Onnea uuteen kotiin !

henriikankukat

Olen kuitti. Täysi kuitti. Koko päivä meni muuttaessa ja kun viideltä istuimme Teollisuuskadun mäkkäriin muuttoporukan kiitosaterialle, tuntui helpottuneelta. Toisaalta jouduin tilaamaan kaksi suurta höyryävää teetä, sillä muuton vastaisena yönä nousi sopivasti kuume ja kurkkuni sijaan voisi yhtä lailla laittaa kaktuksen. Päänsärky yltyy ja paleltaa, mutta ainakin tavarat ovat nyt uudessa kodissa ja Arabianrannan asunnon avaimet luovutettu seuraaville, onnekkaille asukeille.

Luin juuri artikkelin siitä, mitä pitäisi tehdä ensimmäisten 24 tunnin sisällä uudessa asunnossa. Vastoin kaikkia sääntöjä, päätimme karata ystäville yökylään. Siinä menee jo helposti ensimmäiset 12 tuntia. Uuden kotimme katto on vain niin korkealle, ettemme ylettyneet laittamaan lamppuja paikoilleen. Parempi siis hipsiä paikalle aamulla ja aloittaa raivaustyö. Jätimme myös sänkymme kierrätyskeskukseen ja tällä hetkellä reilun 40 neliön lattiapinta-ala on niin täynnä pahvilaatikoita, ettemme kovin helpolla raivaisi vaatimattomille patjoillemme tilaa.

Mikä muutosta tekee niin spesiaalin? Tämä uusi koti on meidän ihkaoma, ensiasuntomme. Vihreäkattoinen koti, josta aiomme luoda onnellisten majapaikan. Ystävät saavat aina tulla kylään ja jäädä yöksi. Leivon hyvällä tuulella naapureille omenapiirakkaa. Eikä kahvi maistu missään muualla paremmalta.

My home is where my coffee is.
(Aamukahvilla-Henriikka)

Hi hi hii.

-Henriikka

Kuva: Refinery29

Muutto lähenee, neliöt vähenee

muutto

Mitä jos joutuu yhtäkkiä myymään kolmanneksen elämästään? Neliömäärästä tippuu kolmasosa pois ja 63 neliöitä onkin yhtäkkiä 43.

Ensin sitä tosiaan luulee, että joutuu luopumaan osasta ”elämäänsä”. Aika äkkiä huomaa, että kyse on jostain aivan muusta: turhasta materiasta, nurkkiin kerääntyneestä tilpehööristä, turhista muistoista ja valtavasta määrästä sitä sun tätä.

Lastenkokoiset, 135 senttiä pitkät 90-luvun Turtles-makuupussit ovat toki maailman siisteimmät, mutta ehkä niistä on enemmän hyötyä käytössä? Häkkivarastossa ne ovat vain kultainen muisto.

Abihupparit, vanhat leiripaidat ja erilaiset muistovaatteet ovat kivoja valokuvattuinakin, kun kulahtaneita rääsyjä ei kukaan enää kuitenkaan käytä. DVD:t ja CD:t kätkevät leffoihin ja biiseihin tuhannesti tunteita, mutta jos ne kirjoittaa listaksi paperille, niin niitä voi katsoa ja kuunnella myöhemmin netin kautta. Muutaman fyysisen kirjan haluan kyllä säästää, mutta suurimman osan aion kuitenkin lukea vain kertaalleen. Kirjan kauneus on käytössä, ei koriste-esineenä.

Olen luopunut viiden vuoden aikakauslehdistä, rumista tai liian kuluneista pyyhkeistä ja lakanoista, säkillisestä pyykkipoikia sekä keraamisista kissoista ja koirista. Olen myynyt torkkupeiton ja silti jää kaksi jäljelle. Annoin jätesäkillisen värikkäitä muovipalloja eräälle performanssiporukalle käyttöön ja raahasin Ikea-kassillisen eriparisia henkareita naapureille jakoon.

Kirpputorilta mukavan mummon mukaan lähti linnunmuotoiset kynttilänjalat ja joku toinen osti paperikassillisen pussinsulkijoita. En usko enää tarvitsevani kaikkia kylmälaukkujanikaan, miten niitä onkin kertynyt niin monta? Yksi koripallo taloudessa riittää ja jos se joskus kuluu loppuun, niin voimme varmaankin hankkia uuden.

