Suomalainen Utua – laadukkaita, vastuullisia ja ajattomia nahkalaukkuja

Kaupallinen yhteistyö: Utua

Sain aiemmin keväällä viestin tuntemattoman brändin edustajalta.

”Utua on kasvava kotimainen tuotemerkki, joka valmistaa laadukkaita nahkalaukkuja.  Tuotteet suunnitellaan Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa, vanhankaupungin ytimessä, 1800-luvulla rakennetussa puutalossa. Laukuissa käytetty nahka käsitellään Italiassa ja tuotteet ommellaan Kreikassa, pienessä perheomisteisessa ateljeessa käsityönä. Utuan toiminnan taustalla ovat eettiset ja ekologiset arvot.”

Luin viestiä suurella mielenkiinnolla. En ollut koskaan aiemmin kuullut Utuasta yhtään mitään. Kun sitten lähdin selailemaan tuotteita interwebin pyörteisiin, yllätyin. Laukuthan ovat aivan superkauniita, sanojensa veroisia. Ja vaikka laukut ovatkin sellaisia hienoja laatulaukkuja (Tiedättehän? Sellaisia, että sellainen ostetaan vasta aikuisena ja harkiten), niin isona arvona paistoi kuitenkin läpi niin maa- kuin ihmisläheisyys.

Tarkemman tutkimisen jälkeen lähdin mielelläni yhteistyöhön mukaan, sillä jaamme paljon samanlaisia ajatuksia ja lähtökohtia elämään ja ihmisenä sekä yrityksenä toimimiseen. Lopulta matkustin heinäkuun lopussa Raaheen tapaamaan yrityksen perustajaa sekä pientä ydintiimiä ja kuulemaan, mistä kaikessa on kyse. (Spoilaan: kyse on intohimosta ja visiosta, estetiikasta ja käytännöllisyydestä, meren tuomasta inspiraatiosta ja siitä, kuinka unelmia lähdetään toteuttamaan, jopa vähän kahelistikin.)

Utuan lähtökohdat ja synty vuonna 2014

Utuan ensimmäinen laukkumallisto lanseerattiin vuonna 2014, ja viime syksynä laukkujen oheen tuotiin myös merinovillaiset asusteet, jotka on valmistettu Suomessa. Näiden lisäksi mallistosta löytyy myös koruja, huiveja ja lompakoita.

Utuan taustalta löytyy vahva visionääri, Piia Vähäsalo. Koko brändi lähti rakentumaan hänen visionsa ja inspiraationsa päälle – lähtökohtana tarve saada luotua laadukas käsilaukku.

Piian tärkeistä henkilökohtaisista arvoista, eettisyydestä ja ekologisuudesta, tuli myös
Utuan toimintaa ohjaavia arvoja, ja luontoihmisenä Piia lähti luonnollisesti ammentamaan siitä. Ympäröivästä luonnosta tulee myös nimi Utua; valkoisesta udusta mitä leijailee peltoaukeiden yllä.

Jos perustajan nimi kuulostaa teistä kummallisen tutulta, on siihen selkeä syy: kirjoitin viime viikolla merellisestä viikonlopustani Raahessa, ja uniikissa majapaikassani, Langin Kauppahuoneella, on samanniminen perustaja. Joo, kyllä. Ihan sama Piia. Juuri se energinen ja idearikas.

Utua tänään

”Haluamme suunnitella kestäviä ja monikäyttöisiä laukkuja nimenomaan suomalaisille naisille, helpottamaan ja ilahduttamaan heidän arkeaan. Haluamme, että laukkujen hinnat ovat sellaiset, että mahdollisimman moni myös pystyisi hankkimaan Utuan itselleen”, kuvailtiin minulle kahvikupin äärellä Raahen showroomilla, mistä osa tämän kirjoituksen kuvistakin on.

Laukut ovatkin nimenomaan sellaisia, joiden uskon kestävän hyvin aikaa ja kulutusta. Linjat ja muodot ovat selkeitä ja skandinaavisia, mutta mukana on myös paljon iloa, yksityiskohtia ja yllätystä. Kaikki on tehty käsityönä, äärimmäisellä ammattitaidolla, minkä kyllä huomaa yksityiskohdista. Aloin haaveilla itsekin tutusta, kreikkalaisesta ateljeesta, jonne lähettäisin visioitani ruutupaperille rustailtuina. Vaan ehkäpä kuitenkin on ihan hyvä, etten laita puulusikkaani joka soppaan.

