenaikana.

Mutta viimeiseksi nerokkaaseen konseptiini, joka kuvissa näkyy, ja jonka olen kehittänyt ruska-aikaan ja kaamokseen: Kosteuta ja lue!

Sekä ihonhoito että lukeminen ovat minulle tärkeitä asioita, jotka jotenkin oudosti kuitenkin unohtuvat arjessa. Näin ollen olen nyt ottanut tavaksi hoitaa päivittäisiä ja erityisesti viikottaisia ihonhoitoaskareitani niin, että esimerkiksi levittäessäni kosteuttavan voiteen sääriini, otan hetken kirjalle voiteen imeytyessä. Periaatteessa maailman daijuin juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta oikeastaan aika ihanaa. (Varsinkin sohvalla, eikä tuossa ei-niin-mukavalla ikkunalaudalla, hah.) Ihanin rutiini on levittää kunnon kerros kosteuttavaa voidetta retkielämän murjomiin jalkateriin, sujauttaa jalat puuvillasukkiin ja uppoutua kirjaan.

Kosteuta ja lue.
Kyllä, kuulostaa yhä vain huvittavalta.
Mutta suosittelen silti kokeilemaan.

Ihanaa, levollista talviaikaa kaikille.
Muistakaa, että hyvä yöuni on kuitenkin lopulta ihon paras ystävä.

-Henriikka

Muutamia edellisiä Mossa-kirjoituksiani:

Kesän turmelema iho ja hiukset kuntoon lämmöllä, lemmellä ja luonnonkosmetiikalla
7 isoa oivallusta ihonhoidosta
Vuoden kosmetiikkakokeilun tulokset

Lue myös Idan viimeinen Mossa-juttu:

Miksi vaihtaa luonnonkosmetiikkaan?

5x lapsuuden nerokkaimmat leikit

Jostain kumman syystä päädyin keskiviikkona nuotion ääressä kertomaan lapsuudenleikistäni nimeltä ”Yllytyshullut”. Koska leikki herätti hilpeyttä kuulijoissa, ajattelin jakaa tänään muutaman mieleen muistuneen lapsuudenleikin.

Yllytyshullut

Yllytyshullut oli samannimisen TV-sarjan inspiroima leikki, jota leikimme siskoni kanssa saunoessamme. Toinen meistä oli legendaarinen juontaja Arttu Harkki, joka valmisteli koitosta suihkuhuoneessa, ja toinen oli saunan lämmössä jännityksellä odottava kilpailija. Harkki laski hanasta eri kokoisiin kuppeihin ja kulhoihin vettä. Jokainen vesiannos oli erilämpöinen, jääkylmästä ihanan lämpimään. Kun kilpailija sitten saapui saunasta, hän lämpötiloista tietämättömänä valitsi vuorotellen vesikulhoja, jotka Harkki sitten kaatoi kilpailijan päälle. Muistan jääkylmän jättiämpärin jälkeisen hyytävän olon, mutta erityisesti muistan ihanan ihanan lämmöntunteen, kun onnekseen valitsin lämpimän annoksen.

Pakarat patterissa

Hyvin yksinkertainen leikki, jota suosittelen kokeilemaan! Tämä oli sisarussarjamme klassikko ollessamme muutaman vuoden ikäisiä. Vähän kulahtaneet 90-luvun värikkäät pyjamahousut kinttuihin ja peput vasten kuumaa patteria. Voittaja oli se, joka pystyi pitämään peppuaan kauiten kiinni patterissa. Muistan hyvin myös kihisevän kuumuuden peppukannikoissa kilvan viime hetkillä, vaikka turvalliseksi tätä tuskin voi kutsua.

Vesi-ilmapallot kotieläiminä

Muut haaveilivat marsuista, koirista ja gerbiileistä, minulle ja siskolleni riittivät vesi-ilmapallot. Täytimme erivärisiä ja -kokoisia palloja ja piirsimme niille tussilla suut, silmät, nenät, sekä viikset, hatut ja huivit ynnä muut. Jokaisella oli oma nimensä ”selkään” kirjoitettuna (muistan ainakin Mörön, Piivin ja Polarin) ja esimerkiksi siskoni huolehti niistä samoista palloista kuukausitolkulla kylpyhuoneessa.

Yhdet lapsuuteni pahimmista huudoista olen saanut, kun kävin kerran kiusallani laittamassa tussilla kaikki pallot uuteen uskoon. Piirsin silmälaseja ja kalapuikkoviiksiä ja väänsin nimistä vähän uudenlaisia muutamilla lisäviivoilla: Akista tuli Kakki ja Epusta Peppu. Siskoni itki lohduttomasti tragediaa.

Koira ja hoitaja

Aina karkkipäivän tullen, kun omat karkit oli jo syöty, muutuin ihmisestä koiraksi ja anelin pikkusiskoani hoitajaksi. Hoitaja hoiti koiraa uskollisesti ja koira saattoi muutaman valitun kerran anella söpöillä silmillään karkkia palkkioksi hienosta käytöksestä tai tempusta.

