arkisto:

kesäkuu 2013

Lappuhaalarit, SWEET!

10
–
blogit, muoti
How cool is she! Ja kuinka jäätävän magealta hän näyttääkään lappuhaalareissa. Ollappa tummaihoinen, omistaappa noin kauniit nilkat. Omistaappa tuollainen asenne. Kuvissa lontoolainen, New Yorkissa asustava Karen, yksi lempibloggaajistani 
Lappuhaalarit ovat taas muodissa 90-luvun palattua kuvioihin ja kauppojen hyllyille. Olen sen verran muodista jäljessä, ja kai näin myös muotia edellä, etten ole pitänyt taukoa lappuhaalareista koko elämäni aikana. Tepsuttelin ensimmäisenä päivänä kouluun farkkuhaalarisortsit päällä, isän kanssa käsi kädessä tietysti. Toisella luokalla sain kinuamisen jälkeen kirkkaanturkoosit haalarit ja myöhemmin ala-asteella myös sellaiset perinteisemmät versiot. Rippikoulun jälkeen H&M:n hyllyiltä löytyivät taas mustat kokopitkät. Sitten tulivat muotiin kaikenmaailman lappuhaalarisortsit ja -hameet, joiden kanssa olin tietysti sujut samantien. Nyt ysärin palatessa olen onnistunut haalimaan kaappiini yhdet Smithy’sin versiot ja pari vuotta sitten Taiwanin tuliasina toin Suomeen upouudet Leviksen haalarit. 
Pilliversioita olen kuitenkin kaivannut kaiken aikaa. Leveälahkeisissa haalareissa vajaa 160 sentin pituuteni lysähtää alle metriin. Tänä keväänä Arabianrannan katufestareilta löytyivät täydelliset, mutta jouduin surukseni huomaamaan lantioni olevan niihin pikkuisen liian leveä. Niinpä ne saivat blogikirppiksen kautta uuden omistajan. Pitäisikö jatkaa etsintää vai hurauttaa ompelukoneelle nuo Leviksien lahkeet kapeiksi? 
On meillä täällä niin suuria ongelmia ratkottavaksi, ai että.
-Henriikka

Maailman kauneus ei koostu JPG:istä.

16
–
musiikki, oma tyyli

Olen pyhittänyt viime päiviä musiikin kuuntelulle. Janne toi tuliaiseksi kauan kaipaamani Anna Puun viimeisimmän levyn, lisäksi soittimessa on pyörinyt esimerkiksi Coldplay, Pete Yorn, All Will Be Quiet, Duffy, Petteri Sariola, Lana Del Rey ja Husky Rescue. Deezeristä olen fiilaillut J. Karjalaisen ja Laura Marlingin uusia albumeita, uskomattoman hyviä. 
Elämässä pitäisi olla niin paljon aikaa kaikkeen. Tuntuu, että kirpputorit, uudet suunnittelijat ja merkit, musiikki, muoti, kuvataide ja kaikki mahdollinen vie niin paljon aikaa, ettei tunnit riitä. Se on juuri se ajan riittämättömyyden tunne, joka iskee Pinterestissä. Kuinka voin saada kaiken irti tästä kauniista maailmasta? Kuinka ikimaailmassa löydän kaikki ihanat DIY-ideat ja vielä toteutan ne? Miten ihmeessä yksinkertaisesti pystyn vastaanottamaan tätä visuaalista ympäristöä joka aistillani, koko sielullani ja mielelläni?
On vain todettava, ettei kaikkeen pysty. Ettei kaikkea voikaan ehtiä. Voin vetää syvään happea ja muistaa, että kaikkein hienointa onkin ehkä huomata, että sitä kaunista tästä maailmasta vielä löytyy. Eikä sitä kaikkea välttämättä tarvitse tallentaa läppärin inspiraatio -kansioon, JPG-muotoon.
-Henriikka

”Ihmeleffapaketit”

15
–
tapahtumat
Olisi niin paljon kaikenmoista asiaa. Kaikkea sellaista informaatiota, jota ette missään tapauksessa elämässänne oikeasti tarvitse tai tule tarvitsemaan, mutta mitä itse haluan ilolla teille suoltaa. Olisi sadepäivien vietosta, kirpputorilöydöistä, kesäkuun tapahtumista, vaatteista, fiilistelyä reilistä, yllätyslahjasta uijui, uuden kodin sisustamisesta, elämän iloista ja suruista ja kesätunnelmista. Pitää ehkä haastaa itseni kirjoittamaan useammin kuin kerran päivässä. Mutta kun on ne työt ja kiireet. Mutta mutta. Tiedättehän, että yritän kovasti? Siitäkin huolimatta, että pääsiäisen pilkkikisan tulokset ovat vielä julkaisematta. 

Tämän jutun kuvat ovat Viaplayn ja viestintätoimisto Myyn illasta. Pakko laittaa jakoon, kun kuvaaja on onnistunut äärimmäisen hyvin kuvien tunnelman kanssa. Joskus kohtalo puuttuu peliin, kun kesäilma muuttuu sateiseksi. Hellepäivien jälkeinen sadepäivän ilta kului muutaman muun bloggaajan kanssa leffaillan merkeissä.
Kerron rehellisesti, etten oikein ymmärrä uusimpien leffa-tv-elektroniikka-juttujen päälle. Tai ymmärrän, mutta olen hitusen vastahakoinen hyppäämään kaikkien-uusien-vouhotusten junaan. Ei löydy kiinnostusta kanavapaketeille, älypuhelimien uusille sovelluksille (älypuhelimen ehkä voisin jo pikkuhiljaa hankkia) ja kaiken maailman meiningeille, jotka vain tuntuvat vievän tilaa sosiaaliselta elämältä. Jossain sisimmässäni asuu ”takaisin metsään” -henkinen tyyppi, joka ahdistuu melko nopeasti, kun duunia pitäisi tehdä miljoonaa eri some-väylää hyväksikäyttäen, ja instagram-minästä tuleekin omaa itseäni aidompi. Toki pyrin duunini vuoksi pysymään tietoisena tästä kaikesta vellovasta ihmeellisyydestä, mutta toivon vahvasti oikean itseni olevan virtuaalista itseäni aidompi ja voimakkaampi.
Leffoja kuitenkin rakastan ja miltei joka viikko tulee katsottua noin kolme elokuvaa. Ja olen kyllä tiedostanut, miten tyhmää on mennä vuokraamoon ja vuokrata kalliilla leffoja, jotka jollain ”ihmeleffapaketeilla” saisi halvemmallakin (sisäinen minäni huutaa ”Mutta kun se on niin nostalgista!”). Etenkin Arabianrantaan muuton jälkeen asia on tullut ajankohtaiseksi, sillä parin kilometrin säteellä on ainoastaan R-kioski, jossa eivät päde edes Filmtownin opiskelija-alennukset. 
Illassa sain luonnollisesti tukun infoa palvelusta. Viaplay kuulosti napakalta ja toimivalta. 7,95 euroa kuukaudessa jäätävästä määrästä leffoja ja tv-sarjoja. Hmmm, se tekee 2,95 euroa enemmän, kuin kertavuokraus ärrältä. Sain leffa+tv-urheilu-paketin pariksi kuukaudeksi testiin, ja nyt täytyy nähdä kovasti vaivaa, ettei koukuttuisi. Kannattaako edes nähdä vaivaa? Olisiko 8 euroa budjetistani liikaa, jos kuitenkin olen valmis vitosen kertahinnalla vuokraamaan viikottain leffoja? Onko teillä kokemusta Viaplaysta? Anteeksi tämä ajatuksenjuoksuni. Yritän vain löytää kultaista keskitietä tarpeen ja halun välillä. 
Ja hei, teitä kun aina kiinnostaa nämä ihmissuhdeasiat, niin voin tehdä paljastuksen, että allaoleva kuva on Suvin ja minun ensitapaamisemme. Se jääköön historiaan hetkenä, jolloin alustoppini olkaimet vilkkuivat siveettömästi.
Illan päätti Woody Allenin To Rome with Love. Jo kertalleen nähty leffa nauratti taas (vaikka ylempi kuva kertookin muuta). Voisin ehkä ladata Viaplaysta mukaan reilillekin muutaman leffan. Where do we go now, Leijapoika ja Magic Mike voisi olla kova leffakolmikko reissuun. Sopivasti surua, kulttuuria ja miesstrippareita. Muita suosituksia?
Kirjajuttua olen suunnitellut jo pidempään. Yritän tehdä jutun lähipäivinä, että visuaalisen maailmankatsomuksen ymmärtämisen lisäksi myös mielikuvituksenne pääsisi kehittymään kaunokirjallisuuden myötä khih. Taidan olla kahvin tarpeessa. 
-Henriikka

Rakkaudesta jäänmurtajiin.

