arkisto:

syyskuu 2012

Lotta Nieminen

Tiedättekö tunteen, kun joskus kuulee jostain ihmisestä, esineestä, asiasta tai ilmiöstä, niin sen jälkeen se tuntuu tulevan esiin joka paikassa. Et ole koskaan kuullut jotain sanaa, ja sitten kun kuulet sen ensi kerran, niin seuraavalla viikolla kuulet sen seitsemästi. Näin minulla kävi kuvittajan ja graafisen suunnittelijan Lotta Niemisen kanssa. Alkuvuodesta ystäväni vinkkasi, että ehkäpä pitäisin Niemisen jutuista. Seuraavaksi joku linkkasi sen minulle netissä, myöhemmin luin hänen asunnostaan jostakin sisustuslehdestä, sitten luen hänen saaneen Vuoden huiput -palkinnon. Nyt minun on jo useamman kuukauden ajan pitänyt kirjoittaa rakkaudestani kyseisen taiteilijan töihin. Ennen kuin ennätin, niin metropysäkeille olivat ilmestyneet mainokset, että Pauligin uusin kahvipurkki tulee syyskuussa kauppoihin: kukas muukaan on sen suunnitellut, kuin tämä kyseinen nainen?
Ihailisin Niemisen juttuja tuntitolkulla. Täytyy varmaan hankkia se kahvipurkkikin, jotta voin vain tuijottaa sitä koomassa. Tyyli on niin pehmeä, kuitenkin vivahteikas ja täynnä yksityiskohtia (kuulostanko dancen tuomareilta?). Värit ovat täynnä tunnetta ja niitä on uskallettu yhdistää liikaa varomatta. Talot ovat pieniä ja sieviä, ihmiset usein mukavan pelkistettyjä ja kulmikkaita. Kuvissa on leikkisyyttä, mutta ei rönsyilevää huumoria. Kuvituksen lisäksi Nieminen tekee graafisen suunnittelun puolella hyvää työtä: hän on se mysteeritaiteilija, joka on luonut kansikiemurat niiden Trendi-lehtien kansiin, jotka kiikutetaan suoraan kotioville.

What can I say? Menkää itse koomailemaan: http://www.lottanieminen.com/
Henriikka

Intia intiaaneille! Arabialainen matto minulle!

Sisustusta kaipaa kotini. Sisustusta kaipaa mieleni. Ja kahviakin, mutta keskitytään nyt siihen ensimmäiseen. Puhuimme ystäväni Leenan kanssa eräs kaunis ilta sisustuksesta. Hän sanoi, että sisustustuotteiden ollessa kyseessä, ostokynnys on huomattavasti korkeampi. Paidan saattaa ostaa 40 eurolla vähemmälläkin harkinnalla, eikä käyttämättömyys aiheuta niin suuria tuskia, kuin jos ostaisi samalla hinnalla maton ja kätkisi sen kaapin pohjalle. Tunnistan saman itsessäni, ainakin jos tuote on kokonsa puolesta vaikea piilottaa tai hinnaltaan enemmän kuin muutaman euron. Olisiko tässä kyseessä se, että sisustustuotteet on tarkoitus olla näkyvillä, kun taas vaatteet ovat kovan käyttöputken aikanakin usein kaapissa piilossa? Kun näkyville tarkoitetun sisustustuotteen joutuu piilottamaan, nousee tunnontuskat pintaan.
Toisaalta sisustustuotteisiin kiintyy myös keskimääräisesti vaatteita enemmän. Tai tämä oli ainakin minun ja ystäväni mielipide. Kirpputorilla myy usein kasapäin vaatteita, mutta kovin montaa hankkimaani sisustustuotetta en ole laittanut vielä jakoon. Hyvä näin ja harkinta kunniaan. Suurta kiintymystä on ollut huomattavissa myös kuvien tuotteiden kohdalla, jotka kesän aikana hankin kotiimme.
Päiväpeitto on ollut pitkään harkintalistalla. Tähän asti asemaa ovat ajaneet sattumanvaraiset viltit ja peitot, mutta koko ajan on ollut ajatuksissa hankkia uusi, kun sopiva kävelee vastaan. Kävellessäni eräs sunnuntai Valtterin kirpputorilla, roikkui rekissä epämääräinen intiaanikuosinen viltti. Paksua kangasta oleva viltti osoittautui leveydeltään noin puolitoistametriseksi, ja näin ollen juuri sopivaksi päiväpeitteeksi. Hintaa inkkariviltillä oli 4 euroa.
Suuresta arabialaisesta matosta olen haaveillut jo varhaisista teinivuosista asti. Näitähän on kirpputorit pullollaan, mutta eri asia on, että mitä niistä on valmis maksamaan. Sörnäisten Fidan liinavaatteet ja matot olivat kuitenkin hetkellisesti -50 prosentin alessa muutama viikko takaperin. Kävin nappaamassa vaatekaappini eteen suorakaiteen muotoisen, punasävyisen maton. 15 euron lähtöhinnasta lähti kassalla mukavasti puolet pois.

Pakko lopuksi mainita, että kylläpä oli viihteellistä seurata eilen, kuinka punaisten nahkatakkien esilletuonti aiheutti kuhinaa ja kuumia tunteita! En olisi arvannut, että kyseinen aihe on kuluneen vuoden puhuttelevin. Tulin tulokseen, että yritän kuvata vielä molemmat yhdisteltyinä niille luontaisiin asukokonaisuuksiin, ja tehdä päätöksiä vasta sitten.

Lopuksi vielä informoin, että blogissani tulee muutaman vuorokauden sisään näkymään TNS Gallupin toteuttama lukijatutkimus, jossa kartoitetaan blogin lukijoiden taustoja ja kiinnostuksen kohteita. Halutessasi voit osallistua tutkimuksen pop-up –kyselyyn, johon vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi 10 lahjakorttia. Kysely näkyy kullakin vain kerran ja on kestoltaan noin viikon mittainen. Olisin erittäin kiitollinen vastauksistanne, sillä sen avulla pystyn varmasti pohdiskelemaan aamukahvilla-saitin suuntaa ja parannusmahdollisuuksia.

You mean the world to me. NOT. Mutta paljon kyllä.
Henriikka

Kukaan ei tarvitse kahta punaista nahkatakkia, tiedän.