Kaikki laukut eivät tietysti kolahda minulle, sillä mallisto on vaihteleva, mutta suuri osa iskee. Itse ihastuin siihen, että Utuan valikoimista löytyy myös väriä, sillä vaikka moni tarttuukin mustaan, voisin itse hyvin kuvitella hankkivani juuri tuollaisen tulenpunaisen tai kirkkaankeltaisen nahkalaukun. Varsinkin pienemmät laukut ovat sellaisia, joihin valitsen mieluummin jonkun iloisemman sävyn. Tänä kesänä Utuan valikoimiin on tullut muun muassa vihreää ja tuota kaunista oranssia, joista varsinkin jälkimmäinen näyttää omaan silmääni niin ihanan syksyiseltä. Oranssi on ollut jo usean vuoden yksiä suosikkisävyistäni.

Langin Kauppahuoneen kyljessä, Raahen vanhassa kaupungissa sijaitsevan showroomin lisäksi Utua on avannut brändimyymälän Helsinkiin, Aleksanterinkadulle viime joulukuussa. Tämän lisäksi tuotteita on myynnissä verkkokaupassa ja kaikissa Sievi Shop -myymälöissä kautta Suomen.

Vastuullisuudesta

Olen aina alkuun vähän sellainen skeptikko, että en niele aivan ykkösellä puheita yrityksen vihreydestä. Raahessakin oli kova tenttaus Utuan toimintatavoista. Pääsivät kyllä seulan läpi aika hienosti, eikä tarkentavat kysymykset saaneet aikaan muminaa.

Utuan tuotteet ommellaan Kreikassa, perheomisteisessa ateljeessa, korkeatasoisesti ja pääosin käsityönä ommeltuna. Työtä tekevät aikuiset ihmiset, jotka saavat työstään kunnollista palkkaa. Ateljeetyönä tehtyjen laukkujen valmistusmäärät ovat luonnollisesti pieniä, mutta uutta tulee useita kertoja vuodessa. Klassikkomallien ja -sävyjen rinnalle tulee aina kausittain myös uutuuksia ja kokeilevampia värejä, kuten pian saapuva viininpunainen ja jo-mainittu tummahko oranssi. Merinovillaiset asusteet, joita alla olevassa kuvassa jo näkyykin, tulevat laajemmin myyntiin syyskuussa ja malleissa esiintyy mm. viininpunaista sävyä.

Tuotteet valmistetaan laadukkaasta nahasta, jotta tuote olisi mahdollisimman pitkäikäinen, sillä vaikka tuote olisi kuinka hienosti tehty, on se kova kuormitus ympäristölle, jos se ei kestä käytössä. Käytetty nahka, josta osa on kasviparkittua, tulee pohjoismaista, missä eläimiä kohdellaan hyvin ja se on ruoantuotannon sivutuotteena syntynyttä.

Italialaisella nahanvalmistajalla on nykyaikainen, turvallinen tuotantolaitos ja muun muassa suljettu vesikierto, eli mitään ei päästetä luontoon puhdistamatta. Nahanvalmistus tapahtuu siis ympäristöystävällisesti ja laukuissa käytetyn nahan valmistusprosessille onkin myönnetty sekä laatu- että ympäristösertifikaatti.

Ensimmäinen Utuani ja omat suosikkini mallistoista

Yhtenä suurimpina teemoina mieleeni jäi Raahen reissulta se, että Piia korosti, että toivoisi laukkujen tuovan iloa käyttäjiensä arkeen. Että aina laukun nähdessään, kantaja voisi ilahtua Utuastaan.

