Pyhän Olavin Merireitti: pyhiinvaellusreitistö Turusta Trondheimiin

Kaupallinen yhteistyö: Pyhän Olavin Merireitti

Lokakuussa vietin ihanan nelipäiväisen Turun saaristossa, Pyhän Olavin merireitillä.

Turun Tuomiokirkolta alkava opastettu reitti yhtyy Olavinreittiin, joka on 1200 kilometriä pitkä pyhiinvaellusreitistö Turusta Ahvenanmaalle ja sieltä Ruotsin kautta aina Norjan Trondheimiin saakka, Atlantin valtameren rantaan. Jos ihmettelet, mikset ole aiemmin kuullut tästä, voi syy olla siinä, että Suomen reitti on vihitty käyttöön vasta toukokuussa 2019 ja yhdistetty samalla jo olemassaolevaan reitistöön. Pyhän Olavin merireitti on ensimmäinen pyhiinvaellusreitti, joka yhdistää Suomen ja Ruotsin meritse!

Enpä suoraan sanoen olisi uskonnut koskaan starttaavani patikkaa suoraan Turun keskustasta. Mutta yllättävä onkin useimmiten hyvä juttu.

Sain pyhiinvaellusseurakseni ystäväni Tiian, joka tarttui kainaloon eräopasopinnoistani – mikä onni! Taisin pyytää häntä elämänsä seikkailuun, mikä häntä vähän nauratti totuuden kuultuaan: pitkän aikaa Turussa asunut Tiia pääsi vaeltamaan entisen kotikaupunkinsa keskustassa, mikäs sen hienompaa.

Olimme kyllä vallan veikeä näky, kun taivalsimme erävaatteissamme, rinkat selässä pitkin katuja. Oli vielä arkipäivä ja kaduilla riitti työssäkäyviä. Kävimme vielä ennen patikkaan lähtöä Tuomiokirkon lähellä Kasvisravintola Kuoressa syömässä lounaat, ja voin kertoa, että rinkkamme oli kyllä naulakon ainoat.

Pyhän Olavin merireitillä voi aloittaa vaeltamisen Turusta, Ahvenanmaalta tai Grisslehamnista sekä myös muualta Ruotsista. Vaihtoehtoja lähtöpisteiksi on useita.

Meidän lähtöpisteemme oli Suomen reitistön virallinen aloituspiste, Turun Tuomiokirkko, jonka palvelutiskiltä saa myös tahtoessaan ostaa pahviset pyhiinvaelluspassit ja napata ensimmäisen leiman (leimoja saa vähän sieltä sun täältä pitkin reittiä.. me emme tosin innostuneet niitä itse keräämään ensimmäistä enempää). Passin voi ostaa myös ennakkoon netistä reilu vitosella. Pihalla on myös kivinen Olavinreitti-patsas, joka kertoo tekstillään Trondheimiin, reitistön päätepisteeseen, olevan 1200 kilometria.

Nauratti, kun muutama kyseli Insta Storyssa, että lähdemmekö taittamaan reitin kokonaisuudessaan. “Ehei sentään, vähän Paraisia pidemmälle, tuohon saaristoon olemme matkalla. Rinkka on näin suuri, koska otimme niin paljon herkkuja mukaan.”

Reitti on merkattu erinomaisen hyvin. Vähän väliä on yllä olevan kuvan kaltaisia tai vastaavia merkkejä, jotka pitävät reitillä. Emme katsoneet karttaa kuin parissa kohtaa, kun halusimme tarkistaa, missä kohtaa kuljemme. (Tietysti kannattaa sinänsä olla tarkka merkkien suhteen, jos vaikka joku roskis tai tolppa on kääntynyt ilkivallan tai luonto-olosuhteiden vuoksi vinksalleen merkki mukanaan.)

Matkan voi suunnitella itselleen mieluisaksi karttojen ja reittikuvausten avulla (nettisivut ovat täynnä infoa kulkuneuvoista, reiteistä ja kaikesta). Vaeltaminen onnistuu koko reitin alusta loppuun tai vaihtoehtoisesti kukin voi valita sopivia etappeja kuljettavaksi. Osan matkasta voi siirtyä linja-autolla, sillä paikallisliikenteen vuoroja on tarjolla Suomessa koko pyhiinvaellusreitillä. Reitin varrella on myös useita meriliikennettä hyödyntäviä osuuksia, joilla voi ihailla maisemaa yhteysaluksen kannelta. Mekin hyödynsimme reitillä useampaa bussia ja lauttaa sekä yhteysalusta, minkä lisäksi saavuin myös Turkuun junalla. Kestävää reissaamista parhaimmillaan!

Ensimmäisen päivän kävelyreittimme oli 15 kilometrin mittainen, Turun tuomiokirkolta Kaarinan Hovirinnan rannalle. Sieltä kuljimme vielä bussilla viimeiset 10 kilometria Paraisille yöpymään. Meidän vaelluksemme oli ehdottomasti enemmän sellainen rentoiluloma, kuin veren ja kyynelien täyttämä suoritus – halusimme irti töistä ja irti kaupungista, nauttia ruskasta saaristossa ja olla ulkoilmassa.

Ensimmäisen päivän reitti oli ehdottomasti suosikkinipätkäni koko reissulta. Vaikka voisi kuvitella, ettei Turun ja Kaarinan väliin saataisi kovin vaihtelevaa maastoa, niin mitä vielä! Pitkospuuta, kalliota näkötornilla, ruskaista lehtimetsää, maaseutua, kaupunkia, rantaa ja vaikka mitä. En tiedä, onko Vaarniemi ja Vaarniemenkallio näkötorni jo valmiiksi paikallisten suosikkipaikka, mutta mielestäni se oli aivan upea alue ja paikka! Huipulle kulkee nykyisin uudet portaatkin, laella on laavu ja puinen, sympaattinen näkötorni ja hienoa kalliomaisemaa kauniilla näkymillä.

Heittelimme tyhmiä vitsejämme, vaihdoimme vinhaan kuulumisia ja rallattelimme eteenpäin. Oli ihanaa, että taivaalta ei tippunut vettä yhtään ja koko ajan kirkastui.

Yön saimme viettää suht vasta avatussa Airbnb:ssa, joka toimii myös ravintolana: Mat Malmen on sympaattinen, lämminhenkinen majapaikka ihan Paraisten keskustassa, jonne meidät otettiin ilolla vastaan. Pääsimme saunan lämpöön kävelyn jälkeen, eikä nälän kanssa tarvinnut käydä nukkumaan, kun illalliseksi oli ihana lähiruoka-ateria: Mat Malmenissa valmistetaan ruokaa aina niistä lähiantimista, joita kulloinkin on saatavilla, jotta hävikkiruoka saataisiin samalla minimiiin. Tällä kertaa lautasella oli sesongin sieniä (suppiksia ja mustatorvisieniä), kalaa ja kasviksia. Nam!

Nukuimme niin hyvin – köllähdimme nukkumaan jo kevyesti ennen kymppiä ja koisimme surutta aamuun saakka. Ystävällisestä kummituksesta, joka kuulemma asuu huoneessamme, ei kuulunut tai näkynyt jälkeäkään.

Toisen päivän kävelymatka oli yhteensä 14 kilometria, pitkälti asvalttitietä. Aloitimme kuitenkin käymällä hakemassa vähän matkaeväitä ja -herkkuja Paraisten marketista, minkä jälkeen nappasimme Nauvoon suuntaavan bussin Hangslaxin pysäkille, keskelle peltoja ja hiljaisuutta.

Päivän reitti kulki pienten, ruskan saartamien saaristokylien läpi. Ihailimme luontoa ja pidimme tienpientareella termarikahvitaukoja. Olimme ostaneet kaupasta suklaapiirakkaakin, jota sitten kepillä puolittelimme kristillisesti tasan.

