best nine | Aamukahvilla

Vuoden viimeinen päivä. Puuuh. En tiedä, miksi edes kirjoitin tuon ”puuuh”. Enhän minä ole ollut mikään suuri kärsijä tässä vuodessa, jos kärsijä lainkaan. Kärsimykseni ovat rajautuneet vertaiskipuun, jota on muiden puolesta kokenut epävarman vuoden aikana. Toisaalta tarkemmin ajateltuna siksi ehkä sen halusinkin kirjoittaa. Välillä muiden epävarmuuden ja kivun sietäminen on vielä vaikeampaa kuin oman – on niin kykenemätön olo auttaa tai sanoa mitään, joka voisi antaa edes hetken levon.

Omituisesta vuodesta huolimatta mieleni on tyyni. Olen aina pitänyt uudenvuodenaatosta. Se tarkoittaa uuden alkua ja sitä, että joitain asioita voi jättää edellisvuoteen. Joillekin syksyntulo on startin paikka. Itselleni se on ehdottomasti juuri uusi vuosi. Illaksi on varattu saunaa, kuohuvaa ja hyvää ruokaa, mutta ennen kaikkea uuden tuntu on pään sisällä. Mielen uudet virtaukset kulkevat kohisten.

Katsoin äsken läpi kuluneen vuoden suosituimmat Instagram-kuvat. Some on some, mutta aika hyvin tähän kollaasiin tiivistyy oma vuoteni: RAKKAUTTA, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA ja pieni, ihana ihmisenalku vatsassa. Tämä vuosi on ollut elämäni vuosi, mikä nostaa kyyneleet silmiin. On ihan käsittämätöntä, että olen saanut kokea tällaista onnea rekkalavoittain, vaikka uskalsin haaveilla paljon pienempiä ja luullakseni myös pärjäisin hyvin paljon vähemmälläkin. Toivottavasti osaan jakaa omasta onnestani eteenpäin.

1. VAUVA! VAUVA!

Silloinen Helsingin koti
Syksy 2020

Kesällä istuimme Lapissa vuokrahuoneiston aamiaispöydässä ja teimme yhteisen päätöksen siitä, että vauva on tervetullut perheeseemme, jos sellainen meille siunataan. Istuimme sylikkäin ja itketti, ja vielä enemmän itketti heinäkuussa, kun raskaus varmistui. Olimme aivan häkeltyneitä ja kaikesta tunnekuohunnasta aika sekaisin.

Viikolla 12 napa pumpsahti ulos, ennen kuin muu vatsa oli edes alkanut näyttää merkkejä kasvusta. Vietin viikkoa Oloksella ja lähetin paniikkinaurun sekaisia viestejä äitini, siskoni ja minun yhteiseen Whatsapp-ryhmään.

Vauva sai työnimekseen Tikku. Meidän pikku-Tikku. Kaikki on onneksi mennyt hyvin, ja koko ajan innostus vain kasvaa. Luulen, ettei itkulle tule sitten loppua, kun saamme toivon mukaan huhtikuussa aarteen maailmaan.

(Marraskuussa vauva-uutistista kirjoittamani teksti taisi olla vuoden suosituimpia, ellei suosituin.)

2. Uusi koti vihdoinkin löytyi

Pallas (matkalla Taivaskeron huipulle)
Kesä 2020

Tämä kuva on kesältä, työreissulta. Etsimme koko viikon keskiyön aurinkoa, mutta sumuisesta ja sateisesta viikosta johtuen se oli vähän kiven alla. Tämän selfien hetkellä oli onnellinen olo pivistä huolimatta. Näköjään hetki ja tunturituuli on saanut silmäni valumaan niin, että anorakillekin on lentänyt pisaroita.

Olimme sähkö-fatbikeilla liikenteessä, tavoitteena päästä aamuyötä viettämään tunturinhuipulle. Uskomatonta ajatella, että tuolloin aamukahdelta saattoi näyttää noin valoisalta, kun tällä hetkellä valoa riittää päivässä muutaman tunnin verran. (Tänään ne taitavat valua ohi täällä sisällä istuessa.)

