Tahdon uudet silmät

Kaupallinen yhteistyö: Olympus

”Tahdon uudet silmät
Joilla näen kauemmas
Pihan yli vuorille
Ja niiden lävitse”

Näin laulaa Scandinavian Music Group. Yksi nuoruuden lempibändeistäni.

Tuntuu, että tänä keväänä olen saanut uudet silmät. Kahdetkin.

Ensimmäisillä, ihkaomillani, maailmaa ja ympäristöään on pitänyt katsoa uudella tavalla pandemian valloittaessa lähes kaikki maapallon kolkat.

Toiset ovat apusilmät: uusi kamera linsseineen on tehnyt muistoista vieläkin kirkkaampia ja kauniimpia – niillä toisinnan maailmaa sellaisena kuin se on, jotta pystyisin jakamaan niistä teille ja itsekin palaamaan hetkiin jälkikäteen.

Ensimmäiset silmät ovat tietenkin tärkeämmät, mutta toiset merkillisen hyvä apu. Tuntuu, että yhteistä näissä ”silmäpareissa” on se, että molemmat kehittyvät käytössäni vuosien saatossa.

On siistiä huomata, että ympäristön näkee koko ajan monipuolisemmin ja tarkemmin: syy- ja seuraussuhteet syvenevät, luontokappaleiden merkitykset tarkentuvat ja elämä itsessään muuttuu koko ajan herkullisemmaksi. Toisaalta osaamisen karttuessa ja erityisesti visioiden selkeytyessä myös kameran ja kameravälineistön tekniset ominaisuudet korostuvat. Haluan tallentaa hetken ja sen tunnelman juuri sellaisena kuin se oli, en mielelläni puolivillaisesti.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat mökiltä Kainuusta. Yritin ja yritimme tallentaa sellaisia aivan tavallisia hetkiä muutaman päivän reissumme ajalta. Sellaisten hetkien dokumentointi on minulle tärkeintä. Sellaisia kuvia tahdon jakaa.

Ei erillisiä ja irrallisia, vaan oikeita hetkiä elämän keskeltä.

Olen ollut Olympus-likka lähes koko bloggaaja-urani ajan. Jos en aivan väärin muista, vuonna 2012 tai 2013 sain ensimmäisen Olympus PEN -kameran ja niiden kanssa olenkin kulkenut tänne kevääseen saakka.

Pari vuotta sitten rinnalle hankin myös Olympus OM-D E-M10 Mark III:n, joka oli kooltaan kätevä ja ulkonäöltään niin upea, että PRO-sarjan kameran ja kaluston hankinta otti vähän aikaa. Olen siirtänyt ja siirtänyt kamerakaluston päivittämistä, vaikka olen tiennyt että olisi sille otollinen aika. Mutta koska olen niin surkea ottamaan käyttöön uutta tekniikkaa, asia odotti.

Tänä keväänä koronan huuhtoessa alleen koko maailman, kaikki pysähtyi. Oli sopiva hetki uuden opetteluun.

Uusi kamerakalustoni

Kameravarusteitteni uutukaiset ovat:

(Kaikki M.Zuiko-objektiivit ovat yhteensopivia kaikkien Olympus PEN- ja OM-D-mallien sekä muiden MFT-kameroiden kanssa. Ja omat vanhat linssikin toki toimivat myös uudessa kamerassa hyvin.)

Tuntui, että homma meni samantien kuvien kanssa aivan uudelle tasolle. Tämä kuva oli ensimmäiseltä kuvaussetiltä uuden setin kanssa, ja tunne oli huumaava: Ei ole totta, millaisia tunnelmia kuviin pystyy edes saamaan!

En ole koskaan ollut se, joka ensisijaisesti ajattelee kameran teknisiä ominaisuuksia, päinvastoin: On ollut siistiä huomata, miten paljon vaatimattomampien kameroiden kanssa kuvaaminen on opettanut. Kuvakulmat, valot, sävyt, ihminen ja luonto ovat kaikkien linssien läpi olemassa. Mutta niin se vaan on, että koko ajan selvemmiksi tarkentuneet visioni kuvista vaativat rinnalle kunnon kuvausvarusteet. Sellaiset joiden kanssa voi olla varma, että visio on toteutettavissa.

