Kesän telttakauden upea startti

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Korkkasin tämänvuotisen telttakauden pari viikkoa sitten.

Tänä talvena en ollut kertaakaan telttailemassa, vain yhden vaivaisen yön laavulla, joten tämä oli totta tosiaan koko vuoden ensimmäinen telttayö. Päätimme ottaa pehmeän startin – niin täydellisen, että mahdolliset, ei-niin-täydelliset tulevat vuoden ulkoilmakoettelemukset jäisivät tämän vaaleanpunaisen pumpulin alle.

Niinpä kaupasta haettiin huippusafkat ja kohde valittiin lyhyen kävelymatkan päästä, jotta grammoja ei tarvinnut liikaa viilailla. Tuttu vihreä teltta rinkkaan, ja harmaa Kajka-rinkka selkään. Rinkoista löytyi jopa ihkaoikeat tyynyt, että yö menisi mahdollisimman makoisasti nukkuen.

Retkeilen harvemmin samoissa paikoissa kuin aiemmin, sillä tykkään nähdä uusia paikkoja ja löytöretkeillä tuntemattomilla seuduilla. Tällä kertaa päädyimme poikaystävän kanssa hänen kotinsa lähistölle Vihtiin, metsäkävelyiltä tuttuun kalliopaikkaan.

Kansallispuistoissa ja muilla spesiaalialueilla tulee aina huomioida alueiden säännöt, mutta muuten jokamiehenoikeudet sallivat oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua. Liian lähelle esimerkiksi kesämökkejä ei siis saa mennä.

Lähdimme muutamaa tuntia ennen auringonlaskua, jotta ehtisimme tuntea vielä sen lämmön iholla ja saada ruoat tehtyä valoisan aikaan. Myös piiiiiitkät unet kiikarissa patistivat liikkeelle riittävän varkain.

Sopivan mättäinen telttapaikka löytyi kallion päältä, joten rinkat laskettiin suosiolla puuta vasten pötköttämään ja teltta purettiin pussistaan. Näissä yllä ja alla olevissa kuvissa näkyy hyvin käsilläollut riemu: pitkästä aikaa lemppariteltan kimpussa!

Ja itse asiassa yllä kuvassa näkyy myös tuo harmaa mötkäle: se on se kunnon tyynyni, jonka kiskaisin sängystä mukaani. Se peitti puolet rinkasta, mutta mitäpä tuosta, kun se myös takasi upeat unoset luonnossa.

Minulla on kaksi telttaa, mutta yleensä käytössä on tämä pienempi, Partioaitalta hankittu Fjällräven Abisko View 2. Aivan suosikki ja palvellut jo monta vuotta kunnialla. Pidän siitä, miten monenlaiseksi tämän kasailee, että sisällä pystyy istumaan, miten isot absidit ovat ja kuinka hienosti tästä pystyy kuikuilemaan maisemia. Tuohon omaan telttaani pääset tutustumaan tarkemmin tästä ja koko telttavalikoimaan tästä.

Täällä tuntuu melkeinpä enemmän kodilta kuin omassa kodissani. Ihana yksiö näköalalla!

Kyseinen huhtikuinen yö oli kevään ensimmäisten kunnolla lämpimien päivien jälkeinen, eikä lämpötila tippunut pakkasen puolelle ollenkaan, vaikka lähellä kävikin.

Olin ottanut matkaan Marmotin Angel’s Fire -untuvapussini, joka on kaameasta nimestä huolimattaan ollut itse asiassa tosi paljon käytössäni tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun sen olen omistanut. Telttailen eniten juuri keväisin ja syksyisin, joten lämpötilat ovat yleensä sille sopivat. Itselläni jalat lämpenevät yleensä tosi herkästi vähän liiankin kuumiksi, mutta peppu ja nenä meinaavat toisinaan kylmettyä. Nyt pussi oli ehkä hitusen liian kuuma minulle, sillä suosituslämpötila on -5 astetta, mutta nukuin silti aivan tosi hyvin. Avasin vetoketjua sopivasti, jotta ilma pääsi kiertämään, enkä kiristänyt makuupussin kaulusta lainkaan.

Tiedän kokemuksesta, että yleensä pussi sopii minulle, jos comfort-raja on pari astetta kylmempi kuin todellisuus (esim. Tämä Angel’s Fire sopii minulle parhaiten nollassa tai parissa pakkasasteessa). Tämä on aina henkilökohtaista, ja kokeilemalla oppii.

