3 x helppo, sokeriton herkku

Yhteistyössä Asennemedia ja Valio_MG_0359 kopio

On maanantai, uusi viikko ja elokuun viimeiset päivät. Torstaina alkaa syyskuu.

Takana on ensimmäinen viikko sokerilakkoa. Sattumalta juuri viime maanantaina alkaneella flunssalla on ollut hyvätkin puolensa: makeanhimo on ollut normaalia matalampi. Mutta lauantaina tapahtui ensimmäinen romahtaminen. Näin kakkuja ja korvapuusteja erään kahvilan ikkunassa ja hetken luulin, etten kestä viikkoa päätökseen ilman niitä. Vastaantulijat näyttivät possumunkeilta, näin maahan kaatuneen amerikkalaisten pastillien pussin ja meinasin noukkia ne turvaan paidanhelmaan.

Mutta muuten on edennyt ansiokkaasti. Tieto siitä, että ensimmäisten viikkojen jälkeen helpottaa, rohkaisee kummasti. Kun pitää huolta, ettei verensokeri pääse pomppimaan ja proteiineja sekä muita ravintoaineita on riittävästi, sokeriton syksy ei ole juttu eikä mikään. Lisäksi monet sokerittomat herkut ovat aivan yhtä hyviä. Nämä kolme sokeritonta herkkua kehittelin Valio Lumo -proteiiniherkun ympärille.

_MG_0304 kopio

Alksyksyn värikkäät marja-rahkalasit

Näitä voisin tarjoilla hyvin hienommissakin pidoissa, vaikka kyseisen annoksen teinkin vain itselleni viikonloppuherkuksi. Annostelin lasiin Valio Lumo vaniljaa sekä lakkoja ja puolukoita kerroksittain. Päälle ripottelin vielä manterirouhetta.

Vain taivas on rajana, kun miettii mitä marjoja tai muita luonnonantimia kerroksiin voi ripotella. Päälle ehkä syötäviä kukkia?

_MG_0230 kopio_MG_0396 kopio

Arkeenpalaajan banaaniletut

Miten ihanalta tuntui syödä eilen kunnon annos banaanilettuja aamiaispöydässä. Olen tottunut viikonloppuina arkea runsaampiin aamiaisiin ja usein kattaukseen kuuluu myös makeita herkkuja. Nyt sokerikaverit korvattiin banaaniletuilla, joiden päälle kaadoin Valio Lumo mandariini-juustokakkua ja päälle viipaloin banaania.

Sekoita blenderissä tai sauvasekottimella tasaiseksi 1 banaani, 2 kananmunaa ja 0,5 tl leivinjauhetta. Paista pieniä lettuja pannulla. Koristele.

_MG_0467 kopio_MG_0484 kopio _MG_0095 kopio_MG_0157 kopio

Kuningatar-jäädyke

Jos jo yhden viikon aikana on kehitellyt useita sokerittomia herkkuja, niin luulisi niitä riittävän koko syksylle? Valio Lumo kuningattaresta syntyi näyttävän näköinen jäädyke helposti ja simppelisti.

Kaadoin rahkan pakastimenkestävään kulhoon ja sekoitin joukkoon reilusti mustikoita (olisi voinut toteuttaa myös rahkan omassa purkissa). Kun rahka oli hyytynyt yön yli, otin kulhon pois pakastimesta ja nostin hetkeksi kuumaan veteen, jotta reunat lämpenivät ja jäädyke irtosi astiasta. Kumosin jäädykkeen lautaselle ja koristelin mustikoilla ja sokerittomalla mustikkasoseella.

_MG_0116 kopio _MG_0115 kopio

Näiden ohjeiden siivittämänä toivotan kaikille energistä viikkoa. Kohdelkoon elokuun viimeiset päivät teitä kaikkia lempeästi. Erityinen tsemppirutistus heille, jotka ovat lähteneet tai aikovat lähteä sokerilakkoon mukaan. Selviämme kyllä!

Itse heräilin kirjoittamaan kuuden maissa, kaupungin heräillessä ympärillä. Ikkunasta näkee, kuinka ensimmäiset karkailevat jo töihin, ja autojenkin äänet kertovat startatuista työviikoista. Nyt vaihdan aamutakin farkkuihin ja collegeen, suitaisen ripsiväriä ja pistän päivän ensimmäiset kahvit tulille. Mikä onni, että kahvi on sallittujen aineiden listalla.

-Henriikka