Mongolia – yksi ehdoton suosikkikohteeni

Kaupallinen yhteistyö: Olympus

Käyn läpi vuoden reissukuvia ja tällä hetkellä ruudulla on huhtikuinen Mongolia. Olen ollut tämän vuoden Olympuksen ambassador, ja kuvankaunis kamerani on kulkenut uskollisesti matkassa kaikki  reissut ja retket, minkä vuoksi myös kuvakansiot ovat ylenpalttiset.

Alkuvuoteen mahtui Tansania, Nepal, Viro, Mongolia, kahdesti Venäjä, Sveitsi ja Italia. Ja joka väliin ihanan paljon Suomea. Sitten tuli mitta täyteen, ilmastoahdistus kärjistyi maksimiinsa ja alkoi ajatuspaussi, joka eskaloitui heinäkuun loppuessa vuoden lentolakkoon. Reissaan edelleen, aivan täysillä, vaan vähän eri tavoin.

Mutta lentoajatuksiin palaan toisen kerran, nyt keskityn hurmaavaan Trans-Mongolian junamatkaan ja nimenomaan Mongoliaan maana ja matkakohteena. Voi, miten mielelläni ottaisinkaan päivänokosia nyt tuolla värikkäässä jurtassa. Joisin höyryävää teetä, olisin ihan hissukseen, lähtisin päiväkävelylle tai ratsastamaan.

Mongolia on ehdottomasti top 5 -listallani maista, joissa olen käynyt. Aina, kun joku kysyy suosikkireissukohteitani, se on yksi mieleeni nousevista maista.

Olin Mongoliassa ensi kerran kesällä 2015. Yksi ystävien kanssa tehdyn Trans-Siperian reissun kohokohdista oli mystinen, kaukainen Mongolia.

En ensimmäisellä Siperian reissullamme juuri osallistunut suunnitteluun (jos saisin päättää, joku muu olisi siitä aina vastuussa), joten minulla ei myöskään ollut juuri ennakkokäsityksiä paikoista, joihin saavuimme. Kun sitten saavuimme Venäjän rajan yli ja maaseutuja pitkin Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, oli väsyneen reissaajan pää pyörällä: erilaiset palveluita, hostelleita ja hotelleita tuputtavat paikalliset vain rynnivät laumana luoksemme. Mykistettyinä ja vähän turhautuneina hyppäsimme yhteen kyytejä tarjoavaan autoon (Mongoliassa lähes kaikki autot toimivat takseina ja kaikki paikalliset kuskeina) ja ajoimme hälyä karkuun kotiin, jossa sohvasurffasimme.

Ensishokki johdatti kuitenkin täysin harhaan. Ulan Bator osoittautui mielenkiintoiseksi kaupungiksi, ja erityisesti Mongolian maaseutu vei palan sydämestä.

Tänä vuonna olin matkassa isäni kanssa. Olin halunnut palata hänen kanssaan Dream Adventure Mongolian kautta alavalle maaseudulle, Gorkhi Tereljin kansallispuistoon, jossa vietimme ikimuistoisen jurttayön edelliskerrallakin. Mielessä oli ollut etenkin ajatus siitä, että pääsemme isän kanssa yhdessä ratsastamaan mongolialaisilla, puolivilleillä hevosilla. Tiesin isän vanhana hevosmiehenä arvostavan autenttista kokemusta – enkä aivan väärin veikannut, hän nimittäin muistelee laukkakisaa lumisateessa (yhtäkkiä, kesken päivän taivaalta alkoi sataa räntää!) ja aamuyön pakkasessa tehtyä hevosvaellusta edelleen.

On hauskaa (joo, ja todella riskialtista ja uhkarohkeaa) laukata kisaa Mongoliassa, kun Suomessa näiden parin ratsastuskerran kokemuksella saan juuri ja juuri ottaa rauhallista käyntiä hevosenselässä. Mutta mitään en kadu. Kun mitään ei sattunut.

Matkustustahdin harvetessa on ollut ilo huomata, miten ihana kuviin on palata. Ja niihin kuviin ylipäänsä ehtii palata, ja niitä reissuja voi elää paljon pidempään. Luulen, että tulen parin seuraavan vuoden aikana kaivamaan vanhoja reissukuvia esiin ja kirjoittamaan ylös asioita, joita en tiuhimpina matkustusvuosina ehtinyt koskaan kirjoittaa.

Näistä kuvista tulee myös olo, että tällaista matkustuksen pitäisikin olla. On nähty vaivaa ja suunniteltu, kuljettu halki maailman monta päivää. Perillä ja reissun päällä kaikki on vaivan arvoista, ja olo on hönön onnellinen. Siitä osoituksena edellinen kuva, joka ei ole kuvana kummoinen, mutta kertoo paljon. Sisältää paljon. Se on mielestäni valokuvissa kaikista olennaista.

Pakko kuitenkin sanoa, että vuoden onnellinen hymy -palkintoa en saa minä, vaan jompi kumpi heistä (molemmista kuvat alla):

1) mongolialainen pikkuinen kotijurtassaan. Hän juoksi housut puolitangossa ympäri pihaa lehmien ja koirien kanssa, hihitteli ja ujosteli minua.
2) oma isäni jurtassa, joka oli yhden yön kotimme.

Jurtan ovella hymyilevän pikkuisen kotijurtalla pääsimme myös vierailemaan. Oman kahden jurtan leirimme vieressä piti kesäajan jurttaansa alakuvan harmaatukkainen täti, ja päädyimme päiväkävelyllä vahingossa hänen tiluksilleen.

Ihastuin hänen lempeyteensä heti. Yhteistä kieltä meillä ei ollut sanankaan vertaa, mutta elekielellä (en muista miten), hän kertoi hoitavansa lapsenlapsiaan pienessä jurtassaan. Pihapiirin eläimet käytiin kaikki läpi ja halailemassa: vasikka, koira ja koiranpennut, lehmät ja pienenpienet vuohet. Kolmesta lapsesta kaksi juoksivat piiloon epätavallisia vieraita, mutta vanhimmainen tuli rohkeasti nostelemaan vuohia syleihimme esitelläkseen heidät.

Olen palannut monesti ajatuksissani suloiselta metsänpeikolta näyttävää naiseen ja hänen monenkirjavaan katraaseensa. Siellä he valmistivat jugurttia, keittivät teetä, hoitivat eläimiä ja haravoivat hiekkaista pihaansa koko porukan voimin. Todella erilaista elämää kuin itse elän, vaatimatonta, mutta turvallisen ja mukavanoloista yhtä kaikki.

Vaikka asukkaita Mongoliassa on vain noin kolme miljoonaa, se on pinta-alaltaan valtava ja maailman toiseksi suurin sisämaavaltio Kazakstanin jälkeen. Valtaosa Mongoliasta on kuivaa, puutonta aroa tai autiomaata. Tälläkään kertaa en suunnannut Gobin autiomaahan, vaikka olen luvannut itselleni vielä meneväni sinne joskus. Gobi peittää valtaosan koko maasta.

Kolmasosa mongolialaisista noudattaa edelleen perinteistä nomadielämää ja siirtää jurttansa ja karjansa säätilojen ja vuodenaikojen mukaan paikasta toiseen. Toisaalta pääkaupungissa on klassiset, jenkkiläiset pikaruokaketjut, hienot kauppakeskukset ja maailman trendit näkyvillä. Mongolia on monine puolineen mielenkiintoinen yhdistelmä perinteitä ja nykyaikaa. Omaa identiteettiä vahvistaa ja toisaalta horjuttaa kaksi rajamahtia: pohjoisesta Venäjä ja muualta Kiina.

Maassa on jotenkin niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on sekoitus uskontoja, trendejä, ilmiöitä, tulevaisuutta, historiaa ja suurvallan menneisyyttä. Toisaalta Tšingis-kaanin ylpeys määrittää nykyaikaakin, toisaalta hänen patsastaan ihaillessani sain IG directiä eräältä paikalliselta: hän teki minusta Ulan Batorin rautatieasemalla haastattelun yliopisto-opintojensa kurssille koskien ilmastonmuutosta ja huolta pääkaupungin hurjasta saastetasosta. Menneisyys ja nykyisyys kulkevat käsikynkkää.

Mongoliassa hain muistikortille etenkin karua, kuivaa, vasta kesää vasten kurkottelevaa kansallispuistoa. Edelliskerralla kaikkialla oli vehreämpää, vihreämpää, mutta nyt mieleni lepäsi tomun tuhansissa sävyissä (voiko näin sanoa?). Lisäksi nomadielämä ja jurtat olivat ne, joissa katseeni kiersi ja joka nimenomaan sai minut kiintymään Mongoliaan. Meidän jurttamme nyt oli melkoisen glamping, mutta silti.

Alkuvuodesta lähtien mukanani on kulkenut Olympus OM-D E-M10 Mark III, johon kameralaukussa oli kaksi vaihtoputkea. Linsseistä Trans-Siperian radalla erityiskäytössä oli todella laaja 12-millinen, 2.0 valovoimaisuudella varustettu objektiivi. Tämä putki oli timanttia nimenomaan junassa, jossa jokainen tilanne on alle metrin päässä, mutta tahtoisi silti ottaa kauniita yleiskuvia.

Kiinteä 17mm 1.8 -linssi oli kamerassa paljon kiinni junan ulkopuolella ja nimenomaan sillä on kuvattu suurin osa tämänkin kirjoituksen kuvista. 45 mm 1.8 -putki taas oli käytössä kun kaipasin yksityiskohtia tai nappasin isästä potretteja. Esimerkiksi alla oleva tohvelikuva on kuvattu sillä.

Kaikki objektiivit olivat zoomittomia, mutta sen sijaan hyvin pieniä ja valovoimaisia. En ole mikään kovin ahkera putkenvaihtaja, mutta näillä sai nopeasti tehtyä helppoja asioita ja muutoksia.

Todella random juttu jurttayöstämme oli, kun illaksi lämmitettiin jurttasauna (yllä). Odotimme tietysti innolla, että pääsemme saunan lämpöön ja heittämään vettä kiukaalle.

Mutta kun sauna sitten lopulta oli valmis, kyselimme, että mistähän vettä mahtaa saada. Kävi ilmi, ettei mukanamme ollut oppaamme (joka oli vasta ensikertoja mukana) ollut tajunnut, että saunan rinnalle pitäisi saada vettä.

No, kävimme sitten elämyksen vuoksi villapaidat päällä hetken saunassa seisomassa, mutta koska hikeä ei voinut ottaa pintaan ennen pakkasyötä, siihen jäi mongolialainen saunakokemus.

Jouduimme tosin melkoisesti rauhoittelemaan opastamme, että ei hätää, me kyllä pääsemme saunomaan, no worries, no worries. We have so many saunas in Finland.

Palaan Mongoliaan varmasti vielä. Eihän junakaan vie sinne kuin vajaan viikon verran. Pikkuhetki elämän rinnalla!

Mikä oli näistä teidän lempikuvanne? Omani ehkä tuo, missä tyttö katselee vuohen takaa nenä ja suu peitossa.

Minulla on muodostunut muuten merkillinen, mutta oikeastaan aika kiva, tapa muistella reissuilla tapaamiani ihmisiä. Aina kun katselen heistä kuvaa tai muistan heitä, painat silmät kiinni ja toivon heille kaikkea hyvää. Lähetän kuin siunauksen matkaan. Nytkin toivon, että peikkonainen lapsineen ja lapsenlapsineen, sekä jurttaoppaamme hevospoikineen nauttivat elämästään ja että heillä on kaikki hyvin.

-Henriikka

Kirjoitus on 3.osa Olympus Ambassador -kokonaisuutta

Lue kaksi edellistä:

Miksi kuvaan, millä kuvaan? Tunnelmia linssin läpi syvältä Siperiasta
Älä koskaan lopeta etsimistä, älä lopeta matkaa

Mitä pakata mukaan Trans-Siperian junamatkalle?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Saavuin viikko sitten reissusta kotiin. Kyllä vain, Siperian matkan kuva- ja tarinafiilistelyitä on tulossa blogiin. Lukuisten ja taas lukuisten kuvien lisäksi olen suunnitellut kirjoittavani matkaohjelman auki, sekä avaavani matkabudjetin kokonaisuudessaan. Trans-Siperian ja -Mongolian reitit ovat todellakin kokemisen arvoisia. Olen ollut aivan mielissäni huomatessani kuinka paljon Siperia, Venäjä, Mongolia ja ylipäänsä junamatkustus ihmisiä kiinnostaa.

Tämä kirjoitus on kuitenkin niitä varten, jotka ovat jo päättäneet lähteä matkaan: Mitä pakata Siperian junamatkalle?

Tässä lista, johon olen kirjannut kaiken, mitä minulla oli mukanani (ks. myös Partioaitan sivuilta samainen lista tuotesuosituksineen).

Lisäsin listaan myös joitain asioita, joita emme itse kantaneet mukanamme, mutta mitä joku ehkä tahtoo reissuunsa (EA-pakkaus, kuorihousut…). Olisin pärjännyt vähemmälläkin, niin kuin aina kaikkialla pärjää, mutta tästä peruslistasta voi hyvin lähteä karsimaan/muokkaamaan listaa näköisekseen.

Huom! Me teimme siis 2,5 viikon reissun huhti-toukokuun taitteessa, eli esimerkiksi Baikal-järvellä oli vielä lähes täydet jäät ja ensimmäisissä pysähdyspaikoissa kolattiin lunta. Junassa on kuitenkin aina lämmin ja suurin osa pysähdyspaikoistammekin oli jo keväisiä. Päivälämpötilat olivat yleensä noin +10–15 astetta, vaikka yöksi saattoikin tippua lähelle nollaa. Muutamana yönä oli pakkastakin.  Ensimmäisen Siperian junamatkani tein vuonna 2015 kesäkuussa, jolloin lämpötilat olivat tietysti korkeammalla ja myös pakkaukset kevyemmät. Viimeksi kuljimme Helsingistä Pekingiin, tällä kertaa Vladivostokiin, eikä pääteasema sinänsä vaikuttanut pakkaamiseen. Tällä kertaa rinkan lähtöpaino oli noin 10 kiloa.