Alustana minulla oli Thermarestin ilma- ja untuvatäytteinen alusta, joka on ollut minulla jo vuosia. Samanlaista ei taideta enää tehdä, mutta tämä Partioaitan valikoimista löytyvä on melko lähellä omaani. Olen kyllä jo pari vuotta harkinnut rinnalle jonkun vähän muhkeamman ostoa, sillä paleleva peppu ja erityisesti melko ulkonevat lantionluut kaipaisivat usein vähän enemmän pehmoisuutta ympärilleen. Pitäisi itsekin ottaa aikaa ja selailla kunnolla makuupussi- ja -alustavalikoimaa.

Siellä me sitten nautiskeltiin. Aurinko laski omia aikojaan siinä puoli kymmenen maissa, mutta valoa riittää jo yllättävän pitkälle. Hyrisimme ulkoilmalle, flanellipaidoissa ja anorakeissa huitelulle ja laulujaan luritteleville linnuille.

Illalliseksi oli texmexiä, tortilloja härkäpapu-kasvis-täytteellä, ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa ja kermavaahtoa. Harvoin sitä on kantanut kokonaista ananasta luontoon, mutta harvoin se on myöskään maistunut yhtä hyvältä kuin nyt tortillan sisällä. Härkäpaputäyte valmistui nopeasti kaasulla, ja itse sain salaatinpilkkojan roolin.

Rooli se on pienikin rooli!

Yövyn luonnossa yleensä veden äärellä, mutta tällä kertaa oli toisin. Oli oikeastaan aika kiva huomata, että ihan yhtä ihanaa ja kaunista voi olla myös ilman järveä, jokea tai merta. Korkealta näkyi hyvin nukkumaan vaipuva metsä, ja aurinko pysyi kauan illallisviltillämme.

Vaaleansinisenä ja punaisena tummuvan taivaan alla totesimme, että pakkohan sitä on nousta ihailemaan myös auringonnousu. Sitä päätöstä en ole kyllä koskaan katunut.

Niinpä vähän ennen viittä herätyskello soitti, ja ihailimme suoraan teltasta kaikessa hiljaisuudessa uuden päivän alkua.

Todellisuudessa heräsimme sitten vasta myöhemmin, kymmenen maissa. Aurinko lämmitti telttaa, mutta ei tuskallisesti vaan lempeästi ja ihanasti. Päivään oli helppo herätä, kun nukuttuja tunteja oli melkein puoli vuorokautta.

Aamiaista oli luonnollisesti mukana kosolti, joten makuupussit heitettiin mättäälle siksi aikaa tuulettumaan, kun eräaamiainen valmistui. Sori sori sori näitä omia eräaamiaisiani – mutta katsokaa nyt muutama kuva alemmas. Miten täydellistä tuollaista settiä oli mutustella!

Lämpötila nousi heti aamupäivällä sellaisiin lukemiin, että flanellipaidassa ja retkifarkuissani (yes, huikea konsepti) pystyi makaamaan kalliolla ilman, että palelsi yhtään.

Viime keväänä aloin hahmottaa, että kevät on aivan spesiaalia aikaa. Tänä vuonna se fakta on kuitenkin rysähtänyt päälle kunnolla.

Keväästä on kovaa vauhtia tulossa suosikkivuodenaikani.

Kun taivalsimme alkuiltapäivästä metsästä kotiin päin, jäin katselemaan kevään kasvattamia yksityiskohtia vähän väliä: sinivuokot olivat kukassaan, valkovuokot tuloillaan, puissa oli silmuja ja mustikanvarvutkin alkoivat olla sen näköisiä, että pian ne jaksaisivat kantaa pulleita marjoja varsissaan. Ötökät vipelsivät, aurinko paistoi metsän siimekseen puiden siivilöimänä ja kaikkialla kasvoi kaikenlaista kovaa tahtia.

Te telttailevat lukijat: onko teillä omia telttoja vai lainaatteko ystäviltä tai lainauspalveluista?

Ehkä joku teistä on lähdössä tulevan sesongin aikana ensi kertaa tai ainakin pitkästä aikaa luontoon yöksi. Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan pari vuotta sitten kirjoittaman juttuni: “Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista”. Tuota listaa käytän itsekin edelleen aina check-listana lähtiessäni eräilemään.

