Kesätekemistä Kangasalle ja Tampereelle

4
–
matkustus, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Visit Kangasala

Vietimme alkuviikon Tampereen seudulla, Tampereella ja Kangasalla. Tampereen seutu alkaa olla useiden Tampere-lomien vuoksi jo aika tuttu, mutta silti aina löytyy aivan hirveästi kaikkea uuttakin. Tälläkin kertaa tajusin, etten ollut monessakaan käymässämme paikassa aiemmin vieraillut.

Nauratti, kun kirjoitin Instagramiin, että ”yhtäkkiä täällä on vaan ratiovaunukin!” Sain kommenttitulvan tamperelaisilta, että kolme vuotta rakennustyömaan keskellä asuneena ei tunnu, että ”yhtäkkiä”. Hah, näin ne perspektiivit vaikuttavat.

Viime vuonna pyöräilimme Pirkanmaalla PyhäNäsi-pyöräreitistöä ja pidimme treffipäivän Tampereella. Tänä kesänä olimme aivan kaupunkilomalla. Emme kuitenkaan tyytyneet vain yhteen kaupunkiin, vaan Tampereen lisäksi vietimme aikaa Kangasalla, vajaa puolen tunnin matkan päässä Tampereesta. Siinä missä Tampereella pääsi kiinni elämykselliseen, elävään kaupunkiin, tarjosi Kangasala kuvankauniita harjumaisemia, maaseutuelämää ja taidetta.

Ajattelin, että kokoan kaikki vinkit ihan tällaiseksi napakaksi, klassiseksi listaksi. Jos reissufiilistelyä kaipaa enemmän, niin Instagramin (@aamukahvilla) kohokohdista löytyy koko reissustoori tallennettuna. Jaan nämä vinkit nyt kaupungeittain käytännön vuoksi, vaikka itse pidimmekin Tampere-päivän kahden Kangasala-päivän välissä: ensin löydät Kangasala-vinkit, sen jälkeen on vuorossa Tampere (kuvat tulevat aina ennen kohde-esittelyä ja kohteiden otsikoita klikkaamalla pääsee lukemaan paikoista lisätietoa). Tarinoiden lisäksi on melkoinen kesäkuvapläjäys tiedossa!

Kangasala

Haaviston Luomutila (Heikin Leipä)

Me tulimme Haaviston Luomutilalle melomaan. Halusimme testata, mitä mieltä 3-kuukautinen Tikku olisi melomisesta, kun moottoriveneily on mennyt niin hienosti. Valitettavasti oli hivenen liian kuuma päivä lämpimille pelastusliiveille, joten pidempi melontareissu jää tulevaisuuteen. Sain kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa kajakkiakin ja tutustua paikkaan muuten, joten ei ollut turha reissu!

Saarikylien sydämestä löytyy Haaviston luomutila, joka on toiminu jo 1500-luvulta lähtien. Pieni kotileipomo Heikin Leipä myy ruisleipää ja muita maatilan tuotteita sympaattisesta puotikahvilasta lauantaisin. Ruisleivän juuri on Suomen vanhin, 1700-luvulta.

Kesällä paikka herää eloon, kun käytettävissä on myös kesäterassi ja parvigalleria, ja pihalta löytyy kanoja sekä kanoottien ja SUP-lautojen vuokrausta. Täällä on myös kesä-keskiviikkoisin lähituotteiden iltatori ja pihapiirin rakennuksissa on maalaismajoitusta ja vuokrasaunamahdollisuus.

En tiedä kuinka moni teistä muistaa legendaarisen lastenohjelman, Herra Heinämäen? No muistatte tai ette, niin tiedoksi, että ohjelmaa kuvataan juuri täällä.

Vehoniemen näkötorni ja automuseo

Kangasalla on jopa kaksi automuseoa: Vehoniemen automuseo sekä Mobilia. Sitä en osaa sanoa, miksi näin on, mutta sen tiedän, että Vehoniemeltä saa myös herkullisia munkkeja sekä ihanaa jäätelöä. Automuseo on yllättävän kiva jopa tällaiselle ei-autoihmiselle, sillä autot ovat sellaisia historiallisia; söpöjä ja värikkäitä. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen. Täällä viihtyvät varmasti lapsetkin.

Vehoniemessä on mukava paikallistunnelma, ystävällistä asiakaspalvelua ja hyvät tarjoilut. Pihalla on myös näkötörni, joka on mielestäni paikan parasta antia: tornista näkyy upeat harjumaisemat yli Kangasalan vesien. Jos on enemmän aikaa, pääsee parkkikselta myös kolmen kilometrin mittaiselle luontopolulle.

 

Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila

Kangasalan keskustasta kävelymatkan päästä nousee Kirkkoharju, jonka päällä on hieno funkkis-näkötorni. Paikallisten ja turistien iloksi tornille on avautunut myös viime vuonna rakennettu kahvila, josta saa kakkua, jäätelöä, jääteetä ja muuta kesäistä syötävää. Meillekään ei ennättänyt tulla liian suuri koti-ikävä, kun saimme nauttia paikan päällä Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöitä.

Kirkkoharjulta avautuu maisemat moneen suuntaan. Kangasalan tunnetuin taiteilija Einar Ilmoni maalasi kuulemma harjun juurella, vanhan lukion pihalla sijainneessa ateljeessaan. Kahvilalle ja tornille pääsee niin jalkaisin kuin autollakin. Paikka on viihtyisä, ja maisemat ovat täälläkin tosi hienot.

(Jos nämä kaksi näkötornia ei vielä riitä, Kangasalla on vielä muitakin. Jos aikaa olisi riittänyt, olisimme suunnanneet vielä Haralanharjun näkötornille.)

Arboretum Frick

Tämä paikka ällistytti! Frickin pariskunnan valtava 3,2 hehtaarin yksityispiha on avattu nyt vierailijoille parina päivänä viikossa. Arboretumissa on yli 800 alppiruusu- ja atsaleapensasta, sekä 250 eri puulajia tai -lajiketta ja noin 300 eri pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Paikka jakaantuu maisema- ja metsäpuutarhaan, joihin Erkki Frick on panostanut jo usean vuosikymmenen ajan. Pihapiirissä toimii myös kahvila, ja ryhmäkierroksiakin järjestetään.

Itse huomasin lumoutuvani erityisesti metsäpuutarhanpuolesta. Ei voi mitään, metsässä on aina aivan oma lumonsa, vaikka pääosin kuljeskelinkin ihan perusmetsissä. On kyllä omat puutarhapiipertelyt vielä aika kaukana tällaisesta asteen prämeämmistä pihapiireistä.

Tam-Silk -tehtaanmyymälä

Tuskin olen ainoa, jolle kangasalalainen Tam-Silk tuli tutuksi nerokkaasta nokittelusta IKEAlle ja Finlaysonille? Markkinoinnin ammattilaiset hehkuttivat pari vuotta sitten kotimaisen firman markkinointitemppua. Halusimme käydä katsomassa, mitä kyseinen firma tekee onnistuneen markkinoinnin lisäksi.

Tam-Silk tekee Suomessa pääosin luonnonmateriaalista valmistettuja vaatteita ja asusteita. Me ostimme puolison kanssa molemmat villa-silkkiset pitkät bokserit, jotka ovat varmasti aivan loistot tulevan talven hiihtoreissuille. Lisäksi ostin Neulomon biker-sortsit. Tam-Silk-brändin lisäksi tehtaanmyymälässä myydäänkin myös Neulomo- ja Kalsarit-brändien tuotteita.

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Muutama vuosi sitten Kangasalan keskustaan nousi valtava, ruskea rakennus. Toisten mielestä se on ruma ja ruosteinen rötiskö, kun taas toiset nimittävät sitä arkkitehtuuriseksi helmeksi. Vaikka ymmärrän kyllä keskustelun molemmat puolet, kuulun kuitenkin itse fiilistelijöiden kerhoon. Rakennus on Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö-taidemuseo, jossa on pysyvän Pyykkö-näyttelyn lisäksi vaihtuvia, korkealaatuisia näyttelyitä.

Tällä hetkellä näyttelytiloissa toimii lappilaisen Reidar Särestöniemen näyttely. Olimme siitä aivan fiiliksissämme, sillä kävimme viime kesänä Kittilässä Särestöniemen museossa ja vaikutuimme teoksista, sekä taustalla olevista aatteista kovasti: luonnonsuojelu ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat taiteilijan sydämenasioita. Näyttely päättyy syyskuun lopussa, joten vielä ennättää hyvin.

Kulttuuriravintola Jalmari

Kangasala-talolla toimii myös Kulttuuriravintola Jalmari, jossa söimme illallista saapumispäivänämme. Ravintola on tosi rento, ja asiakaspalvelu oli hyväntuulista. Istuimme pihalla terassilla, ja Tikku pötkötteli viltin päällä pöydällä. Ruoka oli hyvää, ja mukavaa oli, kun Särestöniemen kunniaksi jälkkärilistalle oli erikseen laadittu hänen inspiroimansa jäätelö: karpalo-kinuski. Eniten kehuja meiltä sai grillijuustosalaatin juusto, joka oli aivan läheltä Heikkilän Juustolasta, Pälkäneeltä.

Ravintola Paakari

Täällä oli pitänyt käydä jo pitkään, mutta nyt vihdoin onnisti! Ravintola Paakari on valittu useasti Suomen ravintoloiden top 50 -listalle. Paakarin alakerrassa toimii kahvila-konditoria, ja yläkerrassa ravintola. Ravintolassa kaikki ruoka on lähtökohtaisesti gluteenitonta ja laktoositonta, mikä tietysti lämmitti keliaakikon sydäntä.

Ravintolan tunnelma on vanhanaikainen, jopa pysähtynyt, josta nautin kovasti. Palvelu oli välitöntä, ja ruoka pelkistetyn suomalaista ja todella herkullista. Söimme kolmen ruokalajin lounaan, mistä tuli aivan lomafiilis.

Trattoria Pazzi

Trattoria Pazziin päätimme Pirkanmaan visiittimme. Saimme kaiken kukkuraksi paikalliset ystävämme seuraksi vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan ruokaa.

Keskustaan, legendaarisen Tilisannin tiloihin auennut italialaisravintola on matalan kynnyksen mutkaton ravintola, jossa tarjoillaan italialaistyylistä ruokaa skandinaavisella twistillä.

Söimme lounaaksi äyriäis-pastat, jotka toimivat tosi hyvin, ja alkupaloiksi söimme antipasteja (aina parasta!). Pazzi on helppo ja herkullinen, sekä tunnelmaltaan valoisa ja viihtyisä. Täältä hakisin varmasti perjantaipitsat kotiin, jos olisin paikallinen.

Tampere

Villa Lullan

Majoituimme AIVAN IHANASSA Airbnb:ssä Tampereen Viinikassa. Villa Lullan on vanhan, punaisen puutalon alakertaan rakennettu vuokramajoitus. Asunto on pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Tilaan mahtuu juuri parisänky, pari nojatuolia sekä kylpyhuoneeseen suihku ja saunakin. Asuntoon kuuluu kaksi polkupyörää, ja aamukahvia voi juoda vaikka pihan puutarhassa.

Lullanin Outi otti meidät vastaan mielettömällä lämmöllä, ja jäi kyllä sellainen olo, että tänne palaisin mieluusti uudestaankin. Joskus talvella kellarissa olisi ihana juoda kuumaa glögiä ja lukea kirjaa hämäränhyssyssä. Nythän me lähinnä paahdoimme kaupungissa ja kohteissa, joten varsinaiselle majoitusfiilistelylle jäi harmittavan vähän aikaa.

