arkisto:

maaliskuu 2015

19.3.2015

Kana orrella

–

”Hei, pitäiskö koittaa jotain uutta? Etten aina pönöttäisi kuvissa niin perinteisesti.”
”Joo, anna mennä vaan.”
”Mä voisin vaikka hypätä ketterästi tuohon betonireunalle. Erittäin hyvä idea.”

Joskus hyvätkin ideat ovat tuomittuja tuhoon. Kerrassaan typerältähän tuo orrella keikkuminen näyttää. Halusin mageilla Palmrothin popoillani ja täydellisellä kameralaukullani, mutta jäävät kyllä noiden klovniliikkeiden varjoon.

Jos ensi kerralla mentäisiin ihan totutulla kaavalla vaan. Vai pitäisikö samantien roikkua ränneissä tai istuskella ikkunoissa?

On ollut aika huimia päiviä. Normimittaisia työpäiviä, mutta sen rinnalle on tunkenut jos jonkinmoista aktiviteettia: lenkkeilyä, salitreeniä, ystäviä, kevätostoksia ja yleistä hillumista. Olen yrittänyt sukeltaa toiminimen ja yrittämisen saloihin ja päästä jyvälle kirjanpidosta. Sen lisäksi arjestani on vienyt yllättävän suuren osan uusi sarjatuttavuus, New Girl, joka toimii aivojentyhjennystoimintona Gilmoren Tyttöjen, How I met Your Motherin, Sinkkuelämään ja Frendien jälkeen. Toisessa kaudessa mennään, ja kyllä minä kikatan sohvalla alituiseen, vaikka epäilykseni sarjaa kohtaa olikin korkeat.

Bikineitä tekisi mieli mennä ostamaan, sillä aina kun asiaan havahtuu kesäkuussa, kaikki on jo myyty loppuun.

Tähän luonnolliseen kyykkäysposeeraukseen lopetan tämän hilpeän tarinankerronnan. Taidanpa lähteä lenkille ja syödä sitä ennen vähän skyrriä Islannin ihanuuden kunniaksi.

Hyvää Minna Canthin päivää kaikille.

”Pahimmasti erehtyy, kun tuhlaa aikaa ja voimia semmoiseen, mitä voi muilla teettää” (Minna Canth)

– Henriikka

Ps. Huomasin eilen, että jostain syystä osa kommenteista ohjautuu roskakoriin. Pahoittelut siis, jos en ole tätä ennen hyväksynyt kommenttejanne. Se ei ole johtunut asiattomasta käytöksestä. Asia korjattu!

kengät/Palmroth (saatu), takki/Twist & Tango, huivi/Acne (second hand), laukku/& Other Stories (second hand)

18.3.2015

Sporalla vai tsygällä?

–

elämä, Helsinki

Rakastan istua raitiovaunussa, sekä uusissa että vanhoissa. Vanhoissa, etenkin niissä vanhemmissa ja korkeissa, on ihan oma tunnelmansa. Kellertävän kelmeä valaistus ja kolisevat vaunut. Uudet ratikat on varta vasten valmistettu Helsinkiin ja niihin pääseminen on aikamoista arpapeliä. Ei sillä että kyytiin hyppääminen olisi jotenkin haasteellista, mutta niitä kun kulkee vielä korvin harvakseltaan. Uudet ovat tyylikkäitä ja valaistukseltaan kylmempiä, istua joutuu vähän entistä kovemmin. Jotenkin tuntuu ylväältä matkustaa sellaisessa uudessa. Vähän sama tunne, kun pääsi ensi kerran Intercity-junaan, saati Pendoliinoon.

(Ja hei, näkiväthän kaikki jo junavideon, jonka laitoin tänään facebook-sivulle? Olen katsonut sitä looppina koko päivän)

Pyöräkausi on pian edessä. Fillaroin talvisin lyhyitä matkoja, lähinnä kauppaan ja takaisin, mutta tulevana kesänä olisi tarkoitus ottaa taas kunnolla pyörä alle. Ilmassa on ihanaa kevättä ja tiessä tuntuvasti tunnelmallista katupölyä, tekee mieli jo päästä tsygän kyytiin. Samalla on kuitenkin haikea jättää hetkeksi rutinoitunut ratikkaköröttely. Pyörän päältä ei yhtä helposti nautiskella take away -kahvia, ja kyynervarrella kulkee taas pyöräilykypärän verran enemmän painoa muutaman kuukauden ajan.

Toisaalta, aion kyllä käyttää myös sporaa ja bussia, joten täysin ei näitä tarvitse kesäkaudeksi hyvästellä. Niin kuin ei tarvitse hameita tai korkkareitakaan, vaikka farkku- ja sniikkerimmi enimmäkseen olenkin. Korkeat nutturat täytyy säästää niille päiville, kun kypärä ei vuoraa päätä.

Aamufiilistelyt ovat väsyttäneet meidänkin residenssin. Siitä kertoo Jannen haukotus. Voi olla, että kevätpäiväntasauksen yönä katkeaa kamelinselkä. Onneksi on viikonloput ja satunnaiset sohvalle nukahtamiset kello kahdeksan illalla.

– Henriikka

17.3.2015

Kodin kauniit ja käytännölliset

–

sisustus

Alkuvuoden olen keskittynyt kaikkeen turhaan (hassua, että edelleen ajattelee juuri aloittaneensa tämän vuoden, vaikka mennään jo yli maaliskuun puolivälin). Helmikuussa jaoin kuvia omista turhista, kauniista tavaroistani, maaliskuun puolella laitoin lukijoiden kuvia jakoon. On minulla kuitenkin myös kauniita mutta silti tuikitärkeitä tavaroita. Niissä piileekin arjen eliksiiri: kun korvaat ruman tiskirätin pari pykälää kauniimmalla, saattaa koko elämä keinahtaa paremman puolelle.

Siitäkin huolimatta, että äskeinen lause on juuri sellainen, joka nostetaan sitaattina kuvaamaan naistenlehtien ja blogien kevytkenkäisyyttä, aion ottaa riskin ja pureutua tähän asiaan. Jos olet visuaalinen ihminen, sillä on väliä, millaisella mopilla lattiasi kuuraat. Tai millaisella pannunalusella tulikuuma kattilasi lepää. Jos et koe asioiden ulkonäköä niin merkitykselliseksi, saatat ehkä etsiä helppoutta ja laatua.

Niin makaat kuin petaat. Jos petaamisesta voi tehdä kauniimpaa, miellyttävämpää, helpompaa, niin tehkäämme!

Minikokoinen rikkaharja

Ystävältä muutama vuosi sitten lahjaksi saatu metalliharja on ahkerassa käytössä. Irtoroskat lähtee keittiön pöydiltä somasti harjaten. Harjasettiä on saatavissa vaikka missä väreissä, mutta itse olen mieltynyt juuri tähän valkoiseen.

Keep Cup

Keep Cuppeja löytyy minulta vaikka miten monessa värissä (ja lisäksi niitä ihan oikeasti käytänkin), mutta kaunein näistä on korkkirenkaalla varustettu lasinen malli.

Astetta ilahduttavammat pannunaluset

– Mini Empiren puinen kuuskulmio
– Vanha koristeellinen kaakeli kirpputorilta
– Virkattu Lakupekka-alunen

Tiikerikuvioinen sammutuspeitto

Standardien mukaisen sammutuspeitteen voi säilyttää myös kauniissa pussissa. Ivana Helsingin peitteet ovat suosikkejani. Tällaista pussia pitää mielellään seinällä roikkumassa. Kannatan.

Ostoslistassa on myös Hayn pölyhuiska, sillä entinen pölyrätti vetelee viimeisiään ja on lisäksi niin ruma, että se kelpaa vain vessankaapin perimmäiseen nurkkaan. Mikä on teidän kaunein ja samalla käytännöllisin kodin käyttötavara?

– Henriikka

16.3.2015

Värittömät kulmakarvat, kyllä vai ei?

