Yhden aikakauden loppu

Näissä kuvissa on ensiasuntoni, nykyinen kotini. Koti johon säästin piinaavan pitkään ja systemaattisen hartaasti.

Muutimme tähän uudenvuoden 2016 aatonaattona, siis joulukuussa 2015. Vuonna 2019 lunastin tämän lopulta itselleni.

Pari vuotta olen tässä saanut omineni asua, tietäen, ettei tätä jatku kauan. Etten halua asua tässä enää pitkään. Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Uusi koti Porvoon saaristossa odottaa.

Kuvasin nämä kuvat vuokrailmoitusta varten. Löysin vuokralaiset nopeasti. Ihananoloinen pariskunta tulee nyt tuomaan näiden seinien sisällä elämää, iloa ja valoa. Toivottavasti he saavat täällä unelmiaan täytetyiksi, toivottavasti heillä on samanlainen elämänpalo sydämessään kuin minulla tänne muuttaessani. Tai itse asiassa onhan minulla vielä nytkin, ehkä kuumempikin, mutta vain erilaisiin asioihin, erilaiseen elämäntapaan.

Ymmärsin vasta kotvanen sitten, että minulla on tammikuusta lähtien sijoitusasunto. Se on sellainen asia, johon en olisi kyllä kuuna kullan päivänä uskonut. Mutta niin vain tapahtui. Kannatti säästää, välillä fanaattisestikin, ja uskoa unelmiinsa. Nyttemmin ei tarvitse olla enää niin kova pilkunvääntäjä, onneksi. Lapsena ja nuorena olin välillä aika ärsyttävä säästäjä – sellainen, että pelireissulla jätin syömättä, että saan pitää ruokarahat itselläni.

Minä rakastan tätä kotia, kompaktinkokoista kaksiotani. Näiden seinien sisällä on naurettu, laulettu, riidelty ja itketty. Onneksi nauruttu kuitenkin paljon itkua enemmän. Näillä valkoisilla lankuilla on tanssittu ja ilakoitu, vaihtuvalla sohvalla on lösöilty ja luettu, ja valtavia aamiaisia on nautittu satoja niin sohvan ääressä kuin virallisella ruokapöydälläkin. Pari vuotta sitten hurrasin, kun pääsin eroon telkkarista enkä ole kaivanut sitä sen koommin. Sen sijaan olen heijastanut videotykillä elokuvia valkoiseen seinään, ja siitä olen nauttinut suuresti.

Siivonnut olen aika vähän, ruokaa laittanut sitäkin vähemmän, mutta kai tällaisetkin ovat vähän sellaisia elämänvaihekysymyksiä. Uskon, että siivouksen ja kokkailun aikakausi on vielä joskus edessä. Tuskin kovin ihmeellisessä paketissa, mutta väkisinkin jonkunlaisessa, kun lähempään kauppaankin on tulevaisuudessa vartin ajomatka.

Tuntuu mukavalta, että elämässä aukeaa uusi sivu. Että ukin vanha pesukone voi palvella pian vuokralaisia, ja minä voin huristella ajassa eteenpäin.

Nämä viimeiset pari viikoa asunnolla menevät varmasti nopeasti. Sitä paitsi huomasittehan! Olen alkanut kutsua kotiani asunnoksi. Se on kai merkki siitä, ettei tämä ole enää kotini.

Haluaisin jo kovasti kovasti kovasti jakaa kaikkea hirsitalostamme Porvoossa, mutta minulla ei ole sieltä vielä ainoatakaan kuvaa. Muutama viikko, niin pääsen niitä ottamaan. Mutta siellä se meitä jo odottelee. Talo ja omenapuut.

Kuluneet viitisen vuotta tässä kodissa ovat olleet elämäni parhaita, ihanimpia ja rankimpia. Näihin on mahtunut niin paljon kasvua, että ei se ihme ole, ettei tunnu enää henkisesti mahtuvan näihin neliöihin, vaikka fyysisesti sopeutuisikin varsin mainiosti.

Ja sekin tuntuu erityisen ihanalta, että vauvan syntyessä koko pienellä perheellämme avautuu elämässä uusi sivu. Ettemme vain kaikki sulloudu minun kotiini, vaan että meillä on oma ja yhteinen pesä, johon voimme kotiutua ja josta voimme rakentaa meidän näköisen kodin. Meidän kaikkien kolmen näköisen.

-Henriikka

Edistyy, vihdoin edistyy!

_MG_1154 kopio

Hello sunnuntai! Ylpeänä kerron, että kotiprojektimme edistyy.