18
–
elämä, Helsinki

Olen mieleltäni sellainen tyttömäinen tyttö. Olen läheisyysriippuvainen, keskeyttelen toisia ihmisiä, nauran omille jutuilleni. Olen nähnyt Amélien sata kertaa, eikä riitä. Fiilistelen rakkautta noin niinku ihan ylipäänsä. Ja innostun asioista, joihin kaikki muutkin tytöt yhtäkkiä ihastuu: avaruuskuosiin, yksisarvisiin, macaron-leivoksiin, cup cakeihin, cake popseihin, pöllöihin, vanhoihin karttoihin, karuselleihin, hattaraan ja vanhoihin puuvuoristoratoihin. Tiedättehän nyt, näitä romanttisia asioita, jotka saavat pään pyörälle. Ny minulla on kuitenkin uusi ihastus, uusi fiilistelyn aihe: jäänmurtajat.



Yhtäkkinen rakkauteni syttyi aimo liekkiinsä, kun olimme Jannen kanssa seikkailemassa Helsingin satamassa keikkuvien jäänmurtajien seassa. My Lost Uncle kutsui juhlimaan uuden audiovisuaalisen vaatetuskonseptinsa lanseerausta jäänmurtaja Urholle, ja kun seikkailu kutsui, niin toki me vastattiin. Jäänmurtaja on lähtökohtaisesti jännittävä ja romanttinen asia, ja Janne on myös. Miksipä en jakaisi aurinkoista kesäpäivää Urhon ja Jannen kanssa?

Ennen satamaan rynnistämistä dyykkasimme vielä Katajanokan roskalavalta uusia, käsintehtyjä puukoreja. Kävelimme sattumalta ohi ja kurkkasimme lootaan. Viidestä korista kaksi päätyimme meille, kaksi ystäville ja yksi ohikävelleelle pulsulle, joka ilahtui omastaan ikihyvin.


Urho oli kiinnostava, kuin myös My Lost Uncle. Merkin takana ovat vaatesuunnittelija Jani Maunula ja graafinen suunnittelija Antti Meriluoto. Brändit herättävät aina erilailla kiinnostusta, jos sen ympärille on rakennettu tarina. Tässä tapauksessa tarina on poikkeuksellisen lumoava. Ideologia perustuu tositarinaan Kokkolasta New Yorkiin matkalla olleesta 32-vuotiaasta Andreas Maunulasta, toisen merkin suunnittelijan sedästä, joka katosi Atlantilla 21.6.1979. Neljä vuotta katoamisen jälkeen vastaanotettu kaunis postikortti kertoi: ”Olen Elossa”. My Lost Uncle kertoo ”Andreaksen kohtaaman arvaamattoman ja mysteerisen todellisuuden inspiroivan konseptin audiovisuaalista ympäristöä ja vaatetustuotteita.” Voitte vain kuvitella, kuinka monta iltaa olen pohtinut, missä tuo kadonnut setä on tällä hetkellä.
Suunnittelijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa unelmiaan ja he ovat tehneet sen tyylikkäästi. Ainakaan vielä en heidän tuotteitaan kuitenkaan pysty ihan arkipukeutumiseeni tuomaan: liikkeelle kun lähdettiin iholta, miesten boksereista.
ne pelkästään tukevat ansaintalogiikkaa ja sen erinäistä markkinointia.
Iltapäivän tunnit kuluivat auringossa. Elämän absurdeihin hetkiin on aina huvittavaa herätä: istun jäänmurtajan kannella, popsin lihapullia ja elektroninen musa pauhaa taustalla minkä jaksaa. 
– Ja luullakseni teidän ei ole vaikea uskoa, että tämä visiitti sai meidät suunnittelemaan merimatkaa jäämurtajan kyydissä. Aiotaan tarjoutua tarjoilijoiksi tai turisteiksi. Tai ehkä vain livahdamme jäniksinä laivaan. Suunnitelmaan ei tosin kuulu katoaminen. Ei edes siinä tapauksessa, että tietäisimme jonkun vaatemerkin inspiroituvan siitä.
Rakkaudesta jäänmurtajiin. Rakkaudesta Helsinkiin. 
Rakkaudesta Janneen, seikkailuihin, mielikuvituksellisiin lanseeraustilaisuuksiin, mukaviin merimiehiin, poseeraamiseen helikopterikannella, Adidas Gazelleihin, lihapulliin ja nakkeihin ja kadonneisiin, mutta onnellisiin sukulaisiin.
-Henriikka

Elämäni piinallisin puhelu.

20
–
kengät, muoti, perhe
Huhtikuussa heitin rukouksen yläilmoihin: ”Lord, give me those shoes”. Pari viikkoa sitten sain aiheeseen liittyen piinaavan puhelun, joskin se oli siskoltani.
Roosaliina: ”Moikka, mä katoin tänään lehdestä, että täällä Kouvolan KT-Sportissa oli Adidas Gazelleja alennuksessa ja pyöräilin tänne. Etkö sä ollut toivonut niitä?”
Henriikka: ”Joooo! Paljonko ne maksaa?”
Roosaliina: ”20 euroa.”
Henriikka: ”Ei oo totta, ihan huippua. Minkä väriset?”
Roosaliina: ”Tummansiniset, joissa on vaaleansiniset raidat.”
Henriikka: ”Ihan huikeeta, hurraa! Onko niitä mun kokoa?”
Roosaliina: ”On joo, yhdet jäljellä.”
Henriikka: ”Jeeeee! Ostat ne todellakin.”
Roosaliina: ”Niin, ajattelin ottaa nämä itse.”

(Mä olin hetken valmis kuolemaan. Tai edes vähän romahtamaan. Mutta minähän en pillitä. En ainakaan ennen pimeää)

Henriikka: ”Aijaa. Miksi sä sitten soitit?”
Roosaliina: ”No, halusin saada sulta varmistuksen, että tämä on hyvä ostos. Kiitos!”

Kun sitten siskoni saapui kylään joitain päiviä sitten, olin unohtanut kaunani. Elämä jatkukoon.
Lähtiessään hän kuitenkin vielä kääntyi ovelta, ojensi laatikon ja sanoi: 
”Ainiin, tässä olis sulle nämä kengät. Saan sitten aina lainata niitä kun tahdon.”

Adidas Gazelle, uudet rakkauteni kohteet. Tietenkin nukkuvat kanssamme vuoteessa.
-Henriikka
Ps. Nyt niitä villasukkakuvia mulle maililla! Pitkitän sukkakuvakollaasia vielä hetken, että saan muutaman kuvan lisää. Mikä vaan pikselikasa kelpaa. Kiitos kaikille, jotka ovat jo lähettäneet.

Kesän puistokirppikset ohoi!

4
–
Helsinki, kirpputori, vinkit

Arvelin ruudun takaa löytyvän populaa, joita kiinnostaa kesän puistokirppikset. Tänä kesänä perinteiset puistokirppikset kiertävät kaupunginosasta toiseen ja Kallio-liike järjestää ne yhteistyössä muiden kaupunginosaliikkeiden kanssa. Aktiivisimmat tyypit kiertävät kaikki, kun taas nokkelimmat pohdiskelevat sijaintien mukaan, minkä kaupunginosan väestöllä olisi itselleen sopivinta tarjontaa. Stereotypinen ajattelu saattaa toisinaan antaa osviittaa, mitä missäkin kaupunginosassa myydään.
Puistokirppikset ovat siitä upeita, ettei myyntipaikka maksa mitään. Kyläjuhlien henkeen tarjolla on usein myös kahvia, leivonnaisia, lettuja ja muuta itsetehtyä. Puistokirppiskauden avaa huomenna Arabianrannan tori, mutta täytyy myöntää epälojaaliuteni omaa asuinpaikkaani kohtaan. Aion nimittäin suunnata ensi kertaa järjestettävälle massiiviselle Messukirppikselle. Messukirppis järjestetään Helsingin Messukeskuksessa klo 9-15 ja pöytäpaikkoja on varattu yli 500. Myönnän olevani skeptinen, mutta täytyy antaa konseptille mahdollisuus. Voi olla, että tästä tulee seuraava megahitti. Itken katkeria kyyneleitä, jos kaikki 500 pöytää on täynnä antiikkikiskureita ja trikoohuttua.
Tänä aamuna aloitimme Jannen kanssa Hietsun kirppikseltä. Se ei ole vielä saanut vakuutetuksi tänä kesänä, sillä tuntuu että pöydistä puolet ovat keräilijöitä, jotka tiedostavat omien antiikkialusvaatteittensa arvon vähän liiankin hyvin. Ostan vanhaa pitsiä mieluummin pöytäliinan kuin kalsareiden muodossa. Onneksi joukkoon mahtuu aina muutama kunnon kirppishenkeen sonnustautunut myyjä. Siksi tänäänkin lähdin paikalta kassissani farkut, valkoinen jakku, kukkakuvioinen t-paita ja kaksi lämmintä neuletakkia. Eikun toinen neule olikin päälläni, sillä perinteinen kesä-Suomi näytti taas hyisen puolensa.
Mukavaa kirppiskesää kaikille. Nähdään aina ja joka paikassa.
-Henriikka