Tien pientareelta löytyi eväspaikkojen lisäksi myös esimerkiksi itsepalvelu-maitolaituri, josta sai napata itselleen mehuja, hilloja ja kasviksia matkaan, kunhan jätti lippaaseen maksuksi sopivat kolikot. Myöhemmin iltapäivällä löytyi myös pieni, aina auki oleva kirjasto kallion päällä: kirjoja sai ottaa, vaihtaa tai jättää niin kuin halusi. Hyllyt notkuivat suomen- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta. “Vaihda lukemiseen iloon”, luki seinällä lapussa.

Neljäksi oli ehdittävä lautaan, se oli päivän ainoa ehdoton aikataulu. Yhteysalukset kulkevat saaristossa kävelymatkailijoille ihan ilmaiseksi, mutta ilman matkustajia ne jättävät vuoron välistä – siis ennakkoilmoitus sesongin ulkopuolella kannattaa.

Olimme kauniin aluksen ainoat matkustajat ja nautimmekin puoli tuntia merimaisemista ylhäisessä olotilassa syöden samalla suklaapiiraan viimeiset palat.

Yhteysaluksella pääsee vikkelästi ulkosaariston saarille kauas kaikesta.  Pääreitti kulkee suurimmilla saarilla, mutta myös pienempien saarien kulttuurihistorialliset kohteet ja luonnonnähtävyydet ovat yhtä lailla ihan käden ulottuvilla – Pienemmille kallioluodoille pääsee vaikka purjeveneen, soutuveneen tai kajakin kyydissä.

Jos ei ole kova telttailija, majoitus kannattaa varata Pyhän Olavin reitillä etukäteen. Kesäkuukausina majoituspaikat voivat olla tosi suosittuja, ja sesongin (eli kesä- ja purjehduskauden) ulkopuolella on osa majoituspaikoista auki vain etukäteissopimuksesta.

Me saimme viettää toisen yömme Brännskärissä, joka on taatusti yksi uniikeimpia majapaikkoja, joissa olen koskaan ollut. Brännskär sijaitsee Suomen lounaisessa saaristossa, Turunmaassa, Nauvosta etelään. Living Archipelago tarjoaa saarella elämyksiä, majoitusta ja ravintolapalveluita. Saari on kesäisin suosittu käyntisatama ja sinne ovat tervetulleita niin yksittäiset henkilöt kuin ryhmätkin.

Saarta pyörittää pari nuorta pariskuntaa, jotka ovat nostaneet saaren persoonillaan ja aktiivisuudellaan eloon. Päärakennuksen lisäksi saarella on upeita, vasta rakennettuja mökkejä, pienempi laavumökki, saunarakennus ja esimerkiksi melonta- ja jousiammunta-fasiliteetteja työporukoille ja leirikouluryhmille. Saarella on oma pieni saha, jossa myös mökit ovat syntyneet.

Voin kertoa, että tervetuliais-kädenpuristukset olivat sellaisia tekijätyyppien kädenpuristuksia, eikä mitään tietokonenäpyttelijän tervehdyksiä. Alkoivat omat lifestyle-bloggaajan käteni yllättäen tuntui hävettämän pehmoisilta.

Meidän mökkimme oli aivan ihana! Katsokaa nyt kuvaa yllä.

Saarella työskentelevät Linus piti meistä hyvää huolta, ja ruoatkin olivat ihan viimeisen päälle: laseissa kupli paikalliset kuplajuomat ja lautasella oli saariston kalaa. Enja-koira auttoi omalta osaltaan siinä, ettemme tunteneet olevamma saarella hylkiöinä tai hyödyttöminä: silitystarve oli lakkaamaton.

Olimme uhonneet saarelle saapuessamme, että totta kai haluamme saunoa illallisen jälkeen ihanassa puusaunassa, mutta hahaha miten homma menikään: ruoan jälkeen totesimme, että ei mitään mahdollisuutta jaksaa raahautua kuin nopeaan suihkuun ennen unta.