Lattia on ollut näkyvissä kaiken tavaran alta jo useamman kuukauden, mutta nyt olohuone-keittiöön on saatu raivattua ruokapöydän mentävä paikka. Sieluni lepää vihreän katon alla, kaunis keraaminen kahvikuppi kädessä ja mieli tiukasti kaikessa sopivan tavoittamattomassa.

Ja kurkatkaapa peiliin! Isä kävi auttamassa viime viikolla ja saimme lempitaulumme seinälle. Halpaa työvoimaa, kun isälle riitti hampurilainen palkaksi.

_MG_1149 kopio _MG_1156 kopio

En tiedä voiko kotiin saada mitään hienompaa kuin ystävien tekemät asiat.

Jannen lankomies teki meille keittiönkomeron hyllyt, mikä ei ehkä ole se näkyvin asia, mutta sitäkin tärkeämpi.

Keittiönpöytälankkuja odotamme teillekin tutulta Siperian Juusolta, joka lähettelee asiasta niin outoa ammattislangia, että olemme lakanneet lukemasta. Kuvitelkaa vaan, kun yhdistetään puutyöjutut ja Porin murre!

Kyllä noi lankut pitäis tasohöylästä uittaa läpi, muuten jää vähä irvistelee… Meen höylää lankut huome tai ylihuom. Pekan höyläl en saa syrjii höylättyy, mut Janne painelee käsi, ku tuon käsihöylän kylkiäisin.

_MG_1170 kopio _MG_1188 kopio

Huomenna saatan taas itkeä, kuinka kaikki näyttää kamalalta ja olen epäonnistunut ihmisenä, kun en osaa käyttää edes imuria. Sillä totuushan on, että kaikki olohuoneen turhat tavarat on kannettu paperikasseissa makkariin viiteen neliöön. Huomenna makaan kolminkerroin sohvalla vaikertaen, että universumi on määrännyt minut asumaan tuomionloukussa läpi turhan elämäni ja ainoa elämäntyöni on kirjoittaa pinnallista blogia interwebbiin.

Mutta ei vielä ! Sillä tänään jyrään päivän brunssista jääneiden keltaisen kukkien voimalla läpi löysän sunnuntain. Kaikki näyttää kauniilta ja hyvältä, ideani ovat uskomattomia ja vitsit potenssiin kymmenen normaaleja hauskempia. Aamulla levitettyä huulipunaa on vielä jäljellä sen verran, että pystyn tahraamaan esteettisesti vielä yhden keraamisen mukin.

Energiaa! Aurinkoa!

-Henriikka

Uuden kodin ostoslista

sisustuskuva

Sisustussuunnitelmat kannattaa aina aloittaa mieluummin roihuavalla liekillä kuin vakan alle kätketyllä kynttilällä. Parhaat tulokset syntyy, kun antaa aivojen ensin käydä omat unelmakierroksensa. Sen jälkeen voi palata ruotuun, muistaa oman kotinsa vajavaisuudet ja perustaa suunnitelmat käytäntöön.

Pinterest on mieletön paikka juuri tällaiseen hurjasteluun. On tietenkin oltava valmiina ottamaan se riski, että eri inspiraatiokansioissa oleskelu saa haluamaan suurempaa asuntoa, johon voisi yhdistää kaikki universumin tyylit barokista skandinaaviseen minimalismiin. Joskus sitä on vain niin lukkiutunut omiin huonekaluihinsa, omiin pinttyneisiin tapoihin käyttää esineitä ja ratkaista tilaongelmia, että pieni tirkistely tekee hyvää.

sisustuskuva2

Olen viimeisen viikon aikana haaveillut valmiista sisustuksesta, mutta suurinta päänvaivaa tuottavat puuttuvat huonekalut. Emme halua ostaa hätäratkaisuja, joten etsintäkin kestää luonnollisesti kauemmin. Erittäin vahvasti vallitseva valintakriteeri on tilan koko: 43-neliöiseen asuntoon ei hevillä mahduteta 24 hengen ruokapöytää. Etenkään jos haluaa sinne yhtään mitään muuta. Fyffendaalia aka fyrkkaa ei myöskään asunnonoston jälkeen ole heitellä jokaiselle katusoittajalle, vaikka toki haluamme panostaa mahdollisimman paljon laatuun ja vastuullisuuteen.

