Valmis uniikkikoru: riipus suomalaisesta beryllistä

Kaupallinen yhteistyö: Kultaseppä Kulmala

Tarina on tullut päätökseen. Uniikkikoruni on valmis.

Oikeastaan pitäisi siis kai kirjoittaa, että tarina saa vihdoin alkaa. Riipus pääsee roikkumaan kaulaani, mukaan seikkailuihini. Käsityönä tarkkaan harkiten valmiiksi taiteiltu luomus pääsee elämään elämää kanssani: näkemään tunturit ja järvet ja meren. Kieppumaan tuulessa rantakaislikossa ja piiloutumaan myrskyltä villapaidan sisään. Amulettini.

Kyllä, puhuin korusta yksilön kolmannessa persoonassa. Ilmeisesti niinkin voi käydä, ihan tällaisellekin, joka ei näe ihan joka kivellä sielua. Koru tuntuu itselleni niin merkitykselliseltä, että oikeasti vähän tuntuu siltä, kun se olisi enemmän kuin koru.

Niille jotka nyt ihmettelevät mielissään, että mitä oikein horisen, taustoitan vähän:

Aloitimme jo useampi vuosi sitten, minun ollessa 29-vuotias, suunnitella itselleni uniikkikorua. Sen oli tarkoitus olla 30-vuotislahjana minulta minulle, kiitos eletystä elämästä.

No sitten tuli korona ja muut maailmanheilahtelut. Menin kaiken päälle vielä lisääntymäänkin. Mutta tänä keväänä, alkaneesta sotatilasta huolimatta, alkoi päässäni viimein rauhoittua. Koronakin alkoi hellittää otettaan yrityksistä. Päätimme Kulmalan väen kanssa, että nyt on oikea aikaa jatkaa projektiamme.

Oli ihan sellainen olo, että enhän olisi mitään korua vielä 30-vuotiaana tarvittukaan. Että nythän sitä vasta tuulista on ollutkin.

Vaan vähänpä tiesin. Onneksi. Usein kun asiat on helpompi kestää tilanteen ollessa päällä ja jälkikäteen täristen.

Olin nähnyt Pekka Kulmalaa viimeksi tämän vuoden huhtikuussa ja käynyt katsomassa aluilleen rakentuvaa korua ja kertomassa visioistani. Kannoin sisälläni pientä ihmettä, joka toi kaikkeen pientä salaista taikaa.

Parin kuukauden päästä tuota pientä ei enää ollut. Siitä muutamien kuukausien päästä menetimme toisenkin ihmeen, jonka jälkeen jouduin melkein heti perään viikoksi sairaalaan keuhkoveritulpan vuoksi. Vuosi on mennyt lähinnä toipuessa, henkisesti ja fyysisesti.

   

Tämä ei nyt ole sellaista tekstiä, että kaipaisin sääliä, eikä kenenkään tarvitse olla puolestani surullinenkaan. Olen jo yltäkylläisesti vuorattu myötätunnolla ja voin jo aika hyvin. Halusin vaan kirjoittaa, että onhan tässä riittänyt kannettavaa, vaikka riipus onkin vielä puuttunut kaulasta.

Siksikin tuntuu nyt erityisen tärkeältä, että sain kaulaani kannettavaa hartioiden sijaan. Tuntuu, että nythän minä tätä korua vasta tarvitsenkin! Nythän vasta näen sille oikean syyn ja merkityksen.

Vaikka totuus tietysti on, että vielähän sitä elämässä riittää tulevaisuudessakin. Aina välillä pitää vain pysähtyä ja muistaa olla itsestään ylpeä. Olla itselleen myötätuntoinen. Nyt taitaa olla se hetki.

Sain riipuksen muutama viikko sitten. Hetki oli todella jännittävä. En ole yhtään kotonani, kun avaan lahjoja tai vastaavia muiden nähden. Tuntuu jännittävältä, kun muut tuijottavat herkämättä reaktiotasi, ja pelkään etten osaa reagoida oikein. Nytkin hikoilin ja punastelin, mutta onneksi tilanne oli silti mitä rennoin. Söimme leivokset, kuten meillä on tapana ollut, ja nostimme jopa lasilliset tarinan päätökselle – tai alulle, kuinka sen kukin näkee.

Sitten Pekka ojensi minulle valkoiset puuvillahanskat käsissään korurasian, jonka avasin.

