Kesätekemistä Kangasalle ja Tampereelle

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Visit Kangasala

Vietimme alkuviikon Tampereen seudulla, Tampereella ja Kangasalla. Tampereen seutu alkaa olla useiden Tampere-lomien vuoksi jo aika tuttu, mutta silti aina löytyy aivan hirveästi kaikkea uuttakin. Tälläkin kertaa tajusin, etten ollut monessakaan käymässämme paikassa aiemmin vieraillut.

Nauratti, kun kirjoitin Instagramiin, että ”yhtäkkiä täällä on vaan ratiovaunukin!” Sain kommenttitulvan tamperelaisilta, että kolme vuotta rakennustyömaan keskellä asuneena ei tunnu, että ”yhtäkkiä”. Hah, näin ne perspektiivit vaikuttavat.

Viime vuonna pyöräilimme Pirkanmaalla PyhäNäsi-pyöräreitistöä ja pidimme treffipäivän Tampereella. Tänä kesänä olimme aivan kaupunkilomalla. Emme kuitenkaan tyytyneet vain yhteen kaupunkiin, vaan Tampereen lisäksi vietimme aikaa Kangasalla, vajaa puolen tunnin matkan päässä Tampereesta. Siinä missä Tampereella pääsi kiinni elämykselliseen, elävään kaupunkiin, tarjosi Kangasala kuvankauniita harjumaisemia, maaseutuelämää ja taidetta.

Ajattelin, että kokoan kaikki vinkit ihan tällaiseksi napakaksi, klassiseksi listaksi. Jos reissufiilistelyä kaipaa enemmän, niin Instagramin (@aamukahvilla) kohokohdista löytyy koko reissustoori tallennettuna. Jaan nämä vinkit nyt kaupungeittain käytännön vuoksi, vaikka itse pidimmekin Tampere-päivän kahden Kangasala-päivän välissä: ensin löydät Kangasala-vinkit, sen jälkeen on vuorossa Tampere (kuvat tulevat aina ennen kohde-esittelyä ja kohteiden otsikoita klikkaamalla pääsee lukemaan paikoista lisätietoa). Tarinoiden lisäksi on melkoinen kesäkuvapläjäys tiedossa!

Kangasala

Haaviston Luomutila (Heikin Leipä)

Me tulimme Haaviston Luomutilalle melomaan. Halusimme testata, mitä mieltä 3-kuukautinen Tikku olisi melomisesta, kun moottoriveneily on mennyt niin hienosti. Valitettavasti oli hivenen liian kuuma päivä lämpimille pelastusliiveille, joten pidempi melontareissu jää tulevaisuuteen. Sain kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa kajakkiakin ja tutustua paikkaan muuten, joten ei ollut turha reissu!

Saarikylien sydämestä löytyy Haaviston luomutila, joka on toiminu jo 1500-luvulta lähtien. Pieni kotileipomo Heikin Leipä myy ruisleipää ja muita maatilan tuotteita sympaattisesta puotikahvilasta lauantaisin. Ruisleivän juuri on Suomen vanhin, 1700-luvulta.

Kesällä paikka herää eloon, kun käytettävissä on myös kesäterassi ja parvigalleria, ja pihalta löytyy kanoja sekä kanoottien ja SUP-lautojen vuokrausta. Täällä on myös kesä-keskiviikkoisin lähituotteiden iltatori ja pihapiirin rakennuksissa on maalaismajoitusta ja vuokrasaunamahdollisuus.

En tiedä kuinka moni teistä muistaa legendaarisen lastenohjelman, Herra Heinämäen? No muistatte tai ette, niin tiedoksi, että ohjelmaa kuvataan juuri täällä.

Vehoniemen näkötorni ja automuseo

Kangasalla on jopa kaksi automuseoa: Vehoniemen automuseo sekä Mobilia. Sitä en osaa sanoa, miksi näin on, mutta sen tiedän, että Vehoniemeltä saa myös herkullisia munkkeja sekä ihanaa jäätelöä. Automuseo on yllättävän kiva jopa tällaiselle ei-autoihmiselle, sillä autot ovat sellaisia historiallisia; söpöjä ja värikkäitä. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen. Täällä viihtyvät varmasti lapsetkin.

Vehoniemessä on mukava paikallistunnelma, ystävällistä asiakaspalvelua ja hyvät tarjoilut. Pihalla on myös näkötörni, joka on mielestäni paikan parasta antia: tornista näkyy upeat harjumaisemat yli Kangasalan vesien. Jos on enemmän aikaa, pääsee parkkikselta myös kolmen kilometrin mittaiselle luontopolulle.

 

Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila

Kangasalan keskustasta kävelymatkan päästä nousee Kirkkoharju, jonka päällä on hieno funkkis-näkötorni. Paikallisten ja turistien iloksi tornille on avautunut myös viime vuonna rakennettu kahvila, josta saa kakkua, jäätelöä, jääteetä ja muuta kesäistä syötävää. Meillekään ei ennättänyt tulla liian suuri koti-ikävä, kun saimme nauttia paikan päällä Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöitä.

Kirkkoharjulta avautuu maisemat moneen suuntaan. Kangasalan tunnetuin taiteilija Einar Ilmoni maalasi kuulemma harjun juurella, vanhan lukion pihalla sijainneessa ateljeessaan. Kahvilalle ja tornille pääsee niin jalkaisin kuin autollakin. Paikka on viihtyisä, ja maisemat ovat täälläkin tosi hienot.

(Jos nämä kaksi näkötornia ei vielä riitä, Kangasalla on vielä muitakin. Jos aikaa olisi riittänyt, olisimme suunnanneet vielä Haralanharjun näkötornille.)

Arboretum Frick

Tämä paikka ällistytti! Frickin pariskunnan valtava 3,2 hehtaarin yksityispiha on avattu nyt vierailijoille parina päivänä viikossa. Arboretumissa on yli 800 alppiruusu- ja atsaleapensasta, sekä 250 eri puulajia tai -lajiketta ja noin 300 eri pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Paikka jakaantuu maisema- ja metsäpuutarhaan, joihin Erkki Frick on panostanut jo usean vuosikymmenen ajan. Pihapiirissä toimii myös kahvila, ja ryhmäkierroksiakin järjestetään.

Itse huomasin lumoutuvani erityisesti metsäpuutarhanpuolesta. Ei voi mitään, metsässä on aina aivan oma lumonsa, vaikka pääosin kuljeskelinkin ihan perusmetsissä. On kyllä omat puutarhapiipertelyt vielä aika kaukana tällaisesta asteen prämeämmistä pihapiireistä.

Tam-Silk -tehtaanmyymälä

Tuskin olen ainoa, jolle kangasalalainen Tam-Silk tuli tutuksi nerokkaasta nokittelusta IKEAlle ja Finlaysonille? Markkinoinnin ammattilaiset hehkuttivat pari vuotta sitten kotimaisen firman markkinointitemppua. Halusimme käydä katsomassa, mitä kyseinen firma tekee onnistuneen markkinoinnin lisäksi.

Tam-Silk tekee Suomessa pääosin luonnonmateriaalista valmistettuja vaatteita ja asusteita. Me ostimme puolison kanssa molemmat villa-silkkiset pitkät bokserit, jotka ovat varmasti aivan loistot tulevan talven hiihtoreissuille. Lisäksi ostin Neulomon biker-sortsit. Tam-Silk-brändin lisäksi tehtaanmyymälässä myydäänkin myös Neulomo- ja Kalsarit-brändien tuotteita.

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Muutama vuosi sitten Kangasalan keskustaan nousi valtava, ruskea rakennus. Toisten mielestä se on ruma ja ruosteinen rötiskö, kun taas toiset nimittävät sitä arkkitehtuuriseksi helmeksi. Vaikka ymmärrän kyllä keskustelun molemmat puolet, kuulun kuitenkin itse fiilistelijöiden kerhoon. Rakennus on Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö-taidemuseo, jossa on pysyvän Pyykkö-näyttelyn lisäksi vaihtuvia, korkealaatuisia näyttelyitä.

Tällä hetkellä näyttelytiloissa toimii lappilaisen Reidar Särestöniemen näyttely. Olimme siitä aivan fiiliksissämme, sillä kävimme viime kesänä Kittilässä Särestöniemen museossa ja vaikutuimme teoksista, sekä taustalla olevista aatteista kovasti: luonnonsuojelu ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat taiteilijan sydämenasioita. Näyttely päättyy syyskuun lopussa, joten vielä ennättää hyvin.

Kulttuuriravintola Jalmari

Kangasala-talolla toimii myös Kulttuuriravintola Jalmari, jossa söimme illallista saapumispäivänämme. Ravintola on tosi rento, ja asiakaspalvelu oli hyväntuulista. Istuimme pihalla terassilla, ja Tikku pötkötteli viltin päällä pöydällä. Ruoka oli hyvää, ja mukavaa oli, kun Särestöniemen kunniaksi jälkkärilistalle oli erikseen laadittu hänen inspiroimansa jäätelö: karpalo-kinuski. Eniten kehuja meiltä sai grillijuustosalaatin juusto, joka oli aivan läheltä Heikkilän Juustolasta, Pälkäneeltä.

Ravintola Paakari

Täällä oli pitänyt käydä jo pitkään, mutta nyt vihdoin onnisti! Ravintola Paakari on valittu useasti Suomen ravintoloiden top 50 -listalle. Paakarin alakerrassa toimii kahvila-konditoria, ja yläkerrassa ravintola. Ravintolassa kaikki ruoka on lähtökohtaisesti gluteenitonta ja laktoositonta, mikä tietysti lämmitti keliaakikon sydäntä.

Ravintolan tunnelma on vanhanaikainen, jopa pysähtynyt, josta nautin kovasti. Palvelu oli välitöntä, ja ruoka pelkistetyn suomalaista ja todella herkullista. Söimme kolmen ruokalajin lounaan, mistä tuli aivan lomafiilis.

Trattoria Pazzi

Trattoria Pazziin päätimme Pirkanmaan visiittimme. Saimme kaiken kukkuraksi paikalliset ystävämme seuraksi vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan ruokaa.

Keskustaan, legendaarisen Tilisannin tiloihin auennut italialaisravintola on matalan kynnyksen mutkaton ravintola, jossa tarjoillaan italialaistyylistä ruokaa skandinaavisella twistillä.

Söimme lounaaksi äyriäis-pastat, jotka toimivat tosi hyvin, ja alkupaloiksi söimme antipasteja (aina parasta!). Pazzi on helppo ja herkullinen, sekä tunnelmaltaan valoisa ja viihtyisä. Täältä hakisin varmasti perjantaipitsat kotiin, jos olisin paikallinen.

