SPR:n ystävätoiminta – Ystäväksi tuntemattomalle?

Yhteistyössä Asennemedia ja Suomen Punainen Risti_MG_0012 kopio

Näette näissä kuvissa minut ja minulle tuntemattomia ihmisiä. Kuljin ympäri Kampin Narinkkatoria ja pyysin vastaantulevia kanssani kaverikuvaan. Halusin kuviin saman idean kuin tämän kirjoituksen aiheessa: SPR:n ystävätoiminnan tarkoituksena on saattaa ystäviksi toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja tarjota seuraa niille, jotka tuntevat yksinäisyyttä.

Vaati yllättävän paljon voimia ja rohkeutta kysyä ympärillä olevia kanssani kuvaan. Jos muutaman sekunnin ystävyyskin vaati veronsa, voin vain kuvitella kuinka suuri kynnys on kertoa olevansa oikeasti yksinäinen.

Toivon, että asiasta uskallettaisiin puhua enemmän ja että kaikki rohkeasti asian myöntäneet voivat saada itselleen seuraa ystävätoiminnan avulla. Sitä paitsi yksinäisyyttä hävetään ja piilotellaan aivan liikaa. Kaikki ovat varmasti tunteneet joskus yksinäisyyttä (minä myös!) ja esimerkiksi elämäntilanteiden muutokset voivat johtaa siihen, että on mukava saada uusien ystävyyssuhteiden luomiseen järjestettyä jelppiä.

_MG_0022 kopio

Olen itse harkinnut vapaaehtoiseksi ystäväksi ryhtymistä jo useamman vuoden. Varmasti joku muistaa, kun kirjoitin asiasta reilu vuosi sitten. Helsinkiin muutettuani sukulaismummoni asui muutaman talon päässä. Ehdin istua hänen luonaan ruusukuvioisen, kultareunaisen kahvikupin äärellä muutamia kertoja ennen kuin hänen matkansa tässä maailmassa päättyi. Muistan, kuinka iloisesti yli 90-vuotias ystäväni aina hihkaisi: ”Sinä se vasta olet vinha!” Jäljelle jäi uuden ystävän mentävä kolo.

Mikä minua on estänyt? Suurimpana syynä on aivan varmasti ollut ajan puutteen ja sitoutumisen pelko. Tämän yhteistyön myötä taklattiin nämäkin esteet. Kun sain tietää lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta, hahmotin vasta, ettei ystäväksi ryhtyminen vaadikaan enempää kuin itsellään on tarjota.

Ystävätoimintaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä. Minulle luvattiin, että oma aika riittää varmasti töiden, opintojen ja muiden menojen ohella.

_MG_0018 kopio

Tein nuorena paljon vapaaehtoistöitä: kävin laulamassa ja jakamassa ruusuja vanhainkodissa, keitin kahvia tilaisuuksissa ja partioin jopa joskus perjantaisin kaduilla auttamassa muutamia liian juhlimisen myötä fysiikkansa kadottaneita tai ojaan nuukahtaneita. Seurakunta, partio ja muut aktiiviset tahot tarjosivat helpot puitteet oman avun tarjoamiselle. Lukion jälkeen lähdin muutamaksi kuukaudeksi Etiopiaan vapaaehtoiseksi: hoidin lapsia, valokuvasin, kirjoitin ja olin mukana erilaisissa kehitysapuprojekteissa.

Tällainen aurinkoista ja paikoitellen kovin mustavalkoistakin auttamisenhalua ja maailmanpaloa pursuava Henriikka on kuitenkin muuttunut iän myötä. Tahto auttamiseen on kuitenkin jäljellä. Haluaisin kovasti löytää ystävän, jonka vierellä voisin olla. Ehkä nuoren, ehkä vanhuksen, ehkä ihan omanikäisen? Ehkä vammaisen? Ehkä juuri maahaan muuttaneen? Olisin mieluusti ystävänä jollekin, joka kaipaisi seuraa ja jonka silmillä minä näkisin elämää taas varmasti eri kantilta, uutta oppien, toinen toistaan tukien. Ystävyys on aina kahden kauppa.

Päätin tämän yhteistyön myötä, että osallistun ystäväkurssille vielä tämän vuoden aikana. Tulen varmasti kirjoittamaan siitä, kun kurssi on ohi. Rohkeasti yksinäisyydestään blogissaan kirjoittanut Jenni osallistui kurssille nyt muutama viikko sitten ja kirjoitti ajatuksiaan aiheesta täällä. Kurssin käyminen on ensimmäinen askel vapaaehtoiseksi ystäväksi alkamisessa.
_MG_0030 kopio

SPR:n ystäväkurssille ja vapaaehtoiseksi ystäväksi voi lähteä kuka tahansa. Mitään ei tarvitse tietää etukäteen eikä kurssille mennessä tarvitse olla edes varmuutta siitä, että haluaa tai pystyy ottamaan arkeensa ystävän. Kurssilla saa kaikki tarvittavat lisätiedot vapaaehtoisena ystävänä toimimisesta ja ystävätoiminnan eri vaihtoehdoista. Kursseja on eri mittaisia, kolmen tunnin tutustumisilloista parin päivän kursseihin, ja niitä järjestetään eri puolella Suomea.

