arkisto:

marraskuu 2012

Nenälento Lontooseen, kiitorata on kuuma.

 

Tänään on nenäpäivä (EDIT: Mun henkilökohtainen nenäpäivä, pian on se virallinenkin. Suotta hötkyilin). Riemun päivä. Pian kone nousee ja kiitää kohti Lontoota, ja meikselin nenä pysyy punaisena. Armottoman hyvää viikonloppua ja pitäkää nenät päässä.
-Henriikka

Aamukahvilla. Kerrankin.

Blogin nimestä huolimatta olen saitin kuvissa aika vähän aamukahvilla, noin niinku konkreettisesti. Vaikka nimi viittaakin pääasiassa letkeän tunnelman hakemiseen (plus tietysti suodatinkahvin ylistykseen), niin päätinpä kerrankin kuvata muutamia kuvia aamutuimaan. Ja oikeasti aamulla, 07.00-08.15 välisenä aikana tänä viileänä keskiviikko-päivänä.
Rakastan pitkiä aamuja. Sellaisia, jolloin päivän voi aloittaa rauhassa ja hätiköimättä. Heräämisen jälkeen olen usein kiukkuinen, ärsyyntynyt mutrusuu puolisen tuntia (tätä ilmiötä kutsutaan meillä ”aamu-möröksi”), mutta sen jälkeen alkaa onni ja autuus. Ehkä puoli tuntia ei noin 16 valveillaolo-tunnista haittaa. Olen kuitenkin harkinnut jopa sellaista kohuttua kirkasvalolamppua, että voisin korvata ne puoli tuntiakin. D-vitamiiniin olin turvannut, mutta eihän siihenkään uusimpien uutisten mukaan voi luottaa.
Aamupala – päivän paras ateria. Suosikkiherkut kahvi ja avokado-ruisleipä ovat niin luksusta, että arkiaamupalakin tuntuu taivaalta. Pitäisi ehkä tehdä itselleen sääntö, että avokadoa saa syödä vain joka toinen päivä -näin hyvän olon tunne olisi avis-päivini kahta korkeammalla.
Koulun pitkäjänteistä ja tavoitteellista projektityöskentelyä piti tasapainottaa rennolla pukeutumisella. Jackpot lähetti muutama viikko sitten minulle sulkakuvioisen T-paidan ja täytyy sanoa, että se tuntui nappivalinnalta tähän koulupäivään: rento ja yksinkertainen. Ei liian huomiotaherättävä. Sellainen työlään koulupäivän turvapaita, jonka päälle voi kiskaista lämpöisen villatakin.
Aurinko nousi ja aamumörkö oli tipotiessään. Kukkakaupan kautta kulkenut Janne koristeli olohuoneen oranssinkeltaisilla kukilla eilisiltana ja tänä aamuna nuput olivat auenneet kukkaan. Voivoi, mitä romantiikan römpömpömpöö. Kello 08.15 lähti bussini kohti koulunpenkkiä ja nappasin reppuun postiluukusta kolahtaneen uusimman Frankie-lehden. Se on sellainen bussimatkan piristäjä, että tekisi mieli kulkea kouluun ja takaisin tuplamatka. Austarialiasta asti en ole vielä raaskinut lehteä tilata, mutta tilaan aina lehden toisinaan, kun ne menevät lehden nettikaupassa alennukseen. Frankie-haukka.

 Ja ettette jäisi vääriin luuloihin, niin aamuni eivät ole aina näin ihania. Suodatan täältä tietysti ällöttävän hampaiden pesun ja mustat silmäkulmarähmät, jotka jäävät ripsivärien jäännöksinä (sori pojat, ette ehkä ymmärrä tätä).
Kiitos erittäin paljon kaikista Lontoo-vinkeistä. Fileissäni luin juttuja ja matkatunnelma vaan kasvaa kohti taivasta. Huikeeta. Palataan tutkalle!
-Henriikka
huivi/Vila, farkut/Levi’s second hand, T-paita/Jackpot Online Store

First date with London

Elämä on kyllä yks iso synttäripaketti. Lähden perjantaina yllättäen Lontooseen
ja vietän siellä aikaani urbaanisti haahuillen aina maanantaihin asti. Tää on silkkii. 
Oon ähertänyt viime päivät duunin kimpussa, ja pieni irtiotto arjesta ei voisi sattua parempaan paikkaan.
Matkasta kerron sen koittaessa paljon lisää, mutta ensin paljastus: 
En ole koskaan ollut Lontoossa.
Melkein pöyristyttävää, että olen jättänyt tällaisen suurkaupungin näin myöhäiselle vaiheelle, kun matkustelua on kuitenkin vuosien varrella kertynyt enemmän ja vähemmän.
Nyt tarvisin kuitenkin teiltä kaiken infon siitä, mitä minun kannattaisi tehdä. Aikaa on perjantai-illasta maanantai-iltapäivään, ja haluisin lunkin, boheemin, letkeen reissun Lontoon kaduille, kirppiksille ja kuppiloihin. Näen pitkästä pitkästä aikaa Ville-ystävää ja saan vetää röörit täyteen kaksikerroksisten bussien saasteita. Takaisin tuun tietenkin sellaisessa Geri Halliwell -mekossa.
Kauniita unia. Thamesin, Big Benin ja epämääräisten metroverkostojen kuvia.
Henriikka
Kuva: media-cache-ec4.pinterest.com

Lintu, Maatuska, Turkki ja Karhu

Tänään minulla on teille kehotus: rakastakaa lille-lle:n printtejä, vaikka lille-lle onkin maailman hankalin nimi. Kyseessä on siis nuori taiteilijasielu, joka painattaa käsin suunnittelemiaan printtejä T-paitoihin ja hihattomiin. Sain arvon taiteilijalta yllätyspostina pari uutta printtipaitaa, ja otin myös omakustanteiset edelliset paidat kuviin mukaan. Tässäpä olisi teille ilosanomaa superprinteistä, joita oon hehkutellut teille jo joulukuussa 2011. Lintu, Russian Doll, Hermanni Turkki ja Karhu. Niin, ja ystäväni Mira.