Hyvää iltaa rakas joukko (kummallista ja hienoa sanoa ”rakas”, vaikka puhunkin totta). Tänään on ollut hyvä päivä, olen kahvitellut rakkaan ystävän kanssa, joka pian lentää vuodeksi Pariisiin (!!), syönyt lounaaksi kylmäsavulohi-katkarapu-sinihomejuusto-basilika-pitsaa Rossossa, napannut ison laten mukaani kahvilasta ja ajanut metrolla Itäkeskukseen. Löytänyt täydellisen romu- eli retrokirppiksen Itiksen viereisestä Puhoksen kauppakeskuksesta ja vieraillut myös kyljessä olevassa Itäkeskuksen Fidassa ensi kertaa. Sydäntälämmittävää oli myös, kun vein blogikirppis-ostoksia eräälle ostostelijalle, ja hän oli neulonut minulle villasukat! Juuri kun pohdin, että olisi tarvetta uusille. Tässä vaiheessa tarinaa muistuttaisin kaikkia, että hyvät ihmiset älytkää, että suodatan julkisesta blogista miltei kaiken kuonan: en aio kertoa, kuinka meinasin oksentaa bussiin tai kuinka päkijöihini nousivat vesikellot ravatessani ympäri kaupunkia. Useimmiten syön lounaaksi opiskelijapöpskää ja nämä olivat myös elämäni ensimmäiset villasukat tuntemattomalta ihmiseltä.
 
Päivän aiheeni ja pulmana ovat kuitenkin punaiset nahkatakit. Niin kuin tiedätte, pidän nahkasta, vaikka se onkin eläimen ihoa. Olen syksyn aikana ostanut kirppiksiltä kaksi aitonahkaista takkia, ja nyt olen suuren kysymyksen äärellä: kumpi, ei kumpaakaan vai molemmat?
Ensimmäisten kuvien takki on rennompi, äijämpi, baggympi. Se näyttää hyvältä kiinni ja auki, mutta vetoketju on muuhun takkiin nähden liian kirkkaanpunainen. Pidän selän leikkauksesta ja alareunasta roikkuvista ”kiristysnauhoista”. Ei tästä bisnes-takiksi olisi, mutta kuka tässä nyt mitään bisnestä pyörittääkään.
Toinen takki on vielä astetta tummempi ja helma kulkee suorana alas. Vetoketjun sijasta takista löytyvätkin napit. Pidän kauluksen epäsymmetrisestä leikkauksesta, sekä siitä, että tämän takin saa näyttämään viralliselta tai rennolta yhdistelystä riippuen. Takki näyttää kuitenkin aika tädiltä kiinni, ainakin ilman huivia.
Nyt niitä mielipiteitä. Sinänsä ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, kun kummatkin maksoivat alle 10 euroa.  Kumpi, ei kumpaakaan, molemmat?
Henriikka

Ajatuksia muutama tuhat tusinaa

Tadaa, tässä tulevan levyni kansi. Nimeksi olen kaavaillut ”Ajatuksia muutama tuhat tusinaa” ja levyn pitäisi olla ulkona lokakuun puolen välin jälkeen! Ihanaa! 
Just kidding.. tarkoituksenani on taas vain puhua vaatteistani. Tylsimys. Siinäkin mielessä, etten ole oikein täysillä lämmennyt pastellimeininkeihin. Pastellivärit ovat ihan suloisia, mutta suureksi faniksi en itseäni kutsuisi. Aivan uuden värimääritelmän opin kuitenkin, kun kuulin muutama päivä sitten ystäväni suusta, että villapaitani on ”pastellinkeltainen”. Onko sekin väri? Itse olin puhunut kulahtaneenkeltaisesta. 
Oli se sitten pastelli tai kulahtanut, niin se passaa mielestäni oikein kauniisti harmaan kanssa. Kirjoitin heinäkuussa täydellisen pipon metsästyksestä (ja sain jopa postissa erään lukijan itsevirkkaaman! vau!) ja nähdessäni Wool and the Gangin sivuilla harmaan, löysähkön pipon -70 prosentin alennuksessa, oli pakko kokeilla onnea. Voisiko tämä löyhäneuleinen pipo sopia tavallista suurempaan päähäni? Ja kyllähän se sopi.
Suurensuuren villapaitani ja uuden suosikkipiponi kanssa puin Leviksen vaaleansiniset farkut ja ruskeat Pikku Myy -kengät. Myyt ovat olleet jo useamman vuoden kestosuosikkejani. Oikeastaan ne, jotka laitan jalkaan viikossa vähintään neljästi. Viime kevät ja kuluva syksy on kuitenkin osoittautunut, että Myy-kenkien hekuma on pikkuhiljaa laantumassa. Maiharit tai herrainkengät nähdään jalassani huomattavasti näitä useammin. Tuntui kuitenkin kotoisalta ja turvalliselta, kun taas tauon jälkeen jalassa tapitti tuttu ruskea pari -Lankkausta tosin kaipaisivat, huomasin.

Tätä juttua tehdessäni söin samalla kaksi litraa herneitä. Sweet.
Henriikka
villapaita, kengät/kirppis, pipo/Wool and the Gang, farkut/Levis

Asusteet on se juttu

Olen viettänyt kuluneen päiväni Tulli- ja Pakkahuoneella auttamassa erään installaation rakentamisessa, khihih. Jännittäviä puuhia ja kauniitakin, kun kyseessä on sellainen rakennus. Taas kerran sellainen, jonka edessä olen valmis luopumaan kaikista tavaroistani, ostamaan vanhan kunnon hetekan ja muuttaman nurkkiin asumaan. Tekemään vapaaehtoistöitä aamusta iltaan, pyyhkimään pölyjä ja tarjoilemaan kahvilan puolella tuplaespressoja kaikille aasialaisille turisteille. Jos vaan saan viettää aikaani näiden puulattioiden päällä, näissä ajan patinaa kaikuvissa nurkissa.
Aamulla olin kuitenkin kriisin äärellä, kun vaatekaapin avatessani kaikki näytti niin ällöttävän tutulta. Niin puurolta. Sellaiselta puurolta, joka on jo jäähtynyt ja alkanut liisteröityä. Sellainen oli vaatekaappini. Ja voin rehellisesti sanoa, että olen kovin harvoin tälläisten kriisin äärellä (etenkin talvisin, kun voi aina turvautua villapaitaan).
Mutta sittenpä minä muistin, mitä muotilehdissä aina painotetaan: Asusteet ovat se juttu. Ehkä tällä aamulla on vielä mahdollisuus. Ja vielä on 90-luvulla mahdollisuus, sillä valitsin hiusdonitsin. Harmaansävyisen, leopardikuvioisen. Harmaan kanssa laitoin kirkkaan oranssin huulipunat. Ja volaa, alkoi näyttää jo kirkkaammalta tämä päivä. Suuri mukillinen tummapaahto-juhlamokkaa (joojoo, ei oo tummapaahtoa oikeesti, kun paahtoaste on niin niuhea) ja siinä se.
Syksyn tullen olisi kiva siirtyä oranssista huulipunasta muihinkin sävyihin. Mitähän keksisin ja ennen kaikkea, mikähän tälle vaalealle, jämäruskettuneelle naamalle sopisi?
Mukavaa maanantaita, pus!
Henriikka

Kesä pakettiin

Viime vuonna lisäsin kuluneen kesän tiimoilta kuvia otsikolla Haikea elokuu. Nyt ajattelin säästää kesän paketoinnin syyskuun ensimmäiseen päivään. Kesä on aina kesä, spontaani ja unohtumaton, eikä kaikkea pysty tallentamaan kameralle. Ajattelin kuitenkin koota pimenevien iltojen iloksi, suurelta osalta itseni iloksi, kollaasin kesän 2012 kuvista, jotka ilahduttavat, ilostuttavat, haikeuttavat. Kun lähettämäni kertakäyttökamerat kiertävät matkallaan, odotellessani turvaudun omiin kesäkuviin. 

Muistan karkkipäivät, kesäretken Ikeaan pelkän aamupalan takia, muistan koskenlaskun ja auringonlaskun, muistan seuraavan aamun auringonnousun, muistan piknikhetket, korismatsit, mustikat ja mansikat, sekä museorinksat. Ystävät eritoten ja useat niistäkin hetkistä, joita ei kameralle tallentunut. 
Mä lupaan, että huomenna loppuu tämä vaaleanpunaisten lasien läpi tuijottelu, nämä eriskummalliset unelmakokoelmat ja nostalgiset kyynelehtimiset. 
Henriikka 

Kannan elokuuta helmoissani

Kesän loppumisen siedin hyvin. En ole kuumuuden ylin ystävä, ja inhottaa hikoilu ilman pätevää syytä. Mutta miten nyt, kun elokuu on pian ohi? Vuoden taianomaisin kuukausi. Viime viikonloppuna gallerialle, jossa työskentelen, järjestimme performanssitapahtuman kesäkauden huipennukseksi. Oli kaunis aurinko, mutta kuitenkin terävä tuuli, joka meni luihin ja ytimiin saakka. Hermanni Turkki soitti illan päätteksi keikkansa ja kuuntelin sanoja linnun ontoista luista. ”Älä mene elokuu”, kävi mielessäni, kun tanssin valssia puutarhan nurmella.
Kannan elokuuta hameenhelmoissani kuitenkin. Ruskeassa, ohuessa hameessa on kiteytynyt loppukesä: ruskea pohja, mutta kuitenkin selkeitä värejä. Ei räikeitä, mutta erottuvia. Mustan silkkipaidan kanssa tässä hameessa pärjää vielä muutamia viikkoja keskipäivän säässä. Aamuviileällä ja illan tullen on turvauduttava lisäksi takkiin tai suureen kaulaliinaan. 
Miten voikaan kaikkiin neljään vuodenaikaan olla niin kovin kiintynyt? 
Ja yhtäkkiä huomaa, että vuodenaikoja onkin kai 12.
Henriikka
hame/Indiska, paita/second hand

Astiahipelöintiä

Aijon taas kertoa hieman eräästä lempipuuhastani, astiahiplailusta. Kuulostaa kyseenalaiselta, mutta tuntuu terapeuttiselta. Kyseessä oli tällä kertaa kuitenkin ihan tälle puuhalle omistettu tapahtuma, Crystal & Deco. Samaisessa tapahtumassa piipahdin myös viime tammikuussa (hui, kun oon näyttänyt erilaiselta) ja kutsu tupsahti myös tähän syksyn tapahtumaan. Ilmeisesti olin ollut riittävän hyvä hipelöimään.

Tapahtumassa oli siis esillä Sagaformin ja Orrefors Kosta Bodan syksyn ja joulun 2012 uutuudet. Oma elämäntyylini on tällä hetkellä huomattavasti enemmän synkassa Sagaformin kanssa, joten sen tiskien luona vietinkin suurimman osan aikaani. Avecina minulla oli ystäväni Mira, kenen kanssa tietysti analysoitiin ja puitiin, kuin ammattilaiset konsanaan.

Ensimmäinen jutututtamaan jäänyt tuote oli ”teekepit”: Vihreät, siniset ja pinkit teesuodattimet. Ilahduttavia ilmestyksiä. Teenjuonnissahan olen tunnetusti harvinaisen huono, mutta kauniiden teejuttujen kanssa erittäin hyvä. Tee kuuluu kuitenkin itselleni enemmän sinne talvijuomien puoleen, kun taas näiden tikkujen värit tuovat ehdottomasti mieleen kesän (Ja pinkki Lauran). Saiskohan näitä viininpunaisina? Tai tummansinisinä? Enemmän syysväreissä. Joka tapauksessa nämä vaikuttivat käteviltä ja sopivan leikkisiltä.

Hypistelin ja tsekkailin, käänsin päätäni kallelle ja arvostelin. Hienoja luomuksia oli useita, mutta ensimmäinen joka oikeasti jäi pohdituttamaan olivat lasiset kannut, joiden kaulojen päässä ovat puiset pallot. Nämähän ovat olleet markkinoilla jo jonkun aikaa, mutta vasta nyt puu nousi materiaalina kaiken muun tuotesadon keskeltä huomattavan positiivisesti. Suuremmista kannuista en tällä hetkellä unelmoi, mutta keittiönkaapin kulmalle voisin ostaa nuo kaksi pienempää lasivaasia. Toiseen öljyä, toiseen balsamiviinietikkaa. Sitten voisin nostaa nämä aina sirosti pöydälle, kun salaatti tarjoillaan.
Joulujuttuihin olin taas huomattavan pettynyt. Olen joulu-intoilija itsekin, mutta se tonttujen määrä ja levottomuus, mikä astioista huokui, ei sopinut lainkaan omaan seesteiseen ajatukseen joulusta. Ehkä nämä ovatkin suunniteltu enemmän pikkujoulu-meininkeihin, mutta niistäkään en niin perusta. Mielekäs yllättäjä kaiken keskellä oli puinen taso, jossa oli kolme lasikuppoa. Tälläisen rusina-pähkinä-tarjoiluastian voisin tuoda rauhaisin joulun keskelle.

Päivän kohokohta oli tietenkin macaronsit, jotka eivät vain millään tipahda jälkiruokatrendien aallonharjalta takaisin mereen. Olen odottanut mikä on seuraava menestys cupcakejen ja näiden jälkeen, mutta vielä en ole aavistanut. Ruoan kanssa saimme nauttia myös kristallibaarin karpalojuomia, näin niinku perinteisen opiskelijalounaan kylkiäisenä.