Tampere

Villa Lullan

Majoituimme AIVAN IHANASSA Airbnb:ssä Tampereen Viinikassa. Villa Lullan on vanhan, punaisen puutalon alakertaan rakennettu vuokramajoitus. Asunto on pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Tilaan mahtuu juuri parisänky, pari nojatuolia sekä kylpyhuoneeseen suihku ja saunakin. Asuntoon kuuluu kaksi polkupyörää, ja aamukahvia voi juoda vaikka pihan puutarhassa.

Lullanin Outi otti meidät vastaan mielettömällä lämmöllä, ja jäi kyllä sellainen olo, että tänne palaisin mieluusti uudestaankin. Joskus talvella kellarissa olisi ihana juoda kuumaa glögiä ja lukea kirjaa hämäränhyssyssä. Nythän me lähinnä paahdoimme kaupungissa ja kohteissa, joten varsinaiselle majoitusfiilistelylle jäi harmittavan vähän aikaa.

 

Tallipiha

Tallipiha on sympaattinen, vanhanajan henkeä hehkuva alue, jossa voi tehdä ostoksia tai käyskennellä muuten vain ympäri vuoden. Tallipiha on osa Tampereen historiaa. Finlaysonin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin pihan rakennuksissa toimii pieni, somia putiikkeja, joissa myydään esimerkiksi paperitavaraa, käsitöitä, kosmetiikkaa ja koriste-esineitä.

Erityisesti mieleen jäivät Nooran putiikki, josta ostin kauniin maljakon, sekä ihanaihana Suklaapuoti, joka toimii myös Tampereen Kauppahallissa.

Finlaysonin alue (& Finlayson Art Area)

Muistan joskus teininä pyörineeni Finlaysonin alueella lähinnä Plevna-leffateatterin ja Siperia-ostoskeskuksen karkkikaupan vuoksi, mutta nyt historiallinen alue vasta onkin herännyt eloon. Kauniiden rakennusten suojista löydät esimerkiksi Finlaysonin vanhimman myymälän sekä muita putiikkeja, ja alueella järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia.

Nyt kesällä alueelle kannattaa suunnata ensisijaisesti Finlayson Art Area:n vuoksi, kun Suomen suurimpiin lukeutuva taidetapahtuma toteutetaan seitsemännen kerran tehdasalueella ja katoilla. Elokuun loppuun saakka auki olevaan näyttelyyn on vapaa pääsy ja se yhdistää 17 eri taiteilijan teoksia eri tiloihin. Itse ihailimme erityisesti muotoilija-taiteilija Birger Kaipiaisen teoksia.

Aleksis Kiven Kadun design-myymälät

Tampereen keskustaan, Aleksis Kiven kadulle on muodostunut design-liikkeiden keskittymä. Jos Tampereella haluaisi ylipäänsä tehdä reilusti ostoksia, saisi varata useamman päivän. Me valkkasimme vain muutaman liikkeen, sillä emme varsinaisesti olleet ostohousut jalassa liikkeellä, joten pari tuntia riitti hyvin.

Seele on hyväntuulinen kivijalkakauppa, joka keskittyy kotimaiseen, vastuulliseen designiin; vaatteisiin ja asusteisiin. Myynnissä on tuotteita muun muassa seuraavilta brändeiltä: Aarre, Kaiko, Ivana Helsinki ja Puuvillatehdas. On mukava ja kestävä lisä, että yli 100 euron tuotteisiin tehdään pienet korjausompelut kaupan päälle. Asiakaspalvelu oli Seelessä erinomaista ja saimmepa lainata heidän sohvaansa imetysstoppiinkin.

Palmroth myy Suomessa tehtyjä saappaita, jalkineita ja laukkuja. Tuotteissa yhdistyy kauneus ja käytännöllisyys, sekä vastuullisuus: lähituotanto on tärkeä osa yritystä, joka jatkaa perheen yli 90-vuotista historiaa kenkien suunnittelijana ja valmistajana. Olen itse kävellyt yhdet Palmrothit puhki, mutta nyt hankin syksylle uudet nilkkurit, jotka pääsevät käyttöön kelien viiletessä.

Lillan Hotel Café Butik

Viime vuonna olimme Lillanissa yötä (paikka on aina yhtä fantastinen), mutta tällä kertaa kävimme siellä vain aamiaisella. Oli ihana käpötellä paikan päälle kävellen, sillä perille ei ollut edes kilometriä majapaikaltamme.

Lillanissa tarjoillaan ihana aamiainen, jonka saa tilattua karsitumpana ja runsaampana versiona. Suurina aamiaisihmisinä valitsimme tietysti runsaamman version. Istuimme pihalla omenapuun varjossa melkein kaksi tuntia, ja nautimme kesäpäivästä, joka oli kerrankin vähän viileämpi kuin kaikki nämä lukuisat hellepäivät tänä kesänä.

Café & Bar Katto

Parhaat näkymät Tampereella tuli tällä kertaa koettua Café Katolla, joka sijaitsee myös Finlaysonin tehdasalueella. Maisemia voi ihailla moneen suntaan samalla, kun juo drinkkiä tai nauttii pienestä ruoasta tai vaikka kakkupalasta. Joimme todella hyvät mojito-mocktailit, ja suosittelinkin tätä mieluummin drinkkejä ja pientä purtavaa, kuin varsinaista aterointia varten.

Valkoinen Puu

Kakkutaivas! Oh! Tänne pitää päästä uudestaankin, sillä kakut sulivat suuhun. Valkoinen Puu tarjoilee myös juomia ja suolaista syötävää, mutta itselleni jäi mieleen lähinnä Key Lime Pie. Kahvilassa on valoisa, skandinaavinen tunnelma, ja pihan terassilla on hyvin tilaa esimerkiksi lastenvaunuille.

Valkoinen Puu -kahviloita on Tampereen lisäksi myös Seinäjoella, Kauhajoella ja Jyväskylässä. Kannattaa muuten tutustua myös yrityksen tarinaan, joka on melkoinen!

Puutarha / Ravintola Muusa

Ravintola Muusan Puutarha on Olympia Korttelissa sijaitseva värikäs ja viihtyisä terassiravintola, jossa on vähän sellainen festari-henkinen meininki. Ruoka on tosi hyvää, mutta moni tulee paikan päälle ihan vain nauttimaan juomista ja rennosta tunnelmasta. Menussa on huomioitu hyvin kasvissyöjät, vegaanit ja gluteenittomat, ja ruoat ovat myös visuaalisesti näyttäviä.

Me olimme vauvan kanssa liikenteessä, mutta monelle vauvalle Puutarhan äänenvoimakkuus voi olla liikaa. Parhaimmillaan paikka on varmasti ilman muksuja, hah. Täältä löysimme itsemme jo toista kesää peräkkäin, ja niin on löytänyt moni muukin, sillä paikka on tosi suosittu. Vierailijaprofiili on oman empiirisen tutkimuksen mukaan hauskan geneerinen, 25–40-vuotiaita kaupunkilaisia, vaikka joukkoon mahtuu toki muitakin.

4 vuodenaikaa -ravintola

Viimeisen päivän aamiainen nautittiin Tampereen Kauppahallissa, joka on avattu käyttöön 1901. Aamiaispaikaksi valikoitui klassinen 4 vuodenaikaa -ravintola, joka tarjoilee ranskalaista aamiaista ja lounasta. Miljöö on kaunis ja nostalginen, ja ravintolassa istuessaan tuntuu, kuin hyppäisi aikakoneella menneeseen Pariisiin.

Aamiainen oli herkullinen ja tarkkaan valikoitu setti, johon kuului erikoiskahvi, tuorepuristettu appelsiinimehu, croissant hillolla sekä egg benedict lihalla, kalalla tai kasviksilla. Halutessaan erikseen sai tilata myös päivän juuston. Olin lounastanut täällä ennenkin, mutta nyt pääsin myös aamiaisen makuun. Ravintolan vahvuuksia on upea tunnelma ja kuratoitu, laadukas menu tarkkaan valituilla raaka-aineilla ja ruokakomponenteilla.

OHHOH! Mikä lista tästä syntyikään. Toivottavasti tästä on jollekin iloa, etten nyt aivan syyttä suotta sopertele näitä reissuvinkkejäni teille.

Olenkin jo useaan kertaan, useana vuonna kertonut, mutta mielestäni Tampereen seutu on valloittavaa ja yllätyksellistä. Koko ajan tapahtuu, koko ajan kaikki muuttuu, eikä kaupunki jää nuhruisena muistuttamaan vanhaa versiota itsestään.

Heitin itse somessa ilmoille idean, että tekisin jonkun kanssa kotivaihtarit syksylle, jotta pääsisimme nauttimaan Tampereesta vähän pidemmän kaavan kautta. Saa nähdä, tuleeko tämä toteutumaan, sillä syksyllä pitää tietysti päästä Lappiinkin ruskaa ihailemaan. Mutta jos ei tänä vuonna, niin ainahan sitä voi jättää haaveita hautumaan tulevaisuuden varalle.

Se on ainakin saletti, että täältä minut löytää taatusti lomailemasta tulevaisuudessakin.

Manse-morot!
Henriikka

Pyöräretki Tampereen seudulla, PyhäNäsi – Järvien reitillä

Kaupallinen yhteistyö:  Lakesperience & Visit Tampere

Tein pari viikkoa sitten aikuisiän ensimmäisen pyöräretkeni, kun olimme polkemassa Tampereen seudulla PyhäNäsi-reitistön Pyhä-reittejä.

Retki kesti kolme päivää ja kaksi yötä, jonka jälkeen otimme vielä vuorokauden kaupunkiloman Tampereella. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin nimenomaan tähän fillariretkeen Tampereelta Kangasalle sekä Valkeakoskelle ja sieltä Lempäälän ja Nokian kautta takaisin.

Järvien reitti oli upea kokemus. Kaiken lisäksi sää suosi aivan mielettömällä tuurilla, kun saimme lähes kaiken aikaa polkea sinisen kesätaivaan alla. Pyhä- ja Näsijärvi ovat reitistön keskiöjuttu, jonka ympäriltä Pirkanmaa avautuu niin luontokohteina, historiallisina kartanoina ja kulttuurina kuin maatilaelämänäkin.

Kokemuksen perusteella pyöräretkeily menee ihan heittämällä jatkoon!

