arkisto:

heinäkuu 2013

Takaisin metsästä kaupunkiin.

6
–
random
Palasin Kuhmon rämeiköstä takaisin Helsinkiin, takaisin kotiin. Metsä teki hyvää ja mustikat samoin. Saimme samota siellä kunnon partiolaisina ja syödä itseongittua kalaa. Sauna lämpesi joka ilta, ja yöt olivat vielä etelän öitäkin valoisampia. Lisää tunnelmia loppuviikosta. Kuhmo on paras.
Kotimatkavermeeni taisivat olla jopa Suomen kesään yliampuvat. Kerrospukeutuminen tuntui ajankohtaiselta lämpötilan kiiriessä alle 20 asteen. Pipo, huivi ja musta takki olivat yhdessä kuitenkin vähän liikaa. Olen huomannut itsessäni orastavaa syksy-kaipuuta ja tämänpäiväinen kangaskasautumiseni selittyköön sillä. 

 

Syksysyksysyksy. Se kuulostaa niin kivalta suussakin. En ole vielä aivan valmis, mutta kaipuu senkun kasvaa. Jos valitsisin yhden ainoan vuodenajan Suomelle, niin kallistuisin vahvasti syksyyn. En kuitenkaan toivoisi sitä, sillä neljä vuodenaikaa on suurensuuri rikkaus. 
Jos vaikka huomenissa voisin jättää takit ja huivit pois ja selvitä hihattomalla ja pipolla. 
Toivotaan parasta. 
-Henriikka
paita, takki, huivi, pipo, farkut, kengät/second hand (HURRAA, näin sitä pitää!)

Voi Janne, minkä teit!

19
–
lahjat, muoti
Joskus joku kanssaeläjä saattaa laittaa toiveeni ja haaveeni vieläkin tiukemmin korvan taakse kuin minä itse. Taas kerran se todistettiin, että on onni, että mies on asunut pari ensimmäistä vuosikymmentään kahden siskon kanssa: lahjojen ostamisen jalo taito on kehittynyt huippuunsa. Arjen yllätysten välttämättömyyteen hän on ehkä törmännyt vasta minun kanssani. Mutta neljässä vuodessa on opittu, että elän yllätyksistä. Rakastan niitä joka solullani.
Sain viime viikolla, kesken arkisen viikon, suuren mustan laatikon työpäiväni päätteeksi. Enkä mitä tahansa laatikkoa, vaan ylellisen, mustan, mattapahvisen poksin, jonka ympärillä oli vihreä nauha. Kantta koristi teksti: ”Hanna Saren”. 

Ja sieltä ne löytyivät, harmaat collegehousut, joista olin kirjoittanut ylistäviä lauseita viime syyskuussa.
Niin hän oli mittatilaustyönä tilannut minulle unelmien kollarit. Mitannut muista housuista mittoja ja tsekkailut kokolappuja salaa. Kertonut, etten mikään pitkänhuiskea leidi ole, mutta takapuoli kuitenkin löytyy. 
Sivu- ja takataskujen mustat tyllit ovat ihanat, ja lievä porkkanamalli on se itselleni sopivin. Kaikkein eniten rakastan kuitenkin päättelemättömiä pillilahkeita. 

Voi Janne, minkä teit. Voi Hanna, minkä teit.
-Henriikka

Kuinka vitsin kiva ystävä.

6
–
kaverit, oma tyyli
Kuinka vitsin kivoja tyyppejä sitä häärääkään ympärillä elämässä. Sellaisia keiden kanssa lähtee kesäretkelle katsomaan laivoja ja kiertämään katukirppistä. Sellaisia keiden kanssa suunnittelee vaikka mitä, mutta kuitenkin toimii pitkälti hetken mielijohteesta. Sellaisia keiden kanssa eksyy kesken Espoon kirpputorikierroksen ja sellaisia, keille kannattaa lahjoittaa vaaleanpunainen Fida-löytö, koska itsellä on anorakkeja jo kolme. Sellaisia keiden kanssa aina suunnittelee, että ”nyt leivotaan”, mutta kuitenkin keittää aina ne samat tutut kahvit ja se siitä. 

Nämä lähiviikkojen päivät ovat olleet pukeutumiselle niin unelmia. Neule, pipo ja farkkusortsit ovat hyvä yhdistelmä, kun tuulee sataa ja paistaa. Ja kun aamulla pakkaa Fjällrävenin, niin saattaakin tulla vasta illalla kotiin.

Melkein joka ilta olen vetänyt hihattoman päälle keväällä Jackpotilta saamani neuleen. Aivan uskomattoman nappi vaate, etenkin tuollaisena XL-kokoisena. Täyspuuvillainen neule on suht kevyt napata reppuun mukaan, se hengittää ja se ei nukkaannu yhtään. Sävyltään se sopii kaiken kanssa, niin kuin tässä tapauksessa farkun, harmaan pipon ja ruskeiden sandaalien. Ensi kertaa tänä kesänä jalassa olivat myös kultaiset nilkkarenkkaat. Nämä niiskuneidit olivat viime vuoden hillitön mielihalu.

Mutta jos nyt vielä ystävistä. Sellaisista keille tekee mieli soittaa, kun jotain kivaa tapahtuu. Ja kun jotain surullista. Sellaisista ketkä tulee yökylään, kun mies on keikoilla ja kömpii viereen nukkumaan. Sellaisista keiden kanssa nukkumaan mennessä tuntuu aina vain tulevan mieleen uusi asia kerrottavaksi. Sellaisista keihin luottaa ja ketkä luottaa takaisin. Ja keiden kanssa ”ei tehdä mitään” ei ole koskaan liian vähän. Eikä koskaan kiusallista.

-Henriikka

Maailman typerin urheilija.

16
–
random, urheilu

Olen mestari. Kolminkertainen eläköön-huuto minulle. Eläköön, eläköön, eläköön! Mutta olen myös typerä. Kerrottakoon siis koko tarina.

Maaliskuussa menin heikolla hetkelläni lyömään äitini kanssa vetoa, että juoksen kesäkuun loppuun asti keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Lenkit saisivat olla minkämittaisia tahansa, kunhan saisin itseni juoksemaan. Jos en onnistuisi, joutuisin maksamaan äidilleni 100 euroa. Jos taas onnistun, saan hyvän mielen.