Partioaitalla on myös juuri menossa tarjous, jossa vähintään 500 euron arvoisen teltan ostaja saa 100 euron lahjakortin Partioaittaan (Nettikaupasta löytyy myös muita telttakauden aloitustarjouksia, muun muassa tuo makuupussinikin on juuri alessa). Itse en ainakaan ikimaailmassa luopuisi teltastani, joten uskallan kyllä sanoa, että on rahanarvoinen sijoitus, vaikka toki kertarysäyksenä onkin suuri summa.

Mikään ei vain yksinkertaisesti voita noita hetkiä ulkoilmassa, kun heräilee luonnon kanssa yhdessä, rauhan tuntu lähempänä kuin missään muualla.

Tästä se telttakausi taas alkaa. Niin kivaa.

-Henriikka

Ps. Partioaitta on ottanut myyntiin myös toisen suosikkini, tuon oranssin Sastan Katmai-anorakin! Poikaystävällä oli sattumalta päällä Sastan ja Partioaitan vihreä Anorak-yhteistyöanorakki.

Vuoden visuaalisin telttaretki Porkkalanniemen kallioille

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Tänä viikonloppuna heitän toivottavasti talviturkkini, mutta viime viikolla starttasi kesän telttailukausi. Lähdimme vappupäivänä Jannen ja Roosaliinan kanssa yhdeksi yöksi telttailemaan, enkä voi vieläkään uskoa, millainen tuuri meillä oli: aivan pilvetön taivas, kirkkaanpunainen auringonlasku ja koko niemi meidän käytössämme. Kaiken lisäksi päivällä pauhannut tuuli tyyntyi täysin yöksi.

Harhailimme kallioilla kaikessa rauhassa, istuimme iltanuotiolla ja nautimme makuupussien lämmöstä ja teltanovesta näkyvästä maisemasta.

Valikoimme Nellan suosituksen perusteella paikaksi paljon kehutun Porkkalanniemen, jonne pääsi Helsingistä helposti laina-autolla vajaa tunnin ajolla. Parkkipaikalta käveli niemenkärkeen vielä noin kilometrin verran, mutta kuitenkin sen verran vähän, ettei kamoja tarvinnut pakata edes rinkkoihin.

Porkkalanniemi olisi ihana paikka myös ihan päiväretkelle, mutta telttailu on tietysti aina ihan spesiaalia.

Lompsimme Ikea-kassien ja pienten reppujen kanssa niemen kärkeen saakka. Iltaan mennessä kaikki muut niemen kulkijat lähtivät yöksi muualle ja jäimme kolmisin virittämään tulta.

Löysimme hyvän telttapaikan meren ääreltä. Potkimme isoimmat kivet alta ja myönnyimme tosiasialle, että luultavasti jokunen möykky jäisi kuitenkin kivipohjaisella paikalla selän alle.

Tuntui ihanalta saada taas tuttu teltta käyttöön. Viime vuonna hankkimamme Fjällrävenin kahden hengen Abisko View on ollut jo mukana niin Norjan Geirangerin roadtripillä, Suomen ja Pohjois-Norjan matkalla, Hossan Kansallispuistossa ja monella muulla telttaretkellä. Marraskuussa majailimme siinä pakkasella Repovedellä. Kirjoitin viime vuonna tarkemmin telttakokemuksistani.

Telttaan kömpiessä tuntuu kuin olisi tullut kesämökille; tuttuun paikkaan, jossa ei kuitenkaan ole päässyt hetkeen käymään.

Aurinko laski valtavana, ja meri tyyntyi samalla. Teimme kauniin nuotion, jonka syttymistä joutui hetken kosteiden puiden vuoksi odottelemaan. Mutta lopulta rannan tulisijassa paloi hehkuvat liekit ja ritilällä paistuivat maissit, cheddar-voileivät ja pikkupullat. Heitimme huonoa läppää, nauroimme paljon.

Iltaa olisi voinut istua vaikka kuinka pitkään, mutta seuraavan aamupäivän töiden vuoksi kävimme telttaan ennen puolta yötä.

Roosaliina laitettiin nukkumaan pää alarinteesen, jotta veri kiertäisi seuraavana aamulla kunnolla. Kahden hengen telttaan olisi helposti mahtunut vielä vaikka loputkin perheestä.

Aamulla kello soi varhain, enkä olisi millään malttanut nousta. Ainoastaan meren päälle noussut aurinko motivoi pois pussin lämmöstä.

