Kaupallinen yhteistyö: Nanso, sis. arvonnan
Olen elänyt kahden kaupungin elämää nyt kaksi ja puoli kuukautta. Maanantaina alkoi yhdestoista kouluviikko. Näin ollen nämä yksitoista viikkoa minulla on ollut kaksi kotia: toinen kotimme Helsingissä ja toinen täällä Tammelassa.
Helsingin kotimme on 43-neliöinen kompakti keskustakoti, jossa on vihreä katto, valkoiset lankut ja aina kahvia keittimeen. Pieni ja tärkeä mies nukkuu nyt lähes joka yö yksin tuplakokoisen peiton alla, mutta onneksi pääsen välillä viereen tyhjää paikkaani täyttämään.
Tammelan kotimme on solumökki, joka ei aivan hivele esteettistä silmääni ja jota en ole lainkaan sisustanut, mutta jossa on turvallista ja kotoisaa, ja jonka sähkölaskuun kuuluu saunan lämmitys.
Kummassakin kodissa on hyvä olla.
Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta, Tammelan kotimme edestä ja kotikadultamme (kuvitella, että se on hiekkaa!) Päällä on Nanson uutuuksia: pidempi ja lyhyempi mustavalkoinen kuviosadetakki, punainen pooloneule (i-ha-na) ja pidempi, vaaleanpunainen neuletunika.
Elämääni on muodostunut rutiineita. Maanantaisin koulu alkaa 09:15, tiistaista torstaihin 08:15 ja perjantaina on lähes aina etäpäivä. Koulu loppuu aina klo 15:45, paitsi torstaisin tuntia aiemmin. Matkustan Helsingistä tai muista viikonloppuvietoista takaisin Tammelaan sunnuntai-illalla tai aikaisin maanantaiaamuna. Aina on ollut kiva palata.
Koulun jälkeen kirjoitan blogia, editoin kuvia, vastailen sähköposteihin – työ vie yllättävän paljon aikaa illoistani. Sen lisäksi yritän ulkoilla ja urheilla, rentoutua kotona. Kauppareissukin kestää aina ainakin tunnin, joten sillekin on otettava aikansa kerran viikossa. Sitten on uutena maanantaiperinteenä illallinen kämppisten kanssa ja kaikki mahdollinen muu yllätyksellinen: sieniretket, ratsastustunti, synttärijuhlat ja rantasauna, jonka saamme onneksemme varata käyttöömme joka viikko.
Aloin kutsua Tammelan kotia heti kodiksi. Ajattelin siitä muodostuvan itseä toteuttava ennuste: jos kutsun sitä kodiksi, se alkaa tuntua kodilta. Pari viikkoa sana tuntui suussa oudolta, mutta yllättävän äkkiä totuin siihen. Nyt tämä koti tuntuu enemmän kodilta kuin Helsingin kotimme, vaikka koenkin siitä toisinaan vähän huonoa omatuntoa. Tuntuu jotenkin epäreilulta myöntää ääneen, että koen vähemmän kodiksi paikan, jossa Janne asuu. Mutta olen vähän sellainen, että kodiksi tuntuu muodostuvan se paikka, missä vietän aikaani eniten, enkä koe sen liittyvän parisuhteen tilaan. Meillä menee hyvin.
Ystävät ja perheenjäsenet saattavat kyllä edelleen yllättyä:
”Lähden sunnuntaina kotiin!”
”Aijaa! Eikö sulla ole koulua?”
”Eikun meen siis nimenomaan Tammelan kotiin.”
Kaikkein raskainta on vaihtaa paikkaa, kun samalla joutuu vaihtamaan sellaista henkistä tilaa. Saatatte itsekin tunnistaa sen olon: pitkän kesämökkiviikon jälkeen takaisin työarkeen, rantalomalta paluu kaupungin hälinään tai toisaalta hälinän keskeltä erämaamökin tuskaiseen hiljaisuuteen. Jollain tavalla mieli on aina koetuksella, kun vaihdan reilun tunnin ajomatkan aikana ääripäästä toiseen, keskeltä metsää ihan kantakaupungin ytimeen. En olisi voinut kuvitellakaan, miten paljon se vie voimia.
Tammelassa tuoksun usein savulta, kuljen kuorivaatteet ja trikoot päällä, meikkaan ehkä joskus torstain kunniaksi ja kuljen jämptisti lukujärjestyksen mukaan. Helsinkiin päästyäni minua odottavat klubikeikat, työpalaverit, brunssit ja illanistujaiset ystävien kanssa, syyspiknikit Kaivarissa ja ihanat illalliset ihanissa ravintoloissa. Mukavannäköiset ruokafillaristit tuovat pitsaa kotiin ja olen häkeltynyt: Tammelan kotiimme ei varmaan edes pysty tilaamaan ruokaa! Sushia saa lähimpänä Forssan Prismasta, jos ajaa parikymmentä kilometria.
Kaiken lisäksi Helsinki-aika on aina spesiaalia: on otettava hetkistä irti ja nautittava ennen uutta kouluviikkoa. On näissä kahdessa kodissa tosiaan melkoinen ero.
Kaiken kaikkiaan syksy ja opiskelijaelämä ovat alkaneet paremmin kuin hyvin. En olisi voinut kuvitellakaan, kuinka en ainoastaan totu, vaan suoraan rakastun rutiineihin – siihen, että joku päättää monta asiaa puolestani.
Välillä mietin, palaanko koskaan Helsinki-elämääni. Palaanko koskaan kaupunkiin. Mutta ainakin tällä hetkellä minulla on sellainen metsäyliannostus päällä, etten malta odottaa, että pääsen torstaina keskustakotiini. Aion pujottaa jalkaani korkeimmat ja epäkäytännöllisimmät korot ja juosta mukulakivikatuja niin, että kannat katkeavat. Aion kiskoa ratikalla rinksaa. Aion tilata pitsaa kotiin, vaikka oikeastaan tekisi mieli kävellen hakea. Aion ränkätä oviporttiamme, luuhata porttikongissa, istua iltaa kantakuppilassa ja tilata take away -kuppiini vuoronperään kaikki erikoiskahvit, vaikka oikeastaan kaipaisin sitä ihan tavallista.
En aio koko syysloman aikana laittaa päälleni yhtäkään savunhajuista vaatetta. Aion tuoksua ruusuilta ja urbaaneilta unelmilta. Voi tosin olla, että kolmannen päivän kohdalla tajuan, että olispa ihana päästä metsään rauhoittumaan.
—
Nanson vaatteet kuvissa:
Asu 1: vaaleanpunainen Villis-neuletunika, pitkä Hippu-sadetakki
Asu 2: kirkkaanpunainen Villis-neulepusero, Hippu-sadetakki, Hippu vedenkestävä selkäpussi
Syksyinen vaatearvonta:
Kirjoita kommenttiboksiin vapaavalintaiset syysterveisesti. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 16.10. mennessä.
-Henriikka