 

Tallipiha

Tallipiha on sympaattinen, vanhanajan henkeä hehkuva alue, jossa voi tehdä ostoksia tai käyskennellä muuten vain ympäri vuoden. Tallipiha on osa Tampereen historiaa. Finlaysonin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin pihan rakennuksissa toimii pieni, somia putiikkeja, joissa myydään esimerkiksi paperitavaraa, käsitöitä, kosmetiikkaa ja koriste-esineitä.

Erityisesti mieleen jäivät Nooran putiikki, josta ostin kauniin maljakon, sekä ihanaihana Suklaapuoti, joka toimii myös Tampereen Kauppahallissa.

Finlaysonin alue (& Finlayson Art Area)

Muistan joskus teininä pyörineeni Finlaysonin alueella lähinnä Plevna-leffateatterin ja Siperia-ostoskeskuksen karkkikaupan vuoksi, mutta nyt historiallinen alue vasta onkin herännyt eloon. Kauniiden rakennusten suojista löydät esimerkiksi Finlaysonin vanhimman myymälän sekä muita putiikkeja, ja alueella järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia.

Nyt kesällä alueelle kannattaa suunnata ensisijaisesti Finlayson Art Area:n vuoksi, kun Suomen suurimpiin lukeutuva taidetapahtuma toteutetaan seitsemännen kerran tehdasalueella ja katoilla. Elokuun loppuun saakka auki olevaan näyttelyyn on vapaa pääsy ja se yhdistää 17 eri taiteilijan teoksia eri tiloihin. Itse ihailimme erityisesti muotoilija-taiteilija Birger Kaipiaisen teoksia.

Aleksis Kiven Kadun design-myymälät

Tampereen keskustaan, Aleksis Kiven kadulle on muodostunut design-liikkeiden keskittymä. Jos Tampereella haluaisi ylipäänsä tehdä reilusti ostoksia, saisi varata useamman päivän. Me valkkasimme vain muutaman liikkeen, sillä emme varsinaisesti olleet ostohousut jalassa liikkeellä, joten pari tuntia riitti hyvin.

Seele on hyväntuulinen kivijalkakauppa, joka keskittyy kotimaiseen, vastuulliseen designiin; vaatteisiin ja asusteisiin. Myynnissä on tuotteita muun muassa seuraavilta brändeiltä: Aarre, Kaiko, Ivana Helsinki ja Puuvillatehdas. On mukava ja kestävä lisä, että yli 100 euron tuotteisiin tehdään pienet korjausompelut kaupan päälle. Asiakaspalvelu oli Seelessä erinomaista ja saimmepa lainata heidän sohvaansa imetysstoppiinkin.

Palmroth myy Suomessa tehtyjä saappaita, jalkineita ja laukkuja. Tuotteissa yhdistyy kauneus ja käytännöllisyys, sekä vastuullisuus: lähituotanto on tärkeä osa yritystä, joka jatkaa perheen yli 90-vuotista historiaa kenkien suunnittelijana ja valmistajana. Olen itse kävellyt yhdet Palmrothit puhki, mutta nyt hankin syksylle uudet nilkkurit, jotka pääsevät käyttöön kelien viiletessä.

Lillan Hotel Café Butik

Viime vuonna olimme Lillanissa yötä (paikka on aina yhtä fantastinen), mutta tällä kertaa kävimme siellä vain aamiaisella. Oli ihana käpötellä paikan päälle kävellen, sillä perille ei ollut edes kilometriä majapaikaltamme.

Lillanissa tarjoillaan ihana aamiainen, jonka saa tilattua karsitumpana ja runsaampana versiona. Suurina aamiaisihmisinä valitsimme tietysti runsaamman version. Istuimme pihalla omenapuun varjossa melkein kaksi tuntia, ja nautimme kesäpäivästä, joka oli kerrankin vähän viileämpi kuin kaikki nämä lukuisat hellepäivät tänä kesänä.

Café & Bar Katto

Parhaat näkymät Tampereella tuli tällä kertaa koettua Café Katolla, joka sijaitsee myös Finlaysonin tehdasalueella. Maisemia voi ihailla moneen suntaan samalla, kun juo drinkkiä tai nauttii pienestä ruoasta tai vaikka kakkupalasta. Joimme todella hyvät mojito-mocktailit, ja suosittelinkin tätä mieluummin drinkkejä ja pientä purtavaa, kuin varsinaista aterointia varten.

Valkoinen Puu

Kakkutaivas! Oh! Tänne pitää päästä uudestaankin, sillä kakut sulivat suuhun. Valkoinen Puu tarjoilee myös juomia ja suolaista syötävää, mutta itselleni jäi mieleen lähinnä Key Lime Pie. Kahvilassa on valoisa, skandinaavinen tunnelma, ja pihan terassilla on hyvin tilaa esimerkiksi lastenvaunuille.

Valkoinen Puu -kahviloita on Tampereen lisäksi myös Seinäjoella, Kauhajoella ja Jyväskylässä. Kannattaa muuten tutustua myös yrityksen tarinaan, joka on melkoinen!

Puutarha / Ravintola Muusa

Ravintola Muusan Puutarha on Olympia Korttelissa sijaitseva värikäs ja viihtyisä terassiravintola, jossa on vähän sellainen festari-henkinen meininki. Ruoka on tosi hyvää, mutta moni tulee paikan päälle ihan vain nauttimaan juomista ja rennosta tunnelmasta. Menussa on huomioitu hyvin kasvissyöjät, vegaanit ja gluteenittomat, ja ruoat ovat myös visuaalisesti näyttäviä.

Me olimme vauvan kanssa liikenteessä, mutta monelle vauvalle Puutarhan äänenvoimakkuus voi olla liikaa. Parhaimmillaan paikka on varmasti ilman muksuja, hah. Täältä löysimme itsemme jo toista kesää peräkkäin, ja niin on löytänyt moni muukin, sillä paikka on tosi suosittu. Vierailijaprofiili on oman empiirisen tutkimuksen mukaan hauskan geneerinen, 25–40-vuotiaita kaupunkilaisia, vaikka joukkoon mahtuu toki muitakin.

4 vuodenaikaa -ravintola

Viimeisen päivän aamiainen nautittiin Tampereen Kauppahallissa, joka on avattu käyttöön 1901. Aamiaispaikaksi valikoitui klassinen 4 vuodenaikaa -ravintola, joka tarjoilee ranskalaista aamiaista ja lounasta. Miljöö on kaunis ja nostalginen, ja ravintolassa istuessaan tuntuu, kuin hyppäisi aikakoneella menneeseen Pariisiin.

Aamiainen oli herkullinen ja tarkkaan valikoitu setti, johon kuului erikoiskahvi, tuorepuristettu appelsiinimehu, croissant hillolla sekä egg benedict lihalla, kalalla tai kasviksilla. Halutessaan erikseen sai tilata myös päivän juuston. Olin lounastanut täällä ennenkin, mutta nyt pääsin myös aamiaisen makuun. Ravintolan vahvuuksia on upea tunnelma ja kuratoitu, laadukas menu tarkkaan valituilla raaka-aineilla ja ruokakomponenteilla.

OHHOH! Mikä lista tästä syntyikään. Toivottavasti tästä on jollekin iloa, etten nyt aivan syyttä suotta sopertele näitä reissuvinkkejäni teille.

Olenkin jo useaan kertaan, useana vuonna kertonut, mutta mielestäni Tampereen seutu on valloittavaa ja yllätyksellistä. Koko ajan tapahtuu, koko ajan kaikki muuttuu, eikä kaupunki jää nuhruisena muistuttamaan vanhaa versiota itsestään.

Heitin itse somessa ilmoille idean, että tekisin jonkun kanssa kotivaihtarit syksylle, jotta pääsisimme nauttimaan Tampereesta vähän pidemmän kaavan kautta. Saa nähdä, tuleeko tämä toteutumaan, sillä syksyllä pitää tietysti päästä Lappiinkin ruskaa ihailemaan. Mutta jos ei tänä vuonna, niin ainahan sitä voi jättää haaveita hautumaan tulevaisuuden varalle.

Se on ainakin saletti, että täältä minut löytää taatusti lomailemasta tulevaisuudessakin.

Manse-morot!
Henriikka

Vuorokauden deitit Tampereella

4
–
matkustus, ravintolat, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Olimme muutama viikko sitten Tampereella fillaroimassa, mistä kirjoitinkin jo aiemmin oman juttunsa. Ettei kirjoitus olisi paisunut kuin pullataikina, erotin vuorokauden kaupunkiloman omaksi osuudekseen.

Päätimme, että parinsadan pyöräillyn kilometrin jälkeen haluamme jäädä vielä nauttimaan Tampereen kaupungista. Tampere on sellainen kaupunki, että vaikka sen luulee tuntevansa suht hyvin, aina on tapahtunut valtavasti uutta. Etenkin lähivuosina ja tällä hetkellä muutos on niin nopeaa ja monipuolista, ettei meinaa perässä pysyä.

Tässä meidän vuorokauden mittaisten kaupunkitreffiemme vinkit.

Lillan Hotel Café Butik

Lillan Hotel on Tampereen suosikkiasioitani. Hirsiseinien tunnelma, uniikit huoneet ja kaiken tekeminen vähän paremmin tekevät vaikutuksen. Aamiainen on aivan ihana, sen voi nauttia puutarhassa, ja kahvikin kannetaan aamiaisella pöytään pressopannussa. Viereen annetaan tiimalasi, ja hiekan valuttua loppuun, tulee nuppi painaa alas ja kahvi on valmista nautittavaksi.

Me poljimme Pyynikin näkötornilta Lillanille samantien retken päätteeksi. Kippistelimme appelsiinilimua hyvän reissun ja alkaneiden kaupunkitreffien kunniaksi. Luin Living oli yllärinä jättänyt hemmotelupaketin huoneeseen, joten moodin vaihto oli aika helppoa.

Meillä oli omat pyörät matkassa, mutta Lillaniltakin olisi saanut hotelli-jopot lainaksi. Halusimme ehdottomasti jatkaa pyöräilyä kaupungissakin, kun keli jatkui yhä vain hienona. Ennätimme juuri lämpöisillä vielä Tampereelle, kunnes heinäkuun ilmat laittoivat uuden vaihteen silmään.

(En tiedä kuinka moni muistaa, mutta täällä samassa boutique hotellissa olimme Nellan kanssa reilu pari vuotta sitten kesäretkellämme? Silloinkin yhdistimme Tampere-lomailuun luonnonhelmaa Seitsemisen kansallispuistossa.)

Saunaravintola Kuuma

Iltaa pääsimme viettämään Saunaravintola Kuumassa, joka on pari kesää sitten avattu saunan ja ravintolan yhdistelmä Laukontorilla. Vertaaminen on ehkä sopimatonta, mutta paikka on hyvin paljon Helsingin Löylyn henkinen: tyylikästä, modernia mutta perinteitä kunnioittavaa unisex-saunomista, ja rinnalla laadukas ravintola. Kuuma tosin on huomattavasti tamperelaisempi!

Saunoja on kaksi, moderni savusauna sekä perinteinen, puulämmitteinen sauna. Saunomisen hinta vaihtelee 8–15 euroon, riippuen viikonpäivästä ja kellonajasta.