Kuvan suosion syy johtui kuitenkin kuvatekstistä. Kerroin, että tarjouksemme hyväksyttiin ja että muutamme parin kuukauden päästä Porvoon saaristoon. Oli muutenkin todella väsyttävä tarjousvääntö, jota kesti useamman päivän. Tarjosimme aluksi 50 000 alle pyynnin, mikä ei onneksi jäänyt liian alhaiseksi, vaan myyjä antoi vastatarjouksen.

3. Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi!

Kolin huippu, Kolin kansallispuisto
Kesä 2017
Kuva: Eeva Mäkinen / Suomen luonnon päivä

Minulla on kolmen vuoden syklille aivan oma aikakäsitykseni. Esimerkiksi tätä kolme vuotta sitten otettua kuvaa ajattelen, että ”olin silloin pikkusiskoni ikäinen”. En tiedä, miksei isoveljiini kohdistu samanlaisia laskukaavoja, mutta kolme vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin huomaan ajattelevani aina, että ”niin kuin Roosaliina on nyt.”

Tämä Suomen Luonnon päivälle kuvattu kuva on yksi suosikeistani, joihin olen itse päässyt, ja myös kuvaushetki oli monella tapaa ikumuistoinen. Kello lienee neljän maissa aamulla. Kasvojeni seesteinen ilme on varmaankin väsymystä. Hauska yksityiskohta on se, että tänä vuonna ihokarvojen trendatessa sääreni olivat jo tuolloin vallan luomut. Säälittävä hento untuvakerros näkyy jaloissani hienosti valoa vasten.

Tänä vuonna julkaisin kuvan onnitellakseni rakasta Suomea itsenäisyyspäivänä. Kotimaasta tulee vuosi vuodelta aina vaan rakkaampi. Minulla ei ole mitään tarvetta päästä täältä minnekään.

4. Mä rakastan mua

Silloinen Helsingin koti
Kevättalvi 2020
Kuva: Dorit Salutskij

Kirjoitin heinäkuussa kehosuhteestani ja julkaisin ensimmäistä kertaa vähäpukeisia kuvia, joissa en sen kummemmin poseerannut. Olin vain.

Olimme kuvanneet Doritin kanssa jo alkuvuonna, mutta koronan astuessa kehiin tuntui turhalta kirjoittaa mistään muusta kuin siitä. Kukaan ei yksinkertaisesti ollut pariin kuukauteen kiinnostunut mistään muusta.

Tämä oli itselleni alun alkaen suuri juttu, mutta kuukausien vieriessä muuttui koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi. Lopulta katsoin kuvia ja mietin, että mikä tässä kaikessa olikaan niin ihmeellistä ja rohkeaa. Miksi kuvien katselu tuotti alun alkaen vaikean olon? Kuvat on mielestäni edelleen ihania. Niitä on helppo katsoa tuntematta sen kummemmin mitään.

Oli ilo tajuta, millaisen valovuosien päähän oman kehon kanssa on päässyt, vaikka taisteluitakin on riittänyt. (Erityisesti nyt taas raskausaikana, mutta en avaa sitä lipasta tässä kohtaa.)

5. Ihan rakastunut

Kuhmon korvessa mökillä
Kevät 2020
Kuva: Oskari Reinman

Kaikki loput kuvat ovatkin yhtä rakastumisen multihuipentumaa. Olen nauttinut rakastumisen tunteista kyllä aivan antaumuksella, oikein heittäytynyt sen vietäväksi. Jossain kohtaa yritin muka vähän himmailla, kunnes totesin, että miksi ihmeessä? Ei näitä tunteita turhan usein koe, joten haluan tuntea joka hetken täysillä.

Tässä venekuvassa olemme hiukset märkinä saunan jäljiltä veneilemässä mökkirannassamme. Isoveli valitti pilke silmäkulmassa, kuinka hempeilemme, mutta suostui silti ottamaan pari puhelinkuvaa. Jäät sulivat kokonaan tuon toukokuisen helatorstai-viikonlopun aikana. Siinä missä torstaina vielä uimme avannossa, oli sunnuntain aamu-uinnilla vastassa avovesi.

6. Aurinko löytynyt

Kuusamo
kevättalvi 2020

”You came and changed the weather.
~
Sä oot aurinko.”

