arkisto:

toukokuu 2015

9.5.2015

Stokiksen friidu

–

Kotiin päin matkalla, laiva huristaa ja musikaaliristeilyn toinen musikaali, Saturday Night Fever, nähty. Tax Freesta parit tuliaiset ja siinä se. Jätän mieluusti karaoket, lavatanssit ja laivadiskon väliin ja painan pään tyynyyn. Nukun laivassa aina hyvin. Tuntuu, että paatin hyrinä tuudittaa uneen kuin pienen vauvan. Pää solahtaa muhkuraiseen tyynyyn mukavasti.

Tänään otettiin haltuun Södermalmin pikkukatuja. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että trenssissä tuli liian kuuma eikä sisätiloihin tehnyt mennä. Skippasimme kulttuurikohteet ja ihailimme pihakirppiksiä ja terassilla nauttivia ruotsalaisia.

Ruotsalaisilla naisilla on sniikkerit tai nahkanilkkurit ja paljaat nilkat. Nenällä istuu aurinkolasit ja trenssi on rennosti auki. Tukka on vaalea tai vaaleaksi värjätty. Luullakseni solahdin hyvin joukkoon, vaikka hiukseni eivät ole aivan tarpeeksi vaaleat eikä paljaat nilkatkaan vilahtaneet. Uudet aurinkolasit sentään hankin Östermalmin kivasta putiikista nimeltä Solo.

Ruotsalaisia miehiä en muistanut vilkuilla. Heistä en osaa tällä kertaa kertoa mitään. Aurinko paistoi ja pidin silmäni tiukasti kesämaisemassa. Tukholmassa eletään säätiloilta kolme viikkoa etuajassa. Kuin olisi saanut pienen aikamatkan toukokuun loppuun.

Nyt niitä makeita laivaunia. Muistakaa onnitella huomenna äitiä.

– Henriikka

takki/Filippa K, kengät/Vagabond, farkut/Tiger of Sweden, paita & laukku/second hand

8.5.2015

Sumutorven turvin

–

matkustus

Olen istunut tässä kirjoittamassa jo jonkin aikaa. Jäin nimittäin kiinni otsikkoon, vaikka yleensä kirjoitan sen aina viimeiseksi. Mietin voinko kirjoittaa ”Sumutorven turvin tarvon”, koska se kuulosti niin hauskalta. Tulin kuitenkin tulokseen, että en voi väittää laivamatkaa omaksi tarpomisekseni. Jäin kelaamaan, jos joku muu sana rimmaisi torven- ja turvin-sanojen kanssa. Keksin ainoastaan Jari Tervon.

Jari Tervon torven turvin tarvon. Siinäpä teille visuaalisen mielikuvan kehittämisen juurta.

Olen Ruotsissa, kauniissa pääkaupungissa. Olemme viettämässä minilomaa musikaaliristeilijällä, mukana matkassa ovat sisko ja äiti. Tulimme aamulla sinivalkoisella laivalla ja Helsingistä lähdettyämme sumutorvea tosiaan tarvittiin. Katsoimme laivan ikkunasta ulos, emmekä nähneet mitään. Äiti väitti, ettei laivan ikkunoita vain ole pesty ja siksi niistä ei näe lävitse. Väitin vastaan muistellen, että niin surkeaa huolto- ja siivouspalvelua en ole nähnyt edes saastaisimilla ryyppyristeilijöillä.

Nousimme laivan kannelle, emmekä oikeasti nähneet laivan viertä pidemmälle. Kaikkialla hohti vain harmaansininen sumu. Neonoranssi takkini loisti kaiken keskellä ja sumuhiukkaset kastelivat hiukset nopeasti.

Illaksi kirkastui ja näimme vaikuttavan auringonlaskun. Aamulla avasimme silmät kahdeksan aikaan ja aurinko nousi poutataivaalle. Tukholmassa on puut vaaleanivhreänä ja tarkeni lähes ilman takkia.

Huomenna ehkä Fotografiska Museum ja Södermalmin kuppiloita. Illalla takaisin laivaan ja sumuisiin aatoksiin.

Nyt kauniita unia, Jari Tervon kuvia.

– Henriikka

7.5.2015

KESÄREISSU JULKI

–

kaverit, matkustus

Hyvät naiset ja herranlaiset. Olisi aika paljastaa kesän reissu, jota niin hartaasti mutta suhteellisen nopealla aikataululla on kyhätty kasaan. Kaikki tuli jotenkin niin yllättäen. Yhtäkkiä oli jo reissu tiedossa ja viikot varattu kalenterista. Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa tulevat olemaan yhtä seikkailua.

Passissa komeilee Venäjän ja Kiinan viisumit. Tattadadaadadaa, lähdemme Siperiaan. Transsiperian juna kuljettaa meidät Moskovasta Kiinaan, Pekingiin asti, josta lennämme takaisin juhannuspäivänä. Olen halunnut toteuttaa tämän reissun pitkään, jostain syystä en ole kuitenkaan sen kummemmin suunnitellut toteutusajankohtaa tai matkaseuraa. Olimme ajatelleet lähteä reilaamaan Irlantiin ja Iso-Britanniaan, mutta iso idän mahti vei voiton.

Pääsen ensimmäistä kertaa Venäjälle ja itse asiassa Kiinaankin. Olen tosin käynyt Taiwanissa, joka lain edessä kuuluu Kiinaan, mutta on periaatteessa itsenäinen. Näen Kiinan muurin ja Pekingin saasteet, pääsen näkemään Baikal-järven maisemat ja Mongolian kauneuden. Saan kököttää junassa tuntikaupalla, yhteensä viikon verran. Täytyy ottaa vessapaperia mukaan, käyttävät kuulemma sanomalehteä.

Onhan se nyt hullua lähteä tällaiselle matkalle. Jännittävälle, kiinnostavalle, uskoakseni avartavallekin. Odotan, että voin heittää rinkan punkkaani, josta tulee väliaikainen kotini. Voin lukea kirjoja ja kyllästyä kuoliaaksi. Mukaamme lähtevät hyvät ystävämme Alina ja Juuso, jotka alkavat hiljalleen tulla jo tutuiksi kuvistakin. Viiksimies ja kaunotar.

Mietin, pitäisikö ottaa ukulele mukaan ja harjoitella soittamaan. Mutta avovaunussa kanssamatkustajat saattaisivat häiriintyä, kun soittaisin sadannenkahdennenkymmenennen kerran ”Kanootin kapean”.

Valmistun kulttuurituottajaksi 29.5. Lähden reissuun siitä parin päivän päästä. Tämä matka olkoon uuden ja tuntemattoman kulttuurin ylistys, valmistujaislahja itselle itseltäni. Venäjää puhun vain kaksi sanaa. Tämä ytimekäs sanapari on ”venäläistä viinaa”. Saa nähdä pääsenkö käyttämään.

