Mieskin saa kitkeä

Yhteistyössä Kekkilä_MG_0522 kopio

Janne tässä moi!

Kirjoitan tämän päivän blogipostauksen, koska sain viimein toteutettua yhden pitkäaikaisista all talk, no action -tavoitteistani. Pidän ruoanlaitosta, minkä vuoksi olen pidemmän aikaa suunnitellut helppojen ruokakasvien kasvattamista omalla ikkunalaudallamme. Laiskuudestani johtuen se on kuitenkin aina jäänyt. Yllättäen Kekkilä heitti muutama viikko sitten aiheeseen liittyvää haastetta huvittavasti vaimoni ohi suoraan minulle, joten pakkohan siihen oli tarttua.

Työnsin siis kädet multaan.

Tiesin heti, että mitään kovin kunnianhimoista en halua alkaa kasvattaa. Parvekeettoman 43-neliöisen kerrostalokotimme puutarhapuitteet eivät ole mielettömät, mutta eivät toki olemattomatkaan. Tavoitteena oli istuttaa jotain sellaista, joka voisi olla lähes jokapäiväisessä käytössä, mutta jonka hoitamisen ainakin pitäisi olla suhteellisen helppoa. Tämän vuoksi valitsin kohteekseni yrtit, jotka mielestäni tekevät ruoasta kuin ruoasta aina astetta parempaa.

_MG_0653 kopio_MG_0400 kopio _MG_0447 kopio

On hauska fakta, että olen itse saanut isoimmat keittiöviljelyvaikutteet nimenomaan miehiltä.

Isäni on todella kova viherpeukalo, eikä todellakaan rajoita intohimoaan pelkästään ruukkukukkiin. Meillä on vanhempien luona iso piha, jossa isä on käytännössä aina, jos ei ole töissä tai TV:stä ei tule hiihtoa. Puutarhasta löytyy aina viljeltävää, kitkettävää, siistittävää ja korjattavaa. On marjapensaat, omenapuut, kukat, kurkut ja yrtit. On ollut aina kivaa, kun ruokapöydästä on usein löytynyt itsekasvatettua ruokaa.

Toisena inspiraationa on ollut eräs hyvä turkulainen ystäväni, joka on luonteeltaan käsityömies henkeen ja vereen. Luonne näkyy myös keittiössä: omavaraisuutta arvostetaan. Muistan joitain vuosia sitten, kun hän fiiliksissään selitti itujen kasvattamisesta itse, kun minä kitkin vasta villeissä unissani. Inspiroiva kaveri.

_MG_0497 kopio _MG_0598 kopio_MG_0543 kopio

Valitsin uhreikseni neljä perusyrttiä: monikäyttöisen timjamin, jokaiseen jälkkäriin sopivan mintun, suomalaisen perusyrtin persiljan ja lempivihannekseni tomaatin parhaan kaverin basilikan. Näistä jokaisen voi istuttaa ja kasvattaa ihan siemenestä asti, mutta koska halusin päästä helpommalla, ostin ne valmiina tuoreyrttinä ja siirsin ruukkuihin.

Yrttien siirtäminen ja kasvattaminen ei ole mitään rakettitiedettä: valmiiksi kasvatettu yrtti siirretään juurineen päivineen ruukkuun ja täytetään tyhjät kohdat mullalla. Viisi olennaista knoppia kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

1.    Jos ruukun pohjassa ei ole reikää, pitää pohjalle ehdottomasti heittää lekasoraa tai jonkinlaista kivimurskaa salaojitukseksi. Tätä saa onneksi lähes joka kukkakaupasta.
2.    Mullan pitää olla tarpeeksi hiekkaista, joten esimerkiksi ihan tavallinen kukkamulta ei tähän hommaan käy. Kekkilä teki omassa tapauksessani homman helpoksi nimenomaan yrttien kasvattamiseen tarkoitetulla mullalla.
3.    Yrtit tykkäävät valosta. Itään tai länteen päin katsovat ikkunat ovat valon määrän suhteen näin kesän yli ideaaleja, eteläisillä ikkunoilla saattaa tulla liian kuuma. Toisaalta, jos ikkunat ovat vanhat ja kovin vetoiset, kannattaa pitää huolta, ettei yrtit palellu.
4.    Yrtit juovat aika paljon, joten päivittäinen kastelu on tärkeää. Lannoitettakin voi lisätä välillä – nestemäinen versio on aika simppeli vaihtoehto.
5.    Käytä yrttejä säännöllisesti ruoanlaitossa, niin ne pysyvät terveinä ja jaksavat kasvaa.

_MG_0724 kopio_MG_0410 kopio_MG_0562 kopio

Oikeastaan ainoa hyvin vaikeaksi kokemani asia oli ruukkujen valitseminen. Ei kuitenkaan siksi, että yrteille pitäisi valita jokin todella spesiaali ruukku vaan siksi, että valikoimaa on hurjasti ja niiden ulkonäölle pitäisi saada vaimonkin hyväksyntä. Onnistuin mielestäni aika hyvin!

Tuossa ikkunalaudalla nuo yrtit nyt mukavasti viheriöivät – persiljaa ja minttua olen jo ehtinyt käyttääkin. Kaikki apu on kuitenkin tarpeen, joten jos joku siellä ruudun toisella puolella osaa kertoa jotain nokkelia vinkkejä minulle ja kaltaisilleni aloittelijoille, otamme ne äärimmäisen kiitollisina vastaan.

Myös helppoihin lajikkeisiin – niin yrtteihin kuin muihinkin – liittyviä ehdotuksia olisi kiva kuulla. Minkä kasvattaminen olisi hauskaa ja helppoa puuhaa? Korianteri ja ruohosipuli ovat itselläni seuraavina listalla, jahka nyt ensin selviydyn rinnakkaiselosta näiden kanssa vähän pidempään. Vaatii aikaa, huolenpitoa ja säännöllistä googlettelua, niin kuin parisuhde konsanaan.

_MG_0727 kopio _MG_0597 kopio_MG_0745 kopio

Tässä puutarhanhoidon huumassa hankin itselleni lisääkin tekemistä. Nämä pienet kaktukset pääsevät seuraavaksi uusiin ruukkuihin. Ehkä ne ovat jonkinlainen itsetunnon vakuutus: käsittääkseni kaktukset ovat aika sitkeitä eliöitä, joten jos nuo yrtit tuosta nuupahtavat, niin ei tarvitse aivan täysin pettyä itseensä.

-Janne