Nyt hehkutusta, hehkutusta. 
Eikö ole vau-käsityötä nämä paitatuotokset? 
Ehkä printtien jälkeen toiseksi hehkutettavin asia on kyseisten printtipaitojen ALE. 
Holvi-nettikaupasta löytyisi joululahjat niin itselle kuin kuomillekin. 
Yhden paidan saisi marraskuun ajan hintaan 19€, 
kun taas kaksi kappaletta postitetaan kotiin hinnalla 35 € (sis. postikulut). 
Kuinka iloisesti mainostankaan tätä asiaa. 
 Ja kuinka iloisesti painun nyt nukkumaan. 
Oi maanantai, kuinka sinä minut väsytitkään?
-Henriikka

Itämaista magiaa ja pullomies

Hyvää iltaa, hyvää iltaa. Vaatekuvia olisi tarjolla, lauantaiasua äitin ja minun shoppailureissulta. Ostosten tekoon valikoitui tällä kertaa paita, jota ei päälläni vielä ole nähty. Samettipintainen, lämminsävyinen pitkähihainen löytyi parin viikon takaiselta kirppisreissulta Vallilan makasiineille, kavereiden kesken Valtteriin. Paidassa on minusta jotain itämaista ja olikin harmillista, että niskalappua ei ollut enää jäljellä, sillä nyt en tiedä paitani alkuperää. Yhtä lailla tämä voi olla supisuomalainen, mutta voinhan ainakin vakuutella itselleni, että tämä paita päälläni ympärilläni leijuu mystinen, kansainvälinen magia.
Paidan kanssa turvauduin mustiin farkkuihin, sekä mustiin nilkkureihin. Takiksi valitsin Luhdan trenssin pitkästä aikaa. Huomaa, että on vaatekaapin siivouksen aika, kun unohtaa takin kuukauden päiviksi. Nyt trenssi kuitenkin palasi kuvioihin ja toivottavasti niissä myös pysyy.
Näissä sitä sitten hiihdeltiin verkkaisesti kaupasta toiseen. Olimme oikeastaan aika laiskoja ostostelijoita, joten kauppojen yhteislukumäärä oli neljä. Äiti löysi haluamansa parkatakin, kun taas minä tyydyin makutuomarin rooliin säästölinjallani (ja makutuomarin rooli kannatti, sillä se tuotti Ben&Jerrysin kunnon tötterön!).
Päivän ilahduttavimmat hetket vietimme kuitenkin Aleksanterinkadun mystisen pullomiehen kanssa. Lasisia, vedellä täytettyjä pulloja soittava mies on ehdoton suosikkini ja hän pysäyttää monenmoiset kaduntallaajat. Olen suuri fani. 

 Mutta miksi, miksi, oi miksi hiukseni ovat noin pörröiset? Olen isojen ongelmien äärellä. Tarvisin jotain kunnon tököttejä, jotka tekisivät hiuksistani tuuheat, mutta ei pörröisiä. Olisko kellään suositella jotakin mömmöä?
Huomenna kannattaa suunnata Helsinki Vintageen Kaapelitehtaalle klo 11 jälkeen. Kuinka paljon haluisinkaan sinne ajan patinan keskelle, kuuntelemaan Hermanni Turkkia, kahvittelemaan nätisti ja hypistelemään vintage-kledjuja. Mutta ehkä työpäivä on edes puoliksi yhtä mukava. Olenhan minä sentään duunissakin taiteen ympäröimänä.
Henriikka
trenssi & paita & laukku/second hand, farkut/Levi’s, huivi/Vila

Äiti-tytär-suhde

Tänään satoi ensilumi. Minulla oli ensilumi-villapaita päälläni ja tein havaintoja, että villapaita-käytökseen olivat yhtyneet useat luokkatoverini. Ja ohikulkijat. Ensilumi laittaa villa-ajattelun käyntiin, niin se vaan on. Seisoin aamulla ensin turkoosi college päälläni peilin edessä, mutta ei se vaan toiminut. Yksinkertaisesti.
Sain myös rakkaan äitini kylään. Me ollaan hyvä kombo. Siksi en selittelekään enempää, vaan keskityn lohisalaattiin, lakritsiin ja keskiyön kahvihetkeen. Ihanaa viikonloppua itse kullekin.
Henriikka

Punainen säkki ja perunamaa

Tänään on ollut erittäin vähän minun päivä. Hirveä väsymys ja nälkä läpi päivän. Illalla kun viiletin kotiin tunti sitten, niin tajusin että avaimet ovat sisällä. Taas. Olen ainakin olettanut, ettei tämä ole yhtään tapaistani. Ja Janne keikalla. Maksoin sitten 50 euroa lempeälle ovimiehelle ja toivoin viimeiseen asti, että hän armahtaisi. Ehkä hän on nähnyt jo liiaksikin turhautuneita, ja pian itkuun purskahtavia nuoria naisia hädässä. Ei auttanut itku markkinoilla.
Päivässä oli kuitenkin kaikkea hyvääkin. Vaalit takaavat joka-aamuiset ilmaiskahvit: tänään aamun kirkasti SDP (oli vielä suklaatakin!). Lisäksi illalla oli Nikonin järkkäämät kuvausiltamat ja sain taas intoa blogipuuhasteluun. Olisi niin paljon kaikkea ährättävää, kuvattavaa ja kirjoitettavaa. Josko aloittaisin nyt kuitenkin alkuviikon asukuvilla.
Kai huomaatte, että kuvissa päälläni on blogihistorian intensiivisimmän väittelyn kohde: toinen vihatuista/rakastetuista punaisista nahkatakeista. Säkkihän se on, mutta minulle mieleinen sellainen. Tässä kokonaisuudessa säkkimäisyys tietenkin korostui entisestään, kun takin allakin oli löysää: mustavalkoinen, kauluksellinen villapaita löytyi Kaivarin Kanuunasta. Sain pulittaa siitä törkeän summan, 23 euroa, mutta materiaalit, malli ja kaikki muukin sulatti sydämeni niin, että kannoin tuotteen urhoollisesti tiskille. Toivottavasti joku mukava myyjä sai rahani.
Mutta tuo villapaita. En lakkaa muistamasta, kuinka pehmoinen ja lämmin se on. Mikään ei voi erottaa minua ja häntä. Kahden säkkimäisen asian rinnalle pyrin lisäämään jotakin siroa. Pillifarkut muistuttavat, ettei tämä tyttö ole epämääräinen kangaskasa, vaan kaiken alta löytyy myös kaksi jalanoloista pötköä. Pikku Myy -nuttura on myös aina itselleni sellainen, että tyttöpisteitä ropisee. Vielä kun kaiken lopuksi lisäsi mustat nilkkurit pienillä koroilla, niin kangaskasan keskeltä alkoi hahmottaa ihmisenmuotoisen asian.