Tämän kuvan julkaisu jännitti aivan hirveästi. Sydän pamppaili omiaan. Samaan aikaan kaiken halusi pitää itsellään ja toisaalta kuuluttaa megafonilla koko maapallon väelle ja mielellään sen ulkopuolellekin.

Nykyinen linja on sopinut meille hyvin. Partasuu on osa elämääni, ja näkyy nimettömänä luonnollisesti paloina mukana ilahduttaen naamanlevyisellä hymyllään, mutta ei sen kummemmin osallistu someeni. Enkä oikeastaan jaa sinänsä mitään syvempää parisuhteestamme. Tämä tuntuu hyvältä näin.

7. Uuden kodin avaimet taskussa

Hiidenvesi
syksy 2020
Kuva: Joonas Linkola

Kahden seuraavan kuvan välissä on ehkä 5 minuuttia välissä. Olimme pikkuporukalla Joonaksen mökilla marraskuun alussa, ja Joonas ehdotti, että voisi ottaa meistä maha- ja rakkauskuvia. Suostuimme tietysti (jopa Partasuu, joka ei nauti lainkaan kameran edessä olemisesta), sillä Joonaksen jälki on usein melko maagista.

10-minuuttisen kuvaushetken aikana syntyi kymmeniä ihania kuvia, joita tekisi mieli teettää muistuttamaan ajasta, jolloin odotimme herkeämättä esikoistamme maailmaan ja tukeuduimme toinen toiseemme aivan kaikessa. Toivon mukaan jälkimmäinen jatkuu hamaan tappiin.

8. Löysin hänet, kun etsin itseäni

Hiidenvesi
syksy 2020
Kuva: Joonas Linkola

Tämä kuva on niin ihana! Ilmeeni kertoo kaiken. Olen turvassa ja kaikesta tulevasta niin innoissani.

Tässä viikonlopussa oli spesiaalia sekin, että herätessämme kumpaankiin aamuun reilusti muita aiemmin, jäimme pötköttelemään huoneeseemme. Sunnuntaiaamuna valon kajastaessa ikkunaverhojen läpi, tunsi tuleva isä ensimmäistä kertaa lapsensa potkut vatsani läpi.

9. Satatuhatta tunnetta sekunnissa

Suomenlinna
Syksy 2020
Kuva: Dorit Salutskij

Lokakuisella työ- ja rentoutumisreissullamme Suomenlinnassa aurinko laski aivan käsittämättömän upeasti. Dorit oli Manda-mäyräkoiran kanssa lenkillä ja otti meistä talteen hetken vasten aurinkoa.

Siinä me nyt olemme, molemmat yhtä täynnä tunnetta ja molemmat kiitollisia tästä hullusta vuodesta, joka toi meille onnen, vaikka murskasikin monen muun elämää. Toivottavasti kärsineet ja murtuneet saavat uuden vuoden myötä parempia uutisia elämäänsä, uutta toivoa ja vain kaikkea hyvää.

—

Riemullista, toivontäyteistä uudenvuodenaattoa ja erityisesti uutta vuotta teille, superseuraajat!

– Henriikka

Katso edellisvuosien tykätyimpien kuvan kollaasit ja tarinat:
Vuosi 2019
Vuosi 2018
Vuosi 2017

On vuoden ensimmäinen päivä – se on totaalisen hullua. Viime vuosi vaan vilahti ohi, kuin se olisi kestänyt puolet vuoden mitasta. Kai se aikuisuus sitten on sitä, että aika juoksee eteenpäin ja on yritettävä nauttia lennosta. Olen minä nauttinutkin.

Uuden vuoden aatto meni villasukissa ja -paidassa kyhnöttäen, kulunutta vuotta muistellen ja vihreitä ruokia mussuttaen: hernekeittoa ja vihreitä kuulia. Tänään taitoin usean tunnin mittaisen metsäretken ja pidin korkealla kalliolla kahvihetken. Ilmennän olemassaoloani ilmeisesti sen kautta, mitä milloinkin syön, joten kerrottakoon eväsrepussa olleen lakritsaa (gluteenittomat ja vegaaniset Fini Gourmet -lakut patukkoina ja paloina pussissa, ihan pa-ras-ta).