– Henriikka

Kuva: UltraLinx

5.5.2015

Rakkaan äitin onnittelukahvit

–

juhlapyhät, perhe, ruoka ja juoma, yhteistyö

yhteistyössä Paulig

Tuleva sunnuntai 10.5. on äitienpäivä. Huikean nostalginen ja monien muistojen päivä. Lähes kaikki muistot liittyvät äitin herättämiseen (tai kun luulimme herättävämme äitin, joka oli jo odottanut valveilla kolme tuntia sängyssään) tai aamupalapöytään, mutta ovat kirkkaana mielessä yhtä kaikki. Äitienpäivänä sai aina piparkakkumuoteilla leikattua leipäjuustoa ja herkkuja heti aamusta.

Paulig toi tämänvuotisen äitienpäivän kunniaksi hetkeksi kauppojen hyllylle kahvipaketin, joka on ihan spesiaalisti äideille omistettu. Juhla Mokan erikoisversio kantaa onnentoivotusta kyljessään.

Paulig pyysi minua, oivan aamukahvin ystävää, viemään juhlakahvin päivänsankarille. Lähdin yllättämään äitini Pasilan juna-asemalle, jonne hän tulee aamuvarhain Kouvolasta kerran kuussa opiskelujen perässä.

Juhlakahvin ulkoasu miellyttää silmääni. Usein näkee kahvipaketteja, jotka on luotu täysin jotain juhlaa tai muuta erikoistapausta varten. Oivaltava veto oli muokata kaikille suomalaisille tuttu klassikkopaketti juhlapäivää varten pienin viilauksin.

Hauskaa on, ettei muutosta välttämättä ensi silmäyksellä huomaa. Mutta kun katsoo tarkemmin, pomppaa tavanomaisesta poikkeava teksti sopivasti silmille.

Ja erityisen mukavaa on, että kahvipaketti on juuri äideille omistettu. Kahvista tulee aina ensin mieleen äiti. Äiti on ryystänyt kahvia jo parivuotiaasta saakka ja äitin perässä olen itsekin aikoinaan opetellut juomaan kahvia. Rentoutuakseen pitkän työpäivän tai reissun jälkeen äiti haluaa keittää aina yhdessä ”hyvät kaffet” (ja me lapset tietysti nauramme aina tuolle hokemalle). Yhteiset kaffehetket ovatkin nykyään niitä keskustelun, rauhoittumisen ja naurun paikkoja vanhempien luona vieraillessa.

Äiti on äitini, tukeni ja turvani, mutta nykyään myös koko ajan enemmän luottoystäväni. Asetelma ei ole enää niin suora ja huomaankin usein ajattelevani äitiä samassa rivissä sydänystävieni kanssa. Äiti voi vapaasti tulla synttäreilleni ja minun ja kavereitteni kanssa shoppailemaan. Äitin kanssa voi miettiä leffailtaa tai kaupunkilomaa ihan samalla lailla kuin parhaan ystävän. Saatan soittaa innoissaan hänelle jostain ihanasta uutisesta tai purnata työpäiväni epäonnistumisia. Ja mikä parasta, äiti voi hihkua ja purnata takaisin.

On ihanaa huomata, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Teini-ikäisenä kaadoin äitini päälle kuraa ja loskaa. Kapinoin, karjuin ja mellastin. Lyttäsin ja loukkasin. Sanavalmiin pikkunaisen verbaalinen miekka oli terävä ja lähes aina vyön alla. Samaan aikaan, toisessa hetkessä rakastimme ja riemuitsimme. Olen onnellinen, että rauhoittumista on tapahtunut ja muutamia pikkuriitoja (ja muutamia isompia tukkanuottasia) lukuun ottamatta voimme nimenomaan iloita toisistamme ja toistemme seurasta.

Äiti on voimanainen. Uskomattoman rohkea, luova ja luotettava. Itseänikin rivien välistä kehuakseni, tiedän äitin olevan myös upea kasvattaja. Rakastava ja luja. Äiti on osaava, innostava ja kauneudentajuinen. Hän on herkkä ja viisas, lojaali nainen, joka pitää sanansa.

Tiedän että äiti saa ilollaan ihmiset ympärillään innostumaan. Äiti näkee kaikessa aina ensin hyvän. Yleensä hän ei sen jälkeen näe edes mitään muuta. Kaikessa on jotain kaunista ja hyvää. Minua on väitetty positiiviseksi, mutten voi ottaa sitä kunniaa vastaan, sillä tunnen äitini.

Äiti sai kivan kahvipakettinsa ja minä energiaa anivarhaisesta näkemisestä raiteilla. Olisittepa vain kuulleet sen naurun määrän, joka pulppusi jostain tuntemattomasta syystä meidän molempien suista.

Kun saimme taas happea aamunaurujen jälkeen suuntasimme kello kahdeksan kahveille juna-asemalle. Äitikin sai opiskelija-alennuksen, koska kysyi sitä iloisesti. Niin se vaan kääntää kaikki puolelleen.

– Henriikka

4.5.2015

Apina vei sut kuitenkin

–

muoti, musiikki, oma tyyli

Apulannalla on sellainen maanantai-niminen biisi, nuoruuteni kiistaton lemppari. Sanoissa ei ole mitään järkeä, siinä lauletaan apinasta, joka tahtoo sinutkin. Laulun mukaan sama apina vie sinut kuitenkin. Ei kuulosta omaan korvaani kovin mukavalta apinalta.

Vanha Apulanta oli kuitenkin sitä aitoa ja oikeaa. Tihrustin kyyneleitä, kun sanat olivat niin kertakaikkisen koskettavat ja melodiakin kulki täydellisessä synkassa sydämenpamppailuni kanssa. Todellisuudessa en silloinkaan ymmärtänyt yhtään laulun merkitystä enkä Toni Wirtasen laulusaundia, vaikka yritin selittää, että henkinen minäni imee kyllä laulun syvimmän merkityksen alitajuntaani ja vaikuttaa sieltä jokaiseen päivään.

Maanantai-aasinsilta. Check.

Nuoruus meni Apulannan ja muun räminärokin parissa. Bullet For My Valentine ja My Chemical Romance ovat erittäin mystisiä menneisyyden taantumia, joiden syitä on edelleen vaikea ymmärtää (vaikka joskus salaa käännänkin niitä soimaan). Good Charlotte oli raastavan romanttinen ja sopivan sekaisin, mutta en voinut pitää heistä kovin kauan, koska he tekivät surullisen nopeasti hittibiisin. Hittibiisihän tarkoittaa, että muutkin löytävät suosikkisi ja joudut myöntämään siihen, että lempibändisi on main streamia.

