Viimeinen koulureissu: Neljän päivän melontavaellus Jongunjoella

Näissä kuvissa temmellettiin totaalisen sienimanian huurruttamina alkusyksystä Tammelan Torronsuolla. Minulla on kaulassa uusi keltainen sieniveitsi, vierellä uusi sininen koulukaveri – tai siis, kouluystävä.

Näitä retkiä on ollut ja mennyt. Kuluneena vuonna olen nukkunut lukemattomia kertoja ulkona: välillä laavussa, välillä teltassa ja toisinaan taivasalla. Joskus olen herännyt sateeseen, joskus uskomattomaan auringonnousuun. Välillä olen kulkenut kanootilla, välillä pyörällä, usein jalan. Sienien lisäksi laavulla on nähty tortilloja, suklaa-aprikooseja, juustotarjottimia, munakokkelia, nuotioleipää ja vaikka mitä sellaista, jota mielelläni söisin nytkin. Sen sijaan vatsani kurnii, ja koitan syödä jääkaapistani löytyviä viimeisiä jämiä. Äsken kävin Forssan Prismasta haalimasta itselleni tulevalle reissulle ruokaa: irtokarkkeja, valkosipulisirkkoja ja sen sellaista.

Huomenna starttaa nimittäin kouluvuoden viimeinen reissu. Neljän päivän melontavaellus Itä-Suomen Jongunjoella muutamalla extrapäivällä esimerkiksi Kolin maisemissa.

Vuokramökki alkaa olla pikkuhiljaa siivottu ja tavarat kasattu Ikea-kasseihin. Aamulla puoli seitsemän aikaan koulukaverit kaartavat pihaan ja nappaavat minut tavaroineni. Pystyn jo nyt kuvitella, miten pihalla olen tuohon aikaan. Silmät ummessa ja mieli ties missä. Onneksi ostin autoon evääksi prinsessaleivoksia ja kirsikoita. Sormet ristiin, että reissupakun tuuletus on saatu korjattua.

Tuntuu hullulta, että tähän ne koulureissut sitten loppuvat. Samalla porukalla voimme tietysti tulevaisuudessa kiertää vaikka maailman, eihän sitä kukaan kiellä, mutta tuskinpa kierrämme. Onneksi johonkin sympaattiselle laavulle voi porukan aina kutsua ko’olle, vaikkemme olisikaan enää toistemme arki.

Meinasin kirjoittaa, että iloitsen kyllä siitä, että kokoaikainen pakkaaminen ja purkaminen loppuu… kunnes tajusin, että tuskinpa loppuu. Kyllä tällainen rinkkaelämä taitaa ihan hyvin sopia minulle. Ainakin siihen saakka, kunnes löydän jonkun hirsisen rauhan tyyssijan jostain metsän laidalta, jossa olen valmis viettämään vähän pidemmän aikaa, keittämään aamuisin mutteripannukahvia ja iltaisin teetä nokkosista ja muista pihan villiyrteistä. Jossa kuivattelen pellavalakanani pihalla poutapäivinä ja vien patjan ja petivaatteet kunnon pakkasella pihalle. Ainakin siihen saakka.

Huomenna istutaan autossa, mutta onneksi jo perjantaina kanootissa. Iik! Jee!

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen