Millainen olen mummona

_mg_5342-kopio

Koko päivän on pyörinyt päässä Walt Whitmanin runonpätkä: “Koskaan ei ole ollut enemmän alku kuin nyt, enemmän nuoruutta ja ikää kuin nyt.”

Nyt te voitte vielä hetken elää siinä luulossa, että minulle kävisi useinkin näin. Että mieleni on kertakaikkiaan niin runollinen ja kirjallisuutta täynnä, että pätkä sieltä täältä klassikkoa tai vähemmän tunnettua teosta seikkailee ajatuksissani vähän väliä.

Ei, ei. Tämä pyöri mielessäni varmaan sen vuoksi, että se on joskus ollut Facebook-profiilikuvassani kuvatekstinä.

_mg_5292-kopio_mg_5260-kopio

Olen ollut nyt jokusen päivän 26-vuotias. Minusta tuntuukin juuri sen ikäiseltä, jos joku ikä pitää valita. Mutta enemmän minusta tuntuu, ettei minulla olisi ikää lainkaan. Että jos voisi vain päättää olla iätön, niin varmaankin olisin.

Tosin ystäväni muistutti minua joulukuun alussa, että uusi ikäni on siitä hyvä, että siitä on kirjoitettu oma biisikin. Tuomo Prättälän “26” on kyllä kuunneltava biisi. Ja on hyvä saada taas ikäbiisi siitäkin syystä, että Olavi Uusivirran tuotantoa kuunnellessa tulee sellainen olo, että kaikkea saattoi tehdä siihen saakka kunnes täytti 25.

Minä en ehtinyt olla puoliksikaan valmis siihen mennessä – en edes kunnon murto-osaa valmis.

_mg_5359-kopio_mg_5305-kopio

Välillä kuvittelen, millainen olen mummona. Minulla on kaksi aika vahvaa visiota.

Vaihtoehto yksi on Helsingissä asuva mummeli, jolla on kirkkaanvihreä takki, isot korvikset ja edelleen Marc Jacobsonia ihollaan. On kirjapiiri, taidepiiri ja keskiviikkokävelyt. Kantakuppilassa osataan kaataa kahvia isoon kuppiin, ja lähitienoo tietää, että nauran kovaa ja kummallisesti. Viikonloppuisin lähden veneellä saaristoon termari mukanani ja sunnuntaisin laulan virsiä kirkonpenkissä, jos virsiä vielä silloin lauletaan.

Vaihtoehto kaksi on erämaan maire, jolla on päällään ikuinen Sastan anorakki ja mukaviksi kuluneet huopikkaat. On kirjapiiri, laulupiiri ja keskiviikkosaunat. Lähikuppilaan on monta kymmentä kilometria, mutta lähikaupassa tiedetään, että nauran kovaa ja kummallisesti. Kerran kuussa lähden kaupunginsykkeeseen ostamaan tummaa chilisuklaata sekä tyrnimarmeladia ja ja sunnuntaisin laulan virsiä kirkonpenkissä, jos virsiä vielä silloin lauletaan.

_mg_5297-kopio_mg_5325-kopio

Koskaan ei ole ollut enemmän alku kuin nyt, enemmän nuoruutta ja ikää kuin nyt.

Terveisin,
Henriikka

pipo/Villawool, takki/Samsoe&Samsoe (saatu), kengät/Vagabond

Mutta minä olen tyhmä ja nauran auringolle

_MG_0650 kopio

Ollapa mökillä. Plus-asteita yli 20 ja iltaisin mukava, viileä tuuli. Puilla pitkään lämmitetty iltasauna ja leiskuvanpunainen pyyhe päähän käärittynä tervashampoon tuoksuisen hiustenpesun jälkeen. Vastarannalla vain oma kaiku vastaamassa, lisäksi ehkä muutama tallusteleva karhu tai peura.

Illalliseksi isoveljien pyytämää kalaa, jälkiruoaksi muurinpohjalettuja, lakkoja ja kermavaahtoa. Aamukahvit terassilla, rumat kengät jalassa. Liian pitkään viipyneitä iltoja, varhaisia aamuja ja iltapäivän torkkuja. Ja täysi unohdus siitä, että kulkee alati meikittä, paljain varpain ja ajatukset juuri olevassa hetkessä.

_MG_0649 kopio

Tyhmät ja viisaat

Minä nauran auringolle
Sekin nauraa.
On tyhmää nauraa auringolle
isä, äiti, eno ja täti
eivät koskaan naura sille.
Sillä he ovat isoja ihmisiä.
Ja isot ihmiset ovat viisaita.
Ja viisaat eivät näe mitään.
Viisaat eivät ymmärrä mitään.
Viisaat eivät yhtään tunne aurinkoa.
Mutta minä olen tyhmä
ja nauran auringolle.
Minä melkein luulen, aurinko,
että sinäkin olet tyhmä.
Me nauramme viisaita, aurinko!

– Uuno Kailas

_MG_0656 kopio

Ollapa mökillä, metsässä samoilemassa ja mättäällä istumassa. Suuri pelkoni on, että kaupunki tekee minusta ikävän ja itsekeskeisen. Että kaikki potentiaaliset mahdollisuuden rippeet olla hyvä ja mukava majailevat rauhan keskellä, enkä minä ymmärrä olla niitä etsimässä.

Minä en halua olla sellainen runon viisas ihminen,
joka ei näe mitään,
joka ei yhtään tunne aurinkoa.

-Henriikka