Nyt istun tuolissani punaisessa, pitkässä kukkamekossa ja koen oloni juhlavaksi: vuoden ensimmäinen päivä. Olen aina pitänyt siitä enemmän kuin vuoden viimeisestä.

Tein tänäkin vuonna viime vuoden tykätyimmistä Instagram-kuvistani kollaasin ja tuttuun tapaan kerron myös tarinoita hetkien taustoilta. Kas tässä!

1. Aamu-usvaa Tammelassa

lokakuu 2018, Tammela
kuvaaja: Toni Eskelinen

Sinänsä huvittavaa, ettei neljä yhdeksästä suosituimmasta kuvasta ole edes julkaisuvuodelta, vaan ne on otettu jo edellisvuonna. Kaksi suosituinta on samalta, aikaiselta aamulta. Osa perheenjäsenistäni oli vierailemassa luonani hirsimökkikommuunissani, joka viikonloppuna tyhjeni usein kämppiksistäni. Meloimme, keräsimme (putsasimme) sieniä ja saunoimme ahkerasti.

Toisena aamuna päätimme herätä tosi aikaisin näkemään läheisen lammen aamu-usvaa. Maisemat olivat maagiset auringon hiljalleen noustessa, ja tämä kuva on mielestäni aivan upea. Teimme Tonin kanssa paljon töitä yhdessä eräopasvuoden aikana – minä opetin hänelle somen ja sisällöntuotannon saloja, ja hän minulle valokuvauksesta.

2. Haikeita aikoja

lokakuu 2018, Tammela
kuvaaja: Toni Eskelinen

Niin hieno kuin tämä kuva onkin, luulen kuvan tykkäysmäärien olevan pitkälti seurausta siitä, että julkaisin sen yhteydessä tiedon tapahtuneesta erosta. Samana päivänä blogikin kaatusi yleisövyörystä erokirjoituksen vuoksi, ja toivon yhä mielessäni, että kunpa tavalliset kirjoitukseni saisivat joskus aikaan saman. Hah.

3. Flow-virne

elokuu 2019, Helsinki
kuvaaja: minä

Selfiet olivat viime vuonna taas kovaa kamaa! Se oli minusta ihan ilahduttavaa, sillä kyllähän se kertoo tietyn aitouden ja kotikutoisuuden paluusta. Julkaisin muutenkin aivan tosi paljon puhelinkuvia kanavissani, syynä kyllästyminen ainaiseen lavastukseen ja viimeiseen asti hiottuihin somekuviin.

Tämän kuvan äärellä olen oikeasti aivan yhtä iloinen kuin näyttää. Olen ystävien luona etkoilemassa ja pian suuntaamassa Flow-festareille. Naama ja hiukset ovat hyvin (kiitos Dashan), ja suu aidosti leveässä hymyssä. Tuo oli kerrassaan hyvä päivä.

4. Lateksiasuun survottu viinipullonkorkki

heinäkuu 2019, Vuokatti
kuvaaja: Oskari Reinman

Heinäkuussa olin työreissulla Vuokatissa, ja valokuvaajaksi matkaani palkkasin rakkaan isoveljeni. Meillä oli aivan superkivat pari päivää, vaikka ohjelma olikin (omasta tahdostani) niin tupaten täynnä, että Vuokatista lähdettyämme meinasimme nukahtaa ennen parin tunnin päässä olevalle mökille pääsyä.

Tässä kiskon urakalla löylyvettä kiukaalle Vuokatin vesiurheilukeskuksella, joka on yksi ehdottomia suosikkipaikkojani Vuokatissa. Wake boardauksen ja SUP-lautailun jälkeiset löylyt kelluvalla saunalautalla maittoivat ja nauroin sitä, että isoveikkani oli juuri sanonut, että näytän lyhyyteni vuoksi märkäpuvussa wakeboardin päällä siltä, kuin olisin lateksiasuun survottu viinipullonkorkki.

5. Ennen kukonlaulua

kesäkuu 2019, Kolin Kansallispuisto
kuvaaja: Toni Eskelinen

Kesäkuussa teimme viimeisen eräopaskouluretken Jongunjoelle ja samalla vierailimme Kolin Kansallispuistossa. Nukuimme läheisellä majoittumisalueella telttoinemme ja riippumattoinemme, mutta päätimme edellisiltana, että me halukkaat nousemme anivarhain autoihin ja kipuamme Kolin huipulle katsomaan auringonnousua.