Koru on mieletön.

Juuri sellainen kuin olin piirrosten kautta kuvitellut ja vielä kauniimpikin. Suunnitelmat, ajatukset, visiot – kaikki oli kiteytettynä nyt tuohon esineeseen silmieni edessä.

Korussa kaiken keskiössä on näyttävä, mutta ei prämeilevä, luumäkeläinen berylli, ehta suomalainen jalokivi. Halusin koruuni vastuullisen jalokiven ja sen myös sain.

Kivi hohtaa kirkkaana, mutta vihreään taittavana. Keltaisen sävyisiä beryllejä kutsutaan kultaberylleiksi ja vihreän sävyisiä heliodoreiksi, joka tarkoittaa kreikaksi auringon lahjaa. Minun korussani on siis tällainen auringon lahja.

Luumäen berylli kuuluu jalokivien luokituksessa beryllien ryhmään, joihin kuuluvat myös paremmin tunnetut smaragdi ja akvamariini.

Riipuksen kulta tulee Lapin kultamailta – muun muassa Ivalojoen, Lemmenjoen ja niiden sivujokien alueelta sekä Tankavaaran seudulta. Se on mahdollisimman hyvin ympäristöä kunnioittavalla tavalla huuhdottua ja tuotettu korukäyttöön. Kaikki muukin Kulmalla käytetty kulta on kierrätettyä, he eivät siis käytä lainkaan niin sanottua kaivoskultaa.

Riipuksen kääntöpuolella on kaunis kompassi. Kun näin Pekan luonnoskirjassa piirrosten vaihtoehdoissa kompassihahmotelman, tiesin heti sen olevan minun tulevassa korussani. Siihen yhdistyy retki-intohimo, mutta toisaalta sellainen joku abstraktimpi, korkeampi johdatus.

Ketju on sopivan pitkä, mutta ajattelimme toteuttaa vielä lyhyemmän ketjunkin, jotta halutessani saan riipuksen rinnalta korkeammalle, kaulalle saakka.

Korun toteutti alusta lähtien käsityönä Pekka, virallisemmin kultaseppä Pekka Kulmala. Olemme huomanneet tässä vuosin varsilla, että meillä on yllättävän paljon yhteistä. Se on ollut yksi syy, miksi tämä projekti on ollut niin mieleinen. Uskoakseni molemmille.

Pekka on aina löytänyt inspiraationsa luonnosta. Jo pikkupoikana hänen taskunsa täyttyivät pihalta, rannoilta ja tien varsilta löytyneistä kivistä, ja ajatukset karkasivat vapauteen ja ulkoilmaan. Kuulostaa tutulta.

Nykyisin hän lataa akkujaan perheensä kanssa omalla pienellä saarellaan. Saaren luontoa ja vuodenkiertoa seuratessa ihmettelyn aiheet eivät lopu koskaan. Kuulostaa jälleen tutulta.

Pekka haluaa siirtää seuraavillekin sukupolville luonnon arvostuksen ja kunnioituksen. Luonto on läsnä Kulmalan koruissa silmää miellyttävänä mittasuhteiden sopusointuisuutena ja usein myös korujen teemoissa.

”Tämä sinun korusi oli siinäkin mielessä erinomaisen osuva työ, sillä alusta pitäen oli selvää, että jaamme keskenämme monia asioita ja arvoja, kuten luonnon arvostuksen, siellä liikkumisen, suomalaisuuden ja saarelaisuudenkin.

Tietty hengenheimolaisuus siis oli hyvä apuvoima suunnitteluprosessissa alusta asti.

Sain sinulta mainioita viitteitä omista ajatuksistasi amulettiin, jonka suunnittelun lähtökohtana olivat suomalainen jalokivi ja kotimainen kulta – toki myös täyttynyttä kolmea vuosikymmentäsi unohtamatta.”

-Kultaseppä Pekka Kulmala

En ole käyttänyt riipusta vielä paljonkaan, juuri yhtään, sillä halusin että se säilyy teiltä vielä yllätyksenä. On ollut hauskaa huomata, miten moni on kysellyt tämän projektin perään ja toisaalta haaveillut omasta uniikkikorusta. Siksi kai halusin, ettette näe korua ankeasti jossain pikselisen haravointikuvan yhteydessä, vaan tällälailla kauniisti kuvattuna.

