Tasan viikon päästä maanantaina alkaa elämässäni uusi vaihe: erä- ja luonto-oppaan opintoni Eerikkilän urheiluopistossa. Viikon päästä olen jo muutaman tunnin kuunnellut perehdytystä ja erinäistä infoa tulevasta. Tiistaista torstaihin teemmekin jo kolmen päivän vaelluksen – ei mitään turhaa peukaloiden pyörittelyä siis.
Tuntuu aika absurdilta ja hullulta. Niin on toisaalta tuntunut moni muukin asia elämässäni viime vuosina, joten alan olla jo tottunut. Tämä on kuitenkin jotain ihan uutta: muutan viikoiksi pois kotoa. Muutan vähintään kolmen muun kanssa saman katon alle, ilman omaa huonetta. Alan opiskella itselleni uutta ammattia, eikä tuttu arkeni seuraa minua opinahjoon. Eikä tuttu Janneni. Ja vaikka Tammela onkin verrattain lähellä Helsinkiä, autottomana elän kuitenkin aika kaukana kaikesta, edes kaupasta.
Voi juku, mitähän tästäkin taas tulee.
Pääosin olen täynnä iloa ja intoa – tätähän minä olen odottanut koko vuoden. Sitä, että matkat olisivat ohi ja saisin keskittyä yhteen, tai maksimissaan pariin, asiaan yhdessä paikassa. Oppia uutta, oppia luonnosta, käydä iltaisin juoksemassa metsässä ja uimassa järvessä, kun siltä tuntuu ja elää vähän yksinkertaisemmin. En malta odottaa, että homma lähtee kunnolla käyntiin.
Samalla haudon pientä paniikkia mielessäni. Outoja primitiivisiäkin seikkoja nousee mieleeni etenkin iltaisin. Entä jos opinnot eivät vastaa odotuksiani? Siitäkin huolimatta, ettei minulla edes ole kovin vahvoja odotuksia tulevasta. Entäs jos en siedäkään kämppiselämää? Enhän ole ennenkään sietänyt. Entäs jos minusta ei pidetä? Ei ole aina ennenkään pidetty. Entäs jos minusta pidetään, mutta minä en pidä kenestäkään? Entäs jos minua kiusataan? On ennenkin kiusattu. Entäs jos tajuan, etten välitäkään luonnossa olemisesta, jos kaipaankin syvälle kaupunkielämään, entäs jos menetän malttini metsässä ja lopetan koko projektin, joka oli tuhoontuomittu alun alkaenkin?
Ihmeellisiä asioita sitä pyöriikin mielessä, kun niiden antaa pyöriä. Mutta tuntuu se kieltämättä oudolta, että vuoden ajan sitä on ikään kuin perhettä tuntemattoman 20-henkisen porukan kanssa. Olen varannut itselleni paikan solukämpästä (joka on itse asiassa aivan upouusi saunallinen hirsimökki) ja tänään tilasin itselleni uuden paperikalenterin. Että kyllä tämä kai tästä.
Kaiken kaikkiaan alan olla opiskeluihin erittäin motivoitunut ja ihan valmis. Huomenna aion miettiä, mitä ruokaa voisin kantaa mukanani ensimmäiselle vaellukselle. Ehkä on parasta ottaa kunnolla kuratoidut eväät ja viinipullo mukaan – hyvähän opiskelukavereiden on oppia heti alussa, että minä olen se, joka kantaa kaupunkin metsään ja metsän kaupunkiin.
-Henriikka
Ps. Ja kyllä! Elokuusta lähtien on tarkoitus palata blogin ääreen taas ihan normaaliin tapaan, tämä heinäkuu kun on kulunut vähän lekotellessa. Aion myös vastata siiheksi kaikkiin kommentteihin.