Reilireissulle Eurooppaan äidin kanssa – parasta!

Kaupallinen yhteistyö: reililiput saatu VR:ltä


Keltainen bussi etenee mukavassa tahdissa Riikasta Vilnaan, Latviasta Liettuaan. Liettuan hanavesi on luetun mukaan Latvian hanavettä turvallisempaa jälkimmäisen vanhojen putkistojen vuoksi. Oon vähän hunsvotti noiden vesien kanssa välillä, niin kuin vähän kaikessa. Liian luottavainen. Toisaalta, sillä piirteellä olen myös saanut elämässä aika paljon, usein myös niitä muistettavimpia ja kauniimpia hetkiä ja kohtaamisia.

Interrail äidin kanssa starttasi eilen, kun lautta lähti yhdeksältä Helsingistä kohti Tallinnaa. Kuljemme Puolaan saakka bussein, sillä Viro ja Latvia eivät edes kuulu reilimaihin, ja Liettuassakin linja-autot toimivat vielä huomattavan paljon rataverkostoa paremmin. Äiti reilasi edellisen kerran vuonna 1984, 35 vuotta sitten, samoihin aikoihin kuin nyt, elo-syyskuun taitteessa. Kirjoitti rakkauskirjeitä isälleni ja osti kauniit nyörisandaalit ja mustat herrainkengät. Kuulemma tuliaiseksi toi rakkaalleen boysenmarjahilloa ja kiviä Garda-järven rannalta. Ei muuta. Toisaalta, mitä muuta sitä ihminen voisi toivoakaan?

Eilisen tähtihetkiä oli tajuta, että kotiovi on lukittu ja reissu on alkanut. Äidille täyttä lomaa ja minullekin miltei. 22 yötä ihanaa matkustusta, keskittyen käynnissä olevaan hetkeen. Tällä kertaa olen varannut ennakkoon kaikki bussiliput, maisemajunaliput ja majapaikatkin ja meillä on aina oma huone. Juna-aikataulutkin ovat tiedossa, jopa varavaihtoehdot, jos missaamme jotain. Tämä on stressitön reili, hyvin klassisesti kovin erilainen kuin kaksi aiempaa taittamaani. Tai varsinkaan se ensimmäinen, jolloin vedettiin pelkkää ranskanleipää ja nukuttiin ties missä. Tämä ei ole enää 18-vuotiaan reppureissu-unelma. Mutta en kaipaa turvattomuuden tunnetta enkä väsymystä, kun on yrittänyt nukkua hyvin makuupussissaan rautatieaseman kivilattialla tai mykkyrässä istumapaikalla yöjunassa. Tuntuu hyvältä olla virkeä ja energinen.

Kolme viikkoa äitin kanssa on ihana ajatus. Olin vuosi sitten keväällä isäni kanssa Trans-Siperia junamatkalla Helsingistä Mongoliaan ja sieltä takaisin Venäjän Vladivostokiin. Viime vuoden lopussa sain ajatuksen, että haluaisin kahdenkeskeisin matkan myös äidin kanssa ja lähetin siltä seisomalta viestin:

7.12.2018

klo 13:14, minä:
”Pitäiskö mun ja sun lähteä reilaamaan? Oon tässä miettinyt, että olis kiva sun kanssa tehdä tässä jossain vaiheessa reissu, niin kuin tein isänkin kanssa. Se vois olla ihan joku muukin reissu! Mutta tuli meileen, että reilihän vois olla aika hauska.”

klo 13:23, äiti:
”Joo, reilaamaan. Sopii!”

klo 13:23, minä:
sydän

klo 13:39, äiti:
peukku, pussaava naama

Ja täällä sitä nyt ollaan. Eilisiltana, hämmentävän lyhyen matkustuksen jälkeen (2 h lautassa ja 4,5h bussissa), olimme yhtäkkiä jo Riikassa. Illalla kuljimme ympäri vanhaa kaupunkia, ihailimme paikallista designia ja arkkitehtuuria, ja tunsimme itsemme onnekkaiksi kaupungin hiljalleen pimetessä. Nostimme ruusulimsamaljat kaiken kunniaksi ja totesimme, että tuskinpa tullaan riitelemään. Totesimme myös, että varmaan kolmen viikon jälkeen mukava nähdä vähän muitakin ihmisiä.

Tämä on sellainen siirtymäriittimatka. Vähän kuin uusi elämä olisi jotenkin alkamassa. Oon täyttynyt kivasti uudesta energiasta, odotan syksyä suurella innolla. Kaikki on tosin hyvin. Koen olevani taas ihan oma itseni. En matkalla omaksi itsekseni, vaan jo ihan oma itseni.

Jos teillä on vinkkejä Vilnaan, Bialystokiin, Ostravaan, Sankt Pölteniin, Mariezelliin, Rijekaan, Blediin, Salzburgiin, Lyypekkiin tai Malmöhön, niin voi laittaa vinkkejä tulemaan. Otamme kiitollisina vastaan. Kiinnostaa: luonto, paikallinen elämä ja käsityökulttuuri, kahvi, ruoka, elämän ihmeellisyys. Ei niinkään kiinnosta: puuduttavan syväluotaava historiallisuus, museot tai sisäilma, shoppailu.

On ihana, kun voi nauraa yhdessä, puhua tai olla puhumatta. Äskeinen keskustelu tiivisti hyvin kommunikaation helppoutta:

”Älä hölötä.”
”Hölötänpäs.”

-Henriikka

11 kommenttia

  1. Avatar Mika 25.8.2019

    Vilnassa ehtii päivänkin aikana käydä Trakain linnasaarella. Užupis must-kohde taidetta ja vaihtoehtokulttuureja rakastavalle.

