Kaupallinen yhteistyö: Kekkilä
Viime vuonna, ensimmäisenä vuonnani puutarhurina, moni asia tuntui jäävän kasvimaalla puolitiehen. Nyt uutta kevättä vastaanottaessa huomaankin, että olen salakavalasti oppinut viime vuonna jo vaikka mitä. Puolitiestä huolimatta.
Viime vuonna aivan kaikki tuli uutena, siis aivan kaikki! Googlasin muun muassa ”mikä on perenna” ja ”millaista multaa kasvimaalle”. Tänä vuonna todella moni asia on uusi, mutta ei sentään aivan yhtä moni. Olen kuin huomaamatta imenyt itseeni kasvimaa- ja puutarhatietoa, vaikka panostus ei olekaan ollut mitään ammattitasoista.
Ja en kyllä millekään ammattitasolle pyrikään, vaan yksinkertaisesti nauttimaan. Haluamme kasvattaa pihallamme herkkuja, mutta ennen kaikkea olla onnellisia puutarhureita. Harvan asian tarvitsee onneksi olla aivan tip top.
Yksi tämän kevään missioistamme oli aloittaa puutarhajätteen kompostointi.
Biojätettä olemme keränneet alusta lähtien täällä Porvoon kotonamme, ja sieltä syntyykin herkullista, kuohkeaa multaa kasapäin.
Tänä kesänä myös puutarhajäte pääsee myös kunnolla luonnon kiertokulkuun ja sitä kautta hyötykäyttöön. Puutarhassa syntyy paljon eloperäistä jätettä, ja kompostorissa jätteen sisältämät ravinteet saadaan hyödynnettyä omalla pihalla.
Kompostorin valinta
Puutarhajätteen kompostointi onnistuu joko:
– Puutarhajätekompostorissa
– Avokompostorissa eli kompostikasassa, avoimessa tai kannellisessa kehikossa
Puutarhajätettä voi laittaa myös keittiöstä syntyvän biojätteen sekaan, mikäli kompostoriin mahtuu, mutta ainakin meillä biojäte-kompostori on aina niin täynnä, että oman puutarhajäte-kompostorin perustaminen oli ainoa järkevä vaihtoehto. Pihamme on niin suuri, että myös puutarhajätettä syntyy aivan tolkuttomasti. On ihana ajatus, että nyt me saamme oikeasti myös hyödynnettyä niiden ravinteet kasvimaalla.
Valitsimme kompostoriksi Kekkilän 310-litraisen Puutarha- ja mökkikompostorin EKO-mallin, joka näyttää aivan jättikokoiselta pallogrilliltä. Kompostori on kevyesti eristetty, ja minkä vuoksi kompostoituminen käynnistyy varhain keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kompostori on tarkoitettu kaikkien maatuvien jätteiden tehokkaaseen kompostointiin. Tämä on todella yksinkertainen käyttää ja valmistettu Suomessa kierrätysmuovista. Hyvä startti kompostihommille!
Tämän rinnalle aiomme nostaa vielä toisen puutarhajäte-kompostorin, jotta toisessa pääsee tapahtumaan aina jälkikompostoituminen, mutta se on sitten on vasta aloittelijan 2.kurssin kasvimaajuttuja, joten keskitytäänpäs nyt tähän ensimmäiseen kompostoriin. Hah.
Kompostorin paikan valinta
Naurattaa nämä kuvat, kun etsimme pallokompostorillemme kotia meidän pihalta. On tuo melkoinen ufo kyllä, kesän ykkösasuste oikein!
Kompostorin sijainnilla on väliä! Avokompostorin paikan kannattaa olla suht varjoisa ja suojainen, sillä sekä auringonpaiste että tuuli kuivattavat kasaa. Kannellisella kompostorilla tuulen merkitys ei ole yhtä suuri.
Ehkäpä olennaisin asia on se, että kompostorille tulee olla helppo kulku ja myös mahdollisuuksien mukaan tilaa kottikärryille. Kompostoinnista tulee helposti puuduttavaa, jos puutarhajätteen lappaaminen kompostoriin on liian vaivalloista.
Jos kompostoria harkitsee lähelle naapurin rajaa, tulee siitä keskustella naapurin kanssa. Myös talousvesikaivoon ja vesialueeseen pitää olla riittävästi matkaa. Koska suoto-, sade- ja sulamisvedet voivat imeytyä maaperään, monesti hiekka- tai sora-alusta on paras vaihtoehto.
Me löysimme aivan täydellisen kompostorin paikan kasvimaamme reunalta, kasvihuoneen takaa. Tänne mahtuu hyvin kärräämään kottikärryjen kanssa, täyttämään kompostoria, tekemään huoltotöitä ja viereen mahtuu hyvin myös toinen kompostori. Viljelylavoilta on lisäksi vain pikkumatka kulkea.
Luulenpa, että edelliset asukkaat ovat käyttäneet tätä maaplänttiä juuri samaan tarkoitukseen, sillä se vaikutti kuin asialle valmiiksi vihkityltä.