Nyt kiitos rehellistä ja kiihkeää keskustelua siitä, että toimiiko tällainen baggybaggybaggy?
Kauniita unia, toivottavasti huominen on hitusen enemmän mun päivä. 
Vaalikahvittajat, olkaa asemissa siinä yhdeksän maissa!

Henriikka
takki & villapaita/second hand, farkut/Levi’s, kengät/Vagabond

.. about my Dear Ears

Tässä vihdoin viimein tulisi nyt sitten asiaa korvista (kuulen jo yleisön yököttelevän, hyihyi korvia). Mutta onneksi keskiössä ei oikesti ole korvat, vaan lävistykset. Naamalävistyksiähän minulla ei ole, mutta korviin on ripustettu muutamia ylimääräisiäkin helyjä. Miksi? Siksi että pidän korvalävistyksistä. Selkeistä rustoon lävistetyistä koruista, jotka ovat esteettisesti järjestetty, eikä korvia ole ahdettu täyteen summanmutikassa.
Ensimmäiset korvakoruni ja näin myös korvareikäni sain 8-vuotislahjaksi kummeiltani. Olisin saanut ne jo vuotta aikaisemmin, mutta isäni alkoi pelotella minua, että reiät ammutaan kaukaa pyssyllä: ”Siinä sitä vaan seistään seinää vasten ja toivotaan, että osuu”. Kulma-, nenä- ja vaikkapa huulilävistykset olivat tietenkin silloin minun silmissäni niitä ohimenneitä. 8-vuotiaana minulle kuitenkin kehittyi aivot ja tajusin tilanteen todellisen puolen.
Seuraavana oli vuorossa yläruston korvis, jonka typeryyksissäni tietenkin kävin ampussa itselleni yläasteen lopussa. Älkää hyvät ihmiset ottako lävistyksiä ampumalla, vaan lävistämällä. Itse kuljin halvimman vaihtoehdon perässä, eikä se kannata. Onneksi kaikki meni kuitenkin nappiin.
Seuraavana olivat vuorossa muut korvanlehtien napit: oikealle puolelle kaksi lisänappia, vasemmalle yksi. Salaisuutena kerrottakoon, että äitini iski nämä minulle kotona neulalla. Kyllä kyllä, oli desifioitu neula ja neula upposi nätisti korvanlehtiini. Toisena salaisuutena kerrottakoon, että äiti laittoi korviksia myös koko ystäväjoukolleni, jos heillä oli antaa kirjallinen vanhempien lupa. Hahaha, äiti on paras.
Lukion lopussa nappasin monen vuoden harkinnan jälkeen korun toiseen korvannipukkaan, Tragus-lävistyshän se taitaa olla nimeltään. Siitä vuoden päästä menin siskoni kanssa lävistämöön ja nappasin heräteostoksena korvan ”sisälle” uuden korun. Näissä kahdessa ensimmäisessä palveli Kouvolan Starhouse. 

Syy miksi kirjoitan koruistani juuri nyt on se, että vihdoin otin Traguksen toiseenkin korvannipukkaani! Hurraa! Olen vannonut, että tämä on sitten viimeinen. Mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa Helsingin Iso-Roban Harness oli ammattimainen ja suositeltava kiska. Sain sieltä etukortinkin, että joka kuudes lävistys ilmaiseksi. Epäilen vahvasti, että tämä etu jää käyttämättä.

Hinnat rustokoruilla vaihtelevat 30-50 riippuen lävistys-studiosta, lävistettävästä paikasta ja korusta, joka korvaan tökätään. Kipu on hetkellistä, enkä itse näe sitä minkäänlaisena ongelmana. Toisissa paikoissa pihdit, joilla korvaa pidetään, sattuvat enemmän kuin itse lävistyksen tekeminen. Rustokorujen parantuminen vie aikansa, toisilla pari kuukautta, toisilla yli vuodenkin. Ainahan näitä juttuja kannattaa harkita, hoito ja muut meiningit vievät oman aikansa.

Minä tykkään korvistani näin.
-Henriikka

Markku Arantila ja Alaskala

Joskus sitä vaan törmää sellaiseen asiaan, että on muutaman hetken ajan sellaisessa WOW-tilassa. Itselleni kävi tänään iltapäivällä niin, kun törmäsin Markku Arantilan taideteoksiin. Käyn maanantaisin työväenopiston piirustuksen ja maalauksen kurssilla, ja tänään maalasimme vesiväreillä. Selailin tunnin keskellä inspiraatiota hakien erästä akvarellimaalausta koskevaa kirjaa, ja kun Arantilan teokset tulivat vastaan, suuni jäi auki. 

Juuri tälläistä taidetta rakastan niin kovin kovasti. En voi olla jakamatta muutamia teoksia, olen myyty.
Tukalassa asemassa, 2008, akvarelli, 56x76cm
Alaskalan kuuma kesä, 2011, akvarelli, 50 x 70 cm
Haveri, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Alaskalan Alaskala, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Markku Arantila on nimeltä suhteellisen tuttu, mutta tuotantoon en ollut koskaan perehtynyt. Markku Arantila on syntynyt Espoossa 1960 ja asuu ja työskentelee nykyisin Orivedellä. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja tehnyt opetustöitä TAMK:in taiteen ja viestinnän osastolla, Taideteollisessa korkeakoulussa, Vapaassa Taidekoulussa, Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, Oriveden Opistossa, Helsingin Taiteilijaseurassa, kansalais- ja työväenopistoissa ja taideseuroissa. Saisi olla tuolla Helsingin työväenopistollakin vierailevana meidän kurssin opettajana. No, onneksi meillä on pätevä opettaja yhtä lailla.
Alaskalan kevät, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Onko kellään sitä vastaan, että… tai enpäs sanokaan! akvarelli, 30x40cm,
En tiennyt, enkä osannut hänen käytöksestään päätellä oliko paikka hänelle tuttu, enkä sitä kysynyt, 2007, akvarelli paperille, 55,5 x 74,5 cm.
Murs, 2008, akvarelli käsintehdylle paperille, 70 x 100 cm.
Aion kyllä hankkia kunnon taulut seinille, kunhan kasvan riittävän aikuiseksi. Ja varakkaaksi. Tai ainakin hankin muutaman helmen. Toivottavasti Arantilalta on sitten joku teos meidän aarteiden joukossa.
Kauniita unia, Alaskalan kuvia.
Henriikka
Lähteet: Galleria Minoa