Heikonoloisesti lähti ponnistukseni, siitäkin huolimatta että se oli oma ideani. Kesäkuun puolen välin jälkeen jäljellä oli yli 20 lenkkiä ja äitini alkoi jo harkitsemaan, mihin euronsa sijoittaisi. Sain kuitenkin viikon armonaikaa, tein taulukon ja siitä alkoi armoton piiskaus. Viimeisien 16 päivän aikana juoksin 21 lenkkiä. Se oli paljon se.

Tuntui, etten pariin viikkoon ole muuta tehnytkään kuin juossut. Lauantaina juoksin viimeistä lenkkiäni niin kyllästyneenä lenkkareihini, että oksetti. But I did it. Ja saan kutsua itseäni mestariksi, ainakin viikon verran. Taivaalle nousi kaiken päätteeksi sateenkaari, ja uskottelin luonnonvoimien olevan puolellani. Ei kipuu, ei hyötyy. Ei duunii, ei tuloksii.

Omistettu Mustalle Barbaarille, tietenkin. Ei se sitkeys, vaan se ylpeys. Nyt kelpaa mökkeillä Kuhmossa, pelkkää lööbaa, pelkkää lepii. Karkkii, sipsii, lakritsii. Ja limsaa päälle.

-Henriikka

Korkeasaari.

6
–
random
Viikko sitten maanantaina valloitimme Korkeasaaren eläinpuiston Jannen ja hänen pikkuveljensä Joonaksen kanssa. Korkeasaari on mitä parahin ja kaiken lisäksi sinne voi kulkea vesiteitse. Puolikkaan tai kokonaisen päivän saa kulutettua eläimiä tuijotellen ja saaressa haahuillen. Suosittelen runsasta eväskoria ja piknik-mieltä. Ostimme Hakaniemen torilta reissuun kirsikoita, mansikoita ja pensasmustikoita ja hyppäsimme Hakaniemen satamasta lauttaan. 
Nauroin katketakseni, kun saarelle päästyämme innokkain pikkutyttö hyppäsi veneestä pois, osoitti tuntematonta lintua ja kiljui innoissaan:
”Äiti! Äiti! Mikä lintu toi on?”
”Se on lokki.” 
Omat henkilökohtaiset tavoitteeni päivälle olivat tiikerin näkeminen ja nalletikkari. Karkkilakko oli loppunut samaisena päivänä ja pakkohan sellainen ällöimelä nalletikku oli kahvilasta hankkia. Juuri sellainen lapsuusajan nostalginen muisto, jota jaksaa kolme nuolaisua ja johon jää tuulessa hiukset kiinni. Tiikerit ovat yksinkertaisesti vain niin maagisia, että olisin voinut tikkari kädessä, tiikerin nähdessäni lähteä seuraavalla lautalla kotiin. Uskomaton eläin.


 
Oli hyvä, etten kuitenkaan jättänyt saarta ja poikia tiikerin jälkeen. Näin nimittäin kaksi hymyilevää kamelia, miljoona vihaista kalalokkia, selällään uivan saukon ja jopa pissaavan visentin. Viimeisestä Korkeasaari-käynnistä oli ehtinyt vierähtää kolme vuotta, ja kaikki pikkutaapertavat jaksoivat innostaa. Joskin koin suurta surua kotka-häkkien edessä, joiden katto on huomattavasti taivasta matalampi.
Loppujen lopuksi kamera pysyi suurimman ajan repussa, ja kuvat rajoittuvat muutaman hassuun lösöttelevään pörrökaveriin. Kuinka vaarattomalta ja suloiselta voi näyttää karhu kaukaa köllöttelemässä? Miltei tekisi mieli mennä viereen koisimaan.
Takaisintulomatkalla suuntasimme Hakaniemen sijaan Kauppatorille. Seilasimme pikkupaatillamme suurien alusten ohi, enkä edelleenkään ymmärtänyt sitä, miksi viereiselle laivalle pitää vilkuttaa vimmatusti? 
Kotiintulomatkalla väsytti ja jalkoja pakotti kaiken kävelyn päätteeksi. Otimme videovuokraamosta Lord of the Ringsin pitkästä aikaa, ja sehän passasi Legolas-lookkiini. Voin paljastaa pelänneeni moninkertaisesti Joonasta enemmän.
-Henriikka

Snoop-Snoopy Dog.

32
–
muoti, oma tyyli

Niin minä vaan vannon lastenvaatteiden ja vanhojen Levis-sortsien nimeen (ja niin minä vaan aina aloitan tekstini jollain minä-lauseella). Vannon hiuslakan suihkuttamiseen pää alaspäin ja siitä seuranneen kesyn leijonanharjan nimeen. Ja Aleksanderin kuvaustaitojen nimeen.

Kesä-Suomi on kiva. Välillä sataa, välillä paistaa. Mutta pääasiassa tarkenee sortseilla ja t-paidalla ja sadepäivänkin voi aina muuttaa kotoisaksi leffaillaksi. Kuvasimme näitä kuvia Aalon kanssa Oopperatalon edessä, ja vaaleanpunaisten kukkien keskellä tuntui tyytyväiseltä. Antaa sataa ja paistaa vaan, kyllä nämä päivät kuitenkin myöhemmin muistetaan.

-Henriikka
paita, sortsit/second hand, kengät/Bianco, korvikset/Glitter

Antakaa minun lukea ilman aivoja.