Miltä uusi kamera ja linssit tuntuvat käytössä?

Uusi kamera on kivan ja laadukkaan tuntuinen kädessä. Se oli ensimmäinen huomio, minkä pistin merkille. Materiaalit tuntuvat hyvältä, kamera on ergonominen ja pysyy kädessä myös hyvin vain yhdellä kädellä.

Niin kuin jo kerroinkin, kuvanlaatu pomppasi samantien aivan toiselle asteelle. Kamera linsseineen tekee selkeää, hyvää ja kirkasta kuvaa. Kyse on paljon linssien valovoimaisuudesta: Sekä 17-millinen, että 45-millinen ovat äärettömän valovoimaisia. Paljon kertoo jo se, että kirkkaalla kelillä aukkoa joutuu usein pienentämään, koska valoa riittää: tämä on siis vain ja ainoastaan hyvä asia. Kuvaus onnistuu näin ollen hyvin myös vähän hämärämmällä, mikä on itselleni tärkeää: varmaan 90% kuvistani pyrin kuvaamaan muuten kuin kirkkaassa päivänvalossa, sillä aamu- ja iltavalo on mielestäni mielenkiintoisinta.

Valovoimaisuus tekee myös sen, että syväterävyyttä pystyy säätämään siististi: kohde saadaan kirkkaasti esille, ja taustan saa blurrattua nätisti. Tämä on erityisesti 45-millisessä aivan priimaa.

Tarkentaminen, joka lienee yksi tärkeimpiä asioita erityisesti luonnossa, jossa moni asia kestää vain pienen hetken, on helpottunut uusien varusteiden myötä. Tarkennus toimii selkeämmin ja paremmin sekä kameran antaman tarkennuksen että sormella kosketusnäytöltä tehdyn kohdistetun tarkennuksen voimin. Molemmissa linsseissä manuaalitarkennuksen ja automaattitarkennuksen pystyy säätämään myös suoraan linssistä, mikä on tosi kätevää.

Muita selkeitä huomioita on esimerkiksi se, että etsimen ja näytön välinen toiminta on sujuvampaa. Näyttö  sammuu etsintä käyttäessä, mutta tulee takaisin päälle viivyttelemättä. Etsintä tai näyttöä ei tarvitse sulkea erikseen pois päältä.

Linsseissä on myös pikakiinnityksellä olevat vastavalosuojat, jotka auringon kanssa pelatessa nousevat arvoon arvaamattomaan.

Melkoinen listahan tämä tosiaan on. Olen ollut aika innoissani.

Tosin sekin on ihan rehellisesti todettava, että kyllä silti niiden visioiden, kuvakulmien ja kaiken epäteknisen luominen on silti minulle paljon luontevampaa ja mielekkäämpää ja tulee varmasti aina olemaan. Mutta tietäessäni, että ilman hyvää kameraa linsseineen, ei lopputuloksesta tule mieleistä, on helpompi motivoitua kama-gameen. Kamera ominaisuuksineen ovat tärkeimpiä, ellei tärkein, työvälineeni.

On myös ollut sydäntä lämmittävää, että uuden ääreen on hypännyt poikaystäväni. Olen niin paljo itse kameran edessä, että hänen apunsa on ollut vertaansa vailla. Vaikka yritänkin tehdä työt vapaa-ajasta mahdolllisimman paljon erillään, levittäytyy somejutut väkisinkin myös vapaa-ajan puolelle. En ole kieltänyt poikaystävää ottamasta uutta harrastusta haltuun, kun hän on tehnyt sen niin mielellään ja innoissaan. On tuhannesti kivempaa mönkiä tuolla metsissä kameran kanssa yhdessä. Sillä lailla tulee seikkailleeksi enemmän, ihan vahingossa ja huomaamatta.