Worth a visit: Soul Vintage

19
–
Helsinki, kirpputori, vinkit
Käytän vapaapäiväni yleensä haahuillen. Vapaapäivä ei tunnu yhtä lailla vapaapäivältä, jos ei yhtään saa haahuilla. Kuljeskella kaupunkia ristiin rastiin, vailla kiirettä ja varsinaisia päämääriä. Ainoa varsinainen suunnitelma saattaa olla hyvän kahvipaikan löytäminen.
Viime vaparina käänsin askeleeni kohti Kalliota. 6-sporan ollessa poikkeusreitillä, olin sattunut kotimatkallani huomaamaan, että Helsinginkadulle oli ilmestynyt uusi pulju: Soul Vintage. Haahuilupäivä sopi ensivisiitille hyvin.

Soul vintage on Helsinginkatu 6:ssa, aivan Sörnäisten metroaseman tuntumassa, sijaitseva viihtyisä pieni putiikki, joka pitää sisällään huolella valikoituja vaatteita, asusteita, sisustustavaroita sekä pieniä määriä vanhoja laadukkaita huonekaluja. Myynnissä on myös pieniä määriä uutta tuotantoa sekä taidetta nykytaiteilijoilta.

Tämä on sellaista second hand -luksusta, että huh huh. Kun rekkiä selaa, voisi omaan vaatekaappiin ottaa vaikka mitä. Toisaalta taas saa myös pulittaa huomattavasti perinteisiä kirpputoreja enemmän. Soul Vintageen kannattaa suunnata, jos kirpputori kaahailu ei innosta tai haluaa vaihteeksi päästä helpommalla. Soul Vintage sopii myös kokonaisvaltaisempaa elämystä tahtovalle ja niille, jotka etsivät vaatekaappiin/sisustukseen niitä todellisia helmiä.

Vaatteiden rinnalla innosti hurjasti myös se, että Soul Vintage on lisännyt tarjontaan mahdollisuuden vuokrata vanhoja 60- ja 70-luvun entisöityjä jopoja. Vuokrapyörissä on tarjolla erikoisuuksia aina jopo rodeosta, erikoisempaan fatwheel jopoon ja originaaliin retrojopoon. Puoli päivää halvimman hintaryhmän jopoilua kustantaa 12 euroa. Tämä kannattaa ottaa vinkiksi, jos on tulossa kesällä Helsinki-turistiksi.

Kahvi on tietysti mukava plussa, aina. Itse olen kahvin suhteen aika kaikkiruokainen, mutta harrastuneemmat, valistuneemmat kahvittelijat varmasti ilahtuvat siitä, että kahvimerkki vaihtuu viikoittain.

 Saatoin myös ehkä ostaa jotain minun ja Jannen yhteiseen käyttöön. Dippadappadaa. Kyllä ollaan taas mysteerin äärellä, että mitähän se kissa on nyt raahannut kotiin.
Nyt loppuu second hand -löpinä ja minä laitan kahvin tippumaan ja kauhon pakasteesta jäätelöä isoon kuppiin. Voin lopettaa kertomalla, että rakastin pienenä niin paljon jäätelöä, että kävin aina salaa kellarin pakastimella. Minulla oli oma lusikka piilotettuna pakastimen viereiseen kirjahyllyyn, etten jäisi kiinni, kun tulen takaisin yläkertaan lusikka kädessäni. Ovelaa.
Ja ovelaa etenkin sitten, kun vuosia myöhemmin löytyi likaisia lusikoita, kun kellaria siivottiin.
-Henriikka

Poola Kataryna -kilpailun voittaja julki!

17
–
kilpailut ja arvonnat, muoti
Pari viikkoa sitten pystyyn laitettu Poola Katarynan ja aamukahvilla-blogin kilpailu on vihdoin saatu päätökseensä. Mailiini kolahti yhteensä 13 kilpailuun osallistuvaa asukuvaa ja onnittelin jokaisen jälkeen itseäni, että olin nakittanut tuomaroinnin Poolan Paulalle. Asut olivat niin herttaisia, tunnelmallisia ja kauniita, että olin kiitollinen valinnan langetessa itse suunnittelijalle.
Kauniiden naisten ja yhden uroksen kuvakollaasi on seuraavanlainen. Imekää inspiraatiota ja ihailkaa symppistyyppejä.
Annika
Lämmin, jätskintäytteinen kesäilta,
ylitetty mummofillarilla Tammerkosken silta.
päällä kaunista, taiteellista, taidonnäyte
murheista jäänyt vain ohut häive,
onni ja ilo hehkuu horisonttiin,
pakataan ne mukaan takakonttiin.
Drop Shirt / Seaweed / one size / mixed fibres (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook
Eveliina
Tässä asussa matkustaisin Espanjaan, Costa Bravalle, Begurin pieneen kaupunkiin. Kävelisin varpain paljain pitkin upeita hiekkarantoja, poseeraisin upealla meren poukaman kivikolla ja illaistaisin paikallisten suosimassa ravintolassa. Ja söisin tietysti sitä täydellistä minttujäätelöä. Hame on tyttömäinen ja minun näköinen vaihtoehto espanjalaisten flamenco-mekoille ;)
“I would have wished in ’92, for a mermaid just like you
Whoa, just like you, whoa”
Train – Mermaid
Seaflower Skirt / sizes 36-40 / mixed fibres (recycled material)
Nycteridae Earrings / Dust Lavender
Mirjam
Tässä asussa Katajaisen Kansan keikalle riennän,
housut ei kiristä, purista tai hierrä. Lintujen lailla saan vain vapaana fiilistellä,
ei tartte tunnelmasta liiemmin pihistellä.
Hiukset pysyy kurissa ja hiki ei turhaa haittaa,
kun pannalla voin hiukseen ojennukseen laittaa.
Jalalla koreasti vaikka aamuun asti,
rennosti kesäyössä reggaen tahtiin.”
Makrame Headband / Peach
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Katja

Kokosin ylleni asun, johon pukeutuisin kesäiltana (esimerkiksi Ilosaarirockin viimeisten esiintyjien joukossa olevan Sigur Rósin keikalle) ollessani laulun, naurun ja ystävien ympäröimänä. Keveät vaatteet liehuisivat viilenevässä tuulessa hitaiden tanssiaskelten tahdissa, suussa maistuisi kuohuva ja eikä kesä tuntuisi loppuvan koskaan. Läpikuultava, kauniisti laskeutuva paita sopii lämpimiin päiviin ja suloisen lintukimonon voi heittää päälle auringonlaskun jälkeen.

 

 

Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Drop Shirt / Seaweed / one size / mixed fibres (recycled material)
Nycteridae Multi Earrings / Dust Lavender
Leena 
Valitsemani asukokonaisuuden suhteen ihastuin pastelliväreihin, lintujen symboloimaan kepeyteen ja vapauteen sekä kokonaisuuden pehmeyteen niin väreissä kun leikkauksissakin. Valkoinen tunikamainen mekko on runsaudessaan kevyt, takin lintukuosi ja vaaleanpunainen hiuspanta sekä kaulakoru tuovat kokonaisuuteen eloisaa hersyvyyttä. Tunnelmassa yhdistyivät varhaisen kesäaamun usva, kasteisen nurmikon viileys paljaissa varpaissa sekä linnunlauluun heräävä yöttömän yön taika. Käyttäisin asua huolettomina kesäpäivinä matkalla rannalle, kirpparien aarreaitoille, puistoissa istuskellessa, jäätelön ja naurun täyttämissä aurinkoisissa kesämuistoissa, jotka ikuistetaan polaroid-kameralla jääkaapin oveen talven varalle. Käärisin takkia tiiviimmin ympärilleni kun ilta viilenee, mutta kotiin ei haluaisi lähteä, ei ihan vielä. Tunnen olevani kaunis ja elossa, täynnä unelmia ja tarvetta kuiskata suhisevaan tuuleen kuinka maailma, kyllä sinä sittenkin olet kaunis!
Drop Dress / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Flying Bird Necklace
Karin
Tässä asussa jumppaope lähtee jumppatunnin jälkeen hypellen lämpimään kesäiltaan, nauttimaan jääkylmästä kokiksesta ja ihanien ystävien seurasta.
Drop Shirt / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Makrame Headband / Lavender
Nycteridae Multi Earrings / Dust Plum
Kati

Tässä asussa istuisin lämpimän kesäpäivän iltana rantakivellä katsellen horisonttiin. Merivesi hyväilisi varpaitani ja lempeä tuuli heiluttelisi korvakoruja. Löytäisin hiekasta simpukan.