Ostoslista näyttää tällä hetkellä tältä:

1. Sänky

Edellinen sänkymme oli surkea, käytettynä vuonna 2010 ostettu 120-senttinen jenkkisänky. Valuimme kuoppaan pakkolusikkaan sängyn keskelle. Voitte arvata, ettemme ottaneet tätä mukaan uuteen kotiin.

Nukumme tällä hetkellä kahdella vieraspatjalla makuuhuoneemme lattialla. Se on oikein välttävä ratkaisu, mutta uusi sänky on etsinnässä. Patjan leveys voisi olla 140 cm, mutta 120 cm riittää myös oikein hyvin, jos sänky on kaunis ja käytännöllinen. 140-senttisen patjan kanssa tilasta saattaa koitua ongelma: Luulen, että makuuhuoneeseen mahtuisi kauniisti maksimissaan 150-senttinen sänky (patja + sängyn reunat).

Tärkeä kriteeri on säilytystila: joko laatikollinen tai vuodesohvamaisesti nouseva sänky olisi passeli. Laatikot ei kuitenkaan saa olla rullattavat, koska en haluaisi jyystää kauniita lattioitamme pyörillä.

sisustuskuva3

2. Vaatekaapit

Tästä kirjoitin jo aiemmin. Tarvitsisimme vaatekaappeja/-komeroita. Luultavasti mattavalkoisia, mielellään ilman vetimiä. Monipuolisia: rekillisiä, mutta myös hyllyllisiä. Leveys 1,5–2 m. Syvyys maksimissaan 58cm. Korkeutta voi olla reilusti. Saranalliset ovet: ei peiliä, ei liukuovia. Haluaisin henkariputken olevan “sivuttain”, niin että kaikki vaatteet näkee ovet avatessaan. Kolme-neljä kaappia esimerkiksi, tähän tyyliin ilman nuppeja.

Uskon, että tässä asiassa täytyy turvautua mittatilauksesta valmistettuihin kaappeihin.

3. Ruokapöytä

Sydämessämme olemme pyöreän pöydän väkeä, sillä rakastamme yhdenvertaista sosiaalista istumisasetelmaa ja pyöreän muodon luomaa tuntua. Nykyiseen keittiö-/olohuone-yhdistelmäämme sopii kuitenkin huomattavan paljon paremmin suorakulmiopöytä.

Jotain yksinkertaista, jotain selkeää. Ei liian tummaa, muttei välttämättä kokovalkoistakaan. Tuolipaikkoja 4–6. Ja haluaisin suorat pöydän jalat, sillä jostain syystä en välitä lainkaan pyödän keskeltä vinottain sivulle levittyvistä pöydänjaloista.

4. Nojatuoli

Entisessä kodissa meillä oli kaksi nojatuolia: retrokeltainen ja kukkakuvioinen, joka oli parillä kympillä hankittua hetken mummolahuumaa (vein sen työpaikalleni, hihi). Toinen on uuteen kotiin kuljetettu, valtava viininpunainen löhötuoli, jonka ostin 17-vuotiaana kirpputorilta Lahdesta. Tuoli on rakas, muistorikas ja ensimmäinen huonekaluni, mutta auttamattomasti liian suuri tähän lukaaliin. Vien sen mökille ja sijalle kaivataan jotain vähän kevyempää.

Intuitiona mielessä on kevytrakenteinen, konjakinvärinen nahkanojatuoli.

5. Kirjoituspöytä

Myimme juuri vanhan kirjoituspöytämme. Se oli liian raskasrakenteinen pieneen makuuhuoneeseemme. Uusi omistaja on uudesta pöydästä aivan innoissaan: paljon säilytystilaa taiteilijalle! Meni ainakin oikeaan osoitteeseen.

Tilalle toivoisimme jotain kevyempää (yllätys yllätys). Oikeastaan tämän suhteen on kaikki vielä auki ja unelmat löytämättä.

—-

Tässä olivat suurimmat hankintahaaveet. Eikun onhan niitä vielä muutama: sohvapöytä ja tv-taso. Ja yksi String-hylly sängynpäätyyn. Edellisellä omistajalla oli samassa kohtaa samanlainen, mikä helpottaa asentamista mukavasti.

Näiden lisäksi kaipaisimme nykyisen 40-tuumaisen telkkarin sijasta vaihtoa 32-tuumaiseen (anyone?), mattoja ja paria huonekasvia. Kuka tietää, mitä kaikkea vielä. Jos pitäisi paljastaa ääneen suurin sisustusunelma, niin se olisi uusi taidehankinta ensiasunnon kunniaksi. Vaikka taiteesta puhuttaessa ei voi mielestäni enää puhua sisustuksesta. Taide on jotain sisustusta suurempaa.

