Sunnuntain aamukahvit kalliolla klo 06:55 (ja varsin kiva vaatearvonta)

yhteistyössä Sasta DSC_2309 kopio

Nämä kuvat on otettu sunnuntai-aamuna kello kuuden ja kahdeksan välillä pari viikkoa sitten. Olin herännyt neljän maissa Helsingissä ja hypännyt jo puoli kuuden maissa Keravan junaan. Siinä junassa kaikki muut viettivät vielä edellistä päivää ja lauantaijuhlien jatkoja, kun minä ihastelin jo uutta päivää ja nousevaa aurinkoa.

Olin miettinyt, kuka toinen olisi avoin miniseikkailulle, jolla ei ole erityisen järkevää syytä. Tai mitään valokuvia järkevämpää: halusin aamu- tai iltavaloa, jotta saisin kuviin uudet lempivaatteeni lempeässä valossa. Kesäisin keskipäivän valo osaa olla aika armoton.

Laitoin outdoor-koutsilleni Joonakselle viestiä. En ihmetellyt, kun hän oli hyvällä energialla mukana ja kuudelta odottamassa Keravalla. Ajoimme Sarvikalliolle aamukahvia juomaan ja hän ikuisti kaikki nämä huippukuvat.

DSC_2229 kopioDSC_2268 kopioDSC_2483 kopioDSC_2316 kopio

Meinaan revetä liitoksistani näitä kuvia katsoessani. Ulkoilmaseikkailu on sellainen asia, joka saa sydämeni pomppimaan ulos paikoiltaan. Jos pitäisi mainita yksi asia, joka minua on viimeisen vuoden, parin aikana innostanut, niin se on kyllä luonto ja kaikki siellä tapahtuva. Jos siihen touhuun löytyy katu-uskottavat vermeetkin, niin en pistä pahakseni.

Oletteko kuulleet yrityksestä nimeltä Sasta? Luulin, että kotimainen yritys on kaikille tuttu, mutta parin viime viikon aikana kyselessäni olen tajunnut olevani väärässä.

Minä ja ystäväni metsästimme jo yläasteikäisinä Sastan kirpputorilöytöjä: kestäviä ulkovaatteita luonnonmukaisissa väreissä. Lisäksi minulla on ollut käytössäni mummini vanha anorakki, jossa komeilee Sastan nahkainen merkki.

Mutta minäkään en tiennyt, että Sasta on paljon muutakin kuin kalastus- ja metsästysvaatteita. Näissä kuvissa näette Sastan Outdoor-mallistoa. Huh huh, sanon minä vaan.

DSC_2471 kopio DSC_2391 kopio DSC_2459 kopio DSC_2362 kopio

Sastan yritystarina ja arvot saa ihoni kananlihalle. Sastan tarina sai alkunsa vuonna 1969 tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa: Einon poika Urpo Saastamoinen innokkaana erämiehenä suunnitteli sarkapuvun itselleen.

Suomalaisen perheyrityksen juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalan erämaassa, Nurmeksessa, jossa vaatteet yhä suunnitellaan. Aitoa ja autenttisista, vastuullista, kestävää ja huippulaadukasta. Yrityksen lupaus on, että tuotteet kestävät tilanteissa, joissa on pystyttävä luottamaan ulkoiluvarusteisiin sataprosenttisesti.

Erityisen tunnettu Sasta on metsästys- ja kalastusvaatteistaan, jotka ovat maailmallakin äärimmäisen arvostettuja. Sastalla on näiden metsästys- ja kalastusvaatemallistojen lisäksi kuitenkin myös ulkoiluvaatemallisto, jonka vaatteita näette tämän kirjoituksen kuvissa.

DSC_2482 kopio DSC_2278 kopioDSC_2465 kopioDSC_2415 kopio DSC_2566 kopio

Näitä kledjuja tulette varmasti näkemään jatkossakin päälläni. Niin metsässä kuin kaupungissa. Tulevia luontoseikkailuja ovat ainakin juhannusretki Norjaan ja elokuinen retki Nuorgamiin. Ties mitä muuta ehdin keksiä.

Ajattelin seuraavaksi kuvata samoja vaatteita kaupunkiolosuhteissa. Luulen, että tuo hauskaa kontrastia, kun samat vaatteet esitellään täysin vastakkaisessa miljöössä. Sitä paitsi parhaita erävaatteita on sellaiset, joita voi käyttää arjessakin.

Lopuksi pukkaisi arvontaa: Kolme teistä voittaa Sastan Outdoor-malliston vapaavalintaisen tuotteen itselleen. Kommentoi viimeistään ke 15.6. kommenttikenttään minkä tuotteen tahtoisit itsellesi. Arvonta suoritetaan to 16.6. ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Eikä hätää: Voit vaihtaa vielä myöhemmin mieltäsi tuotteen suhteen, jos valikoidut voittajaksi.

Kaikille onnea arvontaan ja hyviä retki-ilmoja! Toivottavasti olette tästä edes murto-osan yhtä innoissaan kuin minä. Sasta olkoon seuraava big thing.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Kuvissa päälläni: sininen Natura W -takki, musta Rossa-takki, mustat Jero W -housut, Haldi-villapaita, Urho-hattu