90-luvun puolivälissä loopilla soi Aikakoneen Keltainen toukokuu. Pakko myöntää, että siitä pidän edelleen. Huippu kipale.

Kruunuksi haluan siteerata vanhaa Apulantaa, juuri kyseistä Maanantai-kappaletta:

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Kyllä 14-vuotiasta Henriikkaa nyt itkettäisi. Nykyinen Henriikka hekottelee leppoisasti ja lähtee valmistamaan iltapalaa.

– Henriikka

takki/Filippa K, laukku/Lumi (saatu), kengät/second hand, huivi/Etiopian tuliainen

3.5.2015

VEGE! (jätti kasvisruokaopas)

–

ruoka ja juoma

Huom! Kirja saatu arvostelukappaleena

En ole mikään kasvisruoan mestari. Osaan loihtia vaikka minkälaisia salaatteja, mutta lämpimien kasvisaterioiden kanssa olen aivan uuno. En yksinkertaisesti keksi, millaisia kasvisvaihtoehtoja voisin kokeilla.

Lapsuudenkodissamme noudatettiin paikoitellen kokeilevaakin, mutta pääosin oikein perinteistä suomalaista 90-luvun keittiötä: nakkikastiketta, makaroonilaatikkoa, pinaattilettuja, broilerinkoipia ja kinkkukiusausta. Juhlapäivinä oli usein ruokaisia salaatteja, joista makaroonisalaatti oli suosikkini. Tavallisista puoli viiden päivällisistä harva vaihtoehto oli kuitenkaan kasvis.

Vaikken vege tai kasvisruokailija olekaan, syön mielelläni kasvista. Keliakia-diagnoosin vuoksi etenkin sosiaalisissa tilanteissa helpottaa, ettei gluteenittoman vaihtoehdon lisäksi tarvitse erikseen vaatia vielä kasvistakin. Omassa keittiössä saa kuitenkin tehdä juuri sellaista ruokaa kuin haluaa ja yritän koko ajan vähentää punaista lihaa ja ottaa tilalle maistuvaa vegeä.

Maaliskuulla kauppojen hyllyille ilmestyi jättimäinen tiiliskivi: Vege! -tuoreita makuja kotikeittiöstä. Ystävykset Alex Nieminen ja Riikka Sukula julkaisivat yhdessä kasvisreseptikirjan.

Kirjan taustalla on suomalaisten kasvanut innostus kasvisruokaan ja kieltämättä kirja kuulosti juuri siltä kuin se olisi omiin tarkoituksiini tehty: ”Tutkimusten mukaan kasviksista haluttaisiin tehdä ruokaa useammin, mutta ei tiedetä miten. Tämä kirja tarjoaa vastauksia siihen. Kirjan idea lähti siitä, että kattavaa suomenkielistä, “tavallisen ihmisen” kasviskeittokirjaa, ei juuri kaupoista löydy”, kertoo Alex Nieminen.

Kirjassa on mukana innostavia ideoita tutuista raaka-aineista sekä runsaasti kokeiluihin kannustavia vinkkejä. ”Puolet resepteistä on kotiklassikoitamme, puolet uusia, tätä kirjaa varten ideoituja ja testattuja. Ehdottomat suosikkimme ovat portobelloburger, kukkakaalicrust -pizza sekä beet wellington”.

En itse juurikaan välitä tofusta ja siksi seuraava kommentti sai minulta ison peukun: ”Ituja, tofua tai soijarouhetta resepteistä etsiville kirja tuottaa pettymyksen. ”Lupaamme, että kirja on sataprosenttisesti itu-, seitan- ja tofuvapaa”.

Kirjan tehneet ystävyksen pitävät myös vege-aiheista blogia. Lisää vinkkejä ja reseptejä on tarjolla osoitteessa vegeblogi.com. Sidottu kovakantinen kirja tuntuu kuitenkin luksukselta kädessä ja keittiössä. Massiivinen opus avaa ovet ihan uuteen maailmaan, vaikka pasta- ja muut viljareseptit eivät sellaisenaan itselleni sovikaan.

Kirjan ovh on 38€ ja luulisi tällaista helmeä löytyvän vaikka mistä.
Odotan syksyä ja sienijuttuja.

-Henriikka

1.5.2015

Rakas Valpuri

–

elämä, juhlat, kaverit, perhe

Vappu, juhlista turhin, juhlittu. Tai ei aivan, vielä on punaista kuohuvaa jemmassa ja anopin juustokakku uunissa odottamassa. Aaton vietimme koto-Helsingissä, rakkaan ystävän tupaantuliaisia juhlien ja tänään pakenimme päiväsaikaan Tampereelle, sillä täällä oli viisi astetta lämpimämpää. Ä-hä-hää.

Vappu tuntuu vähän turhalta, mutta kaikesta huolimatta ihan rennolta. Iltapäivän myöhäinen brunssi oli herkku, ja on ihana unohtaa ja aina muistaa uudestaan, että tänään on vasta perjantai. Viikonloppu vielä edessä. Jurrissa vaeltavat kansalaiset ja yletön roskaaminen ärsyttää, kuin myös vappumarkkinoiden sekundakrääsä. Toisaalta ihmiset vaikuttavat ottavan kevään vastaan ilolla ja ystävien kesken. Tänään on ympärillä riittänyt enemmän nauravia, tanssivia ja laulavia ihmisiä kuin koko talviaikana yhteensä.

Tampereen keskustan vapputorin possujuna vei sydämen. Parhaan kostyymin palkinnon saa pienenpieni vihreä dinosaurus, joka vaelsi päämäärättömän määrätietoisesti isojen ihmisten keskellä.

Minun valtasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa olo, että yo-lakki olisi ollut ihan hauska lisä pääkoppaan. Kirsi Nisosen suunnittelema yo-rusetti on ollut pari vuotta vapun ylioppilasasusteeni, mutta nyt haikailin epäilyttävästi lakkia. Kertaakaan en ole sitä käyttänyt sitten oman lakittamisen jälkeen. Kaiken lisäksi se taitaa olla pari numeroa liian iso, kun taisin ostaa sen silloin aikoinaan vähän liian kiireessä. Muhkea hiusten tupeeraus mahdollistaisi lakin käytön. Ehkä ensi vuonna sitten.

Ihanaa, että ennakon sade-epäilyt muuttuivat poudaksi ja auringoksi. Monta vuotta vappuperinteenämme oli mökkireissu kavereiden kanssa. Auringonpaiste sai haikailemaan mummonmökin suojaan.

Siinä ne nyt on, rakkaat sisarukset. Niin veikeitä ja hymyileviä. Kyllä Vappu laittaa kansan tanssimaan, vaikka kuinka laittaisi vastaan. Tampereen terpsikerhokin laittoi jalalla koreasti kosken lähinurmella ja kyllä siinä omakin lantio alkoi äkkiä keinua.