Mitä Orrefors-Kostaboda-akselille tulee, ihailin jälleen kerran veikeitä värikkäitä eläinhahmoja. Lasiset taideteokset ovat sopivan humoristisia, mutta kuitenkin täyttä taidetta. Lasi tuo värit esiin niin herkullisesti, että tekee melkein mieli popsia eläimet parempiin suihin. Näistä tulee mieleen lapsuuden kioskin viinikumikarkit, joita söi aina liikaa.

Orreforsin puolelta kiinnostavimmat tuotteet olivat astiavitriinin iättömimmät ja selkeimmät. Sellaiset, jotka pystyisi kuvittelemaan itsellään myös 50 vuoden päästä. Mitä arvokkaammaksi tuote tulee, sitä tinkimättömämmäksi tulen itse iättömyyden kanssa. Toisaalta olen myös lähes tinkimätön periaatteestani, että oman elämäni luksushetket syntyvät hippasen halvemmalla. Ehkä ”luksusarkea halvalla” onkin tämän blogin pointti.

Ja niin kummittelivat Spectra-lasit taas kerran edessäni. Viinilasithan kotiutin keittiönkaappeihimme jo alkuvuodesta ja silloin olin saanut sysättyä ajatuksen jälkiruokakulhoista sivuun. Viinilasit riittäisivät. Mutta tapahtumassa nähdessäni kaikki ne kauniit ja komeat taas rivissä, kummallinen tarve samppanja-laseille iskeytyi takaraivooni. Ja kuinka harvoin juon samppanjaa? Kerran kahdessa vuodessa? Enkä silloinkaan koskaan kotona. Pois se minusta. Tai no ehkä sittenkin…

Hillitkää, kun meinaan vauhkoontua. Toppuutelkaa ja taputtakaa päähän. Virtuaalisesti.
Kyllähän tekin tiedätte, etten minä mitään oikeasti tarvitse.
Henriikka

Izzyiana Suhaimi

Olen huomannut ongelman itsessäni liittyen taiteen katseluun, analysoimiseen ja tarkasteluun. Ja uskoisin sen löytyvän myös muutamasta muusta väsäilyhenkisestä, ketään sen kummemmin syyttämättä. En muista missä kuulin seuraavan lauseen joitain viikkoja sitten, mutta se vaikutti minuun syvästi. Lause meni kutakuinkin näin: ”Emme enää pysty nauttimaan taiteesta, kun rupeamme heti alitajuisesti puimaan, kuinka voisimme luoda itse samanlaisen”. Tämä on itselleni suuri muuri taiteen kanssa. Kun menen gallerioihin, alan tarkastella tekniikoita ja pohtia, kuinka voisin soveltaa niitä omiin juttuihini. Kun näen designerin tekemän korun, alan käymään päässäni keskustelua, että voisinko ostamisen sijaan väsäillä jotain samankaltaista. 
Tietysti terveissä rajoissa on hyvä pohtia, että olisiko minusta itse tekemään ja näin säästämään useamman pennin. Ja totta kai muista saa kerätä inspiraatiota ja vaikutteita. Mutta jos taiteesta ja käsityöstä nauttiminen menee siihen, että teoksiin ja luomuksiin uppoutumisen sijaan ajatukset kulkee vain oman navan ympärillä, niin ollaan ongelman äärellä. Työstän aktiivisesti prosessia oppia nauttimaan muiden tuotoksista ilman takaraivossa hyrräävää oravanpyörää. Nämä singaporelaisen taiteilijan Izzyiana Suhaimin luomukset olkoon ensimmäinen kunnon harppaus parannukseen. 

Kiitos tästä elämyksestä. On vain yksinkertaisesti helpompaa, kun vain rehellisesti toteaa,
että aina löytyy joku, joka osaa sinua paremmin.
-Henriikka

Nuhjuinen ja skarppi

Tähänkö tämä nyt menee? Että yhdentoista aikaan yöllä muokkailen kuvia, kirjoittelen hassunhauskoja tekstejä? Yömyöhällä, kaiken päivän tapahtuman jälkeen, istahdan koneelle ja avaan sanasen arkkuni. Toivon todella, että arki ei menisi sellaiseksi ravaamiseksi, etteikö päivittää voisi ihmisten aikoihin. Enkä halua skipatakaan, kun minä niin pidän tästä touhusta. Olkaa armolliset, kun vastaan kommentteihin viiveellä ja aikataulut on vastoin kunnollista mediaa.
Tässäpä tulisi kuitenkin viimeviikkoinen asu ensimmäiseltä koulupäivältä. Olin etsiskellyt syksyksi pitkää trenssiä ja kerran olin jo hairahtunut, luullut löytäneeni sen täydellisen (blogikirppikselläkin nähty). Mutta kun Fidan rekissä roikkui Luhdan beige ja hupullinen takki, niin tiesin, että tämä se on.
Uskoisin ainakin jonkun muunkin siellä mutisevan, että siinäpä vasta on mainio takki. Joku ehkäpä ajattelee, että taas se on tehnyt kirppislöydön. Sen kuitenkin kerron, että jos viettää kirppiksillä yhtä paljon aikaa kuin minä, niin tekee varmasti löytöjä. Harva sellainen, joka kuluttaa vuodessa muutaman tunnin kirpputoreilla, löytää elämänsä löytöjä. Ainakaan lukuisia. Minun sieluni lepää kirpputoreilla (hyvin hämmentävä lause) ja suorastaan hykertelen ajatellessani, että täältä kaiken roinan keskeltä voi löytyä jotain, joka tyynnyttää metsästäjän pulssini. Kirpputorimetsästys on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Se saattaa parhaimpina päivinä olla jännittävämpää kuin geokätköily.
Ensimmäisen koulupäivän kampaus oli yön-yli-nukuttu, itseäni hömpsähtänyt kuontalo ei häirinnyt. Olin käväissyt edellispäivänä vanhempia moikkaamassa ja äiti letitti ahkerasti minulle letin niskasta ylös päälaelle. Jäljelle jäävät hiukset pyöräytin löysälle nutturalle ja kiinnitin pinneillä. Hauskasti tulee näkyviin letissä tuo tumma juuri, jota aurinko ei ole päässyt vaalentamaan. 
Takin alle laitoin yksinkertaisesti harmaan, hihattoman paidan, jonka etumusta koristaa peace-merkki. Jalkaan sujahtivat Weekdayn vintagepuolen farkut. Mustat nilkkurit jalkoihin, samppanjapullon korkeista askarrellut korvikset korviin ja siinä se.
Oliko kuvasatoa jo liiaksi asti? Samasta asusta 8 kuvaa, se on mahdollisesti liikaa. Yritin löytää monipuolisesti erilaisia kuvia, totuus on kuitenkin, että kaikissa kuvissa toljottaa se sama vanha naama. Näissä kledjuissa kuitenkin kipitin kouluun: nuhjuisena ja skarppina samaan aikaan.
Kauniita unia, 
Henriikka
trenssi/Luhta (kirppis), paita & farkut/Weekday (kirppis), kengät/kirppis, korvikset/DIY

