Voi veljet, minulla on vihdoin lentoliput takataskussani viiden kuukauden tyhjiöelämän jälkeen. Ostimme juuri tänään liput huhtikuuksi Marokkoon, Marrakechiin, viikon mittaiselle lomalle. Minä ja J, unelmien matkatiimi.

Marokko-haaveilu alkoi, kun syyskuisella Turkin matkalla uusi ystäväni Laura istui vieressäni lentokoneessa ja yritimme päästä toistemme ajatuksiin kiinni utelemalla matkamenneisyydestä ja toivotusta -tulevasta. Laura kertoi häntä viimeksi sykähdyttäneen Marokon. Lisäksi lokakuun alussa kyselin teiltä lukijoilta mihin sitä pitäisi seuraavaksi pyyhältää, ja muuan Julianna kommentoi haaveitaan samasta maasta. Tämä Julianna on tietääkseni minulle tuntematon, mutta hän puhutteli minua kommentissaan tuttavallisesti nimellä ”Henu”. Tuntui, että hän tiesi, mihin minun pitäisi seuraavaksi suunnata:

”Yhtä maata uskallan suositella, vaikka en siellä itse ole käynyt. Kaksi hyvää ystävääni viettivät siellä viime tammikuussa pari viikkoa reppureissaten ja rakastuivat maahan niin totaalisesti, että sen on pakko olla totta. Marokko on kuulemma paljon enemmän mitä osaisi odottaa! Upeat kaupungit, surffimahdollisuudet ja aavikot odottavat löytäjäänsä, ja paikallinen väki on uskomattoman ystävällistä!”

Marokko seurasi minua koko syksyn joka paikkaan. Se pomppasi silmille mainoksista, kaikui raitiovaunun naapuripenkillä istuvan henkilön puhelussa ja käveli kadulla vastaan kirjavin kaakelein. Jos kutsun kuulee, siihen kannattaa vastata.

Vajaa kaksi kuukautta lähtöön. Ihanaa ja enemmän.

-Henriikka

Ps. Joojoojoo! Nyt on se hetki, kun kannattaa kertoa parhaat vinkit, parhaat majapaikat, ehdottomat ei:t sekä joo:t. Ja jos joku vielä paljastaisi, onko Marokko keliaakikolle itsemurha. Omat riisinuudelit reppuun!

Kuva: Josemilla Photo