56
–
kirjat, vinkit
Luen pitkin vuotta. Aina on joku kirja kesken. Olen intohimoinen, mutten tippaakaan kunnianhimoinen lukija. Yleensä luen bussissa, ratikassa, metrossa ja junassa, koska matka-aikaa kertyy joka tapauksessa mukavasti, eikä sitä sovi tuhlailla. Luen mitä sattuu, kaikessa rauhassa. Joskus hirveää vauhtia ja joskus kunnolla madellen, ellen jopa tartu kirjaan uudestaan ja lue toistamiseen. 
Luin vuoden kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa ja se oli ihanaa. Vuoden ollessa lopuillaan aloin kuitenkin olla aika kyllästynyt kaikkien asioiden ruotimiseen: ”Millainen naiskuva on Tarzan-kirjoissa? Mitkä motiivit kirjailijan työn taustalla ovat olleet? Ollako vai eikö olla?” Ja minä kun halusin vain lukea. Otan nyt omat oikeuteni ja jätän analyysit pois, kun kerron mitä kirjoja olen muutaman viime kuun aikana lukenut.
Astrid Lindgren – Veljeni Leijonamieli (1973)
Voitteko kuvitella, että luin tämä klassikon vasta viime viikonloppuna? Kannatti lukea, sillä kirja on ihana, kuin myös Astrid Lindgren. Taianomaisuus ja suuret tunteet, itkeä nyyhkytin kirjan alussa kovasti. Vaikka analyysia en tietoisesti harrastakaan, niin luonnollisesti tätä pohtii taivas-kuvauksena. Lastenkirjamaisuus ei haittaa, sillä sivuilta voi löytää vaikka minkämoisia syvempiä kerroksia mooralista tuonpuoleiseen elämään.
Joanne Harris – Appelsiinin tuoksu (2001)
Tämä on tällainen romanttinen kirjanen, jonka ostin kirjaston poistohyllyltä euron hintaan, pelkän kansikuvan ja nimen vuoksi. Samaisen kirjailijan tunnetuin teos on Pieni Suklaapuoti, ja samanlaista romanttista kerrontaa on myös tämä lässynlässynkirja. Mutta minä pidin tästä. Siitäkin huolimatta, että se oli aika yksinkertainen, eikä kiemurrellut erityisen syvissä vesissä.
Khaled Hosseini – Ja vuoret kaikuivat (2013)
Kirjallisuuden opiskelijatoverini saattavat nyt osoittaa minua syyttävällä sormellaan, mutta kaikesta kaupallisuudesta huolimatta olen Khaled Hosseinin fani. Janne toi kirjan minulle tuliaiseksi keskustasta (haha, kyllä vain Helsingistä). Tämä uusinkaan kuvaus Afganistanista ei pettänyt, joskaan ei myöskään sykäyttänyt yhtä lailla kuin Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Miljoonat kirjan henkilöt tekevät sen, että loppuun päästyään tekee mieli lukea kirja uudestaan, jotta ymmärtää kaikki juonenkäänteiden yhteydet ja kiemurat.
Sofi Oksanen – Kun kyyhkyset katosivat (2012)
Tätä teosta kahlasin pitkään. Ja itse asiassa kahlasin vieläpä kahdesti. Sodan ja Viron ympärille keskittyvä kirja ei imaissut mukaansa missään vaiheessa, mutta silti sen lukemisesta nautti. Lähiliikenteen matkoille kirja oli haastavuudessaan vaikea valinta, joten tyydyin lukemaan rauhassa ja ajan kanssa. Sofi Oksanen osaa, ei voi muuta sanoa. Kirjaa lukiessaan on pidettävä niin monta asiaa samaan aikaan muistissa, että päätä särkee. Mutta ainoastaan niin voi saada kirjasta kaiken irti. Uskottavat taustatiedot vakuuttavat, mutta välillä tuntuu, että onko tietoa kerätty jo määrällisesti hivenen humoristiseen pisteeseen asti?
Corinne Hofmann – Valkoinen Masai (1998)
Tämä on niitä kirjoja, joiden lukemista olen harkinnut jo vuosia. Sitten kun se löytyi bookcrossing-kirjana rappukäytävästämme, oli vihdoin oikea aika. Kirja on tositarina sveitsiläisen Corinnan rakkaustarinasta Masai-soturin vaimona. Teksti tässä kirjassa on keskinkertaista, ei sellaista ihanan runollista tai muutenkaan ylistettävää, mutta tositarina jättää lyömättömän vaikutuksen. Kirja etenee vauhdilla, mutta jättää kuitenkin olon, että olisi itse päässyt käymään Keniassa. Afrikka-rakkautta potevat ovat tästä varmasti yhtä innoissaan kuin minäkin. Jos ei lukeminen innosta, niin tarjolla olisi elokuvakin.

Tämä on ollut villein korttini pitkään aikaan! Thaimaassa tammikuussa huomasin matkalukemisen loppuvan. Kiitos erään kahvilan, löysin muutaman suomalaisen kirjan, joita reissulaiset olivat jättäneet. Toinen niistä oli tämä. Outi Pakkasen dekkari pyöri tuttujen teemojen ympärillä: Marimekkoa, kuvataidetta, vaatesuunittelua, Helsinkiä… lähinnä kuitenkin nauratti. En ollut ennen lukenut suomalaista dekkaria, mutta enpä ehkä lue tulevaisuudessakaan. Kirja tuntui naivilta ja huvittavalta, eikä jännitystä tuntunut missään vaiheessa, vaikka kovasti toivoin. En kuitenkaan koskaan kadu kirjan lukemista. Sain tästäkin varmasti loppujen lopuksi jotain.
Kuubalaissyntyisen Samartinin kirja oli villikortti numero 2, samaisesta thaimaalaisesta kahvilasta napattu. Pidin tästä enemmän kuin Talvimiehestä, mutta varsinaiseen flowhun ei kyllä päästy. Kirja kertoo nuoresta meksikolaisnaisesta, jonka elämää varjostaa suuri syntymämerkki. Tämä hämärä lähtökohta kuljettaa tarinaa eteenpäin. Parasta kirjassa on miljöökuvas: tuntuu että ympäristöön voi päästä itsekin. Kepeää lomaluettavaa, mutta ei valitettavasti sen enempää.

Chimamanda Ngozi Adichie – Huominen on liian kaukana (2011)

Tämä nigerialaiskirjailijan teos on listan ainoa novellikokoelma. Purppuranpunaisen hibiskuksen ja Puolikas keltaista aurinkoa -kirjan jälkeen osasin odottaa jotain maukasta myös tältä uusimmalta teokselta. Nautinkin novellit ennätysajassa. Länsimäisen ja afrikkalaisen kulttuurin yhteistörmäyksiä kuvaava kirjailija ei jätä kylmäksi todentuntuisuudellaan ja tunnelmillaan. Adichie tuo uskottavasti ja rohkeasti esiin myös sen, kuinka länsimainen voi katsoa ylen afrikkalaista, vaikka näyttäytyisikin iloisena ja ystävällisenä.