    Malmössä asuvana vien ihmiset aina kallbadhusetiin kylpemään, Ribersborgsin on hyvä ja lähellä. Upeaa rantaluontoa löytyy alempaa Skanör-Falsterbosta, jonne pääsee paikallisdösällä. Lounaalle Saltimporten Canteeniin tai La Soupeen.

    Vastaa
  2. Avatar Maija Välimäki 25.8.2019

    Teidän reili on rakenteeltaan aika samanoloinen kun mun tammikuinen! Vilna oli aivan ihana kaupunki (käytiin tosi hyvässä vegepaikassa ihan vanhan kaupungin tuntumassa, Rosehip!), Bialystok taas reissun karmein stoppi. Vaihdettiin siellä vain junaa ja asemarakennus oli silloin remontissa, joten sisälle ei päässyt odottamaan. Yritimme epätoivoisesti löytää kahvilaa aseman läheisyydestä, mutta törmäsimme vain kuntosaliin, koiranruokaliikkeeseen ja lopulta puolalaiseen lounasravintolaan. Kahvia ei löytynyt sieltäkään. Ostimme kokikset ja odotimme junan lähtöä.

    Salzbourgissa syötiin todella hyvät vegaaniburgerit! Paikan nimeä en nyt äkkiseltään muista (tarkistin, Bioburger) löytyi happy cow -appin avulla. Se on ehkä mun yleinen vinkki, jos ei oo joo käytössä. Todella helppokäyttöinen sovellus, jolla kasvisruokapaikat/-annokset löytyy käden käänteessä. Androidille on ilmaisversio, iOS:lle vain maksullinen.

    Ihanaa reiliä! Mukava nähdä, miltä winterrail-kohteet näyttävät nyt alkusyksystä.

    Vastaa
  3. Avatar Satu 26.8.2019

    Oikein ihanaa yhteistä äiti tytär reissua teille ❤️

    Vastaa
  4. Avatar Helmi 26.8.2019

    Tulipa yhtäkkiä valtava inspiraatio lähteä äidin kanssa matkalle! 💛

    Ja Bled on ihana! Kannattaa kiivetä niin korkealle kuin pääsee ja pitää vaikka piknik järveä katellen. Yksi hienoimmista paikoista joissa oon Euroopassa käynyt! :)

    Vastaa
  5. Avatar Roosa 26.8.2019

    Olin reilaamassa viime syksynä ja päädyin sattuman kautta Bledin, henkeäsalpaava paikka! Suosittelen sieltä käsin tekemään päiväretken Bohinj-järvelle, joka sijaitsee Triglavin kansallispuistossa. Muistakaa myös ehdottomasti syödä maailman parhaimpana palkittua jäätelöä Bledissä, jota löytyi ainakin tuolloin Hotel Parkin kioskista (on gluteenitonta kippoon otettuna!). Söin kyseistä jäätelöä parin päivän sisään ainakin neljä kertaa. :)

    Vastaa
  6. Avatar Annu 26.8.2019

    Tsekatkaa Malmössä tämä! Oma kokemus tosin lähes kymmenen vuoden takaa, mutta silloin oli tunnelmaa ainakin.

    https://www.ribersborgskallbadhus.se/sv

    Vastaa
  7. Avatar Ansku 27.8.2019

    Salzburgissa ehdottomia suosituksia on Kotkanpesä, mikä rakennettiin Hitlerin syntymäpäivälahjaksi. Retki mennään bussilla ja vaikka historiaa kerrotaan vähän se on mielenkiintoista ja paikanpäällä on omaa aikaa katsella paikkoja ja upeita alppi maisemia, jonka jälkeen pysähdytään pienessä kylässä ja jatketaan kotimatkaa. Toinen suositus on mennä käymään Salzburgissa Alpeilla! Uskomattoman upeat maisemat ja retki on helppo tehdä itse. Salzburista menee bussi Alppien alapuolelle mistä sitten ostetaan vaan hissilippu ylös huipulle 🤩

    Vastaa
  8. Avatar Linnea 29.8.2019

    Hei kuule! Tämmönen suositus Ostravaan: Ty Identity -putiikki. Täynnä tsekkiläistä designia, vaikka mitä ekohedelmäpusseja ja muistikirjoja, kivikorviksia ja pellavapaitoja ja mitä kaikkea tuollasessa coolissa tsekkiläisessä hipsterihtävässä putiikissa nyt voi olla. Käymisen arvoinen jo pelkästään äärettömän ystävällisen henkilökunnan takia! 🌻

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 30.8.2019

      Hei kiitos kiitos kiitos! Tämä oli aivan supervinkki <3 ! Tänään käytiin ja putiikki oli huippu.

      Vastaa
  9. Avatar HannaTee 30.8.2019

    ”Pitäiskö lähteä reilaamaan?” eli ”Saisko ilmaiset liput?”
    Hassua, miten useasti sulle tulee fiilis, että vois tehdä jotain kaupallisessa yhteistyössä.

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 30.8.2019

      Hello! En tiedä oliko tämä oikeasti aitoa ihmettelyä vai ei, mutta reili päätettiin tosiaan joulukuussa, ja yhteistyö VR:n kanssa vasta alkukesästä. Sen verran reilusti kustantaa tällainen reissu muutenkin, ettei nyt aivan ilmaisten lippujen vuoksi lähtisi kyllä matkaan. Harmi, jos on välittynyt sellainen olo. Se ei tietysti ole tarkoitus! VR vain oli jo entinen yhteistyökumppani, joten yhteistyö oli luontevaa ja molemmille tosi mieluinen. En usko yhteistyökytköksen vaikuttavan millään tavalla sisältöihin, joten sääli jos se herättää kielteisiä fiboja. Iloa alkavaan syksyyn!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.