Ystävätoiminnan pohjalta syntynyt ystävyys voi olla monenlaista. Ystäväksi voi alkaa esimerkiksi nuorelle, vanhukselle, maahan muuttaneelle, mielenterveyskuntoutujalle, vangille tai vammaiselle. Ystävänä voi olla yhdelle ihmiselle tai useammalle, muun muassa keikka-avun tai ryhmätoiminnan kautta. Joku voi kokea luontevaksi henkilökohtaisen ystävän sijasta käydä toisinaan ryhmän kanssa esimerkiksi vanhainkodissa tai maahanmuuttokeskuksessa. Toinen voi haluta antaa aikaansa nuorten peli-iltaa ohjaten. Kaikille löytyy varmasti se luonnolliselta tuntuva tapa, joka tuo iloa myös itselleen.

Odotan isolla innolla tulevaa kurssia. Luulen, että kurssi avaa jo itsessään paljon lisäajatuksia aiheesta. Ja kuka tietää, jos jo kurssilaisten joukosta löytyy uusia kavereita?

Lisätietoa kurssista saa osoitteesta: www.oleystava.fi.

_MG_0038 kopio

Ja arvatkaa mitä? Jo nämä kuvissa olevat ystävät antoivat minulle iloa ja voimaa moniksi päiviksi. Edelleen hymyilyttää näitä kuvia katsellessa. Mukavuusalueelta ulosastuminen toi paljon iloa sekä hermohiessä ihmisiä kuviin kyselevälle bloggaajalle, että sattumalta hänen reitilleen astuneille tuntemattomille. Yllätyin, miten avoimesti ja iloisesti ihmiset nyökkäsivät ehdotukselle ja tarrasivat lapaseeni.

Kuvan vihreätakkinen rouva empi hetken ehdotukseni jälkeen. Sen jälkeen hän antoi minun napata kauppakassinsa, kampasi hiuksensa ja hymyili kameralle. Juttelimme sen jälkeen pitkän tovin. Hän kysyi, voisinko teettää meistä otetun valokuvan ja lähettää sen hänelle postissa. Hän haluaisi muistaa iloisen hetken yksinäisinä hetkinä. Suostuin tietenkin.
Ehkä uskallan ehdottaa hänelle kahvihetkeä lähitulevaisuuteen?

-Henriikka

SPR:n ystävätoiminta – Ystäväksi tuntemattomalle?

30 kommenttia

  • Ellae sanoo:

    Voihan <3! Tää o ehkä ihanin yhteistyö ikinä.

  • Ihana sinä! Monet kerrat olen pyöritellyt samoja ajatuksia, sillä halu auttaa etenkin yksinäisiä vanhuksia on kova. Ehkä siis minäkin?

    • Henriikka sanoo:

      Ehkä siis sinäkin. :) On se jännä, miten kaikki aidat on tehtävä mataliksi, että tällaiseen ryhtyy. Tuntuu, että SPR:n ystäväkurssien kautta kaikki on tehty vähän liiankin helpoksi. Hyvä niin.

  • Noora sanoo:

    Hyvä väylä on myös ottaa yhteyttä omaan seurakuntaan! Diakoniatyöntekijän kautta saa yhteyden lähellä asuviin yksinäisiin. Seurakunnan työntekijät ovat yhteyshenkilöitä ja löytävät vapaaehtoisista sopivan kahvikaverin heille jotka sitä kaipaavat :)

    • Henriikka sanoo:

      Ihan varmasti hyvä väylä myös! Ja onhan niitä vaikka minkälaisia väyliä, tämä SPR:n on vain yksi kaikista vaihtoehdoista.

  • Huldamaria sanoo:

    Sanat vihreätakkisesta rouvasta herkistyttivät, ihanaa!!! maailmassa on niin paljon suloisuutta :-) ja sinä suloinen, ihana idea nuo kaverikuvat!

    • Henriikka sanoo:

      Maailmassa on todella paljon muutakin kuin mitä uutiset kertovat. Onneksi on vielä suloisuutta, kauneutta, inhimillisyyttä, ihmeellisyyttä. Kiitos!