–

kosmetiikka

Luonnonvaalea, luonnonhaalea. Minulla on kasvonpiirteiden sijasta tabula rasa, tyhjä taulu (Tabula rasa (latinaa), suom. tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy ”pää täysin tyhjänä”, ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. -Wikipedia). Tiedän, ettei sillä ehkä vaaleita piirteitä tarkoiteta, vaan aivan muuta, mutta joskus tuntuu kuin se olisi kirjoitettu ulkomuodostani.

Luonnolliset kulmakarvani näkyvät parhaiten kesällä, kun päivittyneen naaman seasta pilkottaa muutama valkoinen hajakarva. Käytän kuitenkin ympäri vuoden kulmakynää ja koen, etten näytä itseltäni ilman kulmia. Kasvot eivät tunnu olevan tasapainossa ilman viivoja silmien päällä. Väritän suht haaleasti, aika kylmällä sävyllä, pyrkien säilyttämään luonnollisuuden. Toisinaan kestovärjään kotikonstein. Muutama vuotta sitten elin hetken vähän liian vahvan pakkelikerroksen alla hiustenvärjäyksestä johtuneen tottumattomuuden vuoksi (jälkeen päin vähän nolottaa) ja nykyisin olen hyvin tarkka siitä, etten ylittäisi luonnollisuuden rajoja.

Värittömissä kulmissa minua ei kuitenkaan nää. Mitä itse olette mieltä? Miltä kuvat näyttävät? Huomatteeko edes eroa? Mielestäni näytän vähän harmaalta ja haalealta, joskin siihen vaikuttaa myös talven tuoma ihonsävy. Värittömät kulmakarvat, kyllä vai ei?

Pari vuotta sitten catwalkeilla nähtiin paljon vaaleiksi värjättyjä kulmakarvoja. Näissä tapauksissa kulmat olivat kuitenkin usein tuuheat ja runsaat, minun tapauksessani ei tällaisesta ilmiöstä puhuta. Mitä luultavimmin jatkan siis totuttuun tapaan, hillityillä mutta värjätyillä kulmilla.

Uusi viikko laitettu käytiin. Hyvä tästäkin tulee.

– Henriikka

15.3.2015

Aivojen irtiotto

–

muoti, oma tyyli

Sunnuntai, sunnuntai. Talvikauden viimeinen laskupäivä Messilässä, toimivilla tykkilumilla, kelpo seurassa. Nyt istun koneen ääreessä ystäväni liian iso trikoinen poolopaita päällä ja kuuntelen Spotifystä fiilismusiikkia. Mainoksetkaan eivät lannista, paitsi vähän. Etenkin Canesten Kombi. Sam Smith soi ja antaa elämänohjeita. Aina toisinaan pitää nostaa kädet näppiksiltä ja nostaa ne ylös ilmaan heilumaan. Etenkin C-osa kaipaa käsiäni. Keittiönpöydällä raakasuklaavermeet odottavat tekijäänsä, vaan saas nähdä jaksanko.

Aurinko on paistanut niin, ja puiset plehat ovat olleet aktiivikäytössä koko viikonlopun. Myös aivoni ovat saaneet auringonpistoksen, sillä yleensä en ikinä näe unia ja nyt olen sekä viime että toissayönä. Lauantain vastaisena yönä järjestimme Jannen kanssa suuren juhannusjuhlan. Kutsuimme koolle kaikki ystävämme sekä vanhempani ja heidän ystävänsä. Kun juhlat alkoivat, laitoimme rati-riti-rallan soimaan ja pistimme piirileikiksi. Kaikki ystävämme lähtivät lätkimään, koska juhlamme olivat heidän makuunsa liian tylsät, ja jäimme keski-ikäisemmän väestön kanssa tanssahtelemaan.

Viime yönä kärsin vakavasta muistihäiriöstä, mutta se oli ensimmäiseen uneen verrattuna kymmenesti ahdistavampi ja sadasti tylsempi. En saanut pyöriä pallokellohameessani kesäyössä. Mutta pian saan, sillä kesä tulee. Tunnen sen. Hrrrrr.

Luonto taitaa kuitenkin kutsua suklaan pariin. Joten adios, kuomat. Lupaattehan nauttia keväästä?

– Henriikka

takki ja hattu/Minimum, laukku/Lumi (saatu), kengät/Bianco, aurinkolasit/Mahonki (saatu), legginsit & mekko/second hand

14.3.2015

Nahkatakkikelit (hihihi)

–

muoti, oma tyyli

Ne ovat täällä taas: nahkatakkikelit. Keskiviikko 11.3. oli ensimmäinen päivä, jolloin viittasin kintaalla talvelle ja puin päälleni talvitakin sijaan mustan nahkarotsin.

Sain parahimman takinretaleen Jannelta lahjaksi viime keväänä, kun olin saanut opinnäytetyöni valmiiksi. Viime vuonna moiset säät alkoivat vasta maaliskuun lopussa (pelottavaa, että sen voi tarkistaa viime vuoden arkistoista), joten tänä vuonna voi nauttia vielä pari viikkoa pidempään. Huomenna heitämme vielä viimeisen lumilautailureissun Messilään, mutta sitten saa talvilajit riittää. Talvitakit pahvilaatikkoon ja koiden syötäväksi kanahäkkiin.

Takatalvi, en edes muista mitä se tarkoittaa. Tulkoon valo.

Tänään on ollut sellainen killeri kevätpäivä, ettei paremman perään tarvitse haikailla. Aamu alkoi juoksulenkillä (olen palannut lenkkipoluille, siitä lisää myöhemmin) ja jatkui brunssilla hurmaavassa seurassa. Nautin molemmista, jälkimmäisestä tosin vähintään tuplasti enemmän.

Brunssin jälkeen lähdin pallona vierimään pitkin Helsingin katuja, tarkoituksenani päätyä kotiin tekemään töitä ja siivoamaan. Vaan päätinpä vaihtaa suunnitelmia ja jäädä harhailemaan Eiraan ja Punavuoreen. Kiersin kivijalkakauppoja ja törmäsin ystävään. Piipahdimme kahvilaan ja törmäsin toiseen ystävään. Menimme katsomaan koripalloa. Tai niin luulimme, mutta matsi olikin jo loppu. Ex-tempore päivä, äärimmäisen hyvä sellainen. Kaikki on hyvää auringossa.

Hiukseni ja kasvoni kaipaisivat ainakin kuvista päätellen vähän aurinkoa ja energiaa, toisaalta taas hymy on leveämpi kuin koskaan ennen. Ikeneni näkyvät hymyiltäessä koko ajan enemmän. Se ei haittaa, pidän ienhymyistä. Kompensoikoon riemu talven harmauttamaa ulkokuorta, aurinko kylmää kevättuulta.

– Henriikka

13.3.2015

Aamut Arabian

–

elämä, Helsinki

Olen aamujen suhteen oudolla tavalla mustasukkainen. En sinänsä kenellekään, mutta haluaisin kahmia kaikki aamumomentit itselleni. Minusta tuntuu, että jos missaan auringonnousun, olen jo jättänyt monta hyvää valon hetkeä käyttämättä. Että ne ovat valuneet hukkaan, vaikka ne olisivat olleet siinä ihan otettavissa ja käytettävissä. En halua nukkua silloin, kun vaihtoehtona on valvoa valoisissa usva-aamuissa.

Arkisin herätyskelloni soi lähes aina kuudelta tai vartin yli. Olen onnistunut vähentämään torkutustustani akselille 0–30 min (Se on ihan kohtalaisesti, älkää mollatko. Tsemppiprojekti jatkuu edelleen. Masennuin kun Sleep as android -sovellusta ei saa iPhoneen). Eilen kömmin sängystä ylös puoli seitsemän maissa ja järkytyin. Pihalla oli jo valoisaa. Koin heti morkkista siitä, etten ollut saanut elää kaikkia valoisia hetkiä. Etten ollut ehtinyt elää enemmän.

