Kukaan ei tarvitse kahta punaista nahkatakkia, tiedän.

56
–
random
Hyvää iltaa rakas joukko (kummallista ja hienoa sanoa ”rakas”, vaikka puhunkin totta). Tänään on ollut hyvä päivä, olen kahvitellut rakkaan ystävän kanssa, joka pian lentää vuodeksi Pariisiin (!!), syönyt lounaaksi kylmäsavulohi-katkarapu-sinihomejuusto-basilika-pitsaa Rossossa, napannut ison laten mukaani kahvilasta ja ajanut metrolla Itäkeskukseen. Löytänyt täydellisen romu- eli retrokirppiksen Itiksen viereisestä Puhoksen kauppakeskuksesta ja vieraillut myös kyljessä olevassa Itäkeskuksen Fidassa ensi kertaa. Sydäntälämmittävää oli myös, kun vein blogikirppis-ostoksia eräälle ostostelijalle, ja hän oli neulonut minulle villasukat! Juuri kun pohdin, että olisi tarvetta uusille. Tässä vaiheessa tarinaa muistuttaisin kaikkia, että hyvät ihmiset älytkää, että suodatan julkisesta blogista miltei kaiken kuonan: en aio kertoa, kuinka meinasin oksentaa bussiin tai kuinka päkijöihini nousivat vesikellot ravatessani ympäri kaupunkia. Useimmiten syön lounaaksi opiskelijapöpskää ja nämä olivat myös elämäni ensimmäiset villasukat tuntemattomalta ihmiseltä.
 
Päivän aiheeni ja pulmana ovat kuitenkin punaiset nahkatakit. Niin kuin tiedätte, pidän nahkasta, vaikka se onkin eläimen ihoa. Olen syksyn aikana ostanut kirppiksiltä kaksi aitonahkaista takkia, ja nyt olen suuren kysymyksen äärellä: kumpi, ei kumpaakaan vai molemmat?
Ensimmäisten kuvien takki on rennompi, äijämpi, baggympi. Se näyttää hyvältä kiinni ja auki, mutta vetoketju on muuhun takkiin nähden liian kirkkaanpunainen. Pidän selän leikkauksesta ja alareunasta roikkuvista ”kiristysnauhoista”. Ei tästä bisnes-takiksi olisi, mutta kuka tässä nyt mitään bisnestä pyörittääkään.
Toinen takki on vielä astetta tummempi ja helma kulkee suorana alas. Vetoketjun sijasta takista löytyvätkin napit. Pidän kauluksen epäsymmetrisestä leikkauksesta, sekä siitä, että tämän takin saa näyttämään viralliselta tai rennolta yhdistelystä riippuen. Takki näyttää kuitenkin aika tädiltä kiinni, ainakin ilman huivia.
Nyt niitä mielipiteitä. Sinänsä ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, kun kummatkin maksoivat alle 10 euroa.  Kumpi, ei kumpaakaan, molemmat?
Henriikka

Ajatuksia muutama tuhat tusinaa

20
–
oma tyyli
Tadaa, tässä tulevan levyni kansi. Nimeksi olen kaavaillut ”Ajatuksia muutama tuhat tusinaa” ja levyn pitäisi olla ulkona lokakuun puolen välin jälkeen! Ihanaa! 
Just kidding.. tarkoituksenani on taas vain puhua vaatteistani. Tylsimys. Siinäkin mielessä, etten ole oikein täysillä lämmennyt pastellimeininkeihin. Pastellivärit ovat ihan suloisia, mutta suureksi faniksi en itseäni kutsuisi. Aivan uuden värimääritelmän opin kuitenkin, kun kuulin muutama päivä sitten ystäväni suusta, että villapaitani on ”pastellinkeltainen”. Onko sekin väri? Itse olin puhunut kulahtaneenkeltaisesta. 
Oli se sitten pastelli tai kulahtanut, niin se passaa mielestäni oikein kauniisti harmaan kanssa. Kirjoitin heinäkuussa täydellisen pipon metsästyksestä (ja sain jopa postissa erään lukijan itsevirkkaaman! vau!) ja nähdessäni Wool and the Gangin sivuilla harmaan, löysähkön pipon -70 prosentin alennuksessa, oli pakko kokeilla onnea. Voisiko tämä löyhäneuleinen pipo sopia tavallista suurempaan päähäni? Ja kyllähän se sopi.
Suurensuuren villapaitani ja uuden suosikkipiponi kanssa puin Leviksen vaaleansiniset farkut ja ruskeat Pikku Myy -kengät. Myyt ovat olleet jo useamman vuoden kestosuosikkejani. Oikeastaan ne, jotka laitan jalkaan viikossa vähintään neljästi. Viime kevät ja kuluva syksy on kuitenkin osoittautunut, että Myy-kenkien hekuma on pikkuhiljaa laantumassa. Maiharit tai herrainkengät nähdään jalassani huomattavasti näitä useammin. Tuntui kuitenkin kotoisalta ja turvalliselta, kun taas tauon jälkeen jalassa tapitti tuttu ruskea pari -Lankkausta tosin kaipaisivat, huomasin.

Tätä juttua tehdessäni söin samalla kaksi litraa herneitä. Sweet.
Henriikka
villapaita, kengät/kirppis, pipo/Wool and the Gang, farkut/Levis

Asusteet on se juttu

14
–
asusteet, kosmetiikka
Olen viettänyt kuluneen päiväni Tulli- ja Pakkahuoneella auttamassa erään installaation rakentamisessa, khihih. Jännittäviä puuhia ja kauniitakin, kun kyseessä on sellainen rakennus. Taas kerran sellainen, jonka edessä olen valmis luopumaan kaikista tavaroistani, ostamaan vanhan kunnon hetekan ja muuttaman nurkkiin asumaan. Tekemään vapaaehtoistöitä aamusta iltaan, pyyhkimään pölyjä ja tarjoilemaan kahvilan puolella tuplaespressoja kaikille aasialaisille turisteille. Jos vaan saan viettää aikaani näiden puulattioiden päällä, näissä ajan patinaa kaikuvissa nurkissa.
Aamulla olin kuitenkin kriisin äärellä, kun vaatekaapin avatessani kaikki näytti niin ällöttävän tutulta. Niin puurolta. Sellaiselta puurolta, joka on jo jäähtynyt ja alkanut liisteröityä. Sellainen oli vaatekaappini. Ja voin rehellisesti sanoa, että olen kovin harvoin tälläisten kriisin äärellä (etenkin talvisin, kun voi aina turvautua villapaitaan).
Mutta sittenpä minä muistin, mitä muotilehdissä aina painotetaan: Asusteet ovat se juttu. Ehkä tällä aamulla on vielä mahdollisuus. Ja vielä on 90-luvulla mahdollisuus, sillä valitsin hiusdonitsin. Harmaansävyisen, leopardikuvioisen. Harmaan kanssa laitoin kirkkaan oranssin huulipunat. Ja volaa, alkoi näyttää jo kirkkaammalta tämä päivä. Suuri mukillinen tummapaahto-juhlamokkaa (joojoo, ei oo tummapaahtoa oikeesti, kun paahtoaste on niin niuhea) ja siinä se.
Syksyn tullen olisi kiva siirtyä oranssista huulipunasta muihinkin sävyihin. Mitähän keksisin ja ennen kaikkea, mikähän tälle vaalealle, jämäruskettuneelle naamalle sopisi?
Mukavaa maanantaita, pus!
Henriikka
1 … 673 674 675 676 677 678 679 … 818