En vaihtaisi sekuntiakaan

29 vuotta olen kerännyt kaikenlaisia muistoja siitä, millaista on elää Suomessa. Miltä mikäkin vuodenaika tuoksuu, maistuu ja tuntuu iholla, ja mistä suomalaisuuden ydintä löytää. Tietopankkini kasvaa päivittäin, ajattelematta, ja välillä tulee hetkiä, kun niitä erityispiirteitä tajuaa.

Tänään oli sellainen hetki. Tuntui täydellisen kesä-Suomelta.

Olimme poikaystävän kanssa ostamassa jäätelöä Veikkolan torin jäätelökioskilta – minulle pannacotta, hänelle pistaasi. Vieressä isä ja valkolakkinen poika ottivat selfieitä juhlan kunniaksi. Ilmassa lenteli pari lokkia – tosin vaarattoman oloisia, toisin kuin esimerkiksi Kauppatorilla, jossa jäätelön syöminen on yhtä suuri riski kuin benji ilman köyttä.

Perheitä hääräili siellä sun täällä, jäätelökioskille muodostui varovainen jono. Veikkolan S-Marketissa myytiin halvalla valmistujaiskukkia, gerberoita ja ruusuja lähinnä. Aurinko paistoi korkealta, taivas oli kesätaivaansininen, ja jokainen ohikulkija vaikutti hyväntuuliselta. Jaloissa näkyi sukkia ja sandaaleita, crocseja, lenkkareita ja tennareita.

Harmaa, yleensä kovin ankeannäköinen asvaltti näytti yhtäkiä sympaattisen tutulta ja siitä johtuva lämpö hohkasi vähintään pohkeisiin saakka. Koivuissa kiikkui vähän liian vihreät lehdet ja ympärillä surrasi kärpäsiä ja amppareita.

Totesimme molemmat, että nyt tuntuu täysin kesältä. Niin kesältä, ettei paljon lähemmäs enää pääse.

”Mutta yks juttu puuttuu, arvaa mikä?” kysyin ja ilahduin, kun sain heti oikean vastauksen:

”Hmmmm… mansikkakoju?”

Se on niin hauskaa ja merkityksellistä, miten ne kokemukset ovat jaettuja, vaikka olisikin elänyt aivan toisessa Suomen kolkassa. Se on niin hauskaa, että tiedän teidän kyllä tuntevan tällaiset kesäolot myös. Ne ovat meidän kaikkien yhteisiä.

Tänään saadaan todistuksia ja valkolakkeja, tänään valmistutaan, lopetetaan vanhaa ja aloitetaan uutta. Itse kökötän vihoviimeisessä hiessä pihalla, peppu retkituolin kuopassa, ja ensimmäistä kertaa koko vuonna jalassa ovat farkkusortsit. Mikään ei voisi tehdä tästä hetkestä parempaa. (Paitsi mansikkakermakakku, mutta sitä ei nyt ole saatavilla.)

En itse välttämättä muistanut nuorena aina niin iloita näistä kesän juhlapäivistä, en yläasteen enkä lukion loppumisesta, kun oli jo niin kiire seuraavaan elämänvaiheeseen. Nyt tuntuu siltä, että tämä elämänhetki ja -vaihe voisi puolestani jatkua vaikka loputtomiin. Voin jäädä tähän omituiseen retkituoliin istumaan, kukkaan nousseiden keilojen keskelle americanoa siemailemaan ja ihastelemaan, millä vauhdilla keltainen reissupakumme vieressä valmistuu.

En vaihtaisi sekuntiakaan.

Onnea kaikille. Siis ihan kaikille – sellaisillekin, jotka eivät mitään sen ihmeellisempää tänään saavuttaneet itsensä, lastensa tai yhtään kenenkään kautta.

Ilmassa on selkeästi toukokuun lopun taikaa.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Kaikki hyvin, tulevaisuus on kirkas

Ihanaa juhannusta ystävät. Tiedän, että jotakuta saattaa vähän paleltaa, mutta toivottavasti mahdollisimman monella on mahdollisimman kaunis villapaita ja villasukat suojaksi. Jos olisin Suomessa, olisin varmaan mökillä lämmittämässä aamusaunaa ja asettelemassa astioita aamiaispöytään. Lähdössä soutuveneilemään ja mato-ongelle säätä uhaten.

Olen kuitenkin Kanadassa. Seattle ja Vancouver takana, edessä odottelee Jasperin ja Banffin kansallispuistot. Ajoimme tänään autolla halki taivaaseen asti nousevien metsien ja lumihuippuisten vuorten. Silmät kuivuivat päähän, kun ei tehnyt mieli räpäyttää niitä lainkaan. Tuntuu siltä kuin olisi tiputettu miniatyyriukkona isokokoisemmille tarkoitettuun maailmaan.

Julkaisin toissa päivänä ylimmän kuvan Instagramissa ja kirjoitin kuvatekstiksi, että se on juhannusnaamani. Kaikki on hyvin ja tulevaisuus on kirkas. Tuntuu, että hymyilyttää koko ajan.

Mieli tekee kuitenkin tepposia ja laittaa pelkäämään. Pelkäämään sitä, että hyvän ja onnellisen kauden jälkeen romahtaa. Että jotain pahaa tapahtuu, koska nyt on mennyt niin hyvin. Tekee mieli pitää kynttilää vakan alla ja olla iloitsematta elämästä ihan niin paljon kuin voisi, sillä se saattaa kostautua epäonnella. En tiedostetulla tasolla usko tällaiseen lainkaan, mutta jostain syystä tällainen pelko hiipii aina alitajuntaan, kun hymy meinaa levitä yli kasvojen ääriviivojen. Alitajunnasta möykky sitten vaikuttaa ja hidastaa.

Epäonni varmasti tulee vielä. Tulee surua ja murhetta, huolta ja harmia. Sen aika ei kuitenkaan ole juuri nyt, sillä minun juhannusnaamani on täynnä iloa.

Nauttikaa omasta ja toistenne seurasta, saunokaa yöhön asti, levätkää luvalla, kertokaa avoimesti ajatuksistanne ja ottakaa yöttömät yöt vastaan iloisin sydämin.

-Henriikka