Siinä se on, seinällä. Elämäni taideteos. Jos ei matkakuumeen 75-prosenttista kasvua lasketa, en keksi mikä saisi minut kyllästymään siihen. Siinä on väriä, siinä on taitoa, siinä on maailma. Huh huh, miten taitavia ihmisiä voi olla olemassa ja miten iso ja käsittämätön on maapallo.

Saimme teoksen pari viikkoa sitten, ja Janne ripusti sen ennen valmistujaisia. Olen tuijottanut karttaa ihmeissäni ja suuresti ihaillen. Työn tekniikka ja tunnelma kohtaavat juuri omat mieltymykseni. Se ei yritä liikaa, mutta ei kuitenkaan ole itsestäänselvä. Siinä on selkeitä riskejä, jotka onnistuttuaan toimivat prikulleen. Neonhohtavat, kirkkaat värit sekä haastava tekniikka voisivat muodostaa yhdessä farssin. Vaan toisin kävi.

Nykyinen kotimme ei ole unelma, se on kaukana siitä. Mutta yli yrjönvihreän, maailman rumimman muovimatonkin näen vain seinällä riippuvan teoksen. Se vie ajatukset ja huomion. Ja tuntuu, että vuosi sitten mintunvihreäksi maalaamamme seinä oli vain vuoden päivät odottanut, että löytäisin Jenni Emilian ja hänen taiteensa. Ikään kuin seinä ei olisi huolinut mitään muuta ja olisi siksi pysytellyt mieluummin tyhjillään.

Kirjoitin Jenni Emilian taiteesta viime joulukuussa löydettyäni hänet facebookin kautta aiemmin syksyllä. Muistan nähneeni maailmankarttateoksen ja hetkeäkään epäilemättä otin yhteyttä taiteilijaan. Nyt meistä on tullut kavereita ja taiteilija toi jopa teoksen itse meille. Hän halusi nähdä ilmeeni. Joimme kahvit ja juttelimme. Mietin, miten lahjakkaita ihmisiä Suomessa ja maailmassa onkaan.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kiitos Jenni Emilia, että tuot siihen yhden ihmeellisen asian lisää.

– Henriikka

(teos saatu kiitokseksi aiemmasta yhteistyöstä)