Kahlasimme Kristan kanssa kotipihaltamme merenrantaan ja tanssin kaislikossa koru kaulassani. Ei kerrota kenellekään, että mekon alla on oikeasti merinovillakalsarit ja kumisaappaat.

Kuvista tuli todella kauniit, korun näköiset. Luonnon voimaa, eteerisyyttä, sisukkuutta, tahtoa ja vimmaista elämänhalua. Sitä tämä koru on, sitä minäkin kai jossain sisimmässäni olen.

Mutta nyt vihkin korun kunnolla käyttöön. Ja vielä minä onneksi ehdin käyttää tätä vuosia ja vuosikymmeniä. Amuletti-riipukseni ei ole mikään kausiasuste, vaan myös seuraaville sukupolville siirtyvä arvoesine, jonka mukana kulkee monta tarinaa. Toivon, että lapseni kantaa tätä joskus ylpeänä.

-Henriikka

Pst! Jos ajatus uniikkokorusta lahjaksi itsellesi tai jollekin läheiselle jäi kutkuttamaan tai haluat käydä ihastelemassa Kulmalan valmiita koruja tai haluat vaikka muokata vanhat arvokorusi, niin suosittelen astumaan Kultaseppä Kulmalan kynnyksen yli. Lupaan, että vastassa on ystävälliset kasvot.

Lue edelliset kirjoitukset aiheesta:

30-vuotislahja ja kiitos itselleni: uniikkikoru tarinalla
Tarina jatkuu: millainen uniikkikorustani tulee?

Kuvat: Krista Ylinen
Edit: Toni Eskelinen

Tarina jatkuu: millainen uniikkikorustani tulee?

Kaupallinen yhteistyö: Kultaseppä Kulmala

Tiedän, että moni teistä on kaivannut tämän tarinan pariin. Ja jos ette olisikaan, niin minä ainakin olen. Tämä on tarina uniikkikorun synnystä.

Vettä on virrannut puroissa, järvissä ja merissä. Maailma ympärillä on nyrjähdellyt suuntaan ja toiseen, maannut kellallaan, mutta toisaalta paljastanut myös ihmeellisyyttään ja kauneuttaan. Parin viime vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään, ja samalla kaikki. Ei mitään ihmeellistä, ja toisaalta maailmankirjoja on raapustettu täysin uuteen uskoon.

Lue lisää

Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?

Kaupallinen yhteistyö: Kalevala Koru

Pidin viime viikolla koulussa Kalevala Korun Kuutar-korvakoruja. Juuri samanlaisia kuin äidilläni joskus oli, kun olin pieni. Minua parikymmentä vuotta vanhempi luokkakaverini kysyi: ”Mitä? Ovatko nuo taas muodissa? Pitääkin kaivaa omat koruvarastot esiin.”

Siihen en osaa vastata, ovatko ne taas muodissa, enkä oikeastaan ole siitä niin kiinnostunutkaan. Luulen, että nämä ovat koruja, jotka kestävät aikaa, eivätkä piittaa sesongeista. Yritän parhaani mukaan itsekin olla sellainen.

Mutta se on ihanaa, että niin moni on säästänyt vanhat korunsa ja perintökorunsa. Nimenomaan Kalevala Koruun monella on varmasti niin vahva nostalginen suhde, ettei Suomesta löydy toista samanlaista. Olen perinyt itsekin mummiltani useita heidän korujaan ja kannan niitä ylpeydellä. Tuntuu kuin ne korut olisivat rakentanut mummini kaulassa maailmaa tähän pisteen kuin se nyt on.

Alla kuvassa: Pronssiset Kuutar-korvakorut ovat hyvä esimerkki korusta, jonka muistan hyvin äitini käytössä, kun olin lapsi.

Kesyttämätöntä kauneutta

Mutta se, miksi arvostan Kalevala Korua erityisen paljon, eivät ole heidän upeat korunsa. Syynä on arvot ja tarina kaiken takana. Lupaan, että inspiroidut, jos yrityksen tausta tai sanoma ei ole sinulle vielä tuttu.

Tuntuu, että Kalevala Koru on noussut taas aivan uudelle tasolle viimeisen parin vuoden aikana. Se ei johdu siitä, etteikö asioita olisi tehty hyvin ja päättäväisesti jo vuodesta 1937 saakka, vaan siitä, että viime vuodesta lähtien sitä viestiä on kerrottu avoimemmin.