Yöllä nukutti hyvin, sillä lämpötila pysyi juuri plussan puolella, ja kaikilla oli vähintään comfort -2 makuupussit.

Nenänpää, varpaat ja peppu meinaavat itselläni aina kerätä kaiken kylmyyden, mutta muuten kaikki sujuu aina mutkattomasti, sillä palelen muutenkin harvoin. Ulkoneville lantionluille on keksittävä kesäksi joku pehmuste, jos meinaan viettää teltassa viikonkin peräkkäin ja nukkua tuhista tuttuun tapaan kyljelläni.

Aamupala ei hävinnyt visuaalisuudessaan ympäristölle. Gluteenitonta kaurapuuroa, jonka päällä tuoreita ja kuivattuja marjoja ja hedelmiä sekä mantelirouhetta. Nokipannu vihelsi iloisesti, kun vesi kuumeni ja join oranssista pandamukistani useamman kupillisen.

Istuimme aamiaisella varmaan tunnin verran. Päivä valkeni, silmät aukenivat. Edellisen päivän levottomuus oli tipotiessään ja tilalla oli seesteisyyttä ja iloa miehestä ja siskosta, joiden kanssa seikkailla. Olin suoraan sanoen ollut edellispäivänä kiukkuinen kuin häiritty amppari, mutta onneksi se muuttui hetkessä luontoon päästessä.

Teltan kasaaminen tuntui haikealta, niin kuin se lähes aina tuntuu. Viimeistään kesäkuussa on kuitenkin taas tiedossa monta yötä vihreässä turvapaikassa.

Niin kuin olen monesti kirjoittanut, aion luultavasti hankkia tuon View -teltan rinnalle perinteisemmän kupoliteltan. Sopiva malli voisi olla ehkä Fjällrävenin Abisko Dome. Se olisi luultavasti tilavampi kolmen hengen versio, jotta ei tarvitse nukkua aina ihan näin sardiinisti. Sellainen kupoli on myös talvella tätä nykyistä lämpöisempi, mikä helpottaa kylmempien aikojen reissuja. Lisää hyödyllistä asiaa telttavalinnasta ja -vaihtoehdoista löytyy täältä. Nyt on kyllä se paras aika telttahankinnalle, jos meinaa tulevina kuukausina viettää öitään merenrantanäköaloilla ja jylhillä kallioilla.

Porkkalanniemen kalliomaisemia suosittelen kaikille, jotka kaipaavat uniikkia ympäristöä läheltä pääkaupunkiseutua. Miten onnekaita olemmekaan ollessamme ympäröitynä tällaisellä luonnolla!

-Henriikka

Ulkona. Perillä.

Yhteistyössä Partioaittafjällräven abisko view 2 -teltta

Telttani on linnani. En tarvitse mitään Downton Abbeyta, kun voin kantaa parin kilon kotia mukanani.

Partioaitan kevään ja kesän mainoskampanja teltoista on nerokas: kuvissa komeilee teltta ja tekstinä on: ”Merinäköala. Alkaen 113€/neliömetri.” Vetoaa ainakin omaan ulkoilmamieleeni täysin. Aloin mainoksen johdosta pohtia virallisen kotimme ja telttakotimme neliöhinnan eroa ja myönnettävä on, että ero on vissi. Lisäksi teltassamme on merinäköala kahteen suuntaan, pieni terassi, kaksi omaa sisäänkäyntiä ja mahdollisuus tuulettaa läpi talon. Miksi edes asumme muualla?

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Olen lähivuodet elänyt vuokrateltoissa, mutta tänä kesänä sain vihdoin omistusteltan. Paperitöitä tai pankkilainaa ei tarvittu, vaan ensiteltan hankinta meni kevyemmällä byrokratialla.

Aloitin alkukesästä yhteistyön Partioaitan kanssa (sekoan päästäni, natisen liitoksissani, kun olen asiasta niin innoissani). He kokivat ulkoilmaelämäni arvojen olevan heidän yrityksensä kanssa linjassa: ”Aina ei tarvitse lähteä kauas tai tehdä ulkona mitään ihmeellistä. Vähäkin riittää. Ylipäänsä se, että tekee ja lähtee.”