Unelmieni kirppislöytö

Toinen väri-ilotulitus heti perään, sillä pakkohan tämä on esitellä vihdoin viimein. Kesän viimeisiä pihakirppispäiviä tallustellessani Hietsussa, vastaan tuli pöytä, joka oli pullollaan vaatetta. Myyjistä huomasi heti, etteivät he ainakaan omia vaatteitaan ole myymässä ja muutaman sanan vaihtaessani kuulinkin, että ”enon vaatteitahan tässä”. Tämä kirppisfriikki nosti päätään, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voisi todeta, että toisen vaatteet lähtevät aina omia halvemmalla ja aarteita ei välttämättä pidetä suuressa arvossa. Ja koska pöytä näytti aikamoisen retrolta, jumituin penkomaan pöydän edessä olevia pahvilaatikoita. Jos vaatteita ei ole nostettu edes pöydälle asti, niin hintakaan tuskin on taivaita hipova.
OLYMPIAD`80, MOSCOW -LAKE PLACID! Ei voi olla totta. ”Pliis, älä oo kallis. Pliis älä oo kallis” (tätä en tosin hokenut ääneen, kun kysäisin laatikosta löytyneen villapaidan hintaa). ”Nooo, jos vaikka kymmenen senttiä?” Tämän jälkeen seurasi hämmentynyt katse ja muutaman sentin ojentaminen kirppispöydän haltijalle. Kiitos.
Tästä se viikko taas lähtee. Yritän sammuttaa auringon, että villapaita ei olisi liian kuuma.
Henriikka

Elokuun räpit

Elokuun alku -paras rennon pukeutumisen ajanjakso. Sortsit + college/huppari/neule toimii lämpiminä päivinä, viilenevinä öinä paremmin kuin hyvin. Yhdistelmän voi tehdä tyttömäisen nätisti farkkusortseilla ja valkoisella neuleella, boheemisti yhdistämällä kulahtaneemman palmikkoneuleen villasortseihin, elegantisti yhdistäen nahkasortsit graafiseen collegeen tai sitten vaikka hipistä ja hopisti, niin kuin itse tällä kertaa tein.

Juhannus-aleista löytynyt Weekdayn oranssi neulepaita on syksyn paras kaveri. Itse tunaamani leopardisortsit luovat oranssin paidan kanssa melkein viidakko-tunnelmaa (tai ehkä ei, voi olla että tämä on vain ajatus omassa päässäni). Lämpimiä sävyjä ja väreillä leikittelyä, me likey. Ja ainakin omaan silmääni oranssin paidan ja vaaleiden hiusten kombo on mainio.

Ja mitä olisi hip hop -tyyli ilman pipoa? Löysä, ruskea vakkarini sointuu sävyiltään leopardikuosiin ja on sopivan neutraali kaiken muun väritykityksen rinnalla. Lisää blingiä tuovat korvissa roikkuvat helyt, sekä jaloissa hohtavat kultaiset Conssit. Korvikset ostin Jyväskylä-aikoina erityisesti tanssitunteja ajatellet. Pomppiessa ja veivatessa korvisten on oltava riittävän simppelit ja eritoten kevyet. Nämä ovat juuri sellaiset.

Olen lähiaikoina puinut taas paljon tyylini hip hop -haaraa (älytöntä analyysia). Jos olisin pitkänhuiskea, sirosäärinen kaunotar, niin hop-tyyli ei lyhentäisi entisestään, tai tekisi tyylistä poikamaista. Näin lyhyelle efekti on toisinaan väistämätön. Toisaalta, lyhyet hoppimuijat on usein suhteellisen uskottavia. Joten ehkä mennään näillä geeneillä, mitkä Luoja on suonut, vaikka kauneusihanteet jäisivätkin toisinaan jalkoihin.
Henriikka

Ps. Blogikirppis sulkeutuu lauantaina. Käyppä vielä kurkkaamassa, alennan hieman hintoja. Pistän paketit postiin heti ensi viikon alussa.

oranssi neule/Weekday (men), sortsit/kirppis, kengät/Converse, korvikset/JC, pipo/Carhartt

Klassinen moka

Useat kesäinnostukset hiipuvat syksyn tullen, yksi on kuitenkin säilynyt vankkumattomasti: hopean ja kullan yhdistelmä. Näiden kahden yhdistelyhän on ikuinen tyylivirhe, mutta itseäni se on kovasti kiehtonut. Hopea ja kulta melkein sulautuvat toisiinsa yhdessä, mutta näyttävät kuitenkin omat puolensakin rinnakain. Löysin Maikkarin sivuilta jopa artikkelin, jossa kerrottin Maria Guzeninan käyttäneen Linnan juhlissa tätä kiellettyä yhdistelmää ja näin mokanneen täysin. Liityn ilolla luusereiden kerhoon. 

Tästä klassisen tyylimokan vatvomisesta huvittuneena googlailin vähän lisää kyseisestä aiheesta. Iltalehden muotisivuilla on aiheesta keskusteltu seuraavaa:

”Pidän koruissa sekä hopeasta että kullasta, ja käytän niitä yhtä aikaa. Kumpikin sopii minulle. Olen jostakin lukenut, että kultaa ja hopeaa ei pitäisi käyttää yhdessä. Miksi ei? Olen tummatukkainen ja silmäni ovat kirkkaansiniset. Ihonvärini on suomalaiseksi tumma. Päivetyn kesällä helposti pronssinruskeaksi. Sopiiko kulta vai hopea minulle paremmin?

Kullan ja hopean yhdistämistä pidetään klassisena tyylimokana. Kokonaisuudesta tulee helposti sekava ja halvan näköinen. Koskaan ei pidä näyttää siltä kuin olisi pakannut päälleen kaikki omistamansa korut yhtä aikaa.

Lisäksi kulta- ja hopeakorut ovat yleensä hyvin erityylisiä. Samassa asukokonaisuudessa ne syövät tehoa toisiltaan eivätkä pääse oikeuksiinsa.

