Olen ollut Turussa elämäni aikana alta kymmenen kertaa. Aina tuntuu rauhalliselta, sellaiselta lepokeitaalta arkipäiviin verraten. Koen kaupungin jotenkin eksoottisena, kulttuurisena ja ehkä jollain positiivisella tavalla vähän vanhanaikaiselta. Anteeksi, tiedän että tämä saattaa loukata paikallisia, mutta Turussa aika tuntuu kulkevan vähän hitaammin, vaikka asukkaiden ajatukset juoksevatkin ihan kirkkaasti.
Toiseen tuttuun viikonloppukaupunkiini, Tampereeseen verrattuna Turku on paljon hienostuneempi. Tampereella tapahtuu paljon, siellä hääritään ja ollaan ilomielellä. Turussa voi käyskennellä tyynesti ja jokaisesta kahvilasta tuntuu saavan hyvää kahvia. Siinä missä Tampere on reppureissu, Turku on luksusloma. Tampere on herkullinen vehnäolut ja Turku 16 senttilitraa hyvää viiniä.
Turun kauppahalli on ihana. Ehdimme sinne juuri ja juuri. Ensi kerralla menemme aiemmin, pitää ehtiä syömään useammassa paikassa ja ostamaan lähiomenoita.
Arvatkaapa, mikä on yllä olevan kuvan tarina? Heti sisään tultuamme näin MBakeryn mielettömiä leivoksia vitriinissä. Suurin osa kaiken lisäksi gluteenittomina. Uhkasin Jannelle ostavani sitruunamarenkileivoksen, vaan Jannepa riuhtoi minut kyynervarresta kohti seuraavaa tiskiä.
Ennen lähtöämme livahdin takaisin pääkallopaikkaan ja tilasin ensin valitsemani lisäksi myös kutsuvan oranssin tyrnileivoksen. Juuri kun olin maksamassa Janne ilmestyy nurkan takaa kameransa kanssa. Tältä näyttää siis tyttö, joka jäi juuri kiinni itse teosta, kun on ostamassa salaa kakkusia.
(Ja kyllä kannatti. Ehkä elämäni parhaat leivokset. Söin molemmat, yksin.)
Yli viisi vuotta avioparina viihtyneet ne siinä punastelee kuin vastatavanneet. Lounas otettiin Panda Sushista, joka oli sekin erittäin hyvä. Asiakaspalvelusta kymppi, ruoan laadusta samoin. Kauppakeskuksen miljöö nyt on mitä on, mutta lupailivat vähintään katosta pöytien suojaksi.
Ja mikäs minä nyt olen kaikkea arvostelemaan? Kuin mikäkin kriitikko konsanaan. Paikka oli loistava!
(Arvatkaa mitä tuolla paperipussissa on? No ne ostamani leivokset tietysti! Vaaliin niitä Helsinkiin asti kuin kalleimpia aarteitani.)
Sunnuntaina pidimme kirppispäivää. Huomasimme lauantaina kadunvarsijulisteesta (huom! ne siis vielä toimivat markkinoinnissa), että kauppakeskuksessa järjestettiin Korttelikirppis.
Meno oli hyvä ja kansa liikkeellä. Kahvia sai kärrystä kauniisti kysymällä (jotain piti tosin maksaakin) ja jono ei kierrellyt ympäri kaupunkia, niin kuin Helsingin kirpputoreilla tuppaa nykyisin käymään.
Valitettavasti itse tarjonta ei aivan kohdannut kysyntääni, mutta löysinpä sentään yhden neulotun turkoosin kesätopin odottamaan yöttömiä öitä ja Jannelle liudan vaatteita, joita hän ei varmaan olisi itse itselleen ostanut.
Viimeiseen kuvaan tiivistyy kaikki olennainen. Kuvaajalla oli luultavasti identtinen ilme kuvaushetkellä. Miten naamamme voivat vääntyä ilosta noin epämääräisiksi? Juuso on heittänyt juuri tennispallon ilmaan tai vähintään osuvan vitsin.
Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä Turku.
-Henriikka