Jos kesälukemista kaipaa, tässä olisi yksi potentiaalinen kirja. Piin elämä on ollut parrasvaloissa julkaistun elokuvan takia, mutta ennen elokuvan näkemistä tahdoin kuitenkin lukea alkuperäisen kirjan. Ja kyllä kannatti. Kirja on hidastempoinen ja paikoiteillen tylsäkin, mutta jotenkin se onnistuu silti pitämään lukijan mielenkiinnon yllä. Teksti on värikästä ja mukaansatempaavaa, ja kirjasta saa ammennettua itselleen eriskummallista rauhaa. Pahinta on jäädä vuorokausiksi pohtimaan, miten kirjan loppuratkaisun tulkitsisi.
On mukava lopettaa suositukseen. Tälle amerikanirlantilaisen McCourtin omaelämänkerralliselle teokselle uskallan nyökytellä hyväksyvästi päätäni. Joskin ehdotan, ettei Piin elämä ja tämä olisi lukulistalla vierekkäin. Siinä missä Pii laahaa laahaamistaan, tämä kirja ryntäilee suin päin sinne tänne. Teemat liikkuvat alkoholismissa, lapsuusmuistoissa ja äidin epätoivossa. Seitsemännen portaan enkeli naurattaa (jopa ääneen), mutta myös raastaa syvältä. Teksti on hilpeää ja kirja nappaa mukaansa.
Siinäpä oli tuutin täydeltä. Olisiko teillä antaa minulle suosituksia? Lukisin mielelläni kesän reissuillani mahdollisimman monta kirjasta. Kirjahyllyssä odottavat ainakin Siilin eleganssi ja Anna Karenina . Kjell Westön Leijat Helsingin yllä ovat myös vuorossa, olen jo aiemmin ottanut varaslähdön Westön myöhemmin ilmestyneisiin teoksiin. Ja Kaukamoisen aion lukea myös, olen viivyttänyt sitäkin niin pitkään.
Epäilen aika monen diggaavan Coelhoa. Pitäisikö hänelle antaa uusi mahdollisuus, vaikka Colhon neitsyyskokemukseni oli enemmän kuin huono? En yksinkertaisesti ymmärtänyt Alkemistia. En vaikka kuinka yritin muistaa kaiken hehkutuksen ja pitää mieleni auki.
-Henriikka

Kahvilakissa kahvilakissa

14
–
Helsinki, kahvilla, muoti, oma tyyli
Otsikon sanaleikki on niin surkea, että pakkohan se oli käyttää. Kahvila-kissa kahvi-lakissa. Heeheehee. Ei pysty jatkamaan kirjoittamista, kun pakko nauraa. Oon yksinkertaisesti niin hauska tyyppi.
Noniin. Pääsin edellisestä yli, ja voimme keskittyä kahvilatunnelmiin. Halusin esitellä teille kauniin kahvihetken kera sitruunapiiraan ja reilun kahvin, sekä Costolta saamani uuden tupsulakkini. Halusin esitellä sen mieluusti kahvilan hämyisissä tunnelmissa, sillä sen lisäksi että kahvilat natsaavat hyvin blogini nimen kanssa, niin myös uusi lakkini on valmistettu kahvisäkistä. Ja kaiken kukkuraksi tajusin lempikahvilani, Espresso Edgen pöytien pintojenkin olevan samasta materiaalista. Tämä on sitä truumätsiä.
Costossa on kaikki niin kohdallaan. Niin kohdallaan, että odotan voimakasta maailmanvalloitusta. Materiaalit ovat kierrätettyjä, tyyli ja laatu on hiottu loppuun saakka. Costolla on visio ja pyrkimys tuotteisiin, jotka kestävät ajan ja trendien muutokset. 
Ensimmäinen muisto Costostani on kyllä jopa asteen nöyryyttävä. Ostin mustan, nahkaisen tupsulakin yläasteen lopussa tai lukion alussa, Helsingin tuliaisena. Olin siitä erittäin ylpeä, sillä en ollut koskaan nähnyt yhtä hienoa hattua. Tupsulakit eivät silloin vielä kuuluneet kiinteästi katukuvaan ja kävellessäni kouluun ylpeästi lakki päässäni, sain vastaani kunnon naurut: ”Mikä kumman nahkapäähine sulla on päässäsi? Miksi ihmeessä siinä on lippa ja tupsu?” Ei ymmärtänyt Kouvola hyvän päälle.
Toisen tupsulakkini hankinkin sitten vasta viime kesänä (olin ehkä vihdoin päässyt yli kaikista traumoistani). Ruskea, nahkainen lakki keräsi kehuja New Yorkin reissullamme ja vakiinnutti paikkansa hattuhyllyllä. Tämä kolmas on nahkaisista poiketen sopivan kevyt myös kesäkäyttöön.
Hyvä on uusi hattu ja hyvä oli kahvihetkikin. Suosittelen Espresso Edgen Lemon Pietä, reilu kolme euroa on pieni hinta tuollaisesta taivaspalasta. 
Jos Costoa hamuttelee, niin kannattaa suunnata Unioninkadulle, Pop-Up Storeen, joka on auki heinäkuun loppuun saakka. Sneak peakkia putiikista löytyy täältä. 
Olkaatte lempeät ja leppoisat. Kivaa torstaita.
-Henriikka

Ei nolosti, vaan coolisti.

9
–
muoti, oma tyyli
Joskus elämässä kokee sellaisia käsittämättömiä valaistumisia. Eräs oli se, kun tajusin, että on taas okei sitoa takkinsa/paitansa vyötäisille. Sillä tavalla kuin ala-asteella aina sidoin farkkutakkini, kun tuli kuuma ruutua hypellessä.
Olimme maanantaina Korkeasaaressa. Janne, minä ja Jannen 10-vuotias pikkuveikka (kerrassaan mahtava posse!). Olin viimeisellä minuutilla saanut huudettua Auroran blogikirppikseltä itselleni banaanibomberin (mä oikeesti huusin viimeisellä minuutilla! mikä suoritus!), ja pakkohan se oli laittaa päälle kuumuudenkin uhalla. Tuulisella lauttamatkalle se oli omiaan, mutta itse eläinten tuijottelu sujui paremmin takki vyötäisillä. Coolisti, ei nolosti.

