arkisto:

elokuu 2012

BACK TO SCHOOL!

35
–
elämä, opiskelu, sisko
Ollaan jännän äärellä. Ja pian myös kirjoituspöydän äärellä, kun pian alkaa taasen koulu: Kulttuurituotannon koulutusohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2.vuosi. Toisillahan koulut ovat jo tällä viikolla alkaneet, lähinnä peruskoululaisilla, amiksilla ja lukiolaisilla, mutta oma koulubussini starttaa ensi viikon maanantaina. Odotan sitä kovasti ja kaikkia tulevia kursseja: kulttuurin ajankohtainen keskustelu, johtamistaidon perusteet, suomalainen kulttuuripolitiikka ja organisaatiot, yleinen kulttuuri- ja aatehistoria, eurooppalainen kulttuuripolitiikka ja enköhän kestä myös tilastot ja kulttuurin talouden.
Kaikille koulujen alku ei ole yhtä herkkua, ja varmasti ehdin itsekin turhautua ja stressaantua monet kerrat ensi vuonnakin. Niille minulla on kuitenkin vinkki, joita koulujen alku ahdistaa: back to school -ostoskierros! Koulujen alkuhan on mitä parahin tekosyy päivittää oma kynä- ja paperitarvikevarasto. Eikä sitä tarvitse tylsästi, vaan nauttien joka hitsin lyijykynästä. Kaikki tai ei mitään; jos tehdään, niin tehdään sitten alusta loppuun huolella. Minun ja siskoni BTS-ostospäivä alkoi listojen askartelulla, Jannen nauraessa taustalla.
Tälläisen sisarukset lähtivät kaupunkiin etsimään Fjällräveneihinsä täytettä. Minä punaruskeaani ja Roosaliina vihreään ja viininpunaiseensa. Sunnuntaina kirpputorilta kahdella eurolla löytynyt mekko sopi tälläiseen hellepäivään, kun taas R valitsi klassista vaaleansinistä. 
Kierroksemme sisälsi Design Forumia, Stadiumin pyöräilykypärä-ostoksia, Greippimehua, Fidaa, Akateemista kirjakauppaa, Suomalaista kirjakauppaa ja katusoittajia. Erään puljun haluan kuitenkin nostaa yli muiden, sillä viime viikolla sattumankauppaisella vierailullani menetin sydämeni: olen viimein löytänyt paperikaupan, jossa myydään täydellisiä vihkoja. 

Kyseinen unelmakauppani on Private Case. Löysin sen osoitteesta Pieni Roobertinkatu 12-14 jakaessani eräitä mainoksia tulevasta tapahtumasta. Private Casen tuotteet ovat muotoiltuja, kotimaisia pahvi- ja muovituotteita ympäristöystävällisesti kierätysmateriaaleista. Hyllyistä löytyy vihkoja, kansioita, penaaleita, kortteja, lompakkoja, laukkuja, laatikoita ja vaikka mitä. Suurin osa vihkoista on valmistettu kenkä- ja laukkutehtaista jääneistä nahan suikaleista. Yritys perustettiin Suomessa vuonna 1985.

Tarvitsen opiskelussani ja siihen liittyvissä projekteissa aina vain uusia vihkoja edellisten täytyttyä. Haluan sivujen olevan vaaleat, rivittömät ja ruuduttomat ja mielellään suhteellisen paksusta paperista. Kierteet tekevät sen, että vihkoon on helppo kirjoittaa lennosta tai asettaa se pöydälle ajatusriihen muistiinpanoja varten. Haluan kauniita vihkoja, joita tekee mieli katsella päivästä toiseen ja joiden kanssa on hyvä työskennellä. Näiden vihkokriteerien täyttymisen lisäksi Private Casen asiakaspalvelu oli mitä parhainta ja kaupassa oli mukavan seesteinen tunnelma. Tässä se on, uusi vakiokauppani.

Päivä oli pitkä ja leppoisa. Sain rastia listani tyhjiä ruutuja, 
ja seuraavat tuotteet piristävät jatkuvaa opintaivaltani:

– Mustat muistilaput, joiden kulmassa on puukynän menevä kolo: Private Case, 9€
– Valkoinen permanenttitussi: Akateeminen kirjakauppa, 4,90€
– Punainen, käärmekuosinen vihko: Private Case, 14€
– 3x lyijykynä, 4B, 6B ja 7B: Akateeminen kirjakauppa, 1€/kpl
– Musta tussi, 0,35mm: Akateeminen kirjakauppa, 2,50€
– Valkoinen geelikynä: Akateeminen kirjakauppa, 2€
– Uusionahkainen penaali, Private Case, 6€
– Pyyhekumi, Akateeminen kirjakauppa, 0,7€
– Pretty Polaroid Notes -kortit, Akateeminen kirjakauppa, 10,90€
– Säilytyskansio, Akateeminen kirjakauppa, 5,90€

Kera näiden herkkujen pyrin olemaan ahkera ja tunnollinen opiskelija. 
Hyviä BTS-ostoksia itse kullekin!
Henriikka

Romantiikan römpömpömpöö

23
–
elämä, Helsinki, kaverit, kirpputori, oma tyyli
Se olis sitten taas maanantai. Maanantai, se viikon kamalin päivä. Minusta tiistai on kuitenkin ehdottomasti pahin. Maanantainahan on viikonlopulta vielä virtaa, kun taas tiistaina alkaa hiipumaan ja viikonloppuunkin on vielä rutkasti matkaa. Nyt kesällä en ole muistanut viikonpäiviä, olen ollut töissä kaikki viikonloput ja vapaalla maanantait ja tiistait. Ensi viikolla lähtee kuitenkin koulu käyntiin ja viikonloput ovat taas viikonloppuja. Suoraan sanottuna, ikävöin jo kouluun.
Mutta eilispäivä oli paras pitkään aikaan. Kirpparia, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, huvipuistoa, Gilmoren tyttöjä, kilo irttareita ja Olympialaisten päätösjuhla (joka mua suoraan sanottuna pikkuisen oksetti, raha haisi meidän kotisohvalle asti). Tätä päivää tähdittivät Porin koleimmat kuomat, Alina ja Juuso. Ylläolevissa kuvissa nähdään sunnuntain asu: Pelastusarmeijan kirppikseltä löytynyt supersankarin turkoosi viitta, jonka alla entuudestaan tuttu kultainen paljettipaita. Vaaleat farkut olivat päällä jo toista kertaa muutaman päivän sisään ja huuliin sitä tuttua helmiäis-oranssia. Kuka tietää löydänkö jouluun mennessä uutta huulipunasuosikkia?

Eilen tuoksui ensi kertaa aito syksy. Yritin vetää sitä tuoksua rööreihini litrakaupalla, jotta jaksaisin pitkän kirpputoripäivän, joka alkoi jo kello 7.00. En ole herännyt niin aikaisin sitten toukokuun. Valtterin kirppis täyttyi myyjistä ja asiakkaista tavalliseen tapaansa, ja sain kolttuja myydyksi hyvällä tahdilla -Kiitos kaikille niille, jotka vaivautuivat paikalle. Pöytiemme luona oli mainio meno, ja New York -rahastokin sai täytettä tahdikkaasti. Tuotto kilahti suoraan matkakassaan. Ja sain jälleen todistusta siitä, että ensimmäisinä menevät fleecet, kypärät ja vanhat laskettelumonot, jonka jälkeen vasta kaikki katu-uskottava.

Iltapäivällä suuntana oli Linnanmäki, joka oli ohitettu tänä kesänä totaalisesti. Paikan päällä järjestettiin sopivasti Back to School -tapahtuma ja Jukka Pojan keikka. Hyvinhän se lauleskeli, mutta hämärän lantionliikkeen hän olisi voinut jättää väliin. Mitä ihmettä? Romantiikka ei kuitenkaan loppunut siihen, sillä maailmanpyörästä näki jälleen koko maailman. Se loppui vasta sitten, kun miehet ei voittaneet mulle ja Alinalle pehmoleluja.

 Nämä ovat näitä maailman parhaita ihmisiä, jos näin vaatimattomasti ilmaistaisiin. Näin on hyvä. 
Henriikka

Hattutäti

35
–
oma tyyli
Eilistä asua, olen ollut hassu hattutäti. Kuulin ristiriitaisia kommentteja huopahatustani, ja myös useita kysymyksiä epäilyistä, että pyrkisin kapinoimaan kesäisellä tyylilläni viileneviä säitä vastaan (musta on tullut niin tylsä, puhun täällä ain vaan säästä). Lierin alle oli kuitenkin hyvä piiloutua, jos ei tehnyt mieli sosialisoitua. Toisaalta kun olo oli päinvastainen, niin lierin alle mahtui suojaan vaikka ystäväkin. Eräät ystäväni kuvailivat ulkonäköäni ”pos. cowboy”, joka lienee tarkoittavan cowboyta positiivisessa mielessä. ”Eikä tarkoiteta mitään länkkärin vaimoa, joka istuu odottelemassa, vaan sellaista joka oikeesti nousee ratsaille!”
Parin kuukauden tauon jälkeen valikoin kaapistani vaaleat Levikset. Ihanat, ihanat Levikset. Sinapinkeltainen paita sopi vaalean denimin kanssa, eikä niiden rinnalle kaivattu paljoakaan. Jos pidän farkuista, niin pidän kyllä paidastakin. Yleinen muotikanta on kai se, että polyesterille pitäisi syljeskellä, mutta en voi olla nauttimatta siitä, ettei tämä 100%-polyesteri paita mene lainkaan kurttuun. Laiskan silittäjän unelma.
Armoton hiusharjoitteluni jatkuu ja kiharsin suoristusraudalla hiuksiani kiehkuroille. Hyvinhän se meni, vaikka kärsivällisyyteni riitti vain päällimmäisiin hiuksiin. Ja tietenkin urakkaani helpotti myös päätökseni hatusta: miksipä panostaa latvoja pidemmälle? Harkitsen myös kihartimen ostoa, ja jos jollain olisi vinkkejä laadukkaista, toimivista kihartimista, jotka sopivat liukkaalle ja paksulle tukalle, niin let me know. Korvissa roikkuivat sulkakorvikset, joiden tilaamista Hannalta en ole katunut. 
Mutta mutta, huomenna koittaa se kirppispäivä. Oletan näkeväni monenmonta iloista naamaa siemailemassa aamukahvia kotinsa sijaan Valtterin kirpputorin kahvilassa. Olen kovin innoissani, termarikahvia jihuu! Pöytä nro 730 (ja tyylikkäät ystävät viereisessä pöydässä) ja seitsemän Ikea-kassillista myytävää tavaraa.
Henriikka
kengät, kauluspaita/kirppis, farkut/Levi’s, korvikset/Hanna, huopahattu/H&M

Kukko

10
–
oma tyyli
Ehkä tällaistä ei ollakaan minulta ennen nähty. Tukka takana kuin milläkin rokkikukolla ja mekkokin maalitahroilla. Ei sitä tavallisinta, ei ehkä sitä klassisen naisellista, mutta asennetta pitäisi ainakin löytyä. Kuvat ovat viimeviikkoisia, stadikan uima- ja aurinkohetkien jälkeisiä. Sen ehkä huomaa ihon väristä, miten se onkaan päässyt noin taas tummumaan? Tähän päivään mennessä rusketus on tosin laantunut ja näillä sateilla ja tuulilla pian minussa ei ole kesän jälkeäkään. 

Mekko on näkynytkin muutamissa kuvissa aiemmin. Se on löytöni viime elokuiselta Taiwanin matkalta. Valkoiset maalitahrat koristavat ohutta farkkukangasta ja edessä kulkevat napit. Sain jopa junassa tästä kehuja herttaiselta nuorelta naiselta. Olin tosin täysin jäissä, sillä suomalaiset harvoin pukahtavat lähijunissa sanan sanaa, saati julkisia kehuja.

Hiukseni vedin lakalla ja monilla muillakin hiusaineilla taakse. Olin järkyttynyt huomatessani, etten omista hiusgeeliä. Ennen lainasin sitä aina isoveljieni purkeista, mutta nyt omineen asuessani en ole geeliä tarvinnut ennen tätä päivää. Ehkä aika budjetoida omaan purkkiin.

Ensimmäinen lomapäivä. Ehkä voisin hakea vielä litran pensasmustikoita.
Henriikka

Konttikylässä Senaatintorilla

9
–
Helsinki, muoti, oma tyyli, tapahtumat
Niin kuin eilen lupasin, tänään kuvia ja lauseita maanantain reissusta Senaatintorille, kotimaisen muodin ja suunnittelun äärelle:
Mitä: Fashion Village -suomalaista muotia uudessa, modernissa, raikkaassa ja kutsuvassa ympäristössä.
Milloin: 4.-18.8.2012, ma-pe klo 11-18, la 11-17, su 12-16
Missä: Senaatintori, Helsinki (juuri se, missä on valkoinen Tuomiokirkko!)
Fashion Village on ulkoilmatapahtuma, joka kerää yhteen kotimaisia osaajia. Senaatintorille on ripoteltu rautakontteja (saanpa verbivalinnallani kuulostamaan tämän kevyeltä), joissa suunnittelijat esittelevät yritystää, toimintaansa ja tuotteitaan. Vaikka itse olin kiertelemässä ainoastaan kontteja, niin niiden lisäksi ohessa järjestään muotiin, lifestyleen ja kauneuteen liittyviä erikoistapahtumia. Tapahtuman järkkää Lumi Accessories Oy ja voitte kuvitella kuinka lisäsin tämän tapahtuman listalleni: ”kiinnostavat tulevaisuuden työtehtävät tuottajana.” Lista tosin on fiktiivinen. Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä.

