kaupallinen yhteistyö: Visit Ylläs
Suosikkipaikat tunnistaa usein siitä, että vaikka niissä olisi käynyt miten monta kertaa, niin aina löytyy jotain uutta ihmeteltävää.
Ylläs on itselleni yksi tällaisista. Olimme siskoni kanssa taas mestoilla kuun taitteen jälkeen, sillä vaikka yöttömän yön missasinkin, en pystynyt skippaamaan Lapin kesän tuntua – kun sen ensi kerran kokee, kaipaa kyllä joka kesä takaisin.
Yövyimme 7 Fells -hostellin uuden boutique hostellin puolella, Äkäslompolon keskustassa. Vaikka nukuimmekin reilusti, rentoilimme ja saunoimme päivittäin, jäi aikaa onneksi tutkimusmatkoillekin: minä, Roosaliina ja Eetu otimme tavoitteeksemme löytää sellaisia paikkoja Ylläksellä, joihin ei välttämättä tule aivan ensiksi mentyä, tai joissa en ainakaan itse ollut vielä käynyt.
Tein löytöretkeilystämme niin ahkeasti Instagram Storya, että jälkikäteen toivottiin blogikoostetta. Tässä se nyt tulisi, 6 kokemisen arvoista paikkaa Ylläksellä. Kaikki nämä paikat ovat helposti tavoitettavissa pyörällä tai maastopyörällä.
1. Kuerlinkat
Kuerlinkat ovat kaksi putousta lähellä Äkäslompoloa. Ensimmäisen yli menee huterannäköinen silta, jonka luota kulkee polku alemmalle, selvästi villimmälle putoukselle. Erityisesti alempi putous on hurjan hieno, ja näkymät ovat upeat. Alemmalla putouksella, kallion päällä on myös soma, matala laavu.
Tsekkailin putouksia kajakkimielessä ja totesin, ettei todellakaan minunlaiselleni kajakkimestarille realistinen haave, mutta joku uskalias sen varmasti laskettelee onnellisesti adrenaliinihöyryissään.
Me yritimme kauniiden maisemien ihailun lisäksi kerätä Kuerlinkoilta myös mustikoita kakun päälle, mutta vähän laihaksi sato jäi. Onneksi sentään vajaa kuksallinen tuli kokoon.
2. Pakasaivo
Saivot ovat Länsi-Lapin rotkojärviä, joista jopa 60 metriä syvä Pakasaivo lienee tunnetuin. Pakasaivo on jylhä ja voimallinen. Paikkaan liittyy hurjasti uskomuksia ja myyttejä, mikä tekee paikasta vieläkin taianomaisemman: haltioiden on uskottu asuvan täällä ja aikoinaan pahtaseinien reunustaman Saivon uskottiin olevan kaksipohjainen, ja kalojen katoavan välillä pohjassa olevasta reiästä aliseen maailmaan.
Pakasaivo oli monille seuraajille tuttu jostain lapsuuden ja nuoruuden luokkaretkistä. Oli hauskaa, millaisia nostalgisia ajatuksia paikka monessa herätti.
Meille käynti siellä oli ensimmäinen, mutta maisemien lisäksi yhdestä erityissyystä hyvin ikimuistettava. Olimme päättäneet nauttia jyrkänteellä kakkukahvit ja tätä varten meillä oli omakeräämiemme mustikoiden lisäksi mukana kaikki tarpeellinen. Yhtäkkiä kuuluu: ”Moiiii! Mä katsoin hetken, että joku tuolla asettelee mansikoita kakun päälle. Meni noin sekuntin sadasosa arvata, että se oot sinä.” Mikko-ystävä oli sattumalta tullut huudeille. Naurettiin niin paljon tilannetta ja syötiin lopulta kaikki yhdessä marenki-marjakakkua.
3. Saivojärvi/-lampi
Kirkasvetinen Saivojärvi on näkynyt Eetun kuvissa, ja iloitsinkin, että hän uskalsi viedä meidät paikkaa ihailemaan. Saivojärvi, jota paikalliset kuulemma kutsuvat Saivolammeksi, on muuminmuotoinen järvi lähellä Äkäslompoloa, Hannukaisen jälkeen, Ylläksentiellä ennen Äkäsjoentienristeystä.