Siispä tänään heräsin viideltä. Lähinnä sen takia, että piti valmistella eräs presentaatio aamuyhdeksäksi. Samalla tuli kuitenkin napattua talteen kaikki aurinkohippuset. Tosin tajusin myös, että aurinko oli eilen ehtinyt kivuta juuri ja juuri taivaanrantaan, enkä ollut menettänyt juuri mitään. Helpottunut huokaus.

Mitähän minun unieni käy, kun kesä lähestyy? Jos yritän kauhoa kaiken päivänvalon taskuihini ja imeä itseeni kaikki minuutit aamuhämystä iltahämyyn saakka? Näinköhän uuvahdan jo huhtikuun puolivälissä.

Mutta katsokaa nyt miten kauniisti aurinko vaihtaa maisemaa. Mustasta maisemasta tulee sininen ja vaalenpunainen, sellainen yksisarvisten valtakunta. Lopulta lämmin ja vastaanottava, kun maisema kylveskelee valossa.

Mutta koska myöskään hyviä perjantai-iltoja ei kannata jättää käyttämättä, olisi seuraavana vuorossa Muumit Rivieralla, mozzarella-pomelo-serranonkinkku-salaattia ja sopivan kokoinen sohvankolo.

Voi olla, että pitää vähän hellittää tästä elämän intoilusta. Nukkumisessakin on puolensa ja ne kaikki ovat hyviä.

– Henriikka

12.3.2015

Tervetuloa takaisin Kiasma!

–

Helsinki, taide, tapahtumat, yhteistyö

yhteistyössä Kiasma ja Suomen Blogimedia

A-a-a-aauuuu! Kiasma on palannut puolen vuoden remppalomaltaan takaisin kansaa ilahduttamaan. Huomenna ensimmäistä päivää auki oleva Robert Mapplethorpen näyttely on vakuuttava aloitus uudistuneelle Kiasmalle. Kävin katsastamassa uudet tilat ja näyttelyn eilen ennakkoon ja tuuttaan nyt teille innostunutta kuva- ja tekstisisältöä aiheeseen liittyen.

Olenhan minä jo Kiasmaa ehtinyt kaivatakin. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti vaeltamassa läpi Kiasman näyttelyt, joskus ajatuksella, joskus vähemmän ajatuksella. Paikka on kuitenkin itselleni aktiivisimmassa käytössä kohtaamispaikkana: Kiasman kahvilaan on tullut sovittua monet teehetket ystävän kanssa, joskus jopa joku työpalaveri.

Kiasmassa on helppo hengittää. Tuntuu, että ajatus lähtee siellä herkästi juoksuun. Ja juuri sellaiseen juoksuun kuin sen kuuluukin. Ei ahdistuneeseen, poukkoilevaan paniikkiraviin, vaan kepeään, sopivan ennakoimattomaan pyrähdykseen. Koko rakennus on taidetta ja ajatuksia pullollaan.

Keskiössä museovisiitillä oli tietysti Robert Mapplethorpen näyttely, joka ei muuten ihan pieni näyttely olekaan. Yli 250 teosta tarjoavat Kiasmassa laajan katsauksen taiteilijan uran merkittävimpiin vaiheisiin ja näyttely on laajin koskaan museossa esitetty Mapplethorpen kokoelma.

Yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Robert Mapplethorpe (1946–1989) eli intohimoisen elämän keskellä New Yorkin 70- ja 80-lukujen rock- ja undergroundelämää. Kauneutta, erotiikkaa, tuskaa, nautintoa ja kuolemaa. Ennakkoon olin kuullut eniten pippelikuvista, mutta loppujenlopuksi eroottiset kuvat olivat murto-osa koko näyttelystä. Eniten itseeni vaikutti symmetrisyys ja sen löytäminen ihmiskehosta. Ihminen oli kuvissa inhimillinen ja toisaalta esitetty kuitenkin kuin esine.

Mapplethorpe kuvasi myös kuuluisia ystäviään, kuten Patti Smithia, Andy Warholia ja Richard Gereä. Näin viime kesänä Patti Smithin Pori Jazzeilla ja lähemmäs 70 vuotta täyttävä artisti sai keskittymään keikan alusta loppuun. Nyt näen saman artistin Mapplethorpen kuvissa, suurimpana muusana. Mielettömiä kuvia, vahvasti kiinni ajassaan, mutta kuitenkin ajankohtaisia.

Olen yltiöpäisesti hehkutetun taiteen kanssa usein myös lähtökohtaisen skeptinen: yritän etsiä virheitä ja todistaa hehkutuksen liioitelluksi. Tällä kertaa pyrin karistamaan tämän turhan taakan ja se teki hyvää. Vaelsin mustavalkoisten teosten joukossa ja hykertelin (Pohdin totta kai, niin kuin erityisesti nykytaiteen äärellä usein pohditaan, että osaisinko tehdä saman. No en osaisi, voin kertoa).

(Huom! Jos haluaa sukeltaa todella Robert Mapplethorpen maailmaan ennen näyttelyvierailua, suosittelen lukemaan Patti Smithin ”Ihan kakaroita” ennakkoon. Se tuo näyttelykokemukseen ihan uuden ulottuvuuden)

Kiasman merkitystä Helsingin kaupunkikulttuurissa ei voi suotta korostaa. Kiasma järjestää näyttelyitä, kartuttaa kansallista nykytaiteen kokoelmaa ja tuottaa esitystaiteen ohjelmistoa. Mielipiteitä leiskuu Kiasman seinien sisäpuolella niin paljon, että koko rakennus on alati tulessa. Ja tuntuu, että se sallitaan. Nykytaide, mikä ihanan kamala taiteenmuoto! Aika usein olen tuijottanut jotain taideteosta aivan turhautuneena maailman typerimpiin ideoihin. Toisaalta vielä useammin katsonut tai kuunnellut huuli pyöreänä mestariteoksia. Ei ole helppo laji tämä.

Nykytaide kauhoo ympäriltään, ajastaan, ihmisistään. Mitä upeampia itse olemme, sen upeampaa on taidekin. Jatkuva vuoropuhelu yleisön, ympäröivän yhteiskunnan, taiteilijoiden ja taidemaailman kanssa onkin koko homman pohjarakenne.

Vähän liiankin läheltä sydäntäni liippaava aihe. Innostuinko vauhkoamaan? Yritän tässä varovaisesti kehottaa kuluttamaan taidetta ja hankkimaan kokemuksia nykytaiteen piiristä.

Jos kynnys on korkea, voi ensin istua Mannerheimin heppapatsaan kulmalla ja katsella keväisiä skeittipoikia. Ja sitten seuraavalla kerralla kurkata sen Kiasman kahvilan ja samalla museokaupan. Muutaman kahvituokion jälkeen uskaltaa mahdollisesti kipuamaan näyttelyihin ja hiipimään valkoisessa talossa. What say you? Vai onko Kiasma jo monen valmis lemppari?

Tällaiset aurinkopäivät saa mielen keveäksi. Ja nykytaide sopivasti sekaisin.

– Henriikka

10.3.2015

Itku pitkästä ilosta, pieru kauan naurusta

–

random

Siinä se nyt on, rakas orkideani. Juuri kun kuukausi takaperin leijuin, että kerrankin onnistuu kukkien kasvatus ja elossapito. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Olisi pitänyt muistaa. Olisi pitänyt pysyä nöyränä ja keskittyä siihen, että kasvi pysyy virkeänä ja elinvoimaisena. Ahkeruus on onnen äiti, sillä on vara vaivassakin. Ei olisi pitänyt ylpeillä, että tässä ollaan jo pidetty orkideaa elossa kolmatta kuukautta. Melkein lähdin neuvojan teille. Keulimaan ennenaikaisesti.

Alamäki alkoi heti voitonriemuni jälkeen. Se oli väistämätöntä syöksykierrettä seuraavasta viikosta lähtien, kun olin avannut maailmalle kauniita kukkakuviani. Kärsi, kärsi, niin kultaisen kruunun saat. Näissä vanhoissa sanonnoissa on totisesti totuuden jyvää.