Knot Dress / S-L / 96% organic cotton 4% elastan
Nycteridae Multi Earrings / Dust Plum
Mira
Olen melko varma, että tämä asu ylläni lentäisin taivaaseen ja takaisin.
Kun jalkani sitten joskus koskettaisivat taas maata, löytäisin itseni Herra Rastan kanssa jostakin päin Ahvenanmaan saaristoa. Pilvenhattaroita ei näkyisi paitaani lukuunottamatta missään ja lintuni voittaisivat merilokit kauneudellaan mennen tullen. Siinä hetkessä olisi elämä.
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Sweetheart Top / sizes 36-42 /mixed fibres (recycled material)
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Makrame Headband / Lavender
Tiia
Käyttäisin asukokonaisuutta firman kesäjuhlissa, säikäyttäen kaikki harmaan erisävyihin pukeutuneet pölyttyneet toimistomammat. Väriä kaikkien päivään!
Aqua Dress / one size/ viscose blend (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Lauri
Asun keskellä peltoja ja aattelin et ois nastaa käyttää poolan luonnonläheisiä ja lintuteema-vaatteita kotiseudulla! Small town boy in poola!
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Pirkko
Tämän ihanan pirteän mekon minä laitan päälleni loppukesän aurinkoisena päivänä odottaessani ystävien kanssa vietettävää iltapäivää. Korvissa killuvat linnut pyrähtelevät ilosta liikkeitteni tahtiin, kun halaan tulijoita ja toivotan heidät tervetulleiksi.
Aqua Dress / one size/ viscose blend (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook

Roosaliina
 
Tämä asu päälläni vietän lämpimän kesäillan Helsingin satamassa. Ostan jäätelökioskista ison vadelmasorbettipallon, ja siirryn veden äärelle syömään ja ihastelemaan erilaisten laivojen ja veneiden kulkua. Suloinen toppi ja rennot shortsit tekevät kokonaisuudesta kevyen, musta väri yhdistää housujen kuvioinnin ja sandaalit toisiinsa. Istun satamassa auringonlaskuun saakka, ja kylmän tuulen kutitellessa mahaani lisään topin kaveriksi ison, lämpimän villapaidan ja lähden laivojen torvien säestämänä kotia kohti.

Sweetheart Top / sizes 36-42 /mixed fibres (recycled material)
Rugosa Shorts / sizes 36-42 /viscose blend (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook
Eeva
Tässä asussa voisin viettää täydellisen kesäillan rantalenttiskentän laidalla hiipuvan auringon valossa. Huom, kentän laidalla, itsehän en osaa olla piirun vertaa sporttisen cool, vaan istuisin hajareisin (sortseissa niin voi istua, jee!) pupukorvisteni kera rantakivellä, näppäilisin ukulelea ja hihkuisin hurraahuutoja reippaammille yksilöille. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin penkkiurheiluun ja siirtyisin mattolaiturille, korkkaisin Laitilan Limun ja läiskyttelisin varpaitani vedessä. Viimein, utuisen kesäyön valossa tepsuttelisin kotiin ja koska väsyttäisi niin kovasti, nukahtaisin pehmoinen valkea paita päälläni sängyn jalkopäähän hiekkaa hiuksissa.
Valitsin tällaisen asukokonaisuuden koska se on keveä ja helppo mutta silti veikeä- niin kuin kesäpukeutumisen kuuluu olla. Paidan malli on hauska, se rikkoo kivasti lantiolinjan ja tuo sortsit esiin. Veikeyttä tuo pupukorvikset, jotka sopivat kivasti myös kenkien ja käsikorun maanläheiseen meininkiin. Nämä vaatteet sopisivat hienosti ukuleleni kanssa kesäyöhön :)
Drop Shirt / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Rugosa Shorts / sizes 36-42 /viscose blend (recycled material)
Bunny Earrings / birch plywood / Surgical stainless steel post with rubber-grip nut
JOKO JÄNNITTÄÄ, JOKO JÄNNITTÄÄ.
Paula valitsi tänään voittajan ja terveiset kuuluvat seuraavasti:

”Heippa, nyt on voittaja, tai itseasiassa voittajat valittu! En osannut päättää yhtä, niin päädyttiin kahteen kokonaisuuteen.
—
Ensinnäkin haluamme kiittää kaikkia osallistujia, miten mahtavia ja kauniita tyyppejä löytyy ympäri Suomen! Kaunis kiitos kaikille. Valinta oli vaikea, niin vaikea, että päädyimme valitsemaan kaksi voittajaa.

Onnea Lauri ja Roosaliina!

Laurin asukokonaisuudessa viehätti kuosirohkeus, miten hyvältä näyttääkin tuo koko lintukuosinen asu. Ja ajatus siitä, että linnut pääsevät seikkailemaan luonnonhelmaan vei meidät mukanaan!

Roosaliinan kokonaisuudessa viehätti harmoninen värimaailma ja samaan aikaan sekä juhlava että rento kokonaisuus. Niin ihanasti sanailtu perustelu, että itsekin melkein jo tunsi merituulen kutittelevan mahaa.
—–

Siinä siis voittajat ja perustelut. ONNEA ONNEA ONNEA Laurille ja haha omalle sisarelleni Roosaliinalle! Sinänsä hauskaa, että Paula oli tästä sisarsuhteesta täysin tietämätön. Minulle tuli näistä kuvista niin hyvä fiilis, ihanaa panostamista. Ja panostamisen huomasi myös Paula, hän laittaa jokaiselle osallistujalle tulemaan pienen kiitoksen ja -20%-alennuskoodin. Laitan sähköpostiosoitteet hänelle menemään. Poola Katarynan tulevaisuutta voi jäädä seuraamaan facebookissa ja kotisivuilla.
Merenneitoja, hattaraa ja lintuja jokaisen elämään. Kiitos mukanaolleet putiikit, olitte lyömättömiä.
-Henriikka

Pyöreä pöytä.

14
–
sisustus
Pyöreä pöytä luo aivan erilaisen tunnelman kuin neliskanttinen. Pyöreän pöydän äärellä jokainen sen ympärillä istuva on aivan eri tavalla katsekontaktissa ja läsnä. Pyöreän ympärillä ei havaitse niin selvästi, kuka istuu ketäkin vastapäätä ja samalla sivulla. Pyöreä luo yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta. Ruoat kulkevat aterijoitsijalta toiselle sulavasti, ilman turhia kulmia. Lautasetkin sointuvat pöytään muotonsa puolesta saumattomasti. Pyöreä pöytä on lämminhenkinen ja kutsuva.
Sanoistani saattaa kuulla, että olen ihastuksissani uudesta pöydästämme. Alakerran ilmoitustaululle oli ilmestynyt lappu, jossa eräs pian poismuuttava talomme asukas ilmoitti, että hänen luotaan saa tulla hakemaan 120-senttisen sängyn, vuodesohvan ja tämän pöydän. Kaksi ensimmäistä siirtyivät mahdollisesti toisiin asuntoihin, mutta puinen pyörylä muutti meille. 
Maailman parhaisiin asioihin lukeutuu, kun voi kutsua ystävänsä hyvän ruoan ääreen iloitsemaan ja jakamaan elämää. Kiitos niistä hetkistä. Ja kiitos naapurille pöydästä.
-Henriikka

Kastemekko käyttöön.

