Yhteistyössä Asennemedia ja Suomen Punainen Risti

Näette näissä kuvissa minut ja minulle tuntemattomia ihmisiä. Kuljin ympäri Kampin Narinkkatoria ja pyysin vastaantulevia kanssani kaverikuvaan. Halusin kuviin saman idean kuin tämän kirjoituksen aiheessa: SPR:n ystävätoiminnan tarkoituksena on saattaa ystäviksi toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja tarjota seuraa niille, jotka tuntevat yksinäisyyttä.

Vaati yllättävän paljon voimia ja rohkeutta kysyä ympärillä olevia kanssani kuvaan. Jos muutaman sekunnin ystävyyskin vaati veronsa, voin vain kuvitella kuinka suuri kynnys on kertoa olevansa oikeasti yksinäinen.

Toivon, että asiasta uskallettaisiin puhua enemmän ja että kaikki rohkeasti asian myöntäneet voivat saada itselleen seuraa ystävätoiminnan avulla. Sitä paitsi yksinäisyyttä hävetään ja piilotellaan aivan liikaa. Kaikki ovat varmasti tunteneet joskus yksinäisyyttä (minä myös!) ja esimerkiksi elämäntilanteiden muutokset voivat johtaa siihen, että on mukava saada uusien ystävyyssuhteiden luomiseen järjestettyä jelppiä.

Olen itse harkinnut vapaaehtoiseksi ystäväksi ryhtymistä jo useamman vuoden. Varmasti joku muistaa, kun kirjoitin asiasta reilu vuosi sitten. Helsinkiin muutettuani sukulaismummoni asui muutaman talon päässä. Ehdin istua hänen luonaan ruusukuvioisen, kultareunaisen kahvikupin äärellä muutamia kertoja ennen kuin hänen matkansa tässä maailmassa päättyi. Muistan, kuinka iloisesti yli 90-vuotias ystäväni aina hihkaisi: ”Sinä se vasta olet vinha!” Jäljelle jäi uuden ystävän mentävä kolo.

Mikä minua on estänyt? Suurimpana syynä on aivan varmasti ollut ajan puutteen ja sitoutumisen pelko. Tämän yhteistyön myötä taklattiin nämäkin esteet. Kun sain tietää lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta, hahmotin vasta, ettei ystäväksi ryhtyminen vaadikaan enempää kuin itsellään on tarjota.

Ystävätoimintaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä. Minulle luvattiin, että oma aika riittää varmasti töiden, opintojen ja muiden menojen ohella.

Tein nuorena paljon vapaaehtoistöitä: kävin laulamassa ja jakamassa ruusuja vanhainkodissa, keitin kahvia tilaisuuksissa ja partioin jopa joskus perjantaisin kaduilla auttamassa muutamia liian juhlimisen myötä fysiikkansa kadottaneita tai ojaan nuukahtaneita. Seurakunta, partio ja muut aktiiviset tahot tarjosivat helpot puitteet oman avun tarjoamiselle. Lukion jälkeen lähdin muutamaksi kuukaudeksi Etiopiaan vapaaehtoiseksi: hoidin lapsia, valokuvasin, kirjoitin ja olin mukana erilaisissa kehitysapuprojekteissa.

Tällainen aurinkoista ja paikoitellen kovin mustavalkoistakin auttamisenhalua ja maailmanpaloa pursuava Henriikka on kuitenkin muuttunut iän myötä. Tahto auttamiseen on kuitenkin jäljellä. Haluaisin kovasti löytää ystävän, jonka vierellä voisin olla. Ehkä nuoren, ehkä vanhuksen, ehkä ihan omanikäisen? Ehkä vammaisen? Ehkä juuri maahaan muuttaneen? Olisin mieluusti ystävänä jollekin, joka kaipaisi seuraa ja jonka silmillä minä näkisin elämää taas varmasti eri kantilta, uutta oppien, toinen toistaan tukien. Ystävyys on aina kahden kauppa.

Päätin tämän yhteistyön myötä, että osallistun ystäväkurssille vielä tämän vuoden aikana. Tulen varmasti kirjoittamaan siitä, kun kurssi on ohi. Rohkeasti yksinäisyydestään blogissaan kirjoittanut Jenni osallistui kurssille nyt muutama viikko sitten ja kirjoitti ajatuksiaan aiheesta täällä. Kurssin käyminen on ensimmäinen askel vapaaehtoiseksi ystäväksi alkamisessa.

SPR:n ystäväkurssille ja vapaaehtoiseksi ystäväksi voi lähteä kuka tahansa. Mitään ei tarvitse tietää etukäteen eikä kurssille mennessä tarvitse olla edes varmuutta siitä, että haluaa tai pystyy ottamaan arkeensa ystävän. Kurssilla saa kaikki tarvittavat lisätiedot vapaaehtoisena ystävänä toimimisesta ja ystävätoiminnan eri vaihtoehdoista. Kursseja on eri mittaisia, kolmen tunnin tutustumisilloista parin päivän kursseihin, ja niitä järjestetään eri puolella Suomea.

Ystävätoiminnan pohjalta syntynyt ystävyys voi olla monenlaista. Ystäväksi voi alkaa esimerkiksi nuorelle, vanhukselle, maahan muuttaneelle, mielenterveyskuntoutujalle, vangille tai vammaiselle. Ystävänä voi olla yhdelle ihmiselle tai useammalle, muun muassa keikka-avun tai ryhmätoiminnan kautta. Joku voi kokea luontevaksi henkilökohtaisen ystävän sijasta käydä toisinaan ryhmän kanssa esimerkiksi vanhainkodissa tai maahanmuuttokeskuksessa. Toinen voi haluta antaa aikaansa nuorten peli-iltaa ohjaten. Kaikille löytyy varmasti se luonnolliselta tuntuva tapa, joka tuo iloa myös itselleen.

Odotan isolla innolla tulevaa kurssia. Luulen, että kurssi avaa jo itsessään paljon lisäajatuksia aiheesta. Ja kuka tietää, jos jo kurssilaisten joukosta löytyy uusia kavereita?

Lisätietoa kurssista saa osoitteesta: www.oleystava.fi.

Ja arvatkaa mitä? Jo nämä kuvissa olevat ystävät antoivat minulle iloa ja voimaa moniksi päiviksi. Edelleen hymyilyttää näitä kuvia katsellessa. Mukavuusalueelta ulosastuminen toi paljon iloa sekä hermohiessä ihmisiä kuviin kyselevälle bloggaajalle, että sattumalta hänen reitilleen astuneille tuntemattomille. Yllätyin, miten avoimesti ja iloisesti ihmiset nyökkäsivät ehdotukselle ja tarrasivat lapaseeni.

Kuvan vihreätakkinen rouva empi hetken ehdotukseni jälkeen. Sen jälkeen hän antoi minun napata kauppakassinsa, kampasi hiuksensa ja hymyili kameralle. Juttelimme sen jälkeen pitkän tovin. Hän kysyi, voisinko teettää meistä otetun valokuvan ja lähettää sen hänelle postissa. Hän haluaisi muistaa iloisen hetken yksinäisinä hetkinä. Suostuin tietenkin.
Ehkä uskallan ehdottaa hänelle kahvihetkeä lähitulevaisuuteen?

-Henriikka