Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta
Black Friday tulee korvista ulos. Samoin Black Friday -week, Black Friday -etkoilut ja -jatkoilut, sekä kaikki muut kulutukseen yllyttävät, turhat päivät: sinkkupäivät, pariskuntien ostelupäivät, juhannusalet, joulualet sekä molempien ennakko- ja jälkialet.
”Kulutus” tuntuu kirosanalta, vaikka sehän on ihan luonnollinen osa elämää. Kulutus-sana kuulostaa jo valmiiksi ylikulutukselta, kun homma on lähtenyt vähän lapasesta. Halut nousevat helposti tarpeen yli, ja tarpeidenkin kohdalla usein unohtuu, mikä on todellinen tarve ja milloin haluja tekee mieli naamioida tarpeiksi. Tässä on taatusti peiliin katsomisen paikka myös minulla.
En haluaisi kuitenkaan leimata kulutusta kaikkinensa syntiseksi touhuksi, se kun ei kuitenkaan tule loppumaan. Enemmänkin kannustaisin käyttämään ajatusvoiman siihen, että mietittäisiin motiiveita ja satsaamaan kerralla kestäviin ja ajattomiin tuotteisiin. Tarpeeseen hankituista, paljon käytetyistä ja hyvin huolletuista, mahdollisuuksien mukaan korjatuista kamoista tulee parhaimmillaan elämään kuin pitkäaikaisia kavereita, joiden kanssa kokee yhtä sun toista.
Valitsin näihin kuviin pienenä vastaiskuna huomiselle Black Fridaylla niitä vaatteita ja kamoja, jotka ovat olleet itselläni jo useita vuosia ja erityisen aktiivisesti käytössä.
Kuorihousut ja –takki
Fjällräven Ecoshell -takki
Fjällräven Ecoshell -housut
Tässä kuoriasussa olen hiihdellyt menemään tuntureilla ja vaeltanut ympäri kansallispuistoja rinkka selässä. Tämä ruosteenpunainen takki päällä odottelin Nepalissa auringonnousua erään vuoren huipulla ja vastaanotin auringonlaskun vuoristokylässä. Tätä takkia pesin puhtaaksi, kun luokkakaveri heitti vahingossa frisbeen suoraan kädessä olleeseen kahvikuppiini, minkä vuoksi kahvit kaatuivat suoraan päälleni. Rasvainen kahvi kuoritakille ei ole ehkä ideaalein juttu, mutta show oli hyvä! Sitä paitsi pesulla ja kyllästämisellä takki tuli entiseen tehoonsa. Tämä asu on ollut aktiivikäytössäni nyt muutaman vuoden kaikkina vuodenaikoina, mutta ne on kokenut jo kymmeniä ja kymmeniä seikkailuja.
Saappaat
Kyllähän te tiedätte, miten usein kuljen HAI-saappaissani! Eräs ystäväni aina vitsailee, että yritän hämätä saappaillani, millainen bisnes-ihminen todellisuudella olen. Liekö totta, mutta rakastan joka tapauksessa saappaitani. Näissä on kuljettu mökillä mustikanpoiminnassa ja kalastushommissa, nämä ovat palvelleet jo vuosia retkikäytössä ja arjen lätäkköhommissa. Jos näistä joskus aika jättää, ostan samantien uudet – niin paljon näitä käytän. Voi hyvinkin olla, että olen käyttänyt HAI-saappaita enemmän kuin mitään muita kenkiäni koskaan. Olen jopa tilannut näihin muotopohjalliset.
Pipo
Olen seurannut VAI-KO:n tarinaa ja kehitystä alusta lähtien, mutta Timberjack-mallin ilmestyttyä siitä tuli samantien suosikkini. Pidän pipoista, eritoten värikkäistä, mutta retkipipojen ykköspaikka menee kyllä Timberjackille. Merinovillainen, riittävän napakka ja muotonsa sekä laatunsa säilyttävä pipo on ollut mukana retkillä ja vaelluksilla, Lapin erämaissa ja Kainuun sekä Pohjois-Karjalan koskissa. Tämä pipomalli päässäni heräilin monen kymmenen asteen pakkasesta teltasta viime talvena ja tämän kanssa olen istunut yhtä lailla viileitä kesäiltoja laiturinnokassa.