Reitistä ja retkestä:

Kolmen päivän reissumme oli rento, mutta kuitenkin myös selkeästi fyysinen. Välipäivä oli rennompi, mutta erityisesti ensimmäisenä ja kolmantena päivänä sai jo ihan kunnolla polkea. Rentous tuli pikemminkin siitä, että nukuimme sisämajoituksissa, söimme hyvin ja pysähtelimme kuitenkin usein ihastelemaan paikkoja ja nauttimaan kesä-Suomesta.

Aivan jokaiseen stoppiin ei kuitenkaan ollut aikaa, joten vielä enemmän rentoutta kaipaava tai vähemmän sporttipyöräilystä nauttiva valitsee vieläkin löyhemmän aikataulun. Meille retki sopi tällaisenaan erinomaisesti, joten jos koet samaistuvasi minun ja poikaystävän meininkiin, voin suositella tätä tehtäväksi aivan tällaisenaan. Supersporttaaja lisää tietysti tähän kilometrejä vielä päälle.

PyhäNäsi-reitistön sivuilta (ja fyysisestä kartasta) pääsee suunnitelmaan haluamansa reitin aivan juuri sen mittaiseksi ja oloiseksi kun tahtoo. Myös päiväretkimahdollisuuksia on vaikka miten paljon ja suurin osa vastaantulijoistamme olivatkin juuri tällaisia päiväretkeilijöitä ilman fillarilaukkuja tai muita kantamuksia.

Kirjoitan nyt melko yksityiskohtaisesti oman reittimme, niin saatte vähän kiinni siitä, kuinka päivät rakentuivat. Lisään loppuun tietoa pyöristä, pyörälaukuista ynnä muusta ja kysyä saa vapaasti! Reitti oli vaihtelevasti hiekkatietä ja asvalttia, vaihtuvalla tunnelmalla ja maisemilla. Isomman tien laitaa tarvitsi onneksi polkea vain aivan pienen hetken.

PyhäNäsi – Järvien reitti
3 päivän pyöräretki Pyhä-reittiä pitkin (yhteensä noin 185 km)

Päivä 1:
Tampere-Kangasala-Valkeakoski (yhteensä noin 75 km)

~10.00  Saapuminen Tampereen rautatieasemalle ja lähtö reitille

Pyrähtelimme aina välillä vähän reitiltä ulos, sillä esimerkiksi Tampereen Nekalan siirtolapuutarha houkutti vierailemaan. Aivan supersuloinen paikka! Muutenkin suosittelen kyllä katselemaan karttaa avoimin silmin, sillä uimarannat ja muut ihanat stopit odottelevat käymään.

Reitti on kyltitetty katutolppiin pienillä sinisillä kylteillä, joita seuraten pääsee pitkälle, jopa perille. Rinnalla kannattaa kuitenkin olla kartta ja esimerkiksi puhelimen maasto-app, sillä luonnollisesti kyltit saattavat välillä joutua ilkivallan kohteeksi, peittyä kasvavaan heinikkoon tms. Välillä vauhdissa jonkun myös vain yksinkertaisesti missasi.

~12.30 Lounas Kahvila-Ravintola Kaivannon keitaassa

Hiilaritankkaus tuli tarpeeseen, joten otimme lounaan Kangasalan Kaivannon keitaassa. Poikaystävälle kasvisburgeria, minulle pestopastaa. Tien viereinen paikka on vähän meluisa, mutta Längelmäveden järvinäkymät antavat paljon anteeksi. Olin yllättynyt, miten suuri valikoima ravintolassa oli. Tällainen lihaton keliaakikkokin sai useamman mahdollisen vaihtoehdon keittiössä häärivältä kokilta. Anniskeluoikeudetkin olisi löytynyt, mutta siirsimme sellaiset nautiskelut suosiolla iltaan.

~13:30 Vehoniemen automuseo ja näkötorni

(Tampere – Vehoniemi, n. 30 km)

Kangasalla on aivan upeita harjumaisemia, joita pääsee ihastelemaan muun muassa söpöstä, punaisesta Vehoniemen näkötornista (pari sataa metriä Kaivannon keitaalta).  Itsehän huomasimme tornista reissun ensimmäiset ja ainoaksi jääneet sadepilvet, minkä jälkeen alkoikin pian sataa. Juoksimme sadetta pakoon kiertämään automuseon (vapaaehtoinen pääsymaksu), joka osoittautui yllättävän mukavaksi kohteeksi jopa tällaiselle ”ei-autoihmiselle”. Parasta oli kuitenkin kahvilan antimet, kahvit gelatoineen ja munkkeineen.

Kahvittelujen jälkeen sade jatkui edelleen pienen hetken. Emme olleet ottaneet hyvän sääennusteen vuoksi lainkaan vedenpitäviä jalkineita mukaan, joten sujautimme kengät muovipusseihin. Yllättävän toimiva ratkaisu, vaikka näyttikin varmaan vähän ääliömäiseltä.

~15:00 Vierailu Strutsitila Syrjysellä

(Vehoniemi – Strutsitila Syrjynen, n. 8 km)

Nämä ovat juuri sellaisia yrityksiä, jotka pitää vaan puskaradion tai muun sattuman kautta kuulla, että eksyy perille. Lähes jokaisessa pysähdyspaikassa kuulimmekin perin tutun lauseen ”Emme oikein markkinoi mitenkään..”