  • Marie sanoo:

    Itse olen ollut mukana (ohjaajana) Vanhustyön Keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnassa ja tuollainen toiminta antoi kyllä itsellekin niin paljon. Kävin kurssin johon liittyi 12 viikon ryhmäohjaaminen ja kyllä täytyy sanoa, että ryhmästä tuli todella tiivis noiden viikkojen aikana. Olen vielä onnellinen siinä mielessä että samaiset ihmiset ovat myös oman työni ohella asiakkaitani, joten minulla on ollut yhteys heihin koko ajan. Myös ryhmän sisällä syntyi ystävyys suhteita. Yksinäisyydestä – ystävyyteen. Kokemuksesta voin sanoa, että ei se tarvii kovinkaan isoja ponnistuksia ja tekoja. Hienoa Henriikka!

    • Henriikka sanoo:

      Olipa hieno konkreettinen kertomus elämästä ja kuinka vastaavanlainen projekti tuo elämään iloa ja sisältöä. Kiitos kun jaoit.

      Kyllä sitä pitää vaan jaksaa muistuttaa itselleen, että koko maailma ei ole syöksymässä tuhoon, vaan vielä on ja tulee olemaan paljon hyvää ;)

  • Mira sanoo:

    Oon ollut pitkään todella laiska seuraamaan blogeja ja harvoja postauksia jaksaa oikeasti lukea läpi, mutta nyt oli ihan pakko keskittyä puuron syönnin ohella tähän. Oon ollut viime kuukaudet tosi yksinäinen ja tulin tästä postauksesta mahdottoman hyvälle mielelle. Sun lämminhenkisyys ja sympaattisuus jaksaa kyllä ilahduttaa aina ja sitten vielä tämä aihe, kiitos tästä! :) Mun täytyy ihan vakavissani harkita tähän ystävätoimintaan ryhtymistä, joku mummoystävä voisi olla niin ihana! <3

    • Henriikka sanoo:

      Onpa kiva kuulla. Tekstistä kun tuli melko pitkä, kun oli niin paljon sanottavana. Kaiken tiivistyksenkin jälkeen jäi vielä monta, monta riviä. Ja jos pystyn blogikirjoitusten takia antamaan jollekin noin hyvän mielen, niin pitää kyllä jatkaa. Kiitos.

  • Lyyti sanoo:

    Muutin kymmenen vuotta sitten kaupunkiin jossa en tuntenut ketään. Olin yksinäinen, kunnes sain SPR:n kautta ystävän. En olisi ikinä uskonut miten iso osa elämää siitä tulee. Kymmenen vuotta ollaan oltu ystäviä. Käyty kaupoilla, kahviloissa, katottu elokuvia, leivottu, ulkoiltu, juteltu.
    Ikinä ei ole tullut tunnetta, että hän on minun luonani koska ”on pakko”, vaan meillä on aina yhtä hauskaa ja nauru vaan kaikuu. Suosittelen kaikille. Ystäviä ei ikinä voi olla liikaa.

    • Henriikka sanoo:

      Mua alkoi itkettää tämä kommentti ihan kamalasti. Me kaikki ollaan varmasti joskus yksinäisiä, minäkin muistan uuden kotikaupungin tuoneen aikamoisen aukon sosiaaliseen elämään. Onpa hienoa, että uskalsit ottaa yhteyttä. Ja mikset olisi uskaltanut? Muutot tuovat kaikille ihan samanlaisia uusia tilanteita, ilman tutuksi tulleita piirejä. Yksinäisyyttä hävetään niin paljon, niin turhaan.

  • Hanna sanoo:

    Nyt itkettää mutta hyvällä tavalla. Ihana kirjoitus. :)

    • Henriikka sanoo:

      Mua itkettää nämä kommentit. Naurattaa ajatus kuinka niin bloggaaja kuin lukijatkin itkevät siellä täällä ympäri Suomen.

  • Silja sanoo:

    Henriikka, olet kyllä mielestäni uskomaton ihminen. Olisin myös suostunut kuvaan ja pieneen hetkeen ystävällisyyttä. :)
    Mukavaa reissua!

    • Henriikka sanoo:

      No huh! Nyt tuli aika isoja sanoja. Uskomattomia tässä taidetaan olla kaikki. Minä luulen, että mun lukijakunnassa on vain sellaisia, jotka olisivat suostuneet kuvaan hyvän asian vuoksi. Sitä ajatellessa hymyilyttää.

  • Kaina sanoo:

    Eikä miten ihana kuvitus, huikeeta!

    Mä Punaisen Ristin ystävävälittäjänä ja ahkerana blogien lukijana oon intoillut tästä Asennemedian ja SPR:n kampanjasta ihan sikana. On niiiin hienoa löytää oma rakas harrastus blogikampanjan aiheena, lähetin tästä jopa SPR:n markkinointiosastolle palautetta :D Yksinäisiä ihmisiä mahtuu Suomeen niin monta, että tarvitaan joku yhdistelemään niitä käsikkäin (haha mikä nerokas vertaus tuohon kuvitukseen, go minä!), mutta monikaan ei tiedä tällaisen toiminnan olemassaoloa. Siitä syystä tää kampanja on mun mielestä ihan loistava.