Seuraavaksi sitten juhannusta, jonka vietämme tänä vuonna ulkomailla. Uutisia sen tiimoilta myöhemmin.

Mutta ensin vielä muutama litra simaa ja viimeisiä vappuherkkuja. Kuinka hyvää palvelua on, että miehen siskon miehen äiti tekee varta vasten sinulle gluteenittomia tippaleipiä?

– Henriikka

29.4.2015

Koko perhe surffisimulaattorissa

–

perhe, urheilu

Pääsiäinen oli ja meni, vaan vasta nyt pääsen jakamaan teille erään herkkuhetken pyhiltä. Vietimme viikonloppulomaa perheeni luona ja tapana on ollut, että päämme menoksi on saatettu järjestää vaikka mitä: joskus vaellusta, joskus pilkkikisaa.

Tänä vuonna tuli käsky ottaa uima-asu mukaan. Ajattelin heti vuokrattua savusaunaa järven rannalta tai vaihtoehtoisesti jotain kotitekoista extreme-triathlonia. Yllätys oli kuitenkin aikamoinen: Surffisimulaattori ja tekoaallot! Mitä ihmettä? En tiennyt edes sellaisten olemassaolosta.

Surffialtaat löytyivät Kotkan kainalosta, Sirius Sport Resortissa. Samassa paikassa on myös lentosimulaattori, mutta sen hinta oli niin huima, että olisi jäänyt pääsiäismunat, mämmit ja lampaat syömättä. Surffitunti kustansi opiskelijalta muistaakseni vajaa 20 euroa, normaalihintaiselta 25. Emme olleet varanneet allasta yksityiskäyttöön, mutta eipä mukana olleista kahdesta pikkupojasta ollut lainkaan harmia.

Mukana oli koko ajan opastajat, jotka kertoivat mitä pitää tehdä ja miten. Mitään helppoa touhua tämä koneellinen lainelautailu ei ollut, mutta tunnissa pääsimme kaikki jo hyvin jaloillemme. Roosaliina kurvaili jo kuin vanha tekijä, itse heitin tuurilla kolmekuuskymppisen.

Ylläolevassa kuvassa Janne alkoi olla jo vähän huolissaan, sen verran tiiviisti pidin katsekontaktia surffiopeen. Sieltä se kosii alavasemmalta, kun ei muutakaan keinoa keksi. Päästin irti narusta ja paiskauduin aaltojen mukana ylätasanteelle.

Laji kun laji, niin oppiminen tuntuu kyllä hienolta. Tunnin kestoisen surffisession aikana oli kymmenesti kaatumisia ja pärskimisiä, mutta muutaman katu-uskottavan käännöksen kun sai laudalla tehtyä ilman tukinarua, niin hymyilytti leveästi. Isoveljet tietysti pilkkasivat hiphop-ajoilta jäänyttä ”superrentoa” surffiasentoani, mutta en ottanut naljailua kuuleviin korviini vaan jatkoin rentoa menoa.

On kyllä aivan huikeaa jengiä tämä perhekuntani. Myös sairaslevon vuoksi kameran taakse joutunut toinen isoveikka. Siinä ne nyt killistelevät ja ensi pääsiäisestä tulee taas astetta tämänvuotistakin legendaarisempi.

– Henriikka

28.4.2015

Auta Nepalia: Lahjoitathan?

–

random

Nepalin maanjäristyksen todelliset tuhot ja sen vaikutukset ovat vasta paljastumassa.

Nepalin viranomaiset ja avustusjärjestöt ovat varoittaneet, että kulkutaudit alkavat pian levitä, jos vedenjakelua ja jätehuoltoa ei pian saada kuntoon. Unicefin tietojen mukaan taas lähes miljoonaa lasta kärsii vakavasti maanjäristyksen seurauksista. Suurin huoli on nimeomaan puhtaan veden ja ruoan riittävyys. Virallinen uhriluku nousi eilen 3 200:n, tänään se on noussut tuhannella, lähiviikkoina joudutaan kuulemaan varmasti kasvavista luvuista. Moniin kyliin ei ole vieläkään saatu yhteyttä, sillä maanjäristys on katkaissut tietoyhteyksiä ja maanvyörymät teitä.

Autetaanhan? Mieluiten heti. On turha lukea tätä ja miettiä, että ehtiihän sitä tässä lähipäivinä. Suosittelen tarttumaan toimeen nyt. Jättämään vaikka yhden aikakauslehden tai kahvin ostamatta, syödä viikon vaikka vähän kehnommin. Laittamaan euron, kympin tai satasen sitä oikeasti tarvitseville. Meillä on myös bloggaajien kanssa oma lipas ja keräystavoite. Laitoin äsken oman lahjoitukseni lippaaseen. Kyllähän se kirpaisi, kun olis muka niin paljon muutakin, mutta yhtään en kadu.

Helpoimmalla pääset, kun lähetät tekstiviestin ”SPR” numeroon 16499 ja lahjoitat Punaiselle Ristille 15 €. Jos haluat lahjoittaa eri summan, tai maksaa nettipankin kautta, voit tehdä sen nopeasti ja helposti alla olevaa lipasta klikkaamalla tai täällä.

Meitä tarvitaan. Kaikkia.

– Henriikka

Ps. Bloggaja/Someaktiivi. Lue täältä kuinka voit auttaa.

Kuva: Fotografias

27.4.2015

PechaKucha: kun haluaa tietää kaikesta sopivan vähän

–

random

Minulla on salainen pahe: haluan mieluummin tietää monesta asiasta vähän kuin yhdestä tai parista paljon. Haluan mieluummin kerätä kasapäin kaikenlaista tietoa kaikenmoisista asioista kuin kehittyä ammattilaiseksi yhdessäkään. Tiedän tiedän, sellaista on tämä nykyajan nuoriso. Mihinkään ei keskitytä, kaikkeen kyllästytään hetkessä ja yrittämään lähdetään ennen todellista tietotaitoa. Mutta kyllä, sellainen minä vain olen.

Luonteelleni loistava tapahtuma on löytynyt Helsinki Design Weekin järjestämistä PechaKucha -illoista. Päädyimme paikan päälle Helsingin yliopiston juhlasaliin taas viime torstaina. Nauroin, ärsyynnyin ja mietiskelin.

20 kuvaa 20 sekunnissa. Siinä tiivistetysti PechaKucha-presentoimisen idea. Ympäri maailmaa tunnettu konsepti tuulettaa pölyttyneet käsitykset kuivasta puhetilaisuudesta. Puhujina on joka kerta poikkitieteellinen kattaus luovan alan ja tiedemaailman tekijöitä. Ajatuksia, oivalluksia ja visioita. Joskus ihan nappiin, joskus täysin penkin alle. Joskus prikulleen kellotettuna, joskus liirumlaarum ihan liian pitkään.