Mikäs tässä on kiire valmiissa maailmassa? Jos sinulla on kuitenkin vinkki hankintaan jos toiseen liittyen, niin en voi muuta kuin arvostaa. Ihanaa sunnuntai-iltaa!

-Henriikka

Kuvat: Lilyfield LifeNora Nordland & Remodelista

Onnea uuteen kotiin !

henriikankukat

Olen kuitti. Täysi kuitti. Koko päivä meni muuttaessa ja kun viideltä istuimme Teollisuuskadun mäkkäriin muuttoporukan kiitosaterialle, tuntui helpottuneelta. Toisaalta jouduin tilaamaan kaksi suurta höyryävää teetä, sillä muuton vastaisena yönä nousi sopivasti kuume ja kurkkuni sijaan voisi yhtä lailla laittaa kaktuksen. Päänsärky yltyy ja paleltaa, mutta ainakin tavarat ovat nyt uudessa kodissa ja Arabianrannan asunnon avaimet luovutettu seuraaville, onnekkaille asukeille.

Luin juuri artikkelin siitä, mitä pitäisi tehdä ensimmäisten 24 tunnin sisällä uudessa asunnossa. Vastoin kaikkia sääntöjä, päätimme karata ystäville yökylään. Siinä menee jo helposti ensimmäiset 12 tuntia. Uuden kotimme katto on vain niin korkealle, ettemme ylettyneet laittamaan lamppuja paikoilleen. Parempi siis hipsiä paikalle aamulla ja aloittaa raivaustyö. Jätimme myös sänkymme kierrätyskeskukseen ja tällä hetkellä reilun 40 neliön lattiapinta-ala on niin täynnä pahvilaatikoita, ettemme kovin helpolla raivaisi vaatimattomille patjoillemme tilaa.

Mikä muutosta tekee niin spesiaalin? Tämä uusi koti on meidän ihkaoma, ensiasuntomme. Vihreäkattoinen koti, josta aiomme luoda onnellisten majapaikan. Ystävät saavat aina tulla kylään ja jäädä yöksi. Leivon hyvällä tuulella naapureille omenapiirakkaa. Eikä kahvi maistu missään muualla paremmalta.

My home is where my coffee is.
(Aamukahvilla-Henriikka)

Hi hi hii.

-Henriikka

Kuva: Refinery29

Muutto lähenee, neliöt vähenee

muutto

Mitä jos joutuu yhtäkkiä myymään kolmanneksen elämästään? Neliömäärästä tippuu kolmasosa pois ja 63 neliöitä onkin yhtäkkiä 43.

Ensin sitä tosiaan luulee, että joutuu luopumaan osasta “elämäänsä“. Aika äkkiä huomaa, että kyse on jostain aivan muusta: turhasta materiasta, nurkkiin kerääntyneestä tilpehööristä, turhista muistoista ja valtavasta määrästä sitä sun tätä.

Lastenkokoiset, 135 senttiä pitkät 90-luvun Turtles-makuupussit ovat toki maailman siisteimmät, mutta ehkä niistä on enemmän hyötyä käytössä? Häkkivarastossa ne ovat vain kultainen muisto.

Abihupparit, vanhat leiripaidat ja erilaiset muistovaatteet ovat kivoja valokuvattuinakin, kun kulahtaneita rääsyjä ei kukaan enää kuitenkaan käytä. DVD:t ja CD:t kätkevät leffoihin ja biiseihin tuhannesti tunteita, mutta jos ne kirjoittaa listaksi paperille, niin niitä voi katsoa ja kuunnella myöhemmin netin kautta. Muutaman fyysisen kirjan haluan kyllä säästää, mutta suurimman osan aion kuitenkin lukea vain kertaalleen. Kirjan kauneus on käytössä, ei koriste-esineenä.

Olen luopunut viiden vuoden aikakauslehdistä, rumista tai liian kuluneista pyyhkeistä ja lakanoista, säkillisestä pyykkipoikia sekä keraamisista kissoista ja koirista. Olen myynyt torkkupeiton ja silti jää kaksi jäljelle. Annoin jätesäkillisen värikkäitä muovipalloja eräälle performanssiporukalle käyttöön ja raahasin Ikea-kassillisen eriparisia henkareita naapureille jakoon.

Kirpputorilta mukavan mummon mukaan lähti linnunmuotoiset kynttilänjalat ja joku toinen osti paperikassillisen pussinsulkijoita. En usko enää tarvitsevani kaikkia kylmälaukkujanikaan, miten niitä onkin kertynyt niin monta? Yksi koripallo taloudessa riittää ja jos se joskus kuluu loppuun, niin voimme varmaankin hankkia uuden.

