Tänään voin hyvin. Väsyneesti mutta hyvin. Kyllähän te minut tunnette, sain taas huomata tänään, kun sain seuraavan kommentin blogiin:
”Henriikka, tule takaisin! Sellaisena kuin olit vielä joitakin viikkoja sitten. On ikävä!”
Ja tiedättekö. Taidan olla takaisin. Palautin aamulla opinnäytetyöni. Kirjoitin sitä viime viikolla jokaikisenä päivänä vähintään kymmenen tuntia. Eilen istuin 16 tuntia pöydän ääressä ja kirjoitin. Kirjoitin, viilasin ja kirjoitin. Aamu yhdeksästä yö yhteen. Aamulla heräsin oikolukemaan ja kyllä, lähetin työn hetkeä yli yhdeksän. Ja olen väsynyt ja helpottunut.
Huomenna pääsen viettämään vapaapäivää, tänään olen ollut töissä ja Adidasheimon juoksutreeneissä. Silmät valuvat kiinni väkisinkin. Lisäksi iltapäivällä katsoin pari kertaa kaikki viimekesäiset reilivideot läpi ja olen nauranut ja vähän kaipuusta haikaillut. Tekisi niin paljon mieli reissuun. Muistan, kun pyöräilimme Kööpenhaminassa vanhalle huvipuistolle ja Janne ei ostanut mulle narunvetoa, vaikka räpsytin ripsiäni vinhaan. Muistan kuinka päätimme yhtäkkiä hypätä pois Skövdessä ja söimme ystävien kanssa pitsaa. Ja kuinka Janne voitti maailman naurettavimman kilpailun laivalla ja voitti jättikokoisen grillisetin. Oli niin hauskaa ja leppoisaa koko ajan, ainakin näin jälkeen päin.
Pariisissa satoi ja turistit jonottivat katakombeihin sadepäivän kunniaksi. Splitissä paistoi ja jäimme väsyneinä reissulaisina ruuhkarannoille, emmekä jaksaneet etsiä mitään uugeempaa. Ei aina tarvitse. Reissussa usein riittää jätski.
Toistan, tekisi niin paljon mieli reissuun. Mutta unelmat tuntuvat täysin toteutuneilta vain silloin, kun niiden toteutumista on odottanut. Niin kuin opinnäytetyö, jonka valmistumiseen on laittanut tunteja ja taas tunteja. Saan taas viikonloppuni takaisin parin kuukauden jälkeen. Saan vapaat iltani ja käteni ja jalkani aivojen sijaan, käytännönläheisyyden akateemisuuden sijaan.
Voi Islanti, kyllä minä sinua odotan. Voi New York, voi Chile, voi Brasilia, Senegal ja Etiopia. Kyllä minä teitä odotan ja te minua.
Näistä pätkistä tuli toinenkin ajatus. Pitäisköhän sitä taas ruveta kyhäämään fiilisvideoita? Samalla meiningillä, mutta ihan arjesta vaan. Nyt kun on taas aikaa.
– Henriikka