Oli hauskaa, että saunaan sattui Kuuman vakkarikävijä, joka kuulemma käy useasti viikossa löylyissä ja uimassa. Hän kertoili meille paikasta, vinkkejä löylynheittoon ja pulahtamiseen, kunnes lähti hakemaan tyttöystäväänsä asemalta. Myöhemmin he istuivat taas ravintolassa, että paikan trua-faneja tosiaan!

Ruoka osoittautui myös erinomaiseksi, erityisesti alkuruokana syödyt kukkakaali-tacot olivat loistavia. Rentoa, tyylikästä ja yllättävän tamperelaista – sellainen on Kuuma.

Fillarointi

Tämä ei ole ehkä aivan samanlainen kaupunkivinkki kuin nämä muut, mutta kirjoitanpa silti! Nimittäin pyöränselästä näkee kaupungin aivan uudella tavalla ja vieläpä moninkertaisesti kävelyä nopeammin. Tampereen joukkoliikenne ei ole (ainakaan vielä, ennen raitiovaunun tulemista), mitenkään aivan uskomattoman helppo ja yksinkertainen, vaikka toimiikin moitteettomasti. Suosisin siis hyvällä säällä ehdottomasti pyörää.

Miten paljon uusia paikkoja näimmekään, kun vaan pomppasimme satulaan ja lähdimme vähän avartamaan maailmankuvaamme, Tampereenkuvaamme.

Ravintola Periscope

Lounaan söin itse asiassa omineni poikaystävän ollessa ystävää moikkaamassa. Paikaksi valikoitui Ratina-kauppakeskuksen Ravintola Periscope. Periscope on fancy, ylväs ja ikkunoista avautuu mielettömät Tampere- ja Pyhäjärvi-maisemat. Olen tottunut Tampereella enemmänkin sellaiseen pullantuoksuisiin, lämminhenkisiin pikkupaikkoihin, mutta tämä edustaa päinvastaista: maailmanmeininkiä, trendikkyyttä ja viimeisteltyä ruokaa.

Aivan liikaa en aamiaisen jälkeen jaksanut, mutta onneksi muutamia pieniä annoksia kuitenkin. Ruoka oli nimittäin taivaallisen hyvää. Makumaailma on kombo kotimaista ja maailmanmakuja, Aasia-vaikutteita oli ainakin selkeästi mukana. Tänne haluisin joskus tulla syömään myös pitkän menun.

Pelkästään maisemia ja juomaa kaipaavalle riittää sijaa myös loungebaarissa, millainen varsinaisen ravintolapuolen rinnalta löytyy.

Kanoottiretki Tapatoran saareen

Hiking Travel, Hit -niminen firma tarjoaa Tampereen seudulla laajasti erilaista outdoor-aktiviteettia, -puitteita ja -retkiä: retkiluistelua, hiihtoa, lumikenkäilyä, melontaa, SUP-lautailua, fatbike-pyäräilyä jne jne… Talvisin Näsijärvellä ylläpidetään suosittua retkiluistelurataa, mutta kesäisin samasta paikasta, Kaupinojalta, saa vuokrattua kajakkeja, kanootteja ja SUP-lautoja.

Me otimme tällä kertaa vähän hienomman kautta, kun lähdimme ihan opastetulle avokanoottiretkelle läheiseen Tapatoran saareen. Tuntuipa hauskalta ja mukavalta olla ilman minkäänlaista vastuuta ja nauttia melomisesta. Saimmepa saaressa muurinpohjalettujakin nokipannukahvillakin.

Tapatoran saari on puolen tunnin melonnan päässä vuokraamosta ja helppo lähikohde, jos haluaa itsenäisestikin lähteä päiväkahveille tai mikseipä vaikka yöksi telttailemaan.

Ravintola Puutarha

Ravintola Puutarha odotti ylitykset! Saapuessamme kattoterassille rakennettuun, kauniiseen ravintolaan, tuli sellainen olo, että ehkä trendikäs, viihtyisä tunnelma on kuitenkin täällä ruokaa tärkeämpää. Onneksemme ensiajatus osoittautui vääräksi: ruoka oli superhyvää! Kaikki annokset maistuivat, drinkit olivat hyviä, ja paikka oli parhaimmillaan ilta-auringon viipyessä taivaalla. Paikka oli selkeästi suosiossa, muutamat joutuivat kääntymään ovelta muualle.

Puutarhassa on tarjolla vieressä sijaitsevan Ravintola Muusan menu, joka sopii oikein hyvin myös vegaaneille ja kasvissyöjille. Annokset ovat kauniin värikkäitä, ja sopivat myös jaettavaksi. Tätä helppoa ja herkullista ruokaa söisin mielelläni vaikka heti uudestaan.

Pitkän ja ihanan illallisen jälkeen käänsimme ohjaustangot kohti Tampereen rautatieasemaa ja hyppäsimme lähijunan kyytiin kohti Helsinkiä. Tuttuun tapaan jäi olo, että monta, monta asiaa olisi vielä voinut nähdä ja kokea: eräs seuraaja vinkkasi, että Hatanpään Arboretumin ruusut olisivat olleet täydessä loistossa.

No, onpa taas kerran syitä palata. Tuntuisi oikeastaan aika ankealta ajatukselta, että lomalta lähtisi ajatellen: ”Täältä tuli koettua aivan kaikki. Ei tarvitse palata.”

Tampereelle tulemme takaisin tietysti myöhemmin. Onhan se yksi lempikaupungeistani. Ja onhan se sitä paitsi nähtävä, kun se ihme tapahtuu, että raitiovaunu on valmis, ja kuuma kaupunkijuoru muuttuu todellisuudeksi. Uros Livestä nyt puhumattakaan. Hih.

-Henriikka

Pyöräretki Tampereen seudulla, PyhäNäsi – Järvien reitillä

6
–
matkustus, outdoor, urheilu, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö:  Lakesperience & Visit Tampere

Tein pari viikkoa sitten aikuisiän ensimmäisen pyöräretkeni, kun olimme polkemassa Tampereen seudulla PyhäNäsi-reitistön Pyhä-reittejä.

Retki kesti kolme päivää ja kaksi yötä, jonka jälkeen otimme vielä vuorokauden kaupunkiloman Tampereella. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin nimenomaan tähän fillariretkeen Tampereelta Kangasalle sekä Valkeakoskelle ja sieltä Lempäälän ja Nokian kautta takaisin.

Järvien reitti oli upea kokemus. Kaiken lisäksi sää suosi aivan mielettömällä tuurilla, kun saimme lähes kaiken aikaa polkea sinisen kesätaivaan alla. Pyhä- ja Näsijärvi ovat reitistön keskiöjuttu, jonka ympäriltä Pirkanmaa avautuu niin luontokohteina, historiallisina kartanoina ja kulttuurina kuin maatilaelämänäkin.

Kokemuksen perusteella pyöräretkeily menee ihan heittämällä jatkoon!

Reitistä ja retkestä:

Kolmen päivän reissumme oli rento, mutta kuitenkin myös selkeästi fyysinen. Välipäivä oli rennompi, mutta erityisesti ensimmäisenä ja kolmantena päivänä sai jo ihan kunnolla polkea. Rentous tuli pikemminkin siitä, että nukuimme sisämajoituksissa, söimme hyvin ja pysähtelimme kuitenkin usein ihastelemaan paikkoja ja nauttimaan kesä-Suomesta.

Aivan jokaiseen stoppiin ei kuitenkaan ollut aikaa, joten vielä enemmän rentoutta kaipaava tai vähemmän sporttipyöräilystä nauttiva valitsee vieläkin löyhemmän aikataulun. Meille retki sopi tällaisenaan erinomaisesti, joten jos koet samaistuvasi minun ja poikaystävän meininkiin, voin suositella tätä tehtäväksi aivan tällaisenaan. Supersporttaaja lisää tietysti tähän kilometrejä vielä päälle.

PyhäNäsi-reitistön sivuilta (ja fyysisestä kartasta) pääsee suunnitelmaan haluamansa reitin aivan juuri sen mittaiseksi ja oloiseksi kun tahtoo. Myös päiväretkimahdollisuuksia on vaikka miten paljon ja suurin osa vastaantulijoistamme olivatkin juuri tällaisia päiväretkeilijöitä ilman fillarilaukkuja tai muita kantamuksia.

Kirjoitan nyt melko yksityiskohtaisesti oman reittimme, niin saatte vähän kiinni siitä, kuinka päivät rakentuivat. Lisään loppuun tietoa pyöristä, pyörälaukuista ynnä muusta ja kysyä saa vapaasti! Reitti oli vaihtelevasti hiekkatietä ja asvalttia, vaihtuvalla tunnelmalla ja maisemilla. Isomman tien laitaa tarvitsi onneksi polkea vain aivan pienen hetken.

PyhäNäsi – Järvien reitti
3 päivän pyöräretki Pyhä-reittiä pitkin (yhteensä noin 185 km)

—

Päivä 1:
Tampere-Kangasala-Valkeakoski (yhteensä noin 75 km)

~10.00  Saapuminen Tampereen rautatieasemalle ja lähtö reitille

Pyrähtelimme aina välillä vähän reitiltä ulos, sillä esimerkiksi Tampereen Nekalan siirtolapuutarha houkutti vierailemaan. Aivan supersuloinen paikka! Muutenkin suosittelen kyllä katselemaan karttaa avoimin silmin, sillä uimarannat ja muut ihanat stopit odottelevat käymään.

Reitti on kyltitetty katutolppiin pienillä sinisillä kylteillä, joita seuraten pääsee pitkälle, jopa perille. Rinnalla kannattaa kuitenkin olla kartta ja esimerkiksi puhelimen maasto-app, sillä luonnollisesti kyltit saattavat välillä joutua ilkivallan kohteeksi, peittyä kasvavaan heinikkoon tms. Välillä vauhdissa jonkun myös vain yksinkertaisesti missasi.

~12.30 Lounas Kahvila-Ravintola Kaivannon keitaassa

Hiilaritankkaus tuli tarpeeseen, joten otimme lounaan Kangasalan Kaivannon keitaassa. Poikaystävälle kasvisburgeria, minulle pestopastaa. Tien viereinen paikka on vähän meluisa, mutta Längelmäveden järvinäkymät antavat paljon anteeksi. Olin yllättynyt, miten suuri valikoima ravintolassa oli. Tällainen lihaton keliaakikkokin sai useamman mahdollisen vaihtoehdon keittiössä häärivältä kokilta. Anniskeluoikeudetkin olisi löytynyt, mutta siirsimme sellaiset nautiskelut suosiolla iltaan.

~13:30 Vehoniemen automuseo ja näkötorni

(Tampere – Vehoniemi, n. 30 km)

Kangasalla on aivan upeita harjumaisemia, joita pääsee ihastelemaan muun muassa söpöstä, punaisesta Vehoniemen näkötornista (pari sataa metriä Kaivannon keitaalta).  Itsehän huomasimme tornista reissun ensimmäiset ja ainoaksi jääneet sadepilvet, minkä jälkeen alkoikin pian sataa. Juoksimme sadetta pakoon kiertämään automuseon (vapaaehtoinen pääsymaksu), joka osoittautui yllättävän mukavaksi kohteeksi jopa tällaiselle ”ei-autoihmiselle”. Parasta oli kuitenkin kahvilan antimet, kahvit gelatoineen ja munkkeineen.