Äänellänsä se variskin laulaa. Puutarhataidoillaan se Henriikkakin pyrkii viljelemään ja kasvattamaan. Tällä kertaa päästiin kolmeen kuukauteen, ehkä ensi synttärikukan kanssa tuplaten. Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa, voisin tähän väliin kirjoittaa, mutta nappaanpa sen sijaan sanonnoista kauneimman: ”Toivossa on hyvä elää.” Ei pidä suotta maalata piruja seinille.

Täten lopetan valitusvirteni, pysyn tästä lähin nöyrällä ja vaatimattomalla tiellä. Tai sitten en. Kel onni on, se onnen koko maailmalle karjukoon, on vanha henriikkalainen sananlasku.

Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, sanoo toinen vanha sanonta. Ei hajuakaan mitä se tarkoittaa.

– Henriikka

9.3.2015

Sushia metsän keskellä

–

kaverit, ruoka ja juoma

Kuinka moni ottaa mökkireissulleen mukaan sushimatot, riisit ja etikat ja aloittaa rullien vääntämisen keskellä metsää? Ilmeisesti ystäväporukkani kuuluu näihin hupsuihin. Siellä sitten paloiteltiin lohet, kurkut ja avokadot ja väännettiin juuri sopivaa riisiä ja rullailtiin menemään. Riisiä reunoille asti ja hapsottavat leväkulmat kunnolla paikoilleen.

Ja om nom nom, onko parempaa? Kun kituuttaa tunnin pari ruoanlaiton ääressä ja jaksaa vielä vähän kattaakin, niin ruoka maistuu niin hyvältä. Jopa ne päätypalat, joista tulee etenkin ulkoisesti usein aika persoonallisia.

Avokadosushit ovat omia suosikkejani. Avokadon maku ja koostumus sopii riisin kanssa niin hyvin, että usein en jää edes kaipaamaan muita susheja. Viime syksynä Berliinissä söin ensi kertaa mangosusheja. Ne olivat jälkiruokamaisia, mutta erittäin hyviä myös. Ihanan makeita ja vähän erilaisia kuin muut rullaset.

Makien lisäksi emme lähtineet loihtimaan muita, riitti puuhaa jo näissäkin. Sitä paitsi wasabin kannalta makit ovat aina niitä helpompia. Nälkäisen syöjän pelastuksia.

Ensi kerralla ehkä sitä kaviaaria tai hanhenmaksaa.
Sitä hienompia ruokalajeja en taida edes tietää nimeltä.

Kiitos ystäville viikonlopusta, johon mahtui sushin lisäksi naurua sekä itkua, syvällistä ja toisinaan kepeästi kulkevaa keskustelua ja eritoten paljon rakkautta.

Lööv, lööv, lööv, aina vaan.

– Henriikka

8.3.2015

Ohjattua kehonhuoltoa kotona (ja lukijoille ilmainen Yoogaia-kokeilujakso)

–

urheilu, yhteistyö

yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia

Tekisikö mieli joogata, tehdä Pilatesta tai rentoutumisharjoituksia, mutta salille lähteminen on hankalaa? Tai vaihtoehtoisesti erillisten kehonhuoltotuntien aikatauluttaminen tuntuu haastavalta? Ehkä raha on este? (haha, tulipa tahattomasti mainosmainen alku)

Tunnistan itseni vahvasti. Käyn treenamassa salilla muutaman kerran viikossa, mutta punttailun jälkeen ei tee mieli jäädä venyttelemään tai syvähengittelemään. Pakkaan mieluummin kamani samantien ja poljen kotiin. En myöskään halua laittaa tässä elämäntilanteessa kovin paljon rahaa joogasaliin tai venyttelytunteihin, sillä maksan jo salitreenistä ja urheiluvaatteista ja -tavaroista.

Paikoitellen hektisen elämän keskellä tuntuu, että kotivenyttelyt ovat ainoa hyvä vaihtoehto, mutta ilman tukea siihen ei tule ryhdyttyä. Kroppa kuitenkin vaatii huoltoa ja rentoutusta, se on selvää. Olen kokeillut blogiyhteistyön tiimoilta viimeisen kuukauden aikana Yoogaian nettipalvelua ja huokaissut helpotuksesta. Niin helppoa, monipuolista ja tehokasta.

Yoogaiasta on huhuiltu viime aikoina joka paikassa. Moni ystäväni on jo liittynyt mukaan paljon ennen minua ja toissapäivänä palvelu sai Vuoden Liikuntatuote -palvelun. Koko homman ytimessä on tuoda livejooga omaan olohuoneeseen.

Yoogaia on Suomessa kehitetty palvelu, johon kuuluu jooga-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunteja. Tarjonnassa on myös lapsi-vanhempi-tunteja. Livetunneille saa tahtoessaan opetusta web-kameran kautta ja jos livetunti jää väliin, voi tallenteen tunnista katsoa myöhemmin. Tunneilla osallistujat eivät näe toisinaan, mikä helpottaa ujoakin kokeilijaa. Yoogaian tunneille mahtuvat aina kaikki. Opetusta on paljon ja se on monipuolista. Mukaan mahtuu niin aloittelija kuin kokenutkin.

Kuukausihinta on 20 euroa ja 180€:lla saa koko vuoden. Maksuksi käyvät myös kaikki liikuntasetelit (Rullaa alas asti jos mielit testata, lukijoille luvassa ilmainen kokeilujakso).

Itselleni tämä oli kuin tehty. Voin joogata kotona silloin kuin minua huvittaa ja tahtoessaan Janne tai ystävä voi liittyä tunnille mukaan. Tämä tuntuu tosi hyvältä jutulta, tuloksia syntyy ja ohjaaja tuntuu motivoivan virtuaalisesti yhtä lailla kuin livenäkin. Tuntien ei tarvitse olla pitkiä, joskus vartin tehovenyttelyt tekevät tehtävänsä. Osa tunneista on kunnon hikiliikuntaa, mutta joukossa on myös esimerkiksi niska-hartia-alueen huoltoa.

Kiinnostaisiko kokeilla? Koodilla AAMUKAHVILLA2015 saa nyt kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, kun rekisteröidyt maaliskuun aikana. Kokeilujakso ei sido mihinkään, eikä jatku automaattisesti. Voit rekisteröityä kokeiluun täällä.

Saatatpa innostua oikeasti, niin kuin minulle kävi. Ei ole syytä lyödä kehonhuoltoa laimin.

– Henriikka

Ps. Naistenpäivän huomio! Yoogaia tekee yhteistyötä Planin ”Because I’m a Girl” –kampanjan kanssa koko maaliskuun alussa. Jokaisesta uudesta rekisteröitymisestä Yoogaia lahjoittaa euron kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen. Kannattaa testata jo sen vuoksi.

7.3.2015

Onni ja autuus on päästä viikonlopuksi mökille

–

random

Täällä sitä vaan ollaan, Tampereen korvessa. Joskus parasta on viheltää pilliin ja ottaa elämä aikalisälle, pakata auto kavereita ja ruokaa täyteen ja huristaa metsään. Jos siellä metsässä vielä on asumiskelpoinen mökki, niin ei mene suotta liian eräilyksi. Kurjet vähän kiljuu (ovatkohan edes kurkia?), ja kahvipannu porisee sopivin väliajoin. Joku uhkarohkea on vielä pilkillä lammen keskellä, ja istun laiturinnokassa ja arvioitsen kerta toisensä jälkeen uusiksi, ehtisinkö auttamaan, jos jää pettäisi. Ehtisin varmaan, jos juoksisin. Mutta kannattaisikohan hauraalla jäällä juosta? Varmaan juoksisin kuitenkin.

Perjantaina harmitti, että olin löytänyt Stockalta maailman kauneimman kirkkaankeltaisen nahkatakin ja sen hinnaksi paljastui 650 euroa. Ei pullistele minun kukkaroni tuollaisia summia, paitsi ehkä vuokralle ja matkustukselle. Korven kehdossa tajuaa, miten pienistä asioista sitä harmistuu, miten paljon olennaisempiakin asioita on ympäröivässä maailmassa. Esimerkiksi kivet, kävyt ja kannonnokat. Pilkkiminen, puusauna ja patikointi. Takkatuli, termarikahvi ja tyyni vesi. Kynttilät, kaverit ja kevään tulo (meinasin kirjoittaa ”kyrsä”, mutta se olisi katkaissut romanttisen flown).