Olen osallistunut Helsingin PechaKucha Night -tapahtumiin nyt kolme kertaa. Puheet on kahdessa erässä ja välissä on viinintarjoilu. Ensimmäisellä kerralla olin yksin ja päätin, että tulen tapahtumaan siitä lähtien aina yksin. Haastan itseni tutustumaan uusiin ihmisiin ja keplottelen kepeästi itseni viinittelyn lomassa uusien ihmisten suosioon. Vaan enpä jaksanut ensimmäisen kerran jälkeen. Ensimmäinenkin oli vähän tuskainen. Kaveri kainaloon ja nauttimaan mukavasta illasta, turha pinnistellä kun jotenkin muutenkin ollaan uuden tiedon äärellä.

Torstaina opin palvelumuotoilusta, kaupunkien ja lähiöiden käyttöönotosta, Legojen kuvauksesta, väkivallan ja uskonnon suhteesta, bio-jostain (en ymmärtänyt mitään) ja muutamasta muustakin aiheesta. Ensi kerralla opin taas jotain.

Mummona kokoan PechaKuchista saamastani tiedosta kirjan, joka myy loppuun muutamassa sekuntissa. Tai sitten ensimmäinen painoskin jää kirjakauppoihin roikkumaan ja loppujen lopuksi huoltoasemien kirja-outletit myyvät sitä parin killingin hintaan.

– Henriikka

26.4.2015

Lungi kuin sunnuntaiaamu

–

elämä, Helsinki, oma tyyli, sisko

Nukuttu on, sydämen kyllyydestä, ja vielä menisi helposti tuplat lisää. Parempi oli kuitenkin pyrähtää heti aamusta hereille ja hilautua kelposeuraan. Meillä on sellainen hyvä rentokerho, johon kuuluu lisäkseni Janne ja siskoni Roosaliina. Rentokerho voi tavata koska vain, missä vain ja eritoten millaisella tuulella vain.

Tänään satoi, mutta meininki oli hyvä. Istuimme Kluuvikadun Fazerissa ja mietimme, miten outo paikan akustiikka onkaan. Pohdimme myös, onko lettu-sanalla englanninkielistä vastiketta, sillä crepsit on kuitenkin vähän eri juttu ja kuinka monta raitapaitaa sisareni omistaa.

Rentokerhossa kettuillaan sopivasti ja palautetaan maan pinnalle, jos pyrkii liikaa leijumaan. Lempeää naljailua osakseen sai tänään Roosaliina, joka paljasti juovansa kahvin kermalla, jos sitä on tarjolla. Itse avauduin panikoiden käsivarteen yllättäen kasvanutta pattia ja kerho lohdutti kertoen, että tilastojen valossa se tuskin on syövän alku.

Kaiken aikaa satoi ja kadut olivat kaikuvan tyhjiä. Muutama hassu ihminen vaelsi Henkkamaukkaan tai Stockmannille, turisteja lähinnä. Kahvilat taas olivat piripintaan täynnä eikä aamukahveissa ja -kakuissa säästelty. Herttoniemen ja Tapanilan kyläjuhlat ja pihakirpputorit joutuvat varmaan pettymään vähäiseen kävijämäärään, mutta ainakin kahvilayrittäjät kiittävät.

Viimeisessä kuvassa on teille vähän vinkkusilmää sunnuntai-iltaan. Kyllähän nämä sadepäivätkin jaksaa, kun silmissä siintää pitkät kesäillat, kuohuvat ja juhannustanssit.

Nyt lenkille ankeaan, harmaaseen luontoon. Sadetta päin.

– Henriikka

25.4.2015

Päivän kolme tärkeintä

kommentoi

–

muoti, oma tyyli

Lauantai. Pitäisi kai olla vihreäpunaisessa kuplassa krebaamassa, mutta minä olen nukahtamisen partaalla kotona. Toisaalta pääni kylllä nuokkuu kuin pahimmassa moshpitissä, joten kai tämä on melkein jo kreisibailaamista. Suloinen kummityttö on kylässä, mutta ei meinaa saada unta, kun tamperelaisena suree Tapparan kohtaloa. Taitaa onneksi olla Ilveksen tyttöjä enemmän, joten vähän myös vahingonilo kaihertaa pikkuista sydäntä. Tiukkaa taistoa oli, mutta Oululle rehdit onnentoivotukset.

Miksi ihmeessä kirjoitan jääkiekosta?

Oikeastaan pystyn tällä hetkellä miettimään vain unta. Kuinka pääsen sukeltamaan ihaniin lakanoihin ja anastamaan univelat takaisin, jota riiviöherättäjäni minulle viime yönä kerrytti (ks. uusin instakuva).

Olen huomannut, että oman sänkyni ajattelemisesta on tullut minulle ansa. Jos kaveri kysyy kiinnostavalle klubikeikalle tai keskustaan kahvittelemaan, en voi sekuntiakaan kelata maailman parasta petiäni, tai kieltäydyn samantien kohteliaasti. Tuuletetut, kauniit petivaatteet ja makkari valkoiset pellavaverhot, mmmmm. Kunnon unet on taivas maan päällä.

Jääkiekon ja nukkumisen rinnalle voisin kolmanneksi aiheeksi nostaa muuttamisen. Muutimme tänään ystäviämme maailman suloisimpaan, linnunpöntön näköiseen taloon. Kasasin kolme tuntia pöytää. Muuttohommat turhauttaa etukäteen ja palkitsee jälkikäteen. Muutto on aina sellainen projekti, jossa näkee työn tulokset heti, ja yhteishenki on parhaimmillaan ihan katossa. Siltä tuntui tänäänkin ja nyt voi hyvillä mielin uneksia unista.

Nyt paloittelen hunajamelonin ja nappaan suuhuni muutaman amerikkalaisen pastillin.
Iloista lauantaita.

– Henriikka

bomber/adidas StellaSport, farkut/Tiger of Sweden, aurinkolasit/Mahonki, kengät ja paita/second hand

24.4.2015

Suojaa ihosi kevätauringolta: Mádaran kasvoöljyt ja muut mukavat

–

kosmetiikka, yhteistyö

yhteistyössä Mádara

Se olisi kaverit pikkuhiljaa ihan kunnolla kevät ja sen jälkeen kesäkin. Terassit aukeaa, linnut laulaa ja piknikillä tarkenee lyhyissä sortseissa. Tekee mieli heittää villakangastakki ullakolle loppuelämäksi ja juosta tukka ja trenssi hulmuten aurinkoisia katuja. Aurinkolasit nenälle ja nurmelle iltaa istumaan.