(Hänen sadoista sammakkokuvistaan valitsin kuitenkin tähän juttuun vain yhden. Oma kiinnostukseni ei yltänyt noihin ruskeisiin kurnuttajiin aivan yhtä intensiivisesti. Hah.)

Hmmm. Ympyrä sulkeutuu jälleen, kun palaan kovin paljon esillä olleeseen aiheeseen: rakkauteen.

Ehkä olenkin saanut tänä keväänä kolmet uudet silmät.

”Minne katosi päivät
Joina et nähnyt mitään
Ilman että hän olisi nähnyt saman”

laulaa Scandinavian Music Group toisessa kappaleessaan, ja on ihana todeta, että ne päivät eivät ole ainakaan vielä kadonneet yhtään minnekkään.

On turvallista ja kutkuttavaa, että vieressä kulkee joku, joka näkee samat asiat, mutta kuitenkin omilla silmillään ja omalla tavallaan.

– Henriikka

Olympus tarjoaa seuraajilleni superhyvät tarjoukset, jotka kannattaa tsekata paremmin täältä.

OM-D-tarjous | Mikäli sinulla ei ole vielä järjestelmäkameraa, koodilla “aamukahvilla0520” saa OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameran erikoishintaan 379€ (Normaalisti 599€). Tämä paketti on erinomainen ensimmäiseksi järjestelmäkameraksi, ja uskallan sitä lämmöllä suositella. Siihen saa helposti myöhemmin hankittua lisävarusteita yms.

Vaihtotarjous | Mikäli sinulla on jo kamerakalustoa, ja haluaisit päivittää parempaan, Olympus tarjoaa mahdollisuuden antaa vanha kamerakalusto vaihtaessa mihin tahansa uuteen Olympus-kameraan tai objektiiviin. Vanha kalusto saa uuden elämän yhteistyössä Kameratori.fi kanssa, ja saat samalla niistä reilun rahallisen hyvityksen vaihdon yhteydessä. Kamerakalusto saa olla mitä merkkiä, mallia ja tyyppiä tahansa (myös filmikameroilla on kysyntää).

Miksi kuvaan, millä kuvaan? Tunnelmia linssin läpi syvältä Siperiasta

Kaupallinen yhteistyö: Olympus

Palasimme Trans-Siperian junamatkalta noin kaksi kuukautta sitten. Palaan reissuun ajatuksissani viikottain. Miten uskomattomalta kaikki tuntuukaan ja miten absurdeja nämä hetket jälkikäteen ovatkaan.

Matka on tietysti itsessään jo elämys. Juna kuljetti meitä 10 000 kilometriä halki Siperian – ensin Helsingistä Moskovaan, siitä Irkutskin kautta Mongoliaan ja taas Ulan Udden kautta takaisin Venäjälle ja lopulta päätepysäkille Vladivostokiin. Kymmenen yötä junassa ja kuusi ”maissa”, eli hostelleissa, majapaikoissa ja yksi mongolialaisessa jurtassakin.

Kaikista parhaimpana antina muistelen kuitenkin sitä, että sain jakaa matkan isäni kanssa. Ja sitä, että tunsin silti reissaavani hyvän ystävän kanssa. Nauroimme niin monta kertaa niin paljon, että vatsalihaksia kivisti. Vappuna Venäjän nationalistissa kansankarkeloissa pissasin melkein housuun, kun vitsimme meinasivat olla vähän liian hyviä, eikä naurulle tullut loppua. Oli mukava huomata yhdessä matkatessaan, missä monien omien piirteidenikin juuret ovat. Kun kaksi samanlaista seikkailijamieltä matkaavat junassa kohti uutta ja tuntematonta, ei ole niin väliä, että he ovat reilu 60-vuotias isä ja vajaa 30-vuotias tytär.