Vesi on uskomattoman kirkasta, ja paikka muutenkin laguunimainen. Ennen reissuamme oli ollut mielettömät helteet, jolloin paikka oli tietysti helleparatiisi maan päällä, mutta itse nautin kyllä viileämmästä hetkessä järvessä. Kun iho meni sopivan tunnottomaksi, pystyi järvessä pulikoida hyvin puolisen tuntia putkeen.
4. Pyhäjärven autiotupa ja laavu & Vareskota
Ensimmäisenä kokonaisena reissupäivänä päätimme ottaa kunnon haasteen ja lähteä sähköistetyillä, vuokratuilla fat-bikeillamme vähän pidemmälle lenkille. Seuraavana päivänä peppu kyllä tiesikin, että pyöräilty on: 40 kilometrin lenkki maastossa tuntui mukavasti koko kropassa, mutta hyvämaineinen pyöräjengimme (jolle annoimme nimeksi ”Ylläksen turbo”) selätti haasteen hienosti.
Lähdimme Äkäslompolon kylästä, päämääränämme Pyhäjärven autiotupa sekä laavu ja sen viereinen Vareskota. Kaikki kolmet ovat hienoja kohteita, aivan järven tuntumassa. Pyhäjärven autiotupaan oli vasta rakennettu uusi nukkumalaveri ja siellä tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että olisipa ihana päästä oikein kunnolla retkelle tai vaellukselle.
5. Kukastunturi
Paluumatkalla käänsimme pyörien keulat kohti Kukastunturia ja poikkesimme huipun kautta kotiin. Tämä huiputus on juuri sellainen, mikä on aivan ihana tehdä pyörillä: kun menomatkan jaksaa musertaa reisillä (no, sähköpyörillä se on suht helppoa..), on kylään pitkä ja superihana alamäki, jossa vauhtiin pääsee kunnolla (täysiä!!). Tietysti toiseen suuntaan valitessa ylämäki on mukavan loivaa, mutta alamäki sitten lyhyempi ja huomattavasti jyrkempi.
Kukastunturin päältä aukeaa upeat näkymät pitkälle. Kukas on lättymäinen, Ylläksen tuntureista toiseksi matalin, mutta silti kaunis ja uniikki. Laelta näkee pohjoisessa Pallaksen kerojen rivistön, idässä Lainion ja etelässä Ylläs-tunturin.
6. Äkäskero
Äkäskeron huiputuksen varasimme viimeiselle illalle, sillä tänne kannattaa ehdottomasti tulla ihailemaan auringonlaskua tai -nousua. Pohjoisen aurinko laski jo reilusti ennen puoltayötä, mutta kuitenkin huomattavasti myöhemmin kuin etelämmässä.
Huristelimme Äkäslompololta parikymmentä kilometria keron juurelle ja kipusimme verkkaisesti varmaankin vajaan tunnin verran ylös tunturiin. Äkäskerosta on kyllä aivan liian vähän älämölöä, se on nimittäin tosi hieno. Toisaalta, ei haitannut yhtään, että saimme olla paikan päällä aivan ominemme. Auringon laskiessa Pallaksen kerojono näytti aivan satumaiselta, ja Ylläs tarjoili muutenkin parastaan: taivas oli kirkas, ja aurinko kultainen. Converset eivät olleet välttämättä aivan paras kenkäratkaisu suopohjaiselle alueelle, mutta märät sukat eivät illan päätteeksi olleet niin kovin suuri riesa, kun hostellilla odotti lämmin sauna.
—
Olen alkanut koko ajan enemmän kiinnostua off-sesongeista. On siistiä mennä paikan päälle löytämään kaikkea kivaa juuri silloin, kun muut eivät ole siellä. Esimerkiksi latukahvilat ynnä muut olivat sulkeneet ovensa heinäkuun loppuun, joten tämäkin oli sesongin ulkopuoleista aikaa. Ehkä seuraavaksi suuntaan paikalle juuri ruskan loputtua ja paikkojen suljettua ovensa ennen talvikautta. Ja sitten ehkä taas toukokuussa, kun talvikausi on loppu, mutta kesäkin vielä kadoksissa.
Haaveilen siitä, että kun sesongin ulkopuolellekin saadaan riittävästä kiinnostuneita pyörimään, ei ovia tarvitse enää sulkeakaan, vaan kuuman kaakon saa vaellus- tai pyöräreitin varrelta mihin tahansa vuodenaikaan.
-Henriikka
Kuvat: Eetu Leikas / Musko Visuals