Antaa kurkien kiljua, minä sen kun rentoilen. Olen ollut yltiöpäisen laiska, kun kahdeksan hengen kaveriporukan kolme ahkeraa miesedustajaa ovat luvanneet hoitaa muonituspalvelun naistenpäivän kunniaksi. Lähinnä makaan pötkönä vanhalla nahkasohvalla vilttitortillossa ja avaan suuni viinirypäleille. Tänään illalla on luvassa kotitekoista sushia, rimaa ei ole vedetty ainakaan liian alas. Alkupalaksi mökkimakkaraa.

Yksi ystävistä väsäilee vanhoista diakuvista lampunvarjostinta, toinen täyttää innoissaan takkapuulootaa, ja muonituspalvelu nauttii jo saunan lämmöstä. Uhkailin nössöiksi, jos eivät uskalla avantoon.

Rauha maan päällä. Ei muuta. Kesän mökkireissuja odotellessa.

– Henriikka

Kuva: laura e. pritchett – @bythebrush

5.3.2015

Mieskarkkei, nutturoit ja kirjoi

–

blogit

Ihan kuulkaas torstain alkuyön kunniaksi haluan vain varmistaa, ettei keneltäkään ole menneet nämä Instagramin aarteet ohitse? Nämä kaksi tiliä vasta tuovatkin arkeeni sisältöä.

Tarjolla on reilusti karvaa ja kunnolla kirjallisuutta, ei mitään turhia hömppäinstaajia, vaan akateemista, tutkivaa kuvajournalismia. Ilmiöitä, melkeinpä, futurismia. Kutsukaa mua tulevaisuudentutkijaksi.

MAN BUN MONDAY (@manbunmonday)

Nutturapäiset miehet, top 5 lempiasioitani maailmassa. Sitten jos niitä ilmestyy aimokasa feediin pelkällä puhelimen selauksella, niin saattaa olla jopa top ykkönen. Mummonutturoita, sotkunutturoita, puolinutturoita, ananastukkanutturoita, kaikkea löytyy.

Partaakin vilahtelee mukavissa määrin, mutta keskiössä ovat tukkasykeröt ja ihanat nutturamiehet.

”Though Mondays are crappy, I feel manbuns get me through them; therefore this is my #manbunmonday page”

HOT DUDES READING (@hotdudesreading)

Oliko äskeinen liian ulkonäkökeskeistä? Voi tämä seuraava on pelkkää opiskelua ja itsensä kehittämistä.

Komea jäbä selaa metrossa puhelintaan. Kiinnostavaa. Wait a second, se onkin kirja! Kiinnostus potenssiin sata. Koko tilin ideana on kerätä salakuvia (ja varmaan vähän lavastettujakin) kuvia kivannäköisistä miehistä lukemassa. Niin yksinkertaista, niin kehittävää seurattavaa.

Ihan vain tulevaisuuden ilmiönä seuraan näitä kahta mielenkiintoista tiliä. Mitään sen ihmeellisempää ei ole tässä kyseessä. Tulevaisuus on meidän, on hyvä pysyä siitä kärryillä. Niinhän se Pikku-G:kin räpäytti, että me ollaan tulevaisuus.

Toivottavasti torstai-yö tai perjantaiaamu tuntuu näiden kuvien myötä vähän kirkkaammalta.

– Henriikka

ps. tosi huono ja ikävä postaus T: Janne, joka oikoluki.

4.3.2015

Akvarellikorttien tekoa työpajassa

–

DIY, taide

11029830_10155442212530727_2056228633_o copy

Kerroin eilen en niin iloisesta tiistaipäivästäni. Paljastin kuitenkin tälläkin harmaalla pilvenmöhkäleellä olleen hopeareunus. Nihkeän työpäivän jälkeen hyppäsin nimittäin bussilla kohti Helsingin keskustaan (jossa käyn nykyään ihanan harvoin) ja päivällisen jälkeen kauneimpaan paperikauppaan, jossa olen kuuna päivänä käynyt.

Papershop Helsingissä aloitti eilen työpajansa, ja olin ilmoittaunut mukaan Jennin kaveriksi. Teemana olivat akvarellikortit ja vesivärimaalaus. Parituntinen paja maksoi 22 euroa, mielestäni ihan kohtuullinen hinta. Osallistujia oli otettu mukaan noin kymmenen ja mahtuipa joukkoon myös toinen tuttu, Elsa.

Reilu kaksituntisen aikana käsiteltiin eri tekniikoita ja kokeiltiin niitä käytännössä. Ohjaajana toimi Taideteollisessa Taidekasvatusta opiskeleva, osaava, mukava mimmi, joka ymmärsi hyvin tällaisen amatöörin lähtötason.

Minähän teen töitä kuvataiteen parissa ja siksi olen öljymaalausten ja kipsiveistosten ympäröimänä arjessa. Kuvataidekoulu on inspiroiva työympäristö, mutta olen huomannut sen kuihduttavan myös omaa aktiivisuutta itse tekemisen saralla. Kun näkee uuden sukupolven lupauksia ja oikeasti erityisen lahjakkaita taiteilijoita, jää oma sivellin usein purkkiin kuivumaan.

Haluaisin ajatella taiteen tekemisen kuuluvan myös niille, jotka eivät tähtää huipulle, jotka eivät halua siitä ammattia tai jotka eivät ole siinä spesiaalilahjakkaita. Niin kuin minulle. Tiedän kyllä olevani visuaalinen ja että minulla on ihan hyvä lähtötaso askartelulle ja maalailulle. En kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen, mutta nautin käsillä tekemisestä. Miksenpä siis taiteilisi, jos se tekee minut onnellisemmaksi? Vaikka tavoitteeni asian suhteen olisivat äärimmäisen matalat ja vaikka kaikki eivät tekeleitäni taiteeksi kutsuisikaan.

Samankaltaisia ajatuksia oli myös Jennillä. Ja siksi kalenterissa on jo uusi aika akvarelleille. Ja ehkä hyvälle teelle ja herkuille.

Tässä taiteilussa on kuitenkin haasteensa: yritän pitää suorituspaineet poissa. Menen usein liian vauhdilla kaikkeen, haluan kehittyä ja tehdä täysillä. Haluaisin kuitenkin säästää piirtämisen ja maalaamisen ja muun kokeilevan väsäilyn rauhoittavana, rentouttavana, enkä minään super-challengena.

Sopii yrittää. Oottakaa vaan, huomenna on vimpan päälle taidetarvikkeet ostettu ja suollan tukka putkella taidetta.

– Henriikka

Kuvat: Jenni / Pupulandia

3.3.2015

Ketutat minua tiistai

–

muoti, oma tyyli

Tänään olen herännyt kiukkuisesti, kääriytynyt tiukempaakin tiukemmin leopardikuvioiseen aamutakkiin ja vetänyt villasukat jalkaan, jotta varpaat olisivat visusti turvassa. Olen syönyt aamupalan, jossa oli ainakin Suomen oloihin verrattuna yllättävän kypsää mangoa. Muuta en muista. Ainiin! Tyrnishotin join keltaisesta espressokupistani, niinkuin joka aamu.

Kannoin roskat katokseen. Siirtelin naapurien roskia jäteasiasta toiseen. Ei biojätteet kuulu lasiastiaan tai pitsalaatikot paperinkeräykseen. Yleensä en nipota, mutta nyt tein salaa muutostyötä. Raahustin ratikkaan. Ehdin kerrankin kunnolla. Mietin, että olisi voinut napata toisen kahvikupillisen matkaan. Nautin kuitenkin siitä, että yksittäispaikka oli vapaana. Aamulla on kiva istua leveästi, vähän röhnöttäen, suojassa omassa kuplassaan. Fyysinen kontakti muukalaisten kanssa on sitten iltapäivän sisältöä.