Kun illalla painoimme päät tyynyyn lämpimien lakanoiden alla, ihanan viileässä huoneessa, totesimme palaavamme saarelle taatusti toistamiseen.

Olimme saaren ainoat vieraat tuona yönä. Aamun epävakaisen sään vuoksi jätimme aktiviteetit, merimelonnat ja muut seuraavaan kertaan ja nautimme pitkään aamiaista. Kahvi höyrysi kupeissa, leivät (gluteenittomatkin!) oli samana aamuna leivottu, ja voi suli ihanasti tuoksuvalle leivälle.

Aamiaisen jälkeen Henry saapui MS Cheri -veneellään hakemaan meitä ja saimme sympaattisen hetken hänen kanssaan Brännskäriltä Pärnäsin satamaan. Usean vuosikymmenen alueella venettä ajanut veikkonen tuntui tietävän kaikesta kaiken: parhaat venepaikat, lintujen pesimäalueet ja minne kajakki kannattaa laskea.

Koska koko päivän oli sadellut, olimme päättäneet ottaa kolmannelle päivälle vain lyhyen, reilun kahden kilometrin pätkän jalkaisin. Brännskärin satamasta Korppooseen päin kävellessä vastaamme tuli pian kaunis majapaikamme – viimeisenä olikin vuorossa Nestor-hotelli, jonka yhteydessä toimii myös Back Pocket, yksi saariston arvostetuimpia ravintoloita.

Koska kolmannen, viimeisen virallisen pyhiinvaelluspäivän ulkoilmaosuus jäi lyhyeksi, päätimme lähteä vielä hotellin vuokrapyörillä myöhäiselle lounaalle Korppooseen. Seitsemän kilometrin matka taittui äkkiä ja teimme Korppoossa uteliaan kotiseutukierroksen, joka sisälsi esimerkiksi hyvän lounaan, kirkon ihastelua ja käynnin paikallisessa sisustuskaupassa. Etenkin pyöräilyosuus oli ilahduttava: joka paikassa kauniita, vanhoja puutaloja peltojen keskellä ja syksyistä saaristotunnelmaa. Taivaskin selkeni selkenemistään.

Illaksi ennen lounasta olimme varanneet ihanat “Koko kehon seikkailuretki” -hoidot Skärgårdshälsän- eli Saaristoterveys-yrityksen Marikalta. Miten ihanalta tuntuikaan olla hoidettavana ja hierottavana ja toisaalta ottaa ihan rennosti huoneessa se aika, kun toinen nautti hoidosta. Tiiaa nauratti alla olevan kuvan totuus kotiutumiseni nopeudesta: kaikki kamat hujan hajan ja märkä pyyhekin keskellä lattiaa. Wuuuups.

Illalla pääsimme nauttimaan vielä pitkän linjan ravintolaillallisesta viimeisen illan kunniaksi, kun keittiössä valmistettiin meille ravintolan “Pyhiinvaellus”-menu. Ihania lähimakuja ja hyvä tunnelma. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan vaikka pelkän ruoan vuoksi ihan illallisen tai vaikka pelkän aamiaisen ajaksi. Joku seuraaja kommentoikin Instan puolella, että oli joskus nauttinut täällä kesken pyöräretkensä ihan huippuhyvän aamiaisen.

Neljännen päivän aamu valkeni usvaisena ja loppusyksyn tunnelmissa. Nautimme tuoretta aamiaista hartaudella ja koimme taas itsemme kunniakkaiksi vieraiksi, kun olimme sesongin loppumisen vuoksi hotellin ainoat vieraat sinä aamuna. Pohdimme ääneenkin, että kyllä mannerväen soisi löytävän saaristoon vähän useammin – kehotus oli yhtä lailla meille itsellemme. Harva varmaan edes tajuaa, millaisia upeita paikkoja ja palveluita saaristo kylineen ja ihmisineen tarjoaa.

Aamupalan jälkeen jätimme heippamme lupsakalle saaristoelämälle ja ihanalle minilomallemme ja otimme bussin kohti Turkua. Lauttojen kautta pääsimme perille parissa tunnissa ja näin ollen reissumme sai päätöksensä.