Ihminen ei tarvitse lopulta niin kovin paljoa. En voi väittää, ettäkö jäisimme tämän muuton jälkeen vähäisen tavaramäärän keskelle, mutta 20 neliön väheneminen vaatii väistämättä tekoja. Tavaran eteenpäin laittaminen tuntuu puhdistavalta, terapeuttiselta, ihanalta. Olen sen aina tiennyt, mutta tämä pakkovähentäminen laittoi mielen valitsemaan yhä rajatummin.

Upea tunne nähdä turhan tavaran katoavan ympäriltä ja olennaisen jäävän: parit kattilat, kynttilät ja kaunis matto. Lempikirja, kahvikuppi ja kiva mies. Muutama turvallinen villapaita ja lämmin takki, jos talvi vielä joskus tuleekin. Vintille lumilauta, makuupussi ja rinkka. Eteiseen jotain kaunista, jotta vieraat uskaltavat tulla. Olohuoneeseen sohva, jotta uskaltavat jäädä yöksikin.

Muutamme kuun lopussa Helsingin keskustaan. Enkä valita yhtään, että katoavat lattianeliöt vaihtuvat korkeammiksi huoneiksi ja leveämmiksi ikkunalaudoiksi.

Ihanaa viikonloppua. Rauhaa.

-Henriikka

Kuva: Gina Vasquez

En ole täällä enää pitkään

_MG_3636 kopio

Kai kaikki tunteet liittyvät siihen, että tietää olevansa täällä enää hetken. Kaikkea tarkkailee vähän yksityiskohtaisemmin ja hetkiä tallentaa muistiin vähän useammin. Aamu-usvat parvekkeelta, musta meri ja ikävä kamalia kanadanhanhilaumoja.

Me muutamme tammikuussa. Jätämme ajan Arabianrannassa ja suuntaamme katseet uuteen suuntaan. Se tuntuu oudolta, kivalta, jännittävältä ja odotetulta. Otan tämänkin asian aika tunteella. Mutta näin pitikin käydä: vieraannuin Arabiasta askel askeleelta.

_MG_3617 kopio _MG_3622 kopio

Kun muutimme uudestaan Helsinkiin vuonna 2011, kävin Haagasta käsin koulua Arabianrannassa. Bussi numero 52 oli aina vanha, haiseva, ja reitti vähän liian pitkä ja mutkitteleva. Kun alkuvuodesta 2013 muutimme elämämme meren rantaan, Arabian tehtaiden taakse, tuntui elämässä alkavan ihan uusi sivu. Koulumatka oli 300 metriä, luonto oli lähellä ja merenkin näki juuri ja juuri parvekkeelta kurkkaamalla.

Nyt vajaa kolmen vuoden jälkeen tuntuu, että se kirja alkaa olla viimeisillä sivuillaan. Jo hetken aikaa on tuntunut, että pitäisi aloittaa uusi. Ennen roikuin kaksin käsin lähiympäristön punatiilisissä rakennuksissa, etsin tarkkasilmäisesti katutaidetta ja designia naapurustosta ja ihailin raitiovaunulinjan päällä leijuvia sähköratoja. Viime ajat katse on ollut muualle, eteenpäin.

Olen vieraantunut vähän kodistakin. En ole jaksanut huoltaa sitä enkä oikein itseänikään siellä. Niin upeita vuosia kuin nämä muutamat ovat olleetkin, olen onnellinen uuden kirjan alusta. Vaikea sanoa tuleeko siitä tällainen kevyt pokkari, mikä tämä Arabia oli, vai kunnon tiiliskiviromaani.

_MG_3634 kopio _MG_3645 kopio

Mutta nyt katson kaunista Arabianrantaa, ihailen merta ja sen ympärillä lenkkeileviä, pyöräileviä, leikkiviä, haaveilevia ihmisiä. Vedän keuhkoihin kunnolla happea ja pistän mieleen, millainen olin tällaisena kuin nyt olen.

Voin hyvin kuvitella tulevani joskus takaisin, mutta hetkeksi haluan kokea jotain, mikä on rakennettu aiemmin. Kerron teille sitten enemmän, kun itse tiedän vähän enemmän. Ehkä sitten, kun uuden vuoden muutot on saatu taputeltua. Tai ehkä aiemmin.

Kippis. Uusille aluille.

-Henriikka