PAKKAUSLISTA – SIPERIAN JUNA

Pakkaamiseen:

Rinkka/laukku (itselläni oli Fjällrävenin 75-litrainen Kajka, johon jäi aina tilaakin)
Rinkan sadesuoja
Päiväreppu (itselläni oli hyväksi todettu Re-Kånken)
Kangaskassi
Kameralaukku
Packing cubet/mini grip –pussit (jotta tavaroita helpompi etsiä ja pitää järjestetyksessä)

Periaatteessa matkalle voi lähteä vaikka raskaammankin rinkan tai vetolaukun kanssa, etenkin jos pysähtyy vain isommilla asemilla, sillä asemilta kulkee lähes joka paikassa edulliset taksit tai julkinen liikenne majapaikkoihin. Suosittelen lämmöllä kuitenkin rinkkaa, jos on tarkoitus kulkea yhtään tuntemattomampia polkuja tai lähteä esim. Mongolian maaseudulle, missä asvaltoidut tiet loppuvat. Jos kävelypätkiä ei kerry, myös vähemmän ergonominen mutta kätevä duffel-kassi toimii hyvin.

Vaatteet:

Sandaalit
Lenkkarit
Alusvaatteet
Sukat (monia ei tarvinnut, junassa olin lähes aina sukitta)
T-paitoja/hihattomia
Flanellipaita
Ohut neule/merinopaita (esim. itselläni Icebreakerin pitkähihainen)
Paksumpi merinovillapaita
Kevyet kangashousut / katkolahjehousut (joissa mukava olla esim. junassa)
Sortsit
Farkut
Trikoot
Kevytuntuvatakki
Kuoritakki ja -housut (itse jätin kuorihousut riskillä kotiin)
Huivi
Yöasu
Pipo
Päähine
Käsineet
Uikkarit
Lentosukat (jos teet reissun toiseen suuntaan lentäen)

Otin itse muutamia alusvaatteita, t-paitoja ja sukkia messiin ja pesin niitä käsin ja muutamassa majapaikassa pysähdyksillämme. Kaikki mukaan otetut vaatteet olivat mahdollisimman kevyitä (paitsi itse otin kyllä muutaman vähän raskaammankin mukaan vain ulkonäön ja fiiliksen vuoksi…). Jos pysähdyspaikoilla meinaa kulkea jalkapatikalla, rinkka kannattaa pitää kevyenä, mutta junassahan matkatavaroita ei luonnollisestikaan tarvitse raahata minnekään. Minulla oli mukanani vain kahdet kengät, lenkkarit ja sandaalit. Sandaaleiksi kannattaa valita helposti jalkaan sujautettavat, jotka toimivat hyvin sisällä junassa.

Tuikitärkeät:

Passi (+ viisumit)
Printatut passikopiot
Printatut dokumentit matkalipuista ja muista varauksista, sekä mahdollisesti esim. osoitteista.
Matkavakuutuskortti
Lääkkeet (omat lääkkeet + esim. antibioottikuuri ja allergialääke harkinnan mukaan)
Rahat (mahdollisesti useissa valuutoissa, jos haluat vaihtaa käteistä jo etukäteen)
Rahapussi / Rahavyö (käytin itse tätä)
Puhelin + laturi
Batterybank
Tabletti/läppäri + laturi
Kamera + mahdolliset vaihtoputket
Muistikortit
Kameran vara-akku
Kameralaturi

Muut tarpeelliset:

Kevyt pyyhe (junissa pikkupyyhkeet ja majapaikoissa usein kunnon pyyhkeet, joten ei välttämätön)
Silkkimakuupussi (junissa lakanat ja majapaikoissa usein myös, joten ei välttämätön)
Sateenvarjo
Aurinkolasit
Otsalamppu
Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja mahdolliset meikit
Korvatulpat
Hiusharja
Aurinkorasva
Maitohappobakteerit
WC-paperia
Puukko/linkkari/yleistyökalu

Vakavasti harkittava sälä:

Jatkojohto
USB-jakaja
Muovipusseja
Lukko
Kertakäyttösadetakki
Irtohihnat
Narua
Sakset
Teippi
Vedenpitävä suojapussi, esim. kameraa varten
Kosteuspyyhkeitä
Istuinalusta
Lankaa ja neula
Unimaski (junassa ei välttämättä sammuteta koskaan valoja täysin)
Rakkolaastarit
Normilaastarit
Pieni peili
Tulitikkuja vedenpitävässä pussissa
EA-pakkaus

Ruokailua varten:

Kevyt juomapullo
Ruokailuvälineet (Vähintään muki, syvä lautanen, lusikka. Mukin saa lainaksi myös junasta)
Katkaistu tiskiharja ja biohajoavaa pesuainetta
Eväät (välipalapatukat, kuivamuona, spesiaaliherkut, purkka…)

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan, jos ei tahdo. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat ruoka-antimiaan. Lisäksi junissa on lähes aina ravintolavaunut ja myös jokaisessa vaunussa myydään naposteltavaa. Hintataso on heti Moskovan jälkeen pysähdyspaikoilla Suomeen verraten edullinen. Reissussa juodaan pullovettä, joten matkalta voi ostaa isomman pullon tai kanisterin ja täyttää omaa juomapulloaan siitä.

Matkatekemistä:

Esim.
Opaskirja
Kirjat
Kyniä, paperi
Päiväkirja
Jatsi, pelikortit
Kuulokkeet, soitin

Yleisesti pakkaamisesta:

Oikeasti tekisi mieli kirjoittaa, ettei mukaan tarvitse juuri mitään. Jos jotain uupuu, pystyy kaupoista ja kiskoilta löytämään lähes mitä vain. Kunhan nyt passin, henkilökohtaiset lääkkeet ja luottokortin muistaa, niin kaiken muun saa hoidettua hätätapauksessa matkan varrelta. Viimeksi ostin jostain lippakioskilta itselleni vaaleanpunaiset sandaalit, tällä kerralla ostin Vladivostokista lentosukat.

Jouduin itse keliakian vuoksi kantamaan aika reilusti ruokaa mukanani, vaan erityisesti normiruokavalioisen kannattaa sukeltaa slaavilaisen ruokailun ihmeelliseen maailmaan kaalipiirakoineen ja tunnistamattomine kuivakaloineen.

Vastaan tosi mieluusti, jos pakkaamisesta tai mistään matkaan liittyvästä on kysyttävää. Ja niin kuin aluksi kirjoitin, jutut eivät lopu tähän!

Aurinkoista viikkoa kaikille.

-Henriikka

Isän kanssa Trans-Siperiaan ! !!

“Lähdetkö sä kahdestaan sun isän kanssa? Mä en ikimaailmassa lähtisi minnekkään iskä mukana…”

Nämä ovat olleet yleisimmät kommentit, kun olen kertonut ystävilleni ja tutuilleni kenen kanssa lähden heittämään Trans-Siperian junamatkan huhti-toukokuun vaihteessa. Kyllä, reissuseurueeseen kuuluvat vain minä ja isäni. Totta kai lähden juuri hänen kanssaan, olenhan haaveillut yhteisestä matkasta lapsesta saakka.

Olen tänään miettinyt reittiä, täyttänyt Venäjän viisumihakemusta ja tärissyt vähän innosta ja jännityksestä. Onneksi matkaan lähdetään vasta huhtikuun lopulla, niin ehtii vielä valmistautua.

Tämä on se matka, jota olen odottanut jo vuoden päivät. Muistan, kuinka soitin reilu 60-vuotiaalle isälle ja kysyin, että onko hän ollut tosissaan siitä, että haluaisi vielä joskus kulkea junalla Siperian läpi. Ja jos on, niin lähtisikö hän tekemään sen kanssani.

Niin se vaan halusi. (Aluksi järkisyistä ei ja yhtäkkiä, aika nopeasti sittenkin tunne- ja intuitiosyistä kyllä.) Rakas, tuttu isä, jolta minä olen puolikkaani perinyt. Reilu kuusi viikkoa, niin heitämme rinkat harteillemme ja hyppäämme Moskovan junaan. Aikaa on kaksi viikkoa ja kaksi päivää ja tällä kertaa olisi tarkoitus päästä Pekingin sijasta Vladivostokiin.

Tai siis tarkoitan, että tarkoitus ei ole päästä mihinkään, vaan olla vain.

Jätän Siperian reissujutut ja valmistelupaniikit tuonnemmaksi. Nämä viimekesäiset kuvat vain tulivat eteeni läppärillä, ja sydämeni vain tulvahti täyteen iloa ja jännitystä tulevasta keväästä.

-Henriikka

Ps. Jos haluatte virittäytyä tunnelmaan, niin kaikki edellisen eli ensimmäisen Trans-Siperian matkan kirjoitukseni löytyvät näistä linkeistä:

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännönohjeet junamatkalle
Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Mitä Siperiassa luetaan?

_MG_1608 kopio

Lupasin palata linjoille kertoakseni, mitä kirjoja luin Siperian sydämessä. Matka Venäjän halkihan oli pitkä, mutta ei niin pitkä, että olisin kaiken torkahtelun, itseanalyysin ja ylevän keskustelun lisäksi pystynyt lukemaan koko kirjahyllyä.

Niin kuin ennen matkaa kirjoitin, olin päättänyt lukea reissussa Sinuhe egyptiläisen. Reissua edeltävänä päivänä tarvoin läpi kaikki Helsingin keskustan ja lähialueen kirjakaupat, eikä Sinuhea kuitenkaan löytynyt pokkarina. En halunnut ottaa kovakantista kirjaversiota mukaan, joten päätin sivuuttaa mahdollisuuden haukata egyptiläisen kerralla. En omista sellaisia sähköisiä lukuvempeleitä ja akkujen lataaminenkin huoletti, joten päädyin nappaamaan kasan pokkareita rinkkaa kasvattamaan.

_MG_1611 kopio _MG_1616 kopio

Lisa Genova – Edelleen Alice

Edelleen Alicen nappasin pokkarihyllyltä mukaani sen vuoksi, että voisin kirjan lukemisen jälkeen katsoa kirjasta tehdyn elokuvan. Elokuva-motiivi on itselleni yleinen, ja herään moneen kirjan olemassaoloon vasta elokuvan valmistuttua. Inhoan tosin kirjojen leffakansia, ne antavat liikaa informaatiota (niin kuin tässä tapauksessa kirjan päähenkilön ulkonäöstä) eikä kaikkea pysty kuvittelemaan itse.

Pidin kirjasta paljon. Se meni ihon alle. Vaikka kieli ei ollut ultimaattista, aihe oli vetoava ja huomasin lukukokemuksen aikana ja jälkeen tarkkailevani ja arvostavani omaa fyysistä terveyttäni valtavasti. Lukukokemus ei ole koskaan ollut turha tai huono, jos aihetta tai kirjaa jää miettimään. Huonoa kirjaa ei jaksa puida jälkikäteen.

Tove Jansson – Kesäkirja

Jostain syystä en ollut koskaan ennen tarttunut tähän klassikoon. Ehkä siksi, että jossain vaiheessa muumibuumi vyöryi niin voimalla yli, että myös Tove-sanan näkeminen aiheutti lievää pahoinvointia. Ihailen kuitenkin Tovea ja hänen jälkeään maailmaan vahvasti ja Kesäkirja toimi niin hyvin. Kirja imi tunnelmaansa muutaman sivun jälkeen ja tunne säilyi vahvasti läpi lyhyehkön kirjan. Ei-ehkä-niin-tavanomaisten päähenkilöiden kemia oli kirjan parasta antia, samoin se, kuinka tarinoissa pystyi kuulemaan ikään kuin kaksi ääntä samoille tapahtumille. Olen aina välittänyt saaristosta eikä miljöökään siksi ollut hassumpi kirjan tapahtumille.

Lena Andersson – Omavaltaista menettelyä

Omavaltaista menettelyä on kertomus myrskyistä intohimosta. Suoraan sanottuna en suuremmin pitänyt kirjasta eikä se ollut mielestäni riittävän uskottava ollakseen erityisen hyvä. Kirjan päähenkilö rakastuu kirjailijaan ja heidän suhdettaan puidaan läpi teoksen. Nääh. Vaikka kieli oli hyvää ja kertomus eheä, tuntui että lukemisen olisi voinut jättää välistä. Sain varmasti irti jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta kirja oli mielestäni teennäinen eikä tehnyt vaikutus lähelläkään lähtemätöntä.

_MG_1628 kopio

Ullla-Lena Lundberg – Jää

Tämä kirja jäi minulta välistä, mutta Siperian lukukokemuksen perusteella Janne luonnehtii seuraavasti:

Finlandiavoittaja Jää kertoo nuoresta ja hyväntahtoisesta papista, joka muuttaa toden maailmansodan jälkeen perheineen kauas Turun saariston karuille ulkoluodoille. Luotojen pieni seurakunta ottaa hänet hyvin vastaan, mutta sopeutuminen uuteen ympäristöön ja erikoisiin persooniin ei ole aina yksinkertaista. Kirja etenee verkkaisesti, kuten luotojen asukkaiden elämäkin, jota hallitsevat säätilat, etenkin jäiden saapuminen. Elämän pienet asiat, ilot, surut ja kohtaamiset niin hengellisten kuin arkisten asioiden äärellä luovat kirjaan melankolisen kauniin tunnelman. Lukemisen arvoinen ehdottomasti vaan ei silti ikisuosikki.

Anne B. Radge – Aion tehdä sinut onnelliseksi

En ikimaailmassa olisi valinnut tätä kirjaa, ellei pokkaripuodin myyjä olisi suositellut. Kansi on kamalan ruma ja ulkoisesti luotaantyöntävä. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, sillä 60-lukulaisen kerrostalon elämään ja asukkaisiin pureutuva kertomus vei mukavasti mennessään. Eri juonet ja näkökulmat nivoutuvat mukavasti yhteen tarvitsematta kuitenkaan liikaa keskittyä, että kenestä kerrostalon asukkaasta tässäkin taas nyt puhutaan. Kirja saa naisten aivot tuntumaan toisinaan aivan liian pieniltä, mutta senkin huomion yli jaksoin pitää kirjasta ja sen antamasta aikalaiskuvasta suhteellisen paljon.