Kahvittelin vielä Turussa toisen ystäväni kanssa, kunnes hyppäsin tuttuun ja turvalliseen junaan kohti Helsinkiä.

Pyhän Olavin Merireitti on monipuolinen ja sympaattinen. Vaelluskengissä tuskin kannattaa lähteä, sillä reitti on ainakin Suomen päässä alkua lukuun ottamatta paljolti asvalttia. Matka Turusta Maarianhaminaan kestää jalkapatikassa noin viikon ja Korppooseen noin viisi päivää. Matka saa kuitenkin kestää helposti pidempäänkin, sillä näillä reiteillä ei kannata kiirehtiä: Matkan varrella voi nauttia upeista auringonlaskuista saunan terassilla istuen, ja kuvitella miten pyhiinvaeltajat ja kauppiaat kokivat saariston aikana ennen autoja ja moottoriveneitä. Saariston salaisuudet eivät avaudu hötkyilemällä!

Meidän reissumme luonne kiteytyy hyvin erään seuraajaan pilke silmäkulmassa jättämään kommenttiin:

“Pitäis kyllä mun mielestä olla jotain kärsimystä pyhiinvaellushommissa. Tää on nyt pahasti luksusloman puolella!”

Tapansa kullakin, eikö? Seuraavaan kertaan, saaristo!

-Henriikka

Suurinta luksusta on kämäily

Tähän on tultu. Kuulun siihen sukupolveen, joka juosta säntäilee suuna päänä sinne ja takaisin. Suoritamme, suoritamme, suoritamme ja sitten masennumme tai kulumme puhki. Ulkoiset paineet ovat sietämättömät, sisäiset paineet potenssiin kymmenen. Keskitymme vain itseemme, emmekä enää ajatella läheisiämme tai tunne empatiaa. Emme edes lue kirjoja! Sus siunakkoon!

Eiku.

Ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista. Mutta sen allekirjoitan, että joskus ympärillä tapahtuu ja elämässä on niin paljon kaikenlaista, että suurimmaksi luksukseksi on noussut kämäily. Että voi vaan röhnöttää kotona, tai ehkä kaverin luona, ja olla vaan. Tilata ehkä pitsaa, katsoa tv-sarjaa, olla viestien ulottumattomissa.

Perheen kanssa kämäily on helppoa, mutta se onnistuu myös joidenkin kavereiden kanssa.

Näissä kuvissa on menossa kokonainen kämäviikonloppu Turussa Alinan, Juuson ja jälkikasvun luona. Helpostiko yksi vauva kulkee meiningeissä mukana, kun tarkoitus on tehdä ei mitään.

Helsingissä asuvien ystävien kanssa homma on usein konstikkaampaa. Kun tapaa työpäivän jälkeen, pahimmassa tapauksessa jossain liian hienoissa avajaisissa tai bleiseri päällä, niin on vaikea vaihtaa moodia. Puhutaan siitä, millaisia diilejä sitä on tullut clousailtua, vaikka oikeasti tekisi mieli puhua vain ruoasta, pojista ja matkoista.

Onneksi arjestakin löytyy kuitenkin ne ystävät, jotka eivät tunnista minua huulipunassa tai ajatuksiani, jos en lankuta olohuoneen lattiallamme x-asennossa.

Peräänkuuluttamani yökyläily edesauttaa oikean kämäilymoodin löytämiseen. Kun löytää itsensä nukkumasta bokserisillaan ystävien olohuoneesta, niin pääsee hyvin kiinni tunnelmaan.

Eikä kämäilyn tarvitse olla aina epäterveellistä ja laiskaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei niissä hetkissä tarvita sen kummempaa. Ei suunnitelmaa, rahaa tai resursseja. Riittää että keskittyy tilanteeseen ja olemiseen ilman hosumista sinne tai tänne. Sinne eikä takaisin. Voi ehkä hörppiä isosta kupista teetä ja mutustaa kanelipullaa.

