Ikkunasta tuli meille eläin sisään

Aamulla minä heräsin. (Tässä ei ole vielä mitään ihmeellistä, mutta lukekaa vielä!) Heräsin siihen, että keittiöstä kuului ihan ihme ääntä: semmoista läpsytystä, joka olisi voinut tulla siitä, kun pelikortteja sekoittaa sillai ammattimaisesti, kaksi pakkaa yhteen. Mutta ei ei, keittiössämme ei ollut kortinpelaajia eikä edes -sekoittajia, vaan ikkunasta oli lentänyt sisälle suuri, OH niin kaunis, perhonen. Räpsin siitä muutaman otoksen ennen kuin mielettömän sankarimaisin elkein, virtsa päässä, pelastin hennon luontokappaleen takaisin ikkunasta pihalle.
(Minä sivistymätön moukka googlasin tänään haulla ”punainen perhonen suomi” haha, että se oli Neitoperhonen)
Ja kuulkaas, tästä inspiroituneena pohdiskelin aamupalalla, kuinka perhonen on vaikuttava kuvio ja aihe ylipäänsä tyylimaailmassa: Niitä on tatuoinneissa, asusteissa, vaatteissa, kengissä ja vaikka missä. Aloin jo haaveilla tyylikkäästä perhos-mekosta ja verkosta nappailinkin sitten talteen näyttävimpiä kuvia. Enjoy!

Sunnuntai on lepopäivä

 
Sunnuntai on lepopäivä, siitäkin huolimatta että töitä on tänäänkin se kahdeksan tuntia. Sunnuntaissa on kuitenkin ihan oma tunnelmansa: Aamukahvin tahtoo juoda rauhassa ja eikä päivän halua kuluvan maanantaita pohtiessa ja murehtiessa. Sunnuntaina otetaan lunkisti. Iittalan hempeä Satumetsä-sarjan 4dl-muki takaa, ettei kahvi lopu parin hörpyn jälkeen. Tänä sunnuntaina kiersin tukkani mummopötkölle, ettei hiukset valuisi tielle, kun nautin aamuhetkestä. Jos joku haluaa käyttää samaa konstia, niin ohjeet kuuluvat:
– Suihkuta hiuksiin hiuspuuteria tai lakkaa.
– Laita hiusten päälle hippityylisesti ohut, joustava panta.
(suurinpiirtein sellainen, jota säbänpelaajat pitävät usein hiuksissaan ja jotka olivat muotia joitain vuosia sitten. Semmoinen lenksukka)
– Nosta hiuksesi latvat pannan yli sen reunojen alle napakasti.
– Asettele sliipatusti tai vähemmän sliipatusti ja viimeistele lakalla.
Täydellinen ilma pihalla. Tässä täydellisiä, sopivan syvälle tajuntaan uppoavia ja kuitenkin jonnekkin ajatusten yläpuolelle kellumaan jääviä biisejä, jotka valitsin taustalleni aamupalalla. Ottakaa rennosti! -H

 

Joutomaa ja mikä se on?

Täytynee tunnustaa, etten ole mikään ekspertti suomalaisten (tai yleensäkään minkäänlaisten) taiteilijoiden kanssa. Osaan ehkä muutaman nimetä tai tunnistan ulkonäöltä jonkun persoonallisen tyylin, mutta yleisesti ottaen olen hukassa. Eräs tyyli kuitenkin notkautti polvet jo alkumetreillä, kun törmäsin yritykseen nimeltä ”Joutomaa”. Reetta Isotupa-Siltasen kuvissa eläimet ja ihmiset, sekä todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat ja jäljelle jää eläinhahmoja kahdella jalalla seisten, suurten teekuppien äärellä pomppivia tonttuja ja norsuja päälletysten. Joutomaalla on oma putiikkinsa Turussa, mutta jälleenmyyjiä on ripoteltu ympäri Suomea. Itse bongasin taitelijan tuotteita osoitteesta madeby.fi. (linkki alhaalla)

