Hemmotteluviikonloppu hotelli Gustavelundissa

_MG_1138 kopio

Kun sitä vain muistaisi useammin, että lähteminen tuntuu lähtemiseltä, vaikka ei aina lähtisi niin kovin kauas.

Tuusula-kertomus jatkuu. Mukavan väljästi täytetty bussi kuljetti meidät Järvenpääntien varteen lauantaina lounasaikaan. Taivaalta tuprutti lunta, joka kasteli kauttaaltaan, mutta näytti kauniilta kuvissa. Helsingissä oli ankean harmaata asvalttia, heti kehäkolmosen ulkopuolella uutta valkoista loskaa.

Janne oli autuaan tietämätön siitä, missä hemmottelulomaamme vietettäisiin. Oikeastaan hän ei edes tiennyt mitään hemmottelusta, kun pyysin häntä pakkamaan varusteet, joilla voi olla teltassa yötä. Telttakommentilla oli tarkoitus saada aikaan paniikkia, mutta ärsyttävä optimisti sanoi silmät kirkkaina: ”Jes! Kerrankin sä otat mut mukaan sun luontovaelluksille!”

_MG_1143 kopio_MG_1201 kopio_MG_1217 kopio_MG_1229 kopio_MG_1239 kopio

Perillä Tuusulassa, Gustavelundin hotellissa meitä odotti reilun vuorokauden tehobreikki. Työnteon, harrastusten ja yleisen ähellyksen keskellä kunnon parisuhdeaika on ollut kortilla. Tiedättekö sellainen aika, että se on oikeasti laadukasta ja keskittynyttä? Että katsotaan silmiin tai tehdään jotain kivaa yhdessä niin, että sen toisen mukanaolon oikeasti tajuaa ja sitä arvostaa. Aivottomia Netflix-hetkiä ja väsyneitä aamuja on koettu yllinkyllin.

Gustavelund on perheyritys ja hotelli sijaitsee Tuusulanjärven rantamaisemissa. Kävellen tai pyörällä pääsee kätevästi käsiksi niihin historiantarinoihin, joita vanhalla rantatiellä kuiskitaan. Itse etsin historian lisäksi lähinnä rauhaa ja rentoa oloa (ja oi, ruokaa! Jonkun toisen tekemä ruoka on suurinta luksusta). Sitä oli onneksi tänä viikonloppuna tarjolla, kun pääkaupungin väki oli suunnannut hiihtoloman viettoon hiihtokeskuksiin ja sukulaisille.

_MG_1158 kopio _MG_1173 kopio _MG_1180 kopio _MG_1203 kopio _MG_1236 kopio _MG_1264 kopio _MG_1288 kopio_MG_1557 kopio _MG_1563 kopio

Lounaan jälkeisestä historia- ja laavukierroksesta tuuttasinkin kuvia jo heti sunnuntaina. Se ei toki jäänyt ainoaksi reippailuksi hemmotteluviikonlopussamme. Valtasimme kuntohuoneen, laitoimme radion jylläämään täysille ja vedimme maittavan tunnin tehotreenin. Minä pyyhälsin tunnin juoksumattotreenin (alla olevasta kuvasta perustellen väärällä juoksutekniikalla…) ja Janne keskittyi halailemaan ja heittelemään kahvakuulia ja muuta painavaa. Höllivää!

Oli hauska kun kävelimme vissyä valuen trikoissamme takaisin huoneeseen, niin useampi vastaanottaja kuiskutteli: ”onko täällä joku kuntosalikin?” Siitä vaan kansa treenaamaan!

Ettei menisi liian uurastukseksi, urheilun jälkeen odotti lämmin sauna ja poreallas. Pakko nössönä sanoa, että viileään uima-altaaseen en mennyt, vaikka Janne maaritteli. Selitin tätä mukavuusalueella käyskentelyä sillä, että olin muka voittanut itseni jo juoksumatolla. Sitä paitsi hyppäsin pommilla porealtaaseen. Kai näitte Instagram-kuvan?

_MG_1574 kopio _MG_1599 kopio

Saunan jälkeen olisin voinut käpertyä peittokasaan ja jäädä sinne. Ottaa ehkä salmiakkipaketin mukaani majaan. Illallinen kuitenkin odotteli, joten kiepautin nopean Legolas-kampauksen, silitin Jannen nutturan siistiksi ja keräsin päivän viimeiset voimani.

Blinikauden kunniaksi blinejä, sitruunasorbettia sipulin jälkeen suuta raikastamaan, Jannelle lammasta ja minulle nieriää. Jälkiruoaksi tyrnijäädykettä. Nam nam ja nam! Tarjoilu pelasi tosi hyvin ja etenkin kala, liha ja sorbetti olivat erityisen hyviä. Koska saunaosaston kylmäkaappien antimiin emme kajonneet, oli mukava ottaa lasi viiniä illallisen kanssa ja kippistelyt kuohuvalla sen kunniaksi, että nauramme toistemme seurassa makeasti vielä seitsemän vuoden jälkeenkin.

_MG_1618 kopio_MG_1643 kopio _MG_1630 kopio_MG_1651 kopio _MG_1641 kopio _MG_1670 kopio _MG_1739 kopio_MG_1791 kopio _MG_1766 kopio

Viihdyttävin ruokakokemus löytyi sunnuntain aamupäivästä. Pitkään venytettyjen aamu-unien jälkeen pakkasimme huoneeseen yllättävän railakkaasti levitetyt kamppeemme ja suuntasimme vinyylibrunssille: DJ soitteli vanhoja rahisevia vinyylilevyjä, nostalgisia iskelmiä ja tanssimusiikkia.   Miksei tällaista ole Helsingissä? Onko tällaista? Täytyykö aina mennä Tuusulaan?

