Tein ennen joulua elämäni ensimmäiset kranssit. Toisen vein tuparilahjaksi, ja toinen, jonka kuva on seuraavana, on roikkunut siitä lähtien ulko-ovessamme.
Olen aina vähän kummeksunut sellaista kranssipuuhastelua. Ajatellut, etten itse nauttisi siitä. Vielä mitä! Niin minä vain taivuttelin kehikkoja ja kiinnitin rautalangalla lehtiä, havuja ja muuta rompetta.
Ja vaikka ovemme kranssista törröttää vähän humoristisesti pitkänhuiskea eukalyptus, niin kranssi on kuitenkin omatekemäni.
Miksi löysin itseni kranssien parista? Bo LKV järjesti ennen joulua lempeän (ja erityisen visuaalisen) brunssin, jonka yhteydessä Hey Look piti kranssiworkshopin.
Oli mukavaa vaihtelua, kun vieraslistassa oli lähinnä sisustusbloggaajia, joiden kanssa valitettavan harvoin osun samoihin tilaisuuksiin. Tunsin myös suurta kiitollisuutta, kun olin vaihtanut viime hetkellä kanariankeltaisen mekkoni harmaa-mustaan; olisin voinut sekoittaa tyylikkään lauman väriharmonian.
Olin Bo:n toimistolla monta tuntia. Ympäristö oli niin valoisa, energisoiva ja raikas. Ympärillä syntyi upeita kransseja, toiset vaikuttivat olevan touhussa täysiä konkareita. Glögilasit tyhjenivät, mutta minä keskityin kahviin ja askarteluun. Tajusin jälkikäteen, etten juuri jutellut kenellekään ollessani niin uppoutunut.
Kranssin perusaskeleet kulkivat suunnilleen seuraavasti: rakenna kehikko, kiinnitä suuria elementtejä kehikkoon, kiinnitä pienempiä elementtejä ja yksityiskohtia kehikkoon, viimeistele. Kaikki hoidettiin rautalanganpätkillä.
Valmiita kranssejani katsoessa tuli olo, että olisinpa tehnyt valtavat viidakkokranssin. Jostain sitä on kuitenkin aloitettava.
Olen aina ajatellut, että niihin koteihin murtaudutaan todennäköisemmin, joissa on ovikoriste. Otin kuitenkin riskin ja voi veljet, miten se ilahduttaakaan. Edelleen, kuukaudenkin jälkeen.
Meillä on kotona vielä jouluvalot ja joulua ajatellen rakennettu kranssikin. Ehkä voisin kaivaa tonttulakit takaisin laatikoistaan.
-Henriikka