_MG_1635 kopio

Näiden lisäksi luin Taivaslaulun toistamiseen vuoden tauon jälkeen. Se jaksaa sytyttää edelleen. Kirjan kerronta, visuaalisiksi muuttuvat kielikuvat ja kauniit sanavalinnat ovat sellaista tasoa, joita tulee vain erityisen lahjakkaalta kirjailijalta. Tuntui, että nyt toisella lukukerralla pystyin luonnollisesti keskittymään aivan uusiin asioihin ja koin koko kirjan laajemmin. Luulisi Pauliina Rauhalalla olevan melkoisia paineita seuraavaan kirjaansa, sen verran rakastettava ja syvä on tämä esikoisteos.

 Nyt Botswanan matkalla olen ennättänyt lukea vain Viisastelevan sydämen (vihdoin!) ja päässyt alkuun kolmiosaisessa Myrskyluodon Maijassa. Muistattehan, että olen aina enemmän kuin iloinen lukuvinkeistä. Mitä pidemmälle syksy vie, sitä syvemmälle nenä painuu kirjan kansien väliin. Sinuhe egyptiläinen saa odottaa, kaipaan inhimillisen paksuisia teoksia epäinhimillisen pimeän vuodenajan ratoksi.

– Henriikka

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

_MG_0416 kopio

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

_MG_0062 2 kopio

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

_MG_0203 2 kopio

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

_MG_0273 2 kopio

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja “autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

_MG_0080 2 kopio

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

_MG_0323 kopio

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

_MG_0002 2 kopio_MG_0459 kopio

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

_MG_0191 2 kopio

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

_MG_0001 kopio

 Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

_MG_1553 kopio

Viimeistä viedään kaverit. Samalla käsitellään vihoviimeinen kokonainen matkapäivä, joka oli todellinen loppuhuipennus upealle matkalle: Kiinan muurin katsastus.

Kiinan muuria on alettu rakentaa jo 700-luvulla ekr., mutta miljoonista kivenmurikoista koostuva pötkö oli nykyisessä muodossaan valmis vasta pari vuosituhatta myöhemmin. Muuria voi käydä ihailemassa todella monessa eri paikassa, joista itse valitsimme Mutianyu-nimisen spotin. Se on reittinä melko jyrkkä ja tunnettu useista vartiotorneistaan. Matkaa Pekingistä on noin 70 kilometriä, eli suurin piirtein saman verran kuin huomattavasti turistoidumpana mainostettuun Badalingiin.

_MG_1433 kopio_MG_1455 kopio_MG_1503 kopio_MG_1468 kopio_MG_1518 kopio_MG_1511 kopio

Kaikki sanoivat, että muurille kannattaa lähteä aamuvarhain. Näin säästyy isoimmilta ruuhkilta ja samalla välttää kävelemästä pitkiä matkoja hirveässä helteessä. Heräsimme kuudelta aamulla ja suuntasimme rankka-sateessa bussiasemalle. Oli onni, että juuri muuripäivälle sattui sadetta. Toisinaan tukalankin kuuma säätila olisi vienyt muurilla tarpoessa energiat täysin. Olimme ottaneet selville matkan taittuvan parhaiten yhdellä linja-autolla läheiseen pikkukaupunkiin, josta jatko taittuisi taksilla. Kokonaismittaa yhdensuuntaiselle taipaleella olisi puolitoista tuntia.

Kaikki ei mennyt taaskaan ihan niin kuin suunniteltiin, vaan tutuksi tullut asioiden lievä hankaluus iski taas silmille. Bussiasemalla virka-asussa häärinyt nainen kertoi googlaamamme bussin olevan ehdottomasti hölmömpi vaihtoehto ja ohjasi meidät toiseen. Autoon tungettiin taas kovalla kyynerpäätaktiikalla ja se täyttyi äärimmilleen. No, lopulta tämä reitti tuli tietysti kalliimmaksi, sillä vaikka matka taittui nopeammin, vei linja-auto meidät selvästi aiottua kauemmas, mikä taas nosti taksimatkan hintaa. Olisi vain pitänyt uskoa omia ennakkosuunnitelmiaan. Mutta minkäs teet, kun paikallinen täti melkein kantaa bussinpenkkiin istumaan.

Perille kuitenkin päästiin, vieläpä iloisesti laulavan (ja harvinaisen karvaisen) miekkosen kyydissä. Kuski kertoi odottavansa meitä noin kolmen tunnin jälkeen ja katosi ravintolaan.

Oli jännää saapua muurille, kun ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Olisiko paikka täysi turistikarnevaali vai olisiko jäljellä lainkaan autenttista tunnelmaa? Vuoren juurella sijaitseva ala-asema oli suhteellisen rakennettu. Lipunmyynti, turistihintaisia kioskeja ja muutamia ravintoloita (tietysti Burger King ja Subway muiden joukossa). Itse muuri siinsi jonona vuoren päällä. Vaihtoehtona oli kivuta ylös jalan tai ottaa ilmeisen suosittu vaihtoehto nousta tuolihissillä. Meitä peloteltiin yli tunnin rankalla kävelymatkalla. Kustannussyistä valitsimme kuitenkin omien jalkalihasten käytön ja lopulta matka taittui verrattain kevyesti, 20 minuutissa.

_MG_1683 kopio
_MG_1636 kopio_MG_1530 kopio _MG_1544 kopio
_MG_1606 kopio_MG_1534 kopio

Muurille saavuttua kiinnitti ensimmäisenä huomiota sen kokoon. En tiedä näkyykö kivinen rivistö todella kuuhun asti, mutta se oli valtava. Kaiken lisäksi me tietysti näimme vain murto-osan koko rakennelman massiivisuudesta. Tuollaisen rakentamiseen on kulunut järkyttävä määrä kiveä ja miestyötunteja, etenkin kun miettii Ming-dynastian aikaista rakennustekniikkaa (josta minä en siis tiedä todellisuudessa mitään, kunhan googlasin päteäkseni).

Lisäksi muuri oli yksinkertaisesti hyvin kaunis. Sellainen käsittämätön rakennelma upean luonnon keskellä. Vaelsimme muutaman kilometrin lenkin pitkin sen kivisiä käytäviä. Muita kävijöitä oli melkoisesti, muttei riesaksi asti. Kuvia sai ottaa kenenkään tunkematta ruutuun. Itse maksoin reilusti ylihintaa kahvista, mutta totta kai oli käytettävä mahdollisuus kuljeskella aamukahvilla pitkin yhtä maailman ihmeistä.

Hauska matkalla oppimamme nippelitieto oli, etteivät mongolialaiset käytä Kiinan muurista perinteistä englantilaista käännöstä “The Great Wall“. Ilmeisesti heillä päin muuria ei pidetä rakennussyynsä vuoksi niin “upeana”, vaan muuria kutsutaan astetta arkisemmin nimellä. “The White Wall“.

_MG_1549 kopio
_MG_1677 kopio_MG_1554 kopio _MG_1568 kopio _MG_1580 kopio _MG_1585 kopio

Muurilla saimme huomata saman ilmiön kuin Pekingissäkin: kiinalaiset halusivat väkisin päästä kanssamme yhteiskuvaan. Olin unohtanut vuoden 2011 Taiwanin matkan jälkeen tämän käytöksen kokonaan.

Olo oli kuin julkkiksella, kun ujo mustatukka liukui luvan kysyttyään viereeni ja nosti ilmaan rauhanmerkin sekä selfiekepin. Välillä käteen tungettiin jopa Kiinan lippu. Tuttu juttu varmasti muillekin kiinankävijöille. Kadulla kävellessä saattoi huomata myös monen salakuvaavan (hyvin vähän salassa).

Onkohan niin, etteivät vähän kauempana periferiassa asuvat kiinalaiset oikeasti ole nähneet meitä länkkäreitä livenä? Vai mikä homman nimi oikein on? Länkkäri ei ollut Kiinassa edes mikään harvinainen näky. Etenkin Pekingissä länsimaalaisia näkyi reilusti, arviolta saman verran kuin Helsingissä tummaihoisia. Hauskaa olisi ollut itse tehdä paikallisten kanssa samaa – tiedustella yhteiskuvan mahdollisuutta, tarjota suomenlippu käteen ja nostaa kamera ilmaan. Please, kertokaa mikä tämä kuvausjuttu on?

_MG_1593 kopio _MG_1641 kopio _MG_1669 kopio _MG_1691 kopio _MG_1705 kopio

Palattuamme Pekingiin aika valui nopeasti loppuun. Kului viimeinen ilta jäähyväis-illallisineen ja pakkauksineen ja saapui viimeinen aamu: reissumme päätepiste. Hyvästelimme matkatoverimme absurdin tiiviin yhteiselon jälkeen. Alina ja Juuso jatkoivat vielä kuukaudeksi Vietnamiin ja Thaimaahan (heidän matkablogiaan voi lukea täältä). Pieniä kateuden hiukkasia oli ilmassa, mutta tuntui myös erittäin kivalta palata omaan kotiin.

Lentokone nousi ilmaan Pekingin lentokentältä yhdentoista aikaan aamulla ja saapui kahdeksalta illalla Helsinki-Vantaalle. Välissä vietettiin raukea nelituntinen Moskovassa. Nyt ei lähdetty piipahtamaan sipulikirkolla. Kertasimme sen sijaan matkan vaiheita, junamatkaa Venäjällä, Baikalin jääkylmää vettä, heppakyytiä Mongoliassa ja fillarointia Pekingin pyörämeressä. Tällaisten kokemusten jälkeen tuntui hienolta palata Suomeen.

_MG_0760 kopio_MG_0767 kopio_MG_0775 kopio
_MG_0769 kopio

Toivottavasti olette jaksaneet matkustaa näiden juttujen kanssa. Tiedän, että asukuviin tottuneille tämä on voinut olla raskas tie, haha. Toivottavasti olen kuitenkin voinut sanojen ja kuvien kautta välittää teille jotain siitä fiiliksestä, jota matkalla koimme.

Näin tänään Helsingin kaivopuistossa ystävän, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän kertoi lukeneensa kaikki matkaraportit. “Aina aamulla töissä tsekkasin nopeasti, eihän ole tullut sähköpostia ja sitten aloin lukemaan uutta juttua.” Tuntui tosi kivalta. Kun etsimme itse tällaisesta matkasta tietoa, etenkin Venäjän junista ja valitsemastamme junaluokasta löytyi vähän tietoa. Päätimme jo ennen matkaan lähtöä, että pitää sitten itse kirjoittaa, jotta joku voi hyötyä kokemuksistamme, jos on itse lähdössä samantyyppiselle seikkailulle.

Tämä oli todella yksi elämäni hienoimmista matkoista tähän asti, oli niin paljon koettavaa ja nähtävää. Kaiken ohella tuli oltua paljon omien ajatusten kanssa: pohdin paljon itseäni ja elämääni, pohdin millainen olen ja millainen haluaisin olla. Analysoin ihmissuhteita ja elämäni arvoja ja prioriteetteja. Sain ehkä koottua sellaisia tuntoja kokoon, jotka Suomessa tuntuvat leviävän kaiken kiireen keskellä. Omien ajatusten lisäksi sain kuitenkin nauttia myös huikean hyvästä matkaseurasta. Tuntui tärkeältä, että sai jakaa tähtihetkiä kolmen huippuystävän kanssa.

Kiitos matka, kiitos maailma. Kiitos teille, kun jaoitte kanssani nämäkin hetket.

– Henriikka

Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking

_MG_0939 kopio

Jaksattekos roikkua vielä siellä ruudun toisella puolella? Matkajuttuja on vielä kaksi jäljellä – nyt tullaan jo Kiinaan. Olin kuullut ennakkoon Kiinasta pelkkää huonoa. Siis Peking on yksi niistä harvoista paikoista, joista olen kuullut lähinnä pelkkää kehnoa. Olimme käyneet Jannen kanssa molemmat Taiwanissa ja Hong Kongia moni on kehunut, varsinaisen Kiinan ennakko-oletukset olivat kuitenkin niin alhaalla kuin olla ja saattaa.

Matka Mongoliasta Kiinan pääkaupunkiin oli hyvin uuvuttava: ensin yöjunalla pitkin Gobin autiomaan itäreunaa Kiinan puolelle rajaa, josta epäilyttävien elekielineuvottelujen jälkeen pikkubussilla eteenpäin. Meitä kyllä hieman varoitettiin pikkubussin ottamisesta, sillä näiden ”mustien taksien” kuskit ovat kuulemma usein melkoisia kaahaajia. Vaihtoehtona olisi ollut virallinen makuupaikoilla varusteltu linja-auto rajalta Pekingiin. Minivan vei voiton, koska se oli sekä hieman halvempi että nopeampi. Toki matkustusmukavuudesta piti vähän tinkiä auton ollessa viimeistä paikkaa myöten täysi (plus yksi ylimääräinenkin) koko 11 tunnin ajan.

_MG_0664 kopio_MG_0676 kopio _MG_0689 kopio _MG_0696 kopio _MG_0698 kopio

Puuduttavan istumisen ja muutaman nihkeähkön wc-kokemuksen päätteeksi saavuimme Pekingiin. Kello pyöri puolenyön paikkeilla, kun kuljettajamme lopulta löysi hostellimme. 365 Innin respa oli auki ympäri vuorokauden ja siellä meitä odotti leveästi hymyilevät kiinalaiset kasvot. Puhelias respamies jaksoi puhua vielä puolisen tuntia ennen kuin päästi meidät sänkyyn. Oli ihanaa olla tervetullut, vaikka parasta oli kun kaveri lopetti stoorinsa ja päästi pötköksi puhtaisiin lakanoihin.