Tuntui mukavalta kuulla tämä, sillä arvotan itse viikon Lapin vaelluksen aivan yhtä tärkeäksi kuin extempore-aamukahvit Mustikkamaalla. Elämysarvoiltaan ne voivat olla toki erilaiset, mutta molemmat tärkeitä yhtä lailla. Ulkona. Perillä.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Yhteistyön tiimoilta sain myös uuden kankaisen linnani. Pohdin hartaasti perinteisempää kupolimallista telttaa, mutta päädyin mainoksessakin esiintyneeseen Fjällrävenin Abisko View 2 –telttaan. Näköalat ja kevyt paino houkuttelivat.

Teltta oli ensikokeilussaan Norjan reissullamme, joka oli varsin hyvä testijakso: kuuteen yöhön ja seitsemään päivään mahtui niin täyttä aurinkoa, rivakkaa tuulta kuin rankkasadettakin.

Valinta osoittautui napiksi. Itsestäänseisova teltta oli hyvä valinta, sillä vaellan harvoin hc-tuulisilla alueilla. Ilmanvaihtoikkunat, pyykkinarut teltan sisällä, taskutila ja tuplaoviaukko ovat kaikki erinomaisia ominaisuuksia. Tietenkin sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden näkökulmasta ylösrullattavat seinät on se paras juttu. Kun hyönteisverkon jättää alas, mutta kierittää absidit ylös, tuntuu melkein kuin nukkuisi taivasalla. Teltta on tosi tilava, ja koska eteisalueet ovat suuret, rinkat saa roudattua sateensuojaan.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta fjällräven abisko view 2 -teltta

Siellä me pötkötimme auvoisen onnellisena vierekkäin ja tulemme pötköttämään jatkossakin. Vajaa kolme kiloa asuntoa rinkkaan ja menoksi. Isoveljeni ilmoitti jo lainaavansa telttaa omalle Slovenian vaellukselleen ja itse aion pystyttää sen tänä kesänä suunnitelmien mukaan pääkaupunkiseudun lähialueiden lisäksi ainakin Nuorgamiin.

Oma tupa, oma lupa.

-Henriikka

Tiiviissä mytyssä makuupussissani

_MG_2649 kopio

Rakastan reissulettejä: letitetyt hiukset vähän merivedestä ja telttaöistä takkuisena, auringosta haalistuneena. En osaa itse tehdä ranskalaisia lettejä, hädin tuskin normaaliakaan, ja siksi on ilo, kun reissuseuraan kuuluu joku joka osaa. Olen yrittänyt maanitella Jannea opettelemaan, mutta nopeampi tie taitaa olla, kun harjoittelen itse. Ehkä merkitsen lettitreenit kalenteriin ja letitän jo loppuvuodesta kuin aina olisin.

Olemme kotimatkalla Geirangerista kotiin. Auto puksuttaa jo Ruotsissa, mutta viime yön vietimme vielä Norjan puolella telttaillen. Kuvat on otettu auringonlaskun hetkellä, kun illallinen lämmitti vatsassa, ja reissukokoonpano odotti tulevaa, rauhallista unta.

_MG_2639 kopio_MG_2652 kopio

Hammaspesuhetkissä on oma hohtonsa, kun tietää pian kömpivänsä telttaan. Teltasta on tullut nopeasti koti, levon tyyssija, jonne kipuaa mielellään. Muutamana yönä on satanut, yhtenä rankasti. Olen nukkunut hyvin, tiiviissä mytyssä makuupussissani. Viisi yötä takana, vielä yksi edessä. Menisi helposti vielä vaikka useampi viikko, mutta ylihuomenna on aika palata takaisin töihin.

Leirintäalueen nurmi ja viereinen joki hohtivat eilen punaisena, kun aurinko laski mailleen. Uskomatonta miten pienen hetken se viipyy poissa. Menee vartti ja taas on kuin päiväsaikaan. Valoa riittää niin paljon, että luulee pärjäävänsä ilman unta. Vaikka teltassa silmät alkavat nopeasti painaa, ei malttaisi painaa päätä tyynyyn.

_MG_2656 kopio

Hykertelen, kun valoa riittää vielä pari kuukautta. Voitte olla varmoja, että kauhon sitä takataskuihini, telttaani ja soluihini aivan täysillä.

-Henriikka

Pääsiäinen perheen kanssa puolijoukkueteltassa

_MG_1483 kopio

Pääsiäisyö perheen kesken puolijoukkueteltassa – uhka vai mahdollisuus?