Tämä on ainakin omalla kohdallani toteutunut laukkuni kohdalla. Sain reissullani, osana yhteistyötä, valita mallistosta itselleni suosikin. Punnitsin pitkään monen laukun välillä, sillä vaikka mallistoista tietysti löytyy monenlaisia laukkuja, omaan tyylini sopivia laukkuja oli useita: kasviparkittu Bergen-käsilaukku, kirkkaanpunainen ja jämäkkä Vantaa-shopperi, keltainen ja kompaktille kameralleni sopiva Espoo ja esimerkiksi klassinen Visby-satulalaukku.

Lopulta seikkailijamieleni voitti (taas kerran), ja valitsin valikoimasta Iso-Kraaseli-repun. Tummanruskeasta, kasviparkitusta nahasta tehty laukku tuo myös tarinan mieleen, sillä kävin Raahen viikonloppuna meloen tuolla Iso-Kraaselin saarella ja pookilla. Tiedän kokemuksesta, että kiinnyn ja pidän aina parempaa huolta niistä tavaroista, jotka kantavat myös muistoja ja tarinoita mukanaan. Nyt minulla on Raahen auringonlasku, kajakkia vasten liplatteleva vesi ja Iso-Kraaselissa nautiskeltu kahvi ja omena-kaurapaistos mukanani, kun kuljen läppärireppuni kanssa ympäri maita ja mantuja.

Tämän kirjoituksen kuvat on otettu sekä Raahen showroomilta ja Aleksanterinkadun brändimyymälästä – kaksi erilaista maailmaa, joihin kumpaankin Utuat istuvat hyvin. Puhuimme utualaisten kanssa hyvin alustavasti myös lukijaillasta, jonka Aleksanterilla voisi järjestää, mutta katsotaan nyt ensin, millaisen vastaanoton brändi teiltä ylipäänsä saa. Ainakin Raahessa julkaisemieni stoorien perusteella, moni innostui kovasti, eikä itseni kaltaisesti ollut koskaan vielä Utuasta ennen kuullutkaan.

Vihreät ja vastuulliset yrityksetkin kääntyvät vähän itseään vastaan, jos tuotteita luodaan ilman tarpeita. Utuasta jäi aidosti sellainen olo, että vaikka kyseessä on tietysti kaupallinen toimija, niin tuotteita tehtiin ihminen, ei myynti edellä. Sellainen ansaitsee aina tulla nähdyksi ja kuulluksi. Varsinkin, jos kaikkea tehdään niin sympaattisesta paikasta käsin kuin Raahen vahan kaupungin Pekkatorin laidalla olevasta puurakennuksesta.

-Henriikka

Koodilla “aamukahvilla” kaikkiin syyskuun loppuun mennessä tehtyihin verkkokauppatilauksiin veloituksetta Organic cream -hoitoaine, joka on markkinoiden ensimmäinen vegaanihoitoaine ja soveltuu niin pintanahkaisten laukkujen kuin kenkien hoitamiseen. Hoitoaine säilyttää materiaalin pehmeänä ja kestävänä. Kirjoita koodi viestikenttään tilauksen yhteydessä.

Asukuvat: Lilli Salminen / @lillisofia

Langin Kauppahuone Raahessa – uniikki majatalo, kahvila ja juhlatila täynnä tarinoita

Kaupallinen yhteistyö: Langin Kauppahuone, Botnia Outdoor, Meriraahe

Sydämeni läpättelee persoonallisille ja sydämellä tehdyille ja pyöritetyille majapaikoille – niin hotelleille, hostelleille, Airbnb-asunnoille kuin bed & breakfast -paikoillekin. Yhden elämäni ihanimman löysin tänä kesänä purjelaivakauden Raahesta, kun vietin merellistä viikonloppua majoittuen Langin Kauppahuoneella.

Minne tahansa kauppahuoneella kulkikin, kaikkialla oli tarinoita ympärillä – jokainen huone on erilainen ja eri tarinan inspiroima. Itse majoituin Kauppaneuvoksen Zachris Franzénin tyttären, Jennyn huoneessa, jonne mööpeleitä, tapetteja ja kankaita oli hankittu ulkomailta saakka: huoneen arvokas sisustus oli selvästi kauempaa Raaheen uitettu.

