From Porvoo to Äkäslompolo with Love

Kaupallinen yhteistyö: Timma

Pikkusiskoni asuu satojen kilometrin päästä minusta. Tarkistin juuri karttapalvelusta, että meneekö tuhat kilometria rikki, mutta ei aivan – Porvoon ja Äkäslompolon välillä on suorinta reittiä 939 kilometria.

On sanomattakin selvää, että on usein ikävä. On ikävä sellaista tavanomaista oloa yhdessä. Istumista vierekkäin sohvalla kirjoja lukien. Päiväkävelyjä. Pitkiä iltapäiväkahveja ja -kakkuja. Vaatteiden lainailua. Että on joku, jota voi pyytää ihan minne tahansa: pelaamaan sulkapalloa, pulahtamaan avantoon, valitsemaan uusia kenkiä, eväsretkelle metsään, olemaan ihan hiljaa tekemättä mitään.

Halusin yllättää paljon mielessä, vähän silmissä olleen siskoni pikkujoululahjalla. Koska kohtaamme jouluna kasvokkain, niin annoin joululahjan jo muutaman viikon etukäteen.

Olemme molemmat lahjaihmisiä. Rakastamme sekä antaa että saada lahjoja. Muiden perheenjäsenten lahjoilla ei koskaan ole ollut niin väliä (sori muut, hah), mutta siskon lahjaan olen aina panostanut kääreitä myöden. Ja hän minun.

Siskoni on puurtanut tiiviin syksyn uuden työn parissa ja halusin antaa hänelle rentoutumishetken. Mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä useammin valitsemme aineettoman lahjan. Tiedän, että jos hän antaisin hänelle setelin käteen, hän ei käyttäisi sitä itsensä hoivaamiseen. Siksi annoinkin hänelle lahjakortin, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja.

Timma on varauspalvelu, joka kerää yhteen hius-, kauneus-, hieronta- ja muut hyvinvointipalvelut, ja usein vielä normaalihintoja edullisemmin.

Minulla oli kaksi Timman lahjakorttia: toinen lahjaksi itselleni, toinen siskolle. Ajatus lahjassa oli, että vaikkemme pääse mihinkään ihanaan parihoitohuoneeseen vieretysten pötköttämään, niin sentään voimme nauttia kumpikin tahoillamme.

Tarkistin Timmasta, että sieltä löytyy palveluntarjoajia myös Ylläksen alueelta, kunnes laitoin lahjakortin matkaan. Käytännössä lähetin siis lahjaksi aikaa!

Roosaliina varasi lahjakortillaan ajan ruhtinaallisen pitkään hierontaan. En meinannut uskoa korviani, kun hän kertoi, ettei ole koskaan elämässään ollut hieronnassa. Ehkäpä saan syyttää omaa, entistä pääkaupunkiseutu-kuplaani siitä, että olin tästä niin kovin ihmeissäni. Oli miten oli, sitä suuremmalla syyllä oli ihana saada sisko rentoutumaan ajan kanssa.

Sain kuvia kaamoksen kynnyksellä keikkuvasta Äkäslompolosta ja viereisestä kylästä, Ylläsjärvestä, jossa itse hieronta oli. Tmi Sonnjar tekee hierontaa tunturissa. Valikoimissa on niin urheiluhierontaa kuin klassista hierontaa, ja niin kuin useat yrittäjät pohjoisessa, myös kotikäynnit onnistuvat. Tällä kertaa sain kuvamateriaalia kuitenkin ihan paikan päältä.

On hauskaa, että kun näkee hierontapöydästä kuvan, tulee ihan sellainen olo, että ”Aaaaaaah, olisinpa itse tuolla makaamassa.”

Hauskaa oli, että aurinko ei ollut vielä noussut, kun Roosaliina suuntasi kohti rentoutumishetkeään, mutta se oli jo miltei laskenut hieronnan loputtua. Sellaista se on, elämä tuolla tuhannen kilometrin päässä.

Sain puhelimeeni todistusaineistoa onnellisesta naamasta hieronnan jälkeen.

Onneksi pääsen Ylläksen itsekin taas tammikuussa kokemaan. Kuka tietää vaikka varaisin ajan samalta hierojaltakin. Näin pikkuvauvan äitinä voin todeta, että sekä ainaisesta kantelusta että imetyksestä ovat ottaneet osansa niin hartiat, niska kuin yläselkäkin.

Tällä hetkellä tuntuu kyllä, että käytän Timman lahjakorttini mieluiten johonkin epärationaalisempaan. Vaikka pikkujoulumeikkiin! Tai jalkahoitoon. Tai vaikka kuumakivihierontaan. Tai käsihoitoon ja kynsienlakkaukseen. Johonkin sellaiseen, jota en muuten varaisi. Vaihtoehtoja näköjään olisi, hah.

Lahjaksi omaa aikaa

Uudet Timma-lahjakortit ovat mielestäni erinomainen lahjaidea. Timmasta voi varata kaikkea parturipalveluista hierontaan ja erilaisiin kauneudenhoitopalveluihin. Lahjakortilla voidaan maksaa mikä tahansa palvelu Timman mobiilisovelluksessa tai osoitteessa www.timma.fi.

Timma-sovellus on supersimppeli ja visuaalisesti miellyttävä. Olen käyttänyt sitä jo vuosia. Hinnat ovat usein tavallista alhaisemmat ja sovelluksesta näkee kätevästi tulevien päivien vapaat-ajat eri palveluntarjoajilla. Olen itse juuri se tyyppi, joka tajuaa, että ”wuups, huomenna olisikin hyvä päivä, löytyisiköhän vapaata aikaa?”.

Lahjakortit on saatavilla digitaalisessa ja fyysisessä muodossa. Fyysisen lahjakortin ehtii saada jouluksi postitse, jos sen tilaa 14.12.2021 mennessä. Digitaalisen lahjakortin voi ostaa vaikka vasta jouluaattona!

Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta sen ostopäivästä.

Timma-rahaa joululahjaksi Aamukahvilla-seuraajille

Jos teistä löytyy Timman palveluista kiinnostuneita, ottakaa ylös koodi ”AAMUKAHVILLA10”. Koodilla uudet asiakkaat saavat 10€-alennuksen varauksestaan. Koodilla ei ole päättymispäivää.

Muutaman viikon päästä näen taas siskoni ja muun perheeni pitkästä aikaa.

Pidän niin tästä joulunalusajasta ja sen taianomaisesta tunnelmasta. Itselleni jouluun ei ole koskaan kuulunut minkäänlaista stressiä, päinvastoin: yritän aina saada työt tehtyä hyvissä ajoin, että pystyn keskittymään juhlatunnelmaan.

Lisäksi tuntuu, että tuntosarvet ovat pystyssä toisten ilahduttamiselle enemmän kuin muina vuodenaikoina. Aion ottaa siitä ilon irti.

Ihanaa joulukuuta.

-Henriikka