Kun sitä vain muistaisi useammin, että lähteminen tuntuu lähtemiseltä, vaikka ei aina lähtisi niin kovin kauas.
Tuusula-kertomus jatkuu. Mukavan väljästi täytetty bussi kuljetti meidät Järvenpääntien varteen lauantaina lounasaikaan. Taivaalta tuprutti lunta, joka kasteli kauttaaltaan, mutta näytti kauniilta kuvissa. Helsingissä oli ankean harmaata asvalttia, heti kehäkolmosen ulkopuolella uutta valkoista loskaa.
Janne oli autuaan tietämätön siitä, missä hemmottelulomaamme vietettäisiin. Oikeastaan hän ei edes tiennyt mitään hemmottelusta, kun pyysin häntä pakkamaan varusteet, joilla voi olla teltassa yötä. Telttakommentilla oli tarkoitus saada aikaan paniikkia, mutta ärsyttävä optimisti sanoi silmät kirkkaina: ”Jes! Kerrankin sä otat mut mukaan sun luontovaelluksille!”
Perillä Tuusulassa, Gustavelundin hotellissa meitä odotti reilun vuorokauden tehobreikki. Työnteon, harrastusten ja yleisen ähellyksen keskellä kunnon parisuhdeaika on ollut kortilla. Tiedättekö sellainen aika, että se on oikeasti laadukasta ja keskittynyttä? Että katsotaan silmiin tai tehdään jotain kivaa yhdessä niin, että sen toisen mukanaolon oikeasti tajuaa ja sitä arvostaa. Aivottomia Netflix-hetkiä ja väsyneitä aamuja on koettu yllinkyllin.
Gustavelund on perheyritys ja hotelli sijaitsee Tuusulanjärven rantamaisemissa. Kävellen tai pyörällä pääsee kätevästi käsiksi niihin historiantarinoihin, joita vanhalla rantatiellä kuiskitaan. Itse etsin historian lisäksi lähinnä rauhaa ja rentoa oloa (ja oi, ruokaa! Jonkun toisen tekemä ruoka on suurinta luksusta). Sitä oli onneksi tänä viikonloppuna tarjolla, kun pääkaupungin väki oli suunnannut hiihtoloman viettoon hiihtokeskuksiin ja sukulaisille.
Lounaan jälkeisestä historia- ja laavukierroksesta tuuttasinkin kuvia jo heti sunnuntaina. Se ei toki jäänyt ainoaksi reippailuksi hemmotteluviikonlopussamme. Valtasimme kuntohuoneen, laitoimme radion jylläämään täysille ja vedimme maittavan tunnin tehotreenin. Minä pyyhälsin tunnin juoksumattotreenin (alla olevasta kuvasta perustellen väärällä juoksutekniikalla…) ja Janne keskittyi halailemaan ja heittelemään kahvakuulia ja muuta painavaa. Höllivää!
Oli hauska kun kävelimme vissyä valuen trikoissamme takaisin huoneeseen, niin useampi vastaanottaja kuiskutteli: ”onko täällä joku kuntosalikin?” Siitä vaan kansa treenaamaan!
Ettei menisi liian uurastukseksi, urheilun jälkeen odotti lämmin sauna ja poreallas. Pakko nössönä sanoa, että viileään uima-altaaseen en mennyt, vaikka Janne maaritteli. Selitin tätä mukavuusalueella käyskentelyä sillä, että olin muka voittanut itseni jo juoksumatolla. Sitä paitsi hyppäsin pommilla porealtaaseen. Kai näitte Instagram-kuvan?
Saunan jälkeen olisin voinut käpertyä peittokasaan ja jäädä sinne. Ottaa ehkä salmiakkipaketin mukaani majaan. Illallinen kuitenkin odotteli, joten kiepautin nopean Legolas-kampauksen, silitin Jannen nutturan siistiksi ja keräsin päivän viimeiset voimani.
Blinikauden kunniaksi blinejä, sitruunasorbettia sipulin jälkeen suuta raikastamaan, Jannelle lammasta ja minulle nieriää. Jälkiruoaksi tyrnijäädykettä. Nam nam ja nam! Tarjoilu pelasi tosi hyvin ja etenkin kala, liha ja sorbetti olivat erityisen hyviä. Koska saunaosaston kylmäkaappien antimiin emme kajonneet, oli mukava ottaa lasi viiniä illallisen kanssa ja kippistelyt kuohuvalla sen kunniaksi, että nauramme toistemme seurassa makeasti vielä seitsemän vuoden jälkeenkin.
Viihdyttävin ruokakokemus löytyi sunnuntain aamupäivästä. Pitkään venytettyjen aamu-unien jälkeen pakkasimme huoneeseen yllättävän railakkaasti levitetyt kamppeemme ja suuntasimme vinyylibrunssille: DJ soitteli vanhoja rahisevia vinyylilevyjä, nostalgisia iskelmiä ja tanssimusiikkia. Miksei tällaista ole Helsingissä? Onko tällaista? Täytyykö aina mennä Tuusulaan?
Brunssi oli tosi laaja, enemmän sellainen perinteinen brunssi kuin mikään Kallionkolosen hummusbrunssi, if you know what I mean. Kalaa, lihaa, salaatteja, leipiä, ihanan paljon kakkua ja juustoja. Ruoka oli tosi hyvää ja etukäteen kerrottu keliakia otettiin huomioon niin hyvin: kamoon, ainakin viittä jälkiruokaa!
Mutta ruokakriitikoita saatte muutenkin etsiä muualta. Pidämme yleensä kaikesta.
Luulen, että pieni retkemme teki terää. Niin hyvää, että ajattelin ottaa ensi Tuusulan reissulle anopinkin matkaan. Hih hi.
Gustavelundissa olo oli mukavaa ja luonnonläheistä. Pääaulassa oli tällä hetkellä esillä Maarit Karenon taidenäyttely, lisäksi hotellin omista teoksista on koottu myös vakionäyttelyyn taide- ja design-polut. Ne olivat kivoimpia juttuja sisätiloissa. Paikka henkii historiaa ja tarina pitkiä juuria kantavalla hotellilla onkin jylhä ja mielenkiintoinen. Niin se vain Sipi Jaakonpoika laittoi joskus vallan hienon tilan pystyyn, jossa vanha kunnon Kekkonenkin tapasi majailla.
Mutta nyt loppukoon tämä kirjoitus, ryhdyn nimittäin salaatinteko hommiin. Enkä minkä tahansa salaatin, vaan vadelma-vuohenjuusto-pekaanipähkinä-salaatin.
-Henriikka
Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.