Kun tulimme pääsiäisenä anoppilan rauhasta vanhempieni luo, oli meitä yllätys odottamassa. Olimme muistelleet lämmöllä viime pitkäperjantain yllätystä, kun surffasimme tekoaalloilla surffisimulaattorissa. Jotain yllättävää uumoilimme siis olevan tulossa, mutta isä ja äiti vetivät taas kunnialla maton alta:

Menemme ensi yöksi koko perhe Lappalanjärven rannalle telttailemaan!

Mikäs siinä sitten. Puolijoukkueteltta oli vuokrattu ja koko jengi valmiina kaminan lämmitykseen ja kipinävuoroihin. En ollut koskaan ennen ollut yötä kuin ihan perinteisissä telttaviritelmissä ja makuupussissa taivasalla. Lumihangen keskellä en ollut nukkunut vielä koskaan ja se oli ollut tavoitteeni ikävuodelle 25. Viimeiset hetket olivatkin tavoitteen toteuttamiseen kieltämättä käsillä.

_MG_1196 kopio_MG_1214 kopio _MG_1257 kopio_MG_1232 kopio_MG_1249 kopio

Isä oli tietysti retkikunnan johtaja, sillä me muut olemme kaikessa eräilyyn liittyvässä kovin untuvikkoja häneen verraten. Lapio viuhui ja telttapaikka tyhjeni lumesta. Vaikka lähtötilanteen maahan levitetty teltta kaikkine oransseine naruneineen näytti tuhoontuomitulta, pian saatiin tukipuut pystyyn ja narut viritettyä.

Laskeva ilta-auringo värjäsi kaislikon ihan kullanväriseksi ja selkävammaisena sain monesti muiden ahertaessa salaa ihailla maisemia, auringonlaskua ja ahkeraa perhekuntaani. Pakastuva ilta istutti telttakepit tukevasti lumiseen maahan ja lopuksi kohti taivasta nousi myös korkein tukipuu kera kaminan. Oli pakahduttavan kaunista ja sinistä.

_MG_1276 kopio_MG_1296 kopio_MG_1265 kopio _MG_1315 kopio_MG_1342 kopio _MG_1347 kopio _MG_1371 kopio _MG_1388 kopio _MG_1418 kopio _MG_1457 kopio

Iltapala lämpeni yllättävän nopeasti syttyneellä nuotiolla (sytytysnestettä mukana hihi hii) ja valvoimme tulen ääressä melkein keskiyöhön saakka.

Ihan uskomatonta, miten pimeää voi olla, kun ei ole kaupungin valot ympäröimässä. Tuohon meidänkin spottiin riitti kyllä vähän lähialueiden valoja, mutta silti tuli pilkkopimeää kun sammutti otsalamput. Yksin olisi saattanut pelottaa, kun välillä joku oksa rasahti tai kaislikko kävi suhisemaan.

Uni tuli nopeasti ja toisin kuin vaikka veljeni, nukuin ihanan sikeästi kymmeneen saakka. Janne herätti kympiltä huudellen, että isällä on jo munat ja pekonit muurikalla paistumassa. Kahvitkin oli jo valmiina. Ei hassumpaa retkeilyä.

_MG_1548 kopio_MG_1487 kopio _MG_1502 kopio _MG_1505 kopio _MG_1513 kopio _MG_1518 kopio _MG_1539 kopio _MG_1564 kopio _MG_1573 kopio _MG_1577 kopio_MG_1552 kopio _MG_1606 kopio _MG_1617 kopio _MG_1625 kopio_MG_1596 kopio

Juuri kerroin ystävälleni tänään tästä telttaretkestä ja totesin, että tämä oli sellainen kokemus, joka oikeasti tuntui yhtä hyvältä siinä itse hetkessä kuin jälkeenpäinkin. Usein eräilyhommissa tuntuu, että monesti aika kultaa muistoja ja hommaan kuuluu huonosti nukutut yöt ja hetkessä ränsistyminen. Tämä pikakeikka oli silkkaa luksusta. Istuin aamukahvini kanssa yli tunnin nuotin äärellä ja kurjet ujelsivat mukavasti. Kaukanahan tämä nyt olikin jostain extreme-outdoor-touhusta, mutta telttailua yhtä kaikki.

Mahdollisuus tämä oli ehdottomasti uhkaa enemmän. Suosittelen kokeilemaan.

-Henriikka