Balanssissa

Asukuvaa pukkaisi: oranssia, mustaa, turkoosia ja ruskeaa. Ja tietenkin tuo oljenvalkea pääni, joka kirkastaa muuten tummempaa asukokonaisuutta. Siinähän se taas majailee, Marimekon takkini. Syksyni ilo ja valo, tunnelman luoja ja sateensuoja. Joka aamu kiitän Itäkeskuksen uniikkia kirpputoritarjontaa, kun vetäisen mustan takin päälleni.
Tuon takin kanssa oon huomannut sen tärkeän seikan, että on tärkeää muistaa kääriä ranteet näkyviin. Ilman tätä pientä toimintoa näytän epämääräiseltä laatikolta. Kaikissa väljissä vaatteissa, kuten boyfriend-tyylissä, on muistettava että nilkkojen ja ranteiden paljastamisella estää mielikuvan laatikonmuotoisesta vartalosta.
Ja sitten noihin kenkiin. Kylläpä sai huomiota Jeffrey Campbellin kenkäni, kun ne ensi kertaa jalassani tönötin täällä blogin puolella. Kritiikkiä tuli, että miten sinä nyt tuollaiseen kertakäyttömuotiin. Mutta mitä mitä! Jos kengät on laadukkaat ja muotoilultaan hyvät, ja uskon käyttäväni niitä monta vuotta, niin en kyllä jätä ostamatta sen vuoksi, että muutamilla muilla on samanlaiset. Toisethan noista pitävät, toiset inhoavat. Itse kuulun ensimmäiseen sakkiin.
Mekoksi valikoitui tällä kertaa paita, jota en oikeastaan ollut edes ajatellut mekkomahdollisuutena. Supersankari-viittana se on toiminut ennen tätä päivää. Heitin sen päälleni, ja tuntui että kaksi lepattavaa asiaa samanaikaisesti on liikaa. Köytin turkoosin viittapaidan vyöllä ja mekkohan siitä syntyi. Melkeinpä kimono hih.

Jos Kamppelit on kertakäyttömuotia, 
niin onneksi tuo Marimekon takki on sitten ikuinen. 
Pysyy balanssi.
-Henriikka
kengät/Jeffrey Campbell, farkut/Levi’s, huivi/Gina Tricot,
 turkoosi paita & musta takki & laukku/second hand

It’s Friday, Friday, Friday ooooooh!

Hyvää iltaa rakkaat ihmiset. Se olisi perjantai taas. Pitkä koulupäivä takana: tänään käsiteltiin eri puolueiden kulttuuriohjelmia (jos sellaisia oli) ja yleistä kulttuuri- ja aatehistoriaa Intiassa. Informaatiotulvan jälkeinen lööbaily on mun juttu, nappasin juuri äsken kuvia jotka kiteyttää mun perjantai-tunnelmat  paremmin kuin hyvin. 
Polaroid-postikortit: Akateemisesta kirjakaupasta löytyneistä korteista pari taitaa tämän viikonlopun jälkeen matkata maailmalle. En ole aikoihin kirjoittanut etanapostia ystäville. Tuo korttilaatikko on muutenkin täydellinen: 20 kpl kortteja ja niille sieviä kuoria, eikä hintaa ollut muistaakseni kuin 13 euroa.
– Villasukat ja kirja. Kyllä, menin ja ostin sen Sofi Oksasen uusimman. Harkitsin kirjastojonoa, mutta eteeni oli kiilannut jo 830 ihmistä. Kuukauden laina-ajalla saisin kirjan siis noin 68 vuoden päästä, enkä millään jaksaisi odottaa.
Kynttilät. Ei tarvitse selityksiä. Paitsi ehkä, että on vähän typerää kuvata kynttilä sammuksissa, suuren teemukin uumenissa.

Teetä ja avokadoa. Täydellinen kombo. Avokado on mun uusi rakas. Kausirakkauteni, jonka hekuma vain jatkuu ja jatkuu. Avokadon kohdalla en kyseenalaista ostopäätöstä hinnasta huolimatta. Olen kuoleman partaalla, kun kaupan ”syöntikypsät avokadot” ovat vihreitä ja kovia. Sieluni kaipaa sopivan pehmeää ja ruskeaa hedelmää (vihannesta?). Teeksi tietysti Clipperiä, koska ne on kauniissa paketeissa. Eihän kukaan teetä maun vuoksi juo.
– Lehtihetket. Vihdoin on aikaa syventyä uusimpaan Costumeen. Se onkin aika urakka, sillä lehden jokainen sivu on präntätty niin täyteen infoa, ettei muutama bussimatka riitä tarkasteluun. Kaveriksi lempparisuklaat (vaikka oikeasti kaikista eniten paljon mieluiten söisin tuoretta Kouvolan Lakritsia).
Korkkamattomat keittiöpyyhkeet. Pesemättömät pyyhkeet kuivaavat surkeasti, mutta antavat hirveitä kiksejä. Marimekkoja kauniimpia ei ole montaa maailmassa, että kovin herkästi en sitä rasvaista pannua näihin pyyhkäise. Enkä kovin helposti ole ottanut käyttöönkään, saimme nämä häälahjaksi toissa kesänä.
Omatekoiset sämpylät. Veikkaan, että tämän viimeisen kohdalla joku oksentaa: sämpylää, Oivariinia, maksamakkaraa, juustoa, avokadoa, persiljaa ja aromisuolaa. Nam.
Olen valmis viikonloppuun. Entäpä te? Millaiset yksityiskohdat kuuluu perjantai-iltaan? Enkä edes kysy siksi, että kirjoitukset on aina päätettävä noloon viimeiseen kysymykseen. Vaan siksi, että minua kiinnostaa. Ja siksi, että voisin pölliä ideanne. Kiitos ja hei.
Henriikka

Korvisten ja keittiötarvikkeiden kohtaaminen

Kyllästyin korvistelineeseeni. Se on niiiiin kaunis. Ällöttävän kaunis. Kolme rautatelinettä, jotka on juurikin korujen ripustamiseen tarkoitettu. Kauniit sydämenmuotoiset kiehkurat ylhäällä ja oikein somasti siinä seisoivat lipaston päällä. Oikein rupesi ärsyttämään tuo huoliteltu rivistö. Äitini koruverkkoahan joskus esittelinkin, mutta ei sekään idea oikein istunut omaan asuntoomme.

