Täällä minä vaan kuljen, maailman menossa. On ikävä sua.
Tänään söimme aamiaiseksi tuoretta mangoa, papaijaa ja pikkubanaaneja. Lounaaksi viiriäisenmunia ja erikoista, makeaa munakasta tikussa. Illalliseksi fried rice with pineapple ja white fish with onion & ginger. Olisit tykännyt.
Yöpaikkaamme tullessamme kylpyhuoneen lattialta löytyi valtava torakka, jota äiti kovasti kiljahti. Nostin sen urheasti vessapaperinpalalla kaakeleilta. Olisit nauranut tilannetta. Olisit tarjoutunut nostamaan torakan, vaikka olisit tiennyt minun haluavan tehdä sen itse.
Olen kotoa vasta toista viikkoa, mutta tuntuu pidemmältä. On ikävä sua.
Kävelimme tänään 15 kilometrin lenkin Singaporen luontoalueella. Oli kuuma kuin sademetsässä ja puissa kiipeili apinoita. Olisit ihmetellyt kanssani rottinkipuuta, muistuttanut aurinkorasvasta.
Lenkin jälkeen hyppäsimme pihan uima-altaaseen. Seisoin käsilläni ja sukeltelin. Yritin saada äidin lentämään hartioiltani altaaseen korkeassa kaaressa. Saimme aikaan matalia pyllähdyksiä ja yhden näyttävän mahaplätsin. Apuasi oltaisiin kaivattu.
On mukava tuntea ikävää, kun se ei syö, vaan rakentaa. Kun sille on tiedossa viimeinen päivämäärä, ja kun tietää sen tarkoittavan, että on jotain tai joku, jota ikävöidä.
On ihana tietää, että tiistaina katsomme taas toisiamme silmät vilkkuen silmiin ja voin jälleen kertoa, ettei minulla ole mitään tuliaisia. Vaikka aina on.
Vaikka lähden uudestaan ja uudestaan, vastaisuudessakin, on aina ikävä sua.
-Henriikka
huivi/Peak Performance, takki/Minimum, reppu/Fjällräven