Vahinko kiertämään! Pari vuotta aiemmin olin itse ollut isoveljien uskollinen koirahoitaja.

Paini

Olohuoneemme oli milloin salibandykenttänä, milloin syvänmerensukeltajien valtameri, mutta piharakennuksen lämmitettyyn huoneeseen tehtiin painikehä naapurintyttöjen kanssa. Yökylän vuoksi mukaan raahatut tyynyt ja peitoit kasattiin kehänlaidoiksi ja sitten alkoi painiturnaus. Jälkikäteen ajateltuna meno oli melkoisen väkivaltaista. Heittelin siskoani, ystävääni ja hänen pikkusiskoaan ja he runnoivat minua takaisin. Meillä oli käytössä ammattimaisesti lattianhakkaus luovuttamisen merkiksi, ja tuomari laski vieressä täysillä yy-kaa-koo ja voittaja on…!

Petra Ollin vuoksi näkisin mielelläni tämän nostettavan taas nykypäivän lasten leikkikavalkadiin.

Siis lapset ovat kyllä mahtavia! Juuri luin Hesarin lasten tiedekysymyksen (parhaita joka ikinen kerta), jossa ihmeteltiin, miksi toiset kakkakikkareet kelluvat ja toiset uppoavat. Kaikki lapset ovat neroja, kunnes he sitten kasvavat aikuisiksi. Booooring.

Näissä kuvissa naurattaa ensimmäisen kuvan poseeraukset ja lentokoneet, vanhimmalla isoveljellä tietysti suurin ja hienoin, mutta minulla värikkäin. Toinen tilanne on surullinen muisto Aapiskukon huoltoasemapysähdykseltä: omissa kuvitelmissani olin aina veljieni leikeissä mukana, mutta he muistavat minun olleen melkoine pyrkyri, joka yritti parhaansa mukaan pysyä mukana vauhdissa.

Hei sauna on lämmin! Pakko lopettaa. Arttu Harkki siellä jo odottaakin.

-Henriikka

Retkellä Kotipizzan luovan johtajan kanssa: Ripe & Henriikka sienimetsällä

Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza

Viime viikolla, syyslomalla, tapahtui jotain, jota en olisi kyllä heti arvannut tapahtuvaksi. Olin Kotipizzan luovan johtajan, Ripe Mikkolan, kanssa sieniretkellä.

Kun hurahdin tänä syksynä luonto- ja eräopaskoulun myötä sieniin ja sienestykseen, en myöskään olisi osannut aavistella, että Kotipizzan kaltainen (tai ylipäänsä mikään) firma laittaisi sitä merkille. Mutta niin vain kilahti viesti Instagramin directiin syyskuussa:

”Henriikka! Täydellinen ajoitus miettiä sieniä. Olemme nimittäin puhuneet toimistolla sinusta parin päivän aikana aika paljon. Me lanseerataan uusi pizza lokakuussa. Tiesimmekin jo, että tykkäät vähän Kotipizzasta, joten olit sillä tavalla pidempään ollut jo mielessä. No, sitten aloitit opiskelun ja kas, juurikin olet tutustunut sienten ihmeelliseen maailmaan. Siitä aasinsilta Sienimestari-uutuuspizzamme täytteisiin: kotimaista sientä useammassa sortissa.”

Siitä se ajatus sitten lähti. Iik!

Tämän mukavan aasinsillan vuoksi päädyimme lopulta Ripen kanssa sienimetsälle viime viikon tiistaina. Ripe on kehitellyt Sienimestari-uutuuspitsan ja on muutenkin hyvin perillä syötävistä luonnonantimista, kun taas itse tallustin metsässä sieniharrastelijan ja pitsafanin roolissa.

Vaikka saimmekin aika pitkälti hölöttää kahdestaan, oli mukanamme myös muutaman hengen kuvaustiimi, joka otti hölötyksemme nauhalle. Kuvasimme nimittäin päivän aikana sieniä ja luontoa hehkuttavan minivideosarjan, joka keskittyy sieni-intoiluun, Suomen luontoon, syötäviin luonnonherkkuihin ja Sienimestarin syntyyn.

Videoista ensimmäinen löytyy nyt Aamukahvilla-Facebook-sivulta ja suosittelen sen kyllä katsomaan. Vaikka itseään on usein vähän vaikea katsoa videolla siihen tottumattomana, tästä ei tullut lainkaan kiusallinen fiilis. Sen sijaan tuntui, että pääsin takaisin metsään etsimään sieniä ja hekottelemaan jutuillemme.

Vauhdilla alkanut sieniharrastus tuntuu kyllä niin mukavalta. En voi oikeasti kylliksi fiilistellä, että tuolta luonnosta voi vain jokamiehen ja -naisen oikeuksilla käydä napsimassa kauniit herkut pannulle, kuivuriin ja pakkaseen.