Ihminen ei tarvitse lopulta niin kovin paljoa. En voi väittää, ettäkö jäisimme tämän muuton jälkeen vähäisen tavaramäärän keskelle, mutta 20 neliön väheneminen vaatii väistämättä tekoja. Tavaran eteenpäin laittaminen tuntuu puhdistavalta, terapeuttiselta, ihanalta. Olen sen aina tiennyt, mutta tämä pakkovähentäminen laittoi mielen valitsemaan yhä rajatummin.

Upea tunne nähdä turhan tavaran katoavan ympäriltä ja olennaisen jäävän: parit kattilat, kynttilät ja kaunis matto. Lempikirja, kahvikuppi ja kiva mies. Muutama turvallinen villapaita ja lämmin takki, jos talvi vielä joskus tuleekin. Vintille lumilauta, makuupussi ja rinkka. Eteiseen jotain kaunista, jotta vieraat uskaltavat tulla. Olohuoneeseen sohva, jotta uskaltavat jäädä yöksikin.

Muutamme kuun lopussa Helsingin keskustaan. Enkä valita yhtään, että katoavat lattianeliöt vaihtuvat korkeammiksi huoneiksi ja leveämmiksi ikkunalaudoiksi.

Ihanaa viikonloppua. Rauhaa.

-Henriikka

Kuva: Gina Vasquez

En ole täällä enää pitkään

_MG_3636 kopio

Kai kaikki tunteet liittyvät siihen, että tietää olevansa täällä enää hetken. Kaikkea tarkkailee vähän yksityiskohtaisemmin ja hetkiä tallentaa muistiin vähän useammin. Aamu-usvat parvekkeelta, musta meri ja ikävä kamalia kanadanhanhilaumoja.

Me muutamme tammikuussa. Jätämme ajan Arabianrannassa ja suuntaamme katseet uuteen suuntaan. Se tuntuu oudolta, kivalta, jännittävältä ja odotetulta. Otan tämänkin asian aika tunteella. Mutta näin pitikin käydä: vieraannuin Arabiasta askel askeleelta.

_MG_3617 kopio _MG_3622 kopio

Kun muutimme uudestaan Helsinkiin vuonna 2011, kävin Haagasta käsin koulua Arabianrannassa. Bussi numero 52 oli aina vanha, haiseva, ja reitti vähän liian pitkä ja mutkitteleva. Kun alkuvuodesta 2013 muutimme elämämme meren rantaan, Arabian tehtaiden taakse, tuntui elämässä alkavan ihan uusi sivu. Koulumatka oli 300 metriä, luonto oli lähellä ja merenkin näki juuri ja juuri parvekkeelta kurkkaamalla.

Nyt vajaa kolmen vuoden jälkeen tuntuu, että se kirja alkaa olla viimeisillä sivuillaan. Jo hetken aikaa on tuntunut, että pitäisi aloittaa uusi. Ennen roikuin kaksin käsin lähiympäristön punatiilisissä rakennuksissa, etsin tarkkasilmäisesti katutaidetta ja designia naapurustosta ja ihailin raitiovaunulinjan päällä leijuvia sähköratoja. Viime ajat katse on ollut muualle, eteenpäin.

Olen vieraantunut vähän kodistakin. En ole jaksanut huoltaa sitä enkä oikein itseänikään siellä. Niin upeita vuosia kuin nämä muutamat ovat olleetkin, olen onnellinen uuden kirjan alusta. Vaikea sanoa tuleeko siitä tällainen kevyt pokkari, mikä tämä Arabia oli, vai kunnon tiiliskiviromaani.

_MG_3634 kopio _MG_3645 kopio

Mutta nyt katson kaunista Arabianrantaa, ihailen merta ja sen ympärillä lenkkeileviä, pyöräileviä, leikkiviä, haaveilevia ihmisiä. Vedän keuhkoihin kunnolla happea ja pistän mieleen, millainen olin tällaisena kuin nyt olen.

Voin hyvin kuvitella tulevani joskus takaisin, mutta hetkeksi haluan kokea jotain, mikä on rakennettu aiemmin. Kerron teille sitten enemmän, kun itse tiedän vähän enemmän. Ehkä sitten, kun uuden vuoden muutot on saatu taputeltua. Tai ehkä aiemmin.

Kippis. Uusille aluille.

-Henriikka