Meillä on käyty parin viime vuoden aikana usein samanhenkinen keskustelu:

J: “Mitä tehtäis huomenna? Sä saat päättää. Tehdään jotain spesiaalia, ihan mitä vain haluat.
H: “Jos ollaan vaan kotona. Ei tehdä mitään ihmeellistä. Siivotaan vähän. Tehdään iltapalaa, jauhetaan pavut, keitetään kahvit.

Hurraa kämäily!

-Henriikka

Ps. Noista hyllyllä olevista Arabian Oma-sarjan mukeista tuli mieleen chilikaakao, jota teimme viisi vuotta sitten noihin samoihin mukeihin. Luulen, että resepti saattaisi ilahduttaa edelleen?

Turussa paistaa aina aurinko

_MG_2089 kopio

Olen ollut Turussa elämäni aikana alta kymmenen kertaa. Aina tuntuu rauhalliselta, sellaiselta lepokeitaalta arkipäiviin verraten. Koen kaupungin jotenkin eksoottisena, kulttuurisena ja ehkä jollain positiivisella tavalla vähän vanhanaikaiselta. Anteeksi, tiedän että tämä saattaa loukata paikallisia, mutta Turussa aika tuntuu kulkevan vähän hitaammin, vaikka asukkaiden ajatukset juoksevatkin ihan kirkkaasti.

Toiseen tuttuun viikonloppukaupunkiini, Tampereeseen verrattuna Turku on paljon hienostuneempi. Tampereella tapahtuu paljon, siellä hääritään ja ollaan ilomielellä. Turussa voi käyskennellä tyynesti ja jokaisesta kahvilasta tuntuu saavan hyvää kahvia. Siinä missä Tampere on reppureissu, Turku on luksusloma. Tampere on herkullinen vehnäolut ja Turku 16 senttilitraa hyvää viiniä.

_MG_2246 kopio _MG_2290 kopio _MG_2414 kopio _MG_2436 kopio _MG_2452 kopio

Turun kauppahalli on ihana. Ehdimme sinne juuri ja juuri. Ensi kerralla menemme aiemmin, pitää ehtiä syömään useammassa paikassa ja ostamaan lähiomenoita.

Arvatkaapa, mikä on yllä olevan kuvan tarina? Heti sisään tultuamme näin MBakeryn mielettömiä leivoksia vitriinissä. Suurin osa kaiken lisäksi gluteenittomina. Uhkasin Jannelle ostavani sitruunamarenkileivoksen, vaan Jannepa riuhtoi minut kyynervarresta kohti seuraavaa tiskiä.

Ennen lähtöämme livahdin takaisin pääkallopaikkaan ja tilasin ensin valitsemani lisäksi myös kutsuvan oranssin tyrnileivoksen. Juuri kun olin maksamassa Janne ilmestyy nurkan takaa kameransa kanssa. Tältä näyttää siis tyttö, joka jäi juuri kiinni itse teosta, kun on ostamassa salaa kakkusia.

(Ja kyllä kannatti. Ehkä elämäni parhaat leivokset. Söin molemmat, yksin.)

_MG_2467 kopio _MG_2470 kopio

Yli viisi vuotta avioparina viihtyneet ne siinä punastelee kuin vastatavanneet. Lounas otettiin Panda Sushista, joka oli sekin erittäin hyvä. Asiakaspalvelusta kymppi, ruoan laadusta samoin. Kauppakeskuksen miljöö nyt on mitä on, mutta lupailivat vähintään katosta pöytien suojaksi.

Ja mikäs minä nyt olen kaikkea arvostelemaan? Kuin mikäkin kriitikko konsanaan. Paikka oli loistava!

_MG_2476 kopio _MG_2510 kopio _MG_2512 kopio

(Arvatkaa mitä tuolla paperipussissa on? No ne ostamani leivokset tietysti! Vaaliin niitä Helsinkiin asti kuin kalleimpia aarteitani.)