Vaikka itse en punaisessa T-paidassa ja farkuissani istunut aivan kultaisiin kehyksiin, pystyin melkein tuntea, kuinka hienohelmaiset ja -lahkeiset kadunkulkijat kuiskuttelivat ikkunan alla katkeransuloisia juoruja kauniista tapettikuvioistani.

Langin Kauppahuoneen kunnostus on hieno tarina sinnikkyydestä ja visiosta. (Okei, lievästä hulluudesta myös.)

Pietari Brahe seisoo ylväästi Raahen vanhan kaupungin keskellä, Pekkatorin kyljessä. Torin reunalla nousee puurakennuksia, joista löytyy myös vasta eroon herännyt Langin Kauppahuone. Piia Vähäsalo ja Pasi Siipola tarttuivat valtavaan haasteeseen: Vanha kauppahuone kunnostettiin hetkessä ajan henkeä kunnioittaen majapaikaksi, kahvilaksi ja juhlatilaksi, eikä visioille näy loppua.

Juttelin itse vierailuviikonloppunani paljon Piian kanssa ja en voinut kuin suu auki kuunnella juttuja: “Joo, me nyt ostettiin vielä tuosta tuo rakennus ja ajateltiin tehdä siitä ensi kesäksi sauna. Joo… tähän tulee varmaan eläimiä. On tarkoitus, että täällä voi alkaa pitää juhlia ja vaikka lauluiltoja…” Kuuntelin koko ajan ajatellen, että minulle tätä samaa energiaa ja rohkeutta kiitos! “Joo nämä on käsinpainetut tapetit ranskasta… Voi että, tuo verholaskos on tuolla vähän vinksallaan, odotas korjaan… tällä lailla verhot laitettiin silloinkin.”

Vietin Langilla viikonlopun, perjantai-illasta sunnuntaihin. Tuntui kuitenkin, että merellinen viikonloppu olisi kestänyt pidempään, sillä kaksi vuorokautta olivat kuin aikamatka menneeseen. Heti perjantaina hipsiessäni sisälle, päälleni tulvahti sellainen historian aalto, että alta pois. Ja minähän en edes ole mikään historia-fanaatikko, todellakaan. Mutta kun täällä asiat osattiin sanallistaa ihmisten ja tarinoiden kautta, niin kummasti olikin kiinnostavaa.

Sitä paitsi kaikkialla näkyi yksityiskohtia: jo-mainittu verhojen laskostus, taulut, aterimet, henkilökunnan asut… Eikä kuitenkaan tullut sellainen kiusallinen olo, kuin olisi joutunut väkivängällä johonkin huonoon larppiin. Kaikki oli toteutettu hienosti, pieniäkin asioita ajatellen, ja itse sai kuitenkin kulkea ihan omana, 2010-luvun itsenään. (Inhoan sellaista puolivillaista ja osallistavaa, että ovella päähän isketään joku vanha, haiseva hilkka, ja kuitenkin kaikki on lopulta Ikeaa. Pahoittelut kärjistyksestä.)

Langin Kauppahuone avattiin viime vuonna. Tällä hetkellä 1800-luvun miljööstä löytyy vajaa 100 asiakaspaikkaa ja nukkumapaikkojakin löytyy parille kymmenelle: uniikkien huoneiden lisäksi pihapiiristä on varattavissa myös erillinen Kapteenin huoneisto. Tiloissa järjestään myös juhlia ja siellä toimii aktiivinen kahvila, joka on löydetty hyvin myös paikallisten keskuudessa. Istuessani kakkupalalla tai salaattilounaalla, kävi ympärillä mukava, hyväntuulinen hälinä.

Perjantain otin aikaa siihen, että hipsin sinne tänne talossa, kuuntelin haltioissani Piian tarinoita rakennuksista ja Raahesta. Illalla lähdin vielä kävelemään vanhan kaupungin katuja. Kauniita puutaloja pystyy tuijottamaan vaikka kuinka kauan, etenkin kun haaveilee muuttavansa niistä jokaiseen. Illalla nukahdin rapeisiin lakanoihin. (Joo, inhoan tätä adjektiivia hotellilakanoista, mutta kun nämä oikeasti olivat sellaiset: rouheat, rapeat ja tarkkaanvalitut pellavalakanat. Ei sellaiset ällölötköt, vaan ylellisen ryhdikkäät.)