Vaikka tänä keväänä sekä hopea että kulta ovat kovin muodikkaita, ne kannattaa silti pitää erillään toisistaan. Käytä yhtenä päivänä hopeakoruja ja seuraavana kultaa. Näin saat vaihtelua pukeutumiseesi, ja samalla kaikki kauniit korut saavat ansaitsemansa huomion.”

 Olen yhdistellyt kesällä kultaisia ja hopeisia korviksia, lakannut kynteni tämän vaarallisen kombon värein ja kantanut kaulassanikin kahta samanlaista, mutta erisävyistä korua. Ehkä suurin virheeni on, että jopa vihkisormuksessani on kelta-, valko- ja punakultaa. Valkokultahan välkehtii hopean sävyssä. 
Arvoisa raati, mikä on teidän mielipiteenne? 
Olenko tyylitajuton moukka vai löytyykö klassiseen sääntöön poikkeuksia?
Henriikka

kaulakorut/H&M, kynsilakat/Isa Dora

Hippie

If you’re going to San Francisco
Be sure to wear some flowers in your hair
If you’re going to San Francisco
You’re gonna meet some gentle people there

For those who come to San Francisco
Summertime will be a love-in there
In the streets of San Francisco
Gentle people with flowers in their hair
San Fransiscoon en lähtenytkään minä vaan Janne. Siellä se nyt reissaa (Ja suht pian lennän perässä New Yorkiin. Sen ajatteleminen järjestää vatsanpohjalle synttärijuhlat). Minä olen joka tapauksessa ollut enemmän se, joka näyttää siltä kuin olisi lähdössä. Kukkia ei löydy hiuksista, mutta mekosta kylläkin. Haaleita, suuria kuvioita: pidän maalauksellisista printeistä. Mekko löytyi viikko sitten Hietsun kirppikseltä, jonne eksyimme ystäväni kanssa kesken Punavuori-akselin galleriakierroksen. Vintagemekolle löytyi hintaa 3 euroa.
Käytän suht harvoin vyötärövöitä, mutta tämän mekon kanssa se tuntui automaattiselta. Itse vierastan käyttää vyötä, jos vaatekappale on tiukka tai vartalonmyötäinen. Efekti on mielestäni parhaimmillaan, kun se luo sopivasti tiimalasitunnelmaa ja kangasta on paljon. Tämän mekon kohdalla tämä toteutui, kun kangasta oli riittämiin ja se laskeutui rennosti vyön päälle ja helmaksi alas.

Mutta niin kuin kunnon cityhipeissä, niin täytyyhän kokonaisuus olla vähän hömpsähtänyt. Tämän puolen hoidin sitomalla hiukset huolimattomasti poninhännälle välittämättä ”hiirenkorvista” (onko tämä yleinen sana?) ja pikkutakuista. Korvissakin roikkuivat eriparikorvikset, joskin molemmat edustivat samaa teemaa. Toisen materiaalina puu, toisen metalli. Jottei metallinhohto rajoittuisi vasempaan korvaan, niin pujotin vielä kultaisena hohtavat nilkkarenkaani jalkoihin.

Mitä vielä? Tietysti soma matkalaukkuni, joka on kulkenut kanssani milloin missäkin. 
Kelpaisi lähteä Amerikkaan, mutta odotan kiltisti vuoroani.

All across the nation such a strange vibration
People in motion
There’s a whole generation with a new explanation
People in motion people in motion

For those who come to San Francisco
Be sure to wear some flowers in your hair
If you come to San Francisco
Summertime will be a love-in there
(by Scott McKenzie)
Peace and love, 
toivottaa Henriikka
kukkamekko, kengät, matkalaukku/kirppis, nilkkarenkaat/H&M, vyö/Pieces,
 puukorvikset/Bijou Brigitte, metalliset teiltä tuntemattomilta

Shaped by tradition, tailored for today.

Ihan ensiksi katsokaa tämä video, niin pääsette samoihin sfääreihin kuin minä. Mahdollisesti.
Yhtä asiaa olen jo odottanut useamman kuukauden. Tai useampaakin, mutta tämä on niistä yksi: Sitä, että saan mennä pian kauppoihin ihailemaan ja hipelöimään Iittalan Sarjaton-sarjan astioita. Kaikkia niitä hartaasti ja harkiten, tunteella ja tunnelmoiden. Syyskussa tulee myyntiin uudenlainen astiasarja: joukko yksinäisiä, mutta kuitenkin yhteensopivia astioita. Olen vaikuttunut.
Iittala kuvailee seuraavasti: ”Sarjaton on Iittalan moderni tulkinta suomalaisuudesta ja suomalaisista traditioista. Se on irtiotto vallitsevasta kattausperinteestä: tasapainoinen, symmetrinen ja vähäeleinen valikoima erillisiä astioita, jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia luoda yksilöllisiä kokonaisuuksia erilaisiin ruokailuhetkiin.”

Mutta tämän sarjan takana ei olekaan vain yksi henkilö, vain suunnittelijajoukko on yhtä lailla ”sarjaton”. Heitä on mukana peräti kuusi: Aleksi Kuokka, Harri Koskinen, Samu-Jussi Koski, Hennamari Asunta, Jopsu Ramu ja Timo Ramu. 26-osaiseen astiastoon kuuluu lautasia, tarjoilukulho, jalallinen juomalasi, keittiötekstiilejä ja puinen tarjotin. Sarjaton on kokonaisuus, joka toimii ripoteltunakin.
Jos saan leikkiä mielikuvitusleikkiä ja valita, mitkä sarjan osaset kotiini hankkisin, niin ensimmäiseksi valitsisin tämän kirjoituksen viimeisenä nähtävän valkoisen mukin mustalla kuviolla. Seuraavaksi nappaisin tyylikkäitä valkoisia peruskulhoja, jonka jälkeen lisäisin mustia kulhoja ensimmäisenä mainitun mukin kuvioinnilla. Haalean vaaleanpunainen kutkuttaa myös. Kai tässä on tultava tulokseen, että tämä sarjatonkin toimii parhaiten sarjallisena. Täytenä kokonaisuutena.

 Kai joku muukin tulee kaupoille vähän hypistelemään, hyrisemään? 
Hyrrrrrrrr, kasva astiakaappi!
Henriikka
Kuvat: 
Iittala.com
Sarjaton.com

Valkoisissa sortseissa

Hola hola, koulu alkoi ja elämä maittaa. Vielä ehdin kuitenkin julkaista viimeviikkoisten hellekelien asuja ja tunnelmia. Eräs viimekesäinen tavoite oli oppia käyttämään valkoisia sortseja, sillä ne olivat itselleni tuikituntemattomat ja myös aikamoista pelkoa herättävä vaatekappale. Toisaalta tiedostin, että valkoinen kauluspaitakin oli vielä jokunen kuukausi takaperin itselleni vastenmielinen ajatus, kun taas nykyisin se on vaatekaapin turvavaate. Eikö siis valkoiset sortsitkin voisi saada tilaa kaapistani?

