Kaupallinen yhteistyö: Lejos & Asennemedia
Arkemme on ollut viime aikoina paikoitellen kaoottista, mutta olen yrittänyt sinnikkäästi löytää mielenrauhaa kaiken keskeltä. Kun kaksi aikuista asuvat 40 neliön kodissa ja monen monituisten töidensä lisäksi harrastavat ahkerasti ja ovat paljon menossa, on tietty mielen tasapaino aina välillä vähän hakusessa.
Urheilu on minulle paras mielen tyynnyttäjä. Jo nuorena menettäessä malttini tai maailman ahdistaessa lähdin muutaman kilometrin ripeälle juoksulenkille tai kiskomaan hyppyrimäen portaita. Kun teininä en meinannut saada tunteistani kiinni, lähdin nuorisotilakellariin useaksi tunniksi yksikseni tanssimaan. Edelleen riidellessämme kotona, tekee mieli päästä hikilenkille. Onkin huvittavaa, kun tartumme Jannen kanssa molemmat lenkkareihin ja suuntaamme ulos, vaikka tarkoitus on nimenomaan puhista omissa oloissaan.
Mikään ei rauhoita ja laita asioita perspektiiviin yhtä hyvin kuin fyysinen liikuntasuoritus – kun kroppa on väsynyt, ei omat tunteetkaan jaksa leimuta ylivilkkaina.
Aina ei voi kuitenkaan lähteä pitkälle lenkille. Joskus työt jyräävät urheilun yli, ja hommat on saatava tehtyä ajallaan. Saatan naputtaa kotona pitkiä päiviä tietokoneella, eikä aikataulusta irtoa aikaa tunnin treeneille.
Ja niin kuin olen monesti ennenkin kirjoittanut, tässä elämänvaiheessa eniten kärsii kotimme siisteys. Se on nyt se, josta on tässä kohtaa nipistetty.
Siitäkin huolimatta, että tiedän siivouksen olevan meille nyt toisinaan (usein) toissijaista, olen pitkään pyrkinyt löytämään rauhaa arkeen nimenomaan siististä kodista. Huomaan, että ajattelen siivousta ylellisyytenä, johon unelmoin joskus olevan kunnolla aikaa. Enkä ole oikein osannut rauhoittaa kunnolla mieltäni, jos ympärillä on sotkua.
Homman koonti: Todella daiju ajatusmalli, jos siivousta ei kuitenkaan meinaa priorisoida. On siis parempi alkaa miettiä, miten voisin rauhoittua, vaikka sotkua, vilskettä ja melskettä riittää. Koska sitähän riittää.
Tässä muutamia tapoja, joita itse yritän harjoitella ja soveltaa mielenrauhan löytämiseen kaaoksessa:
Ensinnäkin, yritän koko ajan opetella, että pienikin liikuntahetki riittää. Lyhyet venyttelyt tai joogahetket työnteon lomassa olohuoneen lattialla tai kolmen minuutin kävely korttelin ympäri riittävät. Parhaassa tapauksessa vaikka vartin lenkki. Ajattelen helposti, että turha liikkua, jos sitä ei voi tehdä a) vähintään tuntia b) täysillä. Tämä ajatusmalli minun on saatava kumoon samantien. Ei ole olemassa huonoa harjoitusta.
Myös hengitysharjoituksista ja trendikielellä lyhyistä mindfullness-hetkistä on tullut minulle tärkeitä – esimerkiksi minuutiksi keskittyminen meneillä olevaan hetkeen, omaan oloon, mieleen ja kroppaan. Parhaita mielenrauhan saavuttamisen keinoja onkin napata oma harhaileva mieli kiinni ja keskittyä. (Ihan sika vaikeaa! Mutta kehityn koko ajan. Kevään tavoitteena on pystyä keskittymään kolme minuuttia putkeen vain meneillä olevaan hetkeen.)
Ruokavalioon keskittyminenkin saattaa tuoda yllättävää tyyneyttä ja vaikuttaa vahvasti myös mielen liikkeisiin. Oma kehoni huutaa heikkoina hetkinä aina hiilareita: nopeita sokereita ja valtavasti leipää. Mutta tiedän, että voin paremmin esimerkiksi runsailla proteiineilla ja hyvillä rasvoilla.
Myös kahvin juomista olen opetellut harkitsemaan. Kahvi on minulle suuri nautinto ja tuo usein iloa, inspiraatiota ja uusia ideoita. Liiallisina määrinä hörpittynä se vie kuitenkin pohjan keskittymiseltä.
Olen tänä syksynä ottanut kahvin rinnalle (uskokaa tai älkää) myös entistä reilummin teetä. Olen yrittänyt opettaa mieltäni tekemään mielleyhtymän teehen: kun höyryävä teekuppi on edessä, on aika rauhoittua. En tiedä, voiko ihmistä ja mieltä tällä lailla kouluttaa, mutta voisin kuvitella sen onnistuvan. Siinä missä yhdistän kahvin elämäniloon ja energiaan, tee tuo harmoniaa ja seesteisyyttä.
Kuvissa juon Teekannen appelsiini-sitruunateetä ja Indian chaita. Voi olla, että syksyn suosikkini on kuitenkin ollut saman valmistajan piparminttutee.
Sitä paitsi mielleyhtymä-teoriaani tukee se, että vattutee maistuu edelleen teiniaikaisilta sydänsuruilta. Opettelin juomaan teetä joskus kymmenen vuotta sitten vadelmateen muodossa. Samaan aikaan minulla oli erään pojan vuoksi sydän syrjällään, mikä loi tämän mielenkiintoisen, nostalgisen ja melankolisen yhteyden.
Viimeinen vinkkini on pikapuhelu ystävälle. Kun saa puhallettua höyryä läheiselle, muuttuvat asiat yleensä helpommiksi ja mittasuhteiltaan hallittavimmiksi. Ainakin kotoa käsin työskentely saattaa joskus tuntua ankean hapettomalta ja yksinäiseltä, mutta muutama sana ulkomaailmaan auttaa yleensä ihmeellisen paljon. Samaa olen kuullut vauva-arkea eläviltä ystäviltäni. Mielenrauhaa on vaikea saavuttaa ypöyksin.
Ja kyllä, jossain syvällä toivon edelleen, että saisin arjen järjestettyä niin, että kodille olisi enemmän aikaa. Ettei pöly pääsisi kertymään koskaan nurkkiin, ja pyykkikori olisi lähes aina tyhjillään. Ettei tavarat lojuisi niille kuulumattomissa paikoissa, ja että erikoisastiat pestäisiin käsin heti käytön jälkeen.
Mutta nyt minulla ja meillä ei ole vielä sitä arkea. Joten nautin menosta ja melskeestä ja pyrin löytämään mielenrauhan muilla keinoilla. Omat parhaat vinkit saa jättää ilomielin kommentilla.
-Henriikka