Ratkaisun nimi oli raastin. Tarkemmin sanottuna kolme raastinta, jotka hamstrasin eri kirpputoreilta intensiivisen metsästysviikon aikana. Hitusen ruostuneet raastimet kelpasivat hyvin korutelineiksi, ja sen reiät ovat kuin tehty koruilleni. Vaikeammaksihan tuo korujen asettelu ja niiden telineestä saanti muuttuu, mutta olen lähiaikoina käyttänyt niin vähän isoja korvakoruja, että nämä telineet ovat pitkälti vain sisustusta. Mutta helppo noita on käännellä ja siirrellä, kun on kantokahvat ja kaikki. I’m happy.
Se riippuu siitä mistä se roikkuu.” Vihaan tuota sanontaa, mutta kai se sopisi tähän päätteeksi?
Nyt dancea ja sämpylöitä. Kynttilät palamaan ja fiilistelyä iltahämyssä, uuu.
-Henriikka

I have a dream

Minulla on unelma. Tosin se ei ole aivan yhtä mahtipontinen, kuin eräällä herralla taannoisina aikoina, mutta unelma se on kuitenkin. Se unelma on takki.

Toissatalvena (2010-2011) löysin Hel Looksista kuvan, jossa ylläolevalla Faustinalla on täydellinen takki. Alkoi armoton metsästys. Kävin useita kertoja molemmissa Benettonin liikkeissä Helsingin keskustassa ja useaan kertaan minulle myös luvattiin, että kyllä niitä takkeja tulee. Kevään korvalla sain iskun vasten kasvoja: ”Eihän niitä ole meille edes tilattu. Niitä taidettiin tilata Kajaaniin. Ei kai muualle.” Mitä fuulausta!
Elättelin toiveita, että sen talvikauden jämiä ilmestyisi myöhemmin kaupan hyllyille, kun Kajaanistakin oli nämä kelsiturkkiset takit loppu. Mutta viime talvenkin sain kulkea ilman toteutunutta unelmaani. Kesäksi kuoppasin jutun, mutta loppukesän kylmenevien iltojen myötä taas ryhdistäydyin. Otin jopa yhteyttä Suomen päädyn markkinoinnista vastaavaan henkilökuntaan, kun en tiennyt kenelle muulle asiani esittää. Sain tunteisiinvetoavan mailini paluuviestinä lauseenmittaisen tokaisun, että tämä asia ei itse asiassa ole hänen heiniään
Kenen heiniä tämä on? Vieläkö puolentoista vuoden jälkeen mulla olisi mahdollisuus saada tämä Benettonin pörrö? Kuka auttaa hassua hädässä? The Boss of Benetton, if you care, call me maybe?
Toiveikkaana menen levolle ja nukahdan.
– Henriikka
Kuva: Hel Looks

Huoleton sydän

Olen ylpeä itsestäni. Taisin kerrankin onnistua laittamaan hiukseni huolettoman näköisiksi. Ei sotkuisen, tai liian pöllähtäneen näköisiksi, vaan huolettomiksi. Hauskalta näyttävät nuo aurinkohapsut valoa vasten. Huolettomaan lokakuun sydämeen sopii huoleton hiuskuontalo (tai jos se sydän ei ihan huoleton olekaan, niin ehkä huoleton hius tekee sydämestäkin keveämmän).
Huolettomien hiusten kaveriksi valikoitui pinkki lempparini: suurensuuri, ohut kauluspaitani. Monenmonta vuotta luulin, että ”vaaleat hiukset+pinkki väri” on automaattisesti aivoton bimbokombo. Toisin olen kuitenkin päätellyt tätä nykyä, ja pinkki on tullut vaatekaappiin jäädäkseen.

Ja ettei huolettomuus jäisi vain hiuksiin ja sydämeen, niin korvissani lentelivät linnut. Ollaanpa sitä tänään villejä ja vapaita. Pääskys-korvikset löytyivät joskus Seppälän korurekistä.

Sitten tarvittiinkin vain mustaa, mustaa ja mustaa. Eli jo muutama juttu sitten esitelty Marimekon pitkä puvuntakki, pillifarkut ja sirot ympärivuotiset kaverini, maiharit. Ehkä viimeistään tämä mahtipaketti mustaa estää bimbokombon.

 Olkaa huolettomia.
Peace and Love.
Rakkaudella, Henriikka
takki/Marimekko, kauluspaita/Gina Tricot, farkut/Levi’s, kengät/kirppis, korvikset/Seppälä

Publishzer ja visuaalisuuden ylistys

Visuaalisuus. Siinä sana, joka herättää tunteita. Visuaalinen, esteettinen, kaunis. Äitini joskus sanoi minua kauneudentajuiseksi. En ollut koskaan kuullut sellaista adjektiivia, mutta otin sen suurena kohteliaisuutena. Tiedän myös olevani visuaalinen oppija. Piirrän vihkon reunat täyteen ja muistan piirtämieni yksityiskohtien avulla, mitä mikäkin teksti ja luento sisälsi. Visuaalisuus ja esteettisyys ovat niitä asioita elämässä, joista saan energiaa ja voimaa arkeen. Pienetkin seikat saattaavat olla niitä, jotka tekevät päivän. 
Myös blogini ulkoasua olen pyrkinyt pitämään sellaisena, että sitä olisi hyvä katsoa. Ettei se olisi liian häiritsevä näyttävyydellään, mutta ei ainakaan myöskään vastoin omaa esteettistä silmääni. Kun sain kutsun viime lauantaiseen tilaisuuteen A21-loungeen Annankadulle, lähdin mukaan mielenkiinnolla, sillä tiesin illan aikana esiteltävän uuden visuaalisen tavan julkaista muoti- ja kuvamateriaalia netissä. 
Mukana oli kourallinen designereita, bloggaajia ja muita mahdollisia uuden muotisivuston käyttäjiä. Ensimmäisen puoli tuntia käytin katsellen vaikuttuneena Style the City -projektin videoita, jotka pyörivät loungen takaseinällä. Olin kuullut projektista joskus sivulauseessa, mutta nyt se vasta konkretisoitui verkkokalvoille. Tässäkin esimerkki hyvästä simppelistä ideasta ja laadukkaasta toteutuksesta. Me likey.
Sitten kuulimme itse Publishzerista. Publishzer on uusi tapa blogata, ja julkaista materiaalia netissä. Palvelun avulla kuvia voi yhdistellä kollaaseiksi ja rakentaa aikakauslehtien sivujen kaltaisia kokonaisuuksia omista kuvistaan. Kuvia pystyy liittämään sivuille myös muualta, ja ainakin esittelyn perusteella sivusto vaikutti kiinnostavalta ja potentiaaliselta paikalta omillekin inspiraatiokuville. Ensin palvelu on käytössä vain henkilökohtaisesta kutsusta, myöhemmin se olisi tarkoitus avata kaikille. Jos nykyisistä mediapalveluista etsisin Publishzerin kumppania, niin varmaan päätyisin johonkin Pinterestin ja blogin välimaastoon. Tarkoituksena ei ole siis siirtää blogia kokonaan sivustolle, vaan käyttää uutta palvelua hyväkseen valikoiduissa jutuissa. Saas nähdä, vastaako tulevaisuuden konsepti omia tarpeitani. Raamit näyttivät hyvältä, mutta tietenkin henkilökohtainen käyttö ratkaisee palvelun todellisen luonteen.