    Oon muuten kommentoinut sekä sun, Idan että Jennin postaukseen tästä aiheesta, ja tajusin siinä samalla kirjottavani joka blogiin eri tyylillä. Olisi jännä tietää, että miksi. Ainakin sun blogiin tulee kommentoitua rennoimmin ja hypähtelevämmin, jotenkin toverillisemmin. Ihan kuin mun näppäimistö kokisi jotain suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta sun blogin kanssa! (Nyt tulee niin väsynyttä settiä, että onneksi on offline-aika lähellä…)

    • Henriikka sanoo:

      Mikä innostus, ihan huippua. Ja arvostan myös tosi paljon sitä, että oikeasti kerrot innostuksesta: niin blogikommenteilla meille kolmelle, kuin SPR:n markkinoinnillekin. Kun antaa palautetta, voi oikeasti vaikuttaa siihen, miten asioita tehdään tulevaisuudessa. Uskon (ja tiedän) itsekin, että tämä blogikampanja tuo asialle ihan uutta kohderyhmää ja tietoisuutta heidän keskuudessaan.

      Ja hahaha ja mainio analyysi loppuun tuosta kommentoinnista. Ollaan itse asiassa Idan kanssa analysoitu aihetta joskus itsekin. Ehkä oma epäformaalimpi/ammattimaisen epäammattimainen tapa blogata ja leveä hammashymy saavat aikaan sen, että ihmiset kokevat minut enemmin kaverikseen kuin esikuvakseen tai asiantuntijaksi/journalistiksi. Mä olen itsekin melko rento ja hypähtelevä, se antaa ainekset kommentoida vastaavanlaisesti. Kuulostaako oikealta? Ja oma mielipiteeni on, että juuri tuollaisen lukijasuhteen haluaisinkin.

  • H sanoo:

    Moi! Myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-toiminta tarjoaa mahtavan mahdollisuuden auttamisen haluisille, yksinäisyyttä ehkäisemään ja maahanmuuttajanaisten kotoutumista edistämään. Ja toki suomalaisille vapaaehtoisille ystäville hieno mahdollisuus saada kosketusta muihin kulttuureihin!

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos vinkistä! Olenkin kuullut myös MLL:n projekteista (ja ollut heidän lastenhoitajanaan aikoinaan monta vuotta!). Hyvää työtä tekevät kaikki. Tärkeintä on hyväntekeminen ja yksinäisyyden poistaminen, ei reitti mitä kautta sitä toteuttaa.

  • Johanna sanoo:

    Wautsi wau, kiitän korkeampaa siitä että just sä olet olemassa, valona maailmassa. Kiitos kaikista sanoista, ei vain tästä postauksesta vaan monesta muustakin. Teet tärkeitä juttuja! Siu!

  • H sanoo:

    Voi että! Mulla olis niin kova hinku osallistua ystävätoimintaan. Oon niin vakaasti päättänyt, että kunhan toivun leikkauksesta ja saan voimani takaisin niin lähden mukaan! Ei sitä tiedä, jos sieltä oikeesti saisi ystävän ja omakin yksinäisyys helpottais!

    • Henriikka sanoo:

      Ensin oma terveys tolalleen, sitten muita auttamaan. Uskon, että vakaa päätös kyllä vie sinut ystävätoimintaan ennemmin tai myöhemmin. Ja ihan varmasti samalla helpottaa myös oma yksinäisyys. En epäile hetkeäkään.

  • AINO sanoo:

    Olen varmaan vähän pöhkö (tai sitten vain erittäin väsynyt) kun liikutuin tästä postauksesta melkein kyyneliin asti. Kunpa voisi vaan olla kaikkien kaveri!

    • Henriikka sanoo:

      Et ole yhtään pöhkö. Ystävyys ja etenkin yksinäisyys asiat liikuttavat aika helposti aika monia. Ja ihana vika lause: kunpa tosiaan voisi pitää vaan kaikkia kädestä.

  • d sanoo:

    Mä oon ollut muutaman vuoden reilu 80-vuotiaan naisen ystävänä ja ystävyys lähti arkisesta kohtaamisesta, kun ensimmäistä kertaa kohdatessamme nainen kertoi kaipaavansa nuorta ystävää. Joskus jo pelkästään se, että on arkisissa tilanteissa hereillä ja valmis vastaamaan lähimmäisem tarpeeseen, voi johtaa yhteen elämän tärkeimmistä ystävyyssyhteista!

    • Henriikka sanoo:

      Miten ihana tarina! Ja parasta siinä on se, että se on oikeasti totta eikä mitään satua. Aivan mahtava juttu. Very well done, d.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *