
Perjantai! Ooli-ooli-oo!
Perjantain riemuitsemisesta tulee aina sellainen olo, että viikonlopun ulkopuolinen elämä olisi jotenkin kuraista. Itselläni se ei kuitenkaan johdu siitä. Viikonloput ovat vain vaihtelua, ja lauantai sekä sunnuntai vähän erilaisia päiviä muuhun viiteen verrattuna. Perjantai-iltaisin minut valtaa sellainen miellyttävä tunne, kuin antaisi itselleen luvan romahtaa sopivasti.
Maailma aukee, estot lähtee. Joo ja sylkee vaihtuu, itketään kun siltä tuntuu. Tiedättehän tunteen?


Anteeksi, lähti petoraiteille jostain syystä. Tarkoitukseni oli kuvata sellaista koko kropan ja mielen läpi hulahtavaa helpotuksen ja tyytyväisyyden tunnetta, kun voi nakata päivätyön To Do -listan hetkeksi syrjään. Siitäkin huolimatta, että minulla on maailman kauneimpia, kukkakuvioisia listoja Papershopista, on varsin mukavaa olla välillä tuijottamatta niitä.
Sen sijaan ystävien tuijottelu tuo mukavaa vaihtelua. Nämä kakkukuvat nähdessäni kutsuin itseni kylään kakkua syömään. Ja tänään työpäivän jälkeen minua odotti pakasteesta sulamaan otettu pala, jonka päällä kiikkui karhunvatukka. Valehtelematta olin odottanut tuota hetkeä koko viikon!



Siinä ne perjantain alkuillan tunnit sitten hurahtivatkin. Ida oli onnellinen ja hämmästyttävän flegmaattinen, minä puhua pulputin kuin hiihtoretken jälkeen odottava hernerokka. Taukoamaton kailotus, sietämätön kaveri. Ptyi! Olin jo ennättänyt perjantai-olotilaan, Ida vielä keräili raukeana kiireisen viikon kadottamia voimiaan. Ida mutusti tummaa leipäänsä, minä moniviljanäkkäriäni. Ja voitte vain arvata kummalla oli kahvia ja kummalla teetä.
Naurua riitti, suunnitelmia samoin. Ehdimme jo miettiä, onkohan toukokuussa jo piknik-kelit ja koskahan jaksaisimme tanssia aamuun asti. Lupasin aloittaa unirytmin kääntämisen, että jaksan toukokuussa juhlia joku kerta yli keskiyön. Ennenkuulumatonta.
Nautitaan viikonlopusta. Minä suuntaan huomenna siskon kanssa Kirkkonummelle rentoilemaan.
-Henriikka