Ensinnäkin, yllä näette hienon esimerkin hyvin toimineista goretex-kengistäni.

Toiseksikin, strutsit ovat kyllä aivan älyttömiä eläimiä! Miten ne voivat olla niin huvittavia? Pitkän lipputangon päässä nököttää minipieni pää, ja lipputanko on kiinni höyhenpallurassa. Juokseva strutsi se vasta huvittava onkin! Ja nopea, se voi juosta jopa 65km/h-vauhdilla. Strutsien lisäksi muutaman euron pääsymaksulla voi nähdä kuusipeuroja, Ahvenanmaan lampaita, riikinkukkokyyhkyjä, kääpiökoch-kukkoja, vuohia, kanoja ja pupuja. Oman sydämeni veivät nuo kuusipeurat eli ”bambit”.

Kolmanneksi, fiilistelin suuresti Strutsitila Syrjysen slogania: ”Ei nyt ihan Afrikka mutta kuitenkin…”

~16:30 Pälkäneen Rauniokirkko

(Strutsitila Syrjynen – Pälkäneen Rauniokirkko, n. 3 km)

Täällä minun on pitänyt käydä pitkään, niin upealta ja omituiselta tämä katoton kivikirkko näyttää tielle saakka. Pälkäneen Rauniokirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana. Kirkon katto sortui 1890 raivonneessa myrskyssä, mutta esimerkiksi vihkimisen tai muun perhejuhlan siellä voi järjestää edelleen, ja välillä siellä pidetään myös jumalanpalveluksia tai konsertteja.

(Pälkäneen Rauniokirkko – Valkeakoski, n. 32 km)

~19.00 Majoittuminen Haave Apartments (Valkeakoski)

Viimeisen pyöräilypätkän poljimme pysähtymättä, sillä iltahuili Valkeakoskella kuulosti ihanalta. Vietin lapsuudessa paljon aikaa Valkeakoskella, sillä serkkujen perhe asui siellä, ja oli hauska palata kaupunkiin tsekkaamaan, muistanko enää yhtään mitään. No, en muistanut.

Ensimmäisen yön majoitus oli kauniissa ja valoisassa Haave Apartments-yksiössä, joka on rakennettu ihan peruskerrostaloon kaupungin keskustaan. Haave Apartments on Tampereella toimivan Dream Hostel & Hotel majoitusliikkeen pikkusisko. Puhdasta, helppoa, tyylikästä. Check-in tehdään omatoimisesti netin välityksellä, joten säätökin on minimoitu.

~20:00 Illallinen Ravintola Rusticheria Stellassa

Ai että mikä fiilis oli päästä syömään! Loppupätkä Valkeakoskelle oli leppoisaa asvaltti-pyörätietä ison tien vierellä, mutta mäet alkoivat jo lopuksi tuntua reisissä, kun pidimme vauhtia yllä illallista ajatellen.

Ravintola Stella oli erittäin hyvä kokemus. Ehkä oma ennakkoluuloinen mieleni myös vähän yllättyi siitä, millaisen ruokaelämyksen Valkeakoski pystyi tarjoamaan. (Tyhmä minä.) Ruoka oli hyvää, ja palvelu erinomaista. Stella tarjoilee italialaisia makuja lähiruokaa kunnioittaen. Arki kun oli, ravintola oli melko tyhjillään, mutta kuulemma etenkin viikonloppuisin tosi suosittu.

Päivä 2:
Valkeakoski-Visavuori-Lempäälä (yhteensä noin 35 km)

~8.00 Huomenta!

Oltiin fiksuina käyty hakemassa aamiaistarpeet illallisen jälkeen jääkappiin odottamaan, niin saatiin luotua ihana kesäaamiainen asunnolle, sänkyyn saakka.

Toinen päivä oli selkeästi kahta muuta kevyempi, joten ei tarvinnut aivan kukonlaulunaikaan herätä, vaikka moni varmasti kauhistuu kahdeksastakin.

~9.00 Riippusiltojen reitti (3,3 km)

Päätimme ennen varsinaiselle reitille lähtöä käydä vielä kiertämässä Valkeakoskella kovasti kehutun Riippusiltojen reitin. Kävellen reitti olisi ollut ehkä vielä mukavampi, sillä pyörien roudaaminen useiden siltojen liuskoja pitkin oli paikoitellen haastavaa, mutta kiertämisen arvoinen se joka tapauksessa oli. Sitä paitsi oli kiva nähdä vähän enemmän Valkeakoskeakin, vaikka visiitti jäikin kovin lyhyeksi, niin kuin ne tuppaavat tällaisellä kiertely-taktiikalla aina jäämään.

~9.30 Lähtö Valkeakoskelta

~10.15 Vierailu ja lounas Ilolan maatilalla

(Valkeakoski – Ilolan maatila, 11 km)

Voi olla, että Ilolan maatilalla söimme koko reissun parhaan aterian. Lähiruokalounas nokkoslettuineen, salaatteineen, rieskasämpylöineen ja kaikkineen oli kotiruokaa rakastavan unelmapläjäys. (Ruoka kannattaa tilata etukäteen, vaikka myös spontaanisti paikalle pelmahtaneellekin löytyy kuulemma aina jotain.)