_MG_2528 kopio _MG_2644 kopio

Sunnuntaina pidimme kirppispäivää. Huomasimme lauantaina kadunvarsijulisteesta (huom! ne siis vielä toimivat markkinoinnissa), että kauppakeskuksessa järjestettiin Korttelikirppis.

Meno oli hyvä ja kansa liikkeellä. Kahvia sai kärrystä kauniisti kysymällä (jotain piti tosin maksaakin) ja jono ei kierrellyt ympäri kaupunkia, niin kuin Helsingin kirpputoreilla tuppaa nykyisin käymään.

Valitettavasti itse tarjonta ei aivan kohdannut kysyntääni, mutta löysinpä sentään yhden neulotun turkoosin kesätopin odottamaan yöttömiä öitä ja Jannelle liudan vaatteita, joita hän ei varmaan olisi itse itselleen ostanut.

_MG_2645 kopio _MG_2652 kopio_MG_2647 kopio_MG_2527 kopio _MG_2185 kopio

Viimeiseen kuvaan tiivistyy kaikki olennainen. Kuvaajalla oli luultavasti identtinen ilme kuvaushetkellä. Miten naamamme voivat vääntyä ilosta noin epämääräisiksi? Juuso on heittänyt juuri tennispallon ilmaan tai vähintään osuvan vitsin.

Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä Turku.

-Henriikka

Turun parhaat kahvilat

_MG_2330 kopio

Vietin viime viikonloppuni Turussa. Meillä oli lauantaita varten vain yksi ja ainoa ohjelmanumero: kahvila-hopping.

Hoppingin idea on kiertää kaupungin parhaat kahvilat, istua jokaisessa hetkisen, nauttia paikan juomisista ja syömisistä ja vaihtaa sitten paikkaa. Missään ei saa syödä tai juoda liikaa, ettei kestävyyskunto hyydy. Emme itse ole mitään Turku-tietäjiä, mutta onneksi kesän Siperian reissulta tutut, kultaakin kalliimmat ystävät olivat meidän paikallisoppaitamme.

Mutta arvatkaa! Pääsimme aivan surkeaan suoritukseen: yhteensä kolme kahvilaa, jonka lisäksi yhdestä hädässä sulkemisajan kynnyksellä muutama leivos matkaan. Pidimme jokaisesta paikasta niin suuresti, että emme ehtineet alkua pidemmälle. Esittelen nyt kuitenkin kaikki kolme kivaa paikkaa, jotka ovat kaikki suosittelemisen arvoiset.

_MG_2324 kopio

GAGGUI-KAFFELA
(Humalistonkatu 15a 20100 Turku)

Tervetuloo meijä kaffelaa, Gaggui Kaffelaa. Me tehrää kaik meijä kaffela tuatteet iha ite, ain marmeladist sokerimassaa saakka. Kaffetki me sul jauhetaa suaraa pavuist paika pääl, ni saat suaraa kuppiis  tuaret vast jauhettuu kaffet. Et tul säki vaa maistaa gagguu ja kaffet, nährää kaffelas!

Täytyy sanoa, että vaikka rakastan murteita, inhoan kun murteita kirjoitetaan tekstiksi. Se on usein pahempaa kuin “vauvakielellä” kirjoittaminen. Gaggui-kahvilassa huomasin tekeväni mielipiteessäni vahvan poikkeuksen, sillä murreleikittely sopi mukaan kuvioihin.

Gaggui on viihtyisä, trendikäs, sopivan random ja äärimmäisen herkullinen. Kakuilla on aivan mahtavat nimet, valitsemani juustokakku oli muistaakseni “vähä liia tuhti”. Valitsimme mukavan pöydän ja luimme jokainen kirjaa tahollamme aikamme. Kahvi oli erittäin hyvää, vasta jauhetuista pavuista, ja astiat kauniita. Palvelu oli harmittavan epämääräistä ja vähän töksähtelevää; esimerkiksi turhautuneisuus paistoi kassahenkilön kasvoilta, kun emme osanneet tehdä kakkupäätöstä ihan heti. Olisin myös itse valinnut vähän erilaisen musiikin enkä suosikkipopitusta.