_MG_1229 kopio _MG_1232 kopio_MG_0755 kopio 2 _MG_0720 kopio_MG_0772 kopio 2 _MG_0776 kopio 2 _MG_0925 kopio _MG_0845 kopio

Aamun valjetessa pääsimme tutkimaan aurinkoista Pekingiä kaikkine puolineen. Hostellimme sijaitsi todella hyvällä paikalla tutkimusretkien näkökulmasta. Otimme hostellin viereisestä pyörävuokraamosta pyörät ja lähdimme huristamaan ympäriinsä. Aika äkkiä sitä ymmärsi, että kartalla minimaaliselta näyttävä matka saattoikin olla usean kilometrin pyrähdys. Ihmisiä oli plivin pimein ja paikkoihin sai jonottaa. Mikäs siinä auringon porotellessa rullailla kiinalaisia katuja.

Pekingin pakollisista nähtävyyksistä suurin osa osoittautui hieman pettymyksiksi. Taivaallisen rauhan aukio oli vain aukio ja Maon jättitaulun olisi voinut tsekata netistäkin. Tietäähän sen, että usein nähtävyydet ovat vain paikkoja, joilla on ollut joku spesiaalimerkitys. Pekingissä pakkaa sekoitti kuitenkin vielä miljoonat ihmiset. Kun on ensin jonottanut tunnin turvatarkastukseen tai kävellyt pari kilometriä ylipäänsä päästäkseen jonnekkin, haluaisi nähdä jotain spesiaalia.

Vaikka otimmekin  reissun viimeiset kolme päivää  koko reissun aika lungilla asenteella, Kiinassa meinasi hermo välillä kiristyä. Kulttuuri on niin erilainen ja ulkopuolelta vaikea ymmärtää, että länsimaiseen ajatteluun tottunut tippuu usein kärryiltä. Yksi haasteista oli, että kiinalaiset eivät mielellään kerro, etteivät tiedä jotain asiaa, vaan neuvovat mieluummin vaikka väärin. Suuntaa kysyessä neuvoja saattoi osoittaa aivan iloisesti täysin väärään suuntaan. Yritä siinä sitten pohtia, kuka oikeasti tietää ja kuka ei. Väentungoksessa pekingiläiset ovat ilmeisesti myös tottuneet pitämään puoliaan. Bussiin tai turvatarkastukseen sai rynniä kyynerpäätaktiikalla, jos halusi päästä etenemään.

_MG_0949 kopio _MG_0983 kopio _MG_1014 kopio _MG_1049 kopio _MG_1240 kopio _MG_1059 kopio _MG_1257 kopio _MG_1265 kopio _MG_1291 kopio _MG_1270 kopio _MG_1275 kopio _MG_1067 kopio _MG_1113 kopio_MG_1399 kopio _MG_1429 kopio _MG_1424 kopio

Vuoden 2008 olympialakisoja varten rakennettu Olympiapuisto oli must see –kohteista hienoin. Linnunpesäksi nimetty stadion oli kauniisti valaistu ja myös uimastadion, Water Cube, oli arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen. Puiston alueella oli myös paljon muuta elämää ja tapahtumaa.

Me päädyimme olympiapuistoon itse asiassa hieman vahingossa. Olimme googlailleet Pekingin vesipuistoja ja päätyneet valitsemaan alla näkyvän vesikuution sisään olympialaisten jälkeen rakennettuun Happy Magic Water Parkin. Puiston kehuttiin olevan paitsi äärimmäisen viihdyttävä temmellyspaikka, myös todella visuaalinen kylpykokemus. Monissa netistä löytämissämme listoissa paikkaa kehuttiin maailman parhaaksi sisävesipuistoksi.

Jouduimme porteilla kuitenkin taas toteamaan joidenkin asioiden olevan niin kummallisen vaikeita. Onneksi osasimme nauraa. Ensimmäinen myyjä kielsi koko puiston olemassaolon. Toinen myönsi sen olevan kuution sisällä, mutta valitettavasti juuri silloin suljettuna. Kolmannelta saimme tietää sen olevan vielä kolmisen tuntia auki, niin kuin olimme lukeneetkin. Hinta sen sijaan oli tuplat siitä, mitä nettilähteet antoivat ymmärtää. Ja kaikki nämä kolme henkilöä olivat töissä kyseisen paikan lipunmyynnissä.

Suolaisen hinnan edessä nöyryimme ja vain pojat menivät sisään erillisillä vierailulipuilla. Onneksi emme menneet, puistoa saattoi kuulemma kutsua lähinnä kämäseksi versioksi Turun Karibiasta. Peking, mitä ihmettä?

_MG_1386 kopio_MG_1320 kopio_MG_1315 kopio_MG_1310 kopio_MG_0753 kopio_MG_0879 kopio_MG_0870 kopio_MG_0876 kopio_MG_0908 kopio
_MG_1039 kopio

Ruokakulttuuri Pekingissä oli suomalaisiin kinkkilöihin tottuneelle outo. Suomalaisten kiinalaisten ravintoloiden ruokahan on aika kaukana siitä, mitä tarjonta oikeasti on. Ruokapaikkoja oli kyllä joka nurkassa ja tarjonta oli laajaa, mutta tilaaminen oli vähän arpapeliä, kiinankieliseltä listalta tai hyvässä tapauksessa annosten kuvista osoitettiin sormella yhtä ja toivottiin parasta. Muutaman kerran onnisti iloisesti.

Iltaisin kaduille ilmestyi hedelmä- ja jäätelömyyjiä ja muita ruokakojuja. Tämä oli mieluinen ilmiö kaupungin ruokaskenessä. Keliakian vuoksi jätin usein paikallisten ravintoloiden yllätyslounaat syömättä ja siksi oli ihana löytää yömarketeilta hedelmäkojuja. Vesimeloonia, ananasta, cantalopea, aprikoosia ja kirsikoita. Varmasti gluteenitonta.

Pekingin parhaaksi muistoksi ja fillarilla seikkailu halki suurten teiden ja pikkukujien. Uskomattoman hienon Kiinan muurin lisäksi pyöräily oli maan parasta antia. Paikalliset pyöräilevät niin paljon, että pyöräteitä on paljon ja ne pidetään hyvässä kunnossa. Suhaaminen paikallisten seassa toi myös hyvän kokonaiskuvan kaupungista ja sen ilmapiiristä, siksi vuokrasimme polkupyörät jokaisena kokonaisena päivänä. Hinta oli vaivaiset kolmisen euroa päivältä per naama. Peking on sitä paitsi niin valtava, että kävellen liikkuminen veisi hurjasti aikaa ja vaihtoehtoisista kulkupeleistä taksit köröttelivät etenkin päiväsaikaan melkoisissa ruuhkissa huomattavasti fillareita hitaammin. Metroverkko oli kyllä kattava, edullinen ja erittäin nopea ja näppärä, mutta myös hikinen ja ahdettu verrattuna katutasossa kiitämiseen.

_MG_1330 kopio _MG_1342 kopio _MG_1132 kopio
_MG_1177 kopio _MG_1218 kopio

Yksi Kiinan hulvattomimpia ilmiöitä kohdistui Janneen. Kenties Kiinassa ei pitkätukkaisia juippeja turhan paljon kulje, sillä ainakin minun miestäni luultiin päivittäin kymmeniä kertoja naiseksi. Parraton miekkoseni nutturoineen herätti paikallisissa hilpeyttä ja kikattelua. Eräs miespuolinen vartija kävi jopa kurkkaamassa hihattoman paidan sisälle varmistaakseen tilanteen! Ei tämä sen suurempi ongelma ollut, lähinnä herätti meissä huvittuneisuutta. Mielestäni kaula-aukot noissa Jannen rimpulapaidoissa olisivat olleet suhteellisen avoinaisia ollakseen naisten. Nänni vilkkui kainalosta harvase hetki. Vielä kansainvälisellä lentokentälläkin turvatarkastajilla meni pää sekaisin: oli mahdotonta tietää, tulisiko tuo nutturapää laittaa mies- vai naisvartijan kopeloitavaksi (kun Janne sitten itse kertoi tarkastajalle sukupuolensa, sai hän vastaansa huojentuneen hymyn). Saimme todistaa tätä ilmiötä hieman miedompana kyllä läpi koko reissun, sillä ei Venäjällä tai Mongoliassakaan juuri pitkätukkaisia miehiä näkynyt. Kiinassa juttu vain lähti jo hieman käsistä.

Oikeasti Peking oli ennakko-oletuksiini nähden positiivinen yllätys. Mutta se johtuu lähinnä siitä, että oletukseni olivat niin huonot. Pekingistä löytyy paljon hyvää, mutta koin sen matkakohteena myös raskaana ja vaikeana. Hong Kong kiinnostaa ja Shanghai olisi joskus mukava nähdä, mutta näkemästämme kolmesta maasta liputan näiden lyhyiden kokemusten perusteella Venäjää ja Mongoliaa huomattavasti korkeammalla. Luulen, että Kiinaan pitäisi muuttaa ainakin joksikin aikaa, että siihen pystyisi pureutua paremmin ja kulttuurin reunaan pääsisi roikkumaan edes vähän.

Valehtelin hieman alussa kun sanoin, että matkajuttuja on vielä kaksi jäljellä. Seuraavan jutun lisäksi aion tehdä kyllä myöhemmin vielä muutaman speksijutun, esimerkiksi oikeaoppisesta pakkaamisesta, mukanamme roikkuneista kirjoista sekä gluteenittomuudesta reissussa.

Varsinainen matkakertomus saa kuitenkin arvoisensa päätöksen lauantaina ja alkuviikosta palaan ihan tavallisen arjen pariin. Kesägrillailuihin, heinäkuiseen Helsinkiin, kirpputorilöytöihin ja sille päälle sattuessani vähän syvällisempiinkin teksteihin. Oijoi!

– Henriikka

Ps. Pekingissä käyneet. Mitä te tykkäsitte? Oma kokemuksemme oli lyhyt, kolme kokonaista päivää. Olisi kiva kuulla jakaako muut samoja fiiliksiä? Ja erikivaa olisi, jos joukosta löytyisi joku Pekingiin rakastunut, ettei lukijakunta tyrmää koko Kiinaa vain minun juttujeni perusteella.

Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa

_MG_0450 kopio

Selvisimme maaseutuseikkailulta takaisin Mongolian pääkaupunkiin, Ulan Batoriin, ehjin nahoin. Ulan Batorissa vilisee asukkaita reilun 1,3 miljoonan verran, mikä on huima määrä maan 80 000:n asukkaan toisiksi suurimpaan verrattuna. Silti se on sopivan kompakti pääkaupunki. Kaupunki on oikeastaan melko ruma, mutta aika mahtava silti. Olen kuullut Ulan Batorissa vierailleilta tutuiltani todella ristiriitaisia mielipiteitä paikasta. Toiset ovat ihastuneet paikkaan ikihyviksi, toiset haluavat heti lipettiin. Itse kuuluimme ekaan porukkaan.

_MG_1193 2 kopio _MG_1197 2 kopio _MG_0603 kopio_MG_0599 kopio
_MG_0547 kopio_MG_0738 kopio
_MG_0717 kopio

Majoituksemme oli sohvasurffaus-tyylillä Ulan Batorissa työskentelevän jenkkipariskunnan lattialla. Pari osoitti uskomatonta laupeutta ottamassa meidät luokseen, sillä he olivat muuttamassa pois maasta vain päivän lähtömme jälkeen! Silti he olivat todella vieraanvaraisia ja avuliaita. Ensimmäistä iltaa vietimme rattoisasti isommalla porukalla, kun joukkoon liittyi heidän hyvin kansainvälisiä ystäviäänkin. Uusia tuttavuuksia oli Australiasta, Kanadasta ja Mongoliasta. Janne sai kunnian napata porukasta viimeisen kaverikuvan ennen muuttoa.

Kun majoittui keskustan alueella, lähes kaikki on kävelymatkan päässä. Mielenkiintoisia museoita, hyviä ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia oli paljon. Mongolian suurimmaksi riskiksi turisteille mainittiin lähes joka paikassa taskuvarkaiden todella suuri määrä. Itse emme joutuneet näpistelijöitä kohtaamaan, mutta varoitukset saivat kyllä hieman vainoharhaisiksi. Joka toinen vastaantulija näytti yhtäkkiä tuijottavan laukkujamme kiinnostuneina. Ainakin tuli pidettyä omaisuudestaan lujasti kiinni. Minkäänlaista turvattomuuden tunnetta en kuitenkaan kokenut. Enemmän pelkään Helsingin asematunnelissa.

_MG_0569 kopio _MG_0568 kopio _MG_0586 kopio _MG_0593 kopio _MG_0571 kopio _MG_1288 2 kopio _MG_1279 2 kopio

Mongolialaisilla on outo mutta yllättävän toimiva piirre liikennekulttuurissaan: jokainen auto on taksi. Virallisia, taksikyltillä varustettuja kiesejä oli liikenteessä vain vähän, sen sijaan kuului yleissivistykseen tietää tavallinen kilometritaksa. Siinä sitä sitten aina kyytiä vailla ollessa kökötettiin tienposkessa käsi ojossa ja yleensä ensimmäinen auto otti kyytiin. Viimeistään toinen.

Osa näistä kuljettajista teki tätä omien matkojensa ohella, osa ajoi vartavasten kyyditsemistä varten. Kuulemma maaseudulta Ulan Batoriin työn perässä muuttaneita on paljon, mutta palkkatyötä odotellessa paras tapa tehdä elanto on viedä ihmisiä paikasta toiseen. Yksi meitä kyydinnyt nuoriherra otti meidät matkaansa ilmaiseksikin, oli kuulemma sillä tuulella. Mies kertoi kuuluvansa Mongolian lumilautailumaajoukkueeseen ja omisti ravintoketjun Ulan Batorista. Melkoinen tyyppi.