24
–
DIY
Tiedättekö hämmentävät vaatekappaleet? Sellaiset, jotka nähdessään ihmettelee, miksi kummassa tällainen on joskus valmistettu? Löysin yhden hämmentävän vaatteen muutama viikko sitten Kangasalan kirpputorilta. En tiedä oliko vielä vaatettakin hämmentävämpää se, että ostin sen kummajaisen: kastemekkoa muistuttavan maksimekon, joka oli tehty pelipaita-kankaasta.
Jossain vaatekappaleen sisimmässä näin potentiaalia. Päätin ottaa taas kerran kauniit Fiskarsin sakset käteeni ja leikellä. Avuksi otin langan ja neulan.
Tadaa! Valmistui minimekko. Poistin helman ja hihojen röyhelöt suosiolla ja ompelin olkaimet kapeiksi. Hameen reunan käänsin sisään kaksinkerroin ja ompelin hameen reunan vyötärön kohdalle, mekon sisään. Näin pitkä hame menetti puolet pituudestaan, mutta sai massiivisuutta. Pussimainen hame sopi hyvin hiphop-henkiseen kesämekkoon.
Joskus ne hämmentävät vaatekappaleet saavat uuden elämän rajun käsittelyn jälkeen. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että useimmat niistä olisi voinut jättää valmistamatta.
-Henriikka

Kesän lempparikorut: näyttävää ja persoonallista.

14
–
asusteet, korut, muoti, oma tyyli
Aion jatkaa maksimekko+näyttävä asuste -linjalla ja esitellä teille kesän lempparikorujani. Olen hylännyt kaikki pienet tilpehöörit ja jättänyt liiat pikkuruiset yksityiskohdat tyylistäni. Turvaudun suuriin ja näyttäviin koruihin, jotka eivät kaipaa rinnalleen juuri mitään. Pitkä mekko ja persoonallinen koru/asuste toimii päivästä päivään, arjesta juhlaan. Kesän neljä lempparikorua tulee kahdelta sinnikkäältä, kotimaiselta merkiltä: Nousevalta Myrskyltä ja La Puellalta.
Nouseva Myrskyyn sain tutustua viime syksynä, kun toimin merkille korumallina. Vuonna 2012 perustettu korubrändi on korusuunnittelija Liisa Tuimalan haaveiden konkreettista jälkeä. Suunnittelijan haavena oli perustaa yritys, joka valmistaa koruja kierrätyskumista. Korujen päämateriaali, uusiokäytetty kumi, tulee korunvalmistukseen sataprosenttisesti kierrätyksen kautta. Me likey likey. Nousevan Myrskyn mallisto koostuu korva-, ranne- ja kaulakoruista. Omia suosikkejani ovat suuret, selkeät, graafiset korut. 
Ylemmissä kuvissa kaulassani on Laiho Koivu -kaulakoru. Se on pehmeälinjainen, herkkä ja tuo mieleen tammenlehden. Korun ilme muuttuu paljon ketjun pituutta muuttamalla.
Alemmissa kuvissa ehdoton suosikkini, Graniitti-kaulakoru. Koru on villi ja massiivinen, mutta kuitenkin tasapainoinen. Koru on käytössäni usein duunissa, näyttelyn avajaisissa. Se on helppo tapa tuoda asuun sävyä, juhlavuutta ja persoonaa.

Toinen kesän vakiokorumerkeistäni oli itselleni uusi tuttavuus, kun siihen pari kuukautta sitten törmäsin. La Puella on 2008 perustettu kansainvälinen korubrändi, joka toteuttaa asusteita laadukkaista materiaaleista, muun muassa nahkasta ja metallista. Suurin osa yrityksen koruista on omaan makuuni aivan liian yksityiskohtaisia ja tyttömäisiä, mutta muutama koru kolahtaa enemmän kuin kovaa. Tämä on juuri sellainen yllätysbrändi, joka tulee täysin puskista ja näyttää kyntensä.

Ylemmissä kuvissa ranteessani komeilee La Puellan nahkainen Into the wild -käsikoru. Äärimmäisen kaunis ja jopa hitusen rokki. Samaista rannekorua löytyy myös ruskeana, tummanpunaisena ja valkoisena. Valkoinen voisi olla mukava kesäjuhliin, kun taas tämä tumma tuo särmää arkipukeutumiseen.
Alemmissa kuvissa Copper Cascade -kaulakoru. Metrin mittainen, kolmesta eri metallinsävystä tehty kaulaketju ei jää huomaamatta. Taas täysin yllättävä yksilö asustevalikoimaani, mutta jotenkin tunnen oloni hyväksi tämä kaulassa tai ranteessa. Pitkästä pituudesta johtuen korusta on moneksi.
Kaikki korut ovat lahjoitettu minulle yhteistyön puitteissa. Molemmat merkit haluavat tarjota myös aamukahvilla-blogin lukijoille 20%-alennuksen verkkokaupassaan kaikista tuotteista kesäkuun loppuun saakka.
Alekoodit:
Nouseva Myrsky: aamukahvilla
La Puella: 1324 (Check out -vaiheessa mene kohtaan ”shopping cart” -> ”apply discount code” -> ”enter your coupon here” -> syötä koodi -> continue)
Pomppasiko sydän kurkkuun jonkun tuotteen kohdalla? Itseäni huvittaa huomata, kuinka viimevuotisesta korvis-intoilusta on siirrytty nyt ilmeisesti kaulakoruihin. Saas nähdä mitä ensi vuonna. Ehkä varvaskoruja tai sormuskelloja? Vaikka ysäri olisi kuinka in, niin toivottavasti ei. 
Nyt otan suunnaksi Rautatieaseman ja lähden Hämeenlinnaan lempiserkun luo. Puss och kram!
-Henriikka

Kesälauantai ja olkia.

24
–
muoti, oma tyyli
Haha, kiitokset kaikille mainioista kommenteistanne viime juttuun. Nauratti lukea, kun teitä nauratti. Hekottelin koneen ääressä mukaville jutuillenne. Ilolla lähdettiin siis lauantaiaamuun, suuntasimme Jannen kanssa puoli kymmeneksi Fazer-kahvilan brunssille. Kunnon laatuaika on jäänyt viime viikkoina vähälle ja ajattelimme korvata menetetyn oikein kunnolla: croisanteilla, täytekakulla, kahvilla, smoothiella ja tuoreilla hedelmillä. 
Käsittämätöntä on edelleen tämä kuumuuden määrä. Farkuista ja nahkatakeista ei ole tietoakaan, kun aurinko porottaa kuumasti jo aamukahdeksalta. Viime päivät ovatkin menneet maksimekoissa, joiden kanssa olen käyttänyt näyttäviä asusteita: huiveja, turbaaneja, koruja… tänään painoin päähäni olkihatun.
Täytyy myöntää, että tällaisen löysiin vaatteisiin rutinoituneen tallaajan on vaikea tottua tyköistuviin vaatteisiin. Maksimekkoja minulla on kesää varten useita, mutta tämä on ainoa oikeasti vartalonmyötäinen. Sitä tuntee olevansa jotenkin piirretty niin selkeästi ääriviivoja myöten, että muutama hetki menee totutellessa. 
Näin iltapäivästä alkaa kuitenkin jo tuntua aika luontevalta, etenkin kun huomaan, että ympärillä kulkevat teinipimatsut kulkevat kymmenen kertaa tiukemmissa kuteissa (ja kaiken lisäksi monilla on kangastakin vain sen kymmeneosa. Hmm, tai kahdeskymmenesosa. Pliis, pitäkää vaatteet päällä). 

Olkihattu päässä tulee reissufiilis. Ehkä alitajuisesti siksi kuvatkin otettiin tänään rautatieasemalla? Tai ehk siksi, että minulla oli kiire junaan ja duuniin? Tai siksi, että veturinkuljettajan tyttären veri vetää Pendolinojen ja Intercityjen luokse? Who knows.
Kesä on kiva, ja olen enemmän elossa kuin aikoihin. Vaikka syksy onkin lempparini, auringon paistaessa kaikki tuntuu niin helpolta. Toista on marraskuussa, kun omat mietteet uivat jossain melankolian valtameressä. Jääköön siis kesä, muutamaksi hetkeksi.
-Henriikka

Ps. Poola Katarynan kisa loppuu maanantai-tiistai-välisenä yönä. Kuvia on tullut tähän mennessä vain neljä kappaletta, joten voittomahdollisuudet ovat erittäin suopeat! Käy siis kuvauttamassa asusi ja lähetä se minulle mailitse.

EDIT: Huomhuom! Jatkan Poolan kisaa vielä keskiviikkoon, sillä olen mainostanut, että maanantai on viimeinen päivä käydä ottamassa kuva, ja Helsingin OVVN on maanantaisin kiinni. Vielä ehtii!

Kun kamera ei rakasta.