Mutta muistuttaisinpa vaan, ihan yhtä lailla itseänikin, että kevätaurinko on petollinen. Harmaa talvi-iho on herkkä ja ohut, tottumaton auringon säteisiin. Alkukevään lumi tekee säteilystä moninkertaista, mutta yhtä lailla lumeton talvi on riskitekijä talviunestaan heräilevälle Suomi-iholle.

Kirjoitin helmikuun loppupuolella ihon puhdistuksesta Mádaran tuotteilla. Nyt olen yhteistyön puitteissa kokeillut myös kasvoöljyjä ja vartalotuotteita eheyttämään viiman ja pikkupakkasten vaurioittamaa ihoa. Kevät on aikaa jolloin palaudutaan ravinneköyhästä talvesta, ravitaan ihoa ja otetaan kesä vastaan oikein asein ja avosylin. Aurinkovahingot minimoidaan hoivaamalla hellästi kosteuttaen, virkistäen, suojaten.

Kasvoöljyt

Nämä olivat ennakkoon itselleni vieraita tuotteita: Radiant Energy- ja Soothing Hydration -kasvoöljyt. Talven jälkeen ihoni huutaa vettä ja kosteutta pintakuivuen herkästi, kun taas toisaalta rasvoittuu jo aamupäivästä. Balanssi on ylipäänsä ollut se keskeinen puute, joka ihoani on kalvannut.

Aiemmin pelkäsin öljyjä ajatellen niiden rasvoittavan ihon lähmäiseksi, mutta useamman blogiarvion ja luetun lehtijutun jälkeen olen ottanut kasvoöljyt käyttöön. Nämä Madaran kyseiset ovat erittäin hyviä esimerkkejä laatuöljyistä. Öljy imeytyy nopeasti ja tuntuu iholla virkistävältä, eikä lainkaan tunkkaiselta. Soothing Hydration sopii kuivimmallekin iholle ja luulen sen jäävän itselläni lähinnä talvikäyttöön. Radiant Energy taas on omalle iholleni sellainen vuoden ympäri käytettävä tuote.

Onhan tuossa öljyn koostumuksessa vähän opettelua, jos on tottunut käyttämään lähinnä voiteita ja seerumeita. Mutta siihen tottuu, ja kasvoöljyt sopivat reissussa ensihätään kuivien hiustenlatvojen hoitoon.

Vartalotuotteet

Vartalotuotteista oli kokeiltavana kiinteyttävä vartaloöljy ja ravitseva vartalovoide. Tämän reilun kuukauden testijakson suurin oivallus oli kaikki öljyt, ja oivallus jatkuu kasvoöljyjen jälkeen myös varaltoöljyn muodossa. Ennen öljy kuului kosmetiikkatottumuksissani vain hiuksiin, nyt pääsin laajentamaan osaamistani myös tämän ulkopuolelle. Vaikka tätä vartaloöljyä suositellaan erityisesti raskaana oleville ja painonpudottajille, niin itse koen tämän olevan talvi-ihon hellimiseen vallan pätevä.

Vartalovoiteella sivelen kuivat kyyner- ja kantapäät, mutta pintakuiva iho kaipaa lisäkosteutta myös eritoten sääriin. Saa nähdä sopiiko tuote myös kesään ja pelastukseksi ihoon, jolle aurinko on kunnolla porottanut.

Syväkosteutuksen ja perinpohjaisen hoitamisen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kunnolla suojaa. Voi kansalaiset, muistakaa suojella ihoanne. Hyvä meikkivoide tai muu suojaava tuote on kasvojen kannalta ehdoton, toinen erityishuomiota kaipaava ihoalue on kaula ja dekoltee. Siihen aurinko paistaa paljon, ja iho on herkkää ja suhteellisen ohutta.

Ja kun aurinko lävähtää kunnolla pilvien takaa, muistetaan aurinkosuojat.
Vitosen kertoimet voi unohtaa, silkkaa huijausta.

Feed your skin, people. Pidetään huolta.

– Henriikka

22.4.2015

Naru

–

elämä, korut

Moi tässä Janne. Tää on ensimmäinen kerta kun kaappaan Henriikan blogin, mutta halusin kirjoittaa teille tänään yhdestä asiasta.

Mulla on hulvaton vaimo, elämä on välillä pelkkää nauramista. Huumorintaju välittyy paikoitellen tekstiinkin, mutta etenkin kasvokkaisessa keskustelussa tuo nainen on välillä liekeissä. Se menee välillä ikään kuin skannausmoodiin, jossa se etsii keskustelukumppaniltaan hyviä kommentteja, joihin voi iskeä läpällä. Tänään kun katsoin sen saamaa todella yksinkertaista rannekorua, keskustelu oli suurinpiirtein seuraava:

J: ”Mikäs se tämä on?”
H: ”Sain sen. Toi on joku 29€ arvonen koru”
J: ”HÄ, miten voi olla. Täähän on käytännössä vaan naru, jossa on sydän.”
H: ”Vähän niinkuin sä!”

Tosi kiva. Ja mä kun oon vielä yrittäny käydä salilla.

Kauniita unia.
– Janne

21.4.2015

A little party never killed nobody

–

juhlat, kaverit

All these diamonds, trips around the world.
Don’t mean a thing if I ain’t your girl.
A little party never killed nobody.
So we gon’ dance until we drop, drop.

What do you think GoonRock?
Are you ready?

A little party never killed nobody.
So we gon’ dance until we drop, drop.
A little party never killed nobody.
Right here, right now’s all we got.

Fergie – A Little Party Never Killed Nobody

20.4.2015

Anna kaikille ryysyille mahdollisuus

–

muoti, oma tyyli

Olen varmaan aiemminkin kirjoittanut, kuinka minulla on tapana antaa kaikille vaatteille viimeinen mahdollisuus. Se on sellainen tuomion päivä, jolloin otetaan luulot pois. Joku vaate on mietityttänyt ja pohdituttanut: ”Pitäisiköhän tämä myydä pois… ehkä tälle ei ole enää käyttöä…” Sellaiset vaatteet saavat vielä viimeisen kierroksen, jolloin jyvät erotetaan akanoista.

Usein päivän jälkeen on sellainen tunne, että yhteiselomme on tullut päätökseen. Vaate pestään ja laitetaan hyväksyvästi nyökäten kirppiskasaan. Toisinaan mahdollisuuksien päivä on kuitenkin tie ymmärrykseen: ”Tällä vaatteellahan on vielä tulevaisuutta. Tällä vaatteella taitaapi sittenkin olla sielu.”

Ja sellaisen valaistuksen koin tämän yöpukua erehdyttävästi muistuttavan neulemekon kanssa.

Mutta kuulkaa, en nyt ehdi jäädä lörpöttelemään. Olin tänään unta koskevalla luennolla ja yritän aivopestynä pitää auvoisen onnellisista yöunistani kiinni. Lämpötila, tuuletus, puhtaus, rauha… avain onneen.