Kaikki lähti isosti liikkeelle siitä, kun tämä video julkaistiin toukokuussa 2017, yrityksen 80-vuotisjuhlavuonna. Siitä lähtien olen itsekin seurannut Kalevala Korun tekemisiä tarkasti.

Yllä kuvassa: Hopeiset Lumikukka-korvakorut eivät huuda huomiota. Ne ovat herkät ja kauniit.

Kaiken keskiössä on kesyttämätön kauneus. Siinä sellainen sanapari, jonka merkitys tuntuu sydämessä saakka. Tuntuu niin vapauttavalta, ettei tarvitse mahtua mihinkään muottiin, purkkiin, rooliin, odotuksiin. Että voi olla mitä on ja alati muuttuva. Vapaa kuin leijona häkittä.

”Kesyttämättömyys tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja tehdä ne juuri omat valinnat elämässä. Nostamme tällä esiin varsinkin naisiin kohdistuvia odotuksia ja stereotypioita. Tämä ei siis koske ainoastaan ulkonäköä, vaan kesyttämättömyys on tietty asenne, jolla haluamme voimaannuttaa korun kantajaa”, kuvailtiin Kalevala Korulta, kun olimme yhteydessä yhteistyöstä.

Alla kuvassa: Ostin viime kesänä Suomi-roadtripillämme klassisen leijonariipuksen ajatuksella, että nyt on kyllä aika vallata leijona takaisin. Jos olisin tiennyt, että Suomen naarasleijona tullaan lanseeraamaan, olisin odottanut. Tämä on NIIN hieno voimanaisten kunnianosoitus.
    

Kalevala Koru sai alkunsa vaikuttajanaisten voimasta ja visiosta

Kalevala Koru sai alkunsa yli kahdeksan vuosikymmentä sitten. ”Villeillä visioilla voi olla kauaskantoisia seurauksia”, kuten heidän nettisivuillaan sanotaan.

(Anteeksi nyt vain, kun tämä koko kirjoitus on yhtä hehkutusta, mutta tällainen stoori ansaitsee vähän suitsutusta. Käytin isoäitini antamia ja häneltä perittyjä koruja liian kauan tietämättä niiden historiaa, joten yritän estää teitä kokemasta samaa kohtaloa.)

Yrityksen syntytarina kuuluu näin:

Vuonna 1935 kirjailija Elsa Heporauta (1883–1960) sai Kalevalan 100-vuotisjuhlan innoittamana ajatuksen patsaan pystyttämisestä suomalaisille naisille. Hankkeen toteuttamiseksi Heporauta perusti muistomerkkitoimikunnan, johon kuului aikansa edistyksellisiä vaikuttajanaisia. (En malta olla ajattelematta, keitä nykypäivän Heporauta pyytäisi joukkoonsa!)

Toimikunta päätti rahoittaa patsaan teettämällä myyntiin koruja, jotka olivat mukaelmia Kansallismuseon kokoelmista valituista muinaiskoruista. Ensimmäinen 40 korun mallisto esiteltiin joulukuussa 1937, ja se saavutti välittömästi valtaisan suosion. Toiminta laajeni, ja varainkeruuprojektina aloitetusta koruvalmistuksesta kasvoi Suomen rakastetuin korumerkki, patsasta paljon suurempi ja näkyvämpi kunnianosoitus suomalaisille naisille.

Yllä kuvassa: Kosmos-korvakorut ovat niin tutun tuntuiset korvissani, että tuntuu kuin ne olisivat kuuluneet tyyliini jo vuosia. Samoja korviksia tehdän myös turkoosilla kivillä.

Aika hieno stoori. Kysyin itse heti kuullessani sen käydessäni Kalevala Korun tehtaalla, että tehtiinkö patsaskin lopulta menestyksekkään korufirman rinnalle. Sain myöntävän vastauksen. Tosin patsaasta tuli pienempi kuin oli alunperin ajateltu. Nykyisin sen koti on Kalevala Korun omistajan, suomalaista kulttuuriperintöä vaalivan Kalevalaisten Naisten Liiton toimitiloissa Helsingin Kalliossa.

Kalevala Koru lähti siis naisten voimasta ja visiosta, ja yritys on edelleenkin naisten omistama ja johtama. Yläfemmat!