_MG_1188 2 kopio
_MG_0582 kopio_MG_1132 2 kopio

Keskustan ytimessä on vastikään Tsinghis Khanin aukioksi uudelleennimetty tori. Mongolia on muutenkin täynnä Tsinghis Khan sitä sun tätä. Ainakin ova ylpeitä herrastaan. Aukion mukulakivillä kuhisi ystävyksiä, bmx-pyöräilijöitä ja jäätelönsyöjiä ja se toimi selkeästi jonkinlaisena kohtaamispaikkana. Myyntikojuja ei ollut, mutta lastenmentäville radio-ohjattaville autoille ja mopoille tuntui olevan kysyntää. Joka puolella oli ylpeitä vanhempia ohjaamassa mukuloitaan kauko-ohjattavissa vempeleissä.

Aukion reunalla sijaitsevan parlamenttitalon edessä väkijoukkoa vartioi isoherra itse, massiivinen Tsingis-patsas valtaistuimellaan. Koska se tuntui olevan suosittu kuvauskohde, myös me menimme nappaamaan itsestämme valokuvat sen edessä. Kaikkein hauskimpia poseerauksia meillä ei kuitenkaan enää pienen välikohtauksen vuoksi ole olemassa. Alinan ja Juuson tarjotessa parasta akrobaattishowtaan patsaan edessä, yksi sen vartijoista käveli suoraan Jannen luo ja pyysi antamaan kameran. Roskakorinappula löytyi nopeasti ja niin kuvat katosivat bittiavaruuteen. Juuso pahoitteli kovasti ja kysyi palikkaenglannilla ”no photo?”, johon vartija vastasi ”yes photo, no pose.” As simple as that.

Onneksi kyseessä ei ollut sen vakavampi loukkaus, vaikka tyyppi onkin ilmeisen arvostettu hahmo maassaan. Esimerkiksi Thaimaassahan pienestäkin kuninkaan kuvien häpäisystä voi saada vaikka selliä. Olisihan se aivan eri tilanne nytkin, kirjoittaa nyt matkajuttuja Mongolian vankilasta.

_MG_1161 2 kopio _MG_1152 2 kopio _MG_1128 2 kopio_MG_1170 2 kopio
_MG_1172 2 kopio

Ulan Batorissa käytimme aikaa shoppailuun enemmän kuin missään muualla matkan varrella. Hintataso ei ole sinänsä superhalpa, mutta melko edullista silti. Keskustassa on myös lähekkäin muutama edullinen kauppakeskus, joista State Department Store on se perinteisin ja paikallisten silmissä paras. Jakinvillaa, kashmiria ja nahkaa oli tarjolla paljon, ja ostin muutaman lampaanvillaisen tuliaishuivin kympillä ja itselleni parinkympin viltin.

Viitisen kilsaa keskusta itään sijaitsee myös todella suuri tori. Kojuja on hehtaarikaupalla ja tarjolla oli varmasti kaikkea mitä perusmongooli arjessaan kaipaa wc-harjoista moottorinosiin ja kengistä toffeevohveleihin. Osa tavarasta on käytettyä, suurin osa kuitenkin uutta, paljon on sitä tavallista ”Kiina-krääsää”. Löytöjä teimme muutamia (ostin pandanmuotoisen paistinpannun hih hii) ja viihdyimme torilla muutenkin kuumuudesta ja ihmismäärästä huolimatta yllättävän hyvin.

Paha olo tuli vain sillä osastolla, jossa pikku pupujusseja ja kissimirrejä oli laitettu myytäviksi hieman liian pieniin häkkeihin. Kuvamateriaalia täältä ei ole, sillä erityisesti tätä paikkaa oli mainostettu taskuvarkaiden paratiisina, joten kamera jäi suosiolla kotiin.

_MG_0516 kopio _MG_0486 kopio _MG_0508 kopio _MG_0530 kopio _MG_0534 kopio _MG_0462 kopio _MG_0457 kopio _MG_0461 kopio _MG_0470 kopio _MG_0464 kopio _MG_0453 kopio _MG_0483 kopio

Kävimme toisiksi viimeisenä kaupunkipäivänämme vierailemassa maan isoimmassa buddhaluostarissa. Saimme todistaa jonkinlaista rukouslaulutilaisuutta, jossa purppuraviittaiset munkit pikkupojasta vanhaan herraan soittivat lyömäsoittimia ja lauloivat. Toisessa tilassa oli samaan aikaan käynnissä opetushetki.

On hienoa, että tällaisiakin kulttuurikokemuksia voi hankkia ja että luostarialueelle ylipäänsä pääsee tallustelemaan. Tuossa uskonnossa on kyllä jotain hyvin kiehtovaa, vaikka sen mystisyys samalla pelottaa. Buddhalaisuus on aina näyttäytynyt kristinuskon jälkeen kiinnostavimpana. Filosofiansa tasollahan se on melko ymmärrettävää, rauhaan ja rakkauteen pyrkivää. Luostarissa tosin väkisin mietin, kuinka raskasta voi olla suorittaa uskonnollisia menojaan, kun joku turisti on koko ajan toljottamassa.

Myös tavankaupunkilaisia oli luostarissa useita, ilmeisesti lausumassa aamurukouksiaan ja hiljentymässä. Janne nappasi itselleen pienen, noin yhdeksän euron sakonkin, kun otti alueella valokuvia, vaikka siihen olisi pitäny hankkia erillinen lupa. Oltiin Mongoliassa ilmeisesti erityisen huonokäytöksisiä. Muuten alueelle sisään maksoi kolmisen euroa.

_MG_1262 2 kopio _MG_1268 2 kopio _MG_1271 2 kopio _MG_1276 2 kopio
_MG_0608 kopio _MG_0617 kopio_MG_0635 kopio _MG_0638 kopio_MG_0643 kopio _MG_0652 kopio

Koska majoittajamme tekivät muuttoa Intiaan, siirryimme vielä viimeiseksi yöksi hostelliin. Hinta 8-hengen dormissa ei päätä huimannut, olisiko ollut 6 dollaria per henki. Jos halpaa backpacker-mestaa etsii, niin Sun Bath Hostelille suositus.

Aamulla otettiin tilataksi ja siirryttiin rautatieasemalle; välineenä oli taas juna-autokombo, sillä suorat junayhteydet Pekingiin kulkivat vain kahdesti viikossa ja halusimme viettää Mongoliassa extrapäivänkin. Keula oli siis kohti Kiinaa ja erityisesti huhupuheiden mukaan kuuhun saakka näkyvää muuria.

Käsityöläis-Juuso fiilisteli junan avoliekkistä samovaaria ja kaikki oli hyvin. Muutamat reissun raivopuuskat ja yhteentörmäykset oli jo unohdettu ja tiimi toimi kuin suomalaisten junien vessat.

– Henriikka

Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia

_MG_0526 2 kopio

Jos johonkin näistä teksteistä kannattaa keskittyä, niin tähän. Matkatarinat jatkuvat Venäjältä Mongoliaan. Kun saavuimme perille, Ulan Batorin linja-autoasema oli täynnä turistiopasta ja taksikuskia tarjoamassa majoituksia, kyytejä ja kiertomatkoja. Nämä tyypit tulivat oikeasti iholle, hyvä kun pääsi eteenpäin kulkemaan rinkkansa kanssa. Reissuhermostuminen hiipi luihin ja ytimiin, tuollaisissa tuntemattoman kulttuurin ruuhkapaikoissa on vaikea tietää, kehen voi luottaa. Koen vastaavanlaiset tilanteet kaikkein raskaimmiksi reissatessa. Ylitarjonnan keskeltä napattiin kyyti keskustaan, muut skipattiin, sillä majoitukset kaupungissa meiltä jo löytyi ja maaseutu kutsui jo seuraavana päivänä. Alina ja Juuso olivat hommanneet meille sohvasurffausystävät, joten majapaikkaan päästiin nopeasti lyhyen tutustumisen päätteeksi.

_MG_0690 2 kopio _MG_0812 2 kopio_MG_0878 2 kopio
_MG_0379 2 kopio _MG_0375 2 kopio _MG_0726 2 kopio _MG_0423 2 kopio _MG_0842 2 kopio _MG_0888 2 kopio

Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänämme teimme sen mitä jokaisen Mongoliassa käyvän on tehtävä: lähdimme maalle. Taksi kuskasi meidät noin kahden tunnin päähän läheiselle luonnonsuojelualueelle, josta meidät saapui jeepillään noutamaan ystävällisesti hymyilevä paikallinen kolmekymppinen Poojee. Matkaa jatkettiin vielä puolen tunnin ajan käytännössä katsoen halki peltojen, läpi jokien ja yli vuorten. Maisemien kauneus sattui silmiin ja Poojee lauloi kovaa ja tietysti mongoliaksi. Oli todella hyvä mieli. Tuntui, että oli täysin irti Suomi-ajatuksista.

Majoituimme Dream Adventures -nimisessä söpössä jurttakylässä. Paikan omistaa pariskunta, jonka norjalainen Jeanett oli löytänyt miehekseen mongolialaisen turistioppaan Poojeen. Ensi kertaa tavattuaan Poojee ei ollut puhunut lainkaan englantia. Nyt he asuivat Storm-poikansa kanssa puolet vuodesta jurtassa Tereljin luonnonsuojelualueella ja pyörittivät matkailupalvelua.

Heidän valtakuntansa koostui oman telttansa lisäksi kahdesta neljän hengen majoitusjurtasta, ruokailujurtasta ja keittiöjurtasta, jossa asui myös palkattu kokki poikansa kanssa, sekä kaksi apulaista. Paikallisiin elintapoihin kuuluvasti alueella oli luonnollisesti myös hevosia, lehmiä, kanoja ja koiria. Tuntuu hurjalta edes ajatella minkälainen muutos on ollut vaihtaa Norja niin erilaiseen maailmaan. Toisaalta, kokemus on varmasti yhtä mullistava Poojeelle, joka vastaavasti viettää puolet vuodesta Norjassa opetellen kieltä. Rakkaus se on kummallisen vahva voima.

_MG_0718 2 kopio _MG_0794 2 kopio _MG_0796 2 kopio _MG_1114 2 kopio_MG_0850 2 kopio _MG_1091 2 kopio _MG_1058 2 kopio_MG_0838 2 kopio _MG_0863 2 kopio _MG_0401 2 kopio _MG_0394 2 kopio_MG_0388 2 kopio

Ruoka oli Dream Adventuresissa ihmeellistä. Vaikka he olivat etukäteen luvanneet toteuttaa kaikki erityisruokavaliot, oli reissu tähän asti luonut tiettyjä epäluuloja täysin gluteenitonta ruokaa kohtaan. Pelko osottautui turhaksi, sillä eteeni tuotiin superhyviä annoksia toinen toisensa jälkeen. Jos muille oli tehty taikinaan leivottuja dumplingeja, sain omani kaaliin käärittynä. Valmistusvälineet olivat erit ja kaikkea mietittiin tarkasti. Tuntui niin hyvältä saada vatsa kunnolla täyteen lämpimillä aterioilla.

Maalla aika kului ihmetellessä asukkaiden menoa. Pikkupojat leikkivät autoillaan kanojen keskellä ja ottivat meidätkin mukaan touhuihin. Apupoika hoiti hevosia Poojeen kanssa ja Jeanett lähti auttamaan naapurin ”grandpata” lypsyssä puolen kilometrin päähän, jossa mekin saimme käydä kyläilemässä. Yksiä oudoimpia näkyjä koko reissulla oli myös, kun tämä 83-vuotias “granpa” ratsastaa villisti jurttiemme ohi iloisesti vilkuttaen. Vanha pariskunta oli hyvin vieraanvarainen ja tarjosi meille jurtassaan mongolialaisia herkkuja. Kumpikin taisi pitää vähän outona Jannen valokuvausintoa, mutta antoi räpsiä. Jeanett kertoi kotimatkalla heidän lähinnä ihmetelleet innokkuutta ikuistaa heidän vaatimaton kotinsa niin perusteellisesti. Nomadikulttuurissa jurtta kuitenkin on aivan arkipäiväinen ja elintärkeä asumismuoto, jota laidunmaiden mukana siirrellään.

_MG_0757 2 kopio _MG_0765 2 kopio_MG_0759 2 kopio _MG_0782 2 kopio _MG_0785 2 kopio

Maaseuturetken kohokohta oli päästä ratsastamaan hevosilla Mongolian style. Kolme meistä oli ratsastanut kerran aiemmin, joskin hillitysti aitauksessa lönkötellen. Paikalliset hepat ovat vähän pienempiä kuin eurooppalaiset, mutta hyvin voimakkaita kavereita. Hevosia ei kesytetä täysin, vaan ne ovat puolivillejä, mikä lisäsi hieman jännitysmomenttia. Myös ratsastustyyli on erilainen: yksi käsi on koko ajan kiinni satulassa ja suitsista pidetään kiinni toisella. Koni käynnistyy ja pysähtyy äänikomennoilla (ZU! ja uuuuuussshh) tai jos se ei tunnu tottelevan niin kevyt fudu kylkeen tekee yleensä tempun. Takapuolta pidettiin ilmassa ja olo oli kuin länkkärillä konsanaan. Täytyy kertoa, että me naiset olimme tuhannesti miehiä parempia koko touhussa. Miehet posottivat menemään takakenossa pyllyillään nuijasti pompotellen, kun taas minä ja Alina kiidimme sankareina.

Täytyy sanoa, että kun Poojee saattoi hevosia luoksemme, sydän hakkasi aika kovaa. Oreja tietysti, ”tammathan ovat tähän aikaan kaikki raskaana” (Eikös Suomessa yleensä nimenomaan vältetä oreja aloittelijoina?). Meistä ei kukaan ollut erityisen kokenut ratsumies, mutta satulaan noustiin pää kylmänä ja kypärä sen suojana. Sitten lähdettiin jolkottelemaan kevyttä kävelyä. Vaikka osa ratsuista testasikin aluksi ratsastajansa tahdonvoimaa, me kaikki saimme homman haltuun yllättävän nopeasti. Parinkymmenen minuutin kuluttua laukattiin jo täyttä vauhtia.