Termospullo
Naurattaa, että näihin kuviin päätyi yksi Päällikkö-termoksistani. Koulussa oli monella samoja termospulloja, joten nimet oli oltava kyljessä. Minua kutsuttiin (lähinnä itse kutsuin) eräopaskoulussa Päälliköksi. Nimi johtaa juurensa erääseen suureen suunnistuskilpailun voittoon (tulin ensimmäinen maaliin eräästä suunnistusharjoituksesta – vain minä tiesin, että kyseessä on kilpailu).
Olen todennut Thermoksen termarit toimivimmiksi erilaisissa sääolosuhteissa. Minulla on niitä muutamia, erityisesti talviretkiä ja veden säilöntää varten, ja termareista tulee aina jollain tapaa lämmin olo: ne muistuttavat kahvi- ja kaakaohetkistä luonnon keskellä: Välillä pitkään harkituista, välillä tällaisista spontaaneista, niin kuin näissä kuvissa Eiranrannassa, lempispotissani kotikulmillani. Vaikka ympärillä myrskyäisi, kuuman juoman ja luonnon äärellä on aina lempeää.
Reppu
Fjällräven Rucksack no 21, medium
Selässäni oleva reppu oli joskus viitisen vuotta sitten ihan pikimusta. On se edelleen suht musta, mutta lähes päivittäinen käyttö alkaa pikkuhiljaa näkyä ajanpatinana. Nahkaisilla yksityiskohdilla koristettu reppu kulkee oikeasti selässäni lähes joka päivä. Olen sullonut sinne kaiken tarvittavan, enkä ota niitä pois, ellei se ole tarpeellista. Päivän päätteksi laitan läppärinkin takaisin läppäripussiin ja reppuun odottamaan seuraavaan työhetkeä.
On minulla myös sirompia kaupunkireppuja ja sen sellaisia, mutta usein löydän kuitenkin itseni tilanteesta, että ergonominen retkireppu sopii päivänkulkuun paremmin. Tämä reppu on nähnyt satoja seikkailuja ja tulee näkemään vielä satoja lisää.
Tämä kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Partioaitan kanssa. Myös kaikki yllä olevat tuotteet on ostettu Partioaitasta. Eikö tällainen sitten yllytä kuluttamiseen? Toivon, että ei. Toivon, että tämä pikemminkin yllyttää ohjaamaan rahoja niille yrityksille, joiden toimintatapoihin ja arvoihin luottaa.
Itse olen suuri Partioaitta-fani ja myös tehnyt heidän kanssaan vuosia yhteistyötä. He luottavat minun tekemisiini ja minä heidän. Olen mielelläni kehottamassa, että jos sinulla on tarve ja meinaat ostaa jotain, osta heiltä.
Partioaitassa Black Friday on taas Vihreämpi perjantai. Perjantaina he korottavat alennusprosenttien sijaan Ympäristöbonusta ja lahjoittaa kaikista ostoksista 5 % ympäristön hyväksi tavallisen 1 %:n sijaan.
Tarvitsisin itse yhdet joustavammat retkeily-/liikuntahousut, naskalit sekä kenkienhoitotarvikkeita. Ajattelin katsoa niitä verkosta tänään ja tilata huomenna.
Myös myymälöihin kannattaa suunnata perjantaina: tuotehoitopisteet ovat kaikkien käytössä ilmaiseksi, kun ne ovat normaalisti maksutta vain Partioaitan 365-klubilaisten käyttöön. Pisteillä on työpöytä, vahaa, välineet ja apuaan tarjoavaa henkilökuntaa, jos esimerkiksi retkeilyhousut tai reppu tarvitsee uuden vahapinnan.
Miten kiva onkaan todeta, että päällä olevat vaatteet ja mukana olevat varusteet ovat kestäneet aikaa, ja että niihin laitetut rahat ja niiden etsimeen käytetty aika olivat vaivanarvoisia.
Vihreää torstaita ja vieläkin vihreämpää huomista kaikille!
-Henriikka