Alla kahdessa kuvassa: Lahjarasiaan pakattuun Canth-joulusettiin kuuluu korvikset ja näyttävä riipus, jotka juhlistavat Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta.

Kestäviä ja kestäviä koruja

Vierailin yhteistyön tiimoilta Kalevala Korun tehtaalla Helsingin Konalassa kahdesti marraskuun aikana. Hävettää myöntää, etten ennen tiennyt, että kaikki korut tosiaan valmistetaan Suomessa, meidän kotoa bussimatkan päässä.

Julkaisin tänään myös tehdasvierailultani Instagram Stories -kokonaisuuden, jossa perehdytään Suunto Guiding Star -riipuksen valmistukseen vaihe vaiheelta. Olin aivan hökeltyneenä kaikesta, kun enhän minä koruvalmistuksesta mitään tiedä – sitäkään vähää, mitä luulin tietäväni.

Kalevala Korun koruissa käytetään 100 % kierrätettyä kultaa ja myös noin 70 % käytetystä hopeasta on kierrätettyä. Loput 30 % on peräisin pohjoismaisista kaivoksista. Koruissa käytetyt timantit tulevat kumppaneilta, jotka ovat sitoutuneet Kimberleyn sopimukseen, mikä takaa läpinäkyvän toimitusketjun timanttikaivokselta loppukuluttajalle.

Minusta tehdaskierroksen visuaalisimpia juttuja oli astiat, joissa oli kierrätykseen menevää kultaa tai hopeaa. Oli jollain tavalla hypnoottista tuijotella kauniita ylijäämäpaloja, joiden tiesi päätyvän tulevaisuudessa johonkin uuteen muotoon.

Lue muista vastuullisuuden toimintaperiaatteista täältä.

Yllä ja alla kuvissa: Suunto Guiding Star -riipus tuntui merkitykselliseltä juuri meneillä olevan eräopasvuoden vuoksi. Luulen, että tulen muistamaan erityislaatuisen vuoden korun kautta vielä mummonakin.

Joululahjaksi kesyttämätöntä, kestävää kauneutta ja pala vaikuttajanaisten historiaa

Siis rakastan näitä postauksen kuvia! Nämä ovat aivan mielettömiä. En lakkaa ihmettelemästä, miten taitava Eeva on.

Kävimme kuvaamassa näitä viikko sitten Espoossa. Oli pakkaspäivä ja vaikka olenkin kesytön, unohdin vähän, että pakkanen puree yhtä lailla minuunkin. Varpaani jäätyivät melkein kenkiini kiinni, kun tuuli tuiversi ympärillä loikkiessani rantakaislikossa. Mutta halusimme kuviin luontoa, sillä se on aidointa ja autenttisinta. Täysin kesyttämätöntä ja hallitsematonta myös. En voi vääntää patterinnupista pakkasta pienemmälle.

Yllä kuvassa: Hehku-korvakorut ja –riipus ovat pronssia ja Swarovski-lasia. Olisin periaatteessa voinut kiintyä vihreisiin versioihinkin, mutta kyllä punainen aina vain hehkuu ihan omalla tavallaan.

Olen valinnut kuviin omia suosikkejani. Suomen naarasleijona on mieletön voimakoru, Kuutar-korvikset sopivat lähes jokaiseen asukokonaisuuteeni ja pinkissä joulurasiassa myytävässä Canth-combossa (riipus + korvikset) on erityistä historiallista painoarvoa nimensä vuoksi. Tulee ylpeä olo, kun kantaa jotain hyvin, huolella ja ajatuksella tehtyä.

Kestävintä on tietysti aina se, että tuotteet pysyvät pitkään käytössä. Palaankin taas siihen viestiin, minkä jakamisen jo marraskuussa aloitin: jos hankit joululahjoja, hanki kestävää ja ajatonta. Joskus joululahja osuu myös paremmin saajan mieltymyksiin, kun lahjana antaja ja saaja on sama. Tärkeintä, että lahja jäisi käyttöön ja säilyisi käytössä pitkään.

Kamoon. Onhan nää nyt ihan super hienoja.

Vaikuttajanaisten raivaamilla teillä täällä nyt sitten talsitaan. Toivon mukaan pystyn itsekin raivaamaan tänne joskus jotain, vaikka vain pienen kinttupolun jonnekin havumetsään.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (kotisivut, Facebook, Instagram)