Odotan yllätyneitä katseita toimistotyylini puoleen. I liked it. Nahkahamonen asteli estradille kuin vanha tekijä. Eilen kirjoittaessani kirppislöydöstäni, minulla ei ollut hajuakaan millaisen aarteen olin ostanut hassulla viidellä eurolla. Kiitos vain sivistyneille lukijoille, nyt tiedän että hameeni lähtöhinta on jotain aivan muuta, mihin olen tottunut. Kummallinen ilmiö oli kuitenkin se, että hame tuppasi kääntymään ympäri kävellessäni. Tasaisin väliajoin käänsin hameen ruotuunsa.

Mustan hameen kanssa mustat läpikuultavat sukkahousut ja mustat nahkanilkkurit. Yläosana toimi kuitenkin samettipaita, pitkästä pitkästä aikaa. Punaisessa paidassa oli alunperin olkatoppaukset, mutta leikkasin ne suosiolla pois. Boheemin samettikankaan ja skarppien olkapäiden kontrasti oli itselleni hitusen liikaa. Hiukseni kiepautin rennolla nutturalla niskaan. Tästä olen erittäin ylpeä, sillä niin kuin varmasti monet ovat huomanneet, niin olen jumiutunut pahimman kerran Myy-nutturaan. Lemppari ei tunnu lempparilta, jos sille ei löydy enää vaihtoehtoja.

 Mukana tapahtumassa ovat seuraavat suunnittelijat: Aiku Design / Camilla Mikama / Costo / Hankala / Ivana Helsinki / Johanna Gullichsen / Jolier / Katri Niskanen / Lumi / Makia / Minna Hepburn / Mirkka Metsola / Moimoi / Nanso / Noolan / Olav Design by Jussi Salminen / R/H / Samuji / Tiia Vanhatapio / Villawool.

Costo, Ivana Helsinki, Samuji ja Katri Niskanen olivat niitä itselleni tutuimpia tästä joukosta, enkä pettynyt heihin tälläkään kertaa. Kuinka Samujistakaan voisi sanoa pahaa sanaa julkaistun pyörävideon jälkeen? Videoonhan on kiteytynyt rakkaus ja maailmanrauha. Ivana Helsingille olen liputtanut sen vuoksi, että olen kannattanut ideaa tuoda laadukas suunnittelu arkituotteisiin: Vitalista ei ole koskaan saanut kauniimmissa purkeissa! Puolikkaan sanani otan takaisin, sillä oma rajani on tullut vastaan Ivana Helsingin ja Pirkan yhteistyönä syntyneessä kestokauppakassissa. Jotain pitäisi tapahtua, että se sytyttäisi.

Tapahtuman myötä kiinnostukseni heräsi kuitenkin etenkin Mirkka Metsolan, Camilla Mikaman ja Moimoin suuntaan. Useasti luetut ja kuulleet nimet saivat vähän raameja ja nyt on helpompi hahmottaa suunnittelun sisältöä. Huomasin viihtyväni heidän pöytiensä äärellä pisimpään. Liekkö kyseessä tyylikkäimmin sisustetut kontit vai parahimmat tuotteet, mutta näitä kolmea jään mielenkiinnolla seuraamaan aivan erityisesti. Moimoin mustat nauhakengät ja Mirkka Metsolan täydellinen kynähame jäävät varmasti kummittelemaan mieleeni.

 Mutta tänään, arvatkaa.. minulla alkoi loma. Ja se tarkoitti duunipäivän jälkeen seuraavaa:

Hyvää lomaa minulle ja olalle taputteluja siitä hyvästä, että olen tosiaan ansainnut tämän. 
Sekä loman, että vehreät herkut. Sekä sen nahkalakin, jonka nappasin Coston kontista. 
Henriikka
paita, hame, kengät, laukku/kirppis, kaulakoru&sukkahousut/H&M

Päivän hyvä työ: Mustaa nahkaa

29
–
kirpputori, ostokset
Mitä lähemmäs syksyä tullaan, sitä enemmän ihastun mustaan nahkaan. Se on materiaalina kertakaikkiaan täydellinen. Sopii asuun kuin asuun, ei ole liian pröystäilevä, muttei nöyräkään. Musta nahka sopii miltei mihin vaatteeseen tahansa, eikä se koskaan poistu muodista. Just pööfekt! Vielä vuosi, tai pari sitten pitäydyin turvallisesti nahkatakissa, mutta nyt olen siirtynyt asteen eteenpäin: hameet, paidat, housut.. ja jos olisin joskus löytänyt tuollaiset nahkahaalarit, jotka ylläolevassa kuvasarjassa näkyy, niin ne olisivat tuskin jääneet rekkiin roikkumaan. Tekonahkan tilalle on myös tullut aito versio, joskin tekonahkasta en ole täysin luopunut.
Maanantai-iltapäivänä tein retken Sörnäisten Fidaan ja kappas, siellä sitä ihastuttavaa materiaalia oli kahdessakin miellyttävässä vaatekappaleessa. Mukaan lähtivät nahkatakki perinteiselle mallilla, sekä kynähame. Molemmat ovat aitoa nahkaa, takki valmistettu Suomessa ja hame Belgiassa. Jes jes, huusi sisäinen laatupoliisini, jesjes huusi kukkaronikin. 

 Ann Demeulemester ja Mokka-Nappa, olette valmistaneet hyviä tuotteita. Vielä en sentään ole niin nahka-fani, että yhdistäisin nämä kaksi vaatekappaletta samaan asukokonaisuuteen, mutta kuka tietää kuinka pian? Eilen kiertelin Fashion Villagea Senaatintorilla, ja hame sai ensikävelynsä. Mutta siitä seuraavassa jutussa, jätetään tämä tällä kertaa näihin tylsiin lattiakuviin.

Henriikka
Ps. Oletteko lukeneet Feissarimokista nahkakeskustelun? Antakaa mun kaikki kestää. 
Niille jotka ei vielä tiedä, niin nahka on tosiaan eläimen ihoa.
Ylemmät kuvat: Where Did U Get That

Blogini kymmenessä kuvassa

22
–
blogit
Tänä tiistai-aamuna olen aktiivinen. Sain eilen haasteen Iinalta kertoa kymmenellä kuvalla blogini sisällöstä. Ei ollutkaan mikään helppo juttu, mutta näitä kuvia oli mukava selailla ja valita. Tuntuu, että pääsin itsekin vähän kartalle siitä, mikä meno ja meininki tällä saitilla vallitsee ja mihin haluan keskittyä. Mistä blogini on tehty? Sokerista, kanelista, inkivääristä? 
1. Tyyli
2. Kirpputorit
3. Väsäily, tunailu, DIY
4. Hiukset, meikit, kauneudenhoito
5. Sisustus
6. Tapahtumat
7. Taide, kulttuuri (kuvataiteet, kirjat, elokuvat, design…)
8. Ruoka ja juoma
9. Matkustus
10. Elämän pienet ja suuret ilot
Siinä oli napakka paketti. Eräs tärkeä tietenkin on suodatinkahvi ja sen ylistys, mutta oletan sen olevan eteenpäin vievä voima näiden kaikkien pykälien kohdalla. Tuntuiko, että osuin naulankantaan? Näistäkä höpöttelen? Sitä tulee itse kovin sokeaksi koko touhulle ja tiivistää ehkä sisällön siihen, mitä haluaisi sen olevan. Olisi myös kiva kuulla, millaisia juttuja toivoisitte lisää. 
Haaste 10 kuvan touhuilusta menee Hannalla, Peetalle, Lauralle, Mikolle ja Elinalle. Teidän blogiaineksista kuulisin mielelläni.
Nyt jatkuu aktiivinen tiistai, hurraa. 
-Henriikka