Bomberin rinnalla oli lähinnä mustaa. Ohutkankainen toppi ja oivalliseksi joka-paikan-vaatteeksi osoittautunut nahkahame. Jalassa olivat sandaalit, joiden olkipohja pehmensi kokomustaa meininkiä. Parhaimmaksi valinnaksi osoittautui Legolas-tukka. Kiepautin päällimmäiset hiukset pienelle sykerölle takaraivolle ja muut jäivät vapaasti harteille rötköttömään. Mukavan huoletonta ja hiukset pysyvät silmien edestä poissa, kun on saatava silmät vapaiksi tiikereille.


Ja toki otin muutaman kuvan eläimistäkin. Nyt saatte kuitenkin tyytyä nassuuni, sillä minä kiiruhdan Jannen kanssa kahvilla. Aikeina on suunnitella vähän reiliä, sillä emme ole uhranneet sille vielä yhtään käytännön ajatusta. Matkaan lähdemme siis 29.7.
Letkeää keskiviikkoa. Viikonloppu porhaltaa kohti, minkä kerkiää.
-Henriikka
takki/Second hand, hame/Ann demeulemeester-second hand, toppi/Vero Moda, kengät/Monki

Kun löysin kesäveisuni: Hermanni Turkki.

11
–
musiikki

Minulla on tapana etsiä jokaiselle kesälle kesäveisunsa. Ja jos tarkemmin ajattelee, niin myös keväälle, syksylle ja talvellekin. Aina pitää löytyä muistomusiikkia, joka kuvastaa sen vuodenpätkän tunnelmia ja mietelmiä, olivatpa ne sitten kepeitä tai syvällisiä. Kesän 2013 kohdalla on ollut aukko. Nyt se on täytetty, kun sain vihdoin hankittua Hermanni Turkin ”Lihava Kuu” -EP:n.

Jos erään veisun nimi on ”Kunhan kuljeskelen”, niin ei voi mennä vikaan. Tämä kesä on nimenomaan pyhitetty kunhan kuljeskelulle ja kunhan oleskelulle. Yritin koota tästä vinyylistä jotain kiteytettyä sanottavaa, mutta totean Yle Radio Suomen tehneen sen paremmin:

”Jos huulipielet eivät nousseet tämän kappaleen aikana ylöspäin, niin epäilen kyllä, että mitään ei ole sitten tehtävissä. Hermanni Turkin pojat osaavat iloisen soppansa hallinan niin suvereenilla tavalla, että iso onni on, että tällainenkin poppoo on olemassa. Hermanni Turkin EP on nauhoitettu livenä studiossa. Edellinen levy olikin nauhoitettu komerossa. Pääasia, että nauhoitettu on, niin on saatu tämäkin aito folkmelske kaikkien kuulolle ja käsiin!”

Ja jos joku havittelee samanmoista kiekkoa, niin täältä saisi, ja sähköisesti täältä.
Tänä kesänä jotenkin vain himmaillaan. Hyh, jotenkin nyt tämä sekoittui ihan Kirkaan: ”täää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaaaaaan.” Unohtakaa Kirka, muistakaa H.Turkki.
-Henriikka

1000 lukijaa -> hyväntekeväisyys-huutokauppa!

20
–
tempaukset

Kaunista maanantai-iltaa arvon tyypit. Olisi vihdoin aika tuhannen julkisen lukijan tempaukselle. 200 lukijaa juhlistettiin arvonnalla, 300 postikorteilla, 400 pikkupaketeilla, 500 arvonnalla ja 600 laittamalla kamerat kiertämään ympäri Suomea, 700 kunniaksi oli pystyssä blogikirppis ja 800 nosti lukijat näkyville kera kahvikuppien, 900 toi mukanaan villasukka-tempauksen.

Tonni on jo kuitenkin niin suuri luku, ja ennen kaikkea tasaluku, että ajattelin kehitellä tällä kertaa jotain vähän suurempaa ja ihan uutta. Yritin keksiä jotain, jonka kautta yhdessä voisimme tehdä jotakin hyvää. Edes jotain pientä. Päädyin perustamaan hyväntekeväisyys-huutokaupan. Huutokauppa on pystyssä heinäkuun loppuun asti. Kuka tahansa voi huutaa tuotteita, mutta kuka tahansa pystyy myös lahjoittamaan tuotteita myytäviksi. Kaikki tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Nenäpäivä-keräykselle, joka kerää varoja kehitysmaiden lapsille.

En ole ennen tehnyt mitään tämän kaltaista ja sydän pampattaen toivon, että lähdette ilolla ja sydämellä mukaan. Ja toivon etenkin sitä, että huutokaupan sulkeuduttua varoja on kerätty huikea summa!




Jos haluat ostaa tuotteen:

– Ostaminen toimii huutokauppa-periaatteella. Tarjous tehdään kommenttilaatikkoon. Tarjousta pitää korottaa vähintään 1 eurolla. Jätäthän tarjoukseen myös sähköpostiosoitteesi. Huutaminen voi alkaa heti, kun tuote lisätään huutokauppaan.

– Ostaja maksaa postikulut tai sopii vaihtoehtoisesta toimituksesta. Huomioithan, ettei kaikilla tuotteilla ole postittamismahdollisuutta (esim. huonekalut).

– Huutokauppa sulkeutuu keskiviikkona 31.7.2013 klo 00.00. Tämän jälkeen jätettyjä tarjouksia ei huomioida! Tuotteen voittaa korkeimman tarjouksen tehnyt henkilö, johon otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Jos haluat lahjoittaa tuotteen huutokaupattavaksi:

– Lähetä tuotekuva, tuotteen tiedot ja lähtohinta sähköpostitse Henriikalle, ruudun oikeassa reunassa näkyvään osoitteeseen viimeistään torstaina 25.7. Ilmoitathan myös, mikäli haluat nimesi, blogisi tai yrityksesi näkyviin lahjoituksen yhteydessä.

– Lahjoitettava tuote voi olla vaate, huonekalu, esine, palvelu tai mitä muuta tahansa. Asia voi olla uusi tai käytetty.