Kahvittelujen jälkeen sade jatkui edelleen pienen hetken. Emme olleet ottaneet hyvän sääennusteen vuoksi lainkaan vedenpitäviä jalkineita mukaan, joten sujautimme kengät muovipusseihin. Yllättävän toimiva ratkaisu, vaikka näyttikin varmaan vähän ääliömäiseltä.

~15:00 Vierailu Strutsitila Syrjysellä

(Vehoniemi – Strutsitila Syrjynen, n. 8 km)

Nämä ovat juuri sellaisia yrityksiä, jotka pitää vaan puskaradion tai muun sattuman kautta kuulla, että eksyy perille. Lähes jokaisessa pysähdyspaikassa kuulimmekin perin tutun lauseen ”Emme oikein markkinoi mitenkään..”

Ensinnäkin, yllä näette hienon esimerkin hyvin toimineista goretex-kengistäni.

Toiseksikin, strutsit ovat kyllä aivan älyttömiä eläimiä! Miten ne voivat olla niin huvittavia? Pitkän lipputangon päässä nököttää minipieni pää, ja lipputanko on kiinni höyhenpallurassa. Juokseva strutsi se vasta huvittava onkin! Ja nopea, se voi juosta jopa 65km/h-vauhdilla. Strutsien lisäksi muutaman euron pääsymaksulla voi nähdä kuusipeuroja, Ahvenanmaan lampaita, riikinkukkokyyhkyjä, kääpiökoch-kukkoja, vuohia, kanoja ja pupuja. Oman sydämeni veivät nuo kuusipeurat eli ”bambit”.

Kolmanneksi, fiilistelin suuresti Strutsitila Syrjysen slogania: ”Ei nyt ihan Afrikka mutta kuitenkin…”

~16:30 Pälkäneen Rauniokirkko

(Strutsitila Syrjynen – Pälkäneen Rauniokirkko, n. 3 km)

Täällä minun on pitänyt käydä pitkään, niin upealta ja omituiselta tämä katoton kivikirkko näyttää tielle saakka. Pälkäneen Rauniokirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana. Kirkon katto sortui 1890 raivonneessa myrskyssä, mutta esimerkiksi vihkimisen tai muun perhejuhlan siellä voi järjestää edelleen, ja välillä siellä pidetään myös jumalanpalveluksia tai konsertteja.

(Pälkäneen Rauniokirkko – Valkeakoski, n. 32 km)

~19.00 Majoittuminen Haave Apartments (Valkeakoski)

Viimeisen pyöräilypätkän poljimme pysähtymättä, sillä iltahuili Valkeakoskella kuulosti ihanalta. Vietin lapsuudessa paljon aikaa Valkeakoskella, sillä serkkujen perhe asui siellä, ja oli hauska palata kaupunkiin tsekkaamaan, muistanko enää yhtään mitään. No, en muistanut.

Ensimmäisen yön majoitus oli kauniissa ja valoisassa Haave Apartments-yksiössä, joka on rakennettu ihan peruskerrostaloon kaupungin keskustaan. Haave Apartments on Tampereella toimivan Dream Hostel & Hotel majoitusliikkeen pikkusisko. Puhdasta, helppoa, tyylikästä. Check-in tehdään omatoimisesti netin välityksellä, joten säätökin on minimoitu.

~20:00 Illallinen Ravintola Rusticheria Stellassa

Ai että mikä fiilis oli päästä syömään! Loppupätkä Valkeakoskelle oli leppoisaa asvaltti-pyörätietä ison tien vierellä, mutta mäet alkoivat jo lopuksi tuntua reisissä, kun pidimme vauhtia yllä illallista ajatellen.

Ravintola Stella oli erittäin hyvä kokemus. Ehkä oma ennakkoluuloinen mieleni myös vähän yllättyi siitä, millaisen ruokaelämyksen Valkeakoski pystyi tarjoamaan. (Tyhmä minä.) Ruoka oli hyvää, ja palvelu erinomaista. Stella tarjoilee italialaisia makuja lähiruokaa kunnioittaen. Arki kun oli, ravintola oli melko tyhjillään, mutta kuulemma etenkin viikonloppuisin tosi suosittu.

Päivä 2:
Valkeakoski-Visavuori-Lempäälä (yhteensä noin 35 km)

~8.00 Huomenta!

Oltiin fiksuina käyty hakemassa aamiaistarpeet illallisen jälkeen jääkappiin odottamaan, niin saatiin luotua ihana kesäaamiainen asunnolle, sänkyyn saakka.

Toinen päivä oli selkeästi kahta muuta kevyempi, joten ei tarvinnut aivan kukonlaulunaikaan herätä, vaikka moni varmasti kauhistuu kahdeksastakin.

~9.00 Riippusiltojen reitti (3,3 km)

Päätimme ennen varsinaiselle reitille lähtöä käydä vielä kiertämässä Valkeakoskella kovasti kehutun Riippusiltojen reitin. Kävellen reitti olisi ollut ehkä vielä mukavampi, sillä pyörien roudaaminen useiden siltojen liuskoja pitkin oli paikoitellen haastavaa, mutta kiertämisen arvoinen se joka tapauksessa oli. Sitä paitsi oli kiva nähdä vähän enemmän Valkeakoskeakin, vaikka visiitti jäikin kovin lyhyeksi, niin kuin ne tuppaavat tällaisellä kiertely-taktiikalla aina jäämään.

~9.30 Lähtö Valkeakoskelta

~10.15 Vierailu ja lounas Ilolan maatilalla

(Valkeakoski – Ilolan maatila, 11 km)

Voi olla, että Ilolan maatilalla söimme koko reissun parhaan aterian. Lähiruokalounas nokkoslettuineen, salaatteineen, rieskasämpylöineen ja kaikkineen oli kotiruokaa rakastavan unelmapläjäys. (Ruoka kannattaa tilata etukäteen, vaikka myös spontaanisti paikalle pelmahtaneellekin löytyy kuulemma aina jotain.)

Ennen ruokaa pääsimme kuitenkin kiertämään maatilaa. Valtavat sonnit pelottivat yllättävän paljon, kun niitä pääsi vierestä ihailemaan. Parempaa pataa olin muun muassa Pipsa-koiran, pupujen ja lampaiden kanssa.

Ilolassa on myös majoitusmahdollisuuksia, ihana hirsitalo muun muassa, joten tämäkin olisi ollut oiva majoitusvaihtoehto.

~13.30 Visavuori

(Ilola – Visavuori, 19 km)

Visavuori oli taas yksi sellainen paikka, josta tuli olo, että miksen ollut ikinä käynyt tai juuri kuullutkaan?

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee. Lisäksi Visavuoresta löytyy Kari-paviljonki eli museo, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä ja ajoittain vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelyiden rinnalla toimii myös pieni museokahvila ja -putiikki. Itse miljöökin on erittäin kaunis ja idyllinen kallioineen, mäntyineen ja järvineen.

Kävimme ensin Kari-Palviljongissa, jossa ihailin ensin taiteilijan maalauksia ja muita töitä kuin sarjakuvia. Onneksi näin päin, sillä sarjakuviin päästyäni meni maku Suomalaisesta niin rajusti (uskomaton rasisti), etten ehkä olisi nauttinut muustakaan taiteesta tämän jälkeen yhtä lailla.

Myös taiteilijakoti ja ateljee salpauttivat hengen. Vanhan ajan tunnelma on aina niin käsinkosketeltavaa, ja valtavankokoiset patsaat loksauttavat kyllä suun auki. Täällä tuntui kuin ei olisi ollut Suomessa lainkaan.

15:00-17:20 Hopealinjoilla risteillen Visavuori – Lempäälän kanava

PyhäNäsi-reitistöä voi vähän soveltaa kulkien osan matkasta laivalla. Hopealinja kulkee Hämeenlinna-Tampere-välillä, mutta itse hyppäsimme kyytiin nimenomaan Visavuoren rannasta.

Laiva kulkee tällä reitillä kesäaikaan aina tiistaisin. Liput on hyvä hankkia netistä etukäteen, jotta varmistaa paikkansa paatissa. Pyöristä ei tarvinnut edes satulalaukkuja irrottaa, ja työntekijät kantoivat pyörät turvallisesti mukaan matkaan, kun me jo kiipesimme aurinkokannelle siemailemaan kahvia ja konjakkia. Classic.

Erityisesti tässä kohtaa kiitimme säänhaltijaa, että aurinko pysytteli visusti taivaalla.

~17.30 Majoittuminen, illallinen ja sauna Vaihmalan hovissa

(Lempäälän kanava – Vaihmalan Hovi, 4 km)

Toisena päivänä saimme kunnon pitkän illan hemmotteluineen Vaihmalan hovissa, Lempäälässä. Vanajaveden rannalla sijaitseva kaunis ja romanttinen kartano tarjoaa niin yöpymis-, ruoka- kuin hieronta- ja hoitomahdollisuuksia. Pihalla aitassa toimii soma putiikki, ja paikka on myös suosittu kokous- ja juhlatarkoituksiin.

Me majoituimme ruusukuvioisessa huoneessa ja nautimme mielettömän hyvän illallisen Vaihmalan hovin omassa ravintolassa.

Meille oli työmatkan puitteissa varattu ja lämmitetty valmiiksi rantasauna, ja ihmetys oli melkoinen kun ruoan jälkeen löysimme paikalle: ajanpatinoima, upea sauna porealtaineen ja rantalaitureineen on kuulemma yleensä polttari-, kokous- tai muussa ryhmäkäytössä. Se oli helppo uskoa, kun pötkötti ruhtinaallisesti parinkymmenen hengen saunassa. Saipa ainakin omaa tilaa.

Koska neroja olemme, olimme tilanneet ennen saunaa vielä yöpitsat huoneeseemme odottamaan. Parasta.

Päivä 3:
Lempäälä-Vesilahti-Nokia-Tampere (yhteensä noin 75 km)

10.00 Lähtö Vaihmalan Hovista

Ihanan aamiaisen (sai tilata annoksen listalta, tuntuu aina luksukselta!) ja rauhallisen aamun jälkeen lähdimme polkemaan viimeisen päivän etappeja. Oli kiva fiilis, että viimeisellekin päivälle riitti fillaroitavaa mutta myös intoa.

Löysimme Vesilahdelta aivan ihanan uimarannan maasto-appia tsekatessamme, joten emme voineet jättää aamupäiväuinteja väliin, vaan kurvasimme reitiltä hiekkatielle uimaranta-kyltin löydettyämme.

~12:00 Laukon kartano

(Vaihmalan Hovi – Laukon kartano, 30 km)

Yksi reissun yllättäjiä oli Laukon kartano. Olin paikasta kyllä kuullut, mutten koskaan vieraillut enkä tiennyt myöskään, mitä kaikkea se pitää sisällään.

Laukko on historiallinen kartano, joka avautui vieraille muutama vuosi sitten. Sen yhteydessä toimii puoti, kahvila, ravintola, iso kesäterassi ja sen lisäksi tiloissa on monia korkealaatuisia näyttelyitä (tänä kesänä Petri Ala-Maunuksen, Anni Leppälän, Viljami Heinosen, Erika Adamssonin, Virpi Kannon ja Tapani Kokon).

Söimme ison lounaan, kiersimme hartaudella näyttelyitä ja kuuntelimme puistossa kartanonrouvan kertomuksia Laukon historiasta. Olimme ihmetelleet alkuun, miten täällä saisi kulutettua pari, kolme tuntia, mutta se menikin aivan hujauksessa, ainakin tällaisella hyvällä säällä, kun puiston rantatuolissa pystyi siemailemaan kuohuvaa.