Oli myös hauska huomata, että minulla on toden totta venäläisiäkin seuraajia. Kun aloin jakaa matkatarinaani Instagram Storiesissa, yhtäkkiä linjoilla oli kymmeniä venäläisiä, jotka olivat valmiina jakamaan maatietouttaan, auttamaan kielen kanssa ja jotka seurasivat innolla reissuamme.

Yleisin keskustelunaloitus heiltä kuitenkin oli: ”Miksi ihmeessä te haluatte tehdä tuon reissun?” Ihmetys oli kahta suurempi, kun kerroin, että tämähän on oikeastaan itselleni jo toinen kerta. Edellisellä kerralla kuljimme vain Vladivostokin sijasta Pekingiin.

Mitenhän sen nyt sitten selittäisi?

Mitenhän sen nyt sitten selittäisi? Että oikeastaan on nimenomaan nautittava seikka, että tulee tylsää. Että on ihana, että viriketäytteisen, värikkään ja tapahtumarikkaan arkeni rinnalla pääsen muutamaksi viikoksi maailmaan, jossa vallitsee tietynlainen viriketyhjiö. Pisin matkamme samassa junassa putkeen oli neljä yötä. Oma punkka, vaunuemäntä ja vaunun päässä puilla lämmitettävä samovaari ehtivät tulla siinä ajassa erittäin tutuiksi. Vieruskaverit vaihtuivat, mutta pussinuudelin ja baabushkojen teemukillisten tuoksu pysyi.

Miten sen selittäisi, että oikeastaan ihan sellaiset tavalliset jutut saattavat tehdä reissusta ikimuistoisen? Yhdessä uutetut ja nautitut kahvikupilliset. Vaivalla väsätyt lounaseväät. Kirjan lukeminen yksin, mutta yhdessä. Silmien ohi kiitävät hiekkatiet, jossa kulkee vanhoja, värikkäitä autoja ja laiskan, mutta onnellisen näköisiä lehmiä. Pysähdykset, joilla ehtii juosta ostamaan kakkupalan ja valtavan vaniljajäätelön. Asioista höpöttäminen pitkään (pidempään kuin on koskaan ennättänyt.) Ja se tarkkaan harkittu ilta, jolloin käydään pikapuuron tai pikarisoton sijaan ravintolavaunussa syömässä vain todetakseen, että kyllä ne omat eväät ovat sittenkin hinta-laatusuhteeltaan ylivertaisia.

Olen uskollinen Olympus-käyttäjä ja myös heidän ambassadorinsa tämän vuoden. Olen jo monta vuotta kantanut reissuissani vain pientä Olympuksen kameraa. Alkuvuodesta lähtien mukanani on kulkenut Olympus OM-D E-M10 Mark III.

Jos saisin päättää, silmässäni olisi kamera, jota räpäyttämällä pystyisin tallentamaan tahtomiani hetkiä juuri sellaisina kuin ne näen. Olisi pa-ras-ta, jos kuvan tallentamiseen ei tarvittaisi erillistä tekniikkaa. Mutta koska se ei (vielä) ole mahdollista, kannan kätevän kevyttä ja pientä, mutta riittävän laadukasta kameraa laukussani (tai nahkahihnasta kaulassani.) En yksinkertaisesti kestä ajatusta, että kamerasta tai kuvaamisesta tulisi seikkailemistani hidastava asia. Haluan kuitenkin ensisijaisesti nähdä ja kokea, en kuvata. Kuvaaminen on kuitenkin suuri osa työtäni, joten haluan tietysti myös tehdä sen kunnolla. Ja koska haluan luoda tarinoita, kertoa seikkailuistani ja pyrkiä muitakin innostumaan ja lähtemään, kameran on oltava hyvä kaverini.

Koon ja keveyden lisäksi fiilaan tietysti täysillä kameran ulkonäköä. Olympuksenihan on ykkösasusteeni (ks. esimerkkejä täältä, täältä tai vaikka täältä.) Kamerasta on tullut hyvä matkakaverini, jonka kanssa tulemme hyvin toimeen ja kuljemme ritirinnan ympäri Suomea, ympäri maailmaa. Mutta en minä sentään niin turhamainen ole, että kantaisin huonoa kameraa vain ulkonäön vuoksi.