Kyllä kannatti, siis huh, millainen tuo aamu oli! Aamukolmen aurinko nousi värjäten veden ja taivaan, ja tuntui kuin olisi katsellut aurinkoa Namibian savannilla Simban ja Mufasan kanssa. Auringonnousun jälkeen oli vielä makoisat pari tuntia nukkua aamuun saakka – itsehän nukuin laiskana autossa koko yön.

6. Keskiyön sininen hetki

kesäkuu 2018, Seitsemisen Kansallispuisto
kuvaaja: Nella Himari

Oli keskiyö ja me näimme Nellan kanssa auton ikkunasta usvan peittämän lammen. Oli pysähdyttävä ja nähtävä se tarkemmin. Siellä me uimme menemään ihan hissuksemme, jonkun telttaseurueen nukkuessa rannalla. Oli kaunista ja melankolista, sinistä ja tummanpuhuvaa.

Aamulla huomasin kamerani unohtuneen samaiselle paikalle. Mikä onni oli, että telttaseurue löysi kamerani ja toi sen läheiselle luontokeskukselle. Edelleen suren tosin kovasti sitä, että kadotin löytäjien yhteystiedot, sillä aikomukseni oli muistaa heitä jollain yllätyksellä.

7. Ennen kukonlaulua, part 2

Tämä on samalta aamulta kuin kuva viisi. En ihmettele, sillä hetki oli upea. Ehkä sekin kertoo jotain aidosta kauneudesta, että tämä kuva on otettu ihan vain puhelimella.

8. Ihan uusi ja supersöpö!

marraskuu 2019, Helsinki
kuvaaja: minä

Kuvan suosion salaisuutena tuskin on taitava selfieräpsy vaan uudet hiukset. Olin jo pidempään kaivannut hiuksiini jotain aivan uutta. Kun Cutrin sitten pyysi minua hiusmallikseen kevään 2020 Muotolinja Collectioon, päätin antaa mennä. Olinkin jo kymmenen vuotta ihmetellyt, missä on entisen itseni ”Hius on uusiutuva luonnonvara” -mentaliteetti.

Kaksivärisistä hiuksista tuli ammattilaisten käsittelyssä upeat ja nyt odotankin jo innolla ensi viikkoa, kun otsahiukseni leikataan taas sellaiseen mittaan, että ne voivat rötköttää vapaasti silmillä. Vieläkin isommalla innolla odotan, että näen valmiit kuvat. Iiiiiik!

9. Kesän kaunein auringonlasku

heinäkuu 2018, Kangasala

Tästä hetkestä en löytänyt suurikokoista kuvaa, se varmaan lepäilee jossain ulkoisen kovalevyn uumenissa. Hetki on kuitenkin kesän 2018 kauneimman auringonlaskun ajalta, soutuveneestä. Juuri sellainen hetki, että ennakkoon mietti, että pitäisikö jäädä vielä hetkeksi odottamaan, jos kirkkaasta taivaasta tulisi vielä vähän upeampi – ja muutaman hetken päästä se on sellainen, ettei meinaa uskoa silmiään. Yhtään kalaa ei tuolta kalareissulta tullut, mutta kauniita muistoja ja kuvia sitäkin enemmän.

—

Millaiseltahan näyttäisi yhdeksän kuvan kollaasi, jossa olisi omat kuvasuosikkini viime vuodelta? Varmasti hyvin erilaiselta – itselleni kun kuvissa on aina tärkeämpää tunnelma ja taustalla vaikuttavat muistot, kuin kuvan ominaisuudet sinänsä. On silti kivaa, että nämäkin kaikki hetket olivat oikeasti hienoja ja aitoja, eivät lavastettuja hetkiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Tälläisten seikkailujen saattelemana on hyvä aloittaa uusi vuosi. Olen aika varma, että siitä tulee moninkertaisesti edeltäjäänsä parempi.

-Henriikka

Katso edellisvuosien tykätyimpien kuvan kollaasit ja tarinat:
Vuosi 2018
Vuosi 2017

Aamukahvilla

Instagramin 9 tykätyintä kuvaa 2020 tarinoineen