_MG_0561 2 kopio _MG_0876 2 kopio
_MG_0595 2 kopio_MG_0579 2 kopio _MG_0614 2 kopio _MG_0571 2 kopio

Toinen ratsastuskerta meni jo nopeammin kisailuksi. Poojee toi meille hieman voimakkaammat hevoset, sillä oli omien sanojensa mukaan huomannut meillä olevan tasapainoa. Omani oli hieman liiankin vahvatahtoinen. Se vaipui loppumatkasta jonkinlaiseen race-modeen, luimisti korvansa ja lähti hillittömään laukkaan. Poojeella oli vanhempi hevonen mukanaan, eikä hän tietysti pysynyt oman 4-vuotiaani perässä. Tilanteesta tuli hieman vaarallinen, kun jalkani irtosivat jalustimista. Siinä sitä sitten mentiin joitain satoja metrejä hevosen kyljessä roikkuen. Sain väistellä puita ja tehdä kaikkea muuta näin jälkikäteen ajateltuna katu-uskottavaa. Onneksi polle lopulta läkähtyi, rauhottui ja pysähtyi, kun sain sen ohjattua ylämäkeen. Poojee jolkotteli viereen: “Näytti aika vaaralliselta, mutta ajattelin että totta kai saat sen pysäytettyä ennemmin tai myöhemmin.”

Auringonlaskua kiipesimme katsomaan yhdelle korkeista mäistä jurttakylän vieressä. Arvioin silmämääräisesti kipuamisen vievän noin kymmenen minuuttia ja kehaisin muule porukalle pyrähtäväni perille juoksuaskelein. 45 minuuttiahan siinä sitten meni. Istuin nöyränä mäen laelle ja tuntui, että näkymä jatkui silmän kantamattomiin. Ratsastus tuntui ihanasti fyysisenä rasitteena joka raajassa, ja maakotka kiersi kliseisen näyttävästi päämme yläpuolella. Auringon laskettua toinen isäntäväen koirista juoksi hakemaan meitä ja palasimme alas saunomaan. Kyllä! Yhteen jurttaan oli rakennettu tiettävästi maailman ainut jurttasauna! Vieläpä puulämmitteinen. Siinä sitä sitten heitettiin löylyä kynttilöillä valaistussa teltassa, lihakset kipeinä hevoskyydeistä. Pihan tynnyrisuihku virkisti. Oli aivan absurdi olo.

_MG_0988 2 kopio _MG_0984 2 kopio _MG_0954 2 kopio _MG_0939 2 kopio _MG_0897 2 kopio _MG_1004 2 kopio _MG_1043 2 kopio

Tämän kaksipäiväisen maaseutukokemuksen takia takaraivoon jäi jonkinlainen erityiskaipuu takaisin Mongoliaan. Totta kai kokemus Dream Adventuresin kaltaisessa paikassa jättää romantisoidun kuvan elintavoista ja ihmisistä, mutta se tuntui silti harvinaisen vähän turistikokemukselta. Enemmänkin tuntui siltä, että nämä ihmiset olivat kutsuneet meidät kotiinsa. Jeanett kertoi, ettei majapaikkojen määrää ei aiota enää nostaa, vaan kahdeksan majoittujaa on maksimi. Se tuntuu hyvältä ajatukselta, sillä moniin Mongolian turistiryhmiin otetaan bussilasteittain ihmisiä.

Kuulimme myös, että jurttien oville voi mennä myös koputtamaan ja usein asukkaat ottavat yöpyjiä vastaan mielellään. Voi olla, että ensi vuonna lähdemme valtaamaan nyt väliin jääneen Gobin autiomaan ja majoitumme autenttisesti paikallisten lattiapaikoilla.

Haaveilemme vähän palaavamme mestoille ensi vuonna. Muta haaveitahan riittää ja niiden sijainnit on aika railakkaalla kädellä viskottu ympäri maapalloa. Kaikki aikanaan.

– Henriikka

Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan

_MG_0522 kopio

Baikalin rannoille olisi tehnyt mieli jäädä löllimään, mutta aika juoksi ja eteenpäin oli taas mentävä. Kuski kaahasi minibussillamme takaisin Irkutskiin painavalla kaasujalalla ja matkaan kului tunti vähemmän aikaa kuin tullessa.

Perillä täydensimme ruokavarojamme ja vaelsimme kaupungin halki sen toisella puolella sijaitsevalle juna-asemalle. Juuso etsi mustaa mätiään vaan sitä ei hänelle suotu hanakasta etsinnästä huolimatta. Kyllä meitä nauratti, kun kaveri vaelsi ravintolasta toiseen “igra?”. Vastakaikuna ei ollut ymmärrystä.

Suuntana oli nyt Mongolia, eli äiti-Venäjän ilmaa hengitimme viimeisiä hetkiä. Istuskelimme Irkutskin mintunvihreän rautatie-aseman edessä ja odotimme iltamyöhään lähtevää junaa.

_MG_0535 kopio_MG_0521 kopio _MG_0544 kopio _MG_0531 kopio_MG_0528 kopio

Tässä junassa vietimme vain yhden yön, mutta se oli jo tarpeeksi pienen vertailun tekemiselle. Juna oli ulkoisesti melko samannäköinen, mutta sisältä uudempi. Sen huomasi esimerkiksi tehokkaammasta ilmanvaihdosta ja selkeästi suuremmasta määrästä pistokkeita.

Vaunu oli lähes täynnä matkustajia, yhdestä saimme myös juttuseuraa. Sambu (tai ehkä Zambu) oli juuri tuona iltana päässyt Venäjän armeijasta kahden vuoden rymyämisen jälkeen ja ilo oli sen mukainen! Turismia opiskeleva kaveri oli todella halukas keskustelemaan treenatakseen englanninkieltään, jota kyllä puhui superpaljon taitavaakin venäläistä paremmin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun herätys odotti aamukuudelta, olisi jäbä voinut puhua vähän vähemmänkin, mutta soimme hänelle auliisti juttuseuramme, olihan aihetta juhlaan! Tulipa kaveri vielä viimeisille juttusilleen, kun olimme nukkuneet jo jonkun aikaa: “Hey Janne and Henriikka. I still have something to say..

_MG_0565 kopio_MG_0561 kopio_MG_0560 kopio_MG_0558 kopio_MG_0569 kopio_MG_0576 kopio

Tähän rajanylitykseen liittyen koimme ennen koko matkaa pienen paniikkikohtauksen. Olimme nimittäin suunnitelleet reissumme liikennevälineet melko tarkasti tiukahkon aikataulun puitteissa, mutta liput olimme ostaneet kuitenkin vain ensimmäiselle junavälille ajatellen, että loput hankitaan sitten tien päältä. Tarkoitus oli siirtyä tämäkin väli yhdellä junalla, mutta asia osoittautuikin luultua hankalammaksi. Muutamaa päivää ennen lähtöä Janne tarkisti vielä katsomamme junat ja huomasi Irkutsk-Mongolian välin kulkevan junan olevan tuolta päivältä loppuunmyyty. Suoria junia ei todellakaan mennyt joka päivä, joten ahdistuslevelit kohosivat äkisti melko lähelle punaista. Ei kai kukaan halua jäädä kiipeliin Irkutskiin.

Lopulta ratkaisu löytyi kuten sillä on tapana. Irkutskista pääsi yhdellä yöjunalla lähes Mongolian rajalla sijaitsevaan Ulan Udeen, josta starttasi aamuseitsemältä päivittäin linja-auto kohti Ulan Batoria, Mongolian pääkaupunkia, Tsinghis Khanin valtakuntaa. Junaliput hankimme jo ennen lähtöä, bussilippujen kanssa auttoi yllätysnimi Venäjältä. Eräs suomalainen nainen oli ottanut minuun aiemmin yhteyttä blogini kautta ja tarjonnut suihkupaikkaa tai teehetkeä heiltä kotoa Ulan Uddessa, jos matkamme poikkeaa sen kautta (upeaa avuliaisuutta, eikö!). Olin jo ehtinyt vastata, että harmiksi reittimme ei kulje Ulan Udden kautta. Nyt ääni kuitekin muuttui ääni kellossa ja laitoin uudestaan viestiä. Majoittua emme ehtineet, mutta bussilipunostajalle oli huutava kysyntä. Ja kas kummaa, asiat vain loksahtivat paikoilleen.

Kyllä tämä mysteerinainen melko paljon töitä lippujemme eteen sai tehdäkin, suuri kiitos siitä! Lisäksi saimme aamuisen tunnin turistikierroksen juna-asemalta bussipysäkille. Mieletöntä. Palkinnoksi lahjoitimme vaatimattomat kolme pussia turkinpippureita. Aamusumuisesta Ulan Udesta jäi mieleen lähinnä sen keskusaukiota “koristava” maailman suurin Leninin pää. Melkoinen möhkäle.

_MG_0571 kopio
_MG_0581 kopio_MG_0590 kopio_MG_0601 kopio

Ulan Uddesta alkoi siis 12 tunnin linja-autokyyti läpi karun maaseudun. Bussi oli aivan kelpo, fiilis oli vähän kuin suomalaisessa tilausbussissa pari vuosikymmentä sitten. Jokainen paikka oli myyty loppuun ja hattuhyllyt pursusivat matkatavaraa. Eräskin setämies, jonkinlainen diileri varmaan, kantoi sisään useita laatikoita tavaraa. Joukossa oli esimerkiksi muovileluja, kananmunia ja kankaita. Hieman epäselväksi jäi, oliko kaveri muuttamassa vai ei. Muutaman kerran bussi pysähtyi pientareelle, jolloin tämä ukko tiputti yhden paketeistaan sitä odottavalle maajussille. Viihdyttävää seurattavaa!

Rajanylitys oli myös eräänlainen show. Aikaa kului pari tuntia, passit tarkastettiin viidesti, ja matkalaukut piti kaivaa ruumasta pois ja läpivalaista kahteen otteeseen. Mongolian puolella koimme äkkirikastumisen, kun vaihdoimme ruplat paikalliseen valuuttaan. Kolikoita ei ole, ainoastaan iso tukku setelirahaa, joista jokaisessa ainakin neljä nolla. Kirjoitusasusta riippuen raha on nimeltään tugrik tai tögrök.

_MG_0608 kopio_MG_0610 kopio
_MG_0613 kopio
_MG_0619 kopio
_MG_0637 kopio_MG_0631 kopio_MG_0635 kopio
_MG_0636 kopio
_MG_0643 kopio_MG_0648 kopio_MG_0671 kopio

Rajan toisella puolella vietettiin myös matkan virallinen lounastauko. Epäilyttävän näköisen ja ränsistyneen kerrostalon alakerran uumenista löytyi yllättävän viihtyisä kuppila. Samalla saimme myös jonkinlaisen ensikosketuksen mongolialaiseen ruokaan. Emme ymmärtäneet ruokalistasta mitään, joten sokkona mentiin ja sitten herkuteltiin tarjoilijoiden kiikuttamilla mätöillä.

Matkan varrelta voisi nostaa esille myös kaikille idänreissaajille tutun fiiliksen vessatauolla, kun hökkelissä ei useinkaan ollut kuin reikä lattiassa. Luomumeiningillä mentiin. Yhtä hyvin reikä toimii kuin riukukin, sitä paitsi kyykkiessä suoli pysyy kuulemma suorempana. Ehkä tämä siis saapuu trendinä Suomeenkin muun terveysboomin myötä. Herkkämielisille pahoittelut inhorealistisesta kuvasta, älkää zoomatko. Keskittykää siniseen maaliin ja auringonpaisteeseen: ulkoapäin mökki oli varsin söpö.

_MG_0695 kopio
_MG_0710 kopio_MG_0675 kopio
_MG_0712 kopio_MG_0620 kopio
_MG_0693 kopio

Pitkän mutta yllättävän mukavan matkan jälkeen maisemaan alkoi ilmestyä lehmien ja jurttien lisäksi rakennuksia. Kun ajantaju oli kadonnut jo alkumatkasta, tuntui puolivuorokautinen bussikyyti parilta hassulta tunnilta.

Iltamyöhään saavuimme Ulan Batorin sykkeeseen ja Mongolia vakuutti muutaman horror-hetken jälkeen Venäjän tavoin.

Kaikki loppuu aikanaan, reissujutut ei ilmeisesti milloinkaan.

– Henriikka

Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella

_MG_0549 kopio

Baikalilla vietimme vain kaksi päivää. Niiden ajan majapaikkana Khuzhirin kylässä toimi Nikita’s homestead –niminen reissaajien majatalo. Hinta oli parikymppiä vuorokaudesta mukavasta huoneesta ja kahdesta ateriasta päivittäin.

Lonely Planetin mukaan omistajapariskunnan panostus matkailijoihin on suurin syy tämän saaren kävijöiden suureen kasvuun. Ei ihme, paikka oli todella viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Silti fiilis oli reppureissaajamaisen down to earth eikä niitä turistejakaan mitenkään ruuhkaksi asti ollut. Hauska random fakta on, että paikan perustaja ja toinen omistaja on Venäjän pingis-mestari muutaman vuoden takaa.

_MG_0407 kopio_MG_0534 kopio_MG_0963 kopio _MG_0983 kopio_MG_0968 kopio _MG_0524 kopio _MG_0543 kopio _MG_0545 kopio_MG_0988 kopio _MG_1000 kopio _MG_0910 kopio _MG_0925 kopio

(Tsekatkaa ylläolevan kuvan DISKOBAR. Uskomaton menomesta. Sääli, ettei käyty kurkkaamassa pilkkua edeltävää menoa.)

Khuzhirin kylä oli pikkuruinen ja sen ”keskustan” kulki pian läpi. Pieniä puoteja ja pari matkamuistomyymälää, pyörävuokraamo ja kyläkoulu. Ladoja ja lehmiä riitti leveillä hiekkakaduilla. Lähes kaikki asutus tällä seudulla koostui hirsirakennuksista, joita oli koristeltu huvittavan räikeästi. Ei löytynyt väriä jota ei olisi löytänyt jonkun mökin ovenkarmista tai ikkunanpielestä. Viimeistelyä oli harvemmin harrastettu. Mintunvihreä oli kovassa huudossa.