Ps. Muistattehan että sunnuntaina pidän kirppispöytää Valtterin kirpputorilla? Selailin juuri tulevaa antia läpi ja suosittelen etenkin hipsterien ja wannabe-hipsterien saapuvan paikalle. Haha.

Merellisiä karkeloita

14
–
juhlat, kaverit, ruoka ja juoma

”Munkan Residenssin neidit järjestävät iloiset kesäkarkelot, johon olet sydämellisesti tervetullut!

Tule puhaltelemaan kanssamme parvekkeelta saippukuplia ja tähyilemään merelle. Sadonkorjuun aikaan on myös pöydässä kesän kasvattamat herkut ja pikareissa kuplivat juomat.

Löydä itsesi merellisestä munkasta. Illan teemana on meri ja kesä – pukeudu sen mukaan! Kukkamekot on myös sallittuja.” 

Lauantaina vietettiin taas yhtiä loppukesän ihania juhlia kera ihmisten, kakkujen ja pressopannu-kahvien. Lähdin innoissani viettämään iltaa Munkkiniemeen, vaikka takana oli raskaita työtunteja ja kotisohva oli kutsuva. Kesän kekkereistä tulee haalia energiaa varastoon, ja kun tietää juhlien järjestäjien olevan käsittämättömiä kokkeja ja leipureita, niin vatsa lähtee matkaan jo ennen mieltä.
Merellistä ja kesäistä päälle? Onneksi teema on laaja, joten oma vaatekaappi riittää sellaisenaan. Hiukseni letitin toispuoleiselle lettikampaukselle. Onnekseni vallalla ovat sellaiset huolettomat kampaukset, se antaa paljon anteeksi. En osaisi tehdä tiukkaa ja tarkkaa ranskanlettiä. Toiseen korvaan laitoin shampanjapullonkorkista itsetekemäni korviksen kuplivien kesäjuomien kunniaksi, ja kun rullaatte muutaman kuvan alaspäin, niin löydätte spektaakkelimaisen meri-panostukseni vyön muodossa.
Ruokapöydät notkuivat ja ihmiset olivat iloisia, mikäs sen parempaa. Pöytien yllä kulkivat silkkipaperi-ankkurit ja nauru kaikui parvekkeelta kaupunkiin. Täytyy aina nostaa hattua juhlien järjestäjille, ihanaa kun ihmiset jaksaa panostaa. Ylläolevissa kuvissa näette vielä lisää asuani. UFF:in euronpäivästä löydetty vaaleanpunainen vekkihame oli ensi kertaa päälläni. Mielestäni se ei kaivannut kampauksen ja korviksen kanssa paljonkaan rinnalleen, joten musta toppi valikoitui kaapistani. Helppo ja yksinkertainen kesäasu, jossa oli helppo olla ja jonka kanssa ei nappi kiristynyt kakunkaan jälkeen.

Kiitos Munkan residenssi. Rääppiäisruokia saa lähettää kotiosoitteeseeni ilomielin.
Henriikka
suuri osa kuvista: Ville Kukkonen
hame & kirjekuorilaukku/UFF, toppi/Pieces, kengät/Bronx, naruvyö/kirppis, korvis/itse tehty

Valmiina syksyyn?

34
–
random
Kuinka moni on valmis syksyyn? Minä olen. Kun kalenteri kääntyy elokuulle, alkaa vuoden paras vaihe: Loppukesä, alkusyksy, keskisyksy, loppusyksy. Lehdet kellastuvat vähitellen ja tippuvat pois. On aika velloa melankolian myrkyissä ja vuodattaa herkkiä kyyneleitä turhan takia. Tämän vuodenajan parhaimpiin seikkoihin lukeutuu kuitenkin villa. Ihana villa. Villapaidat ja sukat ovat niitä perinteisimpiä, mutta niiden lisäksi villahuovat, villapöksyt, villamyssyt ja muut. Omaa valmiusastettani tulevaan kauteen on kuitenkin vahvistanut eräs vaatekappale.
Rakas lappi-villapaita. Kiitos kun ennalta-arvaamatta saavuit elämääni. Kiitos ystäväni Aapo, kun lahjoitit kirpputorikasastasi minulle helmen. Syksyn pimeistä illoista tulee niin paljon valoisampia, lämpimämpiä, sympaattisempia, romanttisempia, pörröisempiä ja kotoisempia tämän vaatekaappini lisän myötä. Lappimaisema koristaa ruskeaa taustaa ja olettaakseni värit kuvaavat revontulia ja ruskaa. Sopivan perinteistä, kuitenkin suloista.
Tervetuloa syksy! Pää pystyyn kesäfiilistelijät ja ilo irti.
Henriikka

Kesäkynsilakka 2012

15
–
kosmetiikka

Mavala, 128 Acid Yellow. Tämänkesäinen suosikkikynsilakkani. Kesäkuun lopussa tilatessani Lensonilta värillisiä piilolinssejä, huomasin heillä olevan myös meikkitarjontaa. Jo useampana kesänä keltainen on ollut kovassa käytössä, mutta tänä vuonna se lävähti vasten kasvoja entistä pahemmin. Pakko saada keltainen kynsilakka. Valikoimista löytyikin tämä Acid Yellow, joka on ollut tiivissä käytössä postituspäivästä lähtien.

Luulin lakan olevan nettisivun esikatselusta päätellen vähemmän kiiltevää, mutta sävy onkin aika helmiäinen. Pidän siitä ennakko-oletuksista huolimatta paljon. Siitä on kuitenkin annettava miinusta, että lakka ei levittynyt aivan täydellisesti, ja näin ollen Isadoran kynsilakat pitävät edelleen kärkipaikkaa. Paljon puhuttu Mavala on kuitenkin taas kokeiltu ja se on anastanut paikkansa kesälakkana. Syksyllä taas punaista, luultavasti aina vaan punaista.