Kompostorin käyttöönotto
Kompostoria on helppo käyttää. Pohjalle laitetaan noin 5 cm kerros karkeaa oksahaketta tai risuja ilmavuuden varmistamiseksi ja siinäpä se! Kompostori on valmis käyttöön. Hyödynsimme itse pihan puista nurmelle tippuneita risuja.
Kompostoria täytetään puutarhajätteellä säännöllisesti. Jätteet levitetään tasaisesti kompostoriin pötköttelemään.
Mitä kompostoriin voi laittaa?
esim.
leikkokukat
kuihtuneet kesäkukat
vihannesten naatit
nurmikon leikkuujäte
kitketyt rikkaruohot (kuivata juuret ennen kompostoriin laittamista)
puista ja pensaista pudonneet lehdet
perennojen kuihtuneet varret
oksasilppu seosaineeksi…
Eli tosi paljon kaikenlaista, mitä nyt pihalta ja puutarhasta tulee.
Vioittuneiden kasvien ja rikkakasvien kanssa saa kuitenkin olla vähän tarkkana, sillä kompostorin pitää lämmettävä riittävästi. Tavallisimmat tautien aiheuttajat tuhoutuvat, kun lämpötila on useita viikkoja yli 40 astetta. Rikkakasvien siemenet tarvitsevat +55 astetta noin viikon ajan. Kotona, etenkin puutarhajätettä kompostoitaessa lämpötilat ovat sen verran alhaiset, että tuhoutumisesta ei ole takeita.
Hyvä varotoimenpide on kuivaus ennen kompostoimista: juuririkkakasvien juuret kuivataan auringossa ennen kompostoriin viemistä. Siementävät rikkakasvit kitketään ennen kukintaa, jolloin ne eivät pääse leviämään.
Kompostorin ylläpito
Jatkuva jätteiden lisääminen sekä oikea kosteus ovat tärkeitä kompostorin toiminnalle. Kompostiaineen olisi hyvä pysyä kosteana. Me heitimme nyt alkuun joukkoon märkiä lehtiä ojasta, sillä kannoin kompostoriin rutikuivaa puutarhajätettä. Jos komposti on liian kuiva, sitä voi kastella myös ihan pelkällä vedellä. Liian kosteaan kompostiin sekoitetaan kuivikeainetta.
Olennaista roolia komposti-show’ssa esittävät myös Kompostikuivike ja -virkiste.
Kekkilän komposti- ja huussikuivike pitää huolta siitä, että komposti pysyy hajuttomana ja ilmavana. Kuivike on imukykyistä ja pitää kompostin liian kosteuden loitolla. Näin jäte saa rauhassa kompostoitua muhevaksi mullaksi. Komposti- ja huussikuivike on valmistettu vain luonnollisista raaka-aineista: turpeesta, kutterilastusta ja männynkuoresta.
Kekkilän kompostivirkiste on taas valmiste kompostoinnin tehostamiseen ja nopeuttamiseen. Se vähentää hajuhaittoja, ehkäisee ravinnehävikkiä ja parantaa kypsän kompostin laatua. Kompostivirkistettä ripotellaan kompostoriin täytön yhteydessä: 10 litraa puutarhajätettä kohden tarvitaan 2 dl virkistettä. Keittiön biojätettä kuivempi, vähäravinteisempi puutarhajäte kompostoituu nopeammin virkisteen sisältämien ravinteiden ansiosta.
Kompostia sekoitetaan ja ilmataan parin viikon välein tarkoitukseen soveltuvalla sekoitussauvalla tai kuten meilläkin tehdään, ihan vaan talikolla. Kerran kuukaudessa on komposti hyvä kääntää perusteellisemmin ja peittää ohuelti kuivikeseoksella.
Kompostoria voi myös täyttää kerroksittain, välillä karkeaa maatuvaa ainesta lisäten (esim. kuorikate), jolloin ilmastamisen tarve vähenee. Mutta nämä ovat taas sellaisia pro-tipsejä, joilta voi sulkea korvat, jos haluaa aloitella mahdollisimman helpolla (niin kuin minä haluan!)
Missä kompostimassaa voi sitten käyttää? No pihalla ja puutarhassa, tietenkin! Valmis multamaiseksi maatunut massa sopii maanparannukseen, ja puolikypsää seosta voi käyttää puutarhassa katteena. Volá!
Melkoinen settihän tästä kirjoituksesta taas tuli. Tämä on kyllä sydämenasia itselleni. Tai ainakin siitä on kovaa vauhtia tulossa sellainen. Multa on niin ihana ja tärkeä asia.
Sinänsä huvittavaa, että niinkin luonnollinen asia kuin kompostointi, on unohtunut meiltä kaupunkielämään ja kaikenlaisiin palveluihin tottuneilta niin hyvin, että yhtäkkiä normaali luonnon kiertokulku tuntuu aivan taianomaiselta. Uuuuuu! Sieltähän syntyy oikeaa multaa.
Vaikka mullaksihan me ihmisetkin joskus päädymme. Läheiset voivat sitten ripotella hautaan Kekkilän kompostivirkistettä sekaan. Muah.
-Henriikka