– Lahjoittaja sitoutuu antamaan tuotteensa huutokaupattavaksi, eikä voi perua lahjoitustaan. Lahjoittaja päättää kuitenkin tuotteen lähtohinnasta, ja tuote myydään ainoastaan lähtöhinnan ylityttyä. Tuotto huutokaupasta annetaan hyväntekeväisyyteen. Mahdolliset myymättä jääneet tuotteet jäävät automaattisesti lahjoittajalle.

– Tavaran lahjoittaja sitoutuu postittamaan/toimittamaan huutokaupattavan tuotteen sen ostajalle. Ostaja kuitenkin maksaa kaikki siitä koituvat kulut, eikä lahjoittajalle koidu ylimääräisiä kuluja.

Yhdessä voimme saada aikaan paljon, laittaa hyvän kiertämään ja kerätä varoja niitä tarvitseville. Haavena olisi, että ihmiset uskaltaisivat luopua omastaan, ja että myös yritykset innostuisivat lahjoittamaan jotakin. Tervetuloa huutamaan ja lahjoittamaan! Tuotteita lisätään huutokauppaan sitä mukaan, kun tuotekuvia- ja tietoja vastaanotetaan. Itsekin aion lisätä vielä monenmonta juttua.
Kerään omalle tililleni huutokaupan tuoton ja postimaksut. Siirrän lahjoittajille tuotteiden postimaksut tilisiirrolla. Huutokaupan loputtua teen blogiin julkisen listan myydyistä tuotteista ja kerääntyneestä yhteissummasta. Lahjoitus tulee Nenäpäivän nettisivuille julkisesti näkyviin aamukahvilla-blogin tiimin kohdalle. Näin tiedätte tuoton menneen perille.
Mahdolliset kysymykset sähköpostitse Henriikalle.  Huutokauppaan pääset tästä. Laittakaa puskaradio kiertämään, jakakaa linkkiä ja olkaa huutojenne kanssa avokätisiä. Hurraa!
-Henriikka
Kuvat: x, x, x

Karkkilakko ohi, uuuu-uuu-uuuu!

18
–
random, ruoka ja juoma
Tänä aamuna elämä hymyilee, linnut laulaa ja aurinko paistaa, vaikkei paistakaan. Parvekkeemme alittavat ohikulkijat vilkuttavat ja toivottavat hyvää huomenta. Taivaalla olevat pilvet ovat kuin Springfieldissä ja autojen pakokaasu muuttuu ilmassa kukkaistuoksuiksi. 2 ja puolen kuun mittainen karkkilakkoni on ohi.

En ehkä eläessäni ole pystynyt moiseen suoritukseen. Tiedättehän, rakastan karkkia. Kun mietin kirpeitä kiinalaisia, ällömakeita löllöjä viinikumeja, kovia vadelmatoukkia tai sirkusaakkosia, vaivun transsiin ja pysyn siellä. Aarrearkkupussin sitkeät pikkueläimet saavat mieleni kevenemään ja minulle kelpaavat jopa ne englannin lakritsi -pussin jäljelle jäävät siniset kummajaiset. 
En yksinkertaisesti voinut paljastaa teille lakkoani. Syy oli niinkin yksinkertainen, etten uskonut pystyväni moiseen. Syön karkkia aivan kamalasti. Aivan liikaa. Jokailtainen sokerintarpeeni kuitenkin ajoi minut tilanteeseen, että hommaan oli laitettava totaalistoppi. Ja se on tehnyt tehtävänsä, toivon. Yritän löytää taas järkevän nautinnon puitteet karkinsyöntiin.
Tosin tämänaamuinen puhuu tätä vastaan. Janne oli asettanut yöpöydälle aamua varten valmiiksi laatikollisen punaisia remmejä. Ne olivat käden etäisyydellä, jottei minun tarvitsisi aamulla edes ahteriani siirtää herkkujen saavuttamiseksi. 
Aamupalalle etsin muut köyhät varastomme: Thaimaan reissun jäljiltä, repun pohjalta löytyneet Werther’sit ja pienen tummansuklaan palasen. Lisäksi tarjottimella komeilivat takataskussa liiskaantuneet Geishat, jotka sain joskus lakon aikana kahvilassa cappucinon kyydittäjinä. 
Tässä maailmassa on kaksi sanaa, jotka saavat minut paulohinsa: kirpputori ja irtokarkki. Molemmat ovat sanoja, joista löytyy vielä hellittelynimetkin: kirppis ja irttis. Sopivasti R-kirjaimia muistamaan näiden kahden uskomaton voima ja ihanuus.
Tervetuloa takaisin, irttikset. Toivoen te rakkaat lukijat olette niin ylpeitä minusta.
Henriikka

Pelkään ja rakastan merta.

11
–
Helsinki, oma tyyli
Asun meren rannalla. Se kuulostaa aika romanttiselta. Ja se onkin. Kun kuulen lokkien ääntä, tuntuu että olen palannut kotiin (myös torilokkien äänet siksi saavat minulta pasmat sekaisin). Kesätuuli on usein kova mutta lämmin. Lenkki on puolta kevyempi, kun se kulkee hiekkatietä vesirajan vieressä. Merta voisi tuijottaa ikuisuuden.
Meri on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan aina myös pelottanut. Paljon. Se on mystinen, tuntematon, pimeä ja ennen kaikkea valtava. Muistan jo lapsena kurkottaneeni risteilylaivan kaiteen yli ja katsoneeni merta henkeä pidätellen. Meri ei ole pelkkiä näkinkenkiä ja valkoista hiekkaa. Muistan kuinka tuohtuneena mietin, että Muumeissa ne kyllä huijaa. 
 Koti meren äärellä on kuitenkin rakentanut jotenkin tiiviimpää suhdetta mereen (alan kuulostaa analyyseineni pikkuhiljaa siltä, kuin meri olisi henkilö). Se ei ole enää niin kaukainen asia, vaan oikeastaan aika tuttu ja arkinen. En vieläkään tiedä merenalaisesta maailmasta kovinkaan paljon, enkä pimeällä menisi yksin uiskentelemaan. Meri ja minä kuitenkin viihdymme nykyään aika hyvin toistemme seurassa (merellä tosin ei ole vaihtoehtoja). 
Jos muuttaisi vuorille, alkaisivat vuoret varmasti tuntua hiljalleen vähemmän tuntemattomilta. Sama ilmiö on käynyt kohdallani meren kanssa. Olen ollut jo useamman vuoden sinut Kouvolan Käyrälammen ja Valkealan Lappalan järven kanssa. Tämä on kuitenkin jo suurempi harppaus.
-Henriikka
lintukimono/Poola Kataryna, toppi ja kengät/second hand, farkut/Levi’s, korvikset/DIY