Saimme illan aikana maistella myös Lady Gagan hajuveden lanseeraukseen suunniteltua cocktailia, sekä muita oikeaoppisesti rakennettuja drinkkejä. Ja voitte vain arvata, mistä minä pidin eniten: no, tietenkin noista lasinreunan lakuströsseleistä. Baarimestari piti meille myös cocktail-koulua ja nyt olisi oikeaoppisen Cosmopolitanin säännöt hallussa. 
Mutta sinä päivänä, kun meillä on rahaa ostaa kotiin cocktail-vermeitä, niin ostoslistan kärkeen kiilaa varmasti mieluummin kunnon kahvikone. Kuka pitää kahvikoulua? Odottelen myös noin esteettistä kahvi-loungea.. joku yrittäjähenkinen, huomio!
-Henriikka

New York -suositukset

Tänä sunnuntaipäivänä, kun vanhempi isoveljeni täyttää vuosia (onneaonnea), ja syksy näyttää keltaiselta ja märältä, minä vihdoin kirjoitan teille suosittelemistani paikoista New Yorkissa. Ja niitähän löytyy. Laitan listamaisesti tulemaan kahviloita, kauppoja, ravintoloita ynnä muita. Loppuun lisään vielä nettipalstoilta napattuja sitaatteja muiden suosittelemista paikoista, joissa emme itse ehtineet käydä. 
New York, mitä suosittelisin?

– Itse majoituimme Greenpoint -nimisellä alueella Brooklynissä, Greenpoint Lodge -nimisessä hostellissa. Olimme erittäin tyytyväisiä pieneen huoneeseemme ja yhteiskäytössä olevaan keittiöön, oleskelutilaan ja kylpyhuoneeseen. Ne asukkaat tosin valittelivat pienestä melusta, joilla oli ikkunat kadulle päin. Jos en aivan väärin hintoja muista, niin pyöri siinä 40 euroa/per yö/per naama.
Hostellimajoitusta kannattaa tsekata osoitteista:
Ja toinen halpa ja hyvä systeemi on vuokrata tyhjilläänolevia asuntoja osoittesta:

– käy musikaalissa Broadwaylla, jos kukkaro kestää.

– Indie-keikkoja on puolestaan joka ilta ympäriinsä Brooklynin ja Williamsburgin baareissa.

– Ehdottomasti The Museum of Modern Art eli MoMa:

MoMAan ja International Center of Photography -museoihin pääsee perjantai-iltaisin ilmaiseksi sisään.
Hampurilaisia Shake Shackista (Madison Square Park): 
Erittäin newyorkilainen kokemus ja ensimmäinen roskaruokapaikka, joiden hampurilaisista pidin. Ehkä liikaakin. Lisäksi home-made limpparit, mansikka ja sitruuna, veivät sydämeni.
Whole Foods Market (Union Square):
Kolmikerroksinen ruokamarketti täynnä luomuruokaa! Täällä on myös buffet-tyyppinen ruokapöytä, josta valitaan mitä halutaan ja maksetaan painon mukaan. Yläkerrassa on ravintola, joissa ruokia voi popsia. Tänne kannattaa mennä vaikka ihmettelemään, vaikkei olisi ostoaikeissa.
– Karkkia Economy Candysta Lower East Sidelta (108 Rivington St):
Jos rakastaa retrokarkkeja, niin kannattaa suunnata tänne. Muuten voi skippaa suosiolla.

– Aamiaisbageli with cream cheese. Toiseen käteen Take Away -kahvi (Loppujen lopuksi onnistuin ostamaan sen ihan perinteisen mustan, ilman mitään härpäkkeitä, dieettejä ja lisäsanoja).

Magnolia Bakery (Bleecker Street / W 11th Street):

Elämäni juustokakku. Kun olin syönyt palan loppuun, olisin voinut kuolla. Tätä täydellisemmäksi ei enää tulla. Ja sinkkuelämää fanit voivat samalla käydä poseeraamassa muutaman korttelin päässä Carrien portailla! (1866, Perry Street, Greenwich Village)
 Junior’s (esim. 386 Flatbush Avenue EXT):
 Maailman toiseksi parasta juustokakkua. Joku sanoi maailman parhaaksi. Jos et Brooklyniin asti jaksa lähteä niin Grand Central Terminalistakin saa. 
Little Cupcake Bakeshop (30 Prince Street tai Brooklynissa 9102 Avenue):
Mukava ja lämminhenkinen taukopaikka pikku-Italian hollilla. Cupcakeja ja sympatiaa.
Teddy’s Bar and Grill (Nth 8th & Berry St):
paikallisten suosima brunssi-/lounaspaikka Brooklynin Williamsburgissa.
– Brooklyn Flea Lauantaisin urheilukentällä Fort Greenen alueella, sunnuntaisin Williamsburg flea: Näistähän jo kirjoitin. Kirpputoreista lisää: http://www.ny.com/shopping/flea/

REpop -vintageliike (143 Roebling St)

Century 21: Porukka oli kehunut tätä shoppailun ehdottomaksi kultakaivokseksi. Itse ahdistuin ensiminuuteilla ja poistuin. Varmasti hyviä luksuslöytöjä, mutta itseni kaltaisille shoppailijoille kertoisin, että sivuuttakaa suosiolla.

– Tietenkin Urban Outfitters, Levi’s, American Apparell… Kannattaa panostaa jenkeistä kotoisin oleviin puljuihin, sillä täällä hinnat ovat huomattavasti alempana.

Anthropologien liike (esim. Rockefeller center):
 I-ha-na. Vaatteita, astioita, kirjoja, sisustusta…

Charm Nyc (168 Allen Street)

Kreisi ihana kauppa, jonka visuaalisuus lumoaa ja vaatteet ovat juuri eikä melkein. Tähän rakastuin, erityisesti lankakeriin putiikkilavasteina.