Lappuhaalareistani ja sotkunutturastani huolimatta tunsin koko viikonlopun olevani prinsessa. Jenny-Rouvan huoneessa astellessani, rauhakseltaan hedelmälautaselta herkkuja napsiessani voimaannuin henkisesti tuntuvan määrän, kun taas fyysinen akku latautui pitkillä unilla. En tiedä kuinka olisi käynyt, jos olisin nukkunut vaikka Väentuvassa, Puotineitten huoneessa tai Merikapteenin hytissä – ehkä Jenny oli juuri sopiva alter-ego loppukesään.

Aamiaisella tarjottiin gluteenittomia, juuri paistettuja lettuja, tuoreita sämpylöitä ja paikan päällä tehtyä pannukakkua. Kaikki oli talossa tehtyä, huolella mietittyä. Kaikki astiat olivat antiikkisia, tarkoin vaalittuja ja valittuja. Joojoo, hehkutan hehkutan, mutta kun on hehkuttamisen arvoista.
   

Olisin helposti hipsinyt ympäri Kauppahuonetta ja pihapiiriä koko viikonlopun, mutta merellinen viikonloppuni piti sisällään muutakin: lauantaina melottiin, sunnuntaina risteiltiin. Molemmista olin tosi innoissani, etenkin, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja asteita oli reippaasti yli 20.

Lauantaina iltapäivällä suuntasin askeleeni vartin kävelymatkan päähän, Botnia Outdoorin toimipisteelle. Sieltä starttailee vähintään elokuun loppuun saakka jokaviikkoiset, ohjatut melontaretket.Luullakseni sama homma jatkuu taas ensi vuonna, niin kuin on ollut edellisinäkin. Kolmen tunnin merimelonta pienryhmässä, sisältäen kaikki lainavarusteet sekä breikin kahvilla ja herkulla, oli hinnaltaan 35 euroa. Anteeksi mitä! Aivan superedullinen.

Olin kaivannut kajakkiin. Vaikka tykästyinkin kouluvuoden aikana intiaanikanoottiin ikihyväksi, on kajakissa oma tunnelmansa – tuntuu, että tyynellä se menee eteenpäin aivan itsestään. Oli kiva huomata myös se, etteivät opiskelut olleet menneet ihan harakoille. Olin selvästi kehittynyt viime kesästä.

Killuin keltaisessa kanootissani, imin itseeni aurinkoa reilun rasvakerroksen läpi ja napsin välillä selfieitä. Opas kertoi innostavasti Raahesta, merestä ja saaristosta, sekä alueen historiasta ja nykypäivästä. Itse kyselin erityisesti retkeilymahdollisuuksista, laavuista, nuotiopaikoista ja muusta sellaisesta, joka sai minut tekemään vakaan päätöksen pidemmästä Raahen kanootti- tai kajakkiretkestä lähivuosina.

Retkemme suuntasi Iso-Kraaseliin, jossa nautimme kahvit ja kauraomenapaistokset ja tutustuimme vanhaan luotsimajaan sekä Pookiin. (Ai mikä Pooki on? No veikeän sanan lisäksi se on valoton majakka, tuollainen törpelö kuvaa alempana, jonka avulla suunnistetaan.)

Saaristomaisema on kyllä aivan omanlaistaa. Yksi Raahen parhaita puolia on se, että meri on koko ajan jotenkin fyysisesti mutta myös henkisesti läsnä. Meri tuntuu liittyvän vähän kaikkeen, se on ikäänkuin mielentila.

Olen viettänyt paljon aikaa järvillä, mutta merelle en juurikaan. Meri kiehtoo, mutta siinä on myös paljon opittavaa. Viime viikollahan olin purjehtimassa Helsingin edustajalla, joten sentään muutama merikokemus on tällekin kesälle. Toivon mukaan ensi kesänä kerrytän vielä enemmän.

Olin hehkuttanut seuraajilleni jo useita päiviä, että tämä on ensimmäinen kertani Raahessa ikinä koskaan!