Kokeilimme myös muutamaa ravintolaa. Ruokalistoilta löytyi perinteisiä venäläisiä herkkuja ja borsch virtasi. Juuson pettymykseksi koko kylästä ei löytynyt yhtään mätien kuningasta, synninmustaa kaviaaria eli venäjäksi igraa. Satojen eurojen arvoinen herkku tuntui olevan kiven alla sen synnyinseuduillakin. Voi tosin olla, ettei vain löydetty parhaiden diilereiden luokse. Paikallinen savustettu kalaherkku omulkaan ei paikannut tätä puutetta, vaikka suolaista nannaa olikin.

_MG_1022 kopio _MG_1029 kopio _MG_1061 kopio _MG_1066 kopio _MG_0962 kopio _MG_0960 kopio _MG_0931 kopio _MG_0690 kopio _MG_0685 kopio _MG_0734 kopio _MG_0718 kopio _MG_0682 kopio _MG_0672 kopio _MG_0400 kopio

Vaeltelu ja ihailu taitaa olla parasta mitä saaren rannoilla voi tehdä. Kylmähoito jaloille jatkui, kun rantaviivaa kahlasi muutama sataa metriä. Maisema on mukavan monipuolista ja vuorilla paikalliset harrastivat uskonnollisia menojaan. Shamanismi on alueen suurin uskonto ja patarummut kumisivat mystisesti. Liian lähelle ei viitsinyt mennä häiritsemään, mutta sulkien vihmomisesta ja pään ravistelusta päätellen menossa oli henkien kutsumista ja muita yliluonnollisia juttuja.

Jos olisimme olleet saarella useamman päivän, olisi varmaan tehnyt mieli lähteä autoretkelle saaren pohjoispäähän tai ajaa vuokrapyörillä toiselle puolelle kauniiden metsien läpi. Janne ja Juuso myös kuolasivat ajatusta aavikkoautoilusta aavoilla hiekkavuorilla. Hinta oli kuitenkin liian suolainen (60€/tunti), joten pojat saivat tyytyä kierimään mäkiä alas ilman apuvälineitä.

_MG_0668 kopio _MG_0655 kopio _MG_0652 kopio_MG_0455 kopio
_MG_0448 kopio_MG_0593 kopio _MG_0604 kopio _MG_0625 kopio _MG_0590 kopio
_MG_1110 kopio _MG_1121 kopio
_MG_0486 kopio

Aamun valjetessa minibussi kerättiin taas täyteen Irkutskiin matkaavia ja rinkat heitettiin auton katolle pressun alle. Saarelle olisi voinut jäädä vaikka viikoksi, mutta seuraava etappi odotti. Pomppiva paluukyyti läpi saaren, lauttareitin ja mantereen meni vikkelästi, kun ajatukset olivat jo tulevissa määränpäissä.

Olin ajatellut, että rykäisen viikossa kaikki matkajutut ulos. Katin kontit, puolessa välissä mennään. Kolmen viikon kokemukset on vaikea pusertaa muutamaan hassuun kirjoitukseen.

Loman jälkeen on ehtinyt vierähtää jo ensimmäinen työviikkokin. On ollut hieman hankaluuksia päästä takaisin työmoodiin ja läppärirutiiniin. Mieli on kuitenkin hyvä ja reissun jälkeinen hyvä tuuli säilynyt. Loma teki tehtävänsä.

– Henriikka

Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla

_MG_0115 kopio

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä.

Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi. Rupesimme puolitosissaan jo harkitsemaan saman reissun tekemistä Vladivostokiin asti yhtä kyytiä vain ihanan kyllästymisen tunteen takia (kyllästyminen taitaa olla aika tärkeä fiilis hektiseen elämään tottuneelle…). Toisaalta tunnen kyllä itseni. Sain jo lapsena ajan kulumaan vaikka minkälaisissa olosuhteissa omassa mielikuvitusmaailmassani. Tylsyyden tunne taitaa olla itselleni aika vieras.

(Huomio ylläolevasta kuvasta: kuka on katsonut New Girliä? Kuvan pappahan on aivan kuin Nickin puistobestis Tran). Kuvittelimme, kuinka käymme samalla lailla jakamassa hänelle huoliamme eikä hän ymmärrä puheestamme mitään.)

_MG_0167 2 kopio _MG_0142 kopio _MG_0131 kopio _MG_0130 2 kopio _MG_0122 2 kopio_MG_0062 2 kopio
_MG_0074 kopio _MG_0117 kopio _MG_0115 2 kopio

Kolmesta neljään kertaan päivässä juna jarrutti suuremmalle asemalle. Jos oli vaipunut horrokseen, nämä stopit tarjosivat hyvää taukoa lepäämiseen väsyneelle matkustajalle. Myös ihan tavallinen asemalla käyskentely teki hyvää maatessa jumittuneelle selälle. Käytännössä poikkeuksetta kävimme lunastamassa asemalaiturin kioskeilta jäätelötötteröt ja täydennystä vesivarastoihin. Tutuksi tuli Venäjän spesiaali, vaniljajäätelötikku. Mielettömän kokoinen puikkojäätelö pelkkää tylsää valkoista. Jotenkin reissussa sekin maistui ihanalta.

Asemalaitureita täyttivät matkustajien lisäksi joka kerta myös paikallisia ruokia, tarvikkeita ja lahjoja myyvät babushkat. Pörröisiä nalleja emme ostaneet, mutta rohkeudesta riippuen saatoimme tarkistaa, mitä syötävää heillä oli myynnissä. Yhtenä iltapäivänä ostin kokonaisen tuntemattoman kalan, toisena päivänä junassa nukkuville ystäville tuliaisiksi piiraita, joiden sisältö oli täysin sika säkissä. Varmasti todella eriskummallisiakin makuja olisi voinut päästä maistamaan, jos olisi ollut oikea rohkelikko. Hinnat eivät päätä huimanneet, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 snt. Suurin taloudellinen panostukseni taisi olla maailman rumimmat, mutta junassa oleskeluun maailman kätevimmät vaalenapunaiset suihkusandaalit. Maksoivat peräti femman.

_MG_0112 2 kopio _MG_0101 2 kopio_MG_0151 kopio_MG_0145 kopio
_MG_0155 kopio _MG_0100 kopio _MG_0091 2 kopio _MG_0080 2 kopio _MG_0077 2 kopio _MG_0073 kopio _MG_0063 kopio _MG_0073 2 kopio

Toinen päiviä rytmittävä tekijä oli ruoka ja yhteiset teehetket. Ruokailu nyt ei suoranaisesti ollut mitään luksusta, mutta yhdessä syöminen oli leppoisaa ja miljöö sai kaiken tuntumaan ylevältä.

Koska samovaari tarjosi uumenistaan kiehuvaa vettä, suurin osa matkustajista tuntui syövän joka kioskilla myytäviä nuudeli-aterioita. Mekin olimme kantaneet tätä herkkua mukanamme koto-Suomesta, ja kun lautaselle lisäsi vielä Moskovasta ostettua tonnikalaa, oli menu lähes gourmeeta. Muita olennaisia ravinnonlähteitä olivat lämmin kuppi -keitot sekä edellä mainittujen asemamummojen myymät mitä kummallisemmat piirakat, suolakalat ja lihamöykyt. Jonkin verran niitä maistelimme, mutta aivan kaikkea ei kyllä uskaltanut suuhunsa pistää. Jäätelöä ja karkkikasoja sen sijaan upposi muutamakin päivässä.

_MG_0055 kopio _MG_0051 kopio _MG_0037 kopio _MG_0029 kopio _MG_0019 kopio _MG_0005 kopio_MG_0001 kopio _MG_0191 2 kopio _MG_0193 2 kopio

Kolmantena päivänä meille vihjattiin, että lähes aina asemarakennuksen etupuolelta löytyy jonkinlainen minimarketti. Todennäköisesti kokeneet junamatkustajat eivät laiturikioskien anteihin koskeneetkaan, sillä ruokakaupat olivat kyllä selvästi halvempia. Niitä kannattaa hyödyntää, mikäli pysähdyksissä ollaan sen parikymmentä minuuttia tai enemmän. Kolmantena iltanamme pysähdymme Novosibirskin suurkaupungissa jopa 50 minuutiksi. Se tiesi yöjuoksua valaistuille kaduille suuren supermarketin toivossa. Se löytyi ja ruokavarannot täytettiin, vaikka vähän pelotti aikataulun vuoksi. Palatessamme kelloon jäi kuitenkin vielä ruhtinaalliset kymmenen minuuttia. Ei siis ollut kiire eikä mikään!

_MG_0203 2 kopio _MG_0208 2 kopio _MG_0214 2 kopio _MG_0225 2 kopio _MG_0229 2 kopio _MG_0236 2 kopio _MG_0188 2 kopio _MG_0185 2 kopio

Ainuttakaan muuta ulkomaalaista emme tällä neljän päivän matkalla tavanneet. Venäläisten englannin kielitaito ei ollut kummoinen, joten sosialisointi rajoittui omaan pieneen porukkaamme. Muutama poikkeus junassa oli.

Alkumatkasta vain muutaman tunnin ajan saimme jopa suomenkielistä keskusteluseuraa. Venäjänkarjalasta lähtöisin oleva nainen ja Helsingissä muutaman vuoden opiskellut tyttärensä olivat matkalla sukulaisten juhliin. Etenkin Juuso oli aivan liekeissä keskustelemassa slaavilaisista toimintatavoista ja heidän poliittisista näkemyksistään suomea puhuvien paikallisten kanssa.

Yhden iltapäivän ajan kanssamme matkusti pohjoisvenäjältä kotoisin oleva Tsingis (oikeasti!), jonka kanssa vähän keskustelimme junista, venäjästä ja Putinista. Melko pian kävi kuitenkin ilmi, että kaveri piti enemmän itsetunaamansa auton esittelemisestä. Kovat subbarit siinä näytti ainakin iPhonevideoiden perusteella olevan: “Tsekatkaa kuinka paljon konepelti tärisee!” Hahah. Hauskoja muistoja jäi partasuisesta naistenmiehestä kaikesta huolimatta.

_MG_0261 2 kopio _MG_0264 2 kopio _MG_0273 2 kopio _MG_0288 2 kopio

Huh, vihdoin sain valmiiksi. Kirjoitin tätä eilen neljä tuntia kuvan muokkauksineen kaikkineen. Lopulta kaadoin väsyneenä vichyt näppikselle ja hajotin koko koneen. Oli se palvellut jo kohta 7 vuotta ja aivan räjähdyspisteessä. Konevanhuksen hautaamisen jälkeen kaaduin väsyneenä sänkyyn ja päätin jatkaa aamulla. Aamuaivot, parhaat aivot. Ja tänään herätessäni elättelen vielä toiveita, että hiustenkuivaajan tehokas käyttöni olisi kuitenkin pelastanut maccini. Kyllä se ainakin käynnistyi.

Reissusarja jatkuu Baikal-järven tunnelmilla. Toivottavasti jaksatte fiilistelyjä.

– Henriikka

Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin

_MG_0002 2 kopio

Moskovasta starttasi reissumme pisin yhtäkestoinen junarutistus: lähtö neljän yön ja 5200 kilometrin päähän Irkutskiin, Baikaljärven eteläpäähän. Näiden väliin mahtuu lukemattomia hehtaareja villiä luontoa ja muutama täysin tuntematon neuvostohenkinen miljoonakaupunki. Rakastin junassa oloa. En olisi halunnut sen millään loppuvan. Tavallinen päivälämpötila sisällä oli +33 astetta, mutta kun yläpetiin puski avonaisesta ikkunasta viileää ilmaa, ei rentoutumiselle ollut rajoja.

Junaan noustessa oli jännitys vatsassa, kun hahmotti makaavansa samassa punkassa niin pitkään. Heitimme rinkat sohvasängyille ja katselimme ympärillemme. Paikallinen ystävämme ja coachsurfing-hostimme Maxim saattoi meidät ystävällisesti vaunuumme ja jäi laiturille vilkuttamaan. Rinkassa oli eväitä, hammasharja, emalimuki ja pino kirjoja. Muuta ei tulisi tarvitsemaankaan. Hyvästi suihku!

_MG_0220 kopio_MG_0058 2 kopio_MG_0319 kopio_MG_0403 kopio _MG_0472 kopio _MG_0443 kopio _MG_0427 kopio

Ensimmäinen päivä kului hyvin hitaasti ilmaa haistellessa (kuvainnollisesti). Janne nappaili valokuvia siihen tahtiin kuin ei ymmärtäisi hänellä olevan vielä 80 tuntia aikaa. Rentoutuminen ei ollut tässä vaiheessa vielä niin helppoa, kun kaikki oli uutta. Toisaalta oma yläpunkka tuntui heti kodilta. Heti ensimmäisellä suuremmalla asemalla nousimme laiturille tunnelmoimaan ja veden sekä jäätelön hankintaan. Pyhä lupaukseni syödä kilokaupalla jäätelöä pysyi lojaalisti läpi matkan.

_MG_0433 kopio _MG_0416 kopio _MG_0371 kopio _MG_0391 kopio _MG_0377 kopio _MG_0369 kopio _MG_0354 kopio _MG_0410 kopio

Venäläisissä pitkän matkan junissa on mahdollista matkustaa kolmessa luokassa. Ykkösluokka tarkoittaa junasta riippuen kahden hengen hyttiä tai neljän hengen hyttiä pehmeämmillä sängyillä tai ilmastoinnilla. Ykkösluokasta löytyy myös usein jonkinlainen suihku, tuskin kovin kummoinen kuitenkaan. Kakkosluokka eli ”kupe” on petipaikka tavallisessa neljän hengen hytissä. Tavankansan karjavaunuksikin kutsuttu kolmosluokka on avovaunu, jossa käytävän ympärillä on 54 punkkaa kahdessa kerroksessa. Elämyksiä hamuavien on hyvä huomata, että tähän ”plastkartnyyn” ei yleensä matkatoimistojen kautta myydä edes lippuja.