– Bcacon’s closet (esim. 88 n 11th street):
Hirvittävän kokoinen halli täynnä vintagekenkää ja -vaatetta. Hintataso on Nycin vintageliikkeisiin verrattuna halvempi. Tämänkin voi yhdistää sunnuntain Williamsburgin kirppisreissuun.

Artist &Fleas (70 North 7th Street):
Oletettavasti vanha teollisuushalli Williamsburgissa, jota käytetään tätä nykyä vintageluolana. Halli on täynnä eri myyjien myyntipisteistä ja aarteita Madonnan ensimmäisistä keikkapaidoista paljetti-häämekkoihin. Tämä kannattaa yhdistää Williamsburgin sunnuntai-kirppiksen kanssa, sillä sijaitsevat melkein vierekkäin.

 – High Line-puisto:
Hylätystä junaradasta on tullut New Yorkin katujen yllä kulkeva puisto, joka kantaa nimeä High Line. Tänne on ihana mennä kävelemään, syömään eväitä ja katselemaan ihmisiä. Puiston ylläpitäjät näkevät kovasti vaivaa pitääkseen puiston ”autioituneen ja villin” näköisenä.

Nettipalstojen suosituksia, jotka kiinnostivat, mutta joille ei riittänyt aikaa:

Brunssit:

– Söin elämäni parhaimman brunssin Brooklynin puolella sijaitsevassa Buttermilk Channel-nimisessä ravintolassa.

Tom’s restaurantin brunssi, Brooklyn (saattaa joutua jonottamaan, mutta sen arvoista)

– Ehdottomasti brunssi Rabbithole Bakeryssä Brooklynissä, et tule katumaan :)

Lounaat:

– Hyvän ruuan toivossa kantsii tehdä lounasvaraus Per Se:een.

– Parasta sushia söin viime New Yorkin reissulla täällä: http://momosushishack.com/

– Maailman ihanin ravintola company on nimeltään EATALY (200 5th avenue, Marimekko kaupan vieressä). Nimensä mukaisesti italialaista ruokaa: kasvis-, liha- ja kalakeittöt erikseen. Paikka on aivan upea ja samassa paikassa on myös tori, josta tuoreet vihannekset jnejne.

– Pitsaravintola: http://www.thepatsyspizza.com/

– Ravintola Frankie’s 570 (West Village/Hudson St)

Muut:

– Metropolitan Metropolitan Museum of Artin kattogalleria on näkemisen arvoinen. 
– Maapähkinävoiherkkuja Peanut Butter & Co:sta läheltä Washington Parkia

– Hyvä pieni juustokakkupaikka on Eileen’s.

– Ihana jogurttijäätelö-ketju, Red Mango, joka löytyy useammastakin paikasta.

– Jos aikaa on, suosittelen talvella hiljaista Coney Islandia.

– Village ja frendit -talo bedford & grove st. kulmassa.

– Brooklyn Heights-alue (tosi kauniita taloja ja parhaat mahdolliset näkymät Manhattanille)

– Brooklyn Bridge kannattaa tietty kävellä yli ja Manhattanin päässä sillan alla on 1700-luvun lopulta olevassa puutalossa (vanha bordelli!) kiva vanhaa henkeä huokuva ravintola: http://bridgecafenyc.com/New_York_Restaurant_cafe_Tavern/

– Bushwick on se alue, missä tällä hetkellä tapahtuu. Taiteilijoiden suosimalla alueella on kahvilakulttuuri kohdallaan. Löydät täältä trendikkäitä kahviloita ja boheemeja baareja. Alueella on myös ihania second hand -liikkeitä.

– Kävellessä alueen pääkatua Knickerbocker Avenueta pitkin muuttuu alue kulttuurien kohtaamispaikaksi. Kadun varrella näkyvät vaikutteet latinalaisesta Amerikasta. Täältä löydät meksikolaisia ravintoloita, kampaamoita kuin suoraan Puerto Ricosta ja latinomusiikkia.

– Kaupungin paras kirjakauppa on the Strand Bookstore, joka sijaitsee Union Squaren lähistöllä. Vaikka matkalukemista olisikin jo, on kirjakauppa vierailun arvoinen.

– Shoppailusta paras kokemus jäi Woodbury Common Premium Outletsista, jonne pääsi bussikyydillä Nycistä noin tunnissa. Siellä oli yli 200 merkkiliikettä.

Dekalb market (138 Willoughby Street (@Flatbush Ave))

– New Jerseyssä sijaitseva outlet-ostoskeskusta Jersey Gardensia. Kaikki merkit löytyvät saman katon alta esim. Nike, Adidas, Victoria’s Secret, Marshall’s  ja Levi’s myyvät paljon halvemmalla tuolla kuin Manhattanilla.

Ja lopuksi vielä kootusti yleisohjeita, joita keräsin ennen neitsytmatkaani New Yorkiin:

– Jokaisen Usaan saapuvan on haettava muutaman kympin maksava Esta-todistus. Prosessi tehdään kokonaisuudessaan netissä ja se kannattaa tulostaa varmuudeksi mukaan. Hakuprosessi on tehtävä viimeistään 72 tuntia ennen matkaa, mutta suosittelisin toimimaan aiemmin. Viisumia ei lyhyelle lomapätkälle tarvitse.

– Visa Electronilla ei pärjää. Hanki kunnon Visa tai paljon käteistä.

– Opiskelijakortilla saa useammissa paikoissa alennusta kuin Suomessa. Sitä kannattaa kysellä, jos pokka kestää. Itse säästin muun muassa Topmanissa ja Leviksellä, kun kysyin mahdollisuutta opiskelija-aleen.
– Macy’silla kysellään ulkomaalaisuudesta, koska sieltä saa henkkareita näyttämällä visitor passin, jolla saa 10% lisäalen lähes kaikista ostoksista. Sama pätee ainakin Bloomingdalesilla ja Lord & Taylorilla. Etsi visitor center ja hae passi.

– Tippi ei ole mikään leikin asia. Yleensä pitäisi antaa 20%. Kuiteissa ehdotetaan noin 16 prossaa. Tipin laskeminen on vähän omantunnon kysymys, joissain ruokapaikoissa kuitteihin painetut ehdotukset ovat aika yläkanttiin. Ruokapaikoissa kannattaa tarkistaa onko “service included” hintoihin.