Vaan väärinpä luulin, vaikka vähän naurattaakin koko hönö tarina. Nimittäin lauantaina, jo lähes vuorokauden Raahessa viettäneeni, ohitin tämän yllä olevan kuvan vihreän talon. Mietin samantien mielessäni, että tuossa talossa haluaisin asua… kunnes tajusin, että olen päättänyt ihan saman joskus aiemminkin.

Nopea googlaus tuotti tulosta: minähän vietin Raahessa kaunista kesäpäivää jo viime kesänä Suomi-roadtripillämme. Kiertelimme vanhaa kaupunkia, makasin hellettä paossa Prisman pakastealtailla, söin vesimelonin muotoista mehujäätä ja osallistuimme keskustassa senioreiden yhteislaulutapahtumaan. Anteeksi, mutta kuinka huono paikkamuisti voi ihmisellä olla? On se helppoa, kun voi aina mennä tuttuihinkin paikkoihin kuin ei olisi koskaan käynytkään. Kaikki uutta ja ihmeellistä.

Lupasin kyllä itselleni, että tästä lähtien muistan viettäneeni aikaa Raahessa. Anteeksi Raahe – syy ei ole sinussa, vaan minussa.

Langin Kauppahuoneen lisäksi olin saapunut Raaheen myös toisen asian vuoksi: tutustumaan kotimaiseen Utuaan, jonka sydän, showroom ja lippulaivaliike löytyvät Kauppahuoneen kyljestä. Sijainti ei ole sattumaa, sillä niinkuin Langin, myös Utuan takaa löytyy samainen Piia, jonka idearikkaudesta ja energiasta nappaisin mielelläni pienen siivun itselleni.

Utualla on myös brändimyymälä Helsingissä, Aleksanterinkadulla, mutta palaan kuitenkin kunnolla siihen vasta ensi maanantaina. En siis vielä paljasta muuta kuin että laukut ovat ihania. Ja sen, että laadukkaat nahkalaukut suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan käsityönä vastuullisesti Kreikassa. Tuotantoerät ovat pieniä, ja laukut suunniteltu kestämään ikää ja kulutusta.

Itse lähdin lippulaivaliikkeestä ensimmäisen Utuani kanssa. Vaan maanantaina vasta paljastan minkä. Dippadappadaa, sillä olen ärsyttävä.

Myös Langin Kauppahuoneella, kahvilan yhteydessä on oma putiikkinsa.

Piia kierrätti minua lauantaiaamuna tiluksillaan  ja kertoi samalla myös putiikin ideasta. Hän oli vieroksunut ajatusta klassista turistirihkamaa myyvästä puljusta, joten hän oli päättänyt toteuttaa myymälänkin historiaa kunnioittaen. Hän oli selvittänyt, mitä kaikkea perinteistä Raahessa aikoinaan oli ja mitä sinne purjelaivoilla maailmalta tuotiin. Tämän pohjalta hän otti tuotteita nykyiseen putiikkiin myyntiin: muun muassa kompiaisia (raahelaisia klassikkomakeisia), Marseille-saippuaa, posliinisia laivakoiria ja laadukkaita luonnontekstiilejä. Kaikki tietysti uusia ja käyttöpäiväisiä, mutta ideat ovat historiasta.

Näiden lisäksi putiikissa on harkittu valikoima Raahe-tuotteita, kuten pookien fanikamoja.


Olin päättänyt pyhittää pitkän lauantai-illan auringonlaskun ihailulle, vaan enpä muistanut, että pohjoisessa aurinko laskeekin vielä tuolloin huomattavan paljon etelää myöhemmin. Niinpä aikaa jäi pitkään kahvikupilliseen sekä Raahen kehuttuun kiinalaiseen, joka on eriskummallisen korkean tornitalon huipulla (muistaakseni 13.kerros).

Sen jälkeen huristelin lainaskootterillani sopivaa auringonlaskupaikkaa etsimään. Sen voin muuten sanoa varmasti, että skootterilla en ollut oikeasti ajanut koskaan. Se oli MAHTAVAA, vaikkakin tuntui myös vähän hasardilta alkuun. Lisäksi petyin hivenen, kun omissa mielikuvissani näytin Amelien Ninolta tai vähintäänkin Lizzie McGuirelta Roomassa, kunnes etukameraan kurkatessani ruudulla oli vain valtava kypärä ja puristuneet posket. No, unohdin sen ja pidin mielikuvani.