83
–
random
Aion kumota erään hokeman, joka toistuu blogini kommenttiboksissa aika ajoin: ”Sä aina onnistut kuvissa! Kamera rakastaa sua!” BULLSHIT. Täyttä potaskaa. Kamera rakastaa minua yhtä lailla kuin kaikkia muitakin. Olisi se nyt kumma, jos ei kahdentuhannen kuvan jälkeen löytyisi jokunen onnistunutkin.
Keräsin teille todistusaineistoa kumotakseni tämän väitteen, nostaakseni teidän itsetuntoanne (ja laskeakseni omaa). Pahinta ei ole näyttää typerältä tahallisesti. Kyllähän kaikki osaavat tehdä rumia irvistyksiä ja vääntää naamansa mutkalle. Kauheimmat kuvat syntyvät vahingossa, kun oma lärvi vain sattuu jossain tilanteessa kääntymään kummalliseen asentoon (omat heikoimmat naamahetkeni tapahtuvat aina keskittyessäni). Jutun kuvien myötä todistan, ettei totuus silotelluista valokuvista ole aina niin yksioikoinen. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, kun kamera ei todellakaan rakastanut, vaan käänsi selkänsä ja sylkäisi olkansa yli.

Realismi on kaukana blogimaailmasta. Nettimaailmaan syötetään korkeintaan suloinen irvistys, ja oikein rohkea bloggaaja saattaa julkaista jopa kuvan siveellisestä kielen näyttämisestä. Missä ovat kuvat, joissa ihmiset ähertävät hiustensa kanssa kera kaksoisleuan ja kuola poskella valuen keskittyvät lukemaan bussiaikatauluja? Joissa naaman jokainen lihas on huomaamatta velostunut? Tai kuvat, joissa päähenkilö näyttääkin ojajuopolta? Sivuprofiilissa naurahtaminen tai ujo hymy viistosti maahan ovat harvoin aitoja tilanteita. Ja usein se take away -kahvikin on ehtinyt jo jäähtyä.

Pysykää kanavalla. Kesän aikana aion kumota myös väitteen:
  ”Sä näytät kaikissa vaatteissa niin hyvältä! Sulle sopii kaikki!”

-Henriikka

Haastattelu Kodin Kuvalehdessä

39
–
muoti, oma tyyli, pressi
Vallan huvittava juttu on meikämannesta on juttu tänään ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä. Jokaisessa lehdessä esitellään erilainen pukeutuja ja muutama viikko sitten sain viestiä, että minua haluttaisiin haastattella otsikolla ”ekologinen pukeutuja”. Hui, mitkä saappaat! Toimittaja etsi haastateltavaksi jotakuta, joka pukeutuu persoonallisesti, mutta tekee hankintansa ympäristöä ajatellen ja tekee löytöjä kirppareilta, isoäidin tai äidin vaatekaapista, tuunaa vaatteita saadakseen niistä mieleisiään.
Niinpä uusimmassa lehdessä on kuvarikas neljän sivun juttu ajatuksistani koskien pukeutumista ja ekologisuutta. Hämmentävää, mutta erittäin mukavaa.

Toimittaja ja valokuvaaja tulivat kotiimme kuvaamaan ja juttelemaan. Oli hyväntuulista rupattelua ja osasinkin odottaa Kodin Kuvalehdeltä sellaista laadukasta otetta, eikä joka sanaansa ei tarvinnut miettiä turhan harkitusti ja sain lukea tekstin läpi ennen julkaisua. Kodin Kuvalehdestä kyllä pidän. Se on maanläheinen, ihmisläheinen ja tasapainoinen.

Haastattelussa avasin, kuinka löysin ympäristöasiat vasta tyylin myötä. Olen kiinnostunut kirppareista puhtaasti tyylin ja säästöbudjetin takia, mutta tiedon lisääntyessä tuska ajoi ajattelemaan ekologisuutta. Ja sitä tässä nyt sitten pyritään olemaan: ekologinen pukeutuja.

Sinänsä naurattaa myös tuo jutun otsikko: ”Vähemmän on enemmän”. Itsehän aina toitotan, kuinka ”mieluummin överit kuin vajarit” ja ”more is more”. Otsikko tietenkin vittaa kuitenkin kuluttamisen hysteriaan, kierrätyksen puoltamiseen ja sen kannalla seison ehdottomasti.
Huomasiko joku sattumalta haastattelua? Toivon sen ainakin jonkun päivää piristävän.
Rentoa torstaita kaikille. Voiton puolella mennään.
-Henriikka

Työpukeutumisen iänikuista muottia vastaan.

8
–
muoti, oma tyyli

Olemme eläneet viime päivät pätsissä. Muutama päivä sitten kävi kuitenkin vielä hellä tuulenvire aamuisin, ja pyrin pukeutumaan kesän ensimmäisinä työpäivinä tipan asiallisemmin. En kuitenkaan lukeudu niihin, joiden mielestä työpukeutumisessa tulee piilottaa kaikki oman tyylinsä vivahteet. On hassua, että uset ihmiset ajattelevat työpukeutumisen tarkoittavan siihen tiettyyn muottiin hyppäämistä: jakkupukuja, valkoisia kauluspaitoja, helmikorvakoruja…
Toki toiset työpaikat vaativatkin säntillisyyttä, eikä persoonallisuuteen ole varaa. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että nykyisten työpaikkojeni puitteissa saan harjoittaa vaikka minkälaista tyylikoulua. Viime viikolla astelin gallerialleni leopardihousuissa, pilkkupaidassa ja keltaisessa neuleessa. Kummallisia yhdistelmiä, mutta jollain tasolla kuitenkin ”asiallisempaa”.
 

Hauskasti kilpailivat huomiosta nuo kuosit: pallot ja leopardi. Keltainen oli värivalintana villi, mutta yksivärisyys rauhoittaa kuitenkin aina kuosisekoilua. Yksivärisyys toistui vielä harmaassa puvuntakissa ja loppujen lopuksi tunsin asussani oloni vallan hyväksi.
Toisin kuin tänään. Helle on vallannut kropan ja aivot ja kadut ja käytävät. Ainoa potentiaalinen asukokonaisuus aataminasun lisäksi on kokovartalosukka. Väljä ja pellavainen. Voitte vain siellä tahoillanne arvailla, kumpaan päädyin.
Mukavaa iltaa itse kullekin.
– Henriikka
pallopaita, takki/second hand, paita/Vero Moda, housut/Zara, kengät/Vagabond

Rakas Olivia, ilo olla ystäväsi.

12
–
blogit
Rakastan hyviä aikakauslehtiä. Heikkouksiani ovat etenkin muoti- ja sisustusaiheiset, ja sellaiset jotka on toteutettu laadukkaasti niin graafisen duunin kuin sisältönsä osalta. Yksi sellainen on Olivia, joka kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Ei mennyt montaa hetkeä kelailla vastausta, kun kyseinen lehti pyysi minua ”Olivia tykkää” -blogikseen. 
Mistään maata mullistavasta ei ole kysymys. Minä pidän Oliviasta ja Olivia minusta (ihanaa!), ja suosittelemme toisiamme ristiin. Lukijoille on silloin tällöin luvassa tarjouksia ja ennakkosisältöjä lehdestä, ja blogini sivupalkissa killuu suloinen pusukuvake. Ystäväblogeja on tällä hetkellä kolme, eikä blogeja pyydetäkään mukaan monia. Olen ylpeä, että saan kuulua valiojoukkoon.

Ensimmäinen jakamani tarjous on super. Oliviasta saisi nyt kesälukemista kolmeksi kuukaudeksi hintaan 14,90 €. Kaupan päälle tilaaja saa valita joko Minna Parikan Oh My Dear -kukkaron tai Nora Norway Anka -rannekorun. Tässä ei ole koiria haudattuna. Yksinkertaisesti älyttömän hyvä tarjous. Pakkohan tuo Parikka on kotiuttaa. Tilaamaan pääset täältä.
Vähän myös jännittää tämä yhteistyö, se on totuuden nimissä kerrottava. Tähän mennessä olen kieltäytynyt miltei kaikista yhteistyökuvioista, joihin liittyy tienaaminen. Tiedostan, että saattaisin blogillani tienata jo vähän rahaakin, mutta en ole halunnut lähteä sille tielle. Olen kieltäytynyt kohteliaasti mainoksista ja tienaamislinkeistä (etenkin niistä nettipokeri-linkeistä) ja ollut hyvin varovainen kaiken mainostamisen kanssa. Haluan, että blogini pysyy inspiraationlähteenä alusta loppuun saakka, eikä muutu mainoskaukaloksi. Nyt minulle kuitenkin tuli tunne, että tämä on sopivan pienimuotoista ja täysin osuvaa blogilleni ja lukijakunnalleni. Tietäkää kuitenkin, että teidän tilauksistanne siirtyy aina muutama lantti minulle, joten jos ette halua antaa bloggaajalle tienestiä, älköötte tilatko tätä kautta. Itse kuitenkin koen tämän koko keissin sellaisena win-win-tilanteena. Viisitoista euroa kolmesta Oliviasta ja Parikan kukkarosta on mitätön summa.
 Tänään olen viettänyt vapaapäivää. Maannut parvekkeella auringon alla, lukenut lehtiä ja Valkoista Masaita. Ei ole tehnyt mieli seikkailla, vaan lölliä. Isä toi Kouvolasta vaarin ja mummin vanhat mökkikalusteet meidän parvekkeelle, ja olen retrotuoleista enemmän kuin fileissäni. Huomenna on toinen vapari putkeen ja ajattelin vallata joko Stadikan tai Hietsun, mennä ystävän avuksi kenkäostoksille ja kierrellä Kallion kirpputoreja. 
Ja hei, kaivoin tänään kovalevyltä marraskuisen Tansanian matkan kuvia. Kuvasato on liikuttavaa, enkä ole jakanut teidän kanssanne vielä puoliakaan. Jos lupaisin, että tällä viikolla julkaisisin pitkästä aikaa Tansania-jutun, niin vieläkö jaksaisi kiinnostaa? Jos lupaisin, niin ehk se pakottaisi itsenikin kuvavalintojen ja -muokkauksen äärelle. 
– Lupauksia kun ei saa pettää. Vaikka ne olisi annettu virtuaalimaailmassa tuntemattomille tyypeille blogikirjoituksen muodossa.
-Henriikka
Ps. Poola Kataryna -kisaa viikko jäljellä. RAUMALAISET HUOMIO: Kilpailukuvan voi nyt käydä ottamassa myös Rauman Busstopissa.

Pps. Onpa mulla paljon asiaa tänään. Tiedoksenne vain, että lisäsin blogikirppikselle aimopotin uusia juttuja. 

Asiat, jotka tekivät tästä viikosta hippasen paremman.

10
–
elämä
Kesäkuun ensimmäinen. Hurjaa. Olen miettinyt syntyjä syviä ja nauttinut sireeneistä. Koti on pääsiäismuuton jälkeen vieläkin aika hujan hajan, mutta pikkuhiljaa elämä ja koti alkaa löytää raiteitaan. Huomaan kyllä, että sisustuksen ja sielun kunto vaikuttavat toisiinsa aika lailla suoraan verrannollisesti. Odotan siivouspäivää ja sisustusinnostusta, odotan edes vähän enemmän valmista kotia, kun kesä on sitten on joskus ohi.
Keräsin pieniä asioita muistuttamaan itseäni ja kertomaan teille, mitkä tekivät toukokuun viimeisestä viikosta itselleni hitusen mieleisemmän:

Polkka Jamin postikortit, Kaapelitehtaan kaupasta. Ihanat värit, ihanat ajatukset. Tekisi mieli hukuttaa koko maailma etanapostiin, mutta jostain kumman syystä päädynkin pihtaamaan kaikki itselläni.
Hyvästi meikkivoide. Huomaan auringon ja kesän saapuessa aina asteittan luopuvani meikistä, ja kuljen kesän läpi ilman meikkivoidetta. Myös ripsiväri ja silmänrajaukset vähenevät, vaikka aika luonnollisesti olen kulkenut ympäri vuodenkin. Tämä viikko on ollut ensimmäinen, kun meikkivoide on jäänyt talviunille ja iho tuntuu hengittävän aivan uudella lailla.
– tämän kuvan paras juttu on kuitenkin nuo 10-vuotiaan lankomiehen siniset kalsarit kuvan oikeassa reunassa.

Janne yllätti ja leipoi! Voitaikinasta, rahkasta ja mansikasta loihditut leivokset katosivat tarjottimelta käsittämättömän nopeasti.

Ording & Redan Suomen osasto lopetti ja myi kamppeensa puoleen hintaan. Parisuhderiita osa miljoona ja kaksi: Mihin taas tarvitset täydellistä vihkoa?

En usko, että miehet koskaan ymmärtävät täydellisten, valkosivuisten, rivittömien, ruuduttomien, vaaleanpunaisten, kuminauhavarustettujen vihkojen päälle. Tai ainakaan, miksi on niin ihanaa kerätä eri maalisävyjen mallilappuja talteen.

Auringonpistoksen piikkiin taitaa mennä tämä uusi suihkuverho. Tummansininen verho sai kyytiä, kun kylppärimme valtasi kukkameri. Tästä lähin laulan aina suihkussa. 
Koti ei ole aivan tip-top, mutta kodilta se kuitenkin alkaa tuntua. Sen tuntee siitä, että sinne on hyvä tulla. Kun kävelen Arabianrannan katuja kotia kohti, ei ole koskaan ikävä palata omalle sohvalle hyvän lehden ääreen. Sitä paitsi tomaattini ja paprikani ovat alkaneet kukoistamaan laiminlyönneistä huolimatta. Olen surkea, mutta onnellinen puutarhuri.

Viimeisen kuvan valtaa Frankien seinäkalenterin kesäkuun kuva.
 Eikö irvistävä nalle aina piristä päivää?

Sitten on vielä sisko viikonloppuvierailulla, jääkaapissa persikoita ja leipäjuustoa ja takapihalla katukoriskentät. Ja tietysti uuden mainninan ansaitsee vielä ilosätkyt aiheuttanut uutinen heinä-elokuun reilistä. Näytin reissujutun kuultuani täsmälleen tältä. Kiva kuulla, että porukka odottaa innolla reilikirjoituksia.
Mitä ihaninta viikonlopunloppua.
-Henriikka
Ps. Olin koko kevään työstämässä Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -näyttelyä. Sen viimeinen aukiolopäivä on huomenna (klo 11-18). Suosittelen vierailua.

EAT WELL, TRAVEL OFTEN, tulevat reilibloggaajat!

30
–
matkustus
Naamalihakseni ovat hymyilystä turtuneet. Janne bongasi noin kuukausi takaperin Lilyn ja VR:n yhteistyönä järjestettävän reilibloggaaja-haun. Kahta reilaajaa haettiin kiertämään kesällä Eurooppaa haluamaansa reittiä pitkin ja kirjoittamaan kokemuksistaan blogia. Se oli yksinkertaisesti meitä varten. En harkinnut hetkeäkään hakemista, tänne olisi pakko päästä. Euroopan olisi yksinkertaisesti oltava meidän, eikä ilman tällaista sponssia se tulisi tänä kesänä tapahtumaan. 
Tänään aamusta puhelimeni pirisi. Totta puhuakseni olin jo menettämässä toivoani, vaikka olin jännäkakka housussa odottanut valintaa koko viikon. Tuntematon numero pelasti maailmani, Lilyn soitto oli ylimääräinen syntymäpäivä. Huudahtelin puhelimeen onnesta sekopäisenä: ”Elämälläni on sittenkin merkitys!”

Seuraava hakemus toi meille riemun taloon, reissun plakkariin. I’m happyhappyhappy.

——————————————————————————————————–

Hello Buddies. 

Täällä kaksi elämäntapaseikkailijaa, urbaania kuljeskelijaa Helsingin Arabianrannasta. Janne on muusikko ja videotuotanto-yrittäjä, ja Henriikka kulttuurituottaja ja bloggaaja. Yhdessä on nähty jo Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkaakin, mutta nyt olisi tarkoitus sukeltaa taas koto-Euroopan uumeniin tavoitteena universaali ymmärrys ja suurensuuret seikkailut. 

RAUHAA JA RAKKAUTTA KOLISEVILLA KISKOILLA, ONNEA JA AUTUUTTA YLI VALTIONRAJOJEN. Öitä juna-asemilla, sohvasurffaten ja dormihuoneissa kera kymmenen brasilialaisen. Pennin venyttämistä ruokailun suhteen niin, että Italiassa voi käyttää koko budjetin jäätelöön. 

Matkamme alkaa länsinaapurimme ihanaisesta Göteborgista, jossa sammutamme hattaranhimomme Lisebergin huvipuistossa. Jatkamme matkaa Køøpenhaminaa reunustaviin lähiöihin. Pyrimme löytämään autenttisen smørrebrødin ja huuhtomaan sen alas paikallisella, tummalla ølilla. 
Vaihdamme peruna suussa puhutun kielen toiseen, kun siirrymme Tanskan niemimaalta Belgiaan. Koska meitä kiinnostaa asiat myös EU:n pääkonttorin ulkopuolelta, sukellamme aidon Brysselin sykkeeseen. Saattaapa raiteet viedä meidät myös Belgian keskiaikaiseen sydämeen, Bruggeen. 
Edellinen vierailumme Ranskaan on jäänyt mieliimme kummittelemaan, sillä silloin varastettu järkkäri otti päähän ja lamautti. Ranska on jäänyt meille velkaa ja saa nyt maksaa takaisin korkojen kera. Pyhä kolminaisuutemme tulee sisältämään Pariisin, Bordeaux’n ja AH niin ihanan Marseillen. Henriikka huokailee pariisilaisten uskomattomalle tyylitajulle ja valokuvaa katumuodin kompaktiksi kollaasiksi. Evästaukopaikkoina toimii visuaalinen ja historiallinen Normandia, sekä kaltaisillemme nörteille kulttimaineeseen kasvanut Etelä-Ranskan Carcassonne. 
Kun lämmin Ranska ja patongit tulevat korvista ulos, rullaamme identtiset baskerimme takataskuun ja nousemme korkean ilman leirille: ompelemme siksakkia Sveitsin ja Italian rajalla. Mäenlasku Alpeilla keskellä kesää täysin paidatta kuulostaa paitsi eksoottiselta ja vapauttavalta, myös uutiskynnyksen ylittävältä otsikolta. 
Alpeilta laskemme Italian pohjoisosien läpi Ljubljanaan. Tavoitteena on ymmärtää itäeurooppalaisen ihmisen mielenjuoksua heittäytymällä sata taulussa heidän elämäntyyliinsä kansallisruokia myöten. Tehtävä jatkuu vielä Sarajevossa, jossa parinkymmenen vuoden takaiset muistot näkyvät yhä ihmisten kasvoissa. Matkalla pysähdymme luonnollisesti myös Kroatiassa, Plitvicka Jezeran kansallispuistossa ja syötämme Ranskasta reppuun jääneet leipäpalat villisoille. 
Jannella on hallussa video- ja valokuvaus sekä käsittämätön karttojen lukutaito, Henriikalla tyyli ja spontaani vaeltelu. Vainuamme parhaat second hand -aarteet, sympaattisimmat katukuppilat, railakkaimmat reivit ja mielenosoitukset sekä kaupunkien kauneimmat lenkkarit. Lähdemme rinkat ja tajunnat tyhjinä, raportoimme molempien täyttymisestä. Reitti ei ole kiveenhakattu, mutta laatu on. 
Blogikokemuksen antia voitte lukea täältä: 
– Viime reilillämme kesällä 2010 kameramme lähti kävelemään samoin kuin viime vuoden Lilyn reissussa. Aiomme siis jatkaa siitä mihin jäätiin, tavoitteena onnellinen loppu. Yhdestä ainakin olemme varmoja: emme nukahda Belgradin ja Budapestin väliseen yöjunaan! 
A man’s gotta do, what a man’s gotta do. 
– Janne & Henriikka

——————————————————————————————————–

Lilyn reilibloggaaja-valintaa koskevan jutun ja sähköpostihaastatteluni voi lukea täältä.
Tulevana kesänä saadaan siis reissujuttuja, saadaan ruotsalaisen huvipuiston hattaraa ja Sarajevon surullisia kasvoja. Saadaan Pariisin mukulakivikatuja ja Etelä-Ranskan maalaisseutua. Saadaan naked truthia sielun kyllyydestä ja kahden iloisen kuoman juttuja ympäri Eurooppaa. 
Rakkain terveisin: 
Happyhappyhappy Henriikka

Puhe valmistuville ja jok’ikiselle elämän tallaajalle.

10
–
juhlat

Viikonloppuna moni taas valmistuu: Lukiosta, ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta, yliopistosta ja vaikka mistä. Moni saattaa olla risteyksen edessä, moni varmasti pohtii tulevaa innolla, moni hämmennyksellä, moni kauhulla.

Tämä videon omistan valmistuville. Se on nerokas, se on liikuttava. Siihen on kiteytetty sellaista viisautta (ja huumoria), joka saa minut katsomaan sen ain uudelleen. Kannattaa pysähtyä hetkeksi tämän äärelle, niin voi päästä eteenpäin.

”Jos saisin elää elämäni uudellen, yrittäisin ens kerralla tehdä enemmän erehdyksiä. Rentoutuisin, olisin taipuisampi, olisin hupsumpi kuin olen tällä matkallani ollut. Matkustelisin, hulluttelisin, kiipeäisin useammin vuorille, uisin joessa, katselisin auringonlaskuja. Kävelisin ja katselisin ympärilleni enemmän. Söisin enemmän jäätelöä ja vähemmän papuja. Jos joutuisin elämään elämäni uudestaan, kävisin uusissa paikoissa, tekisin uusia asioita, kantaisin vähemmän matkatavaraa mukanani. Jos saisin elämäni uudelleen elettäväksi, kulkisin paljain jaloin aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Ajelisin karusellissä ja poimisin päivänkakkaroita.”

-tuntematon munkki nebraskalaisessa luostarissa

Onneksi olkoon juhlijoille ja oikeastaan kaikille, jotka jaksavat tätä hassunkurista maailmaa kiertää ja sitäkin oudompaa elämää eleskellä päivä kerrallaan eteenpäin.

-Henriikka

Onneksi olkoon Henriikka, olet nyt muotibloggaaja.

15
–
muoti, oma tyyli

Olen mielissään, sillä vihdoin taidan olla oikeutettu titteliin ”muotibloggaaja”. Tästä tittelistä kohdallani on löytynyt risteäviä mielipiteitä, enkä aina itsekään tiedä mihin kategoriaan itseni sulloisin (enkä toisaalta täysin hahmota tarvettanikaan sulloa).

Nyt kuitenkin pystyn pää pystyssä, ylpeänä kutsumaan itseäni muotibloggaajaksi, sillä omistan suuren statussymbolin: Daniel Wellingtonin kellon. Eikö DW nimenomaan ole muotibloggaajien tunnusmerkki numero yksi?

Pidän kellostani, jonka sain etanapostitse kauniissa rasiassa. Kun kuulin saavani valita kelloista yhden, tiesin haluavani miesten kellon. Naisten kellot ovat makuuni usein liian siroja. Kun kerran kellon on näyttävä, niin näkyköön sitten kunnolla. Ruskeat nahkaremmit (classic bristol) ja kultainen kehys olivat valintoja, joita ei tarvinnut kelailla muutamaa sekuntia enempää. Tummanruskeiden lisäksi sain myös vaaleanruskeat remmit (classic st. andrews), jotka taitavat olla ”minua” vielä näitä tummia enemmän. Eiköhän remmit tai toiset tulla näkemään ranteessani hyvinkin usein.
Itseäni ei haittaa, että Wellingtonin kelloja on yhdellä sun toisella. Minulla on niihin vähän samanlainen suhde, kun Fjällrävenin reppuihin: sille on syynsä, miksi niitä kävelee kadulla vastaan. Jos on keksitty simppeli, kaunis ja toimiva juttu, niin miksei sitä hankkisi. Sekä Fjällikset että DW:t ovat piesseet monet muut lajitoverinsa monessakin suhteessa.
Jos Daniel Wellingtonin hankintaa on harkinnut, kannattaa tilaisuus käyttää hyväkseen nyt. Aamukahvilla-blogin lukijat saavat nettikaupasta alennusta -15%, kun kirjoittavat koodikenttään LOVEHENRIIKKA (ei, en keksinyt koodia itse). Koodi voimassa 5.kesäkuuta asti. Mitä oivallisin yo- tai valmistujaislahja, eikä noita varmaan kovastikaan paljon halvemmalla saa.
Sain kukkivien puskien lomassa pomppimisesta nuhan. Poor poor. Tuoksuvat kukkapusikot on kuitenkin hyödynnettävä, ennen kuin on liian myöhäistä. Vaaleanpunaiset kirsikankukat jäivät minulta sivu suun, en ennättänyt lumoutua niistä, saatika saattaa niitä kameralle.
Loppuun surullisia uutisia. En taidakaan olla muotibloggaaja. En taida omistaa tämän sivun juttuja juuri lainkaan. Jääköön tämä siis arjenluksustakaikellekansalle-blogiksi.
-Henriikka
Ps. Villasukkatempaus oli ja meni, mutta tiedän, että siellä on niitä laiskapyllyjä edelleen, jotka eivät ole postittaneet sukkiaan. HOPIHOP, en halua pettyä teihin. Sukattomat kaverit voivat laittaa mulle mailia, niin laitan muistutusviestiä niille kavalille ketkuille. Ja ne jotka ovat saaneet sukkansa, muistakaa laittaa valokuvia tulemaan!
1 … 6 7 8 9 10 11 12 … 15