Marimekko: Dioriitti ja Kultahippu

22
–
muoti
En tykkää olla myöhässä. Se saa minut huonolle tuulelle ja stressaamaan. En onnekseni tapaa myöhästellä kovin usein. Löytyy kuitenkin poikkeustapauksia, sillä huomaan muodin ja designin suhteen olevani toisinaan auttamattoman myöhässä. Kiertokulku on aika lailla tällainen: Löydän jonkun tuotteen, kun se on tullut markkinoille. Hypistelen ja ihastelen, mutta koitan esittää järkevää aikuista: ”Mutta kun enhän minä tätä tarvitse. Parempi jättää ostamatta.” 
Osa näistä tarinoista päättyy onnelliseen loppuun. Muutamat kuitenkin johtavat loppujen lopuksi paniikinomaiseen metsästykseen, kun yhtäkkiä tuote onkin yksinkertaisesti pakko saada. Ja yhtäkkiä sille löytyykin sadoittain käyttötarkoituksia, ja se viisas aikuinen on kadonnut tuhansien kilometrien päähän myhäilemään vahingoniloisesti.
Eräs tällaisen surullisen metsästyksen kohde on ollut Marimekon Dioriitti- ja Kultahippu -mekot, jotka ovat kevätmallistosta 2012.
Huomaatteko, että olen todella niin myöhässä, etten edes Googlen avulla löytänyt pikselitöntä kuvaa Kultahippu-mekosta? Joka tapauksessa nämä kaksi Marimekon mekkokaveria ovat olleet kiikarissani yli puolisen vuotta. Herttoniemen outlet-myymälässä pudisteltiin päätä ja kehotettiin soittelemaan jälleenmyyjille. Nettikaupoista on mekot loppu, eikä tori.fi ja huuto.net ole tuottaneet tulosta. Olen katsastanut jopa Keltaisen pörssin. 
Onko ideoita, mistä voisin armaani löytää? Jos en mekkoja saa, niin josko löytyisi edes sielunkumppaneita? Samanlaisia hupsuja, jotka ovat aivan-liian-myöhään liikkeellä.
-Henriikka

TRUU MÄTS.

12
–
kosmetiikka, oma tyyli
Telkkarissa pyörii tällä hetkellä maailman karsein mainos, josta ammensin otsikkoni. Mainoksessa Jennifer Lopez puhuu meikkivoiteestaan: ”I finally found my true match.” Yleensä Lopez on musta aika jees, mutta tässä se kiemurtelee ihmeellisesti ja saa aggressiot nousemaan. Pahinta on kuitenkin suomalainen versio, jossa käytetään ihan pokkana ”truu mätsiä” suomenkielisenä sanana. EI NÄIN.
Muutaman täyskasvuisen aasinkokoisen sillan jälkeen hyppään aiheeseeni. Nimittäin bleiserini ja huulipunani truu mätsiin. Näyttääkö hyvältä, että sävyt on miltei identtiset? Itse olen jo pidemmän aikaa kammoksunut totista yhteensovittamista. En rakenna asujani muutaman sävyn varaan tai pohdi, voinko yhdistää värejä sekaisin. Totta kai voin. Tässä tapauksessa se juju oli kuitenkin tuo sävyjen samankaltaisuus ja se näyttää oikeastaan aika hauskalta.
Muistan ikuisesti oululaisen ystäväni matikanopettajan, jonka kaikki vaatteet ja asusteet olivat aina punaisia. Propsit hänelle, mutta itse pysyn kuitenkin näissä satunnaisissa kokeiluissa.
-Henriikka
Ps. Tiedättekö sen kaikenvoittavan makeanhimon? Äsken se iski, kun kahvittelin ja kaivoin kaapista vanhoja joulupipareita, kun ei muutakaan ollut. Säälittävää.

Voisitko rakastaa silkkihousumuijaa?

8
–
muoti, oma tyyli
Silkki on oijoi-ihanaa! Siinä missä akryyli on pahin tuntemani kirosana, on silkki hempeä hellittelynimi. Kumpulan kyläjuhlien tiekirpputorilta löytyneet violetit silkkihousut ovat olleet omiaan lämpiminä, mutta tuulisina kesäpäivinä. Kahden euron pökät liehuvat tuulessa ja tunnen olevani villi ja vapaa u-uu. Parasta on pussimaiset lahkeet ja korkea rusettivyötärö.
Sain eurolla myös housuihin kuuluvan violetin silkkipaidan. Olen muutamaan otteeseen nolosti peilaillut kotona, voisiko housuja ja paitaa käyttää parina. L-koko tuo kuitenkin settiin sellaisia koomisia yöpuku-fiboja, että käytän vaatekappaleita mieluummin erikseen.
Housut ovat sen verran suurikokoiset, että kaipaavat rinnalleen korkoja. Minä taas kaipaan uusia korkoja siksi, että minulla on nämä samat vaaleanruskeat nahkaremmikengät miltei jok’ikinen päivä. Nutturassa sentään on pieni variaatio, sillä letitin hiukset ensin isolle letille, jonka jälkeen käänsin ne vasta nutturalle.
Kukkatakin kanssa oli mieletön kohtaaminen ratikassa, kun viereiselle penkille istahti vanha mummo samaisessa takissa. Siinä missä oma takkini on kierrätetty, taisi hän olla sen alkuperäinen ostaja.
Alennusmyynnit ovat pyörähtäneet käyntiin. Onko jengi hamstrannut? Minne kattaa suunnata? Itse himottelen huomiselle pientä pyrähdystä ja mainittakoon, että myös maanantaina taisin kajota erääseen rekkiin. Kerron siitä myöhemmin, sillä tämän kesän alennusmyyntikäyttäytymiseni on ollut poikkeuksellista. Olenko kasvassa aikuiseksi? 
Tuskin. Tekee nimittäin aivan sikana mieli nallekarkkeja.
-Henriikka

takki, toppi, housut/second hand, kengät/Bronx

Hotelli Torni.