Sopiva auringonlaskupaikka löytyi melko läheltä, Sairaalanrannasta. Siellä auringonlaskut peittoavat kuulemma jopa Santorinin.

No, oma kokemukseni oli kyllä täysin sama. En osaa ehkä verrata visuaalisia seikkoja, mutta Santorinilla ahtautui juuri ja juuri johonkin kadunkulmaan tuhansien ihmisten kanssa, kun Sairaalanrannassa sai olla aurinkoisilla rantakivikoilla ihan omassa rauhassa, snäkkipussi kädessä ja pyyhe pepun alla.

Ohi lipui pari purjevenettä ja muutama kalastaja, ja rannalla kävi aina toisinaan joku muukin päivän loppumisen ihmettä ihaillakseen, mutta rauha oli ainakin tuona lauantaina lähellä. Auringon lopulta laskettua mailleen, huristelin supersankarina takaisin Pietari Brahen ohi lakanoitteni turvaan hykertelemään kesä-Suomea.

Sunnuntaina jäljellä oli vielä viimeinen meriseikkailu ja elämäni sekä Raahen retkeni toinen pooki. Erilaisia risteilyjä, työhyvinvointipäiviä ja saarikuljetuksia tarjoavan Meriraahen Jouni oli luvannut lähteä viemään minut pienelle moottoriveneristeilylle saaristoon.

En voi uskoa, millaisella säkällä sain tuollaisen kelin viikonloppuun. Aurinko paistoi heti aamuyhdeksältä kirkkaasti, kun vene lähti puksuttelemaan laiturista merelle.

Tällä kertaa suuntana oli Taskun Pooki, joka taatusti voittaa suloisimman raahelaisen nimen palkinnon. Söpö oli pookikin, sillä vastakunnostettu torni hohti okrankeltaisena vasten taivasta. Poimin valtoimenaan kasvavaa metsämansikkaa suuhuni, katselin paria teltoistaan heräävää retkeilijää ja pohdiskelin, että joskus koen vielä saman itsekin näillä saarilla.

Pari tuntia meni joutuisaan, kun höpöttelimme Jounin kanssa kaikenlaista töistä luonnonsuojeluun. Joimmepa lopuksi veneen kannella yhteiset aurinkoaamukahvitkin. On aina arvokasta, kun saa paikallisen oppaan kertomaan paikoista ja tavoista, sillä siten pääsee ihan eri lailla jutun juureen kiinni.

Merellinen viikonloppuni oli kertakaikkisen kiva. Suomi-matkailu on kyllä jumiutunut sydämeeni niin tiukasti, ettei se kyllä ole sieltä milloinkaan irtoamassa. Tein myös Raahelle tilaa ja lupasin palata mestoille pian – tällä kertaa kolmatta, en jälleen ensimmäistä kertaa.

Pitäähän minun sitä paitsi nähdä, mitä kaikkea kortteliin ja pihapiiriin on jo ensi kesäksi noussut. Ja jo jouluksi! Näen jo nyt silmissäni Pekkatorin kauniin joulukuusen ja Langin kahvilan joulutunnelman glögeineen ja kanelipuuroineen. Tilkka punaviiniä ja hyvä romaani, ai että.

Langilla järjestetään myös kaikenlaisia tapahtumia ja leirejä koko ajan enenevissä määrin, joten niistäkin kannattaa pysyä kärryillä. Esimerkiksi vastaavanlaiset meriviikonloput on tulossa ensi kesäksi myyntiin ja myös luovan kirjoittamisen viikonloppuja on järjestetty.

Mahdollisuudet eivät varmasti lopu, eikä yrittäjien innostus. Näistä onkin hyvä ponnistaa loppukesään, sekä syys- ja talvikauteen. Älkää ihmetelkö, jos saapuessanne kauppahuoneelle syyslomallenne, istun jollain kahvilan prämeällä koristetuolilla syöden kahdeksatta palaa kakkua. Sellainen on suunnitelmissa.

-Henriikka