Tänään alkoi myös uusi työ, joka vetää uuden opettelun kautta energiatason näin iltaisin kovin alhaiseksi. Näinköhän olen perjantaina voimissani.

Mutta nyt lampaat, tulossa!

– Henriikka

mekko/second hand, hattu/Minimum, kengät/Vagabond, takki/Twist & Tango (saatu)

19.4.2015

Jämäbrunssit

–

kaverit, ruoka ja juoma

Miten mahtava onkaan jämäbrunssien konsepti. Edellisillan juhlista jäänyt ruoka mielettömänä (tai joskus vähemmän mielettömänä) kattauksena tarjoiltuna yökylään jääneiden uusien ja vanhojen ystävien seurassa. Usein astiat ovat herttaisesti eriparia ja kaikkia ruokia ei riitä aivan kaikille. Mutta juhlien vuoksi lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen kelpaa kaikki, kunhan on kunnon kuppi kahvia ja sopivan rauhallista musiikkia.

Jäimme perjantaisten syntymäpäiväjuhlien jälkeen ystäviemme tykö Turkuun. Lauantaiaamuna raotin silmiäni kunnolla vasta yhdeksän aikaan, mikä on tällaiselle aamukukkujalle poikkeuksellisen myöhään. Aamupalapöydässä istui tuttujen ystävien lisäksi myös uusia ja viime kesältä vanhoja latvialaisia tuttuja. Aamu-englantini oli keskinkertaista, aamu-latviani olematonta.

Jämäbrunssit ovat sopivan hitaita, aina erilaisia ja kautta linjan armollisia. Vaikka minulle ei krapulankaltaisista olekaan tapana kärsiä, tuovat edellisyön tanssiaskeleet väsymystä mieleen ja painoa jalkoihin. Aamupalapöydässä voi istua useamman tunnin, olla hyvässä tasapainossa keskittynyt ja omissa haaveissa.

Jämäbrunsseilla saattaa kärventää kynttilässä vaahtokarkkeja, vaikka kuuleman mukaan se on epäterveellistä.

Tämän aamuinen aamiainen oli huomattavasti suppeampi, mutta reilusti vähemmän väsynyt. Nyt on äänestetty ylpeydellä ja vaalikahvitkin kitattu.

Kesä tulee, pihabrunssit tulee. Niitä odotellessa.

– Henriikka

18.4.2015

Pihakirppis- ja kyläjuhlakalenteri / Kevät 2015

–

Helsinki, kirpputori, taide, tapahtumat

su 26.4.
Vanhan Herttoniemen pihakirppispäivä

Vanha Herttoniemi muuttuu sunnuntaina 26.4.2015 jo kuudetta kertaa suureksi pihakirpputoriksi. Myyntipöytiä nousee yli 120 omakoti-, rivi- ja kerrostalojen pihoille.

Kirppisalueen tulostettava kartta löytyy täältä.
Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Mosa Herää – Tapanilan kyläjuhla

Tapanila herää keväällä talviunestaan Mosa herää -tapahtumassa. Ohjelmaa on monenmoista, musiikkia, leikkejä, makkaraa, puheita ja tuttuja ja tuntemattomia kyläläisiä. Pihoilla järjestetään kirpputoreja.

Lisää tapahtumasta täällä.

la 16.5.
Arabianrannan Katufestivaalit

Katufestivaali on kaupunkitapahtuma Hämeentien varrella Arabiassa, joka tarjoaa laajalla kirjolla taidetta, designia, musiikki- ja tanssiesityksiä, performansseja, kirppari- ja kierrätysmeininkiä, työpajoja yms. Kaikille avoin katutaide- ja kierrätystapahtuma on houkutellut jo seitsemän vuotta tuhansia taiteesta, kirppiksistä ja kierrätyksestä kiinnostuneita kävijöitä.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Puu-Vallilan pihakirppis (huom! jatkuu su 17.5.)

Puu-Vallila on sympaattinen puutaloalue keskellä kaupungin sykettä. Alue on näkemisen arvoinen muutenkin, mutta tapahtumapäivänä pihat täyttyvät kaiken lisäksi vaaterekeistä, huonekaluista, astioista ynnä muusta.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Huom! La 16.5. järjestetään myös Ravintolapäivä, maailman paras ruokafestivaali. Hyödynnä ympäri ämpäri kaupunkia nousevat ravintolat ja kahvilat. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

la 23.5.
Siivouspäivä

Järjestyksessä viides Siivouspäivä muuttaa kaupungit ja naapurustot isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Kuka tahansa voi kaupata tavaroitaan kaduilla, pihoilla tai kodeissa.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

la 6.6.
Käpylän kyläjuhlat

Käpylän Kyläjuhlia juhlitaan Akseli Toivosen kentällä, keskellä Puu-Käpylää. Luvassa paljon hyvää musiikkia, lastenohjelmaa, Pohjolankadun Käpybasaari ja tietenkin uskomatonta kyläjuhlatunnelmaa.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Kyläjuhla-aika on yhteisöllisyyttä kaipaavan ihmisen parasta aikaa. Suosittelen hyppäämään tuntemattomammankin bussilinjan kyydittäväksi ja suuntaamaan uusiin paikkoihin. Helsingin lämpimimmät katseet saadaan kyläjuhlilla ja kaupunginosatapahtumissa.

Unohdinko jonkun tapahtuman listalta? Kertokaahan kommenttipoksissa. Olisi mukava saada vinkkiä myös muiden kaupunkien vastaavista kevätjuhlista. Jätäpä vinkkisi ja puumerkkisi.

Tervetuloa ystävät ja kylänmiehet!

– Henriikka

16.4.2015

Rantarunko 2015: kevään urheilukuulumisia

–

urheilu

Urheiluasiaa! Uusin villitykseni on polkujuoksu. Tarkemmin sanottuna juoksu mättäissä, metsissä ja mutelikoissa, kivien ja kantojen välissä.

Kirjoitin viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä jojoilevan urheilijan elämäntyylistäni. Sain korvaattoman hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen ja ilokseni voin todeta: motivaatio on ollut luonani jo usean kuukauden ajan. Lähestulkoon niistä hetkistä, kun noita kommentteja luin.