Helppo kokeilun mahdollisuus tarjoutuikin loppukesästä, kun sain Jackpotilta postissa valkoiset sortsit. Sailor-henkiset, suorilla lahkeilla ja vahvalla kankaalla. Muutama päivä siinä meni, että sain kalenterista katsottua päivän, jolloin en olisi menossa pelaamaan katukorista tai nurtsille pyörimään piknikille. Ei tämä se helpoin vaatekappale ole todellakaan. Töihin ne kuitenkin kelpasivat hyvin ja viininpunaiseen neuleeseen ja hopeaan kaulauskoruun yhdistettynä kokonaisuus oli melkein huoliteltu.

Neuleessa oli sekin etu, että kun istuin vahingossa likaiselle tuolille, niin sain vedettyä paidan helman syntyneen tahran päälle. Ehkä vielä opin olemaan siisti ja huolellinen rouvashenkilö.
-Henriikka
sortsit/Jackpot, neule/H&M, koru/Gina Tricot, kengät/kirppis

700 lukijaa -> Blogikirppis!

Tiedättehän minut, aina pitää juhlia. Surkeistakin syistä. Muutama päivä sitten pamahti 700 julkista aamukahvilla-lukijaa täyteen, ja tätä täytyy juhlistaa. 200 lukijaa juhlistettiin arvonnalla, 300 postikorteilla, 400 pikkupaketeilla, 500 arvonnalla ja 600 laittamalla kamerat kiertämään ympäri Suomea (eivät ole vielä palanneet, odotan malttamattomana!). Mutta nyt 700 kunniaksi päätinkin laittaa viikon mittaisen blogikirppiksen pystyyn. Tervetuloa ostoksille.
Alla löydätte myynnissä olevat tuotteet. Kaikki ovat itse hankkimiani, mutta ovat syystä tai toisesta tulleet omalla kohdallani tiensä päähän: toiset tuotteet ovat liian suuria, toiset liian pieniä ja toisille ei vain enää löydy käyttöä. Toivottavasti vaatekappaleet löytäisivät uuden kodin teiltäpäin. Koska suurin osa vaatteista on ostettu second handina, on kokoja vaikea arvioida, sillä koothan ovat muuttuneet ajan saattossa jonkun verran. Myöskin tuotteiden alkuperä ja materiaali voivat olla mysteereitä. Yritän kuitenkin parhaani ja lisäkysymyksiä saa esittää!
Säännöt kirppistelyyn ovat seuraavat:
– Valitse mieleinen tuote ja muista, että postimaksut lisätään hintaan. (Postimaksu: t-paidat kauluspaidat pipot huivit yms/muutama euro, hupparit takit kengät yms/5-10 euroa. Jos ostoksia kertyy enemmän kuin 3 kpl, tai toimitus kovin kallista, on nouto Helsingin keskustasta mahdollinen.)
– Lähetä sähköposti blogin oikeasta reunasta löytyvään osoitteeseeni, jossa kerrot minkä tuotteen haluat ostaa (tuotteen numero ja nimi!), oma nimesi ja osoitteesi.
– Saat minulta sähköpostivahvistuksen, joka sisältää maksuohjeet tilisiirrolla (jos joku tosiaan tahtoo lähettää perinteisellä postilla rahat, niin eiköhän saada sekin järjestymään).
– Kun suoritettu maksu näkyy tililläni, niin lähetän tuotteen kotiisi. Yritän säästää postikuluissa ja esimerkiksi askarrella itse lähetyskuoret.
– Tällä blogikirppiksellä nopeat syövät hitaat. Se joka ennättää lähettää ensin mailia ostopäätöksestä, saa tuotteen. Yritän päivittää sivuston myyntitilannetta mahdollisimman usein, mutta pahoittelen etten sitä varmastikaan ehdi jokaisen mailin jälkeen tehdä.
– Aikaa ostoksille on viikko: blogikirppis sulkeutuu lauantaina 25.8.2012 klo 23.59.
1. Sinapinkeltainen kauluspaita 4 €. Koko S/M. Second hand (trikookangasta). (MYYTY)
2. Valkoinen kuosi-kauluspaita 3 €. Koko M. Second hand.
3. Kirkkaanvihreä Niken huppari 5 €. Koko L/XL
(sekä minä, että Janne ollaan käytetty tätä) (MYYTY)
4. Kukkakuvioinen kauluspaita 3 €. Koko M/L. Second hand. (MYYTY)
5. Vaaleanpunainen college 7 €.  Koko L. Carlings. (päälläni täällä) (MYYTY)
6. Harmaa villatakki 5 €. Koko M. UFF. (2 nappia puuttuu)
7. Sailor T-paita 2 €. Koko S/M. Second hand.
8. Sailor T-paita part two 3 €. Koko S/M. Second hand. (MYYTY)
9. Laatikkomallinen nahkatakki 6 €. Kokolapussa sanotaan S,
mutta väittäisin pikemminkin L-kokoa. UFF.
10. Tiikerikuvioinen tuulitakki 4 €. Koko M. Second hand. (MYYTY)
11. Kasari/ysäri tuulitakki 3 €. Koko M. Second hand.
(vetskarinvedin vähän rikki, ei vaikuta vetoketjuun)
12. Puvuntakki 4 €. Koko L. Second hand.
(sopii naiselle, tai pienelle miehelle)
13. Vaaleankeltainen jakkutakki 4 €. Koko L. Second hand.
14. Vaaleapersikka jakkutakki 4 €. Koko L. Second hand. (MYYTY)
(HUOM! Tämä ja ylempi jakkutakkia ovat aivan ihania.
Jos ei olisi itselleni suuria, käyttäisin nämä pilalle!)
15. Retro kangastakki 5 €. Koko S/M. Second hand. (MYYTY)
16. Pitkä trenssitakki 8 €. Koko L? (Olen käyttänyt tätä itse väljänä takkina,
vaikka olen S-kokoinen). Second hand.
17. Laatikkomallinen villakangastakki 6 €. Koko L. Second hand. (MYYTY)
18. Old school farkkuhame 5 €. Koko S. Second hand. (MYYTY)
19. Kukkakuvioinen hame 5 €. Koko S/M. Second hand (päälläni täällä). (MYYTY)
20. Polvihousut/Sortsit vyöllä 2 €. Koko S/M. Second hand.
21. Armeijakuosiset sortsit 4 €. Koko XS. Second hand. (MYYTY)
22. Vaaleansiniset farkkusortsit 2 €. Koko S. Second hand.
23. Huikeat Levi’s 501-farkut 8 €. Koko 27/32. Second hand (sortseiksi?). (MYYTY)
24. Harmaa, suorat puvunhousut 3 €. Koko L. Second hand.
(Janne nauroi nämä lyttyyn, itse käyttäisin näitä hulluna, jos eivät olisi vähän isot. Lahkeet pussille!)
25. Vaaleansiniset kangashousut 4 €. Koko 42. Gina Tricot. (MYYTY)
26. Pilkulliset, vaaleansiniset housut 4 €.
Koko 40, mutta itse 36-kokoisena käytin näitä pikkuisen löysinä. H&M. (MYYTY)
27. Armeijanvihreät farkut 4 €. Koko S/M. Taiwanin tuliainen. (MYYTY)
28. Old school farkkupökät 3 €. Koko M/L. Second hand (sortseiksi?)
29. Boyfriend farkut 5 €. Koko M. Gina Tricot. (MYYTY)
30. Kiiltävät, ”ohutnahkaiset” legginssit 3 €. Koko M/L. Second hand. (MYYTY)
31. Kuviohuivi 3 €. Second hand. (MYYTY)
32. Vaaleanruskea tuubihuivi 3 €. Second hand (päälläni täällä) (MYYTY)
33. Tupsupipo 2 €. Second hand. (MYYTY)
34. Punainen USA-pipo 2 €. Second hand. (MYYTY)
35. Tummansininen baskeri 1 €. Second hand.
36. Raidallainen korvaläppä-pipo 2 €. Second hand. (MYYTY)
37. Harmaa, löysä pipo 2 €. Second hand. (MYYTY)
38. Punainen pipo 2€. Second hand. (MYYTY)
39. Nahkasaappaat 6 €. Koko 37. Second hand. (MYYTY)
40. Mokkanahkaiset solkikengät 3 €. Koko 37. Second hand.
41. Kiiltävänahkaiset rusettikengät 3 €. Koko 38. Second hand.
42. Harmaat, lyhytvartiset Converset 25 €. Koko 36-37. Käytetty noin 5 kertaa. (MYYTY)
Siinä oli kaikki. Toivottavasti löytyi mieleisiä, enkä jää nolosti kaikkien vaatekappaleideni kanssa nuolemaan näppejäni. Lisäkysymyksiä saa esittää ja yritän niihin vastata. Eikun etsiskelemään uusia syyskuteita ja muuta mukavaa! Kiitos lukijoille, niin julkisille kuin salaisillekin.
HenriikkaEDIT: Tätä blogikirppistä ei enää ole olemassa, uusi kirppis täällä.