Ennen ruokaa pääsimme kuitenkin kiertämään maatilaa. Valtavat sonnit pelottivat yllättävän paljon, kun niitä pääsi vierestä ihailemaan. Parempaa pataa olin muun muassa Pipsa-koiran, pupujen ja lampaiden kanssa.

Ilolassa on myös majoitusmahdollisuuksia, ihana hirsitalo muun muassa, joten tämäkin olisi ollut oiva majoitusvaihtoehto.

~13.30 Visavuori

(Ilola – Visavuori, 19 km)

Visavuori oli taas yksi sellainen paikka, josta tuli olo, että miksen ollut ikinä käynyt tai juuri kuullutkaan?

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee. Lisäksi Visavuoresta löytyy Kari-paviljonki eli museo, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä ja ajoittain vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelyiden rinnalla toimii myös pieni museokahvila ja -putiikki. Itse miljöökin on erittäin kaunis ja idyllinen kallioineen, mäntyineen ja järvineen.

Kävimme ensin Kari-Palviljongissa, jossa ihailin ensin taiteilijan maalauksia ja muita töitä kuin sarjakuvia. Onneksi näin päin, sillä sarjakuviin päästyäni meni maku Suomalaisesta niin rajusti (uskomaton rasisti), etten ehkä olisi nauttinut muustakaan taiteesta tämän jälkeen yhtä lailla.

Myös taiteilijakoti ja ateljee salpauttivat hengen. Vanhan ajan tunnelma on aina niin käsinkosketeltavaa, ja valtavankokoiset patsaat loksauttavat kyllä suun auki. Täällä tuntui kuin ei olisi ollut Suomessa lainkaan.

15:00-17:20 Hopealinjoilla risteillen Visavuori – Lempäälän kanava

PyhäNäsi-reitistöä voi vähän soveltaa kulkien osan matkasta laivalla. Hopealinja kulkee Hämeenlinna-Tampere-välillä, mutta itse hyppäsimme kyytiin nimenomaan Visavuoren rannasta.

Laiva kulkee tällä reitillä kesäaikaan aina tiistaisin. Liput on hyvä hankkia netistä etukäteen, jotta varmistaa paikkansa paatissa. Pyöristä ei tarvinnut edes satulalaukkuja irrottaa, ja työntekijät kantoivat pyörät turvallisesti mukaan matkaan, kun me jo kiipesimme aurinkokannelle siemailemaan kahvia ja konjakkia. Classic.

Erityisesti tässä kohtaa kiitimme säänhaltijaa, että aurinko pysytteli visusti taivaalla.

~17.30 Majoittuminen, illallinen ja sauna Vaihmalan hovissa

(Lempäälän kanava – Vaihmalan Hovi, 4 km)

Toisena päivänä saimme kunnon pitkän illan hemmotteluineen Vaihmalan hovissa, Lempäälässä. Vanajaveden rannalla sijaitseva kaunis ja romanttinen kartano tarjoaa niin yöpymis-, ruoka- kuin hieronta- ja hoitomahdollisuuksia. Pihalla aitassa toimii soma putiikki, ja paikka on myös suosittu kokous- ja juhlatarkoituksiin.

Me majoituimme ruusukuvioisessa huoneessa ja nautimme mielettömän hyvän illallisen Vaihmalan hovin omassa ravintolassa.

Meille oli työmatkan puitteissa varattu ja lämmitetty valmiiksi rantasauna, ja ihmetys oli melkoinen kun ruoan jälkeen löysimme paikalle: ajanpatinoima, upea sauna porealtaineen ja rantalaitureineen on kuulemma yleensä polttari-, kokous- tai muussa ryhmäkäytössä. Se oli helppo uskoa, kun pötkötti ruhtinaallisesti parinkymmenen hengen saunassa. Saipa ainakin omaa tilaa.

Koska neroja olemme, olimme tilanneet ennen saunaa vielä yöpitsat huoneeseemme odottamaan. Parasta.

Päivä 3:
Lempäälä-Vesilahti-Nokia-Tampere (yhteensä noin 75 km)

10.00 Lähtö Vaihmalan Hovista

Ihanan aamiaisen (sai tilata annoksen listalta, tuntuu aina luksukselta!) ja rauhallisen aamun jälkeen lähdimme polkemaan viimeisen päivän etappeja. Oli kiva fiilis, että viimeisellekin päivälle riitti fillaroitavaa mutta myös intoa.

Löysimme Vesilahdelta aivan ihanan uimarannan maasto-appia tsekatessamme, joten emme voineet jättää aamupäiväuinteja väliin, vaan kurvasimme reitiltä hiekkatielle uimaranta-kyltin löydettyämme.

~12:00 Laukon kartano

(Vaihmalan Hovi – Laukon kartano, 30 km)

Yksi reissun yllättäjiä oli Laukon kartano. Olin paikasta kyllä kuullut, mutten koskaan vieraillut enkä tiennyt myöskään, mitä kaikkea se pitää sisällään.

Laukko on historiallinen kartano, joka avautui vieraille muutama vuosi sitten. Sen yhteydessä toimii puoti, kahvila, ravintola, iso kesäterassi ja sen lisäksi tiloissa on monia korkealaatuisia näyttelyitä (tänä kesänä Petri Ala-Maunuksen, Anni Leppälän, Viljami Heinosen, Erika Adamssonin, Virpi Kannon ja Tapani Kokon).