Brunssi oli tosi laaja, enemmän sellainen perinteinen brunssi kuin mikään Kallionkolosen hummusbrunssi, if you know what I mean. Kalaa, lihaa, salaatteja, leipiä, ihanan paljon kakkua ja juustoja. Ruoka oli tosi hyvää ja etukäteen kerrottu keliakia otettiin huomioon niin hyvin: kamoon, ainakin viittä jälkiruokaa!

Mutta ruokakriitikoita saatte muutenkin etsiä muualta. Pidämme yleensä kaikesta.

_MG_1784 kopio_MG_1776 kopio_MG_1794 kopio_MG_1818 kopio _MG_1807 kopio

Luulen, että pieni retkemme teki terää. Niin hyvää, että ajattelin ottaa ensi Tuusulan reissulle anopinkin matkaan. Hih hi.

Gustavelundissa olo oli mukavaa ja luonnonläheistä. Pääaulassa oli tällä hetkellä esillä Maarit Karenon taidenäyttely, lisäksi hotellin omista teoksista on koottu myös vakionäyttelyyn taide- ja design-polut. Ne olivat kivoimpia juttuja sisätiloissa. Paikka henkii historiaa ja tarina pitkiä juuria kantavalla hotellilla onkin jylhä ja mielenkiintoinen. Niin se vain Sipi Jaakonpoika laittoi joskus vallan hienon tilan pystyyn, jossa vanha kunnon Kekkonenkin tapasi majailla.

Mutta nyt loppukoon tämä kirjoitus, ryhdyn nimittäin salaatinteko hommiin. Enkä minkä tahansa salaatin, vaan vadelma-vuohenjuusto-pekaanipähkinä-salaatin.

-Henriikka

Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.

Helsinkiä pakoon Tuusulaan

_MG_1483 kopio

Siitä oli ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta, kun viimeksi olin Tuusulassa. Ensimmäinen reissumme bussilla Järvenpääntien varteen oli kesällä 2012, kun menimme viettämään sinne ensimmäistä hääpäiväämme. Olin 21-vuotias ja kovin siloposkinen. Kuvia katsellessa tulee sellainen olo, että olen kasvanut henkisesti ainakin kymmenen vuotta, fyysisesti ainakin sen kolme ja puoli.

Olikin jo korkea aika palata takaisin huudeille. Nimitimme viime kerralla Tuusulan rakkauden kaupungiksi ja sama fiilistely jatkui edelleen. Lähdimme Helsinkiä pakoon lauantaina lounasaikaan ja palasimme muutama tunti sitten takaisin kotiin.

Hauskinta oli, että olin varannut matkan ilman, että Janne tiesi edes määränpäätä. Hän lähti onneksi mieli avoimena, pakatun repun kanssa mukaani. Miniloma viikonloppuun on aina hyvä idea.

_MG_1291 kopio_MG_1367 kopio_MG_1331 kopio_MG_1306 kopio

Vietimme aikaa lähinnä Gustavelundin hotellissa ja sen ympäristössä. Kerron siitä huomenna lisää, mutta tämän kirjoituksen kuvat ovat historiakierrokseltamme Tuusulan lumisiin maisemiin. Gustavelandin mukava opas lähti kierrättämään meitä lähitienoossa, ja innostuimme niin, että lyhyt opastettu kierros venähti parituntiseksi.

Janne on Trivial Pursuit -miehiä, jollaiseksi en voi ehkä itseäni alleviivata. Huomasin kuitenkin eilen seikan, jota en ole ennen ymmärtänyt. Opin ulkoilmassa ja liikkuen ilmeisesti huomattavan paljon paremmin kuin esimerkiksi sisätilamuseoissa tai lukien. Oli ihana kuulla faktoja ja tarinoita, oppia uutta ja nähdä konkreettisesti paikkoja, joista historiankirjat kertovat.

_MG_1470 kopio_MG_1498 kopio _MG_1324 kopio _MG_1345 kopio _MG_1363 kopio_MG_1405 kopio

Tuusula on kyllä siitä aivan uskomaton paikka, että samassa järven rannalla sijainneessa kyläpahasessa sikisi ja eli niin suuri joukko historiallisesti merkittäviä suomalaisia: Kivi, Aalto, Järnefelt, Aho, Sibelius, Halonen, Erkko… Mitkä taiteilijapiirit! 

On hienoa kävellä samoja polkuja ja yrittää ymmärtää taiteilijoiden mielenliikkeitä. Vanha Tuusulan rantatie on täynnä historiaa ja juuri tarinoiksi kootut faktat purevat minuun hyvin. En voi uskoa, että Aleksis Kiven lääkärinlausunnossa sanottiin: ”vakava melankolia ja loukattu kirjailijanylpeys!” Tekisi mieli väittää, että minäkin haluan tuollaisen diagnoosin.

_MG_1369 kopio _MG_1433 kopio_MG_1501 kopio _MG_1442 kopio_MG_1373 kopio _MG_1389 kopio_MG_1525 kopio

Lumituiskuisen sivistyskierroksen päätteeksi joimme hotellin kodalla kaakaota. Nuotio rätisi ja lunta satoi suoraan silmään. Ei haittaa, sillä Tuusula sitkuttelee edelleen rakkauden kaupunkien kärjessä.

Sain eilisen aikana niin monta kyselevää Snapchat-viestiä: ”Mitä ihmettä teet Tuusulassa?” Jostain syystä vapaa-aikani valinnat saavat ihmiset usein ihmettelemään. Vastasin, että olen parantelemassa vakavaa melankoliaa ja loukattua kirjailijanylpeyttä. Siihen loppuivat paluuviestit.

Huomenna paosta lisää.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa, levätään varastoon!

-Henriikka

Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.