(Disclaimer: ominaisuus-fiilistelyä:)

Laitteessa on nopea automaattitarkennus ja muutenkin erinomaiset automaatti-ominaisuudet, jos äkillisissä tilanteissa ei jaksa säätää kameraa manuaalisti (öh, tai välillä muulloinkin). Kääntyvä kosketusnäyttö on itselleni aivan must, kun kauniisti asetellut ruoka-annokset (kuten oheiset slaavilaiset nakkipiilot ja sipsit) näyttävät entistä kauniimmalta lintuperspektiivistä, ja monet nähtävyydet ja rakennukset taas näyttävät yksinkertaisesti paremmalta alakulmasta. Sormella näyttöä näpäyttämällä voi tarkentaa juuri haluttuun paikkaan – tämä auttaa myös reissun päällä silloin, kun pyytää jonkun vieraan tai kameroista vähemmän tietävän ystävän nappaamaan itsestään kuvan. Lisäksi isän ja itseni kaltaisten action-narkkareiden tarpeisiin nopea sarjatulitus on kiva lisä.

Kameran sisäistä Wi-Fiä käytän ja käytin myös reissussa käytännössä koko ajan, koska kuvien siirtäminen puhelimeen tapahtui sillä kaikista helpoiten. Itse asiassa Siperian reissussa minulla ei ollut edes konetta mukana.

Linsseistä Trans-Siperian radalla erityiskäytössä oli todella laaja 12-millinen, 2.0 valovoimaisuudella varustettu objektiivi. Tämä putki oli timanttia nimenomaan junassa, jossa jokainen tilanne on alle metrin päässä, mutta tahtoisi silti ottaa kauniita yleiskuvia. Kiinteä 17mm 1.8 -linssi oli kamerassa paljon kiinni junan ulkopuolella, ja 45 mm 1.8 -putki taas oli käytössä kun kaipasin yksityiskohtia tai nappasin isästä potretteja. Kaikki objektiivit olivat zoomittomia, mutta sen sijaan hyvin pieniä ja valovoimaisia. En ole mikään kovin ahkera putkenvaihtaja, mutta näillä sai nopeasti tehtyä helppoja asioita ja muutoksia.

Minulla olisi myös kamerateemainen tarjous teille! Alekoodilla “aamukahvilla10” saa -10% Olympus Shopista ensi viikon ajan, 15.7. asti, seuraavista suosikkituotteistani:

E-M10 Mark III (kaikki paketit)
(huom! Tähän saa vielä -10% lisäksi 75€ Cash Back -hyvityksen kaupan päälle osoitteessa www.olympus.fi/bonus)
Objektiivit (ei PRO-sarjan)

Ja jos kamerasta tai linsseistä on mitä tahansa kysyttävää, niin vastaan mieluusti (tai kysyn Olympuksen asiantuntijoilta, jos/kun oma tietotaitoni on vajavaista.)

Kuvaan, jotta saisin tarinani kerrotuksi, asiani sanotuksi. Haluan dokumentoida tilanteita, en niinkään rakentaa niitä. Ensisijaisesti haluan mennä ja tehdä. Tehdä jotain merkityksellistä.Innostaa muitakin menemään ja tekemään.

Rakastan kuvaa tuosta iloisesta mummosta, joka näyttää kameralle persimonia. Tuolla valloittavalla hymyllä hän suostui kuvattakseni eräällä lyhyellä pysähdyksellä, tuntemattomalla Siperian asemalla. Jos olisin saanut edes minuutin pidemmän hetken, olisin voinut hioa ja viilata, vaan reissatessa uniikeimmat hetket kestävät usein vain hetken. Yleensä niitä ei saa kuvatuksi, mutta kun joskus saa, ne ovat niitä parhaita kuvia.

-Henriikka

Kirjoitus on 1. osa Olympus Ambassador –kokonaisuutta