Söimme ison lounaan, kiersimme hartaudella näyttelyitä ja kuuntelimme puistossa kartanonrouvan kertomuksia Laukon historiasta. Olimme ihmetelleet alkuun, miten täällä saisi kulutettua pari, kolme tuntia, mutta se menikin aivan hujauksessa, ainakin tällaisella hyvällä säällä, kun puiston rantatuolissa pystyi siemailemaan kuohuvaa.

~16.30 Päiväkahvit ja evästauko Café Hinttalassa

(Laukon kartano – Nokia, 33 km)

Viimeinen pidempi etappi oli pitkä, mutta sujui vikkelästi maisemia ihaillen ja kaikesta nauttien. Ylipäänsä koko reissun ajan pyöräilystä oli sellainen olo, että kilometrit taittuivat ihmeen kepeästi. En usko, että olen koskaan pyöräillyt päivässä ennen yli 40 kilometriä, mutta nytpä tuli sekin muutettua. Iltaisin alkoi toki jaloissa painaa aina enemmän, kun yhtäkkiä tajusi fillarilaukkujen painon ja pyöräillyt kilometrit. Äkkiäkös väsymys kuitenkin aina talttui illallisen ja iltarauhan äärellä.

Nokialta löytyi aivan superkiva kahvittelupaikka, Café Hinttala. Vanhojen hirsirakennusten sisäpihalle tehty terassi ja kahvila palveli erinomaisesti ja myös vegaani- ja gluteenittomia vaihtoehtoja riitti. Museoalueen kauniissa miljöössä olisi istunut pidempäänkin.

~18:00 Perillä Pyynikin Munkkikahvilassa

(Nokia – Pyynikin munkkikahvila, 13km)

Hurraa hurraa! Perillä määränpäässä. Vajaa parisataa kilometria jaloissa tuntui yllättävän vähän, kun kipusimme portaita pitkin Pyynikin näkötornille ja munkkikahvilalle, vaikka vähän ennen loppua meinasinkin vähän uuvahtaa Tampereen Pispalan mäkiseen maastoon. Uuvahdus oli kuitenkin pikemminkin henkistä kuin fyysistä. Pyynikillä oli tällä kertaa niin pitkät jonot, että siirsimme munkittelut seuraavaan kertaan ja jatkoimme polkien Lillan Boutique Hotellille.

Oli huippu retki, jota uskallan kyllä lämpimästi suositella. Voisin itsekin hyvin kuvitella, että lähtisin reitistölle uudemmankin kerran, toisenlaista reittiä kokeilemaan.

Pyöristä ja pyörälaukuista:

Me olimme liikenteessä Pelagon retkipyörillä: minulla Airisto Outback ja poikaystävällä Hanko Outback. Reitti oli asvalttia ja hyväkuntoista hiekkatietä tai muuta metsätietä, ei siis mitään kovin maastoisaa. Meidän pyörissä ei ollut jousituksia, eikä sellaisia tarvittukaan, nämä olivat aivan erinomaiset juuri tällaiseen retkeilyyn, mutta tosi monenlaisella pyörällä varmasti pärjää. Aivan ohuenohuet renkaat saattavat olla hankalat hiekkateillä.

Pyörälaukkuina meillä oli vanhat ja edulliset, muutaman kympin laukut, joihin lyhyen sateen ajaksi viritimme sadesuojat päälle. Laukut toimivat oikein hyvin. Ehkä joskus panostamme arvokkaampiin ja laadukkaampiin, mutta näillä fillarointimäärillä ja tällä pyöräräretkikokemuksella sellaiselle ei ole vielä mitään tarvetta.

Pyörä junaan:

Intercityyn pyörälle tulee varata ennakkoon paikka. Hinta on 5€. Pyörän saa 50 sentin kolikolla lukittua telineeseen. Lähijunissa on pyörille omat paikkansa, joihin pyörän saa lukollaan omalla lukolla. Lähijuniin pyörien tuominen on ilmaista, eikä varausta tarvita etukäteen.

Mitäs sanotte? Houkuttelisiko lähteä kokeilemaan pyöräretkeilyä vaikka vielä tänä kesänä tai syksynä? Miksi, miksi ei?

Itse yllätyin kyllä isosti Pirkanmaasta ja Tampereen seudusta, sillä vaikka olen siellä paljon aikaani viettänytkin, on maaseutu itselleni tuntemattomampaa. Siinähän vierähti tunnit noin vain ohi, kun ihaili vanhoja hirsitaloja ja maalaistönöjä.

Yllättävän helpolta koko homma myös tuntui, eritoten nyt, kun telttaa eikä ruoka- tai makuukamppeita kantanut mukanaan. Tällainen vastaavanlainen fillarointireissailu voisi jatkossakin olla se oma juttu, vaikka joskus olisi toki kiva kokeilla myös ottaa teltta tarakalle matkaan.

Yllättävän vähän näkyi virtaviivaisia pyöräharrastajia lukuun ottamatta muita pyöräilijöitä reitillä. Taisimme myös olla ainoat retkipyöräilijät tienoolla. Joten ihan vinkkinä vaan, että teille kyllä mahtuu, ja kotimaa on täynnä löytämättömiä aarrepaikkoja.

-Henriikka

Lue lisää:
PyhäNäsi – Järvien Reitti
Visit Tampere