Näistäkin asioista huolimatta suosittelen ehdottomasti piipahtamaan. Maut ja miljöö olivat varmasti kohdillaan.

_MG_2296 kopio _MG_2306 kopio _MG_2316 kopio   _MG_2373 kopio

TEEPOLKU — TEEHUONE JA TEEKAUPPA
(Humalistonkatu 13, Turku)

Mitä mitä mitä? Kahvifani teen maailmassa! Kyllä vain, kahvila-hoppingimme koki kolauksen, kun jo toinen etappi olikin teepuodissa. Suomen parhaaksi tituleerattu teekauppa piti käydä näkemässä ja kokemassa, ja teelle itselleenkin pitää antaa aina tasaisin väliajoin mahdollisuus näyttää kyntensä.

Ja kyllä kannatti. Saimme vitosella extempore kunnon teemaistelut ja melkein tunnin mittaisen “luennon” teestä ja teen maailmasta. Intohimo on universaalia, on sitten puhe teestä tai kahvista. Oli mielenkiintoista kuulla osaavalta henkilöltä lisää skenestä ja koko teetouhusta.

Mutta eihän tee toki mitään kahvia ole, enkä valitettavasti vieläkään osannut nauttia teen mausta kunnolla. Eräs keltainen tee oli mietoudessaan kuitenkin varsin hyvää. Jos joskus on lyhyempi tai pidempi hetki aikaa, kannattaa käydä kuuntelemassa ja maistelemassa. Saattaa oppia uutta. Ja teenystävien kannattaa tietysti sännätä apajille!

_MG_2339 kopio _MG_2352 kopio _MG_2358 kopio _MG_2364 kopio _MG_2388 kopio _MG_2495 kopio

BEAN BAR
(Aurakatu 3, Turku)

Bean Barissa ymmärrettiin todella kahvin päälle. Kysyttiin halutaanko hedelmäistä vai pähkinäistä, tummaa- vai vaaleapaahtoista. Kaffa Roasteryn kahveilla harvoin menee vikaan. Itse otin perinteisesti tummaa kahvia, mutta etenkin ystävän kupinreunasta maistettu latte oli taivaallista.

Paikka on lähinnä Take Away -kahvia ja muita mukaanotettavia tuotteita varten, mutta löytyipä sieltä muutama istumapaikkakin hetken levähdykselle. Spesiaalituotteita ovat belgialaiset, käsintehdyt konvehdit. Söin itse niitä silmilläni, kun eivät olleet gluteenittomia, mutta muun seurueen valitsemat passion- ja pähkinäsuklaat katosivat äkkiä lautasilta.

Bean Barissa myydään myös toasteja, makeita herkkuja ja kaikennäköisiä välineitä ja kahvilaitteita nautiskeluun kotipuolessa.

_MG_2490 kopio _MG_2493 kopio

Löytyyköhän minulta edes turkulaisia lukijoita vai ajaako helsinkiläisyys kaikki karkuteille? Sietäisi lukea, sen verran paljon olen hehkuttanut Turkua vuosien varrella. Jos turkulaisia tai Turun kävijöitä löytyy, oliko näistä joku vakiopaikkanne? Entä minne kannattaa suunnata ensi kerralla?

Neljäs kahvila-hoppingin pysäkki oli Turun kauppahallissa. Otin kiireessä mukaani MBakeryn tyrni- ja sitruunamarenkileivokset. Koska viikonloppumme sisälsi suhteellisen paljon ruokaa, otin leivokset mukaani Helsinkiin ja söin ne sunnuntai-illalla. En tiedä olenko koskaan syönyt yhtä hyviä leivoksia. Ehkä olen, mutta en muista niitä kertoja. Olkoon nämä kaksi leivosta siis listan kärjessä seuraavaan hoppingiin saakka.

-Henriikka