Roosaliina täällä! Henriikka pyysi minua vierailevaksi kirjoittajaksi kirjoittamaan haluamastani aiheesta ja otin haasteen vastaan. Mitähän tästä mahtaa tulla? Olisi se vähän suru, jos Henriikan palatessa Siperiasta kaikki lukijat olisivat kaikonneet vain minun kirjoitusten takia. Let’s see. Ajattelin pureutua meihin sisarparina…
Ollaan Henriikan kanssa aikamoinen parivaljakko. Paita ja peppu, nenä ja pää, Robinson Crusoe ja Perjantai, Viiru ja Pesonen, Pat ja Mat, pylly ja palli. No joo, meniköhän tuo viimeinen jo överiksi. Idea tuli toivottavasti kuitenkin selväksi. Viimeisenä esimerkkinä vielä, että oltiin IRC-galleria-aikoina VINK ja WINK. Nokkelaa (or not).
Vaikka ollaan niin samat, niin ollaan kuitenkin lopulta myös aika erit. Nauretaan samoille jutuille ja nautitaan satasella toistemme seurasta, mutta luonteenpiirteiltämme olemme jupiter ja pluto. Siinä missä Henriikka kaipaa räiskettä, menoa ja meininkiä, minä pysyn visusta maan tasalla ja usein vähän jopa maan tasan alapuolellakin. Tietysti tämä on vähän kärjistettyä mutta kun nyt lähdetään tälle linjalle, niin tehdään se kunnolla.
Isossa porukassa uusien ihmisten seurassa minulla menee sormi suuhun, änkytän enkä koe olevani omalla mukavuusalueella. Henriikka taas rakastaa olla huomion keskipisteenä, ja siksi esimerkiksi juhlien järjestäminen on hänen heiniään. Minä tulen mielelläni kuitenkin mukaan, auttelen järjestelyissä, etsin illan pimetessä mukavan sohvannurkan sekä seuran ja pysyn siinä pilkkuun asti. Henriikka on seuraihminen, läpänheittäjä, minä sivusta seuraava tarkkailija. Minulla on ystäviä lukumäärältä melko vähän mutta he ovat päässeet tarkan seulan läpi. Henriikalla on kontrolloimaton ihmisläheisyyden tarve.
Rahankäytössä huomaa myös tämän sisarparin eroavaisuudet. Henriikka ei turhia mieti, minä mietin liikaa. Rahankäyttö aiheuttaa minulle erityisen paljon huolta, ja neljän euron kakkupala jää kahvilassa usein ottamatta. Minä käytän rahojani suhteellisen säästeliäästi, ja laitan rahaa säästöön säännöllisesti. Palkkapäivä on Henriikalle ilon päivä – kun rahaa on tupsahtanut tilille, sitä voi myös huoletta käyttää. Minä harkitsen ostoksiani iät, kyselen neuvoa, ahdistun ja päädyn lopulta päivänselvään vaihtoehtoon. Tämä rasittaa päättäväistä sisartani, joka ei hetkeä pidempään käytä aika moiseen miettimiseen. Minä muistuttelen veloista ärsytykseen asti, Henriikka ottaa tällaiset asiat lunkimmin.
Henriikka on nollasta sataan -tyyppi, minä pysyttelen tutussa ja turvallisessa viidessäkympissä. Minä mökötän pidempään, kun taas Henriikka saattaa suututtuaan mennä pieneksi hetkeksi omiin oloihin ja palata sitten takaisin aivan uutena ihmisenä.
Välillä tuntuu, että minun elämäni on melkoisen tylsää verrattuna Henriikan vuoristorataan. En ota riskejä ollenkaan samassa mittakaavassa kuin siskoni. Tallaan tasaista tahtia eteenpäin ja kaipaan rutiineja ja turvallisuudentunnetta. Toivon tulevaisuudelta perinteisiä asioita – perheen, omakotitalon ja vakituisen työn mukavassa työympäristössä.
Henriikka kaipaa haasteita, vaihtelua ja vaarallisia tilanteita. Minä pelaan Jatzya kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Henriikka on kyllästynyt jo siinä vaiheessa, kun peli on saatu valittua. Tosin hyvin harvoin päädymme edes valitsemaan peliksi Jatzya, sillä kokemuksesta osaamme jo ennakoida tulevaa. Sisareni on myös kova liioittelemaan, ja hän näkee elämän usein hieman värikkäämpänä kuin minä.
Henriikka on vauhdikas, määrätietoinen ja tehokas. Minä arka, rutiineita rakastava ja kaavoihin kangistunut. Yhdessä olemme aika hyvä matchi.
Jos emme olisi sisaruksia, en ole varma, olisinko ikinä osannut hakeutua Henriikan seuraan. Olen maailman onnellisin siitä, että tutustuminen on hoitunut näinkin luonnollisin menetelmin.
– Roosaliina