– Hintojen kohdalla kannattaa olla tarkkana, sillä hintalapuissa harvoin lukee lopullista hintaa, koska (maltilliset) verot lasketaan mukaan vasta kassalla.

– NY:n alv-käytännöt ovat hieman hassuja. Alle 110$:n vaateostoksista ei peritä kaupungin perimää vero-osuutta ja alle 55$:n vaateostoksista ei peritä veroa lainkaan, eli kannattaa ostaa pienemmissä erissä. (Näistä käytännöistä en päässyt aivan perille edes viikon aikana)

– Älkää ostako mitään lippuja kadulta (esim. stand-up -esityksiä myydään valheellisten TV-nauhoitusten varjolla tai halvan lipun takana onkin kalliiden drinkkien minimivaatimus).

– 7-days unlimited metropass (Metrokortti on hyvä hankinta. Sen avulla pääsee kulkemaan nopeasti eripuolille kaupunkia, ehkä jopa nopeammin kuin takseilla.)

– Starbuckseissa on aina ilmainen wlan, jos tarvitsee datailla pikkuisen.
– Ilmaisjakelulehtiä, joista löytynee kaikki lähipäivien vähänkin kiinnostavat tapahtumat:
http://www.timeoutny.com/
http://www.villagevoice.com/
Taidan olla kirjoitukseni lopussa. Kylläpä tässä kestikin. Ja siksi toivon sydämeni pohjasta, että joku tästä voisi edes hippusen verran hyötyä. Kysellä saa edelleen, ja jos joku huomaa virheitä, niin pyydän korjaamaan. Nämä olivat ensikertalais-matkailijan vinkit, ja odotan sitä päivää, kun pääsen kartoittamaan tietouttani tuosta omenakaupungista. 
Edelliset kirjoitukset, fiilistelyt ja vinkkini löytyvät täältä, täältä, täältä ja täältä.
Kiitän ja kumarran ja väsyneenä suositteluihin ja linkkeihin siirryn rauhallisen sunnuntain viettoon. Lämpimiä, märkiä pusuja kaikille!
Henriikka

Ihanasti kulahtanut Calvin Klein

Eilistä asua olisi tässä kaikessa karuudessaan. Polvista rikotut vintage-farkut ja kirppikseltä löydetty Calvin Kleinin villapaita. Juuri tälläinen kombo, jonka voisin vetäistä vaatekaapistani päälleni koska vain. Ja aina viihtyisin. 
Siistit kävelykengät olivat jalassani ensi kertaa. Haalea beige sopi muihin väreihin haaleudessaan hyvin. Kokonaisuuden sävyjä ei mielestäni voi oikein kutsua pastelleiksi, paremmin niitä kuvaisi sana ”kulahtanut”. Kulahtanut on adjektiivina saanut liian negatiivisväritteisen kuvan, sillä esimerkiksi tässä tapauksessa kulahtanut toimii hyvin. Sitä päivää tuskin nähdään, että minua nähtäisiin Calvin Kleinin uudessa villapaidassa. Tälläiset somat nostalgiset, vaarin vanhat ovat enemmän kotonaan minun garderoopissani. 
 Hiuksiani en ole värjännyt sitten prosessin, kun vaalensin viime talven tumman kuontalon takaisin omaan sävyyni. Nyt alkaa tummia talvihiuksia kuitenkin puskea vaalean hiuksen keskeltä ja olen pohdiskellut mitähän sitä päällään tekisi. Ehkä en mitään. 
Viikko on ollut mukava, mutta pitkä, niin kuin väsyneistä silmistä näkyy. Toivotan teille hyväähyvää perjantai-iltaa ja palaan keittiöön leipomaan kinkkupiirakkaa. Muistakaa nauttia viikonlopusta.

Henriikka
Ps. Mahtavaa käsiposeerausta, kun huomasin jalassani olevan suht tökeröt ruskeat sukat. 
Haha, olisitteko huomanneet?
farkut/kirppis(Weekday-vintage), villapaita/kirppis(Calvin Klein), kengät/Tamaris

Luomustudio-fani

Tänä torstaipäivänä oon nukkunut pitkään, leiponut, askarrellut, kuunnellut hyvää ja huonoa musiikkia, valmistanut ja syönyt suklaa-fonduen ja passittanut Jannen Hulluille Päiville minun asioilleni. Lisäksi olen metsästänyt äidilleni hattua, ostanut lähileipomosta ruisleivän ja järjestänyt viime vuosina saamani etanapostin nätisti tyhjään pahvilaatikkoon. Mutta lauantaina aion olla julisteen osoittamassa tapahtumassa klo 14.00 Tavastialla. Olkaa tekin. Rakastakaa Luomustudioa ja akustista musiikkia. Minä oon todellinen fani.
Henriikka

Omenavaras

Näistä kuvista oon innoissani. Sain Einon kuvaamaan syksyn vakiokokonaisuuden: iso takki, läpikuultava kauluspaita ja metsänvihreät housut. Tämän pitkän, harmaan takin löysin Malmin aseman viereiseltä kirpputorilta. Part Two:n takille löytyi hintaa kymppi ja siksi vietinkin sitä harkiten yhden jos toisenkin tovin. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin kantamaan sen kotiin, sillä laadukkaasta takista puolet oli villaa, eikä se ollut kokenut kovia edellisellä kantajallaan. Sain vielä hinnasta hippusen anteeksi, kun löysin kotimatkalla takin taskusta kahden euron kolikon.
Jostain syystä pukeutujien syysvärit poikkeavat melkein aina keväisistä. Oikein nauratti, miten hyvin sitä sointuu puusta tippuviin lehtiin. Nämä ovat varmaankin niitä automatisoituja toimintaja ihmisessä. Toivon kuitenkin, ettei marraskuun iskiessä koko kansakunta verhoudu mustaan. Tummanvihreät housut olivat kevään ja kesän aikana jalassani tuskin kertaakaan, kun taas nyt ne ovat nähneet päivänvalon viikottain. Kyllä kelpaa harppoa omenapuiden alla, kun jalkoja tuskin erottaa maastosta.

 Syyspukeutuminen on lemppariani! Kerroksia, kerroksia, kerroksia.. Syksyllä voi vielä viilettää takki auki ja harppoa koroilla pelkäämättä liiaksi liukastumista. 
Mukavaa päivää kaikille ja muistakaa mennä metsään välillä latamaan akkuja. 
Tai vähintään omenapuiden alle.
Henriikka
takki/second hand (Part Two), kauluspaita/Cubus, housut/Zara, kengät/Jeffrey Campbell