~16.30 Päiväkahvit ja evästauko Café Hinttalassa

(Laukon kartano – Nokia, 33 km)

Viimeinen pidempi etappi oli pitkä, mutta sujui vikkelästi maisemia ihaillen ja kaikesta nauttien. Ylipäänsä koko reissun ajan pyöräilystä oli sellainen olo, että kilometrit taittuivat ihmeen kepeästi. En usko, että olen koskaan pyöräillyt päivässä ennen yli 40 kilometriä, mutta nytpä tuli sekin muutettua. Iltaisin alkoi toki jaloissa painaa aina enemmän, kun yhtäkkiä tajusi fillarilaukkujen painon ja pyöräillyt kilometrit. Äkkiäkös väsymys kuitenkin aina talttui illallisen ja iltarauhan äärellä.

Nokialta löytyi aivan superkiva kahvittelupaikka, Café Hinttala. Vanhojen hirsirakennusten sisäpihalle tehty terassi ja kahvila palveli erinomaisesti ja myös vegaani- ja gluteenittomia vaihtoehtoja riitti. Museoalueen kauniissa miljöössä olisi istunut pidempäänkin.

~18:00 Perillä Pyynikin Munkkikahvilassa

(Nokia – Pyynikin munkkikahvila, 13km)

Hurraa hurraa! Perillä määränpäässä. Vajaa parisataa kilometria jaloissa tuntui yllättävän vähän, kun kipusimme portaita pitkin Pyynikin näkötornille ja munkkikahvilalle, vaikka vähän ennen loppua meinasinkin vähän uuvahtaa Tampereen Pispalan mäkiseen maastoon. Uuvahdus oli kuitenkin pikemminkin henkistä kuin fyysistä. Pyynikillä oli tällä kertaa niin pitkät jonot, että siirsimme munkittelut seuraavaan kertaan ja jatkoimme polkien Lillan Boutique Hotellille.

Oli huippu retki, jota uskallan kyllä lämpimästi suositella. Voisin itsekin hyvin kuvitella, että lähtisin reitistölle uudemmankin kerran, toisenlaista reittiä kokeilemaan.

Pyöristä ja pyörälaukuista:

Me olimme liikenteessä Pelagon retkipyörillä: minulla Airisto Outback ja poikaystävällä Hanko Outback. Reitti oli asvalttia ja hyväkuntoista hiekkatietä tai muuta metsätietä, ei siis mitään kovin maastoisaa. Meidän pyörissä ei ollut jousituksia, eikä sellaisia tarvittukaan, nämä olivat aivan erinomaiset juuri tällaiseen retkeilyyn, mutta tosi monenlaisella pyörällä varmasti pärjää. Aivan ohuenohuet renkaat saattavat olla hankalat hiekkateillä.

Pyörälaukkuina meillä oli vanhat ja edulliset, muutaman kympin laukut, joihin lyhyen sateen ajaksi viritimme sadesuojat päälle. Laukut toimivat oikein hyvin. Ehkä joskus panostamme arvokkaampiin ja laadukkaampiin, mutta näillä fillarointimäärillä ja tällä pyöräräretkikokemuksella sellaiselle ei ole vielä mitään tarvetta.

Pyörä junaan:

Intercityyn pyörälle tulee varata ennakkoon paikka. Hinta on 5€. Pyörän saa 50 sentin kolikolla lukittua telineeseen. Lähijunissa on pyörille omat paikkansa, joihin pyörän saa lukollaan omalla lukolla. Lähijuniin pyörien tuominen on ilmaista, eikä varausta tarvita etukäteen.

Mitäs sanotte? Houkuttelisiko lähteä kokeilemaan pyöräretkeilyä vaikka vielä tänä kesänä tai syksynä? Miksi, miksi ei?

Itse yllätyin kyllä isosti Pirkanmaasta ja Tampereen seudusta, sillä vaikka olen siellä paljon aikaani viettänytkin, on maaseutu itselleni tuntemattomampaa. Siinähän vierähti tunnit noin vain ohi, kun ihaili vanhoja hirsitaloja ja maalaistönöjä.

Yllättävän helpolta koko homma myös tuntui, eritoten nyt, kun telttaa eikä ruoka- tai makuukamppeita kantanut mukanaan. Tällainen vastaavanlainen fillarointireissailu voisi jatkossakin olla se oma juttu, vaikka joskus olisi toki kiva kokeilla myös ottaa teltta tarakalle matkaan.

Yllättävän vähän näkyi virtaviivaisia pyöräharrastajia lukuun ottamatta muita pyöräilijöitä reitillä. Taisimme myös olla ainoat retkipyöräilijät tienoolla. Joten ihan vinkkinä vaan, että teille kyllä mahtuu, ja kotimaa on täynnä löytämättömiä aarrepaikkoja.

-Henriikka

Lue lisää:
PyhäNäsi – Järvien Reitti
Visit Tampere

Kolme päivää Tampereella – sopiva yhdistelmä luonto- ja kaupunkilomaa

5
–
kaverit, matkustus, yhteistyöTags:

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Tampere on yksi suosikkilomakohteistani. No kidding, hirveän hieno kaupunki.

Olen viettänyt paljon aikaa Tampereella. Siellä asuu rakkaita sukulaisia, vieressä Kangasalla lisää. Tampereella kävin riiaamassa Janneakin silloin teininä, kun hän oli vielä kotonaan viikonloppulomilla soittokunnasta.

Kuitenkin vasta kaksi kesää sitten tein ensimmäisen varsinaisen lomani Tampereelle. Nukuin omppuhotellissa ja seikkailin ympäri kaupunkia, tutustuin kaupunkiin vielä paljon syvemmin kuin ennen. Muistan, että olin silloin jotenkin kesän alun kunniaksi aivan omissa ajatuksissani ja muistan hattaralomaani lämmöllä.

Pari viikkoa sitten sain kokea toisen virallisen Tampere-lomani, kun lähdimme Nellan kanssa rautatieasemalta junalla kolmen päivän reissuun.

Oli turvallista, kun tiesi, että matkaseurakin liputtaa korkealla kotimaan matkailulle. Ja koska meistä kummatkin ovat myös luonnon kanssa hyvää pataa, päätimme yhdistää samalle lomalle luonto- ja kaupunkimatkailua. Ensimmäisen yön olimme Seitsemisen Kansallispuiston maisemissa, toinen yö ja seuraavat kaksi päivää kuluivat Tampereen kaupunkitunnelmissa.

Tampereelle saavuttuamme vuokrasimme samantien auton aseman kyljessä olevast Europcarista seuraavaksi yöksi, että pääsimme ajamaan Seitsemiseen (autovuokrasta ja hinnoista kiinnostuneille tiedoksi viikonloppuhinnat ja kesän viikkopaketit). Myös julkisilla olisi päässyt perille, mutta omalla vuokra-autolla kulki tietysti aikatauluista riippumatta ja kätevästi ihan perille saakka.

Kaksikkomme autotietämyksestä kertoo paljon, että meni pitkälle iltaan ennen kuin tajusimme ajavamme Audia. Sekin selvisi vasta, kun googlasin varmistukseksi Audin logon. Nella toimi luotettavana kuskina ja minä vastasin DJ:n hommista – tietysti iskelmää heela holiday! Oli Tinakenkätyttöä ja sen sellaista.

Kaupan ja evästankkauksen jälkeen suuntasimme Seitsemiseen, jossa emme kumpikaan olleet käyneet aiemmin. Söimme lounasta Seitsemisen luontokeskuksella ja kävimme huoneeseemme kodiksi – majoituimme ensimmäisen yön luontokeskuksen majoitusrakennuksessa, joka toi nostalgisesti mieleen nuoruuden leirielämän.

(Minä raahasin tietysti patjani tuonne parvelle, sillä aina jos voin valita oman turvallisen ja söpön majan, niin totta hitsissä valitsen.)

Eka virallinen stoppi oli Koveron Perinnetila. Voi että miten hieno! Minulle iski heti hinku punoa pärekoreja, iskeä lyhdettä sadonkorjuunaikaan ja pelata jalkapalloa täyteen puhalletulla sianrakolla. Pari tuntia tilalla oli kuin sukellus johonkin, mistä on lapsena kuullut satuja. Koveron kruununmetsätorpan tarkoituksena on esitellä viime vuosisadan alun elämänmenoa ja siellä vaalitaan perinteistä kulttuurimaisemaa vanhan ajan menetelmin.

Kun olin jo päättänyt jäädä torppaan asustamaan, tuli lähdön aika ja taika murtui. Täytimme juomapullot pihan kaivosta ja sukelsimme metsään. Perinnetilan pihalta lähtee suoraan merkityt metsäreitit, joista valitsimme noin 6 kilometrin Torpparintaival-rengasreitin.

Kuinkas sitten kävikään? No, vähän köpelösti. Niin kuin eilisessä kirjoituksessa jo paljastin, alkoi vajaa kahden kilometrin jälkeen sataa kaatamalla vettä, ja juoksin valtava, puusta tippunut kaarnanpala pääni päällä puun alle sateen suojaan Nella kintereilläni. Siinä me sitten kökötimme sadetta pitäen puolisen tuntia, kunnes totesimme, ettei se ole menossa minnekään. Koska säätiedotus ei ollut lupaillut sadetta, olimme lähteneet melko kevyin vetimin liikkeelle. Totesimme siksi parhaaksi suunnitelmaksi palata samat, vaivaiset pari kilometriä takaisin autolle. Tulemme valloittamaan Seitsemisen reitit siten kunnolla myöhemmin.

Autossa heitimme lämmöt hetkeksi täysille, pyyhimme poskille valuneita ripsivärejä ja nauroimme katketaksemme. Luonto voimineen on mahtava juuri siksi, ettei se ole meidän päätösvaltamme alla. Reitin loppuun suunniteltu uintireissu jäi kyllä väliin.

Illalla ajoimme tekemään eräillallisen laavulle. Siitä absurdin hyvästä hetkestä julkaisinkin jo eilen oman kirjoituksensa.

Vatsat täynnä ajelimme vielä Seitsemisen nättejä teitä hiljaa valkoisella kaarallamme. Tulipaikat olivat tulettomia metsäpalovaroituksen vuoksi, mutta muutamia ihmisiä oli liikkeellä arkipäivästä huolimatta. Tosi monet levähdyspaikat olivat itse asiassa aivan tien vieressä ja vaikuttikin, että Seitseminen olisi hyvä paikka tulla viettämään vaikka ihan iltaa ilman sen kummempia vaellusaikeita.

Kävimme vielä yhdessä, iltausvaisessa laiturinnokassa ottamassa kesäisiä kuvia (yhden julkaisin jo viime viikolla Instagramissa!). Laiturin vieressä oli yksi retkikunta jo nukkumassa teltassaan, joten yritimme olla ihan hipihiljaa, kunnes yön pimetessä ajoimme nukkumaan luontokeskukselle. Olimme uhitelleen olevamme sikeässä unessa jo yhdeksältä, vaan puoleen yöhönhän se maaginen kesätunnelma taas meitä vetkutteli.

Aamulla alkoikin show, josta syntyi kertomisen arvoinen tarina. Tajusin hetken päästä heräämisestä, etten löydä kameraani mistään. En hukkaa tavaroita kuin hyvin harvoin, mutta ilmeisesti aivoni olivat pehmenneet sateesta ja täydellisestä iltaruoasta.

Lähdimme tietenkin autolla heti edellisillan laavulle katsomaan, olisiko telttaporukka löytänyt kameraamme. Laavulta löytyikin lappu, johon oli piirretty hiilellä: ”Kamera viety luontokeskukselle.” Hurrrasin suuresti. Kaahasimme takaisin luontokeskukselle ja jäimme odottamaan pelastajia, jotka tunnin patikkamatkan jälkeen saapuivatkin polkua pitkin perille. Kamera oli täysin kunnossa, ilmeisesti se viihtyy ulkoilmassa niin kuin minäkin.

Kameran pelastajat olivat about meidän ikäisiämme mimmejä, joista toinen vielä kaiken lisäksi tiesi meidän molempien blogit. Mikä pieni maailma! Tarjosimme takapenkillä kyydit Tampereelle, mutta kesälahja on vielä lähettämättä. Kiitos teille niin paljon!

Aamun kamera-shown jälkeen oli Tampereen vuoro. Kun olimme tsekanneet sisään hotelliimme ja palauttaneet auton, suuntasimme lounaalle Kauppahalliin. Paikaksi valikoitui paljon kehuttu ja puhuttu Neljä vuodenaikaa, jossa itse asiassa kävin ensi kertaa sillä ensimmäisellä varsinaisella Tampereen lomallani kesällä 2016. Emme malttaneet kieltäytyä lounasviinistä, niin kuin emme appelsiinijälkiruoasta tai espressostakaan kaiken päälle.

Viralliselle jälkkärille kuljimme kuitenkin kaupungin halki Café Puustiin, Sorsapuiston laidalle. Sympaattisessa kahvilassa on kunnon mummolameno ja päämääränä tarjoilla maailman parhaita korvapuusteja. Valikoiman helmiä ovat aina tuoreet, pehmeät ja luomuvehnäjauhoilla, aidolla voilla ja ceyloninkanelilla leivotut korvapuustit sekä suolaiset juustopuustit. Minä mutustin toki gluteenitonta mustikkapiirakkaa ja jäätelöä, mutta Nella piti kunnon puustiraadin.

Lopulta vierimme pullantuoksuisina ovesta ulos kohti uusia seikkailuja. En tiedä, oliko järkevin idea syödä piiraita, jäätelöä ja korvapuusteja jokaiseen vatsan onteloon saakka ennen päivän liikuntahetkeä, mutta kuka nyt mistään järjestä piittaakaan?

Olin odottanut innolla, että pääsisin vuoden ensi kertaa suppailemaan. Kaupin vedenottamon hollilla, Hiking Travelin vuokraamolla, sain märkäpuvun päälle ja laudan alle. Nella tajusi, että voisi lähteä vesileikkien sijasta fatbike-retkelle ja katosi pyörineen ryteikköön. Minä lähdin melomaan aallokkoon ja palasin retkeltäni vasta tunnin päästä. Ensin sporttailin täysillä, kunnes tajusin, että kaikkein ihaninta oli istua laudalla ja antaa aaltojen viedä.

Illalla odotti kuitenkin päivän eniten odottamani aktiviteetti – sauna ja uinti Rauhaniemen kansankylpylässä. Olen lukenut niin monesti ja nähnyt niin monta kuvaa paikasta, että oli jo aikakin päästä paikan päälle. Kaiken lisäksi Tampere on maailman saunapääkaupunki.

Kökötimme hurjan kuumissa löylyissä konkareiden kanssa, ja kävin uimassa Näsijärven viileässä vedessä samalla, kun lapset hyppivät tornista veteen palelematta lainkaan. Paikassa vallitsi sellainen supisuomalainen rentous. Kurttuisia kyynärpäitä, länkisääriä ja pallopolvia. Saunahattuja, virttyneitä pyyhkeitä ja sandaaleja. Auringossa kärähtänyttä ihoa, röhönaurua ja hyväksyviä hymähdyksiä elämälle ja menevälle hetkelle.

Päivä hujahti iltaan hetkessä. Tällä kertaa emme malttaneet käyttää aurinkopäivää sisätiloissa, mutta Sara Hildénin taidemuseo sekä Muumimuseo olivat kyllä listalla. En voi uskoa, etten ole käynyt kummassakaan vielä koskaan!

Bussi kuljetti saunan jälkeen meidät keskustaan, jossa suuntasimme kesäeuforiassa kevyin askelin illalliselle Henriksiin. Olipa muuten aivan loistava illallinen ja erityisesti yhdestä syystä. Eikun sittenkin kahdesta! 1. Oli Riesling-viikot 2. Tein kerrankin niin kuin olen useasti uumoillut tekeväni. En tilannut lainkaan pääruokaa, vaan pääruoan sijasta kaksi alkuruokaa lisää. Beeeest. Kunniamaininnat sitruunarisotolle sekä sokerisuolatulle lohelle, varhaisperunalle ja piimälle. Niin ja jälkiruoalle myös, jossa oli jugurttimoussea, raparperisorbettia ja mansikkaa.

Tampereella majoituimme Lillan Hotel Café Butikissa, joka on valehtelematta yksi ihanimpia, ellei ihanin hotellikokemus, joka minulla on. Huone oli ihan älytön! Korissa odotteli lempilimuani, ruusunmakuista, ja aito hirsiseinä oli kaivettu näkyville sängynpäädyn takaa. Pyyhkeet ja kylpytakit olivat niin kauniita ja mietitittyjä, etten ensin uskaltanut edes koskea niihin. Viinikan kaupunginosassa sijaitseva hotelli on rakennettu vanhaan taloon ja suunniteltu huolella pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Huoneen hinta on vajaa parisataa yöltä.

Ilta laski Tampereen ylle, minä hykertelin lomaoloani. Nella pelasi Tinderiä ja löysi mielettömästi perhomiehiä digihaaviinsa. Kaikki hyvin auringon alla.

Hotellin yhteydessä toimii myös pieni putiikki sekä kahvila, joka taitaa olla tamperelaisten uusi suosikkipaikka. Istuimme pitkään aamiaiselle, join  kolmetoista  kolme kuppia kahvia ja suunnittelimme päiväämme. Ennen iltapäivän kotiinlähtöä ehtisi vielä vaikka mitä.

Suuntasin ensin tuttuun tapaan Design Boulevardille, suosikkikaupaani Tampereella, mutta järkytyksekseni kivijalkaputiikki olikin lopettanut ja siirtynyt vain nettiin. Huh huh. Onneksi korttelissa riitti muita uniikkeja puljuja, joiden ovet olivat auki.

Viimeisen päivän lounas nautittiin Pikkubistro Kattilassa, jonne saimme Emminkin seuraksemme. (Emmi on muuten yksi Hungry for Tampere -projektin ambassadoreista!) Lohimureke oli ihanaa, ja koko paikka kokonaisuudessaan kotoisan viihtyisä, vaan pitääpä tulla vielä uudestaan toisen kerran, kun vatsa ei ole enää yhtään aamiaisesta täynnä. Tällaiset ravintola- ja kahvilaputket ovat ihania, vaan navan pilkottaessa paidan läpi, voi alkaa nostaa valkoista lippua ilmaan, vaikka edessä olisi miten ihania makuja.

Päivän viimeiset etapit olivat iltapäiväkahvit Tallipihan kahvilassa ja jo monivuotinen suosikkini, farkkukauppa INCH”.

Tallipihan tunnelma on yltiöromanttinen, periaatteessa perusmakuuni verraten vähän liiankin siirappinen, vaan viihdyn siellä silti. Valitsin kahvilan nurkkapöydän, jonne kipitin kahvikuppini, pistaasimacaronleivokseni ja vaahtokarkkitikkarini kanssa (jälkkärille on oma maha). Kahvien jälkeen kiersin vielä tallipihan suklaapuodin, mutta sen verran vinhalla tahdilla kuitenkin, että ehdin vielä INCH:iin ennen junanlähtöä.

Repesin aivan todella pahasti, kun hetken aikaa kaupassa pyörittyäni tuttu myyjä saapui sisään lounaanhakureissultaan. Hän raotti eväsrasiaansa ja sieltä paljastui tuikitamperelainen näky: mustaa makkaraa ja puolukkahilloa. Miten joku voi näyttää noin söpöltä noin ruman ruoan rinnalla? (Otan suurena kohteliaisuutena, että Jannelle meni kuvia läpi katsoessaan aivan läpi, että kuvassa olisin minä itse.)

Niin paljon kuin Tampereesta pidänkin, tuon veri-ohraherkun minä jätän suosiolla muille.

Joo, ostin kyllä farkkusortsit ja tuon huutavanpunaisen mekon. Olin todella tehokas sovittelija, vaan en niin tehokas, etteikö olisi tarvinnut juosta junaan. Pujottelin raitiovaunurakennustyömaana toimivaa Hämeenkatua ristiin rastiin ja ehdin onneksi ajoissa.

Junaan istuessa tuntui kuin olisin viettänyt Tampereella viikon. Suunnitelmani oli ollut ostaa litra kirsikoita evääksi kotimatkalle, vaan enpä ehtinyt. Onneksi ravintolavaunun kahvissakaan ei ollut valittamista.

Olen käynyt kalassa niin monet kerrat merta edempänä, mutta ymmärrän koko ajan paremmin, että se on ollut usein niin turhaa.

-Henriikka

Ps. Lisää kesälomavinkkejä Tampereelle löydät: www.visittampere.fi

Kuvat 1, 6, 9, 10, 11, 13: Nella Himari / Kaukokaipuu

Yksin viikonloppulomalla Tampereella

34
–
matkustus, yhteistyöTags: ,

Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö, Lomahaaste

Olin viime kesäkuussa yksin lomalla Tampereella. En tiedä kuinka moni muistaa pientä irtiottoani, mutta kahden yön mittaisen reissun ajan tamppasin Tamperetta huolella haltuun.

Tuo pikkuloma viime kesältä on jäänyt erityisesti mieleeni. Olin kirjoittanut Onnibussista menomatkalla seuraavasti:

2.6.2016, Onnibussi HKI-TRE

Täällä on taas yksi seikkailu alkamassa. En tiedä miksi, mutta tämä tuntuu ihan spesiaalitärkeältä. Ja jännittävältä. Olen ihan yksin ja mun ei ole missään vaiheessa tarkoituskaan tavata ketään.

En osannut reissun jälkeen sanoittaa omien ajatusten kanssa vietetyn paripäiväisen jälkeen ajatuksiani lomasta. Nyt talven jälkeen olenkin odottanut, milloin sää näyttäisi edes lieviä kesän merkkejä, niin pääsisin jakamaan toiveikkaita kuvia aurinkosäästä ja toivottavasti antamaan inspiraatiota tulevaan kesään.

En tiedä mistä olin alunperin saanut idean lähteä lomalle parin tunnin matkan päähän, jo entuudestaan melko tuttuun kaupunkiin. Jannehan on Kangasalta, Tampereen vierestä kotoisin ja käynyt Tampereella lukionkin. Käymme Tampereella monta kertaa vuodessa ja tunsin kaupungin melko hyvin.

Ensimmäinen syy oli se, että olin halunnut lomailla nimenomaan Suomessa. Tutustua paremmin kohteisiin kotimaassa ja löytää lähialueista uutta ja hienoa. Toinen syy oli luultavasti se, että olin aina kävellyt Tampereella jonkun muun perässä. Halusin tutustua kaupunkiin ihan itse, löytäen ne omat suosikkipaikat.

3.6. Sitko Pizza Bar, Tampere

Mahtava päivä. Heräsin klo 06:30 ja lähdin lenkille. Edelleen jäi epäselväksi onko erikseet jotkut Pyynikin portaat, Tahdon portaat ja Pispalan Portaat. Mutta minä löysin ne Pispalan. Pieni lenkki venyi puolitoistatuntiseksi, kun yhtäkkiä löysin itseni harjulta ja piti löytää vielä kotiin. Kodilla tarkoitan toki Omenahotellia.

Tilasin gluteenittoman kylmäsavulohipitsan. Päätin, etten katso puhelinta koko ruokailutilanteen aikana.

Tampereella olisi yhtäkkiä riittänyt nähtävää vaikka monen viikon ajaksi. Olin kysellyt Snapchatissa seuraajien vinkkejä kaupungin parhaista paikoista ja saanutkin mielettömän läjän varteenottettavia ideoita. Olin päättänyt suunnistaa pelkästään suositusten avulla, ilman lisägooglettelua.

Kävin Kauppahallissa ostamassa vihanneksia ja palan juustokakkua. Nautin lounasta 4 vuodenaikaa -ravintolassa, jota oli kehuttu Sushibar Umamin rinnalla. Piipahdin Radiokirppiksellä ja tietysti ihanista ihanimmassa INCH-farkkukaupassa. Kävin toisena aamuna juoksulenkillä Hatanpään Arboretumissa, mikä oli niin kaunis ja rauhoittava. Toisena aamuna löysin ne yllä mainitut Pispalan portaat, missä kanssani treenasi muuan jääkiekkojoukkue.

Tiesin, etten tulisi viettämään majapaikassani aikaa kuin hyvien, makoisien yöunien verran, joten nukuin suosiolla Omenahotellissa. Valkoiset, puhtaat lakanat ja keskeinen sijainti, bueno!

Toisena aamuna nautin avarakatseisesti peri-tamperelaiseksi kehaistua aamiaista Hämeenkadulla, Café Siilinkarissa (yllä kuvassa). Paikka on ollut keskustassa jo vuodesta 1960, joten he ilmeisesti tuntevat tamperelaisen maun erinomaisesti.

Toisena aamuna suuntasin verrattain uuteen Hotel Torni Tampereeseen, sillä moni oli kehunut paikan aamiaisbuffettia (alla kuvassa). Ei kieltämättä haitannut yhtään istua yli tuntia hyvän aamupalan ääressä. Jouduin kuitenkin palaaman vielä illalla, sillä myös alakerran olutvalikoimaa sekä yläkerran näköalabaaria oli kehuttu. Gluteeniton olut alabaarissa, drinkki yläbaarissa. Ei hassumpaa lomailua!

4.6. Hotelli Torni, Tampere

Tuossa viereisessä puistossa oli 40-vuotiaiden, varpaasta nenänpäähän tatuoitujen kaverusten pussikaljabileet. Istun täällä yksin ja kirjoitan rakkaudesta. Pitäisi varmaan liittyä heidän elämänmakuiseen seuraansa.

4.6. Café Europa

Kuvittelen kauhulla kuinka jätän tämän päiväkirjan vahingossa tänne ja mun harhaisista kirjoituksista tehdään kokopitkä elokuva. Toivottavasti pääosaa esittää joku muu kuin Pamela Tola.

Söin aivan ihanaa ruokaa Kasvisravintola Gobalissa ja join hyvät kahvit niin Laukontorilla kuin Tammelan torillakin. Ylivoimaisesti pisimmän tikun veti kuitenkin Zeytuun ja Lähi-idän maut Tuomiokirkonkadulla.

Design on Tampere -kartan avulla suunnistin niin Design Boulevardiin, MUKA VA flagship storeen ja luonnollisen kauneuden kotipaikkaan, Keidas by Lumoon. Reissun viimeiset kahvit ennen bussiin hyppäämistä join pitkäaikaisessa suosikkipaikassa, Kahvila Runossa, jossa joskus teineinä Jannen kanssa kahviteltiin ”ihan vain kavereina”. Molemmilla pellavapaidat päällä.

Ensi lomallekin jäi tekemistä: Mustanlahden satama, Rosendahlin ranta ja esimerkiksi Sara Hildenin Taidemuseo. Myös Särkänniemen X ja muut uutuushumputukset ovat kokematta ja kauppahallin herkuistakin tuli syötyä vain murto-osa.

Tampere on kyllä monella tapaa kiehtova. Helsinkiin verraten niin suupaltti ja maanläheinen, pieni mutta monipuolinen. Ainakin kesällä kadut vaikuttivat olevan ydinkeskustassakin ihan eri lailla elossa kuin Helsingissä. Terassit olivat täynnä, ihmiset puhuivat kadulla spontaanisti ja neuvoivat oikeaan suuntaan, kun näytin eksyneeltä turistilta.

Tuntui kyllä todelliselta turistilta, vaikka toisaalta kaikki on ihan samanlaista kuin kotonakin. Ja vaikka toisaalta kaupunki oli ihan tosi tuttu. Se onkin matkustamisen parhaita puolia. Avata silmiä isommiksi, löytää tutustakin uutta.

Sen minä vaan sanon, ettei kannata aliarvioida kotimaisia matkustuskohteita, kun miettii tulevaa kesälomaa ja matkustusta yleisesti. Monesti on niin sokaistunut ulkomaan matkojen hypestä, ettei tajua oman nenän alla ja edessä olevan vaikka mitä koettavaa ja nähtävää.

Me matkustimme perheeni kanssa Suomessa koko lapsuuteni ja vaikka nautin siitä silloinkin, olen vasta viime vuosina saanut täysin uuden innostuksen ja vaihteen päälle kotimaan matkustuksessa. Tähän vuoteen on mahtunut jo Kuhmoa, Hossaa, Vuokattia ja Yllästä. Olenkin ylpeästi mukana kotimaanmatkailun haastekampanjassa. Haaveilen myös samanlaisesta minilomasta tulevana kesänä. Minne teidän mielestänne kannattaisi suunnata?

4.6.2016 Onnibussi, TRE-HKI

Odotan tulevalta kesältä ihan käsittämättömän paljon. Tiedän ettei saisi, mutta odotan silti. Eikä se ole mikään tuleva kesä, vaan kesä nyt ja tässä.

-Henriikka

Julkaisu on osa TEMin Suomi 100 – Löydä Suomesi kotimaanmatkailun haastekampanjaa #lomahaaste”. 
Lisätietoja kampanjasta www.lomahaaste.fi

Rakas laivamme: sänky säilytystilalla

13
–
ostokset, sisustusTags: , , , , , , , , ,
_MG_2656 kopio

Vihdoin kunnon selostusta meidän valkoisesta, uljaasta laivasta! Siinä se rakas sänkymme nyt seisoo, valkoisena ja korkeana. Petasin sen kuvia varten normaalityyliini verraten kovin siististi ja hippasen juntisti, jotta näette kunnolla koko komeuden.

Kun muutimme uuteen kotiimme uudenvuoden aatonaattona, olimme antaneet vanhan sänkymme pois. Hyvä niin, sillä se oli aivan järkyttävä. Janne oli ostanut 120-senttisen jenkkisängyn joskus käytettynä 50 eurolla, ja se oli aivan kulunut ja kuopalla. Valuimme kuoppaan vieretysten kuin sardiinit. Parin vuoden pakkolusikka on luultavasti syy sille, miksi olemme edelleen yhdessä.

Lattialla nukkuminen päättyi toukokuussa, kun saimme upouuden sängyn.

_MG_1423 kopio

Jotta pienen makuuhuoneen nurkka saataisiin täysin hyötykäyttöön, halusimme säilytystilallisen sängyn. Kyseiseen nurkkaan mahtuu maksimissaan 140-senttinen sänky ja parvisänkyvaihtoehdon hylkäsimme: haluan kellahtaa (tai nykyisessä tapauksessa hypätä) sänkyyn lattiatasolta.

Googlailimme ja kiertelimme kauppoja. Vaihtoehtoja oli surkeasti. Säilytystilalliset sängyt ovat usein 120-senttisiä, ja säilytystila on melko vähäistä. Monessa sängyssä säilytystilat avautuvat molemmille sivuille, mikä ei tietenkään ole omassa tapauksessamme mahdollista, kun tilaa ei ole molemmilla puolin. Kaiken lisäksi harva sänky miellytti omaa silmää.

Kaiken tämän mutinan ja mietinnän seurauksena päätimme panostaa kunnolla: Neljän ja puolen vuoden kauhusängyn käytön jälkeen tilasimme mittatilauksella itsellemme Nukkuville:n valkoisen kapteeninsängyn.

_MG_1439 kopio_MG_2652 kopio

Otimme nurkasta kuvat ja mitat, jonka jälkeen laitoimme tarjouspyyntöä toiveittemme kera Nukkuvillen Tuukalle. Olin kuullut, että mittatilaussängyistä kauneimmat ja edullisimmat tulisivat juuri Tuukan työhuoneelta.

Sain Tuukalta tarjouksen. Huomasi, että hän oli tehnyt hommaa aiemminkin. Hän hahmotti heti sähköpostiselityksistäni sähköpistokkeiden, listojen ja käyrien seinien vaikutuksen ja ehdotti kohtaan valkoista klassikkomallia 140-senttiselle patjalle. Käyttämämme lempinimi sängyllemme on siitäkin osuva, että sänkymallin nimi on ”kapteeninsänky”.

Monen pitkän harkintahetken jälkeen lähetimme hyväksyvän vastausviestin paluupostina.

_MG_2647 kopio

Sängyssämme on viisi säilytyslaatikkoa, neljä pienempää ja yksi suurempi, jotka ovat koko sängyn syvyisiä. Sisään mahtuu kaikki lakanamme, pyyhkeemme, reppumme, laukkumme, lautapelimme ja villapaitamme. Lisäksi sänky kätkee sinäänsä kaksi varatyynyä ja -peitettä.

Ja entä hinta sitten? Kyllähän sitä sai tosissaan harkita. Pomppukiskoin, säilytyslaatikoin, rappusin ja kuljetuksin kanssa sängylle tuli hinnaksi 3350 euroa. Se on kai enemmän kuin olemme koskaan mistään maksaneet, jos ei kotiamme lasketa.

Maksoin kuitenkin hyvillä mielin. Suomessa käsityönä tehty, mittatilauksena teetetty sänky kestää aikaa ja on prikulleen sitä mitä halusimme. Ei ole harmittanut hetkeäkään. Ja olisin olettanut hintalapun olevan vieläkin painavampi.

_MG_2648 kopio

Riittävän kova patja päälle ja unten maille. Laivastamme on tullut tärkeä rauhoittumisen paikka, ja niin kuin aiemmin kirjoitin, makuuhuoneestamme kauniiden unien makuuhuone.

Nyt palan halusta kuulla, miltä teidän mielestänne näyttää?

-Henriikka

Tyynen onnellinen tyttö

1
–
elämä, matkustusTags: , , ,

Terveisiä Onnibussista. Olen matkalla kotiin.

Lähdin torstaina minilomalle tasaisesti kerrytettyä stressiä tasaamaan. Lähdin ruskean nahkalaukkuni kanssa ihan yksin, toiveenani voida kirjoittaa vihdoin kaikessa rauhassa ja ihan vain itseäni varten.

En kertonut asiasta Tampereen seudun ystävilleni, sillä kaipasin olla yksin. Majoituin keskustan Omenahotellissa ja vaikka olen käynyt Tampereella monta, monta kertaa, bussin kyydistä linja-autoasemalle hypätessäni tuntui kuin olisin siellä ensi kertaa. Turistina tutussa kaupungissa.

Olin kysynyt ja saanut Snapchat-seuraajiltani niin pitkän listan vinkkejä, että pysyin kiireisenä. En kuitenkaan niin kiireisenä, ettenkö olisi ehtinyt istua tuntikaupalla kahviloissakin. Pallokuvioinen ruutuvihkoni oli alati pöydällä, kun kirjoitin mustekynällä ajatuksia ylös. Siitä on niin kauan, kun olen viimeksi kirjoittanut runoja! Saati mitään vain itseäni varten.

Kirjoittamisessa on se hyvä ja huono puoli, että se herättää lisää ajatuksia, mikä tarkoittaa lisää kirjoitettavaa. Huomasin pääseväni vasta alkuun, vaikka kirjoitettuja sivuja oli kymmeniä. Olkoon tämä kesä sellainen, että blogin lisäksi kirjoitan myös ilman yleisöä. Tuntuu, että kirjoittaminen (sekä suodatettu että suodamattomaton) tekee minusta tyynemmän ja onnellisemman.

Aion kirjoittaa pitkän, pitkän vinkkilistan niille, jotka aikovat suunnata Suomi-lomalle Tampereelle. Se on kyllä yksi kotimaan ehdottomista helmistä.

Nyt jaksan vielä hetken busissa, vaikka takanani istuukin kaksi mimmiä, joiden negatiivisuus saa henkeni salpaantumaan. He ovat käyttäneet jo alkumatkasta enemmän kirosanoja kuin edes muistin olevan olemassa. Yritän sulkea korvani tietäen, että oma silmillehyppivä iloni sahuaisi heillä korvista ulos muutamassa sekunnissa.

Sitä paitsi heillä on sylissään vaaleanpunaisia neilikoita. Sillä saa paljon anteeksi.

-Henriikka

Fazer Cafe Tampere: Aamiainen ja brunssi

4
–
kahvilla, kaverit, ruoka ja juomaTags: , , , , , , ,

Kun karkasin pitkäksi viikonlopuksi Tampereelle, ajattelin laittaa kerralla ranttaliksi ja kokeilla verrattain uuden Tampereen Fazer Caféen aamiais- ja brunssitarjonnan. Siis molemmat! Pari kuukautta sitten avatussa kahvilassa tarjoillaan arkisin aamiaista ja viikonloppuisin brunssia. Sain perjantaiksi aamupalaseuraa Idasta ja tänään tallustimme brunssille kälyn ja miehensä kanssa herättyämme melkein puolen vuorokauden yöunien jälkeen.

Perjantain aamiainen oli loisteliais aloitus viikonlopulle. Buffetpöytä notkui: puuroa, leipää, croissantteja, mysliä, jugurttia, hedelmäsalaattia, kahta erilaista smoothieta, juustoa, leikkelettä, graavilohta, vihanneksia ja paria erilaista salaattia. Lisäksi oli juustoja, viinirypäleitä, pähkinöitä ja siemeniä sekä jälkiruoaksi kahta erilaista kakkua. Suodatinkahvi ja mehu kuuluivat hintaan ja erikoiskahveista piti kustantaa ekstraa, niin kuin usein tapana on. Vallan kattava kokonaisuus siis ja hintaa aamiaiselle oli 12,90€.

Viikonloppuisin tarjoiltava brunssi koostui pitkälti samoista asioista kuin aamupalakin, mutta lisäksi tarjolla oli munakasta ja nakkeja, lohta ja ehkä viittä erilaista salaattia (esim. herne-retiisi, vihannex-mix, katkarapusalaatti). Omaan silmääni ero oli yllättävän pieni, vaikka hinta brunssille oli 19,90 euroa. Tosin pohdin, että hintaa voi tietysti pyytää siitäkin, että on viikonloppukattaus ja kysyntää riittää: väkeä oli tänään ulos kiemurtelevaksi pitkäksi jonoksi saakka. Meille riitti juuri ja juuri pöytä, kun tulimme paikalle vartin avaamisen jälkeen.

Kahvila on tunnelmaltaan tosi kiva. Uudistuneet Fazer-kahvilat ovat ketjukahviloiksi erittäin viihtyisiä, siistejä ja upeasti sisustettuja. Uniikkejahan niistä ei saa, kahvilat kun näyttävät kaikkialta melko samalta, mutta jostain syystä se ei liiaksi haittaa. Asiakaspalvelu oli erinomaista ja osaavaa. Tampereen hatara brunssitarjonta johtaa kuitenkin kahvilaan ruuhkaa, mikä näkyy taas yleistunnelman levottomuutena. Ihmiset istuvat aika sumpussa ja tarjoilijat pyrkivät parhaansa mukaan saada kaikki mahtumaan sisätiloihin. Tällehän ei paljon ole tehtävissä, mutta rauhaarakastaville arkiaamiaiset ovat varmasti ruuhkaisia brunsseja parempia.

Itse analysoin ruokahetkiä tietysti myös keliaakikon näkökulmasta, ja sekä aamiainen että brunssi olivat oivallinen vaihtoehto myös minulle. Buffet-tarjonnasta gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle ei sovi puuro, mysli, leivät, croissanttit ja kakut. Gluteenitonta kakkua saa tiskiltä pyytäessä, samoin leipää. Tosin yllätyin miten keskinkertaista ja kuivaa gluteenitonta leipää näin laadukas kahvila tarjoilee. Lisäksi leipä annettiin tiskiltä käteen muovipussissa, mistä tuli vähän ankea huoltoasema-fiilis. Annoin tästä kuitenkin livenä palautetta ja sain erittäin hyvän vastauksen: ystävällinen tarjoili kertoi, että moni tarjoilija haluaa viimeiseen saakka välttää kontaminaatioriskiä jauhopölyn kanssa. Fair enough.

Viihdyin sekä aamiaisella että brunssilla. Niin kuin Helsingin Fazer-kahvilassakin, näistä kahdesta liputan kuitenkin aamiaista. Vatsaani ei mahdu niin paljon, että saisin brunssin laajemmasta valikoimasta suuresti lisäarvoa. Lisäksi arkena pidettävät aamiaiset ovat tunnelmaltaan rauhallisempia ja antavat läppärityöläisille mahdollisuuden jäädä pitämään etätoimistoa pöydän ääreen.

Suuret suosittelut myös perjantailounaaksi ostamalleni porkkana-tyrni-smoothielle, jota toivottavasti saa myös Helsingistä.

Perjantain kuulumisölinän päälle tulikin nyt random informaatio-arvostelu-pommi. Pitäisi varmaan loppuun kertoa mihin käytin sen kellojen siirrosta saadun ylimääräisen tunnin? Minä nukuin. Nukuin sikeästi.

-Henriikka

Ps. Blogin mainokset ovat tällä hetkellä itsestäni johtumattomista syistä aina välillä aivan karseita. Olen siitä oikeasti pahoillani. Asiaan on tulossa muutos ja mainosten määrä vähenee viimeistään joulukuun alussa. Kiitos, kun/jos jaksatte.

Haavistomaista höpinää

2
–
elämäTags: , , , , , ,
friday

Istun Tampereella Waynesin Kahvissa, kansainvälisesti kerrottuna Wayne’s Coffeessa. En ole ketjun suurin fani, mutten vihamieskään. Sitä paitsi tästä ikkunapenkiltä näkee vähän juuri alkanutta valoshowta. Täällä on sattumalta valoviikkojen avajaiset, ja koko iloinen Tampereen väki vaikuttaa olevan kosken liepeillä. Istun valoisassa kahvilassa kuin näyteikkunassa kontrastina pimeälle syysillalle. Pihalla pyöritetään liekkejä, heijastellaan valoja ja suihkitaan varmaan ilotulitteitakin. Jälkimmäisistä en ole koskaan sen kummemmin välittänyt, mutta valoinstallaatiot ja vastaavat saavat kyllä askeleeni pysähtymään.

Naapuripöydässä kuiskitaan, että valoviikkojen avajaiset on sellainen parisuhdejuttu. Varmaan puiden alta hämärästä löytyisi paljon pussailevia pareja. Voisi mennä laskemaan kuinka monta (ja kurkkimaan kuinka kiihkeästi), mutta ehkä pysyn tässä.

On hyvä olla. Laitoin neljän jälkeen läppärin kannen kiinni ja sen jälkeen olen haahuillut yksin ympäri kaupunkia. Enkä niin tuttua kaupunkia kuin Helsinki vaan minulle Suomen kolmanneksi tutuinta kaupunkia. Tulin tänne eilen aika extempore. Huomasin alkuviikosta, että perjantaina olisi etäpäivän mentävä kolo ja laitoin Idalle viestiä: Voinko tulla sun luo torstaina? Sain luvan.

Olen tehnyt tällä viikolla niin paljon ylitöitä etten muista koska viimeksi. Onneksi tällainen ei jatku ensi viikolla, sillä en pidä liikaa töitä tekevistä. Ja haluan parhaani mukaan pitää itsestäni. Perjantain kunniaksi oli ihana vain kävellä. Käydä Design Boulevardissa, hakea Ruohonjuuresta pari chili-kirsikka-raakasuklaapalaa (raakasuklaasuosikkini) ja ihailla Partioaitan ikkunasta Fjällrävenin syysparkoja. Katsoa kosken sillalta juoksevaa vettä ja ihailla aivottomana lintuja leijailemassa vanhojen rakennusten yllä.

Sen lisäksi kävin pitkästä aikaa vaateostoksilla. Kävelin Kuninkaankadulle yläkerran Inchiin ja vietin siellä kaksi tuntia. Voitteko kuvitella, kaksi tuntia! Rikkoi kaikki ennätykseni vaatekaupassa putkeen vietetystä ajasta. Kokeilin arviolta kaikkea. Palvelu oli ylenpalttista ja kukkaronnyörit sekä pääkoppani ruuvit perjantaihuurussa käsittämättömän löysällä. Onneksi ei sentään vatsa.

Nyt loppui valoshow ja kahvilaan tulvii ihmisiä. Naapuripöytään majoittui suurperhe, jotka pitävät aikamoista metakkaa. Meinasin aluksi hermostua zen-hetkeni häirinnästä, mutta menin itseeni, kun kuulin maailman suloisimman pojan kertovan isälleen kuinka ilotulitteet pelottivat häntä. Isä rauhoitteli ja pikkukaverin jännitys alkoi hellittää. Hän kuitenkin lisäsi lohduttavalle isälle vielä varmuudeksi: ”Mutta muistathan, että pelkään myös kummituksia. Ja robotteja.”

Sen lisäksi että on hyvä ja aika väsynyt olo, on myös poikkeuksellisen kypsä olo. Juon nimittäin vichyä, maustamatonta vichyä! Koska minusta tuli niin kypsä, että saatan tulla kahvilaan nautiskelemaan mautonta kuplavettä?

Nauttikaa viikonlopusta ja antakaa ajatusten päästä yhtä vapaiksi kuin minä juuri.

-Henriikka

Ps. Ai otsikko? Se on lukijan kiteytys blogistani parin vuoden takaa. Ei poliittinen kannanotto.

Kuva: Crated.com