-Henriikka

Hame korvissa kattojen yllä

12
–
oma tyyli

Ei tarvitse pelätä mitään siveetöntä otsikosta huolimatta. Se viittaa tuuleen, joka oli mekkoani vastassa Katajanokan kattotasoilla kuvatessamme. Viime viikolla julkaisin sarjan kuvia, joissa poseerasin oranssi military-takki päällä. Toivottavasti iloisena yllätyksenä kuvasimme kuitenkin samana päivänä useamman eri asukokonaisuuden, joista yhden julkaisen nyt.

Kuvien takana on Alexander Lazarevski, kun taas asujen takana olen yllätys yllätys minä. Pyrin valitsemaan kuvaamiimme asuihin mahdollisimman erilaisia edustamiani tyylejä. Lyhtyjuhlissakin nähty mekko on jäänyt niin vähälle huomiolle, että tämä oli hyvä mahdollisuus saada sille vähän julkisuutta. Kyseessä on kuitenkin ehdoton lempparini, rockabillyn, maalaisromantiikan ja glamourin risteymä.

Mekkojen kanssa täytyy toimia yksilöllisesti, erimalliset kropat vaativat erimallisia mekkoja tullakseen immarreluksi puolin ja toisin. Olen itse lopettanut haaveilun kreikkalaisista, ohutkankaisista mekoista ja vielä sitäkin vakaammin merenneitomallisista luomuksista. Kellomekoissa tunnen kuitenkin oloni useimmiten kotoisaksi. Niissäkin on kuitenkin tarkistettava, missä on mekoin kapein kohta ja että se mätsää keskivartalon kapeimpaan kohtaan. Nämä ovat tietenkin vain pykäliä, joita ei välttämättä aina tarvitse noudattaa. Onhan tämä pallomekkokin puolipohje-mittainen ja sellaiset ovat lyhyiltä naisilta ehdottoman kiellettyjä.

Näitä kuvia katsottaessa kaipaan löysiä farkkuja ja olkihattua. 
Katoilla olisi helpompi parkourata kunnon vaatteissa.
Henriikka
mekko & korvikset/kirpputori, kengät/Stilissima

Niiskuneiti

18
–
oma tyyli
Hyviä kesiä kaikille. Mulla on ollut tänään ensimmäinen, ja mahdollisesti viimeinen, auringossa löllimis -päivä tänä kesänä ja oon hyvillä mielin. Kesäinen on myös esittelyn asukokonaisuus, sillä mummohtavaa kukkakuosia olisi tällä kertaa näytillä. Viime lauantainen UFF:in euron päivä osoittautui taas hypetyksensä arvoiseksi, kun tummansininen silkkipaita löytyi eräästä rekistä roikkumasta. Lämpimänsävyiset kukat ovat nappikuosi näihin kesäisiin keleihin.
Mutta mitä otsikkoon tulee, katsokaahan mitä nilkoissa killuu? Kämp Gallerian kiertokävelyltä lähti extempore-ostoksena mukaan kultaiset nilkkarenkaat. Sinänsä niiskuneitimäisyyttä vähentää se, että pujotin renkaat molempiin nilkkoihin.
Sortsien ja paidan yhdistäminen osoittautui siitä hankalaksi, että paidan roikkuessa sellaisenaan, peittyivät sortsit kokonaan. Ja niin kesäinen en kuitenkaan tahtonut olla. Tähän tietysti olisi ollut hyvänä ratkaisuna pidemmät pöksyt, mutta usein suosin enemmän paidan sullomista housuihin. Paita oli kuitenkin leikattu niin, että etuhalkion lisäksi myös molemmilla sivuilla oli halkiot, muodostaen ikään kuin neljä kangaspalasta. Tungin sitten oikeanpuoleisen ”etuhelman” taskuun ja muut roikkuivat miten sattuivat. Kun pieni farkkupalanen vilahteli, niin ainakin selväksi tuli, että jotain vaatteentapaista sieltä paidan alta löytyy.
Näihin nilkkakahleisiin ja kesäisiin tunnelmiin päätämme tänään. Olen suuresti iloinnut kommenteistanne viime aikoina, ja ollut ylpeä Jannen paranevista valokuvaustaidoista. Onni on oma hovikuvaaja.
Henriikka
paita/UFF, sortsit/leikattu Leviksistä, kengät/kirppis, korvikset/Glitter, nilkkarenkaat/H&M

About confidence

28
–
muoti

Inhoan joskus muotimaailmaa. Itse asiassa hyvin usein. Kaikki on niin vakavaa ja ryppyotsaista (ja ne rypyt tietenkin sitten joko kiristellään leikkauksilla pois tai siloitellaan ihmekosmetiikalla) ja kilpailuhenki on ankaraa ja armotonta. Tietenkin voisin olla seuraamatta moista touhua, mutta samaan aikaan olen täysin tyylimaailman lumoissa: klikkailen muotiviikkojen kuvia aukia hakien inspiraatiota ja intoilua omiin vaatekokeiluihini, luen lehdistä huippumallien elämäntarinoita ja vaikka tälläinen kirppishai olenkin, niin on kiinnostavaa tietää mikä on trendien aallonharjalla. Olen kuitenkin usein perin kyllästynyt muotinäytösten, editoriaalien ja muotimeininkien ulkoiseen habitukseen: mallit kulkevat lavalla vakavina, elleivät jopa vihaisen näköisinä, ja itse pidätän hengitystä ettei vain kukaan kompuroisi ja nolaisi itseään kaikkien nähden. Toisaalta toivon, että joku tekisi niin. Olisi hienoa nähdä, kuinka malli ja yleisö reagoisi.

(suurempana täältä)
Tämän kummastelun ja turhautumisen johdosta halusin jakaa teille myös videon, jonka linkin tänään vastaanotin. Tästä tuli ehdottoman hyvälle tuulelle. Totta kai muotimaailmassa saa vallita omat sääntönsä ja kuvionsa, mutta itse toivoisin välillä enemmänkin jotain tämän videon kaltaista (kuten myös lisää tummaihoisia tai esimerkiksi intialaisia tai aasialaisia malleja). Hymyä, hyväntuulisuutta ja ennen kaikkea itseluottamusta. Eikä ihme, että sitä tässä videolla tosiaan tarjoillaan, sillä kyse on Vilan Confidence is not for sale -kampanjan mainospätkä. Kampanjan tarkoituksena on välittää sanomaa uskosta itseensä sekä siihen, mitä todella on. Kuinka moni pystyisi totaalisen kaatumisen jälkeen punastelematta nappaamaan kengät kainaloon ja poseeraamaan kuin ei mitään?