Kukkakuosia ja loppukesää

Olisko käsillä viimeiset sortsipäivät? Ilmeisesti olen ollut kiltisti, kun koko lomaviikkoni on aurinkoa tulvinut ovista ja ikkunoista. Kun alkuviikosta kirppiskiekallani muistelin tulevan viikon lämpötila-ennusteita, en epäröinyt napata Fidalta matkaani kukkakuvioisia lappuhaalarisortseja. Kerrassaan hellyyttävät! Miksi ne saapuivat elämääni vasta näin syksyn kynnyksellä? Eihän nuo malliltaan minua erityisemmin imartele, kangas on löysää ja sortsiosa jää suurelle pussille. Mutta onko se olennaistakaan, kun kyse on muutenkin jollain tasolla koomisesta vaatteesta. Tai ainakin vaatteesta, jonka kanssa olisi vaikea kävellä leuka pystyssä, nenänvartta pitkin katsoen. 
Haalareiden kanssa valitsin paidakseni hihattoman, persikanvärisen topin. Halusin henkseleiden korostuvan, joten hihaton paitavalinta sopi tähän saumaan. Paljon muuta ei sitten tarvittukaan, haalarit ovat siitä hyviä, että ylä- ja alaosa tulee milteinpä samalla iskulla. Jalkoihini halusin kuitenkin kengät, jotka eivät ainakaan liiaksi korostaisi haalarin lapsekkuutta, vaan toisivat päinvastoin kontrastia ja särmää leikittelevälle vaatekappaleelle. Jannen pikkusiskolta saamani valkoiset remmikengät sopivat korkolappujen vaihdon jälkeen erinomaisesti. Väripilkuksi ripustin toiseen korvaani haaleanturkoosin, graafisen korviksen. Simppeli ja lemppari.
Mitäs mieltä siellä ollaan, meneekö tämä liian leikkisäksi ja lapsekkaaksi, vai voinko rauhassa jatkaa iloitsemista tästä kukkahaalarista? Josko vielä kerran kerkiäisin kiskaista nämä jalkaan ennen vaanivaa syksyä.
Henriikka
kukkahaalari/Fida, tuubitoppi/Vero Moda, korvis & kengät/second hand

Musta lintu

Kun kuluttaa ajastaan useita tunteja oman bloginsa äärellä, tulee usein myös kurkattua mitä muut ovat kirjoittaneet, mietiskelleet ja väsäilleet. Välillä kyseessä on turhanpäiväistä aivojen-tyhjennys-toimintaa, mutta toisinaan sitä törmää oikeisiin helmiin. Näin kävi, kun löysin satunnaisella dataushetkelläni käsityöblogin nimeltä Nouseva Myrsky. Hetken päästä olinkin tilannut pienen, ilahduttavan paketin kotiini kyseisen saitin ylläpitäjältä ja käsityöläiseltä.

Niin kuin tiedätte, kokonaisvaltaisuus on mielestäni yksi hienoimmista jutuista muotoilussa, ja ylipäänsä tuotteissa, yrityksissa ja esimerkiksi brändeissä. Olin tilannut Nousevasta Myrskystä uusiokumista tehdyt, sulan muotoiset korvakorut, mutta en tiennyt saavani ne aivan ihanassa punavalkoisessa paketissa. Ottakaahan yrittäjät mallia, ei vain tuote, vaan myös kaikki sen ympärillä. Paketin rusetissa oli leikattu samaisesta uusiokumista, joka yhdisti paketin tuotteeseen. Eikä jäänyt itse korvikset kakkoseksi, vaan pääsivät suosikkien joukkoon. 12,50 euroa on mielestäni erittäin hyvä hinta tälläisistä uusiosulista.

Vieläköhän hankkisin samanlaiset punaisesta kumista? Tai ehkä vesisade-korvikset? Hianoja kaikki.

Pusuja sinnepäin, olette olleet niin miellyttäviä lähiaikoina kommentteinenne ja ajatuksinenne. Pus!
Henriikka