Oivalsin alkuvuodesta useamman asian koskien urheilutavoitteitani ja -toiveitani:
1) Olen taitokeskeinen. Haluan oppia urheillessa uusia taitoja tai kehittää olemassaolevia.
2) Olen seurallinen urheilija. Treenitoverit saavat minusta irti parhaimmat tulokset ja isoimman ilon (vaikka toisinaan tahdonkin paeta luontoon ihan yksikseni).
3) Voin vallan hyvin jojoilla. Jojoilun on kuitenkin keskityttävä urheilulajien vilkkaaseen vaihteluun. Tärkeintä onkin, ettei jojoilu perustu kahtiajakoon paljon urheilua/ei urheilua lainkaan.
4) Kaipaan tavoitteita ja itseni voittamista. Haluan kilpailla itseäni vastaan täysillä. Tarvitsen kuitenkin syklejä, joiden aikana voin miettiä tiettyä tavoitetta.

Alkuvuoden kävin totuttuun tapaan ”perinteisellä salilla”, missä olin aloittanut elämäni ensimmäistä kertaa saliharjoittelun viime syksynä. Ilmoittauduin kuitenkin ystäväni kanssa jo tammikuun lopulla TFW Helsingin Cocovi-haasteeseen, kahden kuukauden treenikauteen, joka tähtää erityisesti treeniin, mutta myös elämän kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin kehittämiseen. Haaste starttasi maaliskuussa, mutta kirjoitan siitä myöhemmin erikseen.

Saman ystäväni kanssa lanseerasin samoihin aikoihin projektin ”Rantarunko 2015”, jonka humoristisen pinnallisen nimen taakse kätkeytyy tarve saada itsensä liikkeelle ja kroppa voimaan hyvin ja onnellisesti. Kovasti olemme nauraneet, kun olemme karjuneet tsempiksi treeneissä tuota termiä toisillemme.

Mutta hiljalleen kevään mittaan olen palannut myös juoksupoluille. Ja nimenomaan poluille, sillä keväästä syksyyn kestävä projekti on ottaa haltuun maasto- eli polkujuoksu. Viime keväänä rullailin asvaltteja pitkin adidasheimon kanssa, tänä vuonna olen mukana Suunton ja Salomonin juoksuporukassa (#suuntosalomonteam), joka tähtää lokakuussa järjestettävään Vaarojen Martoniin. En suinkaan aio juosta kokonaista matkaa, vaan keskityn Kolin kansallismaisemiin ja osallistun lyhyelle 15 km reitille. Uskon maaston muovaavan tuostakin matkasta ihan tarpeeksi rankan tällaiselle tallaajalle.

Nyt muutaman viikon juoksutreenien jälkeen alkaa taas syke tasaantua ja askel löytyä. Luontoihmisenä metsä-aspekti tuo hommaan aivan uuden ulottuvuuden, vaikka kuvissa harponkin autotiellä.

Tänään kävin kokeilemassa Sats Elixian spesiaalisti Tough Viking -esteratakilpailua varten kehittämää ryhmäliikuntatuntia, jossa roikuttiin, kiipeiltiin ja spurtattiin. Se sopi itselleni kuin sormi pyllyyn (haha repesin, että tämä tosiaan oli intuitio-sanonta), sillä tämän kevään tavoitteeni on ollut kehittää ketteryyttäni. Syyskuussa järjestettävä kilpailukin on alkanut kutkuttamaan. Viime vuonna intoni laantui sadasta nollaan, kun ystäväni kertoi etten tule pärjäämään.

Viides urheiluoivallukseni tältä keväältä on ollut kaikessa arvattavuudessaan mullistava. Sen ymmärtäminen saa minut muistuttamaan yhtä enemmän äitiäni, mutta enää en taistele vastaan.

5) Rakastan urheilua, vaikka yritän koko ajan vängätä itselleni vastaan. Mutta näin se vain on. Eikä rakkauteni urheiluun tarvitse vähentää rakkauttani designiin, tyyliin ja vaatteisiin, kulttuuriin, taiteeseen, matkustukseen, ihmisiin, elämään tai mihinkään muuhunkaan. Saan rakastaa kaikkea.

-Henriikka

Ps. Viime keväänä adidasheimossa sain juoksuporukalta lempinimen ”Pikku-Gaselli”. Tänään sain kuulla tämänvuotisen ryhmäni ristimänimen ”Taskuraketti”. En ymmärrä mistä näitä epäuskottavia nimiä oikein sikiää?

15.4.2015

Change is good

–

elämä, opiskelu

”You don’t have to see the whole staircase, just take the first step.”

Eilen oli viimeinen työpäiväni tutussa ja turvallisessa työpaikassani. Niin kuin moni teistä tietää, tämä työpaikka oli Taideyliopiston Kuvataideakatemia, missä tein opiskelun ohessa duunia kaksi kevättä harjoittelijana, jonka jälkeen jäin ”viralliseksi” työntekijäksi tuottajan nimikkeellä syksystä 2013 lähtien.

Ennen pääsiäistä päätin ottaa pelottavaltakin tuntuvan askeleen ja vaihtaa venettä. Eilen pakkasin työpisteeni viimeiset kamppeeni reppuun. Palautin avaimet, puhelimen ja läppärin, jätin automaattisen vastausviestin sähköposteja lähettäville ja saksin dramaattisesti luottokorttini palasiksi. Sitten pyöräilin kotiin.

Tuntui vähän siltä kuin olisi muuttanut ensi kerran omilleen, pois vanhempien luota. Vaikka olenkin tehnyt töitä jo niin pitkään kuin se lain edesssä sallitaan, tämä oli ensimmäinen täyspäiväinen työni. En voi sanoin kuvailla sitä henkilökohtaisen ammatillisen kasvun määrää, jota tuon laitoksen seinien sisällä tapahtui. Minut heitettiin kylmiin vesiin ja pärskin pintaan. Sain kokea luottamusta, sain paljon vastuuta ja sopivasti haasteita. Sain tutustua upeisiin ihmisiin, nauraa kollegoiden kanssa kahvipöydässä.

Voisin olla toki kertomatta tällaisesta elämänmuutoksesta, mutta kyllä te sen kuitenkin huomaisitte. Muutokset aistii aina. Ja hyvähän se on, etten jätä teitä vanhan tiedon varaan. Jatkan tulevaisuudessa yhä vahvemmin viestinnän parissa, päivätyöt jatkuvat siis blogin kirjoittamisen rinnalla, mutta tätä en aio nyt vielä sen enempää avata. Vaan vakuuttaa, että usein muutos tekee hyvää. Vaikka olisikin viihtynyt, vaikka olisikin ollut mukavuusalueella.

”I have already lost touch with a couple of people I used to be.”
-Joan Didion

Toivotaan, että tästä paatinvaihdosta seuraa hyvää ja lisää hyvää. Toukokuussa valmistun kaiken lisäksi kulttuurituottajaksi, joten eletään muutosten kuukausia. Antaa tulla haasteita, noustaan pärskien pinnalle. Kirkasta tulevaisuutta kaikille !

– Henriikka

Kuva: blog.freepeople.com

← edelliset 1 … 7 8 9 10 11 12 13 … 15 seuraavat →