Karrikoidun muotimaailman vastalääkkeenä toimimisen lisäksi video sai pohtimaan myös omaa itseluottamusta. Olisinko itse se, joka juoksisi vollottaen takahuoneeseen pyrstölleen pyllähtämisen jälkeen? Mahdollisesti. Onneksi vastaavanlaista tilanetta ei itseni tarvitse kovinkaan tosissaan puida. Minua tuskin tullaan näkemään muotinäytöksissä: ei tällä pituudella, ei tällä bootylla. Mutta yleisellä tasolla itsevarmuus on puhutteleva aihe. Ja jos käsitellään erityisesti tyyliä, niin itselleni vaatteet luovat suurelta osaltaan varmuuttani (tai epävarmuuttani). Pari viikkoa sitten seilatessani housuhameessa, en uskaltanut miltei nostaa katsettani maasta, kun taas kultaisessa paidassa hykertelin ja  jopa poseerasin leuka pystyssä. Tiedostan ettei kroppani, tyylini, persoonani tai olemukseni ole lähellekään virheetön, mutta ideaali olisi kuitenkin viihtyä siinä. Kaikkihan meistä on loppujen lopuksi aika kelpo paketteja. Vilan kampanjankin idea on välittää, että he haluavat luoda vaatteillaan luonnollisen jatkumon ihmisen omalle tyylille. Että kukin voisi kokea myöhemmin kadulla samaa itseluottamusta, kuin peilin edessä pukuhuoneessa, kun unelmien vaate on löytynyt. 
Toivoisin muotimaailmaan vähän enemmän armoa, huumoria ja hymyä, joka voisi ehkä samalla nostattaa kuluttajien (niin kuin minun!) itsevarmuutta ja uskallusta. Kovin sitä olen itsekin median vietävänä ja syötävänä. Uskallan väittää, varautuen pöyristyneisiin katseisiin ja vastaväitteisiin, ettei muoti ole elämän tärkein asia. Uskallan myös väittää, että itseluottamus on tärkeää. Usein sen vahvistuminen lähtee itselleen nauramisesta. Hahaha. Hahahaha. Once again: hahah.
Henriikka

kuvat: http://hasbymcblue.blogspot.fi

10 sekuntia täydellistä pipoa

22
–
asusteet, elokuvat
Rakastan pipoja. Rakastan myös tanssileffoja. Vain yhden voin kuitenkin katsoa useitakin kertoja jopa erään naurettavan syyn varjolla: kyseisessä tanssileffassa nähdään maailman täydellisin pipo. Kyllä, tämä pipo esiintyy elokuvassa noin 10 sekuntin ajan leffan loppupuolella. Kyseessä on siis Step Up 3, ja hävettää myöntää, että olen katsonut sen muutaman kerran pipo motivaationani. 
Yritin iltapäivästä etsiä tästä piposta kuvaa melkein tunnin verran. Googletin kaikilla mahdollisilla hakusanoilla leffan ja näyttelijöiden oikeista sekä roolinimistä hip hop -termistöön. Ei onnistunut. Ilmeisesti meitä ei ole montaa, jotka pitävät tätä vaaleanruskeaa, löysähköä pipoa leffan tärkeimpänä asiana. Saatte luvan antaa minulle propsit siitä, että kaiken vaivannäön jälkeen laitoin nauhan pyörimään, etsin oikean kohdan ja räpsin itse kuvat. Tässä näette:

Sooooo pööfekt! Sopivan löysä, ei lanaa hiuksia, eikä jää kummalliseksi ulokkeeksi törröttämään takaraivolle. Näin Step Up kolmosen ensi kerran elokuvateatterissa muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen elänyt tuskallisessa kierteessä löytää samanmoinen kympin pipo. Kerran jo meinasin riemuita, kun Dropin:stä löytyi tämä Carharttin pipo. Mutta nuolasin ennen kuin tipahti, sillä ei se vetänyt vertoja orginaalille. Malli oli liian suikula (tässä välissä paljastan nolona, että yritin jopa venyttää tuota laittamalla usean päivän ajaksi sen sisälle koripallon, ei auttanut kuin hetkellisesti).

Step Upin näyttelijättärellä taitaa myös olla suht pieni pää. Oma ongelmani on, että pääni on L-kokoinen, ja osa löysäksi tarkoitetuista pipoista eivät sitten olekaan päässäni niin kovin löysiä. Mutta pysyn sinnikkäänä, vielä joskus löydän sen minua odottavan löllykän. Siihen saakka tyydyn inspiroitumaan leffapipon lisäksi esimerkiksi hehkuttamastani NYane-blogista löytyvistä maukkaista pipokuvista.

Nyt salad, minttupuffet ja leffa. Mutta tällä kertaa ei tanssia, vaan oksettavaa indierakkautta:
”Tavattuaan sattumalta toisensa punk-klubilla, Nick ja Norah lähtevät matkalle New Yorkin indie rock -sceneen etsimään legendaarisen bändin salaista keikkaa, mutta päätyvät löytämään toisensa.”
Oh no, ei olisi pitänyt lukea takakantta. Vaikuttaa surkealta.

Henriikka

Ps. Olen ollut surkea kommenttivastaaja. Anteeksi. Haluan vastata ajatuksella, malttakaa. Huomenna parannan tapani. 

Turvaliivi

17
–
kirpputori, oma tyyli
Eräänä kauniina lauantai-aamuna kävelin Vallilaan, Valtterin kirpputorille tavalliseen tapaani. En kuitenkaan osannut aavistaa, että ulkotorilta, kirppiksen peränurkasta tulisin löytämään mitä ihanimman farkkuliivin. Niin kuitenkin kävi. Rekissä roikkui liivi vaaleaa farkkua ja valkaisutahrat koristivat sitä kauttaaltaan. Selkämykseen oli maalattu Neitsyt Maria sädekehä päänsä ympärillä. Tämä on pian minun, kelailin.
”Paljonko tämä liivi maksaa?”
”Hmm, olisko vaikka 3 euroa?”
”No, olis todellakin! Otan tämän.”
”Maalasin sen kuvan itse.”
”Mitä ihmettä?! Oot maalannut hullun tarkasti pensselillä ikonin farkkuliivin selkään hirveällä vaivalla ja nyt myyt sen kolmella eurolla pois?”
”Joo.”
”Miksi kummassa?”
”Tykkään myydä vaatteita halvalla, jos ne sopii ostajalle tosi hyvin.”
”Ja minä pidän sellaisista myyjistä, jotka tekee niin.”
Farkun kanssa farkkua, sehän tässä nyt on ollut aika lailla kesäni teema. Toista suosikkia, kultaa, en kuitenkaan unohtanut myöskään, sillä pienten nappikorvisten lisäksi jalkaani laitoin kultaiset converset. Kevyimmät kengät juosta ja kävellä, alkavat myös nöyrtyä kulumisen myötä pikkuisen. Sain nämä ystävälaumalta yo-lahjaksi. Ja jos Maria-liivi ei ollut riittävän hipsteri, niin lisäsin panoksiani nostamalla egolasit silmien eteen. 0-tehoiset löytyivät keväällä Puu-Vallilan pihakirpputorilta. Kainalossa kulki varmuuden varuiksi sähkönsininen neuletakki, jos helle vaihtuisi myrskyksi. Onneksi ei.
Eikö tätä voisi kutsua yhtä lailla turvaliiviksi? Olenkohan jotenkin spesiaalisti suojassa nyt?
Nauttikaa auringosta, jeejee! Minäkin, kuten suklaapuolukoista ja uusimmasta Ellestä myös.
Henriikka

liivi, sortsit, lasit, neule/Kirppis, toppi/Gina Tricot, kengät/Converse

Wool and the Gang in Finland

23
–
Helsinki, oma tyyli
Hyvää iltaa, mitä mainioin lukijasakki. Marraskuun alkupuolella hehkutin täällä bongaamaani (maailman siisteintä) yritystä nimeltä Wool and the Gang. Sveitsiläinen yritys jakaa maailmalle letkeetä ja perinteitä tyylikkäästi soveltavaa aatemaailmaansa neulomispakettien kautta. Ulkoasuiltaan kauniit Do it yourself -pakkaukset ovat Wool and the Gangin pohja: neulontapaketteja löytyy aloittelijasta kokoneempiin sukankutojiin. Näiden lisäksi tarjolla on myös valmiita neuletuotteita. Eikä mitään virttyneitä villahousuja, vaan kauniin värisiä, laadukkaita ja mallitkin on nostettu iäisyydestä tähän maailman aikaan.
Tämä innostumisen jälkeen ei ollut ihme, että hyrisin mielissäni kuullessani, että nyt näitä tuotteita myydään myös rakkaasta kotimaastamme käsin. The Crazy Alpaca -nimeä kantava nettipulju on aloittanut toimintansa ja kuvailee itseään seuraavin sanoin: ”The Crazy Alpaca tuo uusia inspiroivia konsepteja läheltä ja kaukaa. Tavoitteemme on tukea luovuutta, kädentaitoja ja designia. Tuotteemme ovat korkealaatuisia, yksilöllisiä ja värikkäitä.” 
Kaksi hyvää yhdessä, sillä The Crazy Alpaca keskittyy tänä kesänä juuri Wool and the Gangin tuotteiden myymiseen. Näissä kuvissa näette päälläni Tala Tank Topin, jonka CA postitti minulle Golden Yellown värisenä. Tämä tuote on Wool and The Gangin klassikko ja ”tunnari tuote”. Kuinka monelle entuudestaan tuttu?

Kiertelimme kaartelimme ystäväni Aapon ja hänen kameransa kanssa ympäri Helsinkiä ja yritimme saada onnistuneita otoksia teemalla: Wool and the Gang Suomessa. Aleksanterinkatu, Hakaniemen satama, Tuomiokirkko ja Senaatintori, sekä legendaarinen Helsingin rautatieasema. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta ainakin oli kirkon portaat kerrankin tyhjät kuvattaviksi. Yritin myös yhdistellä neuletoppia eri tavoin. Eri väreillä ja erilaisilla materiaaleilla topista sai huomattavan erilaisia kokonaisuuksia. Siinä missä vaaleanpunaisiin farkkuihin yhdistettynä toppi näytti suhteellisen hipiltä ja hopilta, niin valkoisen tyllihameen kanssa se oli herkkä ja melkein maalaisromanttinen. Mustana, valkoisena tai harmaana toppi olisi jo toimistokelpoinen.

Kyselin vähän The Crazy Alpacan taustatiimiltä, että millaiseen suuntaan yritys pyrkii. Tällä hetkellä panostus on Wool and The Gang:issa mutta jatkossa ajatus on laajentaa valikoimaa muilla tyylillisesti sopivilla, korkealaatuisilla ja pääosin käsintehdyillä design tuotteilla muotiin ja asusteisiin liittyen. Sounds good. Tällä hetkellä neulebrändin lisäksi nettikaupassa myydään hollantilaisen korusuunnittelijan koruja ”made by lennebelle”. Itse ainakin pidän hyvänä, että kotimaisen lisäksi myös ulkomainen käsityö ja design tuodaan helposti ulottuville kotimaisen kaupan myötä.

Haluan kuulua tälläiseen letkeään kelkkaan, neulomista ja sympatiaa. Keltainen neuletoppi päälläkin tuli sellainen olo, että elämä rullaa. Mutta osaisinko itse neuloa nätisti? Harkitsen vahvasti, että tilaisin diy-kitin ja yrittäisin itse vääntää jonkun tuotteen valmiiksi. Nyt olisi CA:n summer saletkin. Tai ehkä tilaisin topin rinnalle vielä tuollaisen raitaneuleen syksyä varten. Tai lankarullia? Ihan vaan sellaisinaan sisustuselementeiksi. Joka tapauksessa tsemppiä uuteen bisnekseen The Crazy Alpaca, pidän peukkuja.

Henriikka

Kuvat: Aapo Jämsén
Kaikissa asuissa: Tala Tank top (Golden Yellow)/Wool and the Gang
1. asu: musta toppi/Gina Tricot, vaaleanpunaiset housut, kengät, koru & kangaskassi/kirppis
2. asu: valkoinen toppi/Gina Tricot, farkkusortsit/isän vanhat, farkkutakki & kengät/kirppis
3. asu: valkoinen toppi/Gina Tricot, tyllihame/Taiwanin tuliainen, sateenvarjo teiltä tuntemattomilta (kuten myös jalkaterän muumilaastari)
4. asu: musta toppi/Gina Tricot, leopardihousut/Zara, kengät & reppu, kirppis

Koruverkko

22
–
asusteet, DIY, korut, sisustus
Kaikista koruista useimmin käyttämäni ovat ylivoimaisesti korvakorut: kultaiset, hopeat, kuparit, napit, roikkuvat, helmiäiset, klipsit, rusetit, luiset, puiset, muoviset, graafiset, pehmeät, överit, sulavat, juhlalliset, kauniit, koreat, leikkisät… Omistan lukuisia korvispareja. Tiedän myös, mistä olen innostukseni perinyt, sillä en ole kauas pudonnut omena. Äitini on säilyttänyt lapsuudestani saakka kymmeniä pareja purkeissa ja purnukoissa. Lapsuuteni lempparit äidin korviksista olivat puiset papukaijat ja mustat höyhentupsut.
Muutama kuukausi sitten katsoin äidin korutelineitä. Ne olivat suoraan sanottuna ruuhkaantuneet. Koruja oli aivan liikaa ja tarvittiin selkeästi uutta ratkaisua. ”Mitäs jos äiti laitettaisiin korusi kanahäkin verkkoon roikkumaan?” Sain kummeksuvia katseita, mutta selitykseni jälkeen idea avautui.

Alkuviikon vietin vanhempieni luona ja kappas kummaa, siellähän ne korvikset roikkuivat metalliverkossa. Rautakaupasta hankittu verkkopalanen on kuin korviksille tehty. Alkuperäinen ja edelleen kytevä idea ja tarkoitus on hankkia verkolle vielä kauniit kehykset, jotta korusysteemi olisi kuin taulu. Verkkopala odottelee kuitenkin edelleen mieluisia kehyksiä. Tärkeintä on, että projekti on saatu käyntiin. Ja mikä parasta, korvakorut ovat kauniissa järjestyksessä ja ruuhka laantunut. Nappikorvikset toki tarvitsevat vielä purkkia, mutta suurin soppa on selvitetty.