Blogissaan taitelija kertoo yrityksestään seuraavanlaista: ”Vuonna 2006 perustettu Joutomaa myy kollaasitöistäni painettuja postikortteja, onnittelukortteja sekä signeerattuja printtejä. Töissäni yhdistän eri tavoilla käsittelemiäni vanhoja kuvituskuvia itse maalaamiini osiin. Teen työni käsin leikkaamalla, liimaalla ja maalaamalla puulevyille. Kuvaoriginaalit skannataan ja painetaan korteiksi ja printeiksi kirjapanossa Suomessa. Minulle Joutomaa tarkoittaa mielikuvitusmaailmaa, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Pyrkimyksenäni on tehdä enemmän kuin vain kauniita kuvia. Haaveeni on kertoa tarinoita jotka saavat katsojan hymyilemään ja ajattelemaan samaan aikaan.

Joutomaa on myös ”pieni hassu kauppa”, osoitteessa Kellonsoittajankatu 8, Turku. Perustin myymälän työhuoneeni yhteyteen lokakuussa 2009. Liikkeessä on omien tuotteitteni lisäksi myytävänä noin 20 suomalaisen ja ulkomaisen käsityöläisen ja taitelijan ihania, hienoja ja kauniita tuotteita. Paljon pieniä, kivoja, värikkäitä ja lahjaksi sopivia tuotteita! Esim.korvakoruja, kaulakoruja, rintakoruja, paljon erilaisia pussukoita (varmasti Turun paras valikoima! :), printtejä jne. Tekijöiltä kuten: Syko Design, Onnela Design, moumou Design, May-me, Emmeline Design, Karuski, Pinnalla jne.

                                                                        

                                                                                                 
MIKSI JOUTOMAA?
Yrityksen nimi on kummallinen, myönnetään! :) Usein se on ensimmäinen asia josta puhun asiakkaan kanssa: Mitä se oikein tarkoittaa? Kun perustin yrityksen ainoa kriteeri nimelle oli että sen on oltava suomenkielinen. ’Joutomaa’ on ehkä käsittämätön (myös) ulkomailla, mutta minulle Suomen kieli on rakas asia! Halusin että nimi kuullostaa kauniilta ja kuvastaa jotenkin tyyliäni, eli on hiukan hassu ja outo :)
Joutomaahan tarkoittaa yleisessä kielenkäytössä maata jolla ei ole taloudellista arvoa, siis arvotonta paikkaa. Joutomaa ei ole peltoa eikä metsää, eikä siellä asu ketään. Messuilla juttelin asiasta nuoren naisen kanssa jolle joutomaa merkitsi ihanaa erityistä leikkipaikkaa lapsuuden lähiössä. Minulle ’Joutomaa’ merkitsee samaa: mielikuvitusmaata jossa kaikki on mahdollista. Koska siellä ei oikeastaan ole mitään, siellä voi tapahtua mitä tahansa!

Huvittuneimmin yritykseni nimeen suhtautuvat yleensä keski-ikäiset miehet… :) Kun tilaan jotain reaktio on usein: ”Siis MIKÄ se sun yrityksen nimi oli??” Toisaalta nimi on tuonut myös paljon uteliaita messuosastolleni. Toiveissa on että nimi on myös jäänyt ihmisten mieleen!”

Hmmhh, harkinnan alla on suurikokoinen printti huoneentauluksi, kunhan vastaan kävelee osuva kuva ja kunhan saan puoliskoni hyväksynnän. Ja kaikki kaverit: kavahtakaa, sillä tulevaisuudessa saattaa postiluukusta kolahtaa Joutomaan postikortteja.

Ja sitäpaitsi, vaikka olenkin enempi Jeesuslapsienkeli-joulukorttien ystävä, niin sydämeni sulaa näille: (tilatkaapa ensi jouluksi tällaisia!)

 Tälleesti tänään! Henriikka

 http://joutomaassa.blogspot.com/
 http://madeby.fi/artist/shop/Joutomaa/
(huomioi myös monen muun ihanan kotimaisen taitelijan luomukset!)