Vaihdoin sporaa, spårvagenia, raitiovaunua. Kutosesta seiskaan. Pääsisin yhdelläkin perille, mutta minimoin mieluummin kävelyn. Sporttiset pyrähdykset ovat sitten iltapäivän ansioita. Köpötin töihin, töppöstä toisen eteen. Tilasin hissin, avasin oven ja astuin työpaikalle. Nautin siitä, että korjauslakkaa on vielä jäljellä, sillä korjaan kalenterista aina kaiken väärinmerkityn säntillisesti ja korjaan pois kaiken peruuntuneenkin jälkikäteen.

Töissä istuin palaverissa ja toisessa palaverissa. Vedin itse sen mukavemman, otin rennosti, sillä tiistaisin ei kukaan jaksa mitään takkiaan painavampaa taakkaa. Vastailin sähköposteihin, allekirjoitin papereita, purin kuittikasaa ja exceleitä. Söin lounaaksi paria kiusausta, niin hauskalta kuin se kuulostaakin. Iltapäivällä kittasin kupin kitkerää kahvia, vaikka olen luvannut itselleni, etten siihen kuraan kajoa. Seisoin vastapainoksi kuitenkin kahvitaukoni seisten, sillä istuminen tappaa.

Kahdeksan tunnin istumisen jälkeen olin taas aika paljon lähempänä kuolemaa ja päätin lopettaa tältä erää.

Työpäivän jälkeen kävin akvarellikorttikurssilla, söin sushia ja näin Jenniä. Ja pohdin, että tiistait ovat ylivoimaisesti tylsimpiä ja voimattomimpia, eikä niitä kestäisi, ellei illaksi olisi suunnitellut maailman parasta ohjelmaa.

Surkeat tiistait.

– Henriikka

villapaita, nahkahousut, hattu / second hand, kengät / Nike

Kuvat: Dora Dalila / Blogi / Tumblr / Instagram

2.3.2015

Alkaneen kevään kirppislöytöjä

–

astiat, kirpputori, ostokset, sisustus

Kyllä ottaa päähän, etten ole enää sellainen kierrättäjäkirppismimmi niin kuin vanhoina hyvinä aikoina (sanotaanko noin vuosi tai kaksi sitten). Nimenomaan ottaa päähän se, etten enää keskity niin paljon tähän hienoon asiaan kuin elämän antaminen vanhoille, hyljätyille esineille, huonekaluille, astioille tai vaatteille.

Toisaalta, olen vapautunut aika lailla myös sellaisesta turhasta kirppiskirpputorikamasta. Kyllähän moni varmasti tunnistaa sen kansan, joka kantaa jokaiselta kirppureissultaan kotiin kasapäin uutta sisustustilpehööriä ja kokeilemattomia vaatteita. Sellaista tavaraa ”jonka voi sitten myydä, jos se ei sovikaan. Jos sille ei meiltä löydykään paikkaa”. Myymällä purnukat, tuolit ja tarjottimet taas eteenpäin, ostaa samalla myös hyvän omatunnon itselleen. Ostamisen ja myymisen tiuha kierre tuottaa mukavaa mielihyvää ja koukuttaa paikoitellen liikaakin.

Viikonloppuna Kangasalan ystävät olivat kylässä ja kunnon turisteina googlailleet hyviä kirpputori- ja antiikkiliikemestoja pääkaupunkiseudulta. En ollut ikinä kuullutkaan paikoista, joita he olivat listanneet. Turisteina siis saimme olla itsekin, kun käänsimme auton kohti Tattarisuota ja sen antiikkiliikkeitä keskellä hämärintä ja hiljaisinta teollisuusaluetta.

Neljä ostosta painavampana kannoin ostoskorrin kassalle.

1. Kristalliset shottilasit, 6 kpl, 25€

2. Kristallinen kulho karkeille ja kepposille, 4,5€

3. Kreikkahenkinen, posliininen korurasia 2€

4. Kotitekoinen hymypoikapatsas 2,5€

Kirpputoritunnelmissa oli kiva pörräillä, pitkästä aikaa ja kelpo kumppanin kanssa. Antiikkiliikkeissä on oma hohtonsa perinteisiin kirppuhalleihin verrattuna. Kokoelma on kuratoitua ja huokuu arvokkuutta (olettaen että nyt puhutaan edes suht laadukkaasta antiikkiliikkeestä), sellaista vanhojen rouvien arvokkuutta ja hienojen herrojen piipputupakan tuoksua.

Seuraavaksi kiikarissa kristalliset tai muut antiikkiset shampanjalasit. Lapsekkaat skumppapikarini eivät meinaa löytää arvoaan kristallien joukossa. Kristalli, oi kristalli. Pitkäaikainen hurahdukseni.

Mitäs minä oikein tuolla kirjoituksen alussa saarnasin? Taidan olla aivan yhtä koukussa kuin ennenkin.

– Henriikka

1.3.2015

Lukijoiden rakkaat turhakkeet

–

random

Maaliskuussa mennään jo, buddies! Muistan lapsena talven turhauttamana ajatelleeni, että maaliskuussa alkaa kevät. Silloin riitti lumikinoksia vielä helmikuun jälkeenkin, mutta nyt todella tuntuu siltä.

Maaliskuun alun kunniaksi lykätään jakoon lukijoiden lähettämiä kuvia ihanista, mutta täysin turhista tavaroista. Omien turhien härpäkkeiden inspiroimana pyysin teitä laittamaan virtuaaliteitä kuvia omista turhakkeistanne ja tarinoista niiden takana. Lohdullista tietää, etten ole tämän maailman ainoa ihminen, jonka kirjahylly nuokkuu kummallisia, hyödyttömiä ja kauniita esineitä. Here you go!

”Saanen esitellä pari suosikkiturhakettani, eli kirpparikoirat!

Pienen hollantilaiskaupungin pihakirppikseltä löydetty keltainen bulldog oli yksinkertaisesti niin huvittavan näköinen, etten voinut olla käyttämättä kolmea euroa saadakseni tuota hullunkurista möhkälettä huoneeseeni. Valkoinen posliinikoira on puolestaan Amsterdamin Waterlooplein-kirppikseltä. Se vaikutti niin oivalta parilta jo olemassa olevalle koirafiguurilleni, että ostin sen bulldogin kaveriksi.

Rekvisiittana on jonkun hylkäämä teko-orkidea, jonka poimin viikko sitten kotimatkalla kadun varrelta piristämään kasvitonta asuntoamme. Kortti ”Come to Finland” on vuosia sitten saatu ja niin pirtsakka kaikkine väreineen, että olen sinnikkäästi sinitarrannut sen jokaisen asumani huoneiston seinälle. Kortti on vanhemmiltani ja teksti kenties ei-niin-hienovarainen vihje. :)”

Emmi
www.lines-i-drew.blogspot.com

”Tässä on oma aivan ihana turhake! Ostin sen joskus kirpparilta hintaan 0,20e! Olen yrittänyt keksiä sille jonkun tarkoituksen ja säilytän siellä kaikkea hyödyllistä mitä voi koska vaan tarvita, kuten pari kolikkoa, pampula, pari pinniä, huulirasva, särkylääkettä. Mikkikassi reppuun ja menoks!”

Elina

”Yksisarvisnaamari – AliExpress-verkkokaupasta”

Maija

”Tässä mun turhake-kuva: Erilaiset vanhat lasipullot ja -purkit, mulla on niitä varmaan 15 kappaletta.