Ilmainen ruoka on aina ilmainen ruoka, eikä ilmainen, ravintorikas lähiruoka ole sitä paitsi mikään itsestäänselvyys. Miten lukuisan monena päivänä kävinkään tänä syksynä vain viiden minuutin metsäreissun saadakseni illallisen itselleni! Ja useampana päivänä kävelin koulusta kotiin hiekkaista kotitietämme ja nappasin tuosta noin vain ison punikkitatin tai muutaman voitatin muovipussiin tai takinliepeeseen. Tuntui hurmokselliselta, että sieniä riitti Tammelan kotiympäristössä niin, ettei tarvinnut kerätä kuin tarpeeseen – ei tarvinnut pelätä niiden loppuvan.

Eräretkillämme olimme muutaman koulukaverin kanssa melko fanaattisia sienikoriemme kanssa ja nuotioillallisissa leivän päältä tai wokista löytyi niin kanttarelleja, tatteja, haperoita, rouskuja kuin mustatorvisieniäkin. Tuntui ihan uskomattomalta, että sieniä oikeasti oppi tunnistamaan ja laittamaan. Minun ja Ripen sieniretkelläkin sain tunnistettua tuosta noin vaan useat lajit (kuitenkaan unohtamatta sitä, että vielä olisi satoja ja satoja opeteltavana.)

Tuntuu, että tosi monilla sienestäjillä tai sienet tuntevilla on juuret tietouteen vanhemmilta tai isovanhemmilta. Ripekin kertoli hänen lapsuutensa sieniretkistä, jotka tuntuivat marjaretkiä mukavemmilta, sillä korinpohja peittyi sienistä huomattavasti helpommin. Puhuimme myös kangasrousku-muistoista, jotka liittyvät usein isovanhempiin, sekä sienisalaatteihin ja sienten suolaukseen – monelle kangasrousku kulkeekin nimellä suolasieni. Höpöttelimme isovanhempiemme sukupolven nuukuudesta, kyltymättömästä luontotietoudesta ja siitä, miten hienoa on, että vanhemmat ovat vieneet metsään.

Meillä ei juuri syöty sieniä, kun olin lapsi, enkä niiden perään oikein siksi osannut haikaillakaan. Siksikin tuntuu mukavalta, että saa olla ehkä joskus viemässä tietoutta seuraavalle sukupolvelle. Tuntuu niin helposti, että luonto-osaaminen vain kuihtuu sukupolvelta sukupolvelle, mutta ehkä sellaista pienempää ja suurempaa tsemppiä on hiljalleen taas havaittavissa. Voi kunpa olisin mummelina oikein luontoguru, vielä vanhempianikin paljon viisaampi ja nokkelampi!

Tänä syksynä opituista sienistä suosikkejani ovat kehnäsieni, lampaankääpä ja herkkutatti. On niin ihanaa, miten valkoisen ja aluksi vaaralliselta tuntuneen kehnäsienen tunnistaa nyt muiden sienten keskeltä ja leikkaa itsevarmasti mättäältä koriin. Lampaankäävässä on ihanaa, miten mukavan nahkealta se tuntuu kädessä ja miten kauniin keltaiseksi se muuttuu paistettaessa. Herkkutatti nyt on vain yksinkertaisesti aivan yliveto sieni – kanttarellin kaltainen ikiklassikko.

Sienimestari-pizzassa on juuri noita kahta klassikkoa, herkkutattia ja kanttarellia, jotka on kerätty Kaavilta, Pohjois-Savosta. Kolmantena pizzassa on kotimaista herkkusientä. Rajoitetun ajan myynnissä olevan Sienimestarin syntytarinasta voipi lukea lisää täältä. Olen itse päässyt nyt muutaman kerran pitsaa syömään ja ai hullu, kuinka se on hyvää. Kävimme myös retkipäivän päätteeksi koko köörillä Kalasataman uuden Redi-kauppakeskuksen ravintolassa. Testaamassa laatua, tietysti.

Parin viikon sisään olisi tarkoitus käydä testaamassa pitsa avotulella lämmitettynä. Gluteenittomuuden hyviä puolia on, että gluteeniton pitsa tulee Kotipizzalla aina foliopohjassa (ks. toiseksi viimeinen kuva), jolla koko helahoidon saa helposti nuotioritilälle laavuretkellä.

Odotan myös, että saan omakeräämistä sienistä tehtyä kotitekoista sienipitsaa. Kukapa olisi uskonut, että olisin tämän syksyn aikana oppinut tunnistamaan kymmeniä sieniä, läpäisisin sienitentin erinomaisin arvosanoin, valmistaisin sieniruokia kotonani ja kävisin Kotipizzan Ripen kanssa sienessä? Ei varmasti kukaan! En minä ainakaan.

Ja hei, nyt viimeistään katsomaan se video. Se löytyy täältä. Laittakaahan viestiä Facebookiin tai tänne, millainen fiilis tulee.

Aurinkoa loppuviikkoon! Saavuin itse pari tuntia sitten Helsinkiin alkuviikon kestäneen melontaretken jälkeen ja simahdan kyllä aivan juuri tähän sohvalle. Än-yy-tee-nyt.

-Henriikka