Menimme tietysti juuri tähän luokkaan – se oli edullisin ja varmasti kaikkein sosiaalisin vaihtoehto viettää seuraavat neljä päivää. En voi silti kieltää etteikö junamatka karjavaunun puolella olisi jännittänyt. Sieltä sun täältä oli kuullut melkoisia tarinoita saastaisista vaunuista, vodkapäissään riehuvista matkatovereista, omaisuuden katoamisista ja sanomalehteen pyyhkimisestä klaustrofobisen pienessä toiletissa. Joku kertoi, että oli kuullut porukan ulostavat junanvaunuihin. Myös Moskovan hostimme Natalia ja Maxim olivat järkyttyneen huvittuneita kertoessamme valitsemastamme luokasta: ”Samalla hinnalla olisitte lentäneet Irkutskiin!”. Toki he ymmärsivät, ettei se ollut matkan ideakaan.

Onneksi saimme huomata kaikki epäilykset vääriksi. Vaunussamme matkusti täysin tavallista venäläistä kulkijaa: todella suloisia mummoja huivit ruttuisten naamojensa ympärillä, naisia lastensa kanssa ja muutamia yksittäisiä miehenköriläitä. Rinkat sai ujutettua alasänkyjen alla sijaitsevaan laatikkoon, joka lisäsi turvallisuudentunnetta yöaikaan huomattavasti. WC-paperiakin riitti lähes poikkeuksetta.

Toki pitää huomioida, ettei kyseessä ollut mikään ylellinen juna. Olihan siellä likaa ja vessoissakin pesemisen varaa. Joskus etsittiin vaunuun karannutta hiirtä. Mutta yleisesti ottaen vaunu oli kyllä kotoisa ja oikein puhdas.

_MG_0365 kopio _MG_0349 kopio _MG_0323 kopio _MG_0316 kopio _MG_0286 kopio _MG_0271 kopio _MG_0274 kopio _MG_0265 kopio _MG_0269 kopio

Janne oli vahingossa varannut meille neljälle paikat niin, että emme olleet kuvissa näkyvän pöydän molemmin puolin, vaan seinän kummallakin puolella. Se vaikeutti hieman yhteisten aterioiden syömistä, mutta aiheutti sopivasti sosialisoimisen pakkoa ja iloisia tilanteita. Hetken järkytyksen jälkeen olimme siis sangen tyytyväisiä vahinkoon.

Alinaa ja Juusoa vastapäätä vietti kanssamme ensimmäiset kaksi vuorokautta suloinen Galina-mummu. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta hymyjä vaihdettiin ja esimerkiksi Volgaa ylittäessä hän kertoi meille ummet ja lammet silmät kiiltäen kuin kerraten tuohon valtavaan jokeen liittyviä muistoja.

Kielimuuri tuli muutenkin heti alusta asti pieneksi esteeksi paikallisiin tutustumiselle. Keskivertovenäläinen ei osaa sanaakaan englantia. Alina toimi tulkkina yksinkertaisissa nimienvaihdoissa ja määränpäätä kysyessä, mutta niin maailmankansalainen en kuitenkaan ole, että kykenisin luomaan syviä ystävyyssuhteita parissa päivässä ilman minkäänlaista ymmärrystä toisen sanoista. Kipinä venäjän opiskeluun syttyi vahvasti. Ehkä ensi syksynä taas kirjojen kanssa.

_MG_0261 kopio _MG_0258 kopio _MG_0249 kopio _MG_0256 kopio_MG_0360 kopio_MG_0342 kopio

(Huom! Ylläoleva kuva näyttää erehdyttävästi joltain epäilyttävältä. Kyseessä on kuitenkin yllätystuliainen miehille: lihapommit!)

Vaunun alkupäässä oli kaksi tärkeää esinettä. Seinään liimatusta lapusta saattoi tarkistaa koko matkan aikataulun ja pysähdyksien kestot. Näin sai tietää, kuinka kauan oli aikaa juosta laiturialueella. Tavallisesti isommissa kaupungeissa 15-30 minuuttia, muistaakseni kahdesti matkan aikana myös pidemmän 50 minuuttia.

Toinen tärkeä esine junassa oli tavallinen puulämmitteinen samovaari, joka toimi alituisena kiehuvan veden lähteenä janon yllättäessä. Tämä oli selvästi paikallisille todella olennainen osa junamatkustamista. Teemummoksi ristimämme rouvashenkilö käveli vähintään kymmenen kertaa päivässä pienen kuppinsa kanssa täydennystä noutamaan.

_MG_0459 kopio_MG_0457 kopio_MG_0444 kopio_MG_0240 kopio _MG_0049 2 kopio _MG_0210 kopio _MG_0046 2 kopio _MG_0204 kopio _MG_0027 2 kopio _MG_0014 2 kopio _MG_0030 2 kopio _MG_0007 2 kopio

Niin ne päivät vain vierivät. Vierivät ja pyörivät ja aikanaan loppuivat. Huomenna laitan toisen satsin junakuvia, sillä näin pysähtyneestä ajasta löytää oikeastaan aika mielenkiintoisia hetkiä. Ihmissieluja, sielunmaisemia eikä pihalla ristinsielua missään.

Aeropressipannukahvia ja kirjaa kirjan perään. Arvaatteko mitä? Eihän sitä Sinuhea sitten löytynyt koko Helsingin alueelta yhdestäkään kirjakaupasta, jossa kävin. Otin muita kirjoja matkaan ja ahmin niistä viisi.

Pääsispä taas junaan.

– Henriikka

Trans-Siperia 1: Moskova

_MG_0012 kopio

Trans-Siperian matkamme alkoi sunnuntaina, toukokuun viimeisenä päivänä. Edeltävä hektinen viikko oli ollut täynnä töitä ja valmisteluja viikonlopun valmistujaisiin. Kaiken lomassa hoidimme vielä viimeisiä matkavalmisteluita ja ostoksia. Sunnuntai-aamuun jäi ainoastaan pakkaaminen. Hermot kireänä kiskoimme rinkkoihin tavaraa ja yritimme muistaa välttämättömän.

Samalla iski se fiilis, joka niin usein tulee ennen matkaan lähtemistä: kun niin moni muu asia on vaatinut huomiota, lähtö tulee kuin puun takaa. Ei auttanut kuin nostaa rinkat selkään ja ottaa suunnaksi Helsingin rautatieasema. Kotiovesta päästyä mieli alkoi relata. Sisko tuli ostamaan meille jäähyväispehmikset ja niin alkoi seikkailu. Ensimmäinen etappi oli Moskova.

_MG_0021 kopio_MG_0081 kopio_MG_0077 kopio

Kuljimme Jannen kanssa tavallisella lähijunalla Lahteen, jossa nappasimme mukaan myös matkakumppanimme Juuson ja Alinan. Hetkeä myöhemmin nousimme nelikkona venäläiseen yöjunaan. Täytyy myöntää, että kun odotimme jo tämän junan olevan suomalaisittain totuttua tasoa karumpi, oli yllätys melkoisen positiivinen. Hytti oli siisti ja tilava, sängyt mukavat ja pöydällä odotti neljä eväspussia. Venäläinen stuertti kohteli meitä ystävällisesti, vaikka kapula-englannin jälkeen kysymykset pitikin usein esittää käsimerkein.

Kouvolan kohdalla meitä kävi yllätyksenä tervehtimässä vielä vanhempani tuoden mukanaan eväitä ja lentosuukkoja. Mokomatkin vilkuttelijat. Tuntui turvalliselta nukahtaa raiteiden kolinaan. Onneksi nukun joka paikassa kuin tukki.

_MG_0054 kopio_MG_0064 kopio_MG_0119 kopio

Heräsimme Moskovasta kuukauden vaihteessa. Yö Tolstoin makuuhytissä oli ollut pehmeä lasku junamatkustamiseen, sillä puitteet olivat erinomaiset. Alun perin suunnitelmana oli jatkaa matkaa suoraan kohti Siperiaa, mutta lopulta totesimme Venäjän suunnattoman ja perinteikkään pääkaupungin olevan liian legendaarinen missattavaksi. Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kauan menee ennen kuin pääsee takaisin. Edessä oli kaksi yötä ja kolme päivää tsaarien, neuvostomonumenttien ja balsamoidun Leninin kotikaupungissa.

Meidät majoitti erittäin mukava pariskunta, jonka Alina ja Juuso olivat bonganneet sohvasurffauksen kautta. Vieraanvarainen Natalia on pietarilainen toimittaja ja karhumainen Maxim kotoisin syvältä Siperiasta. Nämä uudet tuttavuudet paitsi tarjosivat katon päittemme päälle, myös näyttivät hieman paikkoja ja osoittautuivat hyviksi keskustelukumppaneiksi. Juttu lensi niin viihteestä kuin politiikastakin, vaikka Maximilta ei englanti taittunutkaan kuin Google Translatorin kautta.

Pariskunta pyöritti myös mielenkiintoista firmaa nimeltä Hello Honey. Hunajabisnes vaikutti pyörivän hyvin ja saimme mukaamme koko matkan ajaksi makeaa aamupuuron päälle.

_MG_0363 kopio_MG_0356 kopio_MG_0402 kopio_MG_0037 kopio_MG_0041 kopio_MG_0039 kopio_MG_0066 kopio_MG_0090 kopio_MG_0076 kopio_MG_0128 kopio_MG_0009 kopio_MG_0329 kopio_MG_0139 kopio

Moskova on hyvin suuri, mutta liikkuminen on todella helppoa toimivan metroverkoston vuoksi. Metroasemat itsessään ovat melkoisia arkkitehtuurisia teoksia, sillä ainakin jokainen näkemämme oli suunnaton ja melkoisen koristeltu.

Kävimme toki myös Punaisella Torilla. Sen yhdellä sivulla kulkee koko äiti-Venäjän hallintokeskuksen, Kremlin muuri. Torin toisella laidalla seisoo upea Pyhän Vasilin eli St. Basilin katedraali, joka näyttää karamellikirkolta. Olettaakseni se on juuri se mieleenpainuvin nähtävyys.

Jos kuollut kommunistijohtaja olisi kiinnostanut, olisimme voineet käyttää aikaamme myös jonottaen Leninin mausoleumiin. Itse tyydyimme lukuisiin Lenin-patsaisiin, joita oli ripoteltu ympäri maata. Uskomatonta miten monta niitä edelleen on, vaikka varmasti tuhottujakin patsaita riittää.

_MG_0160 kopio_MG_0209 kopio_MG_0307 kopio_MG_0318 kopio_MG_0174 kopio_MG_0245 kopio_MG_0278 kopio_MG_0273 kopio_MG_0258 kopio
_MG_0248 kopio4 kopio3 kopio_MG_0444 kopio_MG_0435 kopio_MG_0427 kopio_MG_0421 kopio

Moskova on tunnettu oopperoistaan ja baleteistaan. Jo 1825 rakennettu Bolshoi-teatteri on näiden genrejen rakastajille ehdoton ykköspaikka, liput kannattaa kuitenkin varata ajoissa. Itse olimme valitettavan myöhässä, mutta baletinnälkäisinä suuntasimme Novaja Operaan katsomaan pähkinänsärkijää. Nälkä taisi kuitenkin olla hiipumaan päin, sillä nukuin puolet ajasta. Onneksi lippu oli vain kympin. En voi ymmärtää miten niin pääsi tapahtumaan, mutta pääni alkoi nuokkua samalla hetkellä, kun takapuoleni tupsahti pehmeään penkkiin.


_MG_0404 kopio_MG_0414 kopio_MG_0098 kopio_MG_0122 kopio_MG_0130 kopio_MG_0149 kopio

Jos kesä on kuuma ja päivät lämpimiä, kannattaa paikallisten tavoin viettää aikaa puistoissa. Niitä riittää, sillä ainakin Wikipedian mukaan jopa kolmannes Moskovan pinta-alasta on vihreää. Heti ensimmäisenä päivänä pyörimme leikkisässä ja aktiivisessa Gorkin puistossa. Paikka on hyvä perinteiselle puistokellimiselle, polkuveneille ja jäätelölle. Kirja kainaloon ja nurmelle pötköttämään.

VDNH:n puisto on sen sijaan oikea paikka etsiä sitä Neuvostoliiton perintöä. Koko suunnaton alue on aikanaan rakennettu toimimaan näyttelykeskuksena, joka esitteli Neuvostomahdin suuria saavutuksia. Tältä alueelta löytyy siis arkkitehtuuria kaikilta entisten neuvostotasavaltojen alueilta, muistomerkkejä kosmonauttien suurista saavutuksista sekä työn sankareita juhlivia patsaita. Kaikki tämä on puettu hyvin viihtyisään pakettiin. Pienuuden tunne hulahti läpi koko kropan, kun valtavassa puistossa nousi jättimäiset rakennukset ja suihkulähteet.

2 kopio_MG_0373 kopio_MG_0198 kopio_MG_0167 kopio

Moskova yllätti positiivisesti. Olen aina vähän pelännyt Venäjää. On nolo sanoa näin julkisesti, mutta se on ollut mielessäni sellainen itäinen, valtava, mystinen möllykkä. Ei sillä etteikö nämä kaikki kolme pitäisi paikkaansa, mutta nyt näin kaupungin aivan uudessa valossa.

Voisin hyvin ottaa Moskovan junan vain pitkää viikonloppureissua varten. Viisumin saa noin 80 eurolla muutamassa päivässä, oman kokemukseni mukaan näin suomalaisena suhteellisen helposti (matkalla kohdatut jenkit kertoivat, ettei heille tällä hetkellä irtoa viisumeita). Menolippu Moskovaan maksoi muistaakseni 80 euroa, mikä ei sekään ole suuri summa matkasta suurkaupunkiin. Meistä vain Alina puhuu vähän venäjää, joten se helpotti huomattavasti. Ilman kielitaitoakin kuitenkin pärjää, kun käyttää rohkeasti elekieltä.

Moskovasta hyppäsimme varsinaiseen tunnelmajunaan, mutta ne tarinat säästän huomiseksi. Kauniita unia, babushkojen kuvia.

-Henriikka

ps. Tuo tajuton nahkarinkka slaavilookkia tavoittelevan Juuson selässä on hänen itsensä tekemä. Älytöntä.