Aluksi ajattelin niitä kukkamaljakoiksi, sisustusesineiksi ja ruuan säilytykseen ja hups vaan, yhtäkkiä niitä olikin vähän liikkaa. Joskus saattaa kukat päästä pulloon (kun niitä muutaman kerran vuodessa kotiin ostan), mutta enimmäkseen nämä vain seisovat hyllyillä tyhjän panttina pölyttymässä. Mut en mä niistä osaa luopuakaan, ne on niin kauniita! Ja mitä jos joskus tarvii enemmän kuin pari…”

Hanna
www.lily.fi/blogit/hanna-maria

”Kuvassa hellokittymäkkäripehmo thaimaasta, pupukaiutin clasulta, kisukumi ja miniyliviivaustuoksutussit Singaporesta. Mitään näistä en oikeastaan tarvitse, mutta koulumuistiinpanot ja kalenterimerkinnät piristyvät kummasti kun niihin käyttää tuoksutusseja.”

Sofkua
www.inttileskenelamaa.blogspot.fi

”Kirjoittelen Kirppisrakkautta-blogia ja aika usein raahaan kirpputoreilta kotiin kaikkea vähän hoopoa, mutta ihanaa. Tässä yksi blogissanikin vilahtanut vinkulelu. Karhu on hieman tahmeapintainen, eli kauhean usein siihen ei tule edes koskettua..”

Eeva
www.kirppisrakkautta.blogspot.fi

”Moi! Vieläkö ehtii laittaa turhakkeen? Kuvassa on banaanikotelo.”

Anniina

”Moi!

Kyselit blogissa kuvia turhista, mutta ah niin kivoista asioista. En IKINÄ osallistu näihin, mutta nyt oltiin itsellenikin niin rakkaan asian äärellä, että ajattelin että tästä on pakko joku kuva laittaa, kämpästä kun löytyy näitä turhuuksia kasapäin. Ongelmaksi tulikin oikeastaan runsaudenpula: valitsenko eteisvahtina toimivan sinisen styroks-virtahevon, kahden litran mittapullomaljakon vai ne saksalaiset pelikortit, joiden edustamasta pelistä ei ole hajuakaan mutta joissa on kivoja kuvia.

Päädyin sitten kuitenkin tähän. Malmin korupajan sormusrasiaan, aka roskaan. Eräänä iltana (vuosi? pari? sitten) olin kotimatkalla, kun kävelykadulla tämä tuli vastaan, yksinäisenä lojumassa. Sanomattakin selvää, että mieleen suorastaan räjähti noin miljoona kysymystä. Miksi? Miten? Kenen? Mitä on tapahtunut? Onko se ollut osa kosintaa vai kenties omaisuusrikoksen peittelyä? Jotain jännäähän siihen on liityttävä, sormusrasiat eivät kuitenkaan ole ihan niitä yleisimpiä kadulla vastaan tulevia roskia, ainakaan täällä Jyväskylässä. Sanomattakin selvää sekin, että pakkohan se oli ottaa mukaan.

Nyt se hengaa kirjahyllyssä ja pitää tallessa tuota säästölippaan avainta, joka aikaisemmin oli jatkuvasti menemäisillään imuriin ja milloin mitäkin. Varmaan sille muitakin säilytysratkaisuja olisi ollut, mutta edelleen tuon rasian näkeminen saa kuvittelemaan kaikkia niitä mahdollisia tarinoita sen menneisyydestä.”

Tiina

”Pyysit blogissasi ihania turhakkeita, tässä yksi. Sen nimi on Mötkö ja esikuva Lock Nessin hirviö, pelastanut monta päivää :)”

Lotta

”Tässäpä olisi joitakin minun turhia mutta niin ihania esineitä, joista kokosin muutaman kollaasin.”

Julia
www.kahvipoydista.blogspot.fi

”Minulle turha, mutta kuitenkin aivan ihana esine on tämä vihreä lintu. Lintu on oikeasti mustekynä, mutta muste oli kuivunut jo silloin, kun sain kynän veljeltäni lahjaksi. Toisin sanoen en ole voinut kirjoittaa tällä kynällä mitään, mutta en ole raaskinut heittää sitä roskiinkaan, vaan se on kulkenut mukanani koriste-esineenä.”

Heidi

”Pelastin tämän pikkurillinpään kokoisen Babushkan kadulta, jonka jälkeen se on kulkenut onnenamulettina lompakossa. Olen kuitenkin melkein varma että tämä pieni Babushka on hukannut pienen ystävänsä, joten jos joku kaipaa korvakorulleen paria, olen valmis luopumaan amuletistani!

Sen pituinen se.”

Paju
www.shegoeswiththeflow.blogspot.fi

—————-

Siinä niitä nyt oli. Ihan huippuja, kiitos kaikille kuvansa lähettäneille. En ehtinyt kaikkien sähköposteihin vastata, mutta kuvia ja tekstejä tihrustin ajatuksella. Yritetään kaikki pysyä sopivan hamstraamattomina, mutta kuitenkin niin leikkisinä, että joskus voi kantaa turhan mutta hyväntuulisen purulelun kotiin.

Aurinkoa maaliskuuhun. Ollaan ansaittu jo kevät.

– Henriikka

Ps. Lupasin arpoa kaikkien kuvansa lähettäneiden kesken jotain aivan ihanaa ja täysin turhaa. Yllätyspaketti lähtee tällä kertaa Hannalle. Puss och kram!

27.2.2015

Päivittäinen ihonpuhdistus Mádaralla

–

kosmetiikka, yhteistyö

yhteistyössä Mádara

Tämä on parhaita yhteistyöjuttujani kautta historian. Olen Mádaran kova fani ja lähiaikoina tietoisesti pyrkinyt korvaamaan entisen, niin kovin synteettisen kosmetiikkahyllyni luonnonkosmetiikkatuottein (toisin kuin luonnonkosmetiikkatuotteissa, synteettisessä kosmetiikassa käytetään keinotekoisia aineita). Sana ”luonnollinen” on jo sanana niin hyvä ja kuvaava. Ollaan alkulähteillä, luonnon ääressä. Ja siellä minäkin haluan olla kosmetiikkapurkkieni kanssa. Olenhan minäkin osa luontoa.

Tämän kirjoituksen ytimessä on esitellä päivittäinen (no joskus saatan vähän lipsua) ihonpuhdistukseni. Kolmessa stepissä on kaikki olennainen: puhdistus, virkistys, kosteutus. Vielä vuosi, pari sitten saatoin hyvin hoitaa kasvojani pelkästään vedellä tai joskus harvoin puhdistusvaahdolla. Kunnostautuneella Henriikalla on hallussa kiitettävästi (=kohtalaisesti) kaikki kolme kohtaa.

Ja voin kertoa, että ainoat hankaluudet tähän yhteistyöhön liittyen tapahtuivat kuvauspaikalla. 10-kuinen kummityttömme yritti parhaansa mukaan sabotoida tätä kampanjaa. Puhukoot kuvat puolestaan.

1. Puhdistus

Tuotteet:
– Syväpuhdistusvaahto kaikille ihotyypeille
– Syväpuhdistava Detox-mutanaamio

Ihoni on epämääräinen. Pintakuiva, nykyään yllättäen helposti rasvoittuva, oikkuileva ja nopeasti reagoiva. Ihokeliakia on tuonut omat ongelmansa kasvoille, kun minimaalisestakin viljamäärästä ihoni nousee finnimäisille vesirakkuloille.

Puhdistus on itselleni sellainen meditatiivinen hetki. Vaikka en käytäkään meikkiä ylettömästi, tuntuu sen poistaminen ja ihon puhdistaminen terapeuttiselta: kuin poistaisi kaiken päivän aikana tapahtuneen taakan. Rakastan olla meikittä ja siksi tykkään myös puhdistusvaiheesta. Vaahtokoostumus on ollut teini-iästä asti se oma vakio, vaahto tuntuu miellyttävältä iholla eikä jätä rasvaiseksi. Haluan kasvoni myös oikeasti puhdistuvan kaikesta saastasta, ja siksi mutanaamio kulkee vaahdon rinnalla käyttetäväksi kerran tai kahdesti viikossa.