7
–
elämä, matkustus

Juhannuksen ensimmäinen osa koostui yöstä hotelli Tornissa, Helsingin keskustassa. Tiedän, on melko huvittavaa suunnata hotelliin muutaman kilometrin päästä kotoaan. Jannella oli kuitenkin takataskussaan käyttämätön Sokos Hotellien lahjakortti erään aikoinaan peruuntuneen keikan hyvityksenä, ja heräsimme sen menevän vanhaksi kesäkuun lopulla. ”Elämästä ilo irti” olen hihkunut ennenkin, ja niinpä suuntasimme turisteiksi Helsinkiin.

Ja akkujen latailuja kaipasinkin kaiken kesätyökiireen keskelle. Nautin jonkun toisen pyykkäämistä lakanoista, puhtaista valkoisista pyyhkeistä ja etenkin niistä buffet-aamiaisen kirsikoista. Ja siitä, että molemmille oli käytössä kolme tyynyä.

Ja voi kuinka suuresti nautinkaan Tornin näkymistä. En ole koskaan ennen nähnyt Helsinkiä niin selkeästi. Kaikki rakennukset, kirkot ja tornit piirtyivät upeasti auringonlaskua vasten. Ja yritin nauttia myös, oikeasti yritin, yläkerran baarin femman kahveista. Huh huh viisi euroa! Ja oli vielä kitkerää. Yritin mielessäni ajatella, että maksan näkymistä, mutta huh huh mitkä femman sumpit.
Tiedän, saan kansan paheksuntaa niskaani, mutta jäniskevennyksenä osoitettakoon salainen paheeni, josta ei tarvinnut maksaa kuin euron. Kerran puolessa vuodessa sorrun nimittäin Mäkkärin juustohamppariin. Ja nimenomaan juustohamppariin, jossa on ainoastaan juusto. Ptyi ptyi kaikki muut mausteet. Suloisen ironista syödä roskamättö historiallisen ylväänä nousevassa hotellissa.
Olisitte nähnyt meidät, kun turisteina kuljimme hotellin ympäristöä kartta kourassa ja jäätelö toisessa. Elämästä ilo irti. Turistina on usein mielekkäämpää.
Hyvää yötä.
-Henriikka

Juhannus puutarhajuhlissa

18
–
elämä, juhlat, kaverit
Back in business, buddies! Muutaman päivän juhannushuili oli mahtava. Ensin oli yö hotellissa, sitten puutarhajuhlat ystävien keskelle ja viimeiseksi yö anoppilassa. Juhannusaatto kului juhliessa, hyvän ruoan, musiikin ja seuran ympäröimänä ja punaisessa teltassa nukkuen. Puutarhajuhlat on yksi kesän parhaita juttuja. Ja vaikka yöttömään yöhön en itse pystynytkään (olen huomattavan paljon parempi nukkumaan kuin valvomaan), niin talviturkki lähti. Kolmesti! Olen urhea.

Oli viirejä, vilttejä ja silkkipaperikukkia. Oli kynttilöitä, lasipurkkeja laseina ja värikkäitä paperipillejä. Oli uusi juhannusmekko ennakkoalennusmyynnistä ja pinkkiä huulipunaa. Oli kivaa.
Yritän juhlahuumastani päästä takaisin Helsinki-moodiin, arki-moodiin. Onneksi sekin on kiva.
-Henriikka

Kaunista juhannusjuhlaa.

12
–
juhlat
Aion pian matkata rauhallisemmille seuduille juhannuksen viettoon. Rentoutumaan, nauramaan ja nauttimaan kesästä. Kiitos auringosta. En tasan tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää, mutta minulla on uusi juhannusmekko, kynsilakkaa ja kirsikoita. Meillä on teltta, päämäärä ja argentiinalaista valkkaria. 
Hyvä juhla tästä tulee. Varmasti.
Kaunista juhannusjuhlaa kaikille.
-Henriikka
Kuvat: We heart it -summer, party, garden

Villasukkakollaasi.

14
–
random, tempaukset
900 julkisen lukijan kunniaksi järjestetty villasukkatempaus saatiin muutama kuukausi sitten käyntiin. Pointtina oli, että jokainen osallistuja laittaa minulle osoitetietonsa ja jalankokonsa, ja minä jaan tiedot ristiin rastiin kaikkien kesken. Näin jokainen saa kylmän kesän varalle ihanat villasukat.
Pyysin kaikkia sukkaparin saaneita myös laittamaan minulle kuvan. 60 osallistujasta vajaa 20 laittoi kuvansa ja tässä olisi ympäriämpäri Suomea kiertäneiden sukkien kuvia kollaasina. Iloitkaa sukista, iloitkaa kuvista.
Eräs osallistujista lähetti kuvan paljaista varpaistaan. Se olkoon avoimen halveksunnan symbolina niille, jotka tarttuivat toimeen, mutta eivät vienyt sitä loppuun. Noeinytkai. Uskon kyllä, että jokainen pari löytää perille ennemmin tai myöhemmin. Tällaisten juttujen kohdalla on aina riski siinä, ettei kaikki ole samalla innostuksen määrällä mukana. Itse iloitsin luonnollisesti aina kuvan kolahtaessa mailiini. Miten paljon panostusta sukkiin oltikaan laitettu. Omat ja Jannenkin varpaat pysyvät nyt kesän sadepäivinä lämpimänä.
1000 plakkarissa. On hauskaa, miten moni on jo kysellyt tonnin tempauksen perään. Se on jo suunnitteilla, ei huolta. Ja niille, jotka ovat huolestuneet uutisesta, että Google Reader lopettaa: se ei ole sama asia kuin Bloggerin lukijapalkki! Luultavasti tämä muutos tulee vaikuttamaan hyvin harvan elämään, itse en kyseisestä seurantatavasta ollut edes kuullut.
Ihanaa juhannuksen aatonaattoa jokaiselle. Nauttikaamme elämän tärkeimmistä asioista,
kuten villasukista.
-Henriikka
1 … 5 6 7 8 9 10 11 … 15