 

Suurin aivotyö käydään kuitenkin oman pääni sisällä, millaisen järjestelmän kehittäisin omalle kasvavalle korviskokoelmalle?
Henriikka

Ps. Kaiken juhlahumun keskellä viime perjantaina jäi ihan huomioimatta, että silloinhan vietettiin aamukahvilla-blogin 1-vuotispäivää. Tästä se silloin lähti. Onnea ja kiitoksia!

GOLD GOLD

42
–
kirpputori, oma tyyli, valokuvat

Tein elämäni kirppislöydön Valtterin kirpputorilta: vanha, englantilainen soittokunnan takki. Teetetty jollekin muulle, mutta Luojan kiitos, hän on ollut aika lailla kokoiseni. Janne sanoi Jacksoniksi, appeni kysyi nähdessään henkarissa roikkuvan takin, että käytänkö minä sitä oikeasti. Yes, I do. Yes, I will. Ja kun en käytä, niin voin ripustaa seinälle. Ehkä opettelen soittamaan marssirumpuakin tämän takin vuoksi.

Tässä takissa minun oli myös kunnia tulla kuvatuksi hivenen spesiaalimmin. Kuvat ovat ottaneet Alexander Lazarevski, jonka kotisivut löytyvät täältä. Tämä mahtoi olla ensimmäinen kerta, kun poseerasin tuntemattoman kameralle, jos en aivan väärin muista. Kokemus oli mitä parhain, ja toivottavasti myös kuvat miellyttävät. Ja etenkin takki, wooow!

Tiistai, vapaapäivä. Ehkä puen sen kunniaksi oranssia ja kultaa.
Henriikka
takki/kirpputori, toppi/Gina Tricot, farkut/Levis, kengät/Vagabond

Lyhtyjuhlat

37
–
elämä, juhlat, kaverit
Takaisin perjantai-iltaan, laskevan auringon alle, vihreään puutarhaan. Järjestimme kesän kunniaksi kekkerit Galleria Gjutarsilla, jossa siis olen myös itse duunissa. Kekkerit kantoivat nimeä ”lyhtyjuhlat”, ja jokainen vieras toi mukanaan lyhdyn pimenevää iltaa valaisemaan. Olimme pitäneet kutsun avoimena ja paikalle saapuikin 70 henkeä. Voi sitä onnea ja autuutta, kun sade ei yllättänyt ilonpitoa. 

”On taas aika pikkukekkereiden. Tällä kertaa pidot järjestetään Galleria Gjutarsilla ja sen puutarhassa, Vantaan Tikkurilassa. Tarkoitus on pukeutua kauniisti (jos tahtoo), tanssia lyhtyjen lomassa ja juoda punaviiniä. Musiikki soi ja on paras aika vuodesta.”
Tahdoimme juhlista rennot, mutta juhlavat. Luonnolliset, mutta kuitenkin sellaiset, ettei mekko tunnu hienostelevalta. Heinäkuu on hiljenevää galleria-aikaa kantakaupungin ulkopuolella, ja minulla oli ollut aikaa askarrella juhlia varten työaikani lomassa. Keräilin ystäviltä ja tutuilta vanhoja kangastilkkuja, joista leikkasin kolmioita. Pienillä ja suurilla pyykkipojilla kolmiot sai helposti kiinnitettyä juuttinaruille, ja viirinarut valmistuivat. Etuovelle ompelin käsin myös ”tervetuloa”-kirjainviirit vanhoista farkunlahkeista. Olihan niistäkin kangasriekaleista sitten lopulta hyötyä. Suurin osa tunnelmasta luotiin kuitenkin itse miljööllä: vihreä nurmi, haaleanmintun värinen galleria, vaaleanpunainen leikkimökki ja hassut lehmäkuvioiset tuolit. Ei tarvinnut ahertaa paljoakaan, että tämän paikan sai näyttämään idylliseltä.

Pukukoodi oli löyhä: tule niin hienoissa vaatteissa kuin huvittaa. Päätin laittaa pitkästä aikaa pallokuvioisen mekkoni, joka levenee vyötäröltä alaspäin. Ostin mekon muutama vuosi sitten Valtterin kirpputorilta ystävieni fiftari-häitä varten. Nyt lisäsin vain kirkasta oranssia huulipunaa huuliini ja suoristin hiusteni epämääräiset luonnonlaineet. Jalkaani sujautin ystäväni ja rakkaan kälyni Heidin vanhat remmikengät pienillä koroilla (mutta niin kuin arvata saattaa, suurin osa juhlista meni avojaloin).

Ruokapuoli hoidettiin nyyttärein. Taas kerran jäin pohtimaan, kuinka mainio toimintatapa se onkaan. Pöytä notkui herkkuja: mansikoita, kirsikoita, kermavaahtoa, kakkuja, muffinsseja, karjalanpiirakoita, karkkeja, suklaata, pähkinöitä ja olipa pöydässä myös komeana 3-kiloinen joulukinkku. Itse olimme hankkineet pöytään juusto- ja suklaakakkuja, mehua ja kahvia, mutta muu ruokapuoli hoitui hyvin vieraiden johdosta. Tästä saa olla kiitollinen, budjettimme tuskin riittäisi kokonaisvaltaiseen houstaukseen.

Ohjelmaa sai vapaasti järjestää ja lava oli avoin. Juhlien aikana nautittiinkin galleriassa oletuksena olleen näyttelyn lisäksi myös lauluista, runonlausunnasta ja eräästä uniikista performanssista. Ja mikä olisi ihanampaa/kamalampaa kuin yhteislaulut! Illan hämärtyessä pöytiä siirrettiin sivuun ja osa porukasta nähtiin ottavan jopa valssin askelia. Se on sitä romantiikan römpömpömppöö.

Illan kruununa juhlaväki ahtautui sisään, ja jouluvalojen hohteessa ja ihmismassan edessä esiintyi Heidimarianne. Siinä vasta mahtava pändi. Tuijotin keikkaa ja pohdin, kuinka joku osaa tehdä sellaista musiikkia ja kuinka joku osaa liikuttaa käsiään niin täydellisesti kuin Heidi. Suosittelen kaikkia saapumaan Korjaamolle 5.9.2012, siellä soittaa juurikin tämä kyseinen orkesteri. So, see you there!
 
Keikan jälkeen loikomista vilteillä lyhtyjen loistaessa, epämääräisiä elämää suurempia keskusteluja ja viimeisiä tanssiaskeleita. Kello lähestyi kolmea kuin jätimme juhlapaikan. 
Tämä taisi olla kesän paras päivä.
Henriikka
Kuvat (muutamaa lukuunottamatta): Tuomas Merilahti
1 … 3 4 5 6 7 8 9 … 17