2. Virkistys

Tuotteet:
– Tasapainottava kasvovesi normaalille ja sekaiholle

Kasvovesi oli minulle pitkään aivan tuntematon asia. En ymmärtänyt, miksi kasvoja pitää vielä sivellä vedellä, kun puhdistus on hoidettu. ”Pohjolan vadelma virkistää ja kiinteyttää ihoa”, luvataan Mádaran kotisivuilla ja siltä se oikeasti tuntuukin: virkistävältä, kiinteyttävältä ja mukavan raikkaalta. Lumetta tai ei, ainakin itse menen lankaan.

3. Kosteutus

Tuotteet:
– Syväkosteuttava emulsio normaalille ja sekaiholle
– Uudistava yövoide
– The Miracle Serum

Kosteus on näistä kolmesta se osa-alue, jossa huomaan luonnonkosmetiikan eron ehdottomasti kaikista selkeimmin. Siinä missä luonnonkosmetiikka tuntuu imeytyvän ihoon kosteuttaen, jättää synteettinen lähes aina kalvomaisen pinnan. Huomasin eron vasta, kun iho tottui luonnolliseen eikä paluuta vanhaan ole. En ole ehdoton luonnonkosmetiikan kanssa (tai oikeastaan juuri minkään muunkaan asian kanssa), mutta kosteusvoiteiden suhteen haluan pitäytyä luonnollisimmissa.

Syväkosteuttava emulsio on käytössä eniten, uudistavaa yövoidetta laitan ennen nukkumaanmenoa. Seerumit ovat aina olleet minulle mysteerejä, mutta se tuntuu ihanalta iholla ja tuntuu tehostavan muiden tuotteiden vaikutusta. Ja onhan ”seerumi”-sanakin yksi suomen kielen kauneimmista.

Siinä se pieni kiusankappale, studiontuhoaja nyt istuu kosteusvoide suussaan. Toivon, ettei pieni kummityttö saa eläessään niin paljon kemikaaleja iholleen kuin minä olen saanut jo tähän ikään mennessä.

Kaikki kirjoituksen tuotteet löytyvät Mádaran nettikaupasta. Samaisilta sivuilta löytyy myös paljon lisätietoa sitä kaipaaville. Sivuilta löytyy myös pihlajavoidesarja, ikisuosikkini.

Luonnollista viikonloppua. Toivotaan aurinkoa!

-Henriikka

26.2.2015

Musiikkiuutisia: Kaksi kovaa kokoonpanoa

–

musiikki

Minulla on paljon taitavia musiikkoystäviä. Jostain syystä elämä vain on sattunut tipauttumaan polulleni kivoja kavereita, jolla on myös laulun, soiton tai joku muu musiikillinen lahja. Lähiviikkoina olen ollut heistä erityisen ylpeä, sillä parinkin toverin orkesteri on julkaissut jotain uniikkia koko maailmalle ja kumpainenkin kaiken lisäksi debyyttinsä. Älytöntä duunia tyypit, jatkakaa. Keep up the good work ja sitä rataa.

Ensimmäinen kokoonpanoista, Lake Jons julkaisi debyyttisinglensä tänään. Kipale nimeltä ”I come clean” tuli ulos aika päräyttävällä videolla, sopivasti söpöillen, niin kuin pojilla on tapana. Enkelikiharat liehuu tuulessa ja parransängen lähikuvaakin löytyy naiskatsojille. Huom! Suositan katsomaan Vimeon tai Youtuben kautta vähän suuremmin, kuin tästä kapeasta bloginäkymästä.

”Lake Jons on helsinkiläinen kolmen ystävän muodostama yhtye, joka julkaisee debyyttisinglensä I Come Clean tänään. Trio sai alkunsa laulajakitaristi Jooel Jonsin sooloprojektina. Bändi Lake Jonsista tuli puolivahingossa, kun yhtyeen tuleva kitaristi Jaska Stenroth ehdotti Jooelin projektille keikkaa kotibileissä. Esityksen aikana rumpali Mikko Pennanen säesti spontaanisti yhden kappaleen ja vakuutti Jooelin ja Jaskan erinomaisuudellaan.”

Lake Jons keikalla:

17.4. Kuudes linja, Helsinki (+ Iisa)
24.4. Telakka, Tampere (+Iisa)
25.4. Dynamo, Turku (+ Iisa)

www.facebook.com/lakejonsmusic
www.gaea.fi/booking/artist/lake-jons

Toinen erityismaininnan ja virtuaalihalin ansainnut orkesteri on musiikilliselta anniltaan aika erityylinen, ulkoisilta avuiltaan yhtä kaunis ja karismaattinen. Tilhet, pajut ja muut on suomalainen yhtye, joka työstää parhaillaan debyyttialbumiaan, joka julkaistaan tämän vuoden aikana.

Ei heitä suotta verrata muuan Ultra Brahan tai sen jälkeläiseen, Skandinaaviseen musiikkiryhmään, yhtymäkohtiahan löytyy nimestä saakka. Toisaalta omaa juttua löytyy niin raudanvarmasti, ettei kopioimista tarvitse pelätä. Solistin lauluääni on mukavan tavallinen, siitä minä pidän. Uskon, että tälläkin poppoolla on mahdollisuudet kivuta vaikka miten korkealle, jos he vain sitä itse tahtovat. Nokkelaa, rohkeaa, kotimaista.

Tilhet, pajut ja muut keikalla:

5.3. Tavastia, Helsinki
11.3. Semifinal, Helsinki
25.4. Korjaamo, Helsinki (+ Anna & Juha Duo)

www.facebook.com/tilhetpajutjamuut
www.youtube.com/user/tilhetpajutjamuut

Niin minulla vaan on lahjakkaita tovereita.
Vielä en ole kumpaakaan porukkaa nähnyt livenä, täytyy korjata asia ensitilassa.
Ylös, ulos, keikalle.

No, mitä piditte?

– Henriikka

25.2.2015

Tajunnanvirran hopeaa

–

muoti, oma tyyli

Olin tänään Image-lehden kirjoittamiskurssilla. Olisi pitänyt oppia aloittamaan ja lopettamaan ja keksimään vielä naseva kirjoituksen keskikohtakin. En ole vielä oppinut, mutta harjoittelen.

Kehotettiin kirjoittamaan rehellisesti. Totta. Kehotettin kirjoittamaan tosin lause, jonka tietää. Tällä hetkellä se on ”minua paleltaa”, nimittäin tärisen fleecekankaisen leopardiaamutakkini alla kuin kinokseen pyllähtänyt. Mutta yleisesti ajatellen mielestäni tosin lause taitaa olla ”rakkaus on”. Mutta en nyt oikein pysty keskittymään siihen, kun paleltaa niin. Kukapa pystyisi suuntaamaan huomionsa maailman epäoikeudenmukaisuuksiin, kun on karmea pissahätä? Priorisointi ei aina mene järjen mukaan.

On pitänyt kirjoittaa jo parin vuoden ajan aiheesta ”suomen kieli ja kirjoittaminen”. Siitä olisi sanottavaa niin paljon. Sen sijaan olen jakanut kerta toisensa jälkeen näitä kuvia, joissa kökötän asukokonaisuuksissani milloin missäkin roskalavan reunalla tai Helsingin keskustan vilinässä.

Vaan tänään kurssilla muistin taas, että pitäisi siitä kirjoittamisesta ja sen merkityksestä kirjoittaa. Vihdoin. Eikä aina näistä vaatteista ja tyyleistä, jotka eivät edes kaipaa sanoja rinnalleen, koska kuvissa on riittämiin.

Tälläkään kirjoituksella ei ollut alkua, keskikohtaa tai loppua. Ei aihetta, päätä, eikä häntää. Tälle kirjoitukselle ei voi antaa yhtään kunniamainintaa rytmistä, rakenteesta tai mielikuvituksellisuudesta. Tajunnanvirran ykköspalkinnotkin menevät näinä aikoina videobloggaajille.

Taidan siis kadota tuon mustavalkotäplikkään näkymättömyysviittani alle ja palata, kun on jotain sanottavaa.

– Henriikka

paita & farkut/second hand, kengät/adidas (saatu), viitta/Monki